Huomenta jälleen!

Näin pitkähkön hiljaisuuden jälkeen, sano. Osaakohan sitä edes kirjoittaa enää… Yritetään. On ollut aikamoisen kiireinen viikko, etten sanois. Kiiruuthaan aloitettiin heti lauantaina postattuani eli säntäilyä sinne, tänne ja tonne ja kas, yhdet synttärikekkeritkin siihen saatiin sopimaan.

Sieltä palattiin kotosalle tosin suht nopeasti, kas kun niin. Sekä junnu että spede valitti urakalla pääkipua kekkereissä. Eipä siinä, kotona spede oikaisi kotvaksi meidän sänkyymme, junnu viereen ja kas, ei aikaakaan kun junnu oli umpiunessa. Spede sen sijaan koki ihmeparantumisen ja vilisti omien kavereidensa kanssa pihalle.

Junnu kiskaisi komeat kolmen tunnin unet siinä iltapäivän päätteeksi ja kumman hyvin tuo sai kiskottua vielä yöunetkin päälle. Pyhänä tuo olikin sitten yskässä ja kuumeessa. Just. Maanantaina tautivahvuus olikin sitten kaksi, spede nyt ei kuumetautia napannut mutta otti sitten tilalle ripulin. No just taas.

Minä jäin suosilla kotiin poikien kanssa, ukkohan oli lähtenyt jo kukonlaulun aikaan omalle työmaalleen. Junnukin vaikutti siinä päivällä jo paremmalta, yskä nyt tosin vielä kiusasi, mutta minkäänlaista nenäosasto-ongelmaa ei ollut nähtävissä. Vaan turhaanpa hehkutin, illalla lämpö paukkui 39 asteeseen niin että heilahti.

Tiistaina spede pääsi kouluun, junnu jäi potemaan. Töissä meni aika jokseenkin vauhdilla ja yhtä vauhdilla se on mennyt muinakin päivinä. Tenavan päivät on ollut kovin vaihtelevia, onneksi niitä jokaista on värittänyt selvääkin selvempi iloisuus vaikka lujaa onkin hetkittäin mennyt.

Tiistaiehtoona olin jo jokseenkin varma siitä, että mittari on rikki sillä kas, 38,6 oli iltalukema vaikka junnu ei näyttänyt erityisemmin sairaalta. No ei se ollut, itselle näytti normilukemia joten päädyinkin siihen että kenties junnu huijaa ja juo esim kuumaa teetä ennen kuin mittaa lämmön.

Eipä muuten huijannut, totesin, kun olin huijannut junnun seurassani tölläämään töllöä puolen tunnin ajan. Kyllä se 38,6 on vaan 38,6 vaikka kuinka toinen istuu boksereilla nojatuolissa ja hörppii äidin tarjoamaa vettä. Huoks.

Keskiviikkona junnu vaikuttikin jo ihan terveeltä, teki läksyt siinä illansuussa ja minä paasasin siitä kuinka torstaina on matikan tukari koululla tarjolla ja tämä saa mennä sinne tuntejen päätyttyä, alkuluvut(kin) kun oli jokseenkin hakusessa läksyjä tehdessä.

Toista tiesin tunnin päästä kun olin komentanut pari tuntia silmieni alla läksyjä tehneen lapsen varoiksi mittaamaan lämmön. Että ihan sitten 39,1 paukkui mittarissa. Ahas. Kuumalta tuo nyt ei kuitenkaan käteen tuntunut joten kyllä, mittari on takuulla rikki. Juu ei, samaa normilämpöä se näytti itselleni kuin edellisenäkin päivänä.

Torstaina otin ja soitin lekuriin johon en tietenkään saanut aikaa. Sen sijaan sain ajan sairaanhoitajalle joka otti pikacrpn junnulta ihan siltä varalta että jos siellä sittenkin muhii joku pöpö jossain. Ja kas, 27 tuli tulokseksi niin että heilahti. Eihän tuo nyt mikään mahdoton ollut mutta selkeästikin jotain jossain menossa.

Kuinka ollakaan oma lääkäri oli juuri lähettänyt edellisen asiakkaan matkoihinsa joten me siirryimme tämän huoneeseen. Korvat ok, keuhkojen äänet ei valittamista, poskiontelot -no kas, vasemmalla puolellahan on ihan selvä löydös, oikea onkin kunnossa, totesi lekuri.

Että juu. Eipä tarvinnut enää ihmetellä sitä mittariakaan, että rikkikö vai eikö vai täh. Eikä sitä junnun kuumeilua johon liittyi aina pääkipu kuumeen lähtiessä nousuun. Muutenhan tuolla ei päätä sen kummemmin kuulemma juhminutkaan.

Ja ei, ei tuntunut mitään painetta poskissa saati päässä tai missään vaikka kuinka sisko komensi lekurikeikan perään kumartamaan kun ”se tuntuu paineena poskissa”. Että sellainen tapaus tällä kertaa. Yhtään ei kyllä lohduttanut se, että samassa hötäkässä selvisi että naapurin poika oli puolestaan ottanut ja napannut ihan keuhkiksen myös lauantaina alkaneen tautinsa kyytipojaksi. Huoks. Nämä yläkouluun päästetyt pojat…

Junnu sai antibioottikuurin ja lisukkeeksi nenäsuihkeen ja kas, vaikka eilen ehtoollakin kuume vielä paukkui 38,6 lukemissa niin lohtua tuo se, että päivällä lima lähti todellakin liikkeelle ja vauhdilla, yskänpuuskan perään kun lapsi-parka otti ja oksensi RUNSAIN määrin limaa vessassa. Niitä limaoksennuksiahan täällä ei olekaan aikoihin näkynyt…

Tänään junnu on lähdössä päivällä leffaan ukon, prinsessan ja speden kanssa ja minä tein periaatepäätöksen että annan tämän sinne mennä sillä se nyt ei kummoisia ponnisteluja tarvitse vaikka kunnossa lapsi ei taida vielä ollakaan. Ja se kuumehan on noussut joka päivä vasta illalla, päivällä sitä ei ole ollut joten niin. Ei kun leffaan vaan!

Jos kohta kotona on ollut hektinen meno niin työmaallakin puhaltelee tuulet aika vinhaa kyytiä. Kukaan ei oikein tiedä mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja koska tapahtuu ja jännityksellä odottelemme tulevaa. Onneksi määräaikaista sopparia ei voida katkaista kesken sopimuskauden joten tiedossa on, että takuuvarmasti jatkan duuniani tämän lukuvuoden mutta jatkosta ei sitten tiedäkään kukaan.

Hyvin ne puree, kaikki taloussotkut ja ongelmat, myös tuonne meille. Hankintakielto nyt ei haittaa ketään mutta se, ettei ohjaajille saa ottaa sijaista laittaa kieltämättä pakkaa hetkittäin hieman sekaisin. Oman lisänsä soppaan tuo toki sekin, että meillä mennään muutenkin vajaamiehityksellä tämä lukuvuosi mutta minkäs teet.

Toisaalta on siinä puolensakin. Työpäivät menee niin vauhdilla kaikilla ettei mitään rajaa. Ei ole sellaista hetkeä päivän aikana kenelläkään että ennättäisi rauhassa laminoida tai kopioida tai istua ja vaihtaa kuulumisia kahvikupin ääressä sen kummemmin, ehei, jokainen menee kiitolaukkatahtia pitkin taloa.

Nopeasti menevillä työviikoilla on muuten omat ekstrahyvätkin puolensa.

Kun maanantaina alkaa odotella perjantaita ja rääppiksen yökyläilyä niin yhtäkkiä sitä huomaakin jo tällaisen hepun tuijottelevan kotisohvallaan ja odottavan josko mummi pakkaisi vähitellen istuimeen ja päästäisiin sillä autolla matkaan.

Nythän tämä pieni höpöttäjä-hymyhemmo-naurukone koisaa tuolla sohvan nurkassa, nojatuolipesään kun tämä ihanuus ei enää mahdu. Nappasin pienen ihmeen työmatkalla kyytiin ja autosta kamat purettuamme kiitolaukkailimmekin vaunuilla kaupalla käymään ja kas, simahtihan tuo sitten päiväunillekin siinä samalla.

Ilta menikin sitten neidin kanssa askarrellessa ja samaa kuviota jatketaan tämä päivä aina iltapäivän puolelle asti. Ihanaa! Ainoa ongelmahan tässä on prinsessa, jos tarkkoja ollaan. Mummi ei juurikaan pääse rääppiksen kanssa olemaan silloin kun prinsessa on lähistöllä sillä tämä mokoma ottaa ja omii koko pienen itselleen aina syöttöjä myöten.

Onneksi prinsessa uuvahti iltakympiltä ja me saimme laatuaikaa ihan kahteen pekkaan aina puolille öin asti. Pakko tosin todeta että sille on ehkä syynsä miksi mummi on mummi eikä suinkaan tuore pienen vauvan äiti, mummi ei välttämättä jaksaisi jatkuvalla syötöllä moisia rupeamia enää.

Ja vaikka mummi onkin vähillä unilla-eläjä ja herää mielellään aamuviideltä niin se, että mummi väkipakolla sitkittelee hereillä puolille öin on ehkä hieman … no, aivotoimintaa lamauttavaa puuhaa. Joka taas selittänee sen, miksi mummi-ihminen seisoi aamuviideltä jääkaapin edessä laktoositon maito toisessa ja tuttipullo toisessa kädessä ja tuumi mielessään että joku tässä asetelmassa on nyt väärin.

Onneksi kyseessä on vain aivotoiminnan tilapäinen lamaannus eikä täysi ajatuskatkos sillä kas, rääppis sai kuin saikin sitä ihan omaa äidinmaidonkorvikettaan pullon täytteeksi eikä sitä laktoositonta. Vaan sanon minä, että on se kova tyttö syömään!

Jos kohta eilisen ehtoon aikana meni puoli litraa (!) korviketta ja yötä vasten vielä pari desiä tuhtia peruna-ruusunmarjasosevelliä niin herttinen, aamuviideltä sitä oltiin jo taas syömässä maitoa. Ja oletanpa että tuhinasta ja puhinasta päätellen kohta syödään taas lisää.

Saattaa olla vähitellen aika tyttären ryhtyä tarjoamaan pienelle niitä muitakin hedelmä- ja kasvissoseita, päivällä syöttövälit on kuulemma kokolailla sen kolme tuntia mutta iltapäiväneljästä asti neiti syökin sitten puolentoista tunnin välein eikä se vellikään näköjään pitänyt tyytyväisenä kuin nelisen tuntia.

Toisaalta, tuohan kasvaa ihan silmissä. Kaukana on ne ajat kun rääppis oli pieni onneton ruppana, 60-sentin rajapyykki lähenee vauhdilla ja painoakin taitaa olla kohta sen viitisen kiloa. Hoikka tyttöhän tuo on, mutta omituisen pitkä, etten sanoisi. Perintötekijätkö siinä sitten osaltaan jyrää, isähän on hyvinkin sen 180 pitkä.

Vaan jaa. Tämä tästä. Josko sitä keittelisi uuden pannullisen kahvia ennen kuin pieni ihminen päättää nostaa nälkä-rähäkän. Se on siis moro ja have fun!