Ei sada

Ainakaan alkuunkaan yhtä paljon kuin eilen. Saapa nähdä montako minuuttia tätä sateettomuutta tälle aamulle saadaan. Toteanpa jälleen kerran sen jonka olen monesti aiemminkin todennut. Minua ei haittaa yhtään nämä lämpötilat mutta hei, oikeasti. Sadetta en kyllä kaipaa yhtään enempää, kiitos.

Eilen aamusta pyörin vauhdilla kuin väkkärä pitkin keittiötä. Touhusin aamutuimaan parin päivän sapuskat valmiiksi (perusjauhelihasoosi + pastasoosi) ja lämmitin edellisen päivän siskonmakkarasopan loputkin jo kympin kanttiin nakeilla ryyditettynä aamupäiväruoaksi spedelle ja aamuseiskan kanttiin paikalle ilmestyneelle poikaselle 21vee.

Moisista tehtävistä ennätettyäni kurvailinkin jo sitten tyttärelle, tytär kun soitteli jokseenkin uuvahtaneen oloisena. Eka yö vauvan kanssa kotona on aina eka yö ja unien vähyys saattaa yllättää etenkin kun vauva on ollut keskolassa koko pienen elämänsä ja itse on saanut nukkua yöt heräilemättä.

Lapsi-parka ollut saanut nukuttua kuin pari tuntia yön aikana sillä kolmesta kuuteen rääppis oli tankannut ahkeraan ja kasin kanttiin tuo oli jo heräillyt uudelleen. Oman vaikeutensa siihen uneen toi taatusti se, että rääppis on kova ynisemään ja ääntelemään unissaan ja kun siihen ei ole tottunut eikä ole ihan vielä täysin kartalla mitä mikäkin äännähdys tarkoittaa niin vaikeahan siinä on sitten nukkua.

Tiskasin siinä tyttären ja prinsessan, niin ja edellisen illan kahvivieraiden kupit, pois samalla kun keittelin kahvit, rääppis oli passelisti simahtanut uudemman kerran unille juuri ennen tuloani. Jutustelin tyttären kanssa niitä näitä siinä samalla, lähinnä siitä yösyömisestä, tiheän imun kausista ja uniääntelyistä.

Kukaanhan EI ole seppä syntyessään, niin se vain on. Vaikka kuinka se vauvanhoito sujuu tuosta vaan päiväsaikaan niin yöt on aina öitä ja kaikkea ei voi välttämättä tietää eikä olla valmiiksi perillä. Eikä muistaa, se on varma, etenkään kun niitä ohjeita on takuulla sadellut keskola-aikana mutta samaan aikaan on satanut miljoona muutakin neuvoa ja ohjetta ja tietoa.

Heräilihän se rääppiskin siinä sitten niin että ennätin tuota hetken pyöritellä ja ihmetellä, samalla paikalle pöllähti poikanen 21veekin ja uskaltautui ekan kerran ottamaan pikkuihmisen syliinsä. Myyty, sitähän tuokin oli, ihan täysin myyty. Hyvä kun malttoi lähteä kaverinsa kanssa uudemman kerran matkaan.

Puolen päivän jälkeen kurvailin kotiin sitä nälkä kurni mahassa, prinsessakin loikkasi kyytiin samalla kertaa. Kummoisiahan minä en kotona ehtinyt olla mutta sen verran että sain syötyä, hörpättyä kupposen kahvia ja hetken istuttua.

Prinsessa, junnu ja ukko puolestaan tutkailivat leffatarjontaa ja tilasivat heille ja spedelle liput iltapäivän näytökseen, minä kun olin lähdössä uudemman kerran sinne tyttären suuntaan sillä rääppiksen punnitus olikin siirretty jo samalle päivälle.

Jos kohta tytär oli väsynyt aamusta niin nythän tuo vasta väsynyt olikin. Neuvolassa meni hyvinkin tunnin ajan, tyttären neuvolatäti oli kertakaikkisen ihana ihminen. Rääppis todettiin varsin ihanaksi pikkuihmiseksi, napaa vähän laappisteltiin, punnittiin, mitattiin, todettiin kaiken olevan kunnossa.

Rääppis itse ei pitänyt alkuunkaan koko touhusta, tyttöhän ei juurikaan itkuun käytä aikaansa mutta kyllä nyt tuli sellaiset huutokohtaukset että oksat pois omenapuustakin! Navan laappistelu oli ihan viimeinen niitti ja mummilla oli täysi tekeminen saada rääppis rauhoittumaan moisen jälkeen.

Maitopullohan tuon sitten rauhoitti ja autossa tuo otti ja simahti liki samantien. Tyttären kanssa päädyttiin siihen, että tulevat meille kun torppa on tyhjänä ja tytärkin oikaisee makuulleen, minä katsoisin kyllä rääppiksen sen aikaa. Rakentelin rääppikselle pesän nojatuoliin, tytär söi ja oikaisi meidän makkariimme.

rääppis10

Vähän siinä vielä röyhtäyksiä hoidettiin pois riisumisen päälle ennen kuin rääppis rauhoittui ihan kunnolla unille ja kas, johan nuo sitten nukkuikin, niin rääppis kuin tytärkin. Tyttärellä ei tainnut mennä edes paria minuuttia ennen kuin oli jo umpiunessa, rääppiksellä nyt kotvan pidempään.

rääppis9

Mikäs siinä oli mumminkin ollessa. Siivoilin keittiön, söin, keittelin kahvit, tuijottelin kotvan netflixin antia ja kuuden jäljestä keittelin rääppiksen mukana olleen tuttipullon valmiusasemiin, rääppis kun osoitti pieniä heräilyn merkkejä unipesässään.

Hieman ennen seiskaa otin ja herättelin rääppiksen ihan suosilla, kuuden jälkeen kun oli jo natriumin aika mutta ihan niin minuutilleenhan keskolassakaan troppeja ei anneta. Tytärtä en raaskinut vielä herätellä vaikka tuo nyt olikin nukkunut jo likemmäs kolme tuntia, olihan rääppiksellä onneksi mukana myös sitä lisämaitoa.

Hyvinhän tuo siinä pullonsa kiskaisi tyhjäksi ja kas, simahti uudelleen unille kun röyhtäytin. Ukko palasi tenavien kanssa reissusta ja herätteli tyttären hieman seiskan jälkeen, tytär hörppäsi kahvit, pyörähti prinsessan kanssa kaupassa jäätelöostoksilla ja hieman ennen ysiä kuskasin parivaljakon kotiin.

Tänään parivaljakko menee onneksi toiselle mummulle syömään ja olemaan iltapäivästä, me kun lähdemme kuskaamaan tätä omaa katrasta Duudsonparkkiin. Toivottavasti ovat saaneet yöllä nukuttua paremmin kuin edellisenä yönä, kyllä minä koetin tytärtä ohjeistaa sen suhteen ettei kaikkiin rääppiksen ääntelyihin kannata nousta katsomaan onko tuolla nälkä vai mitä on vailla.

Aikansahan se vie tottua että toinen nukkuu siinä kädenvarren päässä ynisemässä ja vääntämässä mutta eiköhän se siitä lähde. Jotenkin sitä kokee itsensä niin paljon onnekkaammaksi esikonkin suhteen, minähän ennätin olla yhden yön tämän kanssa kaksin sairaalan vieriosastolla viikon keskolarupeaman jälkeen joten ihan kylmiltäni en siihen yörumbaan sentään joutunut.

Ja niin, minulla nyt oli eksä siinä tukena ja turvana vaikka tuosta nyt ei toki yösyötöillä sen kummempaa apua ollutkaan. Tytärhän on ihan kaksin rääppiksen kanssa joten ei tässä voi edes verrata sitä tyttären eloa siihen kun itse tämän kanssa kotiutui sairaalasta.

Toisaalta, tytärhän oli tarkalleen kuukauden ikäinen kun eksä lähti armeijaan ja jäimme kaksin liki vuodeksi mutta silloin meillä oli jo rutiinit niin päivien kuin öidenkin suhteen joten ei verrattavissa millään tavalla. Ainoastaan siltä osin että olen tyttärelle sitä nyt sanonut kerran jos eräänkin että kunhan tähän tottuu niin se ihan kaksin elely vauva-aikana on oikeastaan ihan mahdottoman ihanaa jos vauva on yhtä rauhallinen kuin äitinsä oli.

Ei mietintöjä siitä moneltako pitäisi ruokaa laittaa töistä palaajalle, ei pienintäkään murhetta siitä onko ok olla yö hereillä ja nukkua päivä jos vauvasta siltä tuntuu eikä mikään pakko nousta aamuysiltä jos siltä ei tunnu vauvastakaan.

Vaan jaa niin. Tosiaan. Tänään ollaan lähdössä sinne tien päälle ja jos ukkoon on uskominen niin on varsin mahdollista ettei siltä reissulta palata vielä tänään. Itse olen kyllä hieman erimieltä, huomenna pitäisi melkein päästä tyttären kanssa tämän asioita hoitamaan mutta niin.

Suoraan sanottuna minua harmittaa se ensi viikon reissu. Ei sinänsä että on aivan ihanaa päästä ihan kaksin moneksi päiväksi pois ja lämpimään mutta silti jotenkin hirvittää. Miten mahtaa porukka täällä kotona voida ja entä tytär? Ja kun kuitenkin tässä on ollut vaikka mitä nyt ennen kotiinpääsyä ja edelleen ollaan hieman varuillamme tässä.

No, onhan tässä ONNEKSI valjastettuna paljon lisäkäsiä- ja silmiä jotka tarvittaessa tulee paikalle mutta silti. Eiköhän tämä tästä suttaannu ja eiköhän he täällä pärjää. Kai. Uskoisin ainakin niin. Mutta hirvittää se silti.

Tämä tästä ja nyt oletusarvoisesti blogi tosiaan vaikenee taas kotvaksi, se on siis moro ja have fun!

 

2 comments on “Ei sada

  1. Kyllä se on aina ensimmäisen lapsen kanssa niin jännittävää se elämä kotona. Minäkin olin hoitanut lapsia naapureissa vaikka kuinka paljon, mutta kyllä oman kanssa oli ihan toista. Ei ollut ketään kenelle antaa lapsi, jos se alkoi huutaa eikä rauhoittunut millään. Mies nyt onneksi oli ja vielä työttömänä, joten yhdessä olimme koko perhe pari ensimmäistä vuotta. Onneksi teitä on paljon läheisiä siinä lähietäisyydellä ja valmiina auttamaan. Mutta nauttikaa nyt kuitenkin matkastanne, kyllä se tytär ja vauveli kotona pärjäävät.

    • Eiköhän nuo pärjää, hyvinhän nuo senkin ajan siellä sätkivät kun me mökkireissussa olimme 🙂 Äidit vaan tykkää aina kovin jännittää näitä tilanteita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s