Hiljaista on

Eipä ole kännykästä kuulunut vielä mitään, ei. No, eiväthän he toisaalta tienneet myyntipisteellä tarkaksi sanoa edes päivää minä kännykkä siirtyy huollon katsottavaksi joten sikäli tuossa ei kai ole mitään ihmeteltävää. Paitsi tietysti siinä tapauksessa jos hiljaisuutta jatkuu vielä huomisenkin, näin väitän. Odottavan aika on pitkä.

Onneksi on paljon kaikkea tohinaa. Tiedättekö, niitä perusjuttuja. Koulussa jatkamme edelleen tiukasti opiskelulinjalla, toisin sanoen oppitunnit on edelleen oppitunteja muutamaa hassua poikkeusta lukuunottamatta. Eilen poikkeuksellisia tunteja oli kaksi, toisen vietimme salissa laulaen joululauluja, toisen jouluvärittelyjen parissa päivän päätteeksi.

Ohjattavallehan on iskenyt joka vuosi joulun alla totaalinen flippailuvaihde päälle. Ekana vuonna se alkoi jo heti syysloman jälkeen, samoin toisena vuonna, viime vuonna aloitusajankohta ajoittui joulukuun ekoihin koulupäiviin. Ja sitähän on sitten kestänyt aina sinne jouluun asti, silkkaa riitelyä, rähinöintiä, tappelua joka aivaten ainoasta asiasta ja luokasta poistamisia ihan nonstoppina.

Viime vuonna tila ei mennytkään ohi joulun jälkeen kuten aiempina vuosina vaan samalla linjalla jatkettiin oikeastaan koko kevätkin. Tänä vuonna asiat on selvästikin toisin. Ja isosti toisin. Koulussa minulla on ollut pääosin varsin mukava tenava jonka kanssa ei ole juurikaan tarvinnut viimeiseen viikkoon riidellä oikeastaan mistään.

Eteen asetetut tehtävät on tehty, toki välillä niitä vastaan on muristu tyyliin ”mä en jaksa tehdä” mutta niitä megalomaanisia kiukkukohtauksia, nitä ei ole näkynyt yhtä ainoaa. Totta on silti se, että ilman omaa ohjaajaa ei yhtä ainoaa tehtävää tulisi tehtyä sillä tenava tarvitsee tiukasti silmä- ja käsiparin lähistölle saadakseen aloitettua ja tehtyä hommat loppuun.

Levoton ja rauhatonhan tuo on hetkittäin, sitäkään en väitä, mutta nekin olotilat tulee ja menee kun ne vaan laittaa menemään. Voisinkin sanoa että tällä hetkellä työ jota teen on suorastaan mukavaa sillä oikeasti, päivät jotka ei perustu riitelyyn ja rääkymisen kuunteluun on kerrassaan mukavia.

Tiedä sitten oliko se joulusekoilu siinä joulukuun alussa kun tuntui että viikko meni ihan vain ja ainoastaan riihetessä joka asiasta, kuunnellessa tenavan yhtäkkiä saamia raivokohtauksia milloin minkäkin asian suhteen. Raivokohtaukset oli muuten uutta, siis siinä muodossa missä ne tänä vuonna ilmeni. Toki kirjoja ja kyniä ja kamoja on lennellyt joka vuosi ja huudettukin on kuin palosireeni mutta tällaisia kuin tänä vuonna, tällaisia ne ei aiemmin ole olleet.

Olisiko sitten se että raivokohtaukset oli niin totaalisen eläimellisiä saanut sen joulusekoilunkin kutistumaan viikkoon? Mene ja tiedä, toisinaan näissä ei ole mitään järjellistä logiikkaa, ei ainakaan sellaista josta minä osaisin napata kiinni.

Oli miten oli, mukavaa on ollut tälläkin viikolla. Olkoonkin, että viikkoon on osunut yksi sähellys välkällä jonka sanktiona tenava istui eilen välitunnit sisällä ja olkoonkin, että hetkittäin tenava on vain makoillut pää pulpetilla hokien sitä ”mä en jaksa, mä en jaksa”.

Onneksi kohta ei tarvitse jaksaa, tämän ja huomisen kun vielä jaksaa sinnitellä niin hiphei ja hurraa, syyslukukausi on plakkarissa ja lauantaina istahdamme ihailemaan joulujuhlaa. Minä tosiaan ilmoitin meneväni lauantaiksi töihin, spedellä kun ei ole joulujuhlassa minkäänlaista esitystä luvassa.

Jonkinasteinen joulustressi tässä on kaiketi itselle iskenyt, vai onko se sittenkin vain kaiken ikävän mukanaan tuomaa ahdistusta. Jotenkin ei jaksaisi koko joulua, sen voisi laittaa pakettiin ja narun ympärille ja hukuttaa vaikka mereen.

Olen yrittänyt hoitaa totaalista innottomuuttani mm marketissa pyörähdellen (niissä selvästi on jouluista) ja kynttilöitä polttaen mutta ei. Ei se nyt vain innosta. Edes se, että kaikki lahjat rääpsän ja kummitytön lahjaa lukuunottamatta on valmiina ei auta omaan oloon yhtään. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

Olen yrittänyt saada itseeni intoa miettimällä mahdollisuutta sille että otankin ja järjestän joulun jonkun toisen maan teeman mukaisesti, kinkku nyt tottakai täytyy olla mutta mitäs jos ruoka olisikin muilta osin vaikka brittien pöydästä. Ei sekään oikein toimi.

Siis innostajana. Joulukuusen pystytystäkin suunnittelin yhteen kohtaan mutta ei. Ei iske. Joululauluja olen soittanut kotona jo siinä määrin että prinsessa on aika-ajoin tuskastunut Petteri Punakuonoon ja tonttujoukkoihin. Eilen vaihdoinkin soimaan joululaulut enkuksi mutta ei, ei vaikutusta omaan innottomuuteen silläkään.

Ja siihen on tosiaan viikko aikaa. Tarkalleen viikko ja ainoa minkä osaan moisten kekkereiden suhteen sanoa on se että voi kun olisi jo maanantai. Siis se joulun jälkeinen maanantai. Totta, en ole enää vuosikymmeniin pitänyt joulusta, ei siinä mitään, mutta tällaista näin totaalista innottomuutta ja saamattomuutta joulun suhteen en sentään ole aiempina vuosina itseeni saanut.

Huomenna PITÄISI leipoa joulun ekat limputkin, mutta hei. Onks pakko jos ei halua. Vastaus on tietysti on, sillä lauantaina ekat joululimput lähtee aamusta maailmalle. Kiinnostaako niiden pyörittely? No ei todellakaan. Voi huoks. Jostain tässä nyt pitäisi saada edes jonkinlainen joulumieli itselleen, vaikka sitten pienempikin, mutta jonkinlainen.

No, näihin mietteisiin tältä erää. Taidan ottaa vielä kupposen kahvia, sukia kutrit ojennukseen ja istahtaa kotvaksi aamu-uutisten ja sukkapuikkojen seuraan ennen töihin siirtymää. Se on siis moro ja have fun!