Lauantaita sitten taas

Muistinhan mainita, totaalinen laiskuus päivitysten kanssa iskenyt… Eihän sitä huomaa, eihän? No joo, tämä viikko on ollut ihan totaalista matalalentoa, hyvä kun on parhaina päivinä kissaa ehtinyt sanoa.

Jotenkin tuntuu, että aina kun ukko on iltavuorossa allekirjoittanut painattaa iltapäivät kuin viitamaan susi pitkin torppaa. Kotihommia, läksyjen tsekkailua, sitä, tätä ja tota. Siihen päälle kun lisää yhdelle ehtoolle vanhempainillan omalla koululla (jei, ylitunteja jälleen!) niin johan on soppa.

Alkuviikosta kuskasin tytärtä asioilla ja loppupäivän he hengailivat meillä, siis mummin ihana rääppis ja tytär. Rääppiksen painohan ei ole kehittynyt enää alkuunkaan sitä tahtia kuin alussa, neuvolassa olivat todenneet että seuraavalla neuvolakäynnillä täytyy alkaa miettiä lisäruokia.

No, minähän niistä olen jo tovin tyttärelle jauhanut, kun on itse hoidellut kuusi pienipainoisena syntynyttä vauvaa niin jotenkin siihen hommaan on olemassa tietynlainen kokemus ja näkemys. Maanantaina touhusimmekin sitten tyttären kanssa perunasosetta rääppikselle perunavellikokeilua varten.

Todettakoon, että kyseinen sose samoin kuin pari marjasosetta jota suosittelin lisukkeeksi ja pitämään mahan löysänä on olleet todellinen menestystarina omien kanssa kun nämä on olleet pieniä. Rääppis pääsi maistelulinjalle tiistaina aamusta ja jes, niin vain kyseiset mössöt kävi mahalle samantien, aivan kuten oletinkin.

Nyt pieni on saanut sitten kolmena iltana mössöt vellin muodossa ja kas, johan on maittanut ja mahakin alkanut toimia paremmin kuin aiemmin. Ja se tunnin välein syöttörumba… sekin on kummasti asettunut, hieman rankkaahan se toki oli varmasti syötellä tunnin välein niin päivät kuin illatkin.

Tällä viikolla on kehitelty uusia kuvioita ohjattavankin suhteen, välitunnithan kun ei ole oikein sujuneet. Tai osa on, ne aamupäivään sijoittuneet on mennyt ihan ok, mutta ruokailun jälkeen onkin sitten lähtenyt lapasesta paitsi ne välkät myös tunnit.

Tällä viikolla ei ole ollut pienintäkään lapasesta lähtöä nähtävissä, ei pienintäkään! Ilmeisesti kehitelmäni toimii tai sitten tämä viikko oli vain mainio, tiedä häntä. Jotenkin olettaisin että kyse on silti nimenomaan siitä muutoksesta jossa otan tenavan puoliltapäivin pitkältä välkältä sisälle ekalla kellonsoitolla.

Loppuvälkän tenava saa sitten tehdä luokassa mitä tahtoo eli piirrellä, makailla säkkituoleilla tai vaikka vain olla ja tuijottaa lattiaa jos siltä tuntuu. Iltapäivätunnit ja se viimeinen välkkä on sujunut kuin tanssi tämän jälkeen joten ehkä se on tosiaan se keino joka toimii.

Muutenkin viikko on ollut kummallisen seesteinen, tenava on ollut kuin kunnon koululainen konsanaan. Tottakai sekaan on mahtunut kiukkuhetkiäkin ja sitä levottomuutta ja rauhattomuutta ja keskittymiskyvyn pätkimistä mutta normiviikkoon verrattuna tämä viikko on ollut perfect!

Yhdelle ukon iltavuoropäivälle osui sitten passelisti se vanhempainiltakin, kuorin jo aamusta kattilallisen pottuja odottamaan töistä paluutani ja huikkasin ukolle lähtiessäni että jos käy kaupalla tuo jauhelihaa tullessaan ettei tarvitse sulatella kun kiiruulla kotiin tulen.

Töistä eläkekahvien kautta kotiuduttuani touhusinkin sitten vauhdilla ruoan, tsekkailin läksyosastot ja tadaa, säntäsin kuudeksi takaisin työmaalle hakien työkaverin matkan varrelta kyytiin. Oman luokan vanhempainilta venyikin sitten himppasen pitkäksi, kotiin ennätin vasta puoli ysiltä mutta jes, tulipa ainakin edellisen viikon silmäpolikäynti kuitattua viimeisen päälle huolella.

Samalla sain kerrytettyä myös ensi viikolle aikaa, kas kun itsellä on speden koulupsykologitapaaminen tiedossa yhtenä päivänä. Tuohon nyt ei tuhraannu kuin tunti työajasta mutta silti, takaisin sekin on tehtävä ja vaikka niitä ylitöitä kertyykin joka viikko 40 minuuttia perjantaille otettavaksi niin niitä olisi saanut aika pitkään keräillä kuitatakseen sekä sen silmäpolin että speden palaverin.

Eilen sainkin sitten vielä lisää ylitöitä plakkariin sillä kas, meillähän oli töissä koulutus aggressiivisen oppilaan kohtaamisesta. Oli muuten aivan mahdottoman hyvä koulutus! Olkoonkin, että nyt on himppasen niskat ja selkä hellänä, kiitos sen koulutuksen loppuosan kiinnipitoharjoitusten, mutta sittenkin.

Etenkin teoriaosuus oli todella hyvä, kyllä sen huomaa kuinka erilaista se työ on silloin kun se ei ole normiluokan normilapsen kanssa työskentelyä ja kouluttajan työ kuulosti olevan hyvin samanlaista kuin mitä itse olen nämä vuodet tehnyt, tosin hän tekee sitä erityisopettajan ominaisuudessa, minä vain ohjaajana.

Niin paljon ahaa-elämyksiä se herätti että ei mitään rajaa. Niitä hetkiä kun mielessään totesi että aivan, juuri näin, totta. Oikeastaan ne kaikki oli niitä jotka on itse tiennyt ja joiden mukaan on toiminut mutta nyt kun ne näki konkreettisesti paperille laitettuna oli se aivan mieletöntä.

Kotiin ehdittyäni olinkin sitten ihan puhki, poikki ja katki ja nälkäkin oli mutta minkäs teet, kun ei ruokaa ollut jääkaapissa kuin lasten tarpeiksi niin pakkohan se oli alkaa vielä sapuskaakin vääntämään. Ehtoo menikin sitten pitkälti vain ollen ja kiroillen, se kiroilu on ollut tämän viikon ehdoton ykkösjuttu kun uutisia on seurannut.

Josko tähän loppuun vielä muutama sananen lauantain ristiäisistä. Oli aivan mahdottoman kaunis tilaisuus, ihanan lämminhenkinen ja pappi puhui jälleen kerrassaan ihanasti. Juhlakalu itse käyttäytyi kuin enkeli, ei pienintäkään ritinää, rätinää tai kätinää ollut sen enempää kasteen kuin muunakaan aikana.

Nimi tuli suurimmalle osalle vieraista ihan yllätyksenä mutta kauniina sellaisena, nimi kun on pehmeä ja suuhun sopiva vaikka ei mikään perinteinen ja yleinen olekaan. Ei se mikään huippuharvinaisuuskaan ole, kyllä heitä muutama sata samalla nimellä paiskattua täällä jossain kuljeskelee mutta silti. Tuskin saa kaimaa luokalleen koskaan.

Tarjoilut oli loistavat, eks-appiukon kalahan vie aina kielen mennessään eikä mitenkään tappiolle jäänyt eks-anopin mansikkakakkukaan. Nam. Pastasalaatti ei oikein iskenyt mutta minähän nyt en vain ole pastan ystävä samaan tapaan kuin moni muu vaikka sitä syönkin.

Vierasjoukko oli kirjava ja hyväntuulinen, torppa oli kuin tykillä täyteen ammuttu ja ainoat asiat jotka jotenkin pisti silmään oli rääppiksen isän puolen naiset. Siis oikeasti. Kyllä sen ajan kun kastetta toimitetaan pystyy kuka tahansa olemaan hiljaa, pystyihän siihen paikalla olleet lapsetkin!

Ja siis oikeasti. Ei kukaan vie tuollaista pientä ihmistä vesisateessa, kylmällä ilmalla, parvekkeelle kuvattavaksi pelkillä sukkahousuilla ja bodylla! Kyllä jotenkin riepasi hermosta itseä, rääppishän on ollut viikkotolkulla flunssassakin ja ei, sinne vaan, puolipukeissa vaikka vierailla itselläänkin, niillä jotka parvekkeella kävivät, oli siellä kylmä.

Enpä ihmettele yhtään että tytär ei mielellään anna rääppistä toiselle mummulle tällä hetkellä hoitoon, toisen mummun aivoitukset kun on no, jotenkin omalaatuisia. Rääppishän on ollut kerran siellä yön ja jälkikäteen selvisi että mummu olikin ollut lenssussa silloin itsekin. Okei, olihan rääppiksellä jo valmiiksi flunssa tuolloin mutta silti.

Mistä sen tietää oliko rääppiksen lenssu samaa mallia kuin mummun, sehän saattaa hyvinkin olla että mummulla oli toista virusta ja se taas selittäisi sitten senkin miksi rääppis-parka ei tahtonut ollenkaan toeta taudista. Nyt hän on kyllä ollut viikon verran jo kunnossa mutta kuukausi siihen hyvinkin meni ennen kuin tokeni.

Toinen valopäinen idea minkä kuulin jälkikäteen tyttäreltä oli ollut mummun neuvo miten saada rääppikselle vähän lisäemmettä rinnan alle. Perunajauhoja maidon sekaan. Siis oikeasti! Tytär oli ollut hieman skeptinen mutta kun mummu oli vakuuttanut tehneensä itsekin samoin lastensa kanssa kun nämä pieniä olivat niin olihan tuo sitten kokeillut.

Joopa joo, rääppis oli sitten ottanut ja huutanut mahavaivoja viisi tuntia putkeen moisen kokeilun päälle. Justaansa! Siis oikeasti, kuka laittaa perunajauhoja muuhun kuin kakkuun! Tai kiisseliin?! Tai niin, vauvan peppuun kun se punoittaa, mutta hittolainen, vauvan maidon sekaan! Sehän on kuin suuruste siellä, jämähtää kököksi pienen ihmisen mahaan ja takuuvarmasti saa huutamaan.

En minä hetkeäkään epäile, etteikö toinen(kin) mummu ole ihan korviaan myöten rakastunut pieneen ihmiseen mutta niin. Oikeasti. Nyt puhutaan alle kaksikiloisena syntyneestä pienestä ihmisestä joka ei edelleenkään paina kuin niukin naukin neljä kiloa (ilmanko lisäruoka oli neuvolassakin mietinnän alla) eikä mistään nelikiloisena maailmaan putkahtaneesta vauvasta.

Ja kun ei isokokoisempana syntyneenkään kanssa voi säheltää ihan miten sattuu ja keskosvauvan kanssa se on vielä tarkempaa mitä tehdään ja missä kohtaa. Sooloilu ei sovi ollenkaan kuvioihin eikä moni sellainenkaan juttu joka kävisi isomman vauvan kanssa, tosin perunajauhot ei takuulla sovi isoillekaan vauvoille!

Jälkiviisaus on aina mahdottoman helppoa, niin nytkin, mutta kyllä tässä on kerran jos erään käynyt näin jälkikäteen mielessä että oliko se sittenkään kovin viisasta kannattaa, suorastaan kehottaa, tytärtä ottamaan vastaan asunto toisen mummun läheltä.

Kun onhan se ihan fakta etten minä töiden alettua ennätä enää samaan tapaan hypätä tyttärellä kylässä enkä toisaalta ennätä samaan tapaan rääppistäkään vellaamaan täällä meillä, toinen mummu siinä kävelymatkan päässä on vallan mainio juttu noin apua ajatellen.

Kyllähän tytär on tässä pariin otteeseen käynyt köpötellen kylässä mutta eipä tuota reilun viiden kilsan matkaa yhteen suuntaan kovin taajaan viitsi kukaan kävellä ainakaan ihan vain tunnin-parin vierailua ajatellen. Ja kun talvi tulee niin vielä vähemmän sitä tulee köpöteltyä ihan muuten vaan vaunujen kanssa toiselle puolelle kylää.

No, näillä mennään ja ihan hyvä, että tytär on nyt kyseenalaistanut sen toisen mummun neuvojen järkevyyden ja päätynyt soittamaan ja kysymään toista mielipidettä jos jokin jää mietityttämään. Lievästi itsellä ollut sellainen täh-fiilis kerran jos eräänkin näitä aivoituksia kuunnellessa.

Vaan jaa, tämä tästä tältä erää. Saa nähdä koska saan seuraavan kerran aikaiseksi runoilla, totta tosiaan on laiskuus iskenyt blogin suhteen mutta koettakaa kestää. Tässä vielä kuva kaunottaresta juhlavetimissään.

Lilia2

Oikein mukavaa viikonloppua itse kullekin, se on moro ja have fun!

5 comments on “Lauantaita sitten taas

  1. Ihana kuva pikkuneidistä ristiäisasussaan! Kyllä on hieman erikoista neuvoa tuo toinen mummu antanut. Enpä ole koskaan edes kuullut moista aiemmin. Ja haloo, eikö ne naiset osanneet olla edes hiljaa toisen tärkeässä juhlassa? Voi rähmä! No, kyllä tyttäresi järkevänä ihmisenä tietää miten voi omaa lastaan toiselle antaa. Tuosta flunssasta sen verran, että muistan äitini kysyneen lääkäriltä asiaa kun menimme heille ensimmäisen kerran esikoisen kanssa ja hän oli flunssassa. Lääkäri lohdutti, ettei tartu aikuisesta vauvaan, toisin päin kyllä. Joten neidillä oli varmasti ihan omat pöpöt.
    Hienoa, että sait koulutuksessa kättä pidempää neuvoa siihen minkä jo tiesitkin. Yleensä ne keinot ovat parhaat, jotka on itse huomannut käytännössä hyviksi.
    Mukavaa viikkoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s