Kappas, täällä taas

Toisaalta, mitäpä tekemistä sitä on ihmisellä aamulla kello neljä kuin istua koneella ja kirjoittaa, jos ihan tarkkoja ollaan. Selvästikään stressi ei enää tässä iässä toimi samoin kuin joskus nuorempana kun tenavat oli pieniä, siis nuo isommat.

Silloinhan stressiä ei edes huomannut muusta kuin siitä, että kilot katosi omia teitään vaikka kuinka söi. Käytyäni kaiken maailman tutkimukset aina mahatähystyksestä erinäisiin verikokeisiin asti sattui kohdalle osumaan tuttu lääkäri joka totesi että kuulepas.

Kun hän näitä sinun tuloksiasi on pyöritellyt ja pyöritellyt niin jotenkin hänen mieleensä tuli ihan yhtäkkiä että voisikohan tämä laihtuminen sittenkin liittyä stressiin. Että kun sinähän olet tuollainen stressaamaton ihminen mutta kun kaikilla se stressi ei välttämättä näy eikä tunnu tunteena siitä että nyt stressaa.

Kun sinä kuitenkin syöt, nukut ja kiirettäkin pukkaa, niin voisikohan olla niin että sinulla olisi piilostressi. Elimellisesti kun mitään vikaa ei löydy mistään, ei vaikka paino onkin tippunut muutamassa kuukaudessa siitä lievästä alipainosta aika isoon alipainoon.

Niinpä niin, tuolloin paino oli tippunut kuutisen kiloa ihan pienessä ajassa, siinä ei tainnut mennä edes puolta vuotta kun vaaka näytti jo lukemaa 42 kiloa ja itsekin alkoi olla lievästi kauhistunut olotila. Ja kun minähän söin ja ihan huolella söinkin, enkä todellakaan ylenkatsonut yhtä ainoaa herkkua joka eteeni osui.

Sitähän se sitten taisi olla siihen aikaan, toisaalta, aiheesta minä stressasin tuolloin sillä elämässä oli menossa mooooonta asiaa yhtä aikaa. Poikanen, nyt jo 20vee, oli juuri oppinut kävelemään ja tuntui että tämä ennätti joka aivaten ainoaan paikkaan mennen tullen, olimme ostaneet vanhan talon jonka remontissa meni kaikki mahdollinen vapaa-aika niin eksältä kuin tämän isältä ja veljeltäkin ja kaiken päälle ajoin itse ajokorttia.

Elämä oli ihan hullunmoista juoksua pitkin poikin tantereita. Ei siinä ennättänyt juuri muuta aloillaan olla kuin sen hetken kun yöllä nukkui. Aivan ihania muutoksia kaikki elämässä, ei siinä mitään, mutta kaipa se tosiaan saattoi aiheuttaa mukanaan jonkinlaisen piilostressin vaikken sitä huomannutkaan.

Tokihan tuohon aikaan oli vielä äidinkin kanssa usein huolta ja murhetta, samoin siskon ja tämän elämän, ja jatkuva huono omatuntokin taisi tuohon aikaan olla kylässä juuri siksi että tuntui ettei ennätä itse kunnolla mitään mitä muut kaipaisi ja tahtoisi ja tarvitsisi. Kun oli vaan niin mahdoton kiirus.

No, tätä nykyä ei kiirutta juuri ole. Ilmanko stressikin sitten iskee niin että sen olemassaolon huomaa itsekin. Se vaikuttaa salakavalasti tehden hiljaisen ja miettiväisen, vetäytyvänkin ja inhottavimpana oireena kaikessa on se että nukkuminen ei ota onnistuakseen.

Jos kohta edellinen yö mentiin kuuden tunnin unilla niin tämä yö mentiinkin sitten piirun vajailla viiden tunnin unilla. Onneksi tässä on lomalla joten jos päivällä alkaa silmä luppasta voi aina ottaa ja asettaa rankansa kylkiasentoon vaikka sohvalle.

Kyllähän se on se huoli noiden omien lasten elämästä joka tämän pitkältikin tekee. Ja se, että tuntee olevansa niin mahdottoman yksin tämän huolen kanssa. Ukkohan nyt ei ymmärrä alkuunkaan miten minä voin ja pystyn murehtimaan moisia, eihän ne murehtimalla miksikään muutu.

No ei muutu ei, mutta eipä niitä murehtimattakaan pysty olemaan. Tyttären kohdalla huoli on väkisinkin suuri, tekisi mieli mennä ja repiä silmät päästä siltä tulevalta isäihmiseltä, niin paljon turhaa murhetta ja stressiä tämä aiheuttaa tällä hetkellä tyttärelle joka sitä stressiä ei todellakaan kaipaa yhtään.

Eilen illalla tytär laittoi viestiä kysyen voiko äiti supistukset tulla sellaisina kuin olisi polttavat kuukautiskivut mutta monta-monta kertaa kovempina ja voiko ne tuntua selässäkin. Kyllähän ne voi, nyt ei muuta kuin koetat ottaa lepoasennon ja kuulostelet josko lähtisivät siitä helpottamaan.

Oli nuo sitten onneksi talttuneet makuuasennossa kun aikansa sohvalla oli lötkötellyt. Tulevan isäihmisen toimethan niihin varmasti vaikuttaa osaltaan, sitä syyllistämisen määrää ja kiukkuamista ja uhkailua ei voi vain jättää huomiotta vaikka kuinka tahtoisi.

Onneksi tässä kuviossa on mukana muitakin ihmisiä jotka huolehtivat tyttären eduista, tytärhän on kuulunut jo pitkään nuorille aikuisille suunnattuun hankkeeseen jossa pääpaino on toki työhön ja opintoihin liittyvää mutta tyttären raskauden myötä tämän kohdalla tuki on laajennettu ihan arkipäivän raskaus- ja vauvaelämäänkin.

Tyttären kyseiseen hankkeeseen liittyvä työntekijäkin oli käynyt eilen päivällä tyttärellä juttelemassa, nythän he ovat tavanneet viikon välein viimeisen kuukauden ajan ja se on hyvä se, ehkä se ihan ulkopuolinen, tunteiltaan asiaan sitoutumaton ihminen osaa antaa hieman eri näkemystä ja erilaista tukea kuin äiti jonka tekisi mieli vain kirota ja hyppiä tasajalkaa.

Aivan valmis äidiksihän tuo on, tytär, jos minulta kysytään, mutta nämä isäsuhdekuviot sekoittaa pakkaa ja pahasti kaiken aikaa. Helpointa olisi, kun koko isäihminen katoaisi täysin tyttären elämästä mutta kun ei, aina tuo palaa siihen jollain ilveellä eikä tahdo millään ymmärtää tyttären kantaa siihen tarvitseeko hän tämän siihen vaiko ei.

Kun sinusta lapsi ei tarvitse isää kuulostaa olevan ihan ykkössyytös mitä isäihminen laukoo siinä kohtaa kun on itse jättänyt asiat hoitamatta ja ollut omilla reissuillaan missä lie ilman huolenhäivääkään siitä miten tytär voi. Ja kun minä en halunnut sitä lasta mutta kun ethän sinä sen kanssa kaksin pärjää, on toinen mielellään viljelty syytös.

Mitä siihen äitinä sanot. Neuvoja voit antaa, mutta tehdä et voi itse mitään ja se jos joku tuntuu pahalta. Ja kun tietää, ettei tuossa iässä ja tuossa elämänvaiheessa välttämättä osata vielä olla kova luu, eikä vallankaan liian hyväluontoisen ja kiltin tyttären housuissa vielä aikoihin niin huoks.

Viimeksi eilen sanoin tyttärelle että onko tämän tullut sanottua sille isäihmiselle että isät on yleensä vastuullisia, välittäviä ja huolehtivia eikä vauva ei tarvitse sellaista isää kuin tämä on, toista vauvaa siihen tyttären hoidettavaksi. Onhan hän yrittänyt mutta kun ei se usko ja suuttuu vaan.

Sikäli ehkä toisaalta jopa onneksi isäihminen on toisella puolella maakuntaa eikä näillä näkymin pääse sieltä pois vielä moneen päivään, perjantaina saadut rahat kun on mennyt iloisesti kavereiden kanssa hengatessa eikä kyytiä takaisin kotimaisemiin tahdo löytyä ihan tuosta vaan.

Minun puolestani voisi vaikka vallan jäädä sinne, piruako tuo täällä tekee syömässä tyttären jääkaapin tyhjäksi ja pesettämässä tällä pyykkinsä. Onneksi asunto on yksinomaan tyttären nimillä vaikka alunperinhän he hakivat asuntoa yhdessä.

Täytynee tänään hakea tytär tänne aikaa viettämään, eilenhän se jäi kun hänellä oli tosiaan vieraita pitkin päivää. Onneksi hänellä on kavereita ja ystäviä ja toisia suht tuoreita äitejä siinä ympärillään ettei jää ihan yksin ajatustensa ja vauvan kanssa. Äiti nyt ei välttämättä ole kuitenkaan ihan se paras vertaistuki, jos näin voi sanoa.

Onneksi näistä isommista edes poikasella 18vee tuntuu menevän tällä hetkellä ihan putkeen. Työt maittaa, ilossa ja riemussa riittää ja muutenkin tuo on niin ihanan rauhallinen ja hötkymätön malli. Toivottavasti tämä hänen olotilansa on pysyvää mallia, ainakin tuo on saanut isoveljeltään paljon oppia siitä miten ei kannata tehdä ja toimia.

Tämä vetäytyminen omiin ajatuksiinsa tekee senkin, ettei välttämättä tule huomattua tenavia siihen tapaan kuin pitäisi. Toisaalta näin lomalla se ei taida ihan mahdottomasti häiritä, spedehän on ihan oikeasti löytänyt itselleen oman ystävän, kuten tämä asian ilmaisee, ja ystävähän on ollut täällä liki päivittäin tuntitolkulla touhuamassa.

Naapurin poikakin on tuntunut pesiytyneen tänne nyt ihan täysin, sieltä tuo kirmaa samantien herättyään meidän puolellemme, käy kotona syömässä äidin kotiuduttua töistä ja palaa bumerangina takaisin. Ovet käy siis tiuhaan, välillä ehkä hiemankin tiuhaan sillä varsinaisesti täällä ei ole kyllä ollut hetkeäkään rauhallista ja hiljaista tällä viikolla.

Vaan jaa. Tästä tulikin nyt ihan täysin avautumisbloggaus ja kellokin ennätti passelisti jo viiteen joten josko tässä kohtsilleen keittelisi uuden pannun kahvia (poikanen 18vee pitää herätellä kotvan päästä) ja ryhtyisi tutkailemaan pitäisikö tässä heti aamusta ottaa ja leipoa vaikka sitten sämpylöitä jos muuta ei keksi.

Se on siis moro ja have fun!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s