Huomenta!

Ja lomaa sitten vaan! Vaikka ei tämä nyt edelleenkään ole erikoisemmin lomalta tuntunut, siinä määrin hullunmoiseksi raviksi tämä viikko on mennyt. Olenpa ainakin osannut olla aamuisin kirjailematta ja jotain se on kai sekin.

Mitäs kaikkea tässä nyt sitten on tullut tehtyä… Viikonloppu meni hujauksessa, kuten niillä on aina tapana, viikonlopun ehdoton yllätysmomentti oli tosin se että spede löysi itselleen ihan oman ystävän. Siis IHAN oman, kuten spede asian ilmaisi.

Ystävä vietti lähes koko perjantain meillä ja lauantaina ystävä otti ja hilppasi paikalle heti kun päivällä paikan sai. Olisipa tuo jäänyt ihan yöksikin olemaan mutta totesimme että jos nyt kuitenkin katsottaisiin vaikka joku arkipäivä moista yökeikkaa.

Sunnuntain ystävä piti välipäivää ja tuota ei näkynyt eikä speden puhelinkaan pirissyt mutta annapa olla, maanantaina kaksikko oli sitten jo ihan iskussa heti aamukympistä puhelimineen. Yöksi minä tuon sitten lupasin ottaa ja sieltähän tuo pörähti äitinsä kyydillä paikalle puoliltapäivin.

Tämähän oli sikäli historiallinen merkkipaalu että spedellä ei ole ollut koskaan ennen yökaveria eikä spede ole nukkunut koskaan ennen yläkerrassa, lapsen sänkyhän on meidän huoneessamme. Minä niitä petejä yläkerran lattialle laittelin siinä ehtoosta ja jo iltakuudesta asti kaksikko odotti josko kohta pitäisi mennä nukkumaan.

Voin kertoa, että menoa ja vauhtia riitti. Ihan sillai reippaanlaisesti. Ystävä kun on jokseenkin vilkas, niin ja puhelias, joten tylsiä hetkiä ei juurikaan ennättänyt tulla sen enempää minulle kuin muillekaan. Ihmeen hienosti poikien nukkumaankäyminenkin silti onnistui, olkoonkin että pariin kertaan kävin yläkerrassa sanomassa että nyt olisi aika hiljentyä siellä vällyissä…

Tiistaiaamupäivä meni sitten vähintään yhtä vauhdikkaasti ja kas, keksivätpä nuo senkin että josko spede vastavuoroisesti heille leikkimään. Mikäs siinä sitten, me sovimme ystävän äidin kanssa että poikakaksikko siirtyy hänen kyydillään heidän päähänsä kun tulee lasta hakemaan ja minä sitten nappaan spede kotosalle kuuden-seiskan väliin.

Minä puolestani lähdin tyttären kanssa kurvailemaan naapurikuntaan, kas kun niin. Lauantain ihan ehdottomia huipputapahtumia oli tekemäni löytö. Minun vanhempanihan on kuolla kupsahtaneet jo aikaa sitten, sitä ennen he toki ennättivät erota kun olin pieni tyttö ja minä ennätin saada niin äiti- kuin isäpuolenkin.

Iskän kanssahan sitä tuli sitten ihan asuttuakin, ”äitipuolta” tapasin sen mukaan kuin isäänikin. Äitipuolihan on ollut aikuiselämässänikin mukana vielä isän kuoleman jälkeen kunnes tuo ”katosi” reilu viisi vuotta sitten yhtäkkiä johonkin.

En saanut kiinni puhelimella eikä tuo asunutkaan enää siellä missä ennen, kukaan samalla paikkakunnalla asuvista sukulaisistanikaan ei oikein tiennyt missä tuo on. Koska me nyt emme kuitenkaan mitenkään erityisen taajaan olleet tekemisissä niin en minä nyt mitään slaagia moisesta katoamisesta saanut, sen verran kuitenkin tiesin että ihan hengissä tuo on.

Ajattelinpa sitten vain että no, enpä minä iskänkään kanssa välttämättä välillä vuoteen-pariin puhu, parhaimmillaan taisimme olla jopa likemmäs kymmenkunta vuotta tapaamatta ja soittamatta. Kun suvun kanssa nyt ei ole tiiviit välit niin ne ei ole tiiviit ja minkäs sille sitten tekee.

Lauantaina sitten otin ja katsoin fonectan kautta josko sieltä löytyisi ”äitipuolen” numeroa. Jos se onkin vaikka vaihtunut tai jotain. Onneksi äitipuolen kaimoja ei ole maa väärällään ja suht pian sieltä bongasinkin häneen sopivan numeron ja rimpautin siihen.

Siis omg! Siellähän tuo oli, ”langan” toisessa päässä. Ja ihan samanlaisena kuin ennenkin, ihan samat soinnut ja samat pulinat, ainoa erotus oli se että heti alkuun hän totesi että älä nyt lapsi sitten pelästy, ethän nyt pelästy, mutta hän kulkee rollaattorin kanssa nykyään.

Eipä ihme, ettei tuota ole näkynyt sen enempää täällä kuin muuallakaan. Meillä nyt ei kuitenkaan ole niin tiiviit välit, että minulle välttämättä kukaan mitään ilmoittaisi jos jotain tapahtuu, hänellä itsellään niitä sisaruksia on vaikka miten ja paljon ja heidän kanssaan hän on tekemisissä kenen enemmän ja kenen vähemmän joten yksin hän ei ole jäänyt missään kohtaa.

Oli hänen pitänyt soittaa siinä kohtaa kun oli tutkimuksissa mutta kello oli juuri sillä hetkellä ollut niin paljon ettei ollut enää viitsinyt soitella, ja sitten se unohtui siinä tohinassa ja sitten se vain jäi ja jäi ja jäi ja jotenkin hän sitten sen jättikin tekemättä kun muutti sinne ja sitten tonne ja sitten oli sitä ja tätä ja tota.

Mitään sen kummempaa syytä kohtaukselle jonka vuosia sitten sai ei ole hänen mukaansa löydetty, kunhan jotain on ollut niin että liikkumiskyky siinä meni huonoksi mutta ihan ominpäin hän elelee ja siivoilee ja liikkuu. Sillä rollaattorilla. Ja välillä ilmankin kun on parempia hetkiä mutta sitten taas sillä rollaattorilla kun on kivuliaampaa.

Uutispäivityksenkin sain siinä samalla sitten, eihän minun isän puolen sukuni mitenkään iso ole ja hänetkin suljettiin sen ulkopuolelle siinä kohtaa kun isä kuoli eikä isää annettu haudata sukuhautaan kuten isän veli, kummisetäni, ja tämän vaimo, kummitätini, olisi ehdottomasti halunnut.

Isä ei halunnut, eikä äitipuoli, isä sen oli selväksi tehnyt moneen kertaan ennen kuolemaansa niin minulle kuin tällekin että siihen kylmään hautaan hän ei tahdo sitten makaamaan niiden muiden kanssa kun aika jättää ja niin. Minähän en sitten peräksi siinä kohtaa antanut kun kummit yritti väkipakolla höykyttää äitipuolen hyväksymään moisen päätöksen.

Eihän se nyt ihan niin mene ettei isän omaa toivetta kuulla, ei vaikka kuinka isä olikin kuollut. Isä on haudattu muualle, sinne oman asuinpaikkansa multiin, ja äitipuolelle on paikka samassa haudassa sitten aikanaan. Uutispäivitys puolestaan kertoi kummisetäni kuolleen pari vuotta sitten, kummitätini puolestaan on kuulemma elossa.

Kyllähän se kieltämättä hieman loukkasi ettei he ole voineet minulle ilmoittaa moisesta kun se on tapahtunut, mutta toisaalta, kaipa se on ihan ymmärrettävää. Enhän minä ole heidän kanssaan ollut missään tekemisissä sen jälkeen kun isä kuoli, isän hautajaiset on viimeinen kerta kun olen heidät nähnyt.

Tiistaina kurvailin siis ”äitipuolta” tapaamaan ja jösses että sieltä ei olisi malttanut edes lähteä kotiin. Kyllä tuo tarkkaan kyseli kaikkien lasten kuulumiset, puoliskon kuulumiset, omat kuulumiset, eksän kuulumiset ja ihan kaikki. Muisteli kaikkia lapsuusvuosieni touhuja, näiden minun lasteni touhuja, etenkin kolmen vanhimman joiden kanssa oli paljon silloin isän kuoltua.

Kyllähän tuo taitaa pitkälti olla niin, että kun hänellä ei kuitenkaan niitä omia lapsia ole ja minä olen ollut vain viisivuotias kun olemme ensimmäistä kertaa nähneet niin minä olen kaiketi ollut pitkälti se lapsi ja minun lapseni niitä lapsenlapsia.

Ostihan tuo toki junnulle aikoinaan vaunutkin, kun eikös se nyt olisi ihan kiva että olisi uudet ja kunnolliset. Tämän meidän talolainammekin hän takasi silloin kun tämän ostimme joten niin. Kaipa minä olen tosiaan lähin mitä hänellä on omia lapsia ajatellen.

Liikkuminenkin tuntui sujuvan varsin hyvin, mitä nyt toinen polvi oli kuulemma vihoittelupäällä ja sen vuoksi sitä rollaattoria oli taas kuskaillut enemmän pitkin taloa kun ei se nyt vaan se polvi ota sietääkseen. Fysioterapiaahan hän saa ja niiden käyntien avulla liikuntakykyä koetetaan parantaa entisestään, mutta kun ”tällainen vanha ja rujo laitetaan moiseen niin eihän sitä ihmeisiin kyetä”.

Eiköhän tässä lähiviikkoina tule uudelleen pyörähdettyä kahvittelemassa ja ihan pitkällä kaavalla luulen mä, siinä määrin ”kotiinpaluulta” käynti tuntui vaikka seinät ympärillä olikin täysin muuttuneet. Olipa se sitten. Ihan mahdottoman hyvälle mielelle tulin itse ja niin taisi kyllä tulla ”äitipuolikin”.

Eilinen menikin sitten aamupäivän osalta leipoen, leipoen ja leipoen. Kas kun minä nyt en oikein tosiaan osaa ottaa ihan vaan loman kannalta joten pakkohan se oli järkätä yllätysvauvakutsut tyttärelle. Itse haalin kokoon muutaman tämän tyttöpuolisen ystävän ja tämän poikapuolisia kavereitakin oli paikalla pari.

idankekkerit

Kesän ensimmäiset mansikat, nam! No, ne nyt ei ollut se pääasia, ennätinhän minä ennen yllätyskekkereitä pyörähtää tyttären tulevan vauvan tulevalla toisella mummullakin siinä joutessani iltapäivästä. Ihan mukavan tuntuinen ihminen, ei siinä mitään, ja mikäs, jos kohta isästä ei taida isää tullakaan niin mummusta kyllä tulee takuuvarmasti mummu isolla ämmällä.

Kyläreissulta suuntasimme sitten tyttären kanssa meille, minä tuon retkutin tyyliin ”tuut nyt muuten vaan oleen ja hengaan, siellä on ruokakin ja sovitaan samalla se huominen”. Yllätys meni ihan nappiin, hyvä ettei tytär synnyttämään alkanut siinä kohtaa kun ovi kävi ja hänen ystäviään virtasi sisään.

Jes! Mainiota! Tarjoilut maistui ja mukavaa oli ja sehän se oli se pääasia. Poikanen 20veekin siinä pyörähti paikalla, pyörähti tosin jo aiemmin päivällä sillä niin, poikanenhan täytti 21vuotta eilen ja tuon olin onnitellut jo aamulla ja ilmoittanut että iltasella voisi tuokin pyörähtää kakulla vaikka se nyt ei olekaan varsinaisesti häntä ajatellen tehty.

Hieman kieltämättä alkoi olla veto pois siinä puoli ysin kanttiin illalla kun huusholli rauhoittui. Siivoilin vielä kekkereiden jäljet, tyttären toinen poikapuolinen kaveri kun ilmoitti ettei minun tarvitse sitä tytärtä lähteä mihinkään viemään vaan hän vie samalla kertaa kun kotiin lähtee joten ihan yökukunnaksi se ei minun osaltani mennyt.

Tänään sitten juostaankin samaan tapaan kuin alkuviikkokin on tehty, ihan aamusta lähden pyörähtämään kylillä hoitamassa yhden pankkiasian pois, sen perään käytän poikasen 18vee ohjainostoksilla ja sitten lähdenkin jo hakemaan tytärtä.

Tyttärellä on se äitipolikäynti tänään, saapa nähdä montako aikaa siellä menee ja pääseekö tuo edes kotiin sen perään vai mitä tekevät. Eihän tuossa nyt mitään hätää ole, viikkojakin on jo 37 täynnä mutta vauva on kovin pieni viikkoihin nähden joten haluavat tutkailla että kaikki toimii kuten pitää.

Tarkoitus oli alustavasti lähteä mökillekin tänään, se juhannus nääs, mutta saattaa olla että lähtö jää huomiselle sillä prinsessa lähtee leffaan kaverinsa kanssa eikä hajuakaan mihin aikaan tuo sieltä kotiutuu. Eli juu. Vauhtia riittää. Ihan riittämiin, sanoisin.

Vaan jaa. Nyt alkaa ihan oikeasti jo pukata kiirutta, pitää soitella työkaverille, laitella kutrit ojennukseen, tutkailla jääkaappi josko tässä jotain evään tynkää pitää lapsille laitella päiväruoaksi sillä ukko on aamussa ja minä tosiaan starttaan sinne taysiin yhdentoista kintaalla.

Se on siis moro ja have fun ja niin, oikein mukavaa juhannusta nyt siltä varalta etten todellakaan ole koneen ääressä enää ennen ensi viikkoa.

2 comments on “Huomenta!

  1. Kivoja kuulumisia! Varsinkin se, että löysit taas yhteyden äitipuoleesi. Elämä kuljettaa ja joskus jopa heittelee ketä milläkin tavalla, mutta tuo kuulosti nyt ihan siltä, että yhteydenpitonne tiivistyisi. Ihan varmasti olet hänelle tärkeä, sitä kun ei vaan aina saa osoitettua toiselle.
    Toivottelen teille mukavaa Juhannusta! Ja hei, onhan se lomaa kun ei ole työasiat häiritsemässä näitä muita juttuja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s