Ja näin se pyörähtää käyntiin toisiksi viimeinen työviikko ennen pitkää lomaa, jes! Viikonloppu meni varsin mukavasti, perjantaina pyörähtelimme ukon kanssa kaupoilla ja iltapäivästä grillattiin. Poikanen 18vee oli omissa riennoissaan kavereidensa kanssa ja junnu puolestaan innostui lähtemään serkuilleen yöksi.
Lauantaina junnu kävi serkkunsa ja tätinsä kanssa Särkänniemessä katsomassa Robinia ja melkein sen arvasikin että eihän tuo malta edelleenkään kotiutua reissustaan, niinpä tuo jäi vielä toiseksi yöksi serkuilleen. Me pyörähdimme ukon kanssa tämän siskoa moikkaamassa joutessamme.
Tytärkin siinä pyörähti kotosalla kun infoilin että työn alla on täytetyt paprikat. Kätevää ja näppärää, yksi tuttuni kysäisi josko tytär ottaisi tältä lasivitriinin uuteen asuntoonsa ja kas, kyseessä ei ollutkaan ihan mikä tahansa lasivitriini vaan todella komea ja iso kombinaatio.
Nyt kombinaatio on sitten meidän ulkosaunallamme siihen asti kun tytär saa asunnon avaimet parin viikon päästä. Tyttäreltä ei taida puuttua enää juuri muuta kuin muutama kattolamppu ja mahdollisesti uusi sohva. Vanha kun on auttamattoman surkeassa kunnossa ja täynnä kissankarvojakin se on.
Eilen tuli tuijoteltua useampi tallenne pois, jotenkin niitä kertyy ihan turhankin paljon boksille. Toisaalta, kostoa en jaksanut jäädä odottelemaan vaan siirryin suosilla tabletin kanssa sänkyyn ja tuijottelin modernia perhettä pari jaksoa ennen kuin nukahdin.
Tällä viikolla töissä on tiedossa vauhtia, vaarallisia tilanteita ja lisää vauhtia. Ohjaajamiehitys on todella vajaa, kumpaisetkin aisaparini kun ovat kuntoutuksessa, pari ohjaajaa leirikouluissa ja pari muuten vain poissa joten aikamoista vauhtia on varmasti luvassa.
Onneksi lukuvuoden loppu häämöttää, enää ei tarvitse ihan niin hiki päässä huhkia tehtävienkään parissa vaikka nämä viimesetkin viikot tehdään toki ihan normisti kirjoja loppuun. Meidän porukalle kun EI voi antaa sitä vapaata olemista kuin ihan pienissä määrin, muuten tuppaa lähtemään lapasesta.
Vaan jaa. Tässä pitäisi kaiketi laitella jälleen oma habitus kuntoon, kummallinen räjähdystilanne on iskenyt jälleen kerran kutristoon. Se on siis moro ja have fun!
Meidän boxilla on tuo sama vika, että se täyttyy aina. Tosin me olemme koko perhe kovia katsomaan sarjoja ja nyt kun mies on viikot poissa ja yksi pojista siellä armeijassa niin ymmärrettävää on, että kone täyttyy. Viikonloput menevät kummasti tallenteita katsellessa.
Eli en ole ainoa samalla vialla varustettu 🙂