Joka tosin onneksi loppuu kohta. Meidän juhannukseemme kuului mökkireissu, olemista, ihmettelyä ja krapulaakin hetken aikaa. Krapula tosin katosi alle sekunnin, noin suunnilleen, sillä juhannuspäivän kunniaksi tämä ihminen kiitokuljetettiin paikalliseen sairaalaan vajaan kahdensadan kilometrin päästä ja syykin moiselle oli enemmän kuin hyvä.
Tässä hän on. Pieni, ihana ja täydellinen prinsessa. Jonka ei pitäisi olla vielä täällä mutta on tuo silti. Hän tuijotti tiukasti silmiin ja näytti kieltä kun kehotin nukkumaan kuten kunnon pienten vauvojen kuuluu.
Hän on ihmeellinen. Hän on täydellinen. Ja hän tuli täysin yllättäin niin äidilleen kuin mummilleenkin. Onneksi ukko on tehokas autoilija ja mummi siirrettiin sairaalaan noin tunnin aikana ja mummin krapulakin katosi siinä itkun ja limpparin avulla autossa.
Ja sitten hänet päätettiin yhtäkkiä leikata ja hän tuli ja hän oli pieni ja huusi kuin joku jota yritetään tappaa, noin suunnilleen. Ja kun huuto loppui hän vain tuijotti. Ja tuijotti. Ja tuijotti vähän lisää.
Mummi oli onneksi ennättänyt silittelemään sen tyttärensä poskea leikkurissa ja rakastamaan tyttären melkein paloiksi ja sitten tuli hän ja mummilta lähti loppukin äly johonkin. Ja nyt tämä ihana pieni kasvattaa kokoa sairaalassa, tytär tokenee leikkauksesta ja mummi yrittää hengittää normaalisti.
Tämä juhannus on ollut kerrassaan mainio. Nyt koetan vähitellen rauhoittua, asettua ja lopettaa muiden ihmisen piinaamisen sillä että meille tuli tällainen. Tai siis tyttärelle. Mutta meille. Pieni prinsessa, 1800 grammaa ja 42,5 senttiä prinsessaa.
Onnea mummu sekä uudelle äidille että pikku prinsessa.
Kiitos ihan mahdottoman paljon!
Pieni Juhannusprinsessa!! Lämpimät onnittelut mummille!! Halaisin jos vaan ylettäisin! Kovin pikkuiselta hän tosiaan näyttää ainakin numeroina, mutta kun kaikki on kunnossa niin kasvu alkaa kyllä varmasti. Voi että! Tämä Juhannus jää teille kaikille varmasti mieleen. Onnea ja terveiset myös pikkuisen äidille.
Kyllä, saimme ihan mahdottoman omituisen juhannuksen tähän kohtaan! Ihana on hän ja tuoksuukin ihan vauvalta!
Oikein oikein paljon onnea prinessasta ja prinsessalle ❤ mummuuus rocks, I know ❤
Kiitos, todellakin tää mummuuuus rocks ja lujaa!
Onnea aivan hurjasti! suloinen prinsessa!
t.Minna
Kiitos! Aivan ihana on hän!
Oi että!!
Onnea koko suvulle!
Kiitos!