Huomenet sitten taas

Siinä on jotain lievästi ärsyttävää kun talossa on narisevia lattioita. Aivan erityisen ärsyttäväksi koen yläkerran toisen ”pikkukopin” lattian, se kun on passelisti ihan suoraan makkarimme yläpuolelle ja narisee ihan ehdottomasti eniten koko tässä talossa.

Jos kohta se ärsyttää välillä jopa päivisin, niin voitte olla varmoja että aamuyöstä puoli neljältä se vasta ärsyttääkin! Etenkin kun se on ärsyttänyt kerran jos toisen iltakympin jälkeenkin, siis siinä kohtaa kun olet maannut sängyssä puoliunessa ja havahtunut siihen että paitsi se narisee niin äänestä päätellen joku kiskoo siellä jotain painavaa esinettä pitkin poikin.

Teini-ikään ehtinyt todella lomalla oleva poikalapsi ei välttämättä ole paras vaihtoehto asumaan sillä alueella, ei. Spede sinne hyvin sopisikin, tuo kun nukkuu kuten kunnon piltit tekeekin mutta junnu. Ja junnuhan siis siirtyi sinne ihan omin päin jo vuosi takaperin vaikka olin ajatellut ison keskihuoneen tuolle. Ehei, hän haluaa pienen tilan.

Ja sitten vielä se kärsimyksen maksimointi. Kun kuuntelet että ok, viime aikoina lonkkansa kanssa taas kärsineempi ukko kuulostaa olevan hereillä tuokin, ja nytkö se siirtää siellä muovista jakkaraa (tekee kuulemma yöpöydän virkaa silmälaseille) sänkynsä viereen ja aikoo nukkumaan ja kas, nyt siltä tippui jotain ja no nyt, nytkö se meni makuulleen.

Ja juuri kun olet, vartin ryminää kuunneltuasi ja todettuasi hiljaisuuden viimein saapuneen, vaipumaisillasi edes jonkinlaiseen horteeseen niin tadaa! Mikä htti siltä nyt vielä jäi ja siis mihin ihmeeseen se nyt siellä lompsii!

Onhan tuo prinsessakin puolet yöstä pystyasennossa tuolla huoneessaan mutta näillä kahdella on yksi iso ero. Prinsessa osaa liikkua öisin lähes sataprosenttisen äänettömästi. Jopa niin äänettömästi että olenpa joskus päivällä kuullut että hänpä kävi aamuyöstä keittämässä nuudeleita keittiössä ja ehei, minä en ole kuullut kyllä mitään.

Toisaalta, ennättääpä paljon kaikenlaista kun istuu aamuneljältä aamukahvilla. Siis paljon. Tosin tähän aikaan aamusta nyt ei vielä paranisi kovin rymsteerata mutta ehkä jotain ihan pientä lähes äänetöntä touhua voi tehdä kuten nyt vaikka pestä poikasen 19vee illalla tyhjentämän kattilan. Tai siivoilla vaikka jääkaapista pois kaikki loput joulueväät, tai ainakin suurin osa niistä.

Eilen en tehnytkään oikein mitään järjellistä. No toki nyt ruokaa mutta sen lisäksi ainoa järjellinen teko taisi olla auton sulatusoperaatio. Kirviäinenhän on myös saanut viettää joulun ihan vain olemalla, sillä ei ole ajettu metriäkään mihinkään suuntaan keskiviikon jälkeen. Ja sen muuten huomasi.

Kärryhän oli kuin kaunis taideteos ulkopuolelta kun viikonloppuna iskenyt pakkanen ja hennot jääkiteet oli sen koristelleet. Siinä oli muuten aika homma saada se sulamaan ja tälle vilukissallehan jo moisiin toimiin lähteminen edellytti pitkällistä valmistautumista koitokseen.

Ukolla oli kovin hauskaa ennen töihinlähtöään kun seuraili vaatemäärää jota päälleni kasasin. No hemmetti, kun vilutti sisälläkin, mittarihan näytti ulkona melkein kymppiä pakkasta. Juu, ulkona, mutta kyllä täällä sisällä on edelleen reilu kakskytä, totesi ukko siinä kohtaa kun lompsottelin toppahousuissa pitkin taloa.

Voin muuten kertoa että lompsottelin eilen koko PÄIVÄN toppahousuissa myös sisällä. Lisukkeeksi kiskaisin puseron päälle fleecen ja sen päälle vielä ison paksun hupparin ja voilá kuulkaa, kertaakaan ei esim sormet palellut päivällä. Vasen jalka nyt suunnitteli välillä josko äityisi mutta ei sekään sitten jaksanut kun sinnikkäästi pidin sitä liikkeessä jopa istuessani.

Kohtsilleen pitäisi kaiketi käydä laittamassa auto lämppäripiuhaan, kas kun ajattelin jo ennen kymppiä lähteä tyttären noutoon. Toivottavasti tytär nyt on muistanut edes hieman kirjailla ylös päivän ruokarytmitystä, prinsessa ja poikanen 19vee kun saattavat himppasen kaivata moista tietoa ja ei välttämättä ole ihan kiva jos he soittavat tunnin välein ohjeistusta.

Vaan jaa. Josko tässä tosiaan koettaisi saada itsensä pakotettua sen piuhan laitteluun. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Huomenet sitten taas

  1. Olen sitä mieltä, että miehet ja pojat eivät osaa liikkua hiljaa. Ainakaan meidän perheessä se ei onnistu. Ja jos raukat oikein yrittävät niin varmasti putoaa jotain tai kaatuvat itse jonkun asian päälle. Joten tuollainen nariseva lattia on kyllä kauhistus poikalapsen tilassa. Varsinkin herkkäuniselle.
    Kyllä ne lapset sen rääppiksen kanssa pärjää. Palatessanne ovat ylpeitä suorituksestaan tai sitten toteavat, että ”antaa olla viimeinen kerta, kun me sitä pidämme”.

    • Samaan olen päätynyt, ei niille vain ole suotu sellaista taitoa kuin hiljaa hiippailu. Taitaa tontutkin olla oikeasti naisia…

      Hienostihan nuo oli pärjänneet joten aivan varmaa on että rääpsä saa toistekin jäädä kotvaksi heidän seuraansa jos niikseen on 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s