Viimeistä vietäs

Kovin se on reippaaseen tahtiin tämä(kin) viikko sujahtanut, kuinka tässä nyt jo ollaan perjantaissa? Hyvä niin, ollut kieltämättä todella hektinen viikko verrattuna aiempiin koulunaloituksiin. Liekö osasyynsä silläkin että tenavan viikkotunnit kasvoi neljällä vaikka eipä sen vielä tällä viikolla pitäisi kummemmin vaikuttaa.

Eron opettajien ja toimintatapojen välillä kyllä huomaa hyvin. Jos kohta aiempina vuosina olemme olleet valmiusasemissa jo kellojen soidessa niin toista se on tänä vuonna. Tai no, minä seison kyllä tiukasti luokan ovella samantien kun kello soi ja komenteeraan joukot paikoilleen hiljaisen touhun pariin siihen asti kun ope ehtii paikalle.

Toisaalta, ope jää monesti luokkaan vielä tekemään omiaan tunnin päätyttyä ja lähtee opehuoneelle vasta välkän loppupuolella pyörähtämään joten ei tuo sikäli ole mikään ihme että kipittelee luokkaan vasta kotvan muiden jäljessä. Tehokkuutta tunnista moinen ei tunnu syövän yhtään sillä johan siellä painetaan hommia ihan tosissaan!

Eilinen työpäivä oli kerrassaan huippu mitä tenavaan ja tämän tuntityöskentelyyn tulee. Matikan aukeama valmistui etuajassa, määräajaksi sille kun oli annettu oppitunti. Lisätehtäviinkin tenava ennätti ja jo häntä siitä kehuttiin ihan urakalla. Sama tahti jatkui seuraavillakin tunneilla, vasta viimeisellä tunnilla alkoi väsymys painaa mutta siitäkin tenavan sai tsempattua yli.

Työn määrähän on ihan toista kuin edellisinä vuosina, tänä vuonna tunnit menee ihan niiden koulutehtävien tekemiseen ja sille nyt ei voi mitään. Sama tilanne on kaikilla muillakin kolmosilla, en tiedä kuinka monelle vanhemmalle se tulee täytenä järkytyksenä kuinka paljon tehtävien määrä lisääntyy kolmoselle mentäessä.

Ei olekaan enää sitä ”leikkaan-liimaan-värittelen-taittelen”-aikaa vaan jokainen minuutti tunnista käytetään tehden tehtäviä ja kuunnellen opetusta. Hieman itseäkin hirvittää sillä tämä viikko on kuitenkin vasta alkusoittoa ja ensi viikolla alkaa sitten integraatio-tunnit lisukkeeksi.

Onneksi niiden osalta on määrää saatu supistettua ja paljon, eli vain liikunta, taitoaineet ja enkku hoidetaan muiden opejen toimesta muissa luokissa mutta nähtäväksi jää miten se pidemmän päälle sujuu. Onneksi treenasimme jo kevätlukukauden integraatiota matikassa, ihan uutena asiana se ei sentään tule.

Kotiin ehdittyäni pistinkin sitten täyden rallin päälle. Kokkausta, siivousta, pyykkäystä, tenavien ruokintaa, lisää siivousta, tiskikoneen täyttöä, läksyissä avittelua, kirjojen päällystämistä. Iltaseiskan kanttiin hoksasin että hittolainen, minähän olen vallan unohtanut itse syödä joten meillä pääsi lapsetkin nauttimaan iltapalaksi lämpimistä leivistä joita touhusin.

Huomaa, että tässä on saanut mennä kuin viitamaan piru pari päivää sillä kas, kun kympin jälkeen köpsötin sänkyyn niin tänä aamuna heräsin silmälasit päässä. Ei hajuakaan miten nopeasti olen unille kumahtanut mutta veikkaan että aika nopea on ollut aikataulu.

Tänään pidetäänkin ”löysempi” päivä työmaalla, askartelemme, pyörähdämme salissa koko koulun tapahtumassa, teemme hieman monisteita ja käymme retkeilemässä. Viisi tuntia menee silti reippaaseen tahtiin, ei siinä juuri ruokkistakaan ennätä kunnolla pitää.

Vaan jaa. Nyt taidan kotvan tutkailla omaa habitustani ja siirtyä sen jälkeen herättelemään kasiin menijöitä. Niitä ei onneksi ole kuin kaksi (!) tänä aamuna ja se huonoimmin heräävä on päivän vapaalla. Ai niin, eilisen illan ihan huippuhetkiin kuuluu ehdottomasti raivari jonka sain.

Sain sen muuten täysin perustellusti, en suinkaan siksi että olin väsynyt. Junnullahan ei tahdo pysyä ehjänä MIKÄÄN mikä toimii virralla, aina sattuu ja tapahtuu ja kapineet hajoilee. Läppäri on ollut varsinainen murheenkryyni, tosin ei yksinomaan junnun omasta syystä.

Ensin siitä kumahti tuuletin liki heti sen jälkeen kun junnu sen sai. Sitten junnu otti ja sotki ohjelmat siitä ja it-osaajani laitteli sen kuntoon. Sitten kumahti kovalevy ja sekään ei ollut mitenkään junnusta johtuvaa. Sen perään junnu saikin koko kapineen lukittua salasanojen kanssa sählätessään. It-osaaja pelasti pulasta tuolloinkin.

Ja nämä kaikki sen jälkeen kun junnu sai toukokuun puolenvälin tietämillä koneen käsiinsä. Eilen ehtoolla ysin kanttiin junnu istui keittiössä ja itki. Hän on idiootti. Hän on niin idiootti. Me prinsessan kanssa koetimme kysellä mikä nyt on hajonnut, onko läppärin päälle kaatunut juomat, onko se tippunut, hajosiko puhelin vai mikä on.

Jep jep. Läppärin näyttö. Pojalla oli mennyt herne nenään pelatessaan ja oli sitten ottanut ja heittänyt siihen kuulokkeilla ja kosh, pikselimössöksihän se meni. Jumankekka sitä huudon määrää minkä siinä iltasella tarjoilin junnulle.

Vastahan se kone tuli it-osaajalta reilu viikko sitten laitettuna ja nyt jo se kaipaa sitten uutta näyttöpaneelia toisen hermojen menon takia. Totesinkin junnulle siinä rähinän lomassa että voi olla aivan varma siitä, että näyttöpaneelin vaihtoa saa odottaa joululomaan heittämällä. Ja sen vaihto taas edellyttää sitä että joka julmetun numero torkassa on nostettu yhdellä, muuten en sitä edes lähde vaihdattamaan. Argh!

Sitä en junnulle kertonut että meillä on niitä näyttöjä parikin kappaletta valmiina, kuvitelkoon nyt tehneensä lopullisen mokan koneen kanssa JOS vaikka osaisi jatkossa hieman miettiä ennen kuin menettää niitä hermojaan pelin melskeessä.

Kertomatta jäi sekin, että kone itsessäänhän toimii, ei siihen tarvita kuin ulkoinen näyttö piuhoilla kii ja avot sie. Saa luvan olla toistaiseksi kokonaan ilman konetta ja antakoon kunnon näytöt siitä että sitä enää edes ansaitsee. Ja ihan itse saa maksaa sen näyttöpaneelin vaihdon siinä kohtaa kun se ajankohtaiseksi tulee, säästäköön siihen tällä kertaa.

Toisaalta, konehan on junnun ihan omilla rahoillaan ostama joten en sitä voi siksikään pistää vain mappi ööhön ja olla antamatta takaisin jos junnu sen takaisin tahtoo mutta melkein oletan että eilisen karjahteluni jälkeen junnu ei moista ihan hetkeen edes ehdota.

Vaan jaa, josko nyt ne kutrit ja herättelyt. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Viimeistä vietäs

  1. Jopa lasta onnistaa, kun kaikissa näissä isoissa muutosvaiheissa sinä saat olla mukana. Sinä tuot sentään mukanasi sellaista vanhaa järjestelmällisyyttå, joka auttaa häntä kasvamaan tulevaisuutta varten.
    Omaa läheistä erityislastani kun katselen, niin huomaan, että ikäkin jotain auttaa, kunhan nämä tällaiset suuremmat muutokset selvitään.

    • Iän uskoisin auttavan jossain kohtaa ja sitä toivon suuresti, vielä nyt mennään aika lapsen kengissä verrattuna suurimpaan osaan samanikäisistä.

      No, eiköhän tämä tästä kun jatketaan toistojen linjaa 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s