Tulihan sitä sitten…

… nukuttua. Ja ihan puoli kuuteen asti, jes! Puoli neljältä olin kyllä jonkin aikaa hereillä ja manailin mielessäni että näinkö en enää saa unta mutta kas, sitkeän pakkomakuun päälle se unikin sitten otti ja tuli. Jes!

On se vaan kumma kuinka liian vähät unet alkaa painaa ihan normaalitoimintakykyäkin. Tottahan sitä tuli eilen touhuttua silti vaikka mitä, aamusta leivoin sämpylöitä (taas), täytin ja tyhjensin tiskikonetta ja pyykkäsin. Peruskauraa siis.

Siinä sämpylöiden leivonnan välissä pyörähdin toisella puolella kylääkin, kas kun se poikanen 20vee. Sehän sieltä viestitteli että oletko hereillä ja voitko hakea kaverilta, ilta kun oli venähtänyt pitkäksi ja väsyttikin ihan mahdottomasti. Huoks.

Jotenkin tämä murheen ja huolen määrä alkaa ihan oikeasti painaa takaraivossa. Puoli neljältä tänä aamuna kielsin itseäni ajattelemasta koko poikaa. Kun ei se minun väsymykseni auta yhtään asioita eikä se, että suren ja murehdin. Ainoa mitä saan sillä aikaan on se, että muutun zombieksi.

Ja kuka tekee zombieäidillä mitään? Kaiken kukkuraksi huomasin eilen päivällä että hittolainen niin, eihän tässä ruokakaan ole maittanut muutamaan päivään. Syönyt kyllä olen mutta jos vain on ollut riittämiin tekemistä niin syöminen on saattanut jopa unohtua, minun kun ei tule näpittyä mitään suuhuni paitsi silloin jos on nälkänälkä.

Korjasinkin asiaa ottamalla samantien moisen huomattuani annoksen ruokaa, sitä nakkistroganoffia. Nälkä ei ollut edelleenkään mutta upposihan se sinne mahaan ja miksi ei olisi uponnut, varsin hyvää evästähän tuo oli ja eipä siellä mahassa evästä ruuhkaksi asti ollut edellisen illan voileipien jäljiltä.

Älytöntä kuinka vielä tässäkin iässä nälkä voi pysyä piilossa ja omilla teillään. Työmaallahan se iski ihan vakiona aina piirun ennen ruokkista, oli mikä oli, mutta nyt lomalla. Toisaalta juurihan tässä oli kausi jolloin alkoi itsellä olla hyvinkin huolista vapaa olotila, eihän tässä ole murehdittu tältä erää kuin viikon verran.

Iltapäivästä otin ja pesin vielä lisää pyykkiä ja kas, pakkohan se oli touhuta ukollekin ruokaa, tämä kun ei nakkisapuskoista perusta. Onneksi kaapissa oli pussi pastasoosia joten jauhelihat ruskeaksi, jauhot ja vedet sekaan ja makaronit toisessa kattilassa kypsiksi.

Siinä vaiheessa olin jo hieman kahden vaiheilla että mitä sitä iltapäiväruoan kanssa tekisi, kaivaisiko jääkaapista siskonmakkarasopan loput ja evästäisi tenavat sillä vai ottaisiko ja ihan oikeasti kokeilisi niitä muutaman kerran netistä tuijoteltuja itsetehtyjä hampparipihvejä.

Niin siinä vain kävi että neljän kanttiin meillä oli hampparitehdas keittiössä ja sanoisinpa, että hampparit oli täydellinen napakymppi eväsvalinnaksi. Aamulla leivotut sämpylät toimi passelisti hampparisämpylöinä ja väliin tuupittiin salaattia, tomaattia ja hampparisoosia. Ei huono!

Junnun kaverikin tulla tupsahti yökylään, ovat lähdössä kotijoukkojensa kanssa pidemmälle reissulle tänään ja tottahan poikien piti ennättää hengailla ihan kunnolla ennen sitä. Ja kyllä he sitten hengailivatkin, tramppa kävi kuumana pihan perällä.

Illalla tyhjentelin sitten tiskikonetta vielä uudemman kerran, tietokonevelhonikin siinä soitteli ilmoittaakseen junnun koneen valmistuvan vähitellen ja tänään pitäisi sitten käydä se nappaamassa kaverilta kotiin. Ihanaa kun on tietokonevelho joka pystyy auttamaan silloin kun homma menee liian hankalaksi minulle.

Tälle päivälle on muutenkin ohjelmaa jo valmiina. Taidan skipata ihan suosilla leivonnan ainakin tältä aamuhetkeltä, nyt ei vaan jotenkin nappaa taikinakulhoon tarttuminen alkuunkaan. Kauppalappua pitäisi kaiketi kirjailla ylös, pesaista vessa ja kastella kukat.

Ruokapuoltahan minun ei ole pakko tänään laitella jos siltä ei tunnu, tälle päivälle on eilisen ja edellisen päivän jämiä jääkaapissa vaikka kuinka ja paljon. Toisaalta saattaa käydä niinkin että iltapäivästä innostunkin kokeilemaan jotain mitälie, mutta saa nyt nähdä miten käy.

Tyttären kanssa lupasin lähteä neuvolakäynnille joten junnun koneen haun ajoitan passelisti siihen samaan läjään. Muutenkin varsin mukava käydä siellä neuvolassa sillä tyttärellä on nyt sama neuvolatäti kuin minulla on ollut kolmesta pienimmästä joten eiköhän siellä saada aikaa kulumaan.

Vaan jaa. Kaipa tässä pitäisi katsella hieman tätä omaa habitustaan kuntoon, kummasti hiukset sojottaa taas joka ilmansuuntaan. Se on siis moro ja have fun!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s