Herkuilla jatketaan! Uunikasvikset ja uunilohi

uunirehut

Pakkohan se oli lähteä junnun kanssa kaupalla käymään kun rehuhammasta alkoi yhtäkkiä kolottaa ja saman tuntemuksen aiheutti mielikuva lohesta lautasella. Ja hyvää kyllä tulikin, tosin huomasin vasta syömään alkaessa että hemmetti soikoon, PARSA ja KUKKAKAALI unohtui täysin! Argh! No, hyvä se oli tämäkin sekoitus.

Uunivihannekset:

puolikas bataatti

babyporkkanoita

kesäkurpitsaa

vihreä paprika

puolikas keltaista paprikaa

sipuli

luumutomaatteja

fetaa

mausteosasto:

balsamicoa reilu ruokalusikallinen

tuoretta rosmariinia

valkosipulia

mustapippuria

suolaa

2 rkl oliiviöljyä

Pilkoimme siis kasvikset eli bataatin, porkkanat, kesäkurpitsan ja sipulin uunivuokaan, sekaan laitoimme mausteet ja öljyn. Paistoimme 180 asteisessa kiertoilmassa parikymmentä minuuttia jonka jälkeen lisäsimme sekoitukseen paprikalohkot ja kääntelimme kasviksia. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin sekaan heitettiin vielä luumutomaatitkin lohkottuina ja taas käänneltiin.

Kokolailla nelisenkymmentä minuuttia koko komeus sai olla uunissa jonka jälkeen nostimme ”tasaantumaan”, sekaan nakottiin fetakuutiot pehmenemään. Nams.

Uunilohi:

n. 800 g lohifilee

sitruunapippuria

suolaa

Maustettu kala nahkapuoli alaspäin uunivuokaan ja samoilla tulillahan tuo valmistui kuin kasviksetkin. Lohi tosin laiteltiin uuniin kymmenkunta minuuttia kasvisten jälkeen, paistoaika oli noin 25 minuuttia. Nams jälleen.

Lautasillemme otimme vielä lisukkeeksi rucolaa ihan sellaisenaan ja että olikin mainion ihana ateria! Ukolle laittelinkin sitten ihan eri eväät uuniin näiden valmistuttua eli broitsuahan tuolle sitten on tyrkyllä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s