Huomenta sitten taas

Ei tämä blogin äänettömyys tunnu oikein pelittävän ainakaan tässä kohtaa kun unet on kovin lyhyitä aamuisin, pitää varmaan koettaa valvoa ehtoolla myöhempään josko sitten sitä untakin riittäisi pidempään. Tosin niin. Viikolla taidan herätä näin älyttömän aikaisin ihan vain siksi, että päässä takoo poikasen 18vee töihin herättely.

Kun sitä silmänsä ekan kerran avaa ja tihrustaa kelloa niin annapa olla jos se on lähempänä viittä kuin neljää, pakkohan se sitten on nousta. Kun kuitenkin olisi tunnin päästä viimeistään pakko ja en tiedä miten muilla vaikuttaa mutta itselläni ne vajaan tunnin lisäunet saa vain aikaan sen että olen ihan puhki ja puuduksissa kun nousen.

Yleensähän sitä on kaikista virkeimmillään kun ensimmäisen kerran herää, niin paitsi jos herää puoli neljältä jolloin on kyllä virkeä mutta parin tunnin päästä jo ihan tööt. Tuolloin tosin voikin vielä jatkaa unia jos vain saa unen päästä kiinni sillä silloinhan sitä ennättää nukkua vielä liki kaksi tuntia ja se taas ei väsytä.

Eilen ehtoolla unohdin vieläpä ottaa herätyskellon mukaani maate mennessä ja kun ukko on illassa niin hänhän ei herättele puoli kuuden kanttiin jos en itse ole herännyt, ei siis mikään ihme että havahduin hereille hieman puoli viiden jäljestä suunnilleen kauhusta kankeana tyyliin ”apua, paljonko se on, ei kai olla nukuttu liian myöhään”.

On tämä kanssa. Äiti on lomalla, poikanen töissä ja äidillä on aamuheräämisstressi. Mutta kun ei se vaan herää herätyskelloonsa. Ehei! Se voi huutaa vaikka tuntitolkulla siellä pojan vieressä ja poika ei noteeraa sitä yhtään. Jostain kumman syystä minä odotan pojan armeijaan lähtöä jokseenkin innolla, johan on kumma jos ei opi aamuheräämistä!

Eilen sitä virtaa oli äidissä sitten ihan tosissaan mutta kas, ihan hirveästi sitä ei silti tullut oikein mitään fyysistä tehtyä. Aamusta tuli leivottua jälleen sämpylöitä, puhtaita pyykkejä viikkailin kaappeihin, tiskikonetta täyttelin ja tyhjäilin mutta siinä ne isoimmat tekemiset sitten olikin.

Kympin aikaan meillä oli keittiössä katettuna varsinainen aamupalabrunssi junnulle ja tämän kaverille eli kaikki mahdollinen leivänpäällinen aina salaattia myöten oli tyrkyllä. Kyllä nuo sitten söikin ja hyvällä halulla tuoreita sämpylöitä ja muita emmeitä ja se on hyvä se.

Siivottuani aamupalatarpeet pois ryhdyinkin sitten ihan kaikkeen muuhun kuin siihen touhuamiseen touhuamiseen. Viestittelin tyttären kanssa ajasta jolloin tuon hakisin tähän päähän, nappasin junnun matkaan tämän kaverin lähdettyä ja lähdin hakemaan tämän konetta tietokonevelholta, pyöräytinpä tuon samalla marketilla.

Tytärkin napattiin matkaan ja kotiin päästyämme ryhdyin selvittämään prinsessan lahjapakaasin tullimuodollisuuksia, kirje sieltä kun oli passelisti saapunut postissa. Pakko sinne oli sitten jo soittaakin sillä oikeasti. Jokseenkin kinkkistä on nettitullaaminen silloin kun pakaasi sisältää useamman tuotteen ja kyseessä on kuitenkin könttäsuma tavaroille.

Millä ihmeellä silloin laittelet hintoja per kapine? Arpomalla? Ja kun yksi kapineista oli vielä lähettäjän lahjus tytölle niin mitäs sitten? Lopulta kirjasinkin ilmoitukseen vain yhden tuotteen ja laitoin koko summan sen mukaan, tullin setä kun totesi että kun ei summa ylitä sitä tullauksen 150 euron rajaa vaan ainoastaan sen alvin rajan niin menee ihan näinkin.

Enpä ole ennen moista hommaa tehnyt mutta nytpä olen ja hah, eihän tuo nyt mitenkään erikoisen hankalaa ollut sitten kuitenkaan. Lievästi hassulta vaan tuntuu ettei tyttären joululahjus, joka oli kalliimpi kuin nämä synttärilahjukset, jäänyt mihinkään tullin syöveriin vaan tuli suoraan kotipostilaatikkoon…

Nyt pakaasi on sitten matkaamassa jo kotiin, ripeää on toiminta sielläkin päässä sillä tullauspäätös kilahti sähköpostiin likipitäen samantien kun olin ilmoituksen klikannut matkaan. Saapa nähdä onko se jo maanantaina täällä prinsessalle ojennettavana.

Kyseisestä toimesta suoriuduttuani soittelin sitten vakuutusyhtiöön sillä maanantaina lähettämästäni vahinkoilmoituksesta ei ole kuulunut pihaustakaan. Ehdin jo miettiä että näinköhän siinä lähettämisessä tuli joku fiba vaikka sieltä tulikin ilmoituksen päätteeksi näytölle että vahinkoilmoitus on vastaanotettu.

Olisi aika hyvä parannus jos siitä vastaanotosta tulisi tieto myös sähköpostiin, se ilmoituksen numerosarjahan kun katoaa kuin pieru saharaan kun klikkaat selaimen kiinni ja vaikka se tulisi kirjattua itselle ylös niin siltikään siitä ei jää varsinaisesti ”mustaa valkoiselle” itselle sen jälkeen.

Kunnossa tuo oli, siellä se ilmoitus olla möllötti vakuutusyhtiöllä mutta kun heillä on ruuhkaa erinäisten muutosten takia. Totesinkin ettei ilmoituksen käsittelyllä ole mitään kiirettä, tahdoin vain tarkistaa että se varmasti on siellä heillä.

Näiden vaativien vähemmän fyysisten tehtävien jälkeen olikin jo pakko ottaa hetki ihan istumisen kannalta ja sen ajan hyödynsin sitten tutkailemalla ukon läppäriä. Sehän kun tahmaa, tahmaa ja tahmaa ihan älyttömän paljon ja ukko on sitä yrittänyt tyhjennellä ja vaikkas mitä.

Oikeastaan loppupäivä meni osin sen läppärin parissa, aina sopivan tilaisuuden tullen tutkailin hieman lisää mikä koneella on hätänä ja mikä mättää. Iltaan mennessä kone olikin jo ihan toisenlainen toimivuudeltaan mutta kyllä sitä tuli sitten siivottuakin ja ihan tosissaan.

Siinä koneen siivoilun lomassa tuli käytyä tyttären kanssa neuvolassakin, siellä se höyryveturi veti kuin heikkopäinen ympyrää. Tai no, eihän tuo enää ympyröitä mahdu kiskomaan mutta kovin tuo yritti pakosalle kun vointia ulkopuolelta tutkailtiin.

Ikiliikkuja siitä taitaa tulla, siinä määrin levoton luonne tuntuu olevan. Kaikki oli varsin jees, ei mitään ihmeellistä, ja tyttären painokin oli nyt taas noussut. Muuttohässäkässähän se otti ja tippui ja se oli hyihyi kun sitä painoa ei nyt muutenkaan ollut erikoisemmin tullut.

Neuvolasta kiikutin tyttären omaan kotiinsa ja täällä päässä olikin sitten spede lähdössä kauppaan prinsessan kanssa. Sinnehän nuo sitten suuntasin ja minä lämmitin itselleni sapuskaa kun torppa hiljeni. Katselin kotvan siinä tallenteita ja manailin samalla, meillähän on viime aikoina ollut jokseenkin reippaanlaisesti jumimista etenkin BHn karseiden kotkien tallenteissa.

Liekö se asiapuolen juttujen hoitelu jäänyt päälle ja kas, meille on nyt tulossa uusi modeemi Elisalta sillä siellä epäiltiin että modeemin käyttöikä on tullut tiensä päähän kun resetointikaan ei auta siihen pätkintään. Hemmetti soikoon, kaikkea sitä kans sanon mä!

Siinä samassa se meni viihteen tiedustelu sonerankin puolelta, nettiyhteyksien tarkistaminen elisalta ja vaikkas mikä ja illalla olin selvästi viisaampi sen suhteen mitä meille voi ja mitä meille ei voi noin nettiyhteyksien ja viihdepalvelujen puolelta saada.

Kun nyt päivän mittaan oli tullut hoidettua vaikka miten ja paljon kaikkea tähdellisen tärkeää ja vähemmän mukavaa, siis niitä asioita jotka tulee usein tuupattua mappi ööhön odottamaan juuri sitä oikeaa hetkeä kun ne hoitaa, niin todettuani ukon läppärinkin toiminnan muuttuneen potenssiin sata aamuisesta olin varsin tyytyväinen itseeni.

Mappi öössä oli vielä tarkalleen yksi asia jota on lykätty tyyliin ”täytyy katsoa jossain sopivassa kohdassa” ja ”no ehtiihän sen nyt vielä”. Iltaysiltä olin sitten varannut lennot ensi kuulle eli nyt mappi öössä ei ole enää kuin hotelliosasto.

Niin ihanalta kuin ajatus kaksin reissuunlähdöstä tuntuukin ja niin ihanan mukavaa kuin se onkin niin sittenkin. Että minä inhoan lentojen ja hotellien varailua. Se on oikeastaan joka reissun inhottavin ja työläin osa, siis ihan joka aivaten ainoa kerta.

Niitä lentojahan on oltu varaamassa jo pari kuukautta mutta kun kumpikaan ei ole saanut oikein aikaan vaikka määränpääkin on ollut selvillä. Mikähän ihme siinä on että se on muka niin työlästä niitä tilailla? Kun kuitenkaan siihen tilaamiseen ja maksamiseen ei mennyt kuin se kymmenkunta minuuttia.

Kai se on siinä, että pitää päättää tarkalleen se ajankohta ja se on jotenkin yäks ja sitten pitää sopia lasten kuviot reissun ajalle ja se on jotenkin yäks ja kun ei mielellään ketään vaivaisi omilla tekemisillään niin siksikin se on jotenkin yäks.

Nythän edessä on sitten soittelukierros tyyliin anoppi-ukon siskot-naapurit-eksä. Että kun ollaan siitä siihen siellä ja siellä niin missäpäin maailmaa mahdatte tuolloin itse mennä että kun meillä kyllä poikanen 18vee on se varsinainen hoitosetä ja prinsessa hoitotäti mutta kun JOS jotain sattuu niin olisi hyvä kun joku vanhempi ihminen sitten ja plaaplaaplaa…

Kun ainahan joku voi vaikka teloa itsensä niin että tarvitaankin lekuria tai saattaa tulla joku ihan älytön juttu jota eivät osaakaan tai pysty tai jotain. Ja jos vaikka joku sitten voisi vaikka kerran pari päivässä käydä kurkkaamassa miten heillä täällä menee. Aika monella tavalla tämä reissuunlähtö nyt hirvittää mutta pakko se nyt on sinne reissuun silti päästä.

Viime kesänä emme olleet kaksin missään, emme yhtään missään, emmekä ole juuri muutenkaan nyt kaksin tehneet yhtään mitään sillä tuntuu että kaikki aika on mennyt ihan vain ja ainoastaan lapsiin, kotiin ja vielä lapsiin. Väkisinkin tässä on alkanut katsoa sitä toista osapuolta vähän sillai ööööö…. Kukas sää oot. Tunnetaanks me?

Olisihan sitä itsellä jotenkin paljon rauhallisempi olo lähteä jos pienemmät saisi esim mummulle mutta kun ei saa niin ei saa. Ei ole oikeastaan ketään jolle nämä laittaa ja niin. Kyllä minä luotan ihan täysin siihen, että poikanen ja prinsessa suoriutuvat näistä ihan normikuvioista tyyliin ruoanlaitot, speden suihkut, nukkumatit ja muut ilman meitäkin mutta silti.

Me nyt emme ole ihan tuossa naapurissa mistä tulla juosten kotiin jos joku hätä tulee tai sulake palaa tai jääkaappi hajoaa, me olemme ihan lentomatkan päässä josta ei sitten välttämättä tulla kotiin ihan hetkessä jos niikseen on. Eksä nyt onneksi ilmoitti jo aiemmin että hän on kyllä sitten kotosalla tuohon aikaan kun me olemme reissussa ja voi tarpeen vaatiessa kyllä sännätä paikalle mutta siis daa.

Nämä kolme pienempää nyt kuitenkaan ei ole eksän, olkoonkin että hän nämä tuntee ja tietää ja osaa tarvittaessa näiden kanssa toimia mutta silti. Jotenkin tuntuu kornilta että ensimmäinen joka reissusuunnitelmista kuultuaan sanoo olevansa tarvittaessa lähistöllä on eksä.

Toisaalta taas mistäs minä vielä varmaksi tiedän vaikka mummu toteaisikin että hänpä ottaa ja hoitaa ne. Tuskin toteaa, mutta mistä näistä tietää ennen kuin on ennättänyt asiasta puhua. Tai vaikka ukon sisko. Olemme kaiketi paljonkin viisaampia kunhan olen soitellut pitkin poikin tänään.

Lievää kauhua aiheuttaa toki se vauvakin! Sehän on lähes sataprosenttisella varmuudella täällä siinä kohtaa kun reissuun lähdemme, herranen aika sentään. Ennätin jo miettiä sitäkin että pitääköhän minun soittaa eks-anopille että pääseekö tytär sinne siksi aikaa vauvan kanssa hoitoon kun me reissaamme mutta siis hei.

Jotain rajaa nyt tähänkin touhuun. Minulla on paha tapa huoltaa, hoitaa ja holhota vielä aikuistakin ihmistä, eiköhän tuo osaa ihan itse soittaa mummilleen jos tuntee että tarvitsee apua sillä aikaa kun minä en ole paikalla. Koskahan tämä äidin hössääminen loppuu?

Vaan jaa. Josko tästä vähitellen siirtyisi katsastamaan tarvitseeko spede aamupalaa tai jotain, tässä on tullut kirjattua suunnilleen romaania joutessaan joten plaah. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Huomenta sitten taas

  1. Ihan ekaks sanoisin, ettei se äidin hösääminen lopu koskaan. Lapset on lapsia vaikka olisivat aikuisia ja niitä pitää aina huoltaa. Näin ainakin mulla on ajatus. Mutta mukavaa, että pääsette kahdestaan matkaan, kyllä kaikki varmasti sujuu ihan hienosti, kun teidän lapset on tosi omatoimisia ja osaavia kaikki.
    Siis meillä tosiaan Ekan kimppuun hyökkäsi naapurustosta karannut koira, jota oltiin tulossa ottamaan kiinni. Pääsi puremaan Ekaan neljä reikää. Kaksi kaulaan ja kaksi kylkeen. Eivät tuppaa oikein paranemaan. Ajattelin jo soittaa eläinlääkärille, että mitäs nyt tehdään, kun pitäisi jo saada se kaulurikin pois. Mutta ei niitä haavoja voi vieläkään antaa toisen nuolla. Onneksi koiran isäntäperhe löytyi, ja ovat maksaneet nyt omavastuun meidän lääkärilaskusta (ajattelin ilmoittaa heidän tietonsa vakuutusyhtiöönkin) ja käyneet Ekaa katsomassa. Tosin tuntui, etteivät pitäneet vammoja mitenkään pahoina. Eläinlääkäri kyllä piti. Täytyy nyt katsella miten parantuminen sujuu kun juhannus on tarkoitus viettää mökillä.

    • No voi rähmä tuota hyökkäystä! Toivottavasti nyt ottaa ja tokenee moiselta iskulta, onneksi ei ole niitä helteitä niin ei ainakaan ne aiheuta lisäongelmia.

      Juu, niinhän se tosiaan noiden lasten kanssa on. Miksi ne siitä muuttuisi vaikka kuinka aikuisia olisikin, sama lapsistatus niillä kulkee mukana koko loppuelämän 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s