Nakkistroganoff

Strogsnoff2

Tänään mentiin tällä ruoalla päiväsaikaan. Enpä muista, onko stroganoffia tullut aiemmin laiteltua mutta nyt tuli. Tuomiot lapsilta: spede piti, junnu piti, prinsessa ei suostunut syömään kuin muusia. Omaan makuun ihan ok, en valita.

n. puoli kiloa nakkeja pätkittynä (puolikas paketti isosta viitosesta)

200 g sipulikuutioita pakkasesta

4 dl kuumaa vettä

1 dl kylmää vettä + 3 rkl vehnäjauhoja

pari ruokalusikallista soijakastiketta

pari ruokalusikallista tomaattipyrettä

puoli teelusikallista mustapippurirouhetta

purkki smetanaa

1 iso suolakurkku pilkottuna

 

Paloittele nakit. Kuullota sipulia hetki pannulla öljyssä. Lisää nakit ja ruskista sipuleiden kanssa. Kaada joukkoon kuuma vesi ja vehnäjauhosuurus, muista sekoitella samalla. Lisää mausteet, anna kiehua kymmenkunta minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää smetana, maistele. Lisää vielä suolakurkkukuutiot ennen tarjoilua, tarkista maku.

Kylkeen kannattaa kumauttaa perunamuusia sillä tämä on jokseenkin paksua soosia. Nam.

Kappas, täällä taas

Toisaalta, mitäpä tekemistä sitä on ihmisellä aamulla kello neljä kuin istua koneella ja kirjoittaa, jos ihan tarkkoja ollaan. Selvästikään stressi ei enää tässä iässä toimi samoin kuin joskus nuorempana kun tenavat oli pieniä, siis nuo isommat.

Silloinhan stressiä ei edes huomannut muusta kuin siitä, että kilot katosi omia teitään vaikka kuinka söi. Käytyäni kaiken maailman tutkimukset aina mahatähystyksestä erinäisiin verikokeisiin asti sattui kohdalle osumaan tuttu lääkäri joka totesi että kuulepas.

Kun hän näitä sinun tuloksiasi on pyöritellyt ja pyöritellyt niin jotenkin hänen mieleensä tuli ihan yhtäkkiä että voisikohan tämä laihtuminen sittenkin liittyä stressiin. Että kun sinähän olet tuollainen stressaamaton ihminen mutta kun kaikilla se stressi ei välttämättä näy eikä tunnu tunteena siitä että nyt stressaa.

Kun sinä kuitenkin syöt, nukut ja kiirettäkin pukkaa, niin voisikohan olla niin että sinulla olisi piilostressi. Elimellisesti kun mitään vikaa ei löydy mistään, ei vaikka paino onkin tippunut muutamassa kuukaudessa siitä lievästä alipainosta aika isoon alipainoon.

Niinpä niin, tuolloin paino oli tippunut kuutisen kiloa ihan pienessä ajassa, siinä ei tainnut mennä edes puolta vuotta kun vaaka näytti jo lukemaa 42 kiloa ja itsekin alkoi olla lievästi kauhistunut olotila. Ja kun minähän söin ja ihan huolella söinkin, enkä todellakaan ylenkatsonut yhtä ainoaa herkkua joka eteeni osui.

Sitähän se sitten taisi olla siihen aikaan, toisaalta, aiheesta minä stressasin tuolloin sillä elämässä oli menossa mooooonta asiaa yhtä aikaa. Poikanen, nyt jo 20vee, oli juuri oppinut kävelemään ja tuntui että tämä ennätti joka aivaten ainoaan paikkaan mennen tullen, olimme ostaneet vanhan talon jonka remontissa meni kaikki mahdollinen vapaa-aika niin eksältä kuin tämän isältä ja veljeltäkin ja kaiken päälle ajoin itse ajokorttia.

Elämä oli ihan hullunmoista juoksua pitkin poikin tantereita. Ei siinä ennättänyt juuri muuta aloillaan olla kuin sen hetken kun yöllä nukkui. Aivan ihania muutoksia kaikki elämässä, ei siinä mitään, mutta kaipa se tosiaan saattoi aiheuttaa mukanaan jonkinlaisen piilostressin vaikken sitä huomannutkaan.

Tokihan tuohon aikaan oli vielä äidinkin kanssa usein huolta ja murhetta, samoin siskon ja tämän elämän, ja jatkuva huono omatuntokin taisi tuohon aikaan olla kylässä juuri siksi että tuntui ettei ennätä itse kunnolla mitään mitä muut kaipaisi ja tahtoisi ja tarvitsisi. Kun oli vaan niin mahdoton kiirus.

No, tätä nykyä ei kiirutta juuri ole. Ilmanko stressikin sitten iskee niin että sen olemassaolon huomaa itsekin. Se vaikuttaa salakavalasti tehden hiljaisen ja miettiväisen, vetäytyvänkin ja inhottavimpana oireena kaikessa on se että nukkuminen ei ota onnistuakseen.

Jos kohta edellinen yö mentiin kuuden tunnin unilla niin tämä yö mentiinkin sitten piirun vajailla viiden tunnin unilla. Onneksi tässä on lomalla joten jos päivällä alkaa silmä luppasta voi aina ottaa ja asettaa rankansa kylkiasentoon vaikka sohvalle.

Kyllähän se on se huoli noiden omien lasten elämästä joka tämän pitkältikin tekee. Ja se, että tuntee olevansa niin mahdottoman yksin tämän huolen kanssa. Ukkohan nyt ei ymmärrä alkuunkaan miten minä voin ja pystyn murehtimaan moisia, eihän ne murehtimalla miksikään muutu.

No ei muutu ei, mutta eipä niitä murehtimattakaan pysty olemaan. Tyttären kohdalla huoli on väkisinkin suuri, tekisi mieli mennä ja repiä silmät päästä siltä tulevalta isäihmiseltä, niin paljon turhaa murhetta ja stressiä tämä aiheuttaa tällä hetkellä tyttärelle joka sitä stressiä ei todellakaan kaipaa yhtään.

Eilen illalla tytär laittoi viestiä kysyen voiko äiti supistukset tulla sellaisina kuin olisi polttavat kuukautiskivut mutta monta-monta kertaa kovempina ja voiko ne tuntua selässäkin. Kyllähän ne voi, nyt ei muuta kuin koetat ottaa lepoasennon ja kuulostelet josko lähtisivät siitä helpottamaan.

Oli nuo sitten onneksi talttuneet makuuasennossa kun aikansa sohvalla oli lötkötellyt. Tulevan isäihmisen toimethan niihin varmasti vaikuttaa osaltaan, sitä syyllistämisen määrää ja kiukkuamista ja uhkailua ei voi vain jättää huomiotta vaikka kuinka tahtoisi.

Onneksi tässä kuviossa on mukana muitakin ihmisiä jotka huolehtivat tyttären eduista, tytärhän on kuulunut jo pitkään nuorille aikuisille suunnattuun hankkeeseen jossa pääpaino on toki työhön ja opintoihin liittyvää mutta tyttären raskauden myötä tämän kohdalla tuki on laajennettu ihan arkipäivän raskaus- ja vauvaelämäänkin.

Tyttären kyseiseen hankkeeseen liittyvä työntekijäkin oli käynyt eilen päivällä tyttärellä juttelemassa, nythän he ovat tavanneet viikon välein viimeisen kuukauden ajan ja se on hyvä se, ehkä se ihan ulkopuolinen, tunteiltaan asiaan sitoutumaton ihminen osaa antaa hieman eri näkemystä ja erilaista tukea kuin äiti jonka tekisi mieli vain kirota ja hyppiä tasajalkaa.

Aivan valmis äidiksihän tuo on, tytär, jos minulta kysytään, mutta nämä isäsuhdekuviot sekoittaa pakkaa ja pahasti kaiken aikaa. Helpointa olisi, kun koko isäihminen katoaisi täysin tyttären elämästä mutta kun ei, aina tuo palaa siihen jollain ilveellä eikä tahdo millään ymmärtää tyttären kantaa siihen tarvitseeko hän tämän siihen vaiko ei.

Kun sinusta lapsi ei tarvitse isää kuulostaa olevan ihan ykkössyytös mitä isäihminen laukoo siinä kohtaa kun on itse jättänyt asiat hoitamatta ja ollut omilla reissuillaan missä lie ilman huolenhäivääkään siitä miten tytär voi. Ja kun minä en halunnut sitä lasta mutta kun ethän sinä sen kanssa kaksin pärjää, on toinen mielellään viljelty syytös.

Mitä siihen äitinä sanot. Neuvoja voit antaa, mutta tehdä et voi itse mitään ja se jos joku tuntuu pahalta. Ja kun tietää, ettei tuossa iässä ja tuossa elämänvaiheessa välttämättä osata vielä olla kova luu, eikä vallankaan liian hyväluontoisen ja kiltin tyttären housuissa vielä aikoihin niin huoks.

Viimeksi eilen sanoin tyttärelle että onko tämän tullut sanottua sille isäihmiselle että isät on yleensä vastuullisia, välittäviä ja huolehtivia eikä vauva ei tarvitse sellaista isää kuin tämä on, toista vauvaa siihen tyttären hoidettavaksi. Onhan hän yrittänyt mutta kun ei se usko ja suuttuu vaan.

Sikäli ehkä toisaalta jopa onneksi isäihminen on toisella puolella maakuntaa eikä näillä näkymin pääse sieltä pois vielä moneen päivään, perjantaina saadut rahat kun on mennyt iloisesti kavereiden kanssa hengatessa eikä kyytiä takaisin kotimaisemiin tahdo löytyä ihan tuosta vaan.

Minun puolestani voisi vaikka vallan jäädä sinne, piruako tuo täällä tekee syömässä tyttären jääkaapin tyhjäksi ja pesettämässä tällä pyykkinsä. Onneksi asunto on yksinomaan tyttären nimillä vaikka alunperinhän he hakivat asuntoa yhdessä.

Täytynee tänään hakea tytär tänne aikaa viettämään, eilenhän se jäi kun hänellä oli tosiaan vieraita pitkin päivää. Onneksi hänellä on kavereita ja ystäviä ja toisia suht tuoreita äitejä siinä ympärillään ettei jää ihan yksin ajatustensa ja vauvan kanssa. Äiti nyt ei välttämättä ole kuitenkaan ihan se paras vertaistuki, jos näin voi sanoa.

Onneksi näistä isommista edes poikasella 18vee tuntuu menevän tällä hetkellä ihan putkeen. Työt maittaa, ilossa ja riemussa riittää ja muutenkin tuo on niin ihanan rauhallinen ja hötkymätön malli. Toivottavasti tämä hänen olotilansa on pysyvää mallia, ainakin tuo on saanut isoveljeltään paljon oppia siitä miten ei kannata tehdä ja toimia.

Tämä vetäytyminen omiin ajatuksiinsa tekee senkin, ettei välttämättä tule huomattua tenavia siihen tapaan kuin pitäisi. Toisaalta näin lomalla se ei taida ihan mahdottomasti häiritä, spedehän on ihan oikeasti löytänyt itselleen oman ystävän, kuten tämä asian ilmaisee, ja ystävähän on ollut täällä liki päivittäin tuntitolkulla touhuamassa.

Naapurin poikakin on tuntunut pesiytyneen tänne nyt ihan täysin, sieltä tuo kirmaa samantien herättyään meidän puolellemme, käy kotona syömässä äidin kotiuduttua töistä ja palaa bumerangina takaisin. Ovet käy siis tiuhaan, välillä ehkä hiemankin tiuhaan sillä varsinaisesti täällä ei ole kyllä ollut hetkeäkään rauhallista ja hiljaista tällä viikolla.

Vaan jaa. Tästä tulikin nyt ihan täysin avautumisbloggaus ja kellokin ennätti passelisti jo viiteen joten josko tässä kohtsilleen keittelisi uuden pannun kahvia (poikanen 18vee pitää herätellä kotvan päästä) ja ryhtyisi tutkailemaan pitäisikö tässä heti aamusta ottaa ja leipoa vaikka sitten sämpylöitä jos muuta ei keksi.

Se on siis moro ja have fun!

 

Lohihampparia

lohihamppari

On se onni, että talossa on edes yksi lapsi joka pitää kasviksista! Junnulle lähti siis ensimmäiset makupalat sämpylöistä, täytteeksi tuuppasin simppelisti uunilohta, tuoretta kurkkua ja sitruunapippuridippiä. Ei huono!

Annoksen lisukkeena oli uunikasviksia eli kesäkurpitsaa, sipulia, parsakaalia, paprikaa, kukkakaalia, porkkanaa, fetaa ja kirsikkatomaatteja. Niin ja tummaa balsamicoa, valkosipulia, mustapippuria ja ripaus suolaa mausteena.

Ja niin, ihan kunnon päivällinen tästä pojalle tuli, maha tuli todellakin täyteen.

Pehmeitä sämpylöitä

sämpylät2

Kuivahiivalla täällä jälleen mennään mutta sämpylöitä ei olekaan tullut leivottua aikoihin! Nyt oli ihan pakko sillä tottahan soppa tarvitsee kaverikseen edes JOSKUS tuoretta sämpylää. Tällä kertaa en lisännyt leseen lesettä, en hiutaleen hiutaletta vaan tein ihan oikeita venhäsämpylöitä.

13 dl vehnäjauhoja (aluksi n puolet kulhoon ja sen sekaan muut kuivat aineet)

2 pss kuivahiivaa

2 tl suolaa

2 tl sokeria

6 dl kättä lämpimää vettä

100-120g margariinia

Neste kuiviin aineisiin, osa vielä jäljellä olevista vehnäjauhoista joukkoon ja kun taikina alkaa olla ”stydiä” niin sulatettu margariini sekaan. Itse vaivailin pääosin lusikalla, vasta ihan lopussa viimeisen vehnäjauhodesin-parin vaivailuun sotkin kätenikin joka muuten ei pahemmin sotkeentunut sillä johan aineet oli muuten hyvin sekaisin.

Taikina saa nousta leivinliinan alla lämpimässä kaksinkertaiseksi jonka jälkeen on aika pyöritellä sämpylöitä niistä. Itse tein tällä kertaa isompia kuin yleensä, ajatus kun oli saada niistä jopa kanapihville passelin kokoisia. Pellille nousemaan liinan alle ja paisto 200 asteisessa kiertoilmassa n. 12 min.

sämpylät1

 

Itse peittelin sämpylät liinan alle paiston jälkeen jotta sain kuoren pehmenemään. Nam!

Halojata hoo taas

Kesäloman kunniaksi taitaa blogikin mennä ainakin osin lomalle sillä välillä nyt vain on hyvä olla ihan hiljaa. Etenkin silloin jos mitään erikoisen ihmeellistä ei tapahdu sillä kesäloman varsinainen teemahan tuntuu nyt kuitenkin olevan ruoanlaitto, pyykipesu, imurointi, pihatyöt ja ruoanlaitto.

Ihan tässä on jo ikävä kouluruokaa, kyllä se niin on! Kun tuntuu ettei mikään tehty ruokamäärä tahdo riittää oikein mihinkään, keität kattilallisen soppaa ja kas, eihän se riitä kuin hätinä yhdelle aterialle ja kenties, ehkä, vielä toiselle niin että ainakin osa porukasta saa siitä.

Sitten mietitkin jo taas että mitäs sitä sitten tekisi ruoaksi. Loputon suo. Ihan loputon! Tänäänkin on siis tiedossa ruoanlaittoa, niin ja pyykkiä, pihahommat ei ole pakollisten listalla tänään. No, jos nyt oikein reippailen tämän viikon niin ehkä saan jotenkin järjestettyä itselleni lähes tekemättömän viikonlopun sillä tadaa….

Perjantaina ilmestyy kolmas kausi sarjasta Orange is The New Black ja kyllä, olen todellakin odottanut sitä kuin kuuta nousevaa viime kesästä asti! Kesähuone on valmiina, tabletti viritettynä ja niin vain minä aion viettää hyvinkin pari päivää ihan vain istumalla ja tuijottamalla sarjaa.

Tokihan täällä nyt kaikkea erikoiseni ihmeellistäkin tuntuu tapahtuvan vähän ikäänkuin nonstoppina. Jos kohta viikko takaperin tällä ihmisellä oli suhteellisen huoleton olo niin pah ja pöh, se kuulkaa meni jo. Taas päässä pyörii ja rullaa tuhat ja yksi asiaa yhtenä myttynä ja olo on jokseenkin… huolestunut.

Poikanen 20veehän on jälleen kerran osajärjestäjä äidin huoleen, kuinkas muuten. Milloinhan ja mitenhän sitä oppisi olemaan huolehtimatta? Onhan tuo toki kuin kissa pääosin, tipahtaa aina jaloilleen, mutta silti. Eikö sitä nyt välillä voisi vain asiat olla ja pysyä hyvällä mallilla?

Oman huolensa soppaan tuo tietysti tuleva äiti-ihminen. Muutto saatiin hienosti pois, tytär on saanut huushollin varsin mainioon kuntoon ja siltä osin hommat on varsin mallillaan. Joopa joo. Siltä osin kyllä, muilta osin ne sitten onkin miten sattuu.

Äitipolille katsottavaksihan tuo on joutumassa kun vatsan fd-mitta ei ole kasvanut kuten pitäisi, kolmeen kertaan ei ole tapahtunut mitään muutosta, mutta en minä toisaalta siitä ihan mahdottoman huolissani ole. Ja toisaalta olen, ihan samalla tavallahan sitä itselle kävi tyttären kanssa aikanaan.

Ei kasvanut kuten piti ja tadaa, lähete äitipolille. Sille tielle sitä silloin jäätiinkin sillä tytär todettiin kovin pieneksi viikkoihin nähden ja vaikka tuo nyt lähes täysiaikaiseksi menikin (38+6) niin pieni tuo tosiaan sitten oli. Hieman alle 2-kiloinen täysaikainen on kieltämättä suhteellisen pieni.

Toisaalta, pieniähän nämä on kaikki olleet, isoin katraasta painoi 2600 syntyessään ja tuo meni sentään viisi päivää yliaikaiseksi. Spedehän taas olisi saattanut hyvinkin olla sen reilun kolme kiloa syntyessään JOS olisi mennyt edes lähelle sitä täyttä aikaa mutta pah ja pöh, lapsihan tuli väkisin ulos 34+3 viikolla.

Sittenkin tuo painoi kymmenen grammaa enemmän kuin tytär aikoinaan, kahden kilon rajaan jäi matkaa vain 10 grammaa. En tiedä voiko asia olla alkuunkaan niinkuin itse olen ajatellut mutta epäilenpä, ettei joillakin vain ole tarpeeksi tilaa missä vauva voi kasvaa.

Ihan yhtä pieni ja simpsakkahan se tytärkin on, miniatyyri-ihminen lähestulkoon. Niin se oli aikanaan isänikin äiti eikä isän sisaruslaumassa ollut kukaan yltänyt kuin hätinä sinne kahden ja puolen kilon tietämille syntyessään. Eihän se voi olla perinnöllistä, jos sitä kysyy neuvolassa tai lääkäriltä, mutta itse olen jokseenkin varma että näin se vaan on.

Sikäli tämä tyttären tilanne tältä osin on jotenkin mukavampi että toisin kuin itselleni aikanaan kävi ei tyttären tarvinnut lähteä sinne päivystyslähetteellä. Ehei, aika käynnille tuli vasta juhannusviikolle ja johan tuo tuolloin on sitten siellä viikolla 37. Toisaalta, minähän sain sen päivystyslähetteen viikolla 38.

Ja mikäs, kovin ahkera heiluja se pieni ihminen siellä mahapeitteiden alla on, häärää, vääntää ja kääntää niin ettei tytärparka saa iltaisin nukuttua. Vaikuttaisi siltä, että hänellle on tulossa yöhäärääjä, joka sikäli saattaa olla ihan ok että olen paljon puhunut tyttären kanssa siitä kuinka kannattaa nukkua silloin kun vauva nukkuu ja olla hereillä kun tuo on hereillä.

Onneksi tyttärellä on mahdollisuus moiseen, ei ole mikään pakko nousta aamusta aikaisin ylös, ei edes vielä puoliltapäivin jos ei siltä tunnu. Saapa nähdä niin mitä tuleman pitää. Oman harminsa soppaan tuo tällä hetkellä se tuleva isäihminen joka otti ja lähti kavereidensa kanssa ”pikaisesti” pyörähtämään yhden kaverin mökillä huitsankuusessa.

Ei mitenkään yllätä minua tässä kohtaa ettei hän ollut sitten yhtään ajatellut millä tulee pois sieltä ja kas, nyt tuo ei taida sieltä päästä muutamaan päivään millään ilveellä takaisin. Hoidettavina olleet asiatkin jäi riipin raapin ja sehän nyt sitten sopiikin tähän hetkeen todella loistavan upeasti.

Hohhoijaa. Tällä hetkellä on jokseenkin vaikea uskoa siihen, että kyseisestä isäihmisestä kehkeytyisi vastuuntuntoista isäihmistä kun se pieni syntyy. Edelleen pidän tiukasti yllä uskoa siihen että on olemassa minimaalisen pieni joku ihmetekijä joka saattaa nitkauttaa jotain tämän korvien välissä vauvan syntyessä mutta jaa-a…

Epäilenpä että ei. Mahtaisiko tuohon toimia edes salamanisku taivaalta, tuskin. Eilen kävin itse kahvittelemassa tyttärellä, tänään taidan hakea hänet tänne muutamaksi tunniksi heilumaan. Tuijotelkoon vaikka leffaa prinsessan kanssa jos eivät muuta keksi, minä kun olen mahdottoman huono vain olemaan ja seurustelemaan.

Vaan jaa. Nyt kun täällä on ukkokin jo havahtunut hereille, työvuoroon tuo on lähdössä jokseenkin valmiiksi silmät ristissä sillä kas, tuo rempaisi eilen aamu- ja iltavuoron putkeen joutessaan, tässä voisi ryhtyä vaikka toimeen ja touhuun. Perunoita ajattelin, yllättäen, kuoria.

Ruokapuolta tässä olisi taas tuumittava mutta mitä, sen kun nyt tietäisi. Siskonmakkarasoppa olisi yksi vaihtoehto, samalla kertaa sitä kai saattaisi jaksaa kuoria potut huomiseksikin valmiiksi. Jos vaikka jotain kastiketta ja muusia huomenna?

Iltapäiväruokahan on myös mietittävä tälle päivälle, ei se pelkkä aamupäiväeväs riitä. Millään en viitsisi huomisen ruokaideaa käyttää jo tänään, mutta mitä hittoa sitä iltapäivällä sitten tekisi. Se on niin hemmetin mukavaa kun kaikki tässä torpassa ei syö samoja ruokia!

Yksi syö kyllä kinkkukiusausta mutta EI broistukiusausta, yksi ei syö sitten kumpaakaan. Osalle sakista kelpaa varsin hyvin makaronilaatikko, yksi ei syö sitten missään nimessä sitä. Hernekeittokin menee osalle sakista, ja kas, taas joukossa on yksi joka ei missään nimessä sitä syö.

Ihan suoraan sanottuna useamman ruoan miettiminen yhtäaikaa on ihan samperin syvältä! Ja ei, minä en vain kykene ajattelemaan niin että okei, jos ei ruoka kelpaa ole syömättä. Junnulle kiusausten suutuntuma on ihan sama kuin aikanaan perunamuusin kohdalla oli, tuo ei vaan saa niitä nieltyä ilman että oksennus tahtoo tulla.

Makaronia taas saakin puolestani ylenkatsoa kuka tahtoo, se nyt on aika pitkälti silkkaa vehnäjauhomössöä jos minulta kysytään. Siskonmakkara- ja jauhelihasoppa on onneksi takuuvarmat kaikille uppoajat mutta siis oikeasti. Meillä oli juuri sitä jauhelihasoppaa. Huoks.

No, josko vielä kupponen kahvia, mietintämyssy päähän ja ruoan alkuvalmisteluihin. Se on siis moro ja have fun!

Perjantaita!

Ja varsin mainiota sellaista, etten sanoisi. Eilen oli varsin vauhdin ja menon täyteinen päivä, heti aamusta otin ja kuorin perunat soppaan saatuani poikasen 18vee hereille ja kohti työmaataan. Tiskikonekin siinä tuli tyhjennettyä, pyykkiä pestyä ja kas, seiskan kanttiin olin jo hyvää kyytiä siivoamassa kuistia.

Kasin aikaan nakkasinkin jo yhdelle työkaverilleni lankapussukkaa joka kuistilta osui kätösiini, langat on niin paksuja ettei minun tullutkaan tehtyä niistä mitään vaikka suunnitelmissa ostovaiheessa olikin. Ysiltä taputtelin itseäni olkapäälle, noin ajatuksissani, sillä kas.

Kuisti oli pölytön, liaton ja romuton. Kannoin osan jonninjoutavasta romppeesta saunakammarin kaappiin, kaikkea kun en välttämättä täällä sisätiloissa tarvitse. Tällä kertaa kuistille ei ollut ehtinyt kertyä yhtään kaattiskapineita, johtunee pitkälti siitä että kuisti tuli siivottua viimeksi prinsessan rippijuhlia varten.

Ideaakin siinä pukkasi. Kuistin hyllykön alaosahan on aivan kaamea, siis totaalisen hirveä. Se on täytetty ukon työkaluilla, joka ei tosin haittaa yhtään, tai ei haittaisi jos siinä olisi ovet tallella. Nythän siinä ei ole kuin yksi hemmetin ovi joka ei todellakaan peitä kuin vaihtoehtoisesti toisen tai toisen romun täyteisen osion. Ush.

Verhovaijeria, tuumin minä mielessäni. Verhovaijeria ja joku sopivan kokoinen kangaskappale. Sillähän se on peitetty. Tunnetustihan minä tuppaan olemaan hieman hätäisen puoleinen, niin nytkin, joten enhän minä joutanut odotella sitä aikaa että pyörähdän ensin suihkussa ja haen sitten moista rautakaupasta.

Hittolainen, onhan talossa pikkunauloja! Ja ohuita sähköjohtoja vaikka kuinka ja paljon. Ja kas. Niin vain kaapin alaosa oli kotvan päästä verhottu vanhalla verholla. Eihän sekään nyt mikään kaunis ole, ei tod, mutta siis daa. Onhan se nyt MILJOONA kertaa parempi kuin näky ilman sitä. Jes!

Pakkohan se oli sitten siellä suihkussakin käydä ja suunnata sen perään ostoksille, pitihän kuisti saada kesähuonekuntoon ihan kunnolla. Pari Uuden Guinean Liisaa ja yksi Kukontöyhtö sinne tuli ostettua Terrasta, kotimatkalla pyörähdin vielä kirpparilta pari suojaruukkua moisille.

Saatuani kukat paikoilleen ja tarkistettuani että prinsessa ja spede, junnuhan oli edelleen kyläluutareissullaan serkuillaan, oli syöneet lähdin viemään sitä pizzauunia kylän toiselle laidalle. Samalla kertaa nappasin rautakaupalta kuramattoa palan, passelia kun ei osunut kirpparilta silmiini.

Pizzauunin vai -grillin vai mikä nyt onkaan uusi omistaja oli mahdottoman tyytyväinen kun perille ennätin. Kyseinen kapine kun on kertakaikkisen mainio asuntovaunulla jossa kaksi aikuista tekee hetkessä lämppärit ja muut vastaavat grillissä tuosta vaan. Hyvä juttu että meni jollekin jolla on oikeasti käyttöä sille.

Koska olin ollut niin mahdottoman kiva että ihan omin kätösin kapineen kuskasin ostajalle niin tämä tahtoi palkita minut ravitsemuslaitoksensa tuotteilla ja niin vain minä ajelin kotiin valkosipulihampurilainen repsikan penkillä. Oli muuten todella hyvää hampparia! Mattokin siinä pääsi omalle paikalleen kun olin saanut syötyä ja jes, nyt tämän kesähuone on täydellinen!

kesähuone

Kyllä siellä nyt kelpaa istua ja aamukahvitella, tai kelpaisi, jos ei olisi niin hiivatin kylmä aamu kuten nyt. Kuistin lämpötilahan kulkee pitkälti käsikädessä ulkolämpötilan kanssa joten eiköhän se siitä päivän mittaan lämpene niin että iltapäiväkahvit siellä voi jo hyvin nautiskella.

Ei hassumpi tahti, sano. Kotvanen siinä tuli istuttua ja nautiskeltua päiväkahvista eilen, sen perään lähdinkin hakemaan tytärtä kekkereille. Prinsessahan ei kekkereistä tiennyt tuon taivaallista, kävi ihmettelemässä miksi olin kaivanut kahvikuppeja esiin mutta näppäränä äitinä laskin niitä olevan juuri passelisti iskälle, äidille ja tämän sisaruksille.

Prinsessa painui takaisin yläkertaan tuijottamaan leffaansa kun totesin ettei tarjoilua ole ennen kuin iskä herää päiväuniltaan, me laittelimme sillä aikaa tyttären kanssa tarjoilut valmiiksi.

tarjoilut

Prinsessan aiemmasta toivomuksesta kaivelin kaapin kätköistä esiin kynttilöitäkin kakkuun, viittätoista niitä ei ollut eikä edes niin, että niistä olisi saanut tehtyä kyseisen luvun kakun päälle mutta jälleen idearikas äiti otti ja teki täsmäiskun ja päätyi kahteen kynttilään.

kakku1

Eikös tämä nyt aika hyvin kuvaa tuota ikää? Mopohan se yleensä keulii tuossa iässä mutta miksi se nyt ei voisi olla joillain junakin joka keulii? Prinsessa oli varsin tyytyväinen kun pääsi puhaltamaan kynttilät ja kas, ilmeet oli näkemisen arvoiset kun vähin erin pihaan alkoi saapua porukkaa.

Kekkerit oli täydellinen menestys johtuen pitkälti siitä että ne säilyi hyvin yllätyksenä aina viimeisen vieraan tuloon saakka. Prinsessan mölinät siitä että äiti, sä sanoit ettei tuu muita, kuittasin virnuilulla. Tyytyväinenhän tuo oli vaikka oli muka niin kauhuissaan.

Seiskan kanttiin viimeinenkin vieras oli lähtenyt ja minä heitin tyttären kotiinsa, ennätinpä siinä heilauttaa imuriakin uudemman kerran sillä niin. Kun ei talossa ole enää sitä koiraa niin kaikki herkkujen murenat on ja pysyy pöydän alla jos ei niitä imurilla sieltä häädä.

Siskon poika jäi meille yökylään junnun kaveriksi, saapa nähdä mikä on tuomio moisen suhteen kunhan saan poikasen 18vee herätettyä töihinsä. Minä kun vannotin kaksikkoa olemaan hiljaa kuin hiiret kympistä eteenpäin ja itsehän olen nukkunut autuaan tietämättömänä yöni joten ei hajuakaan kuinka hyvin poikanen on saanut nukuttua.

Ukko tosin totesi ennen töihin siirtymistään että ei siellä hiljaista ollut ainakaan ennen kuin hän nukahti ja hänhän nyt valvoo aina pidempään kuin minä. Jaa-a, nähtäväksi jää. Läppärinhän minä takavarikoin jo kympiltä ihan suosilla, se kun on sellainen kapine joka saa kummaa mölinää aikaan jopa silloin kun junnu on yksin yläkerrassa.

Ei hajuakaan mitä peliä tuo sillä pelaa mutta kuulokkeet päässä hän siellä istuu ja mökää niihin pelin tahtiin. Tällä kertaa sitä mahdollisuutta ei siis ollut joten olettaisin ja uskoisin ettei siellä nyt ainakaan mikään älytön mekkala ole ollut.

Tänään onkin sitten ohjelmassa nurmikon leikkausta, rikkaruohojen repimistä ja muuta vastaavaa pihapuuhaa. Kauppaankin pitäisi ennättää jossain vaiheessa ja kaipa sitä pitäisi nyt ihan oikeasti paneutua siihen multakysymykseenkin.

Hemmetti kun ei ole peräkärryä, sillä saisi haettua multaa kaattikselta edulliseen viidentoista euron hintaan. Sen verran paljon minä sitä tarvitsen että markettien viiden säkin tarjoukset ei ihan riitä touhuun. Mitään isoa multakuormaakaan en toisaalta viitsisi tilata mutta jaa-a.

Vaan jaa. Josko tästä vähitellen siirtyisi herättelemään sitä poikasta työmaalleen, sitten voikin tyhjentää taas kerran tiskikoneen, ladata pyykkikoneen ja ryhtyä tutkailemaan mihin tahtiin aurinko kuivattaa pihaa. Millään viitsisi märkiä rikkaruohoja kiskoa mutta voihan siinä vielä niinkin käydä.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta ja silleen

Heräsin niin typerään uneen ettei mitään rajaa, ihan kiukuttaa ja harmittaa tässä ja nyt. Ush! No, kahvia koneeseen ja jos sen auringon vaikka saisi, menisiköhän harmitus sillä ohi…

Se sitten tosiaan satoi, satoi ja satoi suunnilleen koko päivän eilen. Välillä paistoi kyllä aurinkokin ja ennätinkin jo miettiä pitäisikö sitä pyörähtää multakaupoilla mutta kun en juuri sillä hetkellä lähtenyt niin kotvan päästä ei tarvinnut moista edes miettiä sillä kas, taas satoi. Ja ukkosti, mutta vain kotvan joka oli tylsä juttu.

Sadepäivä nyt ei toisaalta haitannut lainkaan, sainpahan hoidettua erinäisen määrän leivontakuvioita pois päiväjärjestyksestä. Aloitin Ullantortulla ja sen tehtyäni otin ja silpasin käymään apteekissa ja tyttärellä pikaisesti. Tyttärelle vein muutaman maustepurkin ja keittokirjan hyllystä, toki matkassa oli pari broitsusuikalepakettiakin.

Siihen reissuun lähdin sateettomalla hetkellä mutta markettiin ennätin passelisti kaatosateessa. Just. Kotiuduttuani otin ja ryhdyin leipomaan raparperipiirakkaa, aikani siinä odottelin että sade taukoaisi sen verran ettei nyt ihan tarvitsisi kastua raparpereja hakiessa mutta pah ja pöh, eipä sitä taukoa näkynyt.

Ei ennen kuin olin hakenut ne raparperit ja jo pilkkomassa niitä vauhdilla. Just. Samalla tuli kokeiltua pienen raparperihillokkeen keittelyä, saa nähdä uppooko moinen esim lättyjen seurana tenaville.

Ukon lähdettyä töihin päädyin kotvaksi istumaan ja syömään ja johan siinä otti sitten ohraleipä ja uni iski ihan väkisin ruoan päälle. Vartin verran taisin hyvinkin siinä torkkua sohvalla ennen kuin kampesin itseni pystyyn kahvia keittämään. Hups…

Jotenkin oli kyllä niin superuuvahtanut olo siinä kohtaa että sain tosissani tehdä töitä että sain itseni toimimaan ja palaamaan leipomispuuhiin. Kolmen suklaan hyydykekakku syntyi nopeasti kun sen alkuun sain mutta tosiaan, se aloittaminen kesti ja kesti.

Kakun päädyttyä jääkaappiin soitteli poikanen 18veekin kysyen josko voisin hakea hänet bussiasemalta. Satoi taas kaatamalla ja ymmärrettävästi tuolla ei ollut mitään hinkua kävellä siinä rankkasateessa kotiin. Lähdin pikaisesti noutamaan tuota ja kas, kyytiin osui myös tytär joka oli aikeissa mennä bussilla kotiinsa.

Heivattiin tytär omaan kotiinsa ja kurvailtiin itsekin kotiin, minä ryhdyin laittamaan ruokaa porukalle ja ruokailun päälle keiteltiin taas kahvia. Tällä viikolla sitä on mennyt jokseenkin reippaasti, etten sanoisi. Siis sitä kahvia. Mutta minkäs teet, sitä kun tulee juotua aamulla ja päivällä ja iltapäivällä.

En sitten jaksanut enää ruoan jälkeen ryhtyä kuistia siivoamaan, mutta eipä tuo nyt niin haittaa. Tänään ukko menee aamuun joten voin ryhtyä riekkumaan heti kun siltä tuntuu ilman että tarvitsee miettiä mekkalan määrää. Ihan ensin taidan tosin kuoria soppapotut kattilaan ja josko sen jälkeen ryhtyisi siivouspuuhiin.

Sen sijaan raivailin keittiön, ihmettelin poikasen 18vee kanssa tämän yhtä pelin lisäosatallennetta pleikkarissa ja pyörin, sähelsin ja touhusin ihan sitä sun tätä. Speden iltapalatettuani otin ja touhasin itselleni iltapalasalaatin ja jösses, että se olikin hyvää!

salaatti

Ihan simppelit aineet; salaattia revittynä, fetaa, tonnikalaa, kurkkua, tomaattia ja ranskalaista salaattikastiketta. Nam, nam ja nam. Tänään on melkein ennätettävä jossain kohtaa salaattiostoksille sillä nyt alkaa kaikki olla syötynä jääkaapista.

Siinä iltasella ennätin sitten vielä laitella paikalliseen kirppariryhmään myyntiin pizza prontonkin jääkaapin päältä. Ei siinä, sillähän tulee kerrassaan mainiota pizzaa, mutta oikeasti. Meillä kapinetta on taidettu käyttää ehkä jopa neljästi ja muun ajan se on ollut pölyttymässä jääkaapin päällä.

Käyttöaste voisi olla paljon paremmin jos olisi niin paljon työpöytätasoa että kapine tulisi pidettyä koko ajan esillä mutta kun ei ole ja aika harvoin sitä on viitsinyt kaivella esiin kätköistään. Ja niin. Pizzat tulee yleensä tehtyä pellille uuniin sillä niin homma käy nopeammin ja vaivattomammin.

Jo neljän pizzan erikseen touhaaminen on jokseenkin turhan aikaa vievää puuhaa ja meillähän niitä pizzoja pitäisi vääntää vähintään kuusi jos erillisinä tekisi. Tiedä häntä miten se yhtäkkiä osuikin silmään jääkaapin päältä ja totesin että hemmetti soikoon. Jollekin muulle siitä saattaa olla ihan oikeasti iloa ja usein, ei kun myyntiin vaan.

Olikin muuten haluttua kamaa, likipitäen samantien kapineen alle ilmestyi ostovaraus ja kas, kaupatkin hierottiin kuntoon samantien. Tänään kiikutan kapineen ostajalle joka tahtoo palkita kuljettelun joko herkullisella grilliruoka-aterialla tai vaihtoehtoisesti isolla karkkipussilla. Jep jep, kikkarilla on töissä hän.

Paitsi se kuistinsiivous niin ohjelmassa on tänään myös sisällä siivoilua. Mullan hakemista, ehkä, ja niiden siementen. Iltasella pitäisi sitten lauman naisia rynnätä paikalle, tästä ei prinsessa tiedä vaan tyylikkäästi huijasin häntä eilen kun tutkaili leipomisiani.

”Juodaan sitten sun synttärikahvit iskän ja sisarten kanssa ihan herkkujen kera kunhan iskä on herännyt kauneusuniltaan”-selitys meni yllättävän helposti läpi. Todellisuudessahan tätilauma anopilla vahvistettuna on tulossa yllätyssynttärivierailulle joten hoohoo!

Niin, tosiaan. Siitä on viisitoista vuotta kun prinsessa maailmaan paukahti. On se vaan sitten. Kirkuen tuo tuli ja sitä kirkumista on saatu kuulla kerran jos eräänkin sen jälkeen. Hehee!

Vaan jaa, josko tästä vähin erin ryhtyisi tiskikonetta tyhjentämään, pottuja kuorimaan ja kai sitä kohtsilleen voisi jo sinne kuistillekin sännätä. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta!

No niin, nyt on nukuttu ihan suoraa kyytiä puoli kuuteen eli huh, en minä sitten onneksi muuttunutkaan auringonnousun mukaan toimivaksi. Tiedä sitten tosin vaikuttaako se, että siellä sataa aikatauluun mutta yhtä kaikki, tekipä hyvää moiset unet!

On niistä aikaisista heräämisistä toki hyötynsäkin, eilen aamulla seiskan kanttiin totesin että kas. Lääkekaappi on siivottu, mikroaaltouuni ja sen taso on puunattu, keittiön kaakelit on kiillotettu karhunkielellä ja keittiön tasot on riisuttu kaikesta ylimääräisestä ja siivoiltu kuntoon.

Ruoan sujautin uuniin jo kasin jäljestä sitä ennen touhattuani sen kanasoosiosan kiusaukseen joten aika reippaalla tahdilla siinä tuli hommia paiskittua. Sitä lääkekaappia pitää ihmetellä vielä uudemman kerran. Siis kuinka älyttömän määrän kamaa minä sieltä nakkasinkaan mäkeen!

Vanhoja astmalääkkeitä, särkylääkkeitä, silmätippoja ja vaikkas mitä! Meni siinä kuumemittariakin, niin ja pissanäytepussia mallia poikavauva. Kaikkea sitä on tullut kaappiin jätettyä, ei ihme että se suorastaan tursusi kamaa.

Eilen ruoan jälkeen olin jokseenkin puolikuolleeseen rättiin verrattivassa olevassa kuosissa. Siis ei vaan olisi jaksanut enää yhtään mitään, hyvä kun kahvit jaksoin laittaa tulolleen. Kummasti se kahvi onneksi piristi ja kas, iltapäivällä löysin itseni pihasta repimästä kiviä kirsikkapuun alta pois.

Olen jo pitkään miettinyt mitä ihmettä sille kirsikan alustalle tekisi. Alunperinhän siinä oli kiviä aseteltuna sinne tänne ja sammalleimua laitettu väleihin kasvamaan mutta no. Tietäähän sen miten aika moista kohtelee. Vähin erin sen kohdan valtasi vilkas murkkuinvaasio ja heidän myötään ne kivet painui vähitellen näkymättömiin.

Sammalleimu jäi kukoistamaan tarkalleen pariin kohtaan aluetta, muista kohdista se katosi vähitellen. Rikkaruohot sen sijaan totesi kohdan varsin passeliksi leviämiselleen ja niitähän sitten riitti. Kun siellä mullan alla, ja osin päälläkin, rikkapskojen seassa lymyilee kuitenkin niitä kiviä niin ruohonleikkurillahan siihen kohtaan ei viitsi ajella.

Toisaalta, sammaleimujen valtaama neliö kirsikkapuun etualalla nyt ei ruohonleikkuria kaipaakaan mutta kaikki muut kohdat kyllä. Käsipelillä kitkeminen on ollut aina ihan prse homma sillä niitä ruohoja todellakin on ja paljon. Keväällä päätinkin että kivet saa lähteä, samalla lähtee ne rikkaruohot ja kas, laittelen ihan pelkän nurmikon sammalleimualueiden ympärille.

Joopa joo. Että ei kun tuumasta toimeen. Ja jumankekka jo minä sitten kaivoinkin. Ja kirosin. Ja kaivoin. Olkoonkin, että olen ihan omakätisesti ne kivet sinne aikanaan roudannut ja laitellut niin sittenkin kysyin kerran jos toisenkin itseltäni että kuka htin tampio on tällaisia tänne kuskannut, prkl!

Reilun tunnin homma se oli, kevyesti. Kaksi isoa kottikärryllistä rikkapskaruohoja siitä tuli revittyä irti ja niitä kiviä, niitä tuli kannettua ihan urakalla. Samalla sai muurahaisyhdyskuntakin kyytiä, niitä oli ja paljon parin kiven alla pesimispuuhissaan.

kivikko

Isoimmat kivet olikin sitten ihan omaa kokoaan, niitä ei kantamalla kuskannut yhtään mihinkään mutta vierittämällä nekin sai liikkeelle. Tosin ovelana äiti-ihmisenä nakitin juuri reissultaan palanneen junnun niitä pyörittelemään, itse kun olin lähdössä noutamaan poikasta 20vee tämän työmaalta.

kivet

Toisaalta moinen hommahan on varsin kiitollista hommaa juuri siltä osin että kättensä jäljen näkee heti. Ja hyvältä se näyttikin, multakaupathan tässä kutsuu jo kulkijaa. Hiekkalaatikon kohtahan kiskottiin tasaiseksi jo pari viikkoa takaperin ja siihenkin pitäisi saada vähitellen multa ja nurmikko päälle.

kotilo

Tällaisen ällötyksenkin löysin sieltä kaivuutyömaaltani rikkapskojen seasta, lienee kyseessä se kuuluisa lehtokotilo. Muutaman kerran naapuri on tänä keväänä sanonut omalta pihaltaan moisia bonganneen mutta meidän pihassa tämä oli kyllä ihan ensimmäinen havainto.

Kun en ole mitenkään murhanhimoinen niin en minä tätä polttamaan lähtenyt kuten kai kuuluisi, sen sijaan nakkasin kaverin varmaan kuolemaan tuhkakuppiin natsojen sekaan. Kannen kiersin tiukasti kiinni ja kas, kuolleenahan tuo siellä illalla oli.

Siilien katoaminen tältä alueelta on kaiketi se suurin syy siihen, että näitä ryökäleitä tänne alkaa ilmestyä. Hemmetin ketut sanon mä! Mielelläni minä niitä siilejä edelleen täällä katselisin ja ruokkisin mutta pah ja pöh, cityketut ottaa ja pilaa kaiken.

Jätin siis mukelot vierittämään kiviä ja loikkasin itse autoon. Poikasen työmaan kiintopiste on keskellä ei mitään ja pianko sinne hurautti, pääosin matka kun taittui valtatietä pitkin. Loppupätkä olikin sellaista hiekkatierynkytystä ettei mitään rajaa, hyvin huomasi että pääosin kyseistä tietä käyttää raskas kalusto.

Se oli sitten sydänkohtaus suhteellisen lähellä kun hiekkatieltä suuntasimme takaisin valtatielle. Jumankekka mikä ryminä, räminä, pauke ja vinkuna autosta kuului! Kuskin puolelta, eturenkaan luota. Jösses! Jos poikanen ei olisi ollut kyydissä niin olisin varmasti soittanut paikalle medihelit ja rajavartiostot ja kaikki mahdolliset instanssit, niin karmaisevat äänet autosta kuului!

Ei kun tien laitaan ja poikanen tutkimaan tilannetta. Mitään siellä ei näkynyt ja paitsi että äitiä hirvitti siinä kohtaa auton tila niin vielä enemmän hirvitti poikasen asema tilanteessa, tämän selän takaa kun ajeli kiireistä kansaa ainakin sen tien salliman sata lasissa niin että olin jo varma että joku niistä pyyhkäisee vielä poikasenkin yli.

Hiljaa hiljaa siitä sitten lähdettiin uudelleen liikkeelle ja käännyttiin pienemmälle tielle, mekkala kuului edelleen ajaessa mutta jarruttaessa ääni ei kuulunut ollenkaan. Pienemmällä tiellä poikanen laittoi minut veivaamaan rattia suunnasta toiseen ja makoili auton vieressä katsomassa ja kuulostelemassa.

Sillä tienpätkällä ei onneksi ollut juuri liikennettä ja autotkin kääntyi hiljaisella vauhdilla tielle risteyksestä joten himppasen turvallisemmalta tuntui sihtailla poikasen makoilua auton vieressä. Koiranluut tai vetonivel, se se oli poikasen tuomio siinä kohtaa. Mitään siellä ei edelleenkään näkynyt mutta toiseen suuntaan kääntäessä kuului metallinen rahina ja pauke.

Minä poikaselta kysymään mitäs moiset viat käytännössä tarkoitti, että jos tästä nyt lähden liikkeelle hiljaa ja ajelen kotiin niin voiko jotain karseaa tapahtua matkalla. Ihanan rauhoittavia nämä nuoret miehet. Ei hätää äiti, ajat hiljaa niin ollaan korkeintaan metsähallituksessa. Just…

Pakko se oli kuitenkin liikkeelle lähteä sillä ihan sinne keskelle periferiaa ei auton kanssa viitsinyt jäädä. Ja katso! Ääni oli kadonnut sen ratin kääntelyn yhteydessä! Ei pienintäkään ylimääräistä ääntä kuulunut kun ajamaan lähdin. Joku htin kivi sinne oli kaiketi siellä hiekkatiellä mennyt, mitä ilmeisimmin jarrulevyn ja suojapeltien väliin.

Ihan suosilla ajelimme silti hitaampaa reittiä poikaselle ja samaa reittiä ajelin vielä kotiinkin ja kas, ääni ei palannut ajellessa. Vaan jumankekka että ennätin säikähtää ja ihan tosissani ennätinkin. Kertakaikkisen karseaa oli se!

En sitten lähtenyt enää hakemaan multaa enkä siemeniä sillä kas, satamaanhan se oli alkanut sillä aikaa kun liikkeellä olin. Onneksi kirsikanpuun alunen oli ruokottu ja kaikki sonnatkin kiikutettu jo pois joten mikäs, ei muuta kuin sisälle ihmettelemään mitäs sitä sitten tekisi.

En tehnyt enää oikein mitään. Kunhan olin ja ihmettelin, annoin junnulle luvan lähteä serkkulikalle yökylään, iltapalatin speden ja kiskaisin itsekin himpan evästä kitusiini ja painelin maate. Varsin tapahtumarikas päivä siis ja tänään tahti on suunnilleen sama.

Poikasen 18vee kuskasin äsken linja-autolle sillä siellä sataa ihan tosissaan, kohtsilleen ryhdyn suunnittelemaan leipomista sillä ne prinsessan yllätyskekkerit on huomenna ja tälle päivälle ajattelin vielä kuistinkin siivoamista kesäkuntoon jossain kohtaa.

Jos nyt sellainen ihme käy ettei sääennusteet pidäkään täysin paikkaansa eikä koko päivää sada kuten on luvattu niin saattaa olla että pyörähdän vielä sitä multaa ja siemeniäkin hakemassa. Se varsinainen muokkaustyö pihan suhteen on suunniteltuna huomiselle, vieraitahan tulee vasta iltasella.

Kukkapenkille olen paikkaa katsellut tässä, todnäk sen toteutankin juuri siihen kohtaan johon sitä olen ajatellut. Eiköhän tuosta pihasta vielä saada ihan katseltava kunhan riittävästi siellä remuan, johan se nyt on suht hyvällä mallilla kun se isoin ongelmakohta on räjäytetty taivaan tuuliin.

Vaan jaa. Josko vielä kupponen kahvia, sitten spedelle aamupalaa ja leipomaan. Se on siis moro ja have fun!

Tuunattu broitsukiusaus

Jatkuvaa ruoanlaittoa… Tällä kertaa oli pakko kehitellä jotain niistä broitsusuikaleista ja mikäs, kiusaushan on varsin mainiota ruokaa vaikkakaan sitä ei meillä kaikki syökään. Hmph. Kokeen vuoksi päätin tuunailla kiusausta, josko sillä keinoa saisi syöjäjoukon kasvamaan. Tuunailu tapahtui ihan vaan keittämällä broitsusoosi jonka hulautin perunasipulisekoituksen joukkoon uunivuokaan.

broitsukiusaus

Broilerkiusauksen kastike:

750 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita

1 iso punasipuli pilkottuna

3 valkosipulin kynttä pilkottuna

1 kanaliemikuutio

pari desiä vettä

1 ranskankerma

3 dl kermaa

valkosipulijauhetta

1/4 tl suolaa

sitruunapippura

Ruskista broitsut, lisää sipulit ja pyörittele kotvanen. Joukkoon kanaliemikuutio, nesteet, ranskankerma ja mausteet. Anna porista tovi miedolla lämmöllä.

Uunivuokaan odottamaan meni:

1 kg perunasipulisekoitusta

pari-kolme desiä juustoraastetta

Sekoittele sekaan broitsusoosi pannulta, paista aluksi 200 asteisessa uunissa ja vähennä lämpö 175 asteeseen kun kiusaus porisee kunnolla. Paistoaika n. 1-2 tuntia, itse tulee paistettua aina hyvinkin se pari tuntia.

Lisukkeena porkkanaraaste ananaksella ja vihreä salaatti fetalla, tomaatilla ja kurkulla.

 

Halojata hoo tähän tiistaihin

Kyllähän se on niin, että lomalla ollaan ja rentoudutaan ja nukutaan pitkään ja nautitaan lämmöstä. No, lämpöosa nyt on vielä himppasen kateissa ja sen suon anteeksi mutta se että nukkumisosiokin on ihan kateissa… sitä on vaikeampi niellä tosta vaan.

Ihan lievästi tuli härö olotila tänä aamuna kun ekan kerran katsoin kelloradiota, 03:58 oli aamun lukema. Eilen katsoin samaista kapinetta 04:00 ekan kerran. Mikälie kellonaika huomenaamulla kun sitä kurkin mutta takaan ja alleviivaan että nypin hiukset päästäni jos se mukailee edelleen auringonnousuaikaa kuten nyt on kahtena aamuna tehnyt…

Eilen aamulla meno oli varsin tehokasta, jos näin voisi sanoa. Siinä saatuani kaikki aamukuviot hanskattua otin ja porhalsin tyttärelle aamukahville ja samalla reissulla nakkasin tuon sitten vanhan kämppänsä lähtötarkastukseen. Kotiuduttuani ryhdyin ruoanlaittoon joka on muuten suhteellisen epäkiitollista puuhaa täällä.

Kas kun olemme me jotka syömme mielellämme niitä rehuja ruoassa ja sen lisukkeena ja maistelisimme uutta ja sitten on nämä nurkkapatriootit jotka ei halua yhtä ainoaa porkkanaa, tomaattia, paprikaa tai mitään muutakaan vihannesta lautaselleen kuin korkeintaan vihreässä salaatissa ja joiden käsitys uuden kokeilemisesta on erimuotoinen pasta kuin yleensä. Joka sekin aiheuttaa helposti vastaväitteiden ja yäks-huudahdusten myrskyn.

Onneksi jääkaapissa oli vielä sekä jauhelihakastiketta että lihapullasoosia, keitin ihan suosilla kyytipojaksi perusmakaronia joka on tuttua, turvallista ja ihan pirun tylsää. Junnulle ja itselleni sitten otinkin ja touhusin broileria igorin tapaan, kyytipojaksi keitin muutaman perunan.

lunch

Toteanpa tässä ja nyt että broitsu oli varsin mainiota junnun mielestä! Yksi pikkiriikkinen ongelma siinä tosin oli, siis maussa omasta mielestäni. Ihan himppasen turhan potkaisevaa minun makuuni mutta se johtui todennäköisesti siitä ettei minulla ollut maustamatonta broitsua vaan jotain hiivatin pippurimarinoitua.

Noin yleensäkin ottaen totesin eilen pakastinta kaivellessani että huoks. Ja isosti. Meillähän ukko tekee tosiaan ruokaostot lähes täysin, itse täydennän sitten nimenomaan sitä rehupuolta koska eipä tuolle tule rehuja liki syömättömänä mieleenkään ostaa kuin korkeintaan salaattiaineita ja pikkuporkkanoita joita keittoihin lykätään.

Pakastin suorastaan pursuaa broitsusuikaleita. Niitä riitti ja riitti ja riitti kun pakastinta kaivelin. Jösses soikoon. Tällä viikolla on kaiketi siis syytä kehittää broitsusapuskoita ihan olan takaa, luulen mä. Kanasoosi on tosin tällä hetkellä vähemmän in ja pop joten mietinnäksi menee.

Ruokailun jälkeen otinkin sitten ja hörppäsin kahvit, kotvan ihan vain olla öllöttelin kunnes lähdin hakemaan poikasta 18vee työmaaltaan. Prinsessa nousi samaan kyytiin sillä tuo kaipasi kyytiä kirjastoon jonne tämän tipautinkin siinä kohtaa kun suuntasin poikasen kanssa matkahuoltoon hakemaan tälle seutulippua.

Spede oli sillä aikaa hakenut kaverin itselleen ja täällä he istuivat välipalalla kun palailin. Välipala nyt oli ajoitettu himppasen outoon kohtaan sillä ruoka-aikahan se olisi ollut mutta onko sillä nyt niin väliä. Omenaporalla sorvatut omenat katosi kummasti lapsosten suihin kun niitä jälkkäriksi heille laittelin.

Keittiön siivous, kotvanen puunausta sieltä täältä ja kas. Minä päädyin siihen, että päivä oli omalta osaltani täynnä noin toimintojen osalta. Ulkonakin vain satoi, satoi ja satoi. Ei minua se niinkään häiritse ettei ole lämmin mutta sadetta ei tarvitsisi kyllä tulla tähän tahtiin.

Tänään pitäisi olla sadevapaa päivä joten kenties ja ehkä ennätän leikata nurmikon. Tai sitten en, olen sitkeästi päättänyt ottaa tämän viikon ”löysin rantein” sen isompia suunnittelematta. Torstaille olen kyllä suunnitellut yllätyssynttärit prinsessalle, saapa nähdä ilmestyykö paikalle muita kuin sisko ja anoppi, he kun ovat ainoat jotka kutsuun vastasivat.

Vaan jaa. Luulenpa, että otan ja hörppään vielä kupposen kahvetta ennen kuin siirryn herättelemään kesätöihin suuntaavaa poikasta 18vee. Se on siis moro ja have fun!