Mukavasti alkoi

Uusi ope, uudet, osin vanhat, luokkakaverit ja kesäloma takana tenavaltakin. Eilinen päivä sujui varsin mukavasti mutta pessimisti ei onneksi pety joten tuumasin mielessäni että näinköhän tässä kiskaistaan alkuun kuherrus”kuukausi” ja todellinen karva näytetään vasta myöhemmin. Todnäk näin, ihan niin isoon kasvuun kun en usko.

Sikäli tilanne uuden luokan osalta on kerrassaan mainio, että minun lukkarini pamahti niin täyteen ettei siinä juuri ole tilaa muulle kun omalle porukalle. Yksi päivistä tulee venähtämään piirun pidemmäksi kuin pitäisi joten sen satoa korjataan sitten perjantaisin lähtemällä kotvan aiemmin kuin yleensä.

Työpäivä sisälsi runsain mitoin juoksuaskelia sinne, tänne ja tonne ja erinäisen määrän muistutuksia siitä että koulussa ei ole huutokuoro-oikeutta luokassa vaan viittaaminen on se jolla se puheenvuoro saadaan. Tämä on muuten asia jotka oppilaat osaa AINA kesälomalla nollata mielestään.

Työpäivän päätteeksi pyörähdin kotosalla, nappasin prinsessan mukaan ja huristelin tämän kanssa kaupoille. Laiska äiti aikoo tänään tehdä täsmäiskun joten mahdollisille synttärivieraille on tarjolla tasan tarkkaan marketin pikkusuolaisia ja lehtitaikinasta tehtyjä viinereitä, muuta ei jaksa saati ennätä.

Niin, tänäänhän on speden kahdeksanvuotissyntymäpäivä, kouluun on varattu mukaan pussillinen tikkareita luokkakavereille jaettavaksi ja iltasella saattaa tulla sukulainen jos toinenkin pyörähtämään kahvilla. Sitä ennen pitäisi ennättää heilauttaa imuria ja touhuta muutama muukin erinäinen homma joten kiirutta pukkaa.

Vaan jaa, nyt ei ole vielä kiirus joten otanpa ja nautin vielä kupposen kahvetta ennen kuin alan ihmetellä omaa habitustani ja miettimään mitä sille tällä kertaa pitäisi tehdä. Se on siis moro ja have fun!

Töihin on palattu

Sillä tapaa pehmeällä laskulla, muka. Varsin passelilta näytti, sano, lukkari jonka käteeni sain ja jos siihen nyt EI tule muutoksia niin voin todeta että jes, ei huono alkuunkaan! Harmillistahan näissä on aina se, että niitä muutoksia tulee liki väkisin edes jonkun verran.

No, tämä viikko mennään omilla opeilla ja se on hyvä se, vasta ensi viikolla lähdetään sitten siihen kieppumiseen pitkin poikin koulua. Onneksi senkin osalta on tilannetta pehmennetty, niitä muualla loikkimistunteja ei olekaan ihan niin paljon kuin esim viime vuonna kyseisen luokan kolmosilla oli.

Koska eilinen työpäivä perustui kuitenkin ihan vain meidän henkilökunnan jäsenten pyörähtelyyn pitkin taloa niin ennätinpä siinä passelissa kohtaa käydä nappaamassa rääppistäkin tutustumassa kouluun. Pakkohan hänet oli työkavereille näyttää kun moisen olin aikaa sitten luvannut.

Tänään alkaakin sitten se todellinen säpinä, onneksi päivä on kaikilla koululaisilla vain kolmetuntinen. Omatkin siirtyvät kympiksi kouluun ja pääsevät yhdeltä, sen kunniaksi kiepahdimme eilen speden kanssa vaateostoksilla. Junnun kanssahan ostoksia tehtiin jo viime viikolla, poika on venynyt niin paljon mittaa ettei mitkään keväällä hankitut housut enää menneet jalkaan.

Tästä tuleekin monella tapaa mielenkiintoinen vuosi, prinsessa aloittaa viimeisen kouluvuoden peruskoulun puolella, poikanen 19vee amiksen viimeisen ja junnu ekan yläkoulussa. Spede on nyt ensimmäinen lapsemme kahden isoimman lisäksi joka käy alakoulua niin ettei siellä ole yhtäkään sisarusta yhtä aikaa.

Mielenkiintoista, sanoisin. Ensi kesänä tiedämmekin sitten mihin prinsessa jatkaa ysiltä ja toisaalta miten junnulla on yläkoulu lähtenyt sujuun. Aika takkuamistahan alakoulu oli, toivottavasti yläkoulu ei perustu samaan takkuamiseen. Poikanen 19vee taas lähtee sitten kesällä armeijaan ja aikoo sen jälkeen muuttaa pois kotoa.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn nyt kotvaksi tutkailemaan kuinka radikaaleja toimenpiteitä hiuskuontalo kaipaa tänä aamuna, vaikuttaisi siltä että sojotus eri ilmansuuntiin on aikamoinen. Se on siis moro ja have fun!

Perjantaita

Ja mitä ilmeisimmin kirjoitusvirheitäkin kun jo otsikko näytti aluksi ihan siansaksalta. Hmmm…

Se on sitten loman viimeiset päivät käsillä. Nonni. Miten ihmeessä loma tuntuukin menevän aina niin julmetun nopeasti että ei ehdo oikeastaan mitään mitä on aikonut? Tai aikonut ja aikonut, ajatellut ennen lomaa tekevänsä. Tämän loman tosin sotki pitkälti kelit, ei tullut ukon kanssa kaksin rymyttyä Särkänniemessä vaikka tarkoitus oli, ei pyörittyä lasten kanssa pitkin entisen kotikunnan uimarantaa ja kylänraittia eikä edes rempattua ulkosaunaa.

Sateella on kumma voima pitää ihmiset pitkälti sisätiloissa, ei sille mitään voi. Ja ihan yhtä kumma juttu on se, että nyt kun loma loppuu alkaa ne kesäkelitkin. Justaansa joo. Onnea niille joiden loma on vasta aluillaan, todnäk saatte nauttia aurinkoisista lämpimistä päivistä.

Tästäkin huolimatta loma on aina lomaa ja voi pojat, olen totta tosiaan nauttinut siitä että olen ollut lomalla! Nyt tosin sisäinen kello on ottanut jo työmoodin, tällä viikolla on tullut järjestäen herättyä ennen kuutta, parhaina aamuina jopa viideltä kuten nyt tänään ja eilen.

Tämä viimeinen lomaviikko on ollut kovin hektinen ja vauhdikas. Maanantaina pyörähdin hakemassa tyttären ja rääppiksen meille, iltapäivästä pyörähdimme neuvolassa punnituksilla ja kas, rääppis on venynyt mittaa ja kerännyt painoa ihan urakalla. 49,5 senttiä ja 3 300 grammaa on aikamoiset lukemat ja vastaa no, normaalia täysiaikaisesti syntynyttä vauvaa.

Tiistaina touhusin normikotikuvioita ja illansuussa lähdin tyttären kanssa kunnolla kaupoille, tämä kun täytteli kaappejaan ja osti viimein itselleen uudet kengät. Ukko hoiteli sen aikaa tyylikkäästi rääppistä kotosalla ja syöntipuuhissahan nuo oli kun kotiin ennätimme.

Keskiviikko sujahtikin sitten kotihommien äärellä, niin ja kokkailun. Tein aivan taivaallisen hyvää ruokaa, ei siinä mitään, mutta olisittepa nähnyt minut työntouhussa. Siis oikeasti. Miten HEMMETIN vaikeaa voi olla tunkea tuorejuustotäytettä kanan rintafileen sisään? Voin kertoa, vaikeaa!

Ensi kerralla taidan suosilla kokeilla pursotinpussisysteemiä, lusikalla, veitsellä ja jopa sormin täyttäminen kun oli jokseenkin sotkuista ja hidasta hommaa. Naurussa tosin riitti, sitä en kiellä, ja kuten sanottua lopputulos oli kertakaikkisen mainio!

Eilen otin rennosti. Siis rennosti. Aloitin tosin aamun kiikuttamalla aamupalan sänkyyn poikaselle 19vee, niinpä, hän täytti eilen 19vee ja jotain pientä huomiotahan sitä pitää ihanalle lapsoselle antaa. Siinä samoilla tulilla tuli katettua sitten vähän ”parempi” aamupala junnulle ja tämän yökaverille eli paistettuja nakkeja ja munia sekä kurkkua, tomaattia ja paahtoleipää.

Päivällä hain tyttären ja rääppiksen jälleen meille, tiistaina kun en oikeastaan ehtinyt nähdä rääppistä kuin vilaukselta sen kauppareissun takia. Rääppis oli varsin virkeällä ja sirkeällä päällä, normaalistihan tuo valvoo illat mutta nyt oli edellisenäkin päivänä keksinyt valvoa iltapäivän.

rääppis25

Kyllä melkein nakuna makoilu on in ja pop, tuumi rääppis kun köllötteli sängyssämme vaipan vaihdon jälkeen. Moista riemua ei tosin kestänyt määräänsä kauempaa, me kun hilpasimme kummitytön synttäreille speden, tyttären ja rääppiksen kanssa. Niin ja junnun joka passelisti palaili kauppareissulta mummun kanssa kotiin hieman ennen lähtöä.

Tänään ajattelin ottaa ja hilppaista lasten kanssa luontopolulle pyörimään. Sinne oli tarkoitus suunnata jo viime lauantaina mutta miten kävi? No, vettähän tuli kuin aisaa. Tälle päivälle ei vettä ole luvattu, huomiselle EHKÄ joten tänään on se päivä kun se kannattaa ehdottomasti käydä tutkimassa.

Nurmikkokin pitäisi leikata mutta jos ennusteet pitää paikkansa niin sen ennättää tarvittaessa vaikka vasta huomenna aamupäivästä. Vaan jaa. Luulenpa, että jätän moiset vaativat mietinnöt tältä erää tähän ja siirryn hetkeksi uutisotsikoiden pariin.

Joka tosin ei ole välttämättä alkuunkaan viisasta sillä hei oikeasti. Olen ihan liikaa seurannut politiikkaa etenkin tällä viikolla ja jo nimi Sipilä saa karvani nousemaan pystyyn. Tiesittekö, että Suomi on pahemmassa jamassa kuin Kreikka tänä päivänä?

Kai tiesitte myös sen, että suomalaiset tekevät ihan liian vähän töitä, kyllä niitä työaikoja pitäisi pidentää. Ja tiesittekö, että jos kuntatyöntekijät eivät suostu kasvattamaan tuntimääriään, ilman että palkka siitä silti nousee, niin kaikkia tullaan rankaisemaan verotuksen kiristämisellä jne jne.

Sanonpa nyt vaan että voi vttu. Totta, minäKIN teen vain 30 viikkotuntia töitä. Vaihtoehtoisesti olisin voinut toimia kuten se toinen määräaikainen teki ja vaatinut täysiä tunteja, kieltäytynyt 30-tuntisesta sopparista ja kas, jäänyt ansiosidonnaiselle koko vuodeksi kuten hänelle kävi.

Kun ei niitä TÖITÄ ole niin miten hemmetissä teet pidempää päivää? Tai miten hitossa työajan pidennys ja eläkeiän nostaminen lisää niitä töitä? Ja miten hemmetissä voi olla niin, että ”nämä on yhteiset talkoot” mutta työnantajapuoli ei joudu joustamaan pätkääkään eikä sen puoleen herratkaan?

Tsiisus sanon mä. Pakko kysyä, miten se että niiden joilla on edes se 30 tuntia viikossa töitä työajan lisääminen työllistää työttömiä? Miten se luo lisää työtä tähän maahan? Jösses. Verenpainehan tässä alkaa heti aamusta paukkumaan kun edes mietin moista. Parempi lienee mennä hömppäsivustoja selaamaan ja ottaa vielä kupponen kahvia.

Se on moro ja have fun.

Arkirytmissä hop!

Kello on iloisesti puoli kuusi ja tämä istuu aamukahvilla. Aivan samoin tein eilen joten niinpä niin. Kyllä se työrytmi sieltä alkaa vain ihan itsekseen palailla vaikka tarpeen ei ehkä olisi ihan vielä ollutkaan.

Eilinen päivä mennä sujahti suitsaitsukkelaan. Aamusta nautiskelin aamukahvit pitkällä kaavalla, siinä samalla odottelin kellon siirtyvän kohti kasia sillä poikanen 21vee yöpyi meillä ja soitteli työterveyteen heti aamusta. Mikä lie pöpö ottanut ja vallannut poikasen, mutta kuumetta, kurkku kipeänä ja rauhaset turvoksissa oli hän.

Saatuani sankarin tokeentumaan uniltaan otin ja touhusin kotvan kotihommien parissa ennen kuin spurttasin kaupan kautta hakemaan tytärtä ja rääppistä paikalle. Ovi kävi taajaan sillä poikanen sai itselleen ajan vasta iltapäivälle ja käytännössähän moinen tarkoittaa sitä että lapsuudenkaverit tulee ja menee ovissa miten sattuu.

Rääppistä moinen ovien käyminen ei kiinnostanut tippaakaan, tuo vain nukkua posootti nojatuolipesässään muiden ruokaillessa, keitellessä kahvia, pyöriessä milloin keittiössä ja milloin olkkarissa. Passelisti neiti heräili yhden aikaan itsekin einehtimään, kahdelta kun oli painokontrolli neuvolassa.

Komea on kasvutahti pienellä ihmisellä, nyt vaaka näytti jo 3300 grammaa ja mittaakin tuolle oli tullut lisää, 49,5 senttiä oli lukemat sen osalta. Torstaina iskenyt lenssukaan ei ollut siis juuri vaikuttanut, onneksi se lenssu oli yhtä nopeaa mallia kuin ukolla joka kotiutui perjantaina töistä julmetussa räkätaudissa.

Rääppis oli kokolailla kunnossa jo lauantaiehtoona, eilen tuolla ei ollut enää pienintäkään jälkeä podetusta taudista. Ukkokin on jo kuosissa lenssuineen, tuo poti tautia pahiten perjantain ja lauantaina ilmassa oli enää kurkkukipua hänen osaltaan.

Neuvolasta kiikutin tyttären ja rääppiksen kotiinsa, itse kurvailin vauhdilla kotiin sillä ihana it-osaajani soitti passelisti tyttäreltä lähdettyäni että mitenkäs sitä oltaisiin kotona, hän kun tulisi sitä junnun konetta hakemaan. Niinpä niin, junnun kone.

Jotenkin tuntuu, ettei junnun kannattaisi koskea mihinkään mikä toimii verkkovirralla. Tai yleensäkään millään virralla. Käpylehmiä peliin vaan, prkl! Junnun konehan on ollut varsinainen kovanonnen kapine. Se kun hankittiin toukokuulla käytettynä ja huollettuna firmasta jonka kautta vanhat yrityskoneet päätyy uusille käyttäjille.

Koneethan on kautta linjan laadukkaita ja hyviä ja itse kannatan ehdottomasti niiden kierrätystä mutta tämän koneen kanssa on kyllä huono onni jyrännyt ihan tosissaan. Kun kapine hankittiin ei mennyt kuin viikko kun kone piti yllättäen todella omituisen äänen, sammui ja uudelleen käynnistäessä näyttöön paukahti teksti ”fan error”.

Mikään faniongelma nyt ei sentään ollut kyseessä, ehei, koneen tuuletin oli ottanut ja paukahtanut rikki. Just. Kone matkasi takaisin liikkeeseen tutkittavaksi ja kovin oli noloja kasvoja vastassa kun sitä sieltä korjattuna haettiin. Kas kun pojilta oli hässäkässä unohtunut joku paperijuttu kiinni johonkin koneen uumeniin ja sehän sitten oli ottanut ja leijaillut tuulettimeen ja tukkinut sen eli kosh, rikkoituihan se.

No, kone pelitti jälleen mainiosti kunnes kesäkuun alkupuolella junnu sähelsi ja sääteli jotain sen kanssa. Junnuhan käyttää konettaan todella monipuolisesti, itsellä ei ole hajuakaan puolestakaan jutuista joita koneen kanssa voi tehdä. Ohjelmoijaksi opettelusta tuo haaveilee mutta sen suhteen pitäisi ehkä olla vähän enemmän pitkäjänteisyyttä kuin junnulla on.

Junnu siis otti ja sähelsi ja kosh. Kesäkuun ekalla viikolla kone oli sekaisin kuin käkikello ohjelmiensa puolesta. Windows oli kadonnut jonnekin, tai no, ei nyt kadonnut mutta auki sitä ei saanut, palautuspisteitä ei ollut missään kolkassa saatavissa eikä mikään taikasanakaan saanut konetta heräämään eloon.

Vikasietotilassakaan tuo ei saanut ohjelmia auki joten huoks, huoks ja huoks. Jo tuolloin pidin jokseenkin ison saarnan junnulle koneiden käytöstä ja ohjelmien poistoista ja lisäyksistä. Selvää kun oli että junnu oli poistanut jonkin tarpeellisen osan windowsista siinä muistiin tilaa tehdessään. Just.

It-osaajanihan tuon silloin otti ja laitteli kuntoon, oli poistanut koko windowsin ja laitellut sen uusiksi sillä totta tosiaan, jotain tähdellistä siitä oli nakottu menemään siinä junnun sähellysten aikana. Kone pelitti ja kukkui muutaman ajan sen jälkeen kuin unelma kunnes kosh.

Kovalevy otti ja pimahti ihan tuosta vaan kesken käytön. Ja ei kun takaisin liikkeeseen ja takuuseenhan sekin meni, miten lie ollutkin niin huonoa onnea että se kovalevy pimahti mutta niin vain toisinaan saattaa käydä. Ja taas kone kukkui komeaan malliin kunnes reilu viikko sitten junnu otti sähelsi taas.

Jotain hiivatin salasanajuttuja tuo oli päättänyt suuressa viisaudessaan muutella ja kas. Kone lukittui. Väärä salasana, väärä salasana, väärä salasana. Tuossa kohtaa itselläni oli huumori jo niin kateissa että totesin tenavalle että minun puolestani saa olla lukossa vaikka maailman tappiin. Minä EN soittele ja kysele keneltäkään mitään.

Koska junnu nyt kuitenkin on pääosin hyvinkin ratkaisukeskeinen ihminen niin tottahan hän oli sitä tälläkin kertaa. Oli sitten salaa käynyt kurkkaamassa pyhänä puhelimestani it-osaajani numeron ja soitellut tälle josko tämä voisi katsoa saako sen pelittämään.

Sikäli it-osaajan pyörähtely oli varsin in ja pop että samalla kertaa lykkäsin tälle mukaan pari lenovon vanhaa konetta jotka on pölyttyneet kaapin uumenissa koska ne ei pelitä. Toisesta pimahti muistaakseni kovalevy vuonna muna ja käpy, toisessa oli ohjelmissa jotain ihan omituista. Kumpainenkin konehan on ollut meillä ”varakoneina” joten kriittistä tarvetta niiden kunnostukseen ei ole ollut.

Uusi kovalevykin minulla koneelle oli kaapin kätköissä mutta enhän minä sitä ole osannut vaihtaa ja laitella ja no, suoraan sanottuna en ole jaksanut edes kiinnostua riittävästi sen laittelusta tässä vuosien aikana. Kun nyt kuitenkin tässä torpassa on niitä koneita niillä joille ne tarpeen on niin siinähän on olleet ja odotelleet mitä tapahtuu.

Iltasella it-osaaja sitten seisoi jo uudemman kerran ovella junnun koneen kanssa. Tottahan tuo oli sen osannut laitella kuntoon tuosta vain suitsaitsukkelaan kun oli ensin kaivellut netin uumenista neuvoja ja keinoja moiseen salasanan poistoon.

Pienimuotoinen ongelma on niiden kahden muun lenovon osalta siinä että niihin ei löytynyt laturia, ei niin mistään, joten lähipäivinä niitä ei pääse romppaamaan. Junnun laturihan niihin kävisi mutta kun se on tietysti junnun koneen mukana siellä missä konekin. Olen tosin kokolailla varma että jossain tämän torpan uumenissa on lenovon laturi mutta missä… se onkin sitten ihan oma juttunsa se.

Sikäli olisi hyvä saada edes toinen niistä kapineista nyt toimivaksi että poikasen 18vee synttärit on ihan ovella ja tämän koneestahan kosahti kovalevy keväällä. Alunperin tuon oli tarkoitus ostaa kesätienesteillään uusi kone itselleen mutta eihän hän sitten malttanut kun lähti isänsä kanssa kesälomareissuun ja sinne meni rahaa.

Rahaa meni myös seutulippuun jolla kulki töissä ja jotain muutakin tähdellistä tuo rahoillaan touhusi niin että kone jäi listalta pois. Olisi ihan kiva saada toinen kone hänelle nyt omaksi sillä lenovon koneet on kyllä sitä laatua jota arvostan itse. Melkein yhtä paljon kuin tätä kohta kahdeksanvuotispäiviään viettävää Fujitsuani.

Tälle päivälle on vaikka mitä ohjelmaa tiedossa mutta varsinaiset suunnitellut osat alkaa vasta tuossa puolen päivän jäljestä joten aamupäivä menee sitten säheltäessä kotitöitä, tehdessä sapuskaa ja tutkaillessa mitä kaikkea onkaan hankittavana ennen ensi viikkoa.

Spede on kasvanut kesän aikana siinä määrin että uusia housuja ja paitoja pitäisi metsästää jostain, junnu on venähtänyt mittaa ainakin kymmenen senttiä (!!!) joten tuolle ei mene housuista enää oikein mitkään jalkaan ilman että nilkat on paljaana joten housuostoksia luvassa tämänkin osalta.

Hieman tuossa harkitsin josko saisi tällä viikolla aikaiseksi ja kieppuisi muutamat kirpparit läpi, junnulle täytyy toki hakea ihan kunnon liikkeestä niitä farkkuja mutta peruscollareita voisi löytyä kirppiksiltäkin. Niin ja paitoja spedelle, en mitenkään viitsisi ostella marketista niitä kympin tai kahdenkympin paitoja kun aika hyvin on tiedossa se että ne ei montaa kuukautta tälle päälle mene.

Vaan jaa. Josko tässä vielä kupposen kahvia joisi ennen kuin ryhdyn tyhjentämään tiskaria. Se on siis moro ja have fun!

KännipostausAI

Kaipa siihen on tälläkin ikää oikeutettu. Oikeastaan en tiedä enää mihin olen oikeutettu ja mihin en. Olen mummi. MUMMI. Pitäisi kai elää jo elämää jossa virheitä ei satu ja mokia ei tule. Mahtaako minulta onnistua ikinä.

Rääppis on tehnyt jotain mitä en edes tiennyt olevan tehtävissä. Olen aina rakastanut suunnattoman paljon omia lapsiani, rakastanut nämä jopa tärviölle välillä sillä että suojelen, otan koppeja ja teen kaiken heidän eteensä. Mutta rääppis.

Siitä päivästä asti kun rääppis syntyi elämä on ollut vuoristorataa. Olen seurannut aitiopaikalta kuinka kaikki sortuu ja murenee maahan. Olen kerännyt paloja sieltä täältä. Tyhjentänyt asuntoja, ottanut avaimia. En ole ehtinyt saati pystynyt olemaan paikalla muille.

Minä olin siellä kun hän syntyi, pieni täydellinen ihminen. En tiennyt että minusta voi tulla jotain niin täydellistä joka tekee niin täydellistä kuin rääppis on. Joku joskus sanoi että olen leijonaemo. En väitä enää vastaan. Se minä olen. Satuta yhtäkin lastani niin tiedät satuttaneesi.  Ja ei, en tunne anteeksiantoa.

Tiesin mitä äidinrakkaus on mutta en tiennyt mitä on olla rakastunut mummi. Se tunne on suunnaton enkä osaa kuvata sitä. Tuntuu kuin kaikki mitä olet tehnyt kertautuisi, pelkäät että jotain tapahtuu, ettei toinen osaa.

Tyttärestä sukeutui äiti yhdessä synnytyksessä, sitä en väitä, mutta rääppis. Onko vielä jotain enemmän jota voin tehdä? Voinko kantaa vain läpi elämän ilman että tarvitsee koskaan sattua?

Myönnän toki että rääppiksen kohdalla osa näistä ajatuksista kumpuaa siitä mitä hän sai syntymälahjanaan. Kuula-kalloon-isän, jihuu, ja todella oudon mummun. Mummu saattaa ajan kanssa osoittautua voimavaraksi, en väitä, mutta isä pitäisi naulita munistaan seinään. Ikuisesti.

Isä osallistui rääppiksen elämään olemalla kateissa kun rääppis syntyi. Kotvan päästä tuo oli paikalla ja tahtoi tuoda uuden tyttiksensä rääppiksen kotiin. Onneksi tuolloin rääppis oli keskolassa ja tytär sairaalassa. Hain avaimet pois. Pari päivää myöhemmin pakkasin isän tavarat pois ja vein hänen äidilleen.

Heti sen jälkeen kun isä oli kertonut tyttärelle kuinka ”tyttis voi rakastaa ihan yhtä paljon rääppistä kuin tytärkin”. En usein kiehu mutta kun kiehun, kiehun kunnolla. Miten KUKAAN voi rakastaa rääppistä enemmän kuin tytär? Missä ihme kuplassa isä asuu???

Tai niin, eihän hän asu missään. Nyt kun tytär ei enää huoli häntä kotiinsa hän ei asu missään. Laittoi hän toki oman osansa pottiin rääppiksen synnyttyä, antoi tyttärelle 20 euroa alkuviikosta. Kun rääppis oli reilun kuukauden ikäinen. Tottahan sillä lapsen elättää mennen tullen.

En SAISI olla vihainen mutta olen niin vihainen välillä että tekisi mieli purra päitä poikki. Niin en voi kuitenkaan toimia sillä oikeasti. Tytär ja rääppis. Teen mitä vaan heidän eteensä. Mutta nytpä tiedätte missä suossa on tarpottu ja missä edelleen tarvotaan.

Ja nyt takaisin Maradona-dokkarin pariin, se on moro ja have fun.

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Manailua