Niin se vain pätkähti 2016 kalenteriin. Aatto meni pitkälti perinteiseen tapaan, pari uutta kuviota toki saimme aikaiseksi eli prinsessalla oli yökyläkaveri jonka kanssa tölläsivät tiukasti leffoja (miten sitä itse tuli hengattua pitkin kyliä tuossa iässä) ja hieman samaan tapaan kuin jouluna minun puhelimeni piippasi yhtäkkiä iltapäivästä kysymystä josko tahtoisin saunoa.
Jokainen arvannee vastauksen? Jos kohta olinkin sillä hetkellä marketin kassalla niin ei siinä kauaa mennyt ennen kuin olin jo naapurin puolella saunan ovenkahvaa nykimässä. Kyllä mahtavan ihana naapuri on vaan mahtavan ihana, ei sille mitään voi.
Sitä ennen päivään oli ennättänyt ihmettelyä kahvinkeittimen tiimoilta. Siis sen jonka ukko kuori joululahjapapereista aattona. Sehän näet oli kaunis kuin karamelli ja toimikin varsin näpsäkästi, niin paitsi se 40 minuutin sammumisaika nyt hieman ehkä risoi ajoittain.
Painotus sanalla ”toimi”. Siinä kun ukon kanssa olimme kahvit keitelleet, ukko lähtenyt työmaalleen ja minä jäänyt kirjailemaan blogia niin mikäs, toimi se edelleen. Ennätin passelisti juoda sen pari kupposta kahvia jotka ei saa kuin vihaiseksi ennen kuin keitin huokaisi ilmaistakseen että nyt tuli se 40 minuuttia täyteen ja sammui.
Minä bloggailin tekstin loppuun, piipahdin vessassa ja kummastuin. Mitä hittolaista se keitin oikein hommailee?! Niinhän se oli kuin joulukuusi konsanaan. Tai no, ei nyt ihan mutta sinne päin sillä ei siinä nyt pitkin poikin niitä valoja sentään ole. Mutta näyttöpaneelissa oli kyllä jotkut kekkerit menossa…
Numerot vain vilisti kuin no, en viitsi sanoa samaa kuin suvussa on ollut tapana, mutta sanotaan että siihen liittyy mielenvikaisuus ja sukupuolielin. Ja ei, se ei lopettanut sitä vilistämistä vaikka mistä namikasta painoi. Virtajohdon irtinyppäisy sai kyllä kapineen rauhoittumaan.
Takaisin pistokkeeseen kytkeminen saikin sitten valon näyttöpaneeliin uudelleen ja tekstin E01. Ja sitten se pimeni. Ihan lopullisesti. Ei auttanut enää puheet, laulut saati maanittelut. Että se siitä sitten. Onneksi kuistilla oli käytöstä poistettu rotutoveri ja sain keiteltyä vielä kupposet kahvia siinä totaalisen naururepeilyn lomassa.
Siis oikeasti. Mikä hiton musta kausi tässä on menossa?! Ostin kännykän, 20 tuntia ja dööd, ostin kahvinkeittimen, 6 vuorokautta ja dööd. Työkaverillekin sitä oli pakko nauraa ennen markettiin vaihtopuuhiin lähtöä ja mikäs, naurussa kyllä riittikin. Työkaveri lupautui jopa noukkimaan minut tien poskesta ”jos se iskari sieltä vaikka lentää syliin ja sen kanssa siellä istut”.
Vaihtohan oli(si) ollut simppeliä puuhaa, mikäs siinä, takuuseenhan tuo meni mutta justaansa. Yhtä ainoaa ei ollut hyllyssä tähteellä. Loppuviimeksi saattoi olla jopa onnenpotku että kapine otti ja sekosi sillä hei, nyt keittiössä on keitin jossa on SÄÄDETTÄVÄ sammumisaika ja se on säädetty 90 minuutin kohdalle. Jei!
No eihän se nyt yhtä kaunis ole kuin muutaman päivän vierailulla käynyt lajitoverinsa mutta yhtä kaikki. Ihan kelvolliselta peliltä vaikuttaa. Ja kahvikin maistuu varsin no, kahvilta.
Todettuani kahvin laadun kelvolliseksi lähdinkin sitten jo käyttämään ukon siskoa marketissa ja oman aikansa sekin nieli mutta hauskaa oli, kuten aina. Kotiin kurvailtuani touhusin pyttäriä ruoaksi, keittelin uudemman kerran kahvia ja kas, edelleen varsin passelia mallia.
Ja sitten otin ja kurkkasin kännykkähuollon sivua. No just. Uusi kännykkä on huollossa. Siis se samainen ”en-pelitä-piste-fi”-malli. Se on nyt sieltä timbuktusta vai mistä lienee päätynyt Salon huoltoon jossa se odottaa lähtöä tänne suuntaan. Ihan hieman siinä ehdin miettiä että täh, mitä häh, ja mites se reklamaatio.
Edelleenkään en ole kovin innokas ottamaan kännyä vastaan, olkoonkin että olen tässä nyt hieman yrittänyt liennyttää mielialaani sillä mitä ilmeisimmin se perimmäinen syy vialle on löytynyt. Mutta silti. No, reklamaatio on reklamaatio ja mitään ei ole vielä päätetty, voi olla että joudun ottamaan kyseisen kapineen vastaan mutta mahdollista on toki sekin että en.
Nähtäväksi jää. Tämän siis tarkistin siinä joutessani telen asiakaspalvelusta ja niin, se reklamaatioaika taas. Yhden mukaan se on muutamasta viikosta kolmeen (eikös ne ole hieman sama?) ja yhden viikosta kahteen. Otapa näistä sitten taas selkoa. Se nyt liene selvää että torstaina kun työmaalle palaan teen sen lainakapulan kanssa.
Tosiaan saunoin, nautimme hetkellisestä rauhasta eli porukka oli kovinkin rauhallisesti yläkerrassa ja einehdimme perinteiset uudenvuoden eväät eli nakkeja, ranskalaisia ja perunasalaattia. Kympin kanttiin päästimme raketit taivaan tuuliin ilmoitettuamme ensin paukkuarkojen naapurin koirien emännälle niin tekevämme ja siinähän se sitten alkoikin olla paketissa.
Siinä kaiken tohinan keskellä ennätin muistella sitä ihanaa, paukkuhullua doggiakin, sitä joka kieroudella, viekkaudella ja kärsivällisyydellä malttoi odottaa paikkaansa ja karkasi ovesta uudenvuoden aattona vuosikausia sitten.
Sitä, joka rakasti ilotulituksia niin paljon että juoksi suorinta tietä naapurin pihaan, varasti roomalaisen kynttilän joka oli juuri tökätty sytytettynä hankeen ja kirmasi elämänsä riemulla pitkin pimeitä pihoja kynttilä hampaissaan niin että valopallot lensi milloin missäkin kohtaa aluetta upeana merenä dogin sivulle. Edelleen kiitän onneani siitä että se varkausreissun saalis osui oikein suuhun, tulos olisi voinut olla ihan toista jos ne valopallot olisi lentäneet koiran nieluun.
Sitä ihanuutta on edelleen ikävä, ei samanlainen kuin aiemmin, ei yhtä tuskainen, mutta ikävä. Aina välillä vieläkin tulee itkettyä kun vain ajattelee sitä rakkautta, sitä luottamusta, sitä kaikkea. Ja karvaa, miltä se tuntui. Ja silmiä. Korvien pehmeitä karvoituskohtia. Kurttuja otsalla kun pää oli passelisti sylissä. Sitä kaikkea.
Ukon kanssa jäimme vielä kahteen pekkaan nautiskelemaan kuoharista ja mikäs. Koska torppa on edelleen väsyneitä lapsosia täynnä niin taidanpa itsekin oikaista vielä kotvaksi vällyihin. Se on siis moro ja have fun! Niin ja hei!
LOISTAVAN MAHTAVAN UPEAA ALKANUTTA VUOTTA JA NAUTTIKAA ELÄMÄSTÄ!
Älyvapaa äiti 