Raparperipiirakka

raparperskaa!

Varsin koottu teos tuli tästä, aikani bongailin ohjeita ja todettuani että ainekset on mitä on päädyin sävellyspuuhiin, tosin sävelsin muiden ohjeiden pohjalta. Ihan ensin touhusin toki ne raparperit pihalta, perkasin ja pilkoin. Sen perään ryhdyinkin touhuamaan murutaikinaa.

Muruseos:

8 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl ruokasoodaa

2 tl vanilliinisokeria

250 g voisulaa

Kuivat aineet sekaisin keskenään, joukkoon sulatettu voi. Ihan hyvin sai sekoiteltua pelkällä lusikalla nämä keskenään. Muruseoksesta erotin eri kulhoon 2/3 osaa ja siitäpä kyhäilin sitten sen varsinaisen pohjan piirakalle.

Piirakkapohja:

2/3 osaa muruseosta

1 dl laktoositonta maitoa

1 dl kermaa

1 kananmuna

Ensin muna ja nesteet sekaisin ja sen perään kippaus muruseoksen päälle, tämän sekoittelinkin jo sitten sähkövatkaimella että sain kaikki paakut taikinasta pois.

Pohjataikinan levitin uunipellille ja päälle nakkelin raparperipalat, niitä oli noin litran verran. Sen jälkeen pääsinkin touhuamaan lisätäytettä.

Lisätäyte:

3 kananmunaa

2 purkkia kermaviiliä (400 g)

2 purkkia ranskankermaa (300 g)

3 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

Iloisesti kaikki sekaisin ja kippaus raparperipaloilla hunnutetun piirakkapohjan päälle. Päälle ripottelin loput muruseokset ja nakkasin koko komeuden 160 asteiseen (kiertoilma) uuniin. Ylä-alalämmöllä paistaessa lämpötilaksi on passeli 175 astetta.

Paistoaika oli noin 40 minuuttia kiertoilmalla, normaalilla lämmöllä 45 minuuttia on kokolailla passeli aika. Ja nam. Kevään ensimmäinen raparperiherkku on tehty.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s