Lauantaita, taas

Jopa meneekin viikot kiitolaukkaa! Viimeiset pari viikkoa työmaalla on ollut kyllä sellaista hullunmyllyä että hohhoijaa, etten sanoisi. Niin, siinä muun hullunmyllyn seassa tenavallakin on mennyt jokseenkin lujaa aika-ajoin, yhtenä päivänä aivan erityisen lujaa.

Tenavan puolustukseksi totaalisen hullun päivän tiimoilta todettakoon, että kyllä, sille on ihan varmasti syynsä miksi adhd-tenava syö niitä adhd-lääkkeitä ja lääkkeen ottamatta jättäminen tekee todellakin tenavasta täysin koulukyvyttömän penskan joka hyppii, loikkii, kirkuu, pärisee, kolisee, nauraa ja vaikkas mitä.

Toki tenava aina loikkii ja hyppii, mutta pääsääntöisesti niinä hetkinä kun se on sallittua ja välitunneilla ja toki tuosta ääntäkin lähtee mutta pääosin sekin ajoittuu niihin hetkiin kun se on sallittua. Tai jaa, tänä syksynä on vaikuttanut hieman siltä että ihan yhtä hyvin luokassa ei osata olla kuin viime keväänä mutta niin.

Eiköhän siihen vaikuta osaltaan sekin että luokan ope vaihtui ja tenavan tuntien tällä taitaa olla menossa ”kokeilenpa mitä tuo sietää”-kausi. Oli miten oli niin töitä on todellakin saanut tehdä. Ja paljon. Itseasiassa työpäiväni on siinä määrin tiukka aikataulultaan että hyvä kun ennätän ruokkiksella käymään.

Kotona onkin sitten onneksi ollut paljon rauhallisempaa ja seesteisempää. Ei isoja katastrofeja siellä eikä täällä, oikeastaan vaikuttaa vähän siltä että poikanen 21vee on saamassa elämäänsä järjestykseen (seuraavaa soppaa odotellessa) eikä muidenkaan elämässä nyt isompaa valittamista taida olla.

Pääsinpä kokemaan senkin ihmeen, että kävin vanhempainvartissa jossa kuulin vain ja ainoastaan positiivista palautetta junnusta. Ei sitä normaalia ”se on niin kiva poika mutta kun…” tai ”onhan se niin ihanan positiivinen mutta kun…” Jes!

Junnulle tuntuu yläkoulu sopivan paremmin kuin alakoulu, olisiko sitten osansa silläkin että päivän aikana liikutaan pitkin taloa ja opetkin vaihtuu likipitäen joka tunnilla. Ja onhan se vapaampaa, yläkoulu, kuin alakoulu. Ei siellä vaadita samanlaista täyttä hiljaisuutta kuin alakoulun puolella oppitunneilla vaan iso osa ajasta menee keskustellen.

Rääppis puolestaan on päässyt perunavellin makuun ja alkanut kasvaa uudelleen ihan kohisten, hetkenhän oli jo hiljaista sillä kasvusaralla ja neuvolassa oli tuumittu tyttärelle että ”pitää katsoa seuraavalla käynnillä pitääkö niitä kiinteitä aloitella kun ei pelkällä maidolla oikein kasva”.

Minä totesin tyttärelle että pah ja pöh, tämän torpan onnettoman kokoisina syntyneistä tenavista jokainen on ollut suunnilleen 8-viikkoinen kun olen aloittanut perunavellin antamisen. Totta, en väitä, monesti vauvoille riittää se pelkkä maitokin vaikka kuinka ja kauan, mutta niin.

Näillä on ollut se kasvuunlähtöpainokin hieman toinen kuin kolme- tai nelikiloisella vastasyntyneellä. Siinä on aikamoinen kiriminen parikiloisella kasvussa, jos sen kokoinen kasvaisi yhtä verkkaan kuin isompi vauva niin ei hyvä. Toisaalta, jos isompi kasvaisi samaan tahtiin kuin se parikiloisena syntynyt niin ei hyvä sekään.

Rääppiksen kohdalla kaksikuukautisneuvolassa pyöriteltiin päätä (3600 mittarissa) ja todettiin, että inasen liian vähän on nyt kyllä tullut mutta katsotaan sitten kuukauden päästä pitääkö niitä kiinteitä aloitella. Tyttären kanssa treenattiin perunavellin teko ja kas, kolmekuukautisneuvolassa tätönen olikin sitten ollut mahdottoman tyytyväinen kun vaaka oli asettunut näyttämään 4400 grammaa.

Että ei tarvetta kiinteille kun näin hienosti on maidolla kasvanut, totesi vielä, johon tytär oli sitten todennut että no, hän on nyt pari viikkoa antanut lisukkeeksi iltaisin perunavelliä ruusunmarjasoseella. Eipä tuo tätönen siihen ollut kaiketi oikein mitään sanonut, muuta kuin että no sehän on hyvä ja kannattaa varmaan pysytellä vielä kuitenkin vain siinä vellissä.

Silläkin saralla kaikki on siis kunnossa, rääppishän tulee nyt viikon päästä mummille yökylään. Aika monesti olen töistä päästyäni kurvannut suoraan nappaamaan pienen ihmisen kyytiin ja paaponut tätä iltaan asti täällä meillä että tytär on saanut touhuta rauhassa omiaan.

Tällä viikolla paapomista ei tosin ehtinyt hoitamaan kuin yhtenä iltana, jokseenkin on välillä hektistä meno kun tuntuu että työpäivän jälkeen pitää muistaa se ja tuo ja se. Tiedä sitten onko tässä dementia iskenyt kun aina välillä huomaa yhtäkkiä että ei hitto, SE on hoitamatta ja se tekemättä. Ehkä sitä vain on ihan liian monta rautaa tulessa yhtäaikaa. Ehkä. Mene ja tiedä.

Poikanen 21vee pääsi yhden askelman eteenpäin omassa unelmassaan ja on tämän viikon ajanut pitkää täysperävaunullista. Mahtavaa! Siinä määrin onnesta ja ilosta soikeana tuo oli kun auton lauantaina haki että ajeli suoraan tähän ja nappasi junnun ja speden kyytiinsä harjoituslenkille.

Poikanenhan ei ole ajanut pitkää sitten amisaikojen, kasettia tuo nyt pääsi muutaman kerran syksyllä pyörittämään mutta hieman erihän sekin toki on kuin pitkä täysperä. Veljekset oli ihan innoissaan kun olivat isoveikan mukana liki tunnin treeniajossa, olivat käyneet treenaamassa siltaankin peruuttamista.

Äiti oli, tietysti, sopivasti katsonut Katastrofin anatomian muutama ehtoo aiemmin ja voin kertoa, että hieman on hirvittänyt kun tietää että poikanen lähtee ajoon joka toinen yö ja ajoreittikin on hieman pidemmän puoleinen. Katsomani jaksohan oli passelisti Konginkankaan onnettomuudesta joten ei liene ihme että hieman hirvittää.

Jos kohta poikanen on päässyt nyt unelmassaan eteenpäin työn osalta niin muukin osa elämästä vaikuttaisi olevan suht mukavalla mallilla tällä hetkellä. Toivonpa tosiaan, että se myös pysyy samalla mallilla, on aivan ihanaa kun poikanen ei ole kärtty-kiukku joka säntäilee päättömästi sinne, tänne ja tonne.

Vaan jaa. Spede heräsi passelisti äidin seuraksi joten taidanpa ottaa vielä kupposen kahvia ja alkaa ihmetellä mitä sitä tänään tehtäisiin. Synttäreillekin pitäisi hiippailla joten lahjankin tuumiminen olisi kaiketi paikallaan. Se on siis moro ja have fun!

4 comments on “Lauantaita, taas

  1. Kyllä on mahtavaa, että teidän 21 v sai sen täysperän ajettavakseen. Se on sellaista, että kun saa tehdä sitä hommaa mistä pitää sellaisilla työkaluilla kun haluaa, niin se muukin elämä pysyy järjestyksessä.
    Ihanaa, että Rääppis on kasvanut noin valtavasti. Ei niille neuvolan tädeille aina kannata ihan kaikkea kertoa, etteivät turhaan kauhistu. Niiden työnä kun on ohjeiden noudattamisen valvominen. Pääasia on että lapsi kasvaa ja voi hyvin.
    Ihanaa viikonloppua!

  2. Olen aina ihaillut rekkamiesten ajotaitoja. Joskus vieläkin pysähdyn katsomaan jotain upeaa peruutusta pieneen koloon. Siitä onnistumisesta saa varmaan itsetuntoakin.

    • No sitä siitä taatusti saa ja mikäs, kun sitä seuraa niin ei voi kuin ihailla miten hienosti taitajat osaavat niitä isoja autoja pyöritellä. Minusta ei ihan taitaisi siihen olla mutta ylpeänä seurailen poikasen kehitystä omalla urallaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s