Huokaus.fi

Täällä sitä istutaan ja odotellaan josko kohtsilleen suunnattaisiin lääkäriä tapaamaan. Tällä kertaa potilaana onkin sitten spede, jihaa! Peukut ja isovarpaat ja kaikki ristissähän tässä ollaan ettei tauti nyt ole sitten päässyt rääppikseenkin tarttumaan mutta niin, minkäs sille sitten tekee jos niin on käynyt.

Tautihan alkoi oikeastaan jo reilu viikko sitten maanantaina kuivalla, karhealla yskällä. Siitä se muokkaantui tiistaihin mennessä niin että se oli lähinnä hetkittäistä räkäyskää vaikka nuhaa spedellä ei näkynytkään. Tytär toivoi silti rääppiksen pääsevän yökylään joten yökyläilyt toteutettiin.

Keskiviikkoaamu olikin sitten vähemmän miellyttävä koettava. Spede heräsi juosten suoraan vessaan ja useammat kalsarit siinä aamun aikana lensi suoraan pyykkikoneeseen koska varpusparvet tuli aina yhtä arvaamatta ilman ennakkovaroituksia. Aamupäivän aikana maha asettui ja yskäkin oli samalla tasolla kuin edellisenä päivänä.

Iltapäivästä ukon kotiuduttua spede kömpi isänsä viereen hetkeksi köllimään ja kas, oli umpiunessa hetkessä. Kunnon kuumeessa tuo jäi nukkumaan kun minä lähdin viemään rääppistä kotiin. Torstai ei juuri eronnut keskiviikosta, tosin varpusparvia ei näkynyt mutta suht löysämahainen kuumeinen ja yskäinen poika oli.

Yskäkin oli tehostanut otettaan niin että sitä ei harjoitettu nonstoppina mutta ajoittain se otti ja iski kuin nuija päähän niin ettei siitä tahtonut tulla mitään loppua. Päätepisteeksi ilmestyi aina limaoksennus joka tyhjensi kyllä muunkin mahansisällön samalla kun ne keuhkoputketkin.

Sitruunateetä ja hunajaa on mennyt ja paljon, se kun tuntuu olevan ainoa joka EHKÄ oikealla hetkellä tarjoiltuna saattaa lannistaa yskimisen ennen sitä oksennuspistettä. Perjantaina ihmeteltiinkin sitten ylävartaloon ilmestyneitä isoja länttejä. Sellaisia epäsäännöllisen muotoisia.

Kirkuvan punaisiakin ne oli, osa näytti ihan siltä kuin olisi olleet verenpurkaumia. Ja kun sanon isoja, tarkoitan myös isoja. Pienimmät taisi olla hyvinkin neljäsenttiä suuntaansa. Eikä ne olleet yhtään kohollakaan, kunhan olivat röpyliäisiä reunoiltaan,

Iltapäivällä länttejä oli sitten jo jaloissa, käsivarsissa ja kasvoissakin. Ei siinä sitten, terkkariinhan me suuntasimme näytille. Voi olla tai voi olla että ei ole. Siis joku rokko. No, kokolailla saman diagnoosin minä olin antanut jo omassa mielessäni. Oireidenmukainen hoito ja thats it.

Läntit katosi antihistamiinin perään huis vaan ja kutinakin loppui kuin seinään, yskä ja edestakaisin sahaava kuume jäi seuraksi. Lauantaina jatkettiin kuume-yskä-ei kuume-kuume-linjalla aina iltapäivään asti jolloin pakkaan heitettiin mukaan parin euron kolikon kokoiset läiskät vartalolla. Kasvoihin niitä ei sentään tullut ja ne ei kutisseetkaan, katosivatkin omia aikojaan ennen yöunille siirtymistä.

Sunnuntai mentiin edelleen kuume-yskä-ei kuume-jnelinjalla mutta tällä kertaa saatiinkin seuraksi heti aamutuimaan nuppineulan pää-ihottuma. Sellainen ei koholla-oleva malli. Illalla ihottumasta ei ollut enää jälkeäkään, eikä kuumeestakaan mutta yskää jatkettiin niin innokkaasti että tuli siinä äidin ja iskän peittokin oksennettua yskimisen päätteeksi. Huoks.

Eilen otettiinkin sitten kuumeeton, mutta yskäinen linja, jota tehostettiin heti aamusta euron kolikon kokoisilla näppylöillä rinnuksissa ja kyljissä. Tällä kertaa näpyt kohotettiin myös ylöspäin ja niitä hinkattiin kovin, kutisivat mokomat. Annoin antihistamiinin ennen töihin lähtöä, ukko kun jäi kotiin.

Antihistamiinista piittaamatta näpyt levisi hetkessä myös jalkoihin ja poika oli jokseenkin kirjava ennen kuin ennätin kotiovea perässäni sulkea. Iltapäivällä näpyt katosi, kutina oli kadonnut jo sillä antihistamiinilla. Yskää jatkettiin mutta kuumetta ei jaksettu enää nostaa, silmät kyllä pidettiin edelleen tiukasti sikkuralla ja silmänaluset mustina.

Tänä aamuna otettiinkin sitten näppylinja heti aamusta ja malliksi valittiin nuppineulan päät. Hienoja ne toki olikin ja tällä(kään) kertaa ne ei kutisseet mitenkään. Vähitellen niitä levitettiin myös koipiin ja käsivarsiin kunnes hups, tunti sitten ne oli kadonneet yhtä onnetonta lukuunottamatta omille teilleen.

Korvaamaan saatiin toiseen silmään katkennut verisuoni joka näyttää jokseenkin häijyltä mutta ei vaivaa mukulaa itseään millään tapaa. Kuumeeseen ei ole viitsitty kajota edelleenkään, yskitty sen sijaan on ja kotva sitten heitettiin liki viikon tauon jälkeen kalsaritkin suoraan pyykkikoneeseen.

Että tällainen tapaus. Kohtsilleen kiikutan tosiaan lapsen lekuriin, tosin olen jokseenkin varma että diagnoosi on ihan sama kuin perjantaina eli voihan se olla joku rokko tai voi olla että ei ole. Tai sitten on. Että oireenmukainen hoito. Huoks.

Vaan jaa. Josko kahvikupponen ja sitten niitä vaatteita kaivamaan täplättömälle punasilmäiselle lapsukaiselle. Se on moro!