Herkuilla jatketaan! Uunikasvikset ja uunilohi

uunirehut

Pakkohan se oli lähteä junnun kanssa kaupalla käymään kun rehuhammasta alkoi yhtäkkiä kolottaa ja saman tuntemuksen aiheutti mielikuva lohesta lautasella. Ja hyvää kyllä tulikin, tosin huomasin vasta syömään alkaessa että hemmetti soikoon, PARSA ja KUKKAKAALI unohtui täysin! Argh! No, hyvä se oli tämäkin sekoitus.

Uunivihannekset:

puolikas bataatti

babyporkkanoita

kesäkurpitsaa

vihreä paprika

puolikas keltaista paprikaa

sipuli

luumutomaatteja

fetaa

mausteosasto:

balsamicoa reilu ruokalusikallinen

tuoretta rosmariinia

valkosipulia

mustapippuria

suolaa

2 rkl oliiviöljyä

Pilkoimme siis kasvikset eli bataatin, porkkanat, kesäkurpitsan ja sipulin uunivuokaan, sekaan laitoimme mausteet ja öljyn. Paistoimme 180 asteisessa kiertoilmassa parikymmentä minuuttia jonka jälkeen lisäsimme sekoitukseen paprikalohkot ja kääntelimme kasviksia. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin sekaan heitettiin vielä luumutomaatitkin lohkottuina ja taas käänneltiin.

Kokolailla nelisenkymmentä minuuttia koko komeus sai olla uunissa jonka jälkeen nostimme ”tasaantumaan”, sekaan nakottiin fetakuutiot pehmenemään. Nams.

Uunilohi:

n. 800 g lohifilee

sitruunapippuria

suolaa

Maustettu kala nahkapuoli alaspäin uunivuokaan ja samoilla tulillahan tuo valmistui kuin kasviksetkin. Lohi tosin laiteltiin uuniin kymmenkunta minuuttia kasvisten jälkeen, paistoaika oli noin 25 minuuttia. Nams jälleen.

Lautasillemme otimme vielä lisukkeeksi rucolaa ihan sellaisenaan ja että olikin mainion ihana ateria! Ukolle laittelinkin sitten ihan eri eväät uuniin näiden valmistuttua eli broitsuahan tuolle sitten on tyrkyllä…

Raparperipiirakka

raparperskaa!

Varsin koottu teos tuli tästä, aikani bongailin ohjeita ja todettuani että ainekset on mitä on päädyin sävellyspuuhiin, tosin sävelsin muiden ohjeiden pohjalta. Ihan ensin touhusin toki ne raparperit pihalta, perkasin ja pilkoin. Sen perään ryhdyinkin touhuamaan murutaikinaa.

Muruseos:

8 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl ruokasoodaa

2 tl vanilliinisokeria

250 g voisulaa

Kuivat aineet sekaisin keskenään, joukkoon sulatettu voi. Ihan hyvin sai sekoiteltua pelkällä lusikalla nämä keskenään. Muruseoksesta erotin eri kulhoon 2/3 osaa ja siitäpä kyhäilin sitten sen varsinaisen pohjan piirakalle.

Piirakkapohja:

2/3 osaa muruseosta

1 dl laktoositonta maitoa

1 dl kermaa

1 kananmuna

Ensin muna ja nesteet sekaisin ja sen perään kippaus muruseoksen päälle, tämän sekoittelinkin jo sitten sähkövatkaimella että sain kaikki paakut taikinasta pois.

Pohjataikinan levitin uunipellille ja päälle nakkelin raparperipalat, niitä oli noin litran verran. Sen jälkeen pääsinkin touhuamaan lisätäytettä.

Lisätäyte:

3 kananmunaa

2 purkkia kermaviiliä (400 g)

2 purkkia ranskankermaa (300 g)

3 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

Iloisesti kaikki sekaisin ja kippaus raparperipaloilla hunnutetun piirakkapohjan päälle. Päälle ripottelin loput muruseokset ja nakkasin koko komeuden 160 asteiseen (kiertoilma) uuniin. Ylä-alalämmöllä paistaessa lämpötilaksi on passeli 175 astetta.

Paistoaika oli noin 40 minuuttia kiertoilmalla, normaalilla lämmöllä 45 minuuttia on kokolailla passeli aika. Ja nam. Kevään ensimmäinen raparperiherkku on tehty.

 

Lauantaita!

Sehän on taivaallisen ihana vapaa ny! Ei kyllä vielä pienintäkään suunnitelmaa sen suhteen mitä sitä tänään tekisi mutta eiköhän tässä päivän aikana jotain tule kehiteltyä. Markettiin nyt ainakin pitäisi, nehän ei ole huomenna auki ja se on kuulkaa kamalaa se!

On se, katsokaa nyt vaikka itse miten marketit täyttyy sekä tänään että maanantaina, pyhän jälkeisenä päivänä. Suomalainen kuolee nälkään kun väliin läntätään yksikin päivä jolloin ruokaa ei voi ostaa ja se on hurjaa se… Ja ei, ei auta mitään vaikka huoltsikoilta saakin ostettua sitä sapuskaa. Tai no sen verran, että huomenna paikallisella absilla on satoja ihmisiä ostamassa sitä ruokaa.

Eilinen työpäivä meni varsin jees. Liekö syynsä sillä että olimme perjantaissa ja tenavakin ilmoitti heti saavuttuaan että jos päivä menee hyvin saa hän illalla kotona palkinnon jota on toivonut. Tehtävien tekeminen onnistui siis varsin reippaasti ja ilman sitä en-tee-säestystä, pari kertaa tuo nyt oli tuskastua kun ei ihan oikeasti keksinyt vastakohtasanoja hankalimmille sanoille.

Päivän tuntiohjelmakin oli kyllä onnistumista tukeva, äikkää, musaa, kässyjä ja omaa puuhailua. Lisäksi luokassa on käynnissä muuttoruljanssi joten sekin kiehtoo, ope kun ottaa aina välillä kenet milloinkin apulaiseksi kantamaan kirjoja milloin kirjavarastoon, milloin kaappeihin.

Toki eiliseen työpäivään mahtui muutakin, mehän otimme ja riehuimme villeinä heti aamusta yhden ohjaajan kanssa varastolla. Syksyn kapineet kun on tullut jo mutta toisin kuin aiempina kesinä niiden järkkäily hoidetaankin jo tässä kohtaa kouluvuotta. Yhden open romppeet saattiin kaiveltua kasaan ja kuskattua omalle sijalleen, eipä siellä sitten olekaan enää jäljellä kuin no… muutaman kymmenen open romppeet. Huoks.

Työmaalta kotiin ehdittyäni olin kuin kuraan kuollut kuttu mutta ei hätiä mitiä, kupponen kahvetta ja ruohonleikkuria kaivamaan varastosta. Ihan perinteiden mukaan mentiin tässä kohtaa, talven jälkeenhän ei käynnistytä tuosta vaan. No, parinkymmenen nyppäisyn jälkeen konekin heräsi ja kas, johan sitä pelitettiin.

Useamman tunnin siinä tuli töitä tehtyä pihalla, kukkapenkit on nyt viimein laitettu kesäterään (huh!) ja vanhaakin vanhempi punaherukkapensaskin tuli karsittua nurmikon leikkaamisen lomassa. Vadelmat on nyt sievästi lankojensa sisäpuolella ojennuksessa, puutarhakalusteet säädetty piirun eri kohtaan kuin yleensä ja muutenkin pihan yleisilme siisti.

Hommaa siinä toki oli mutta pihan hoito tässä kohtaa kevättä on ehdottomasti yksi niitä palkitsevimpia hommia, kättensä jäljen kun näkee samantien. Edelleen pidän tiukasti päässäni mietintämyssyä kivikkokohdan suhteen, siinä kun kasvaa sammalleimua josta en tahtoisi luopua mutta ne kivet. Ne tahtoisin kyllä kaivella huitsaan.

Siinä pihatöiden lomassa ennätin heittää poikasen 20vee kylille ja pyörähtää työmaalla uudemman kerran, jotenkin kun onnistuin jälleen kerran unohtamaan iPadin töihin sieltä lähtiessäni. Esimieheenkin törmäsin passelisti autosta noustessani, hänkin oli suuntaamassa nurmikonleikkuupuuhiin.

Pihahommien jo melkein valmistuttua otin ja pyörähdin marketissa hakemassa limua ja makkaraa. Mikäs siinä oli loppuja hommia tehdessä kun grilli oli samalla kuumana. Pakko todeta että makkara maistui taivaallisen hyvältä julmetussa nälkätilassa ja syönnin päälle olo olikin kuin märällä rätillä.

Loppuehtoo menikin sitten pitkälti vain ollen ja ihmetellen, ei jaksanut enää oikein mitään. Tytär poikkesi hakemassa pahvilaatikoita, muuttoruljanssiaan tuo aloittelee. Poikanen 20vee pyörähti vielä iltayhdentoista kintaalla kotosalla hakemassa työvaatteitaan, hänelle kun pukkasi muuttokeikkaa tälle päivälle.

Kovin tuo tuntuu olevan hiljaisemman kauden jälkeen täystyöllistetty, pisti suorastaan huvittamaan alkuviikosta kun poikanen totesi saaneensa kahdesta eri paikasta puhelut josko töihin tulisi heti kun vaihtoi työpaikkaa. Ilmeisen kova tekemään ja suht laajan verkostonkin jo luonut työnsä puolesta, siihen malliin tuolla niitä töitä tuntuu piisaavan.

Tuumin tässä istuessani josko nyt aamusta ottaisin ja ryhtyisin tyhjentämään naulakoita, niihin kun on kertynyt vaikka mitä vaatetta ja osa on ihan takuuvarmasti jo liian pientä. UFFin lootalle voisi ajella päivällä ja jos oikein onnistaa eikä luvattua sadetta näykään niin tänäänhän olisi oiva tilaisuus siivota auto. Harmillista kyllä en oikein usko siihen etteikö tuolla alkaisi sataa mutta toivoahan aina saa.

Poikanen 18vee on näköjään saapunut jossain kohtaa yötä omilta riennoiltaan, tämänkin ajattelin raahata tänään kaupoille kenkäostoksille. Johan tässä nyt pukkasikin ohjelmaa tälle päivälle kun tuumimaan alkoi joten ehkä se on parasta ottaa ja sitaista hiukset kiinni ja ryhtyä toimeen. Se on siis moro ja have fun!

 

Huh, se on perjantai!

Harvoin, jos koskaan, perjantain saapuminen tuntuu yhtä taivaallisen ihanalta kuin tällä viikolla. Varsinainen piinaviikko ollut kyllä, saapa nähdä mennäänkö vielä ensi viikkokin samalla kaavalla. No, kuusi päivää, tarkalleen kuusi päivää ja sen nyt on vaikka koiran kusipylväänä jos ei muuta keksi. Tai ainakin melkein.

Eilinen nyt tosin sujui helpommin kuin aiemmat päivät tällä viikolla, kiitos sen parille vikalle tunnille suunnitellun leikkipuistoretkeilyn. Heti ekalla tunnilla tein asian selväksi tenavalle; jos matikan hommat ei onnistu tunnilla ne tehdään seuraavalla tunnilla jolle ope on varannut äikän lisäksi mukavaa tekemistä.

Ja niin, jos hommat ei onnistu silloinkaan tehdään tehtäviä muiden ollessa puistossa. Aukeama melkein valmistui ekalla tunnilla, tokan tunnin alussa laitoin tenavan tekemään loput laskut pois ennen äikän hommiin ryhtymistä. Sekös kiukutti. Kun minä EN osaa, 88+8 ON 30.

Juu ei ole. Eikun se on 93. No ei ole. Että josko nyt ne kahdeksan sormea vaikka pystyyn ja lisäät niihin toiset kahdeksan ja katsot mitä ykkösten paikalle tulee. Mutta kun EN osaa! Voi jösses. Ole sitten osaamatta jos et osaa sormia nostella, ihan sama. Etköhän ruokailun jälkeen osaa kun muut on lähteneet.

Enitenhän tässä risoo juuri se turhanpäiväinen kiukkuaminen. Kun ei niitä tehtäviä vaan jätetä tekemättä, ei vaikka kuinka kiukuttaisi. Ja kun lapsi kuitenkin osaa, on osannut ihan sieltä ekasta lähtien laskut sataan asti tuosta vaan, ja nythän allekkainlaskutkin vaikka kuinka isoilla luvuilla on sujunut ilman pienintäkään ongelmaa.

Kun vain on halunnut. Eipä silti, äitikin viestitti että kouluun lähteminen on mahdottoman tappelun takana, tenava rähisee kotona aamut ettei lähde kouluun. Raskasta on siis siinäkin suunnassa, läksyt nyt sentään on sujunut paremmin kotona.

Kummasti tuo ne laskut osasi sitten kuitenkin laskea kun otti ja toimeen tarttui ja kas, oikeinkin ne oli kertalaukauksella. Äikästä tehtäväksi annettu moniste sai uudelleen karjumisen alkamaan, minähän EN tee tällaisia tyhmiä verbitehtäviä, minä EN osaa.

Justaansa juu. Huutamatta nyt kuitenkin olet että muut saa tehtyä. Siinä vaiheessa kun tenava huomasi että muut pääsi vähitellen omista toimistaan eroon ja sai ryhtyä open apulaisiksi alkoi kummasti mielikin muuttua tehtävän suhteen ja eihän siinä sitten kauaa mennyt kun tuo sen valmiiksi sai.

Rasittavaa. Miksi ihmeessä kaikki pitää aloittaa riitelyllä? Tai oikeastaan se ei ole edes riitelyä sillä minähän en siihen osallistu, minä vain ilmoitan miten homma on ja mitä on tehtävä ja komennan olemaan hiljaa äänen kohotessa. Jos kehotus ei auta ilmoitan toki myös siitä, että on olemassa paikka jonne voimme mennä jos se ääni ei hiljene, työrauha kun on jotain joka on annettava muille vaikka itse ei saisi aikaan mitään.

Pääsääntöisestihän tenavalle on tätä nykyä julmetun tärkeää ettei joudu pois omasta luokasta joten yleensä osaa hiljentyä ajoissa mutta ei toki aina. Toisinaan se kiukku ja ärtymys on niin valtavaa että se ääni ei vain ota hiljetäkseen ja silloin se on aika äkkiä lähtö edessä.

Tällä viikolla olemme tainneet olla kolmena päivänä rauhoittumassa eriytystilassa eli käyttöä on tilalle ollut, välillähän on saattanut olla jopa kuukauden taukoja ilman että sinne on oikeastaan edes tarvinnut ajatella menevänsä. Että hankalaa on, ei voi oikein muuta tähän todeta.

Puistoreissu menikin sitten varsin hienosti, tosin oikein muuta en osannut siitä odottaakaan. Kun on kyse siitä että pääsee pitämään hauskaa ja touhuamaan omiaan niin silloinhan homma sujuu kuin valssi ja se on hyvä se, tuoreessa muistissa kun on vielä ajat jolloin tenavan kanssa ei olisi voinut edes lähteä ulkoilemaan muiden oppilaiden kanssa.

Sosiaalisissa suhteissa on tapahtunut huima kehitys näiden kolmen vuoden aikana verrattuna siihen mitä se oli alussa. Tenavalla on ihan oma ystäväkin ja se jos joku on in ja pop sillä se on rauhoittanut paljon välituntikäytöstäkin. Harmillista kyllä, tällä viikolla ystävä on ollut kipeänä mutta yllättävän hyvin ne välkät on silti sujunut.

Sitä voisi melkein todeta että siinä kohtaa kun tenava lähti kotiin ja itse siirryin iphen tuntui meno suorastaan rauhalliselta vaikka lapsissa riittikin virtaa ja ääntä. Vaikka tähän rähinöintiinkin on tottunut niin silti, kummasti se imee mehut ihmisestä ihan täysin vaikka sitä ei tarvitsekaan jaksaa kuin maks sen neljä tuntia.

Kotiin ajelin ihan puolikuolleessa olotilassa ja ryhdyin samantien ruokaa laittamaan, spedekin siinä laski matikan laskunsa pois ja aapisen työkirjan tehtävät jätimme illemmalle. Komenteerasin poikasen 18vee huolehtimaan speden ruokinnan kunhan ruoka olisi valmista sillä itse suuntasin prinsessan ja poikasen 20vee kanssa kirjastoon.

Kirjastoreissu venyi jotenkin älyttömän pitkäksi, prinsessan etsimää kirjaa kun ei ollut sivupisteessä johon ensin suuntasimme joten päädyimme pääkirjastollekin vielä. Eipä sitä kirjaa sielläkään ollut mutta prinsessa otti jonkin toisen luettavaksi ja sen jälkeen suuntasimmekin viemään poikasen tämän kaverille.

Tätä poikasen kuskaamista on ollut tällä viikolla joka aivaten ainoa päivä, työmaa kun on täällä meidän lähistöllä ja oma asuinpaikka toisella paikkakunnalla. Onneksi on saanut majailla kaverillaan joka asuu muutaman kilometrin päässä meiltä sillä sieltä omasta kodistaan tuo ei mitenkään pääsisi aamulla töihin ilman sitä omaa autoa.

Olisihan tuo meilläkin voinut majailla, ei siinä mitään, mutta ymmärrettävää kyllä, ei tuo tahdo. Kaverilla on kuulemma varsin mukava olla ja öllöttää, leffoja ja ruokaa ehtoot, nukkumaan hyvissä ajoin ja aamusta kumpainenkin suuntaa töihinsä kukonlaulun aikaan.

Iltapäivisin poikanen on sitten tullut tähän ja minä tuon olen sitten jossain kohtaa kuskannut sinne kaverille, ruokkinut toki sitä ennen sillä lopputili edellisestä paikasta tulee vasta ensi viikolla. Onneksi! Ja vieläpä alkuviikosta joten jes!

Ja koska se on lopputili ja sisältää mm lomarahoja ja kuukauden sisääntehdyn palkan niin poikanen saanee sillä maksettua suoraan parin kuukauden vuokran ja rahaa jää sittenkin sen verran että saa ostettua itselleen auton joten huh, tämä kuskaaminen on ihan vain tilapäistä ja tämän pitäisi loppua ensi viikolla.

Kieltämättä tämä on ollut huonoin mahdollinen viikko kuskailla poikasta, minä kun en työpäivän perään olisi jaksanut enää oikein mitään minään päivänä. No, josko tänään vielä kuskaan ja todnäk sinne omaan kotiinsa viikonlopuksi, sitten onkin takuuvarmasti pari päivää ilman että on pakko mitään.

Niin paitsi tuo piha. Tänään aion pakottaa itseni leikkaamaan nurmikon ja laittamaan vadelmille uudet tukilangat, tämä pihatöiden välttely alkaa vähitellen mennä jo yli. Ulkokalusteetkin pitäisi käsitellä mutta se homma saa jäädä kesälomalle.

Ensi viikko vielä töitä, perjantaina muutetaan sitten tytär uuteen kotiinsa, lauantaina juhlistetaan alakoulu-uransa päättävää junnua ja seuraava maanantai onkin sitten pyhitetty paitsi tyttären vanhan kämpän avainten kuljettelulle myös poikasen 18vee kesätyöuran alkamiselle.

Eilen ehtoosta olin loppuviimeksi niin väsynyt etten jaksanut edes laitella keittiötä kunnolla kuntoon. Kunhan nyt nakkasin tiskit koneeseen ja koneen päälle, sen jälkeen vain olin ja odotin että torppa hiljenee niin että itsekin pääsee nukkumaan. Ja kyllä minä sitten nukuinkin, siinä ei mennyt kuin silmänräpäys kun olin umpiunessa kun petiin menin.

Työmaalla sitä hektisyyttä lisää vielä meneillään oleva muutto, suurin osa luokista muutetaan toisiin luokkiin ja säpinä on aikamoinen. Tänään menen ihan normisti töihin vaikka mahdollisuus olisikin pitää se eka tunti ylitöitä pois sillä totesimme yhden kollegan kanssa että taidamme ottaa ja kantaa kamaa pitkin taloa opejen avuksi.

Vaan jaa. Nyt taidan keskittää hetken tarmoni omaan kutristooni, sen jälkeen voisikin ottaa ja tyhjentää astianpesukoneen, hinkuttaa keittiön tasot kuntoon ja lähteä herättelemään lapsia. Tänään meiltä menee jokainen kasiin joten vauhdin hurmaa on tiedossa. Se on siis moro ja have fun!

Voi torstai

Tänä aamuna olisi muuten uni maistunut ihan tosissaan. Onneksi aamukammassa alkaa piikit olla vähissä, siinä määrin väännöllä hommia edelleen jatketaan. Käytöspuolella nyt ei niinkään sitä vääntöä ole tarvinnut harjoittaa mutta se tekeminen. Voi jösses sanon mä!

Heti aamusta se alkoi eilenkin. En tee, en jaksa, en tee. Matikan aukeamaan valmistui tarkalleen viisi laskua ja asia oli kuitenkin niitä jotka on tenavalle helppoja kuin heinänteko. Otan läksyksi, totesi tenava. Et ota, totesin minä. Jäät läksyparkkiin tekemään jos nyt ei onnistu. En jää ja en tee.

Ja perään selittelyä siitä kuinka koulun jälkeen sitä, tätä ja tota ja kiukkuilua siitä kuinka ei enää tule ollenkaan kouluun ja kuinka hän sitten laittaa vain jotkut numerot vastauksiksi ja ei varmasti korjaa vaikka kuka sanoisi mitä. Nämä tenavan uhittelut on aina jotenkin koomisia. Ketuttaakin ne, en väitä, mutta kyllä ne on ennen kaikkea koomisia kuunneltavia.

Minä en kinaamiseen lähtenyt mukaan, se tie kun on ihan turha tie, vaan annoin tenavan ladella omia sääntöjään sen hetken kun puhua pälätti. Sitten komensin sulkemaan suunsa sillä muut laskee ja jos hän mielii luokassa olla niin suun on syytä pysyäkin kiinni.

Tämä on muuten sellainen asia jota jaksan aina ihmetellä. Että miten ihmeessä kukaan saa aikansa kulumaan likemmäs puolenkin tunnin ajan vain istumalla ja kääntelemällä kynää ja kumia käsissään. Eikö se nyt käy tympimään jo pitkässä juoksussa? Ilmeisesti ei.

Laskut ei siis valmistunut ja kun tunnilta poistuimme totesin opelle heti omaan luokkaan päästyämme että laittaa äidille viestin siitä että tenava jää koulun jälkeen laskemaan matikan aukeaman valmiiksi. Tenavaa moinen selvästi ärsytti mutta välkälle tuo sentään lähti sopuisasti.

Äikän tunti ei sitten alkanut sen paremmin sekään. Minä EN tahdo tehdä verbisivua, minä tahdon laskea lopputunniksi varattuja väritysmonisteita. Juu ei, nyt on äikkää ja nyt on ohjelmassa ensin se sivu ja sitten monisteita jos aikaa jää. Minä EN tee. EN.

Selvä, sinä et tee, istut näin ollen mekaamatta paikallasi että muut saa luettua lukuläksyn ja tehtyä omia tehtäviään rauhassa ja me jäämme ihan suosilla seuraavan päivän leikkipuistoretkeltä pois ja teemme äikän tehtävät tuolloin kuntoon.

Ei kun minä teen senkin läksyparkissa ja lähden retkelle. Juu et tee ja et lähde. Sinä teet sen joko täällä luokassa tässä ja nyt tai sitten sinä teet sen muiden retkeillessä. Ja ihan joka tapauksessa sinä istut hiljaa aloillasi muiden tehdessä tehtäviä.

Aikansa tuo siinä istua päkitti ja murisi itsekseen kunnes kysyi missä se kirja on, hän tekee sitten vaikka ei osaa eikä tahdo eikä niin saa edes tehdä että pakottaa. Just. Nämä äikän asiathan on tenavalle helppoa kuin heinänteko, käsiala nyt ei ole kummoista mutta itse aineen kanssa ei ole pienintäkään ongelmaa ollut nähtävillä sen jälkeen kun lukemaan oppi.

Ehti tuo lopputunnista ottaa monisteenkin, värittikin siitä yhden laskun kohdan mutta sitten tuli seinä vastaan. 19-7 laskun vastaus kun ei ole 20, kuten ei myöskään 11+2 laskun ja sekös harmitti. Kun hän nyt kuitenkin laski mielessään niin ja silkkaa kiusantekoa väittää että ne on väärin.

Niinpä niin. Tenava on todellakin asettanut aivonsa jo kesälomalle, nämä peruslaskut kun hän osaa tuosta vaan kunhan laskee ne. Nyt ei vaan lasketa, ei yhtään jos ei ole totaalisen pakko ja vapaaehtoisten hommien kanssahan ei ole pakko.

Loppupäivän tunnit menikin sitten jo ihan hyvin ja miksipä ei olisi mennyt? Ekojen lähtiessä kevätjuhlaharkkoihin jäin kakkosten kanssa luokkaan ja jokainen sai itse valita mitä hiljaista hommaa ottaa paikalleen, tenava alkoi piirtää ja väritellä aikansa kuluksi. Mukavaahan se on kun saa askarrella oman mielen mukaan.

Läksyparkissa olikin sitten taas edessä samat murinat, minä EN laske, en varmana. Minä vain istun ja olen tekemättä mitään. Just. Sopii. Täytyy open vaan laittaa äidille viesti että tulee sitten illalla hakemaan koululta sillä minulla on kyllä aikaa istua, olla ja odottaa jotain tapahtuvaksi.

Siitä hetkestä kun tenava viimein otti sen kynän käteensä ja ryhtyi laskemaan meni tarkalleen 10 minuuttia siihen kun aukeama oli valmis. Totesinkin jälleen kerran tälle että hei. Jos olisit ryhtynyt toimeen jo siellä tunnilla aamulla olisit ennättänyt tehdä vielä omiakin juttujasi vaikka kuinka ja kauan.

Jokseenkin mielenkiinnolla odotan onko koko tämä loppulukuvuosi tätä samaa vääntämistä ja kääntämistä. Joka päivä läksyparkissa tekemässä tunnilla missattuja? Huoks. Tulee pitkät ja raskaat seitsemän koulupäivää jos näin on. Toivonpa tosiaan, että kesäloma tekee jälleen tehtävänsä ja syksyllä pulpetissa istuu tenava joka tekee.

Kotiin ennätin puolisen tuntia normaalia myöhemmin, viikkailin puhtaat vaatteet kaappeihin, laittelin pyykkikoneen päälle ja kurvailin imurilla. Spede ja junnu kiskaisi ruokaa napoihinsa siinä minun touhutessani, ukko sen oli laitellut valmiiksi ennen töihin lähtöään.

Spedellä oli ollut todella mukava retki luokan kanssa, iltapäivästä hän suuntasi hakemaan luokkakaveriaan ja kun tämä ei voinut olla hänen kanssaan otti hän ja lähti luokkakaverille jonka osoite meillä oli tiedossa mutta spede ei ollut siellä ennen käynyt.

Se on kuulkaa nykyaikaa se, että lapselle laitetaan kännyn navigaattoriin reittiohje! Toki, matkaa kaverille ei juurikaan ollut ja reitti oli turvallinen joten uskalsin tämän laskea kännyn perusteella suuntaamaan. Ei siinä muuten kauaa mennyt kun lapsi jo soitti että on saapunut perille ja voiko jäädä leikkimään sinne.

Iltaseiskalta tuo sitten kotiutui ja oli hyvin hyvin ylpeä itsestään. Spede-reppanalla on ihan mahdoton ystäväkaipuu ja niitä ystäviä tuo ei tunnu helposti saavan. Osasyy sille on varmastikin epäselvässä puheessa, se ärrä nyt aina silloin tällöin joissain sanoissa saattaa ilmestyä mutta muiltakin osiltaan puhe on kovin pehmeäsointuista.

Tiedä mitä tässä tuon kanssa tekisi, puheterapiaahan täällä meidän mannuilla ei lapselle saa jos ei sitten ole valmis maksamaan siitä yksityisesti ja pakko myöntää että siihen ei rahkeet riitä. No, josko se siitä selkiäisi vielä ajan kanssa, tiedä vaikka kesän aikana tapahtuisi muutosta ja paljon.

Tälle päivälle ei olekaan tiedossa juuri mitään ja silti paljon kaikenlaista. Luokan kanssa retkeilemme leikkikselle vikoilla tunneilla, prinsessan kanssa hyökkäämme kirjastoon ehtoosta ja ihan oikeasti hei. Nurmikko! Miten ihmeessä sitä saisi itsensä revittyä tekemään pihahommia? Mikä ihme siinä on että ne on nyt niin vastenmielisiä?

Vaan jaa. Taidanpa ottaa ja tutkailla kutristoni kuntoon tässä kohtaa, tänään on kaikilla kasin aamu eli kohta saa olla mahanalus täynnä jalkoja. Se on siis moro ja have fun!

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Yleinen

Höröplöö

Keskellä viikkoa, ei hassumpaa. Eilinen palaveri työmaalla meni varsin hyvin, suuntaviivoja ensi syksyn suhteen vedettiin ja samalla ennätettiin vaihtaa muutama sananen siitäkin mihin suuntaan ja millä tapaa lähdemme ensi vuonna koko tulevaa pienluokkaa viemään.

Jos kohta olin aiemmin epäillyt ettemme tule juurikaan, jos ollenkaan, tulevien luokkatyökavereiden kanssa olemaan samalla kartalla sen suhteen miten toimimme niin enpä epäile enää, aika pitkälti olemme päätyneet samoihin tuumailuihin sen osalta miten lähdemme työtä syksyllä tekemään. Jes! Helpottaa kummasti jo valmiiksi omaakin oloa syksyn osalta.

Työpäivä nyt olikin sitten pääosin aikamoista sillisalaattia. Eka tunti oli kertakaikkisen takkuinen ja tökkyinen, tenava ei tahtonut saada laitettua tikkuakaan ristiin matikan hommissa. Menihän tuo sitten lopulta jotenkuten kun ennätin ihan oikeasti vain istua ja olla tämän vieressä, se tässä nyt ainakin tuli selväksi että isossa luokassa se että ope ei ole tunnilla vaan minä hoitelen koko sakin siinä ohjaamisen lomassa ei pelitä edelleenkään.

Omassa luokassahan tuo jo onnistuukin, tenava saa hommia tehtyä vaikka minä siinä pyörisinkin myös muiden ohjausta hoitaen. Toisaalta, eipä tuo silti ranttaliksikaan laittanut joten paljon on kehitystä siltä osin tapahtunut.

Muut tunnit sitten sujuikin jo paremmin noin tehtäviä ajatellen, yllättävän vähän tenava jaksoi murehtia odottavaa läksyparkkiakaan. Läksyparkissa työt tulikin tehtyä reippaasti, ongelmahan kun ei todellakaan ole siinä etteikö tenava osaisi vaan siinä saako tuo aloitettua hommiaan.

Tältäkin osin muutoksia ollaan tekemässä ensi vuodelle ja jes, se on kuulkaa hyvä se! Läksyparkin toteuttaminen kun on toisinaan haastavaa tenavan suhteen, sitä parkkia kun ei tälle pidä muut kuin minä jos niikseen on ja niillä kerroilla jos ja kun läksyparkissa on useampi mukelo yhtäaikaa ja meno levotonta niin hommien tekemisessähän kestää ja kestää.

Kotiin kirmailin piirun ennen normia ja kas, passelisti ennätin paikalle liki samoilla ovilla kuin spede. Pikaisesti nakkasin ihmesötkötyksen makaronista, jauhelihasta, juustoraasteesta ja munamaidosta uuniin, ukko kun oli laitellut sinne jo kinkkukiusauksen lähtiessään ja sitähän ei meillä junnu syö.

Voin kertoa, että toisinaan omasta päästä repäistyt ruokasysteemit on ihan ykkösparhaita, olkoonkin että toisinaan ne saattaa olla toki myös täysiä floppeja. Tämän kertainen onnistui ihan täydellisesti, sekä junnu että poikanen 18vee kiskoi sitä elämänsä riemulla.

Ruokien valmistumista odotellessa pyörähdin marketissa hakemassa spedelle luokkaretkievästä, tänään luokka lähtee kevätretkelle ja pillimehut, pienet herkut ja terveelliset lisäeväät on ihan toivottuja matkaan. Toki koulultakin tulee evästä mutta onhan se aina hienompaa kun on omaakin evästä mukana.

Poikanen 20veekin siinä pyyhälsi paikalle samoihin sanoihin kun itse palailin marketista, kovin tuolla oli vauhti päällä. Liekö vauhti jäänyt sitten niin päälle työpaikan vaihdon myötä, viime viikollahan olin itse jo jokseenkin toivoton tämän työtilanteen takia.

Työpaikkahan tällä on ollut koko ajan mutta viimeiset pari viikkoa työtä työtä ihan tehtäväksi asti on ollut ihan turhan vähän. Tunteja ei ole tahtonut kertyä oikein mitään ja juuri hommattu asunto yhdessä sen tuomien kustannusten kanssa on vetänyt äidin mieltä jokseenkin matalaksi.

Millä hiivatilla niitä maksat jos ei tilipussi kartu kunnolla? Autonkin tuo laitteli kokonaan pois, yksi lisäkustannus pakassa ja kärry olisi pitänyt viedä remonttiin ja katsastukseen ja piruako moisia siihen raatoon olisi enää maksellut. Ruokapussukoitahan tuolle on tullut vietyä, vuokrakämpän vakuusmaksun jälkeen kun rahaa elämiseen ei juuri jäänyt.

Perjantaina tuo sitten otti ja vaihtoi työpaikkaa. Ihan tuosta vaan, lennossa. Uudessa työpaikassa työt alkoi maanantaiaamuna ja kas, eilen tuo sitten toi uutta työsoppariaan äidille talletettavaksi. Samalla kertaa kirjailimme virallisen kirjallisen irtisanomisilmoituksen kun entisen työnantajan palkanmaksusta soiteltiin.

Ja kun yksi asia menee putkeen niin sen perään tuntuu niitä putkeen meneviä juttuja tulevan sitten enemmänkin. Jos kohta oma aamu alkoi hyvin niin sama tahti jatkui vielä pojan töiden, lopputilikuulumisten ja tyttärenkin osalta. Tyttären muuttoon liittyvät loputkin kuviot oli selvinnyt eilen eli nyt ei tarvitse enää miettiä yhtään miten homman kanssa käy.

Ja kas, poikaselle 18veekin oli soiteltu kesätyön osalta ja kas, tämä menee perjantaina tekemään työsopparin ja on koko kesäkuun töissä. Jes! Kaipa se tosiaan niin on että kun tulee sitä kuraa niskaan niin jossain kohtaa tulee sitten silkkoja onnistumisiakin.

Tosin onhan tässä sekin, että kun on tottunut pidemmän aikaa sitä kuraa saamaan niskaansa niin jotenkin nyt on itsellä sellainen täh-fiilis. Melkein jo odottaa että mistä sitä kuraa seuraavaksi lentää, ei kai tämä nyt näin voi mennä ettei tässä tarvitsekaan ainakaan viikkoon pariin olla kymmenen miljoonaa mietintöä korvien välissä?

No, nautitaan nyt tästä hetkestä kun siihen on mahdollisuus. Toisaalta, tasapaino tässä säilyy silti, eilen soittelin ystävälle joka menetti äitinsä maanantaina. Ei se helppoa ole, ei vaikka äiti olisi kuinka vanha ja lähtö olisikin jo tiedossa ja siihen olisi ehtinyt valmistautua jollain tasolla.

Tänään työmaalla ei pitäisi olla mitään ihmeellistä tiedossa, huomenna onkin sitten ihan eri juttu kun lähdemme oman sakin kanssa retkeilemään leikkipuistoon. Ihan mukava juttu kyllä, leikkipuistoreissut kun on olleet ihan in ja pop ja niiden aikana on saanut olla suhteellisen rennosti itsekin.

Muutenkaan en ole tälle päivälle suunnitellut mitään ihmeellistä, josko töiden jälkeen piirun kotihommia tekisi ja ihan himppasen yrittäisi saada pihatöitäkin tehtyä mutta hittolainen. Minuun on iskenyt ihan totaalinen laiskuus mitä pihan hoitamiseen tulee. Ei nappaisi niin yhtään.

Vaan jaa, kai se pitäisi taas tutkailla kutristoaan kuntoon, sekään ei tosin oikein nappaa. Se on siis moro ja have fun!

Aamukammassa piikit vähenee

Ja hyvä niin! Alkaa olla enemmän kuin selvästi nähtävissä, että tenavien jaksaminen on jokseenkin lopussa mitä kouluhommiin tulee. Jos kohta aamutunnit vielä menikin suht mukavasti niin viimeinen tunti oli kyllä kaikkea ihan muuta. En tee. EN jaksa. EN.

Ymmärrän, mutta kun se nyt ei vain käy niin. Tehtävät tehdään ja sen jälkeen sopii sitten vain olla ja ihmetellä. Ei auttanut puhe, ei uhkailu eikä kiristys, lopputulema olikin sitten se että tenava lähti kanssani eriytystilaan että muut sai työrauhan.

Tänään lapsi jääkin sitten tekemään läksyparkkiin tehtäväsivua jonka olisi halutessaan tehnyt viidessä minuutissa ja saanut sen jälkeen sitten vaikka vaan olla ja ihmetellä. Huono päätös mikä huono päätös, edessä se kun kuitenkin on. Eriytystilassakin tuo vain kiukkusi ja räpisi.

Yritti lähteä livohkaan, virnuili passelisti ”mä meen jos tahdon, mä en tuu huomenna kouluun, mä en tee mitään”. Tenavan ollessa siinä mielentilassa on ihan turha edes puhua mitään, hänelle kun se on vain bensaa liekkeihin. Niinpä otinkin ja istuin vain oven edessä ja estin häntä avaamasta sitä.

Voin kertoa, että harvoin on vartti tuntunut yhtä mahdottoman pitkältä kuin se nyt tuntui. Vasta viimeisen viitisen minuuttia tenava oli puhuteltavissa ja kyllä minä sitten puhuttelinkin. Että kun se, että oppii tietyt asiat kunnolla on ihan älyttömän tärkeää etenkin jos haaveilee isona alkavansa ammattiin mihin hän haaveilee.

Pitää osata laskea, lukea ja kirjoittaa sujuvasti ja niitä mitään ei opi jos ei ole valmis harjoittelemaan. Että ei me aikuisetkaan osattu silloin lapsina ennen kuin harjoittelimme. Ja kun koulussa nyt kuitenkin ollaan tietty tuntimäärä joka ainoa päivä niin olisihan se nyt paljon helpompi tehdä ne tehtävät silloin pois.

Kun se, ettei niitä tee aiheuttaa vain sen että joutuu jäämään koulupäivän tuntienkin jälkeen vielä tekemään ja sitten on kuitenkin ne läksytkin vielä kotona tehtävänä ja sitten käy pian niin ettei ennätä mitään muuta koko päivänä kuin tehdä niitä koulutehtäviä koulutuntien päälle.

Ja kun kukaan meistä aikuisista ei voi vaikuttaa siihen mitä tenava itse tässä kohtaa päättää. Ei me voida sitä oppia sinne päähän ajaa jos ei tenava itse halua, jaksa tai suostu niitä opettelemaan, ja sitten voikin käydä niin ettei aikuisena osaakaan niitä asioita mitä pitäisi osata ja sitten harmittaa ihan mahdottoman paljon.

Tiedä sitten vaikuttaako pitämäni palopuhe edes pitkällä tähtäimellä sen kummempia, tenavalla kun tuntuu olevan pitkäkestoinen muisti yhtä pitkä kuin kananlento, ts kaikki opittu katoaa sieltä jokseenkin reippaalla tahdilla ja toisaalta taas tuota ei tunnu pahemmin kiinnostavan.

Tämähän se on se isoin kompastuskivi tenavan oppimisessa. Oma asenne. Kaikkea oppimista kohtaan se on kielteinen ja jos jotain asiaa tuo ei saa opittua samantien niin sen jälkeen sitä ei tahdota edes yrittää. Kuinka iso osa siitä on sitten epäonnistumisen pelkoa ja kuinka iso osa silkkaa laiskuutta, jaa-a.

Saapa nähdä tapahtuuko kasvua tässä kohtaa ikinä ja jos niin milloin. Ensi syksy tuntuu jo valmiiksi kylmältä kylvyltä, aineiden määrä kasvaa ja sitä myöten myös läksyjen ja opeteltavien asioiden, tällaiseen EN TEE-junttaamiseen ei juurikaan jää aikaa eikä sekään nyt erikoisen hyvä juttu ole että osa asioita on jäänyt opettelematta ihan vain koska hän ei tahdo.

Oppimisen tukeminen koulussa riittää vain tiettyyn pisteeseen ja välillä sitä oppimista on mahdoton saada aikaan. Ei se yksin riitä että hoemme yhdessä kuukausia kun tenava vain lukee ne paperilta ja toistaa perässä kuin papukaija, niitä oppitunteja kun ei kaikkia voi käyttää vain ja ainoastaan siihen(kään).

Se mikä itselle on hankalinta asiassa on simppelisti se, että tenavalla riittäisi kyllä kapasiteetti jos vain sitä halua olisi. Keinot sen halun löytymiseen alkaa vain olla ikävästi lopussa eikä tuolla ryökäleellä ole edes päässä nappia josta painaa ”tahdon oppia”-moodi päälle…

Palkkioitakaan tuo ei ole nyt kotvaan saanut perjantaisin, hänelle riitti ne muutama kerta ja sen jälkeen ei ole ollut tarvetta niitä ansaita. Ihan innoissaan tuo toki on hymynaamoista, ei siinä mitään, mutta hymynaamojen menetyskään ei toisaalta liikauta tippaakaan. Aha, ei kiinnosta. Huoks.

No, yhdeksän päivää vielä, yhdeksän todennäköisesti suhteellisen pitkää päivää. Onneksi olemme jo tässä vaiheessa vuotta että läksyparkkiakaan ei voi pitää päivittäin, ei vaikka mikä olisi. Sitä ajatellen täytyy jo valmiiksi suunnitella ensi syksyn systeemeitä, minusta tämä seuraavana päivänä jääminen ei oikein pelitä.

Tenavahan ehtii lietsoa itsensä kunnon kiukkuun jo seuraavaksi aamuksi ja silloin sen kyllä huomaa seuraavasta päivästäkin että tosiaan, hänellähän on tänään se läksyparkki. Kaikki kenkuttaa ja harmittaa ja etenkin se kenkuttaa ja harmittaa että niitä tehtäviä ei saa tehdä silloin kun pitäisi tehdä muita tehtäviä. Plaah.

No, nyt ajatukset toistaiseksi pois työstä, ei kannata aloittaa heti aamusta mietintää. Sen sijaan voisikin miettiä sitä miten laiskaksi ihminen voikaan itsensä tuntea työpäivän jälkeen. Siis ihan oikeasti, eilen kun kotiin ennätin oli olotila kuin märällä rätillä. En todellakaan olisi jaksanut ryhtyä speden kanssa vääntämään läksyistä, spedehän tosiaan inhoaa niitä.

Pakko se silti oli ja muutama kyynelkin siinä lapselta tuli siinä kohtaa kun totesin että siinä ajassa minkä käytät kiukuttelemalla kirjalle olisit jo tehnyt melkein koko tehtävän. Vedä yhtä kivirekeä töissä ja toista kotona mitä kouluhommiin tulee, jihaa!

Tuli ne sentään tehtyä vaikkakin niitä tehtiin osissa, spedelle kun oli kertynyt aika paljon tehtävää koska oli poissa pari päivää viime viikolla. Tällekin päivälle tosin jäi vielä yksi matikan aukeama mutta se jäi ihan siksi että ihana ope oli kirjoittanut ohjeisiin ”tee tämän viikon aikana”.

Ruokaa siinä sitten laittelin, himppasen viikkailin puhtaita pyykkejä kaappeihin, täytin ja tyhjensin tiskikonetta ja keittelin kahvia. Poikanen 20vee tuli työpäivänsä perään tänne ja hänet nakkasin iltasella kaverilleen toiselle puolelle kylää. Koska hän ei ole sitä uutta autoa vielä hankkinut niin töihin kulkeminen on lievästi ongelmallista, onneksi hänellä on kavereita joiden kanssa pääsee kulkemaan kunhan on itse sijoittunut oikein.

Ja sitä uutta autoa ei taida ihan hetkeen edes hankkia, ensin tuon pitää saada kaikki asuntohommansa hanskattua rahallisesti kuntoon ja vasta sen jälkeen sitä autoa voi edes ajatella. Voi voi. No, alustavasti laskimme hänen kanssaan että kesäkuun loppuun mennessä pitäisi raha-asioiden olla sillä mallilla että jotain autoa voisi ajatella. Jos ei sitten satu ylitöitä olemaan sen verran että tilipussit nousee älyttömän paljon.

Tytärkin siinä pyörähti vielä illalla, tänään hänellä onkin neuvola ja hyvä onkin että on, koko odotusaikana kun paino ei ole noussut kuin vajaan neljä kiloa ja minun on pakko myöntää että koen moisen painonnousun jokseenkin huolestuttavana. No, 33 raskausviikkoa täyttyy tänään joten ehkä tytär onkin ajoittanut sen painonnousun vasta tänne viimeisille viikoille.

Vaan jaa. Kaipa tässä pitäisi ryhtyä taas omaa habitustaan tutkailemaan. Kiirutta nyt ei vielä sen kummemmin ole, tosin junnu pitää kiskoa ylös hyvissä ajoin mutta muu lauma menee onneksi vasta ysiin. Se on siis moro ja have fun!

Maanantaita

Ja näin se pyörähtää käyntiin toisiksi viimeinen työviikko ennen pitkää lomaa, jes! Viikonloppu meni varsin mukavasti, perjantaina pyörähtelimme ukon kanssa kaupoilla ja iltapäivästä grillattiin. Poikanen 18vee oli omissa riennoissaan kavereidensa kanssa ja junnu puolestaan innostui lähtemään serkuilleen yöksi.

Lauantaina junnu kävi serkkunsa ja tätinsä kanssa Särkänniemessä katsomassa Robinia ja melkein sen arvasikin että eihän tuo malta edelleenkään kotiutua reissustaan, niinpä tuo jäi vielä toiseksi yöksi serkuilleen. Me pyörähdimme ukon kanssa tämän siskoa moikkaamassa joutessamme.

Tytärkin siinä pyörähti kotosalla kun infoilin että työn alla on täytetyt paprikat. Kätevää ja näppärää, yksi tuttuni kysäisi josko tytär ottaisi tältä lasivitriinin uuteen asuntoonsa ja kas, kyseessä ei ollutkaan ihan mikä tahansa lasivitriini vaan todella komea ja iso kombinaatio.

Nyt kombinaatio on sitten meidän ulkosaunallamme siihen asti kun tytär saa asunnon avaimet parin viikon päästä. Tyttäreltä ei taida puuttua enää juuri muuta kuin muutama kattolamppu ja mahdollisesti uusi sohva. Vanha kun on auttamattoman surkeassa kunnossa ja täynnä kissankarvojakin se on.

Eilen tuli tuijoteltua useampi tallenne pois, jotenkin niitä kertyy ihan turhankin paljon boksille. Toisaalta, kostoa en jaksanut jäädä odottelemaan vaan siirryin suosilla tabletin kanssa sänkyyn ja tuijottelin modernia perhettä pari jaksoa ennen kuin nukahdin.

Tällä viikolla töissä on tiedossa vauhtia, vaarallisia tilanteita ja lisää vauhtia. Ohjaajamiehitys on todella vajaa, kumpaisetkin aisaparini kun ovat kuntoutuksessa, pari ohjaajaa leirikouluissa ja pari muuten vain poissa joten aikamoista vauhtia on varmasti luvassa.

Onneksi lukuvuoden loppu häämöttää, enää ei tarvitse ihan niin hiki päässä huhkia tehtävienkään parissa vaikka nämä viimesetkin viikot tehdään toki ihan normisti kirjoja loppuun. Meidän porukalle kun EI voi antaa sitä vapaata olemista kuin ihan pienissä määrin, muuten tuppaa lähtemään lapasesta.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kaiketi laitella jälleen oma habitus kuntoon, kummallinen räjähdystilanne on iskenyt jälleen kerran kutristoon. Se on siis moro ja have fun!

Perjantaita!

Perjantaihan tämä on, eikö? Oli näet ihan hieman viikonpäivä hukassa kun heräsin, hetken ehdin siinä arpoa maanantain ja torstain väliä että öööö… mikäs hiton päivä se nyt… On se kumma kuinka arkipyhät osaakaan sotkea ihmisen mielen tältä osin!

Helatorstaita vietin kovin tehokkain fiiliksin. Jo aamusta pyörähtelin tietämättä mitä oikein ryhtyisi tekemään, onneksi joukkiot heräili jo seiskan kanttiin joten kauaa moista kieppumista ei joutunut harjoittamaan. Päädyin siinä pesemään uunia ja jotenkin sain siinä samalla kimmokkeen ryhtyä leivontapuuhiin. Just.

Lievää sählinkiä siinä toki oli ilmassa leipoessa, minä kun tein ensin ihan yksinkertaisen taikinan jonka kippasin 1,8 litran kakkuvuokaan todeten että hiivatti soikoon, kovin se on vajaa mutta lykkäsin silti kakun uuniin. Kunnes tarkalleen neljä minuuttia myöhemmin sain ajatuksen; miksi en tee samantien toista litran vuokaan!

Kakku ulos uunista, onneksi se ei ollut ilmeisesti ennättänyt alkaa paistua ja toinen taikina vauhdilla kokoon. Ja kas, määrähän oli juuri passeli niin että sain lisuketta isoon vuokaan ja pikkuvuokakin tuli juuri oikeaan korkeuteen. Ei huano hei, ei huano!

Kakkujen paistuessa otin ja imuroin ja kas, pesaisinpa samalla keittiön lattiankin. Normaalistihan moinen tehdään ihan vaan mopilla moppaamalla mutta aika-ajoin otan ihan suosilla konttausasennon ja pesen lattian viimeisen päälle huolella tahrattomaksi, samalla tulee hinkattua jalkalistatkin kunnolla.

Kakut kypsyi passelisti valmiiksi sillä aikaa ja kas, pääsin muihin puuhiin. Canneloneja siinä sitten päädyin tekemään, putkia kun on ollut ostettuna jo jonkin aikaa kaapin päällä. Ei ne minun suosikkeihini kuulu vaikka lasagnesta tykkäänkin mutta ihan menettelee.

Spede aloitti jo aamukasilta kyselyn koska pääsee lähtemään, hän kun tahtoi ehdottomasti poikaselle 20vee jo edellisenä ehtoona mutta kello oli piirun turhan paljon tuossa kohtaa eikä poikanenkaan ollut kotona, ja samalla kyselyllä tuo jatkoi pitkin aamupäivää. Minä passitin speden suihkuun tämän syötyä sillä johan se lähtöaika läheni hyvää kyytiä.

Mukaan lapselle pakkasin eväät; sen pienemmän kakun ja lapsille suunnatun pikkulimpparin (!) joka tarttui pari päivää aiemmin matkaan huoltsikalta kun piti pikaisesti napata spedelle pillimehu. Kummallista muuten, pillimehuja huoltsikalta en löytänyt mutta Jade-pupun limupullot oli passelin pieniä.

Näistä limupulloista sanottakoon sen verran, että itsehän en limuja juurikaan juo, jotenkin ne ei vaan omaan suuhun passaa mutta kieltämättä päärynälimu oli positiivinen yllätys. Paljon vähemmän hiilihappoja kuin normilimpparissa ja sitä kautta makukin sopi paremmin suuhuni. Kivan pienikin pullo oli ja vasta autossa tajusin katsoa pulloa ihan kunnolla. Ne tosiaan on suunnattu lapsille mitä pullon tekstiin on uskominen!

Kovin tuo oli tyytyväinen kun viimein pääsi iskän kyydillä lähtemään ja tyytyväinen olin minäkin, sitä jatkuvaa kauanko vielä-kyselyä kun on pidemmän päälle uskomattoman raskasta kuunnella. Minä puolestani kiskaisin lenkkarit jalkaan ja komensin junnun tekemään samoin sillä ulkona oli varsin passeli keli ulkoilulle.

Luontopolullehan siinä sitten tuli suunnattua, ajatus tosin oli alunperin lähteä ihan lenkille lenkille mutta mikäs, luontopolku ajaa takuuvarmasti saman asian ottaen huomioon että siellä liikkuminen sisältää paljon muutakin kuin vain kävelyä. Mm. tasapainoaisti ja kyky kiipeillä ja loikkia on jokseenkin in ja pop.

pitkospuut

 

Kuten kuvasta näkyy, luontopolun soisen kohdan pitkospuut alkoi olla paikoitellen jokseenkin heikossa hapessa. Syksyllä ne oli selvästi paremmassa kunnossa eikä metsässä tuolloin ollut alkuunkaan niin märkää kuin nyt, paikoitellen sai ihan oikeasti etsiä reittiä mitä kautta ylittää hetteiköt ilman että kengät kastui.

 

niagara

Tämän kohdan ristimme junnun kanssa pikkuniagaraksi, vesi solisi hienosti kallion yli ja jos kohdan olisi saanut isonnettua kaimansa kokoiseksi niin takuuvarmasti se olisi tuntunut samalta!

kallio

Tämä kohta on ehdottomasti yksi hienoimpia koko luontopolulla. Sileä kallio kuljettaa vettä vauhdilla alas, itse voisi kuvitella jopa seisovansa sileän kiven päällä mutta luulenpa että se on kovin liukas ja vesikin liikkuu sen verran kovaa että pystyssä pysyminen ei olisi taattu…

puro

Toisissa kohdissa taas veden virtaus oli hyvinkin verkkainen kuten nyt esimerkiksi Pirunpellon kohdalla. Kivikon yli sai loikkia kuin aropupu, vain puron kohdalle oli rakennettu pieni silta mitä pitkin puron pääsi ylittämään. Massiivisia kivenlohkareita, ei ihme että Pirunpelloksi on ristitty.

Melkein kaksi tuntia siinä tuli junnun kanssa rehattua reissussa. Kotiin ennätettyä olo oli jokseenkin hikinen ja nihkeä, pyörähdin suihkussa saatuani pyykkikoneen päälle, hörppäsin kupposen kahvia ja nakkasin pyykit vielä kuivumaankin ennen kuin kello näytti sitä aikaa että oli syytä lähteä spedeä hakemaan.

Ihan mahdottoman mukavaahan veljeksillä oli ollut. Kakkuakin oli syöty mutta maltillisesti, lopun kakun jätin poikaselle evästeltäväksi ja poikanen hyppäsi kyytiin päästäkseen kaverille kun kotiin lähdimme. Jokseenkin oli takki tyhjä itsellä kun kotiin suoriuduttiin, laittelin spedelle iltapalan ja einehdin itsekin.

Varsin mukava helatorstai siis. Tänään meillä onkin muut joukkio vapaapäivällä, prinsessalla tosin on koulupäivä sillä heidän koulunsa ei tehnyt tätä päivää sisään ennalta. Yksi eilisen teemoista oli muuten matikka. Joka julmetun välissä prinsessa kiikutti matikan kirjaansa eteeni sillä hän laski lisälaskuja numeroa korottaakseen.

Pakko myöntää että ilman apujoukkoja ei laskuista olisi selvitty, toisen asteen yhtälöiden laskemiskaavat kun ei ihan ole omassa nupissani vakiona. Tämä koulujen säästölinja jonka vuoksi kirjat kerätään lukuvuoden päätteeksi pois aiheutti kyllä taas runsaasti syletystä.

Miten hitossa avitat laskuissa joiden kaavat olisi olleet edellisvuoden kirjassa?! No, selvittiin niistä sentään mutta se kyllä edellytti laskujen kuvaamista ja lähettämistä tutulle matikan opelle joka osasi neuvoa miten lauseketta lähdetään rakentamaan. Argh!

Vaan jaa. Tässähän voisi vähitellen laitella hiuksiaan kiinni, kellohan lähenee jo hyvää kyytiä kuutta. Päivän ohjelmaa ei ole sen kummemmin suunniteltu kuin aamupäivän osalta, tarkoitus on lähteä ukon kanssa kaksin kirpparikierrokselle. Se on siis moro ja have fun!

Mehevää suklaakakkua

kaakut

Meneehän se helatorstain aamu näinkin, keittiössä riekkuessa. Aikani tutkailin josko jostain löytäisin ohjeen mehevälle suklaakakulle, itselleni kun se kuivakakkukaan ei saa olla kuiva. Yäks. Ja löytyihän niitä ohjeita, kokeiluun lähti tämä netin syövereistä bongattu ohje, tosin tuplasin määrät sillä eihän tällä ole mitään 1,5 litraista kakkuvuokaa vaan litrainen ja 1,8 litrainen. Tämä tuplamäärä oli juuri täydellinen!

6 dl sokeria

6 dl vehnäjauhoja

4 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

4 rkl kaakaojauhetta (vanhouten)

300 g margariinia sulatettuna

4 munaa

1,5 dl maitoa

1,5 dl kiehuvaa vettä

1. sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa

2. vatkaa munat ja maito munamaidoksi lankavispilällä

3. lisää munamaito ja sulatettu rasva kuiviin aineisiin ja sekoittele tasaiseksi vaikka nuolijalla

4. kaada kiehuva vesi joukkoon ja sekoittele uudemman kerran niin että taikina on tasaista

5. kaada taikina jauhotettuun vuokaan (itsellä siis 1,8l ja 1l)

6. paista 175-asteisessa (kiertoilmauunissa riitti 160 astetta) noin 50-60 minuuttia (kiertoilmauunissa paistoaika oli 50 min)

7. kumoa ritilälle/alustalle jäähtymään, tarvittaessa kopauttele kakkuvuokaa jos tuntuu että kakku jää kiinni