Huomenta sitten taas

Olemme jälleen maanantaissa. Lauantaina iski ihan kunnolla lenssu päälle, jösses sitä nenän vuotamisen määrää! Olo oli vähintäänkin kurja, etten sanoisi. Kuskasin prinsessan ja tämän serkkutytön junalle ja pyörähdin itse samalla kertaa alkossa hakemassa pullon rommia.

Minähän en oikein usko alkoholin hoitaviin vaikutuksiin ja lenssun kohdalla olen sitä mieltä ettei sitä saa hoidettua millään mutta kokeiltava se silti illalla oli. Totta tosiaan, kaksi rommitotia ja lenssu kuivui kokoon! Voiko tosiaan olla niin? Vai johtuiko taudin kokoon kuivuminen sittenkin sitruunateestä ja hunajasta jotka oli totin pääaineet?

Oli miten oli, niin aivan ihanaa oli päästä taudista eroon. Poikanen 20vee pyörähteli edestakaisin koko lauantain, aamulla kahvilla, päivällä syömässä, illalla tuo tuli kysymään josko voisi yöpyä poikasen 18vee huoneessa. Tottakai se kävi, poikanen 18veehän oli mökkireissussa kavereineen.

Ei tuo nyt sitten jäänytkään yöksi kun eks-tyttis soitteli tälle yöllä vaan lähti viivana tämän luokse. Tätä kissa ja hiiri-touhuahan tämä on heillä ollut nyt viimeisimmästä erosta asti. Poikanen on yöpynyt kerran jos eräänkin tyttiksen luona, toisinaan sitten taas isällään tai kavereillaan. Älytöntä.

Eilen tuo ilmestyi jälleen päivällä pyörähtämään, oli menossa kavereitaan tapaamaan. Illalla poikanen ilmestyi sitten paikalle uudemman kerran, poikanen 18veekin oli juuri ennättänyt kotiutumaan. Eks-tyttikselle tuo oli kuulemma jälleen menossa yöksi, aamulla kun oli aikainen työmaalle lähtö ja sieltä nyt pääsee joutuisammin.

Lauantaina spedekin onnistui yllättämään vanhempansa ihan täysin, yhtäkkiä tuo juoksi tuulispäänä olkkariin kysymään missä hänen vaatteensa mahtaa olla. Hän kun oli soittanut luokkakaverilleen ja lähtisi tätä hakemaan seurakseen. Ohhoh! Eipä moista aloitteellisuutta olekaan vielä nähty, mahtavaa!

Spede hölkötteli kaveriaan vastaan aamukympin kanttiin ja iltapäivään asti kaveri sitten olikin meillä. Toivottavasti tämä rohkeentaa speden toimimaan toistekin näin, kyllähän tuossa iässä olisi enemmän kuin kiva saada niitä kavereita vapaa-ajallekin.

Eilen vietettiinkin sitten perinteisen kaavan mukaista sunnuntaita, tallenteita, sapuskaa, kahvia, oleilua, lisää tallenteita. Vaalituloksia tuli kotvanen kurkittua iltasella ja vaikka oma edustaja ei läpi mennytkään niin hienosti tämän puolue nosti asemiaan.

Tänään tiedossa onkin sitten normipäivä työmaalla, selvittelyn alle joutuu tosin huominen päivä. Kas kun se ukon auto, sehän on siellä autohuollossa ja junnulla on se astmapolikäynti päivällä. Ukonhan tuon kanssa piti sinne lähteä mutta autottomuus syö hieman kykyä liikkua.

Minä käyn tänään esimiehen juttusilla asian tiimoilta ja voi olla että otan huomiselle sitten muutaman palkattoman tunnin, kas kun ei sitä nyt viitsi peruakaan enää tässä kohtaa kun ei ole junnun voinnin takia tarpeellista peruminen. Voihan se toki olla että ukko saakin sen auton tänään mutta onpa sitten varoiksi selvitetty sekin jos ei niin käy.

Iltasella minun on tarkoitus lähteä isompien tenavien kanssa eks-anopilla käymään, eksällä kun on synttärit ja eks-anoppi on järkännyt jotkut kutsut mihin eksäkin osallistuu. Nämä ei siis ole synttärikutsut ja eksä tuskin tietää että niitä samalla juhlistetaan siellä joten ihan kiva yllätys on tiedossa hänelle.

Kohtsilleen pitäisi kaiketi ryhtyä omaa habitustaankin tutkailemaan, jälleen kerran joku peikko on käynyt asettamassa hiukset sojottamaan tuhanteen ja yhteen eri suuntaan. Höh. Vaan jaa, josko vielä kupponen kahvia ennen sitä. Se on siis moro ja have fun!

Huomenia sitten vaan taas…

Niinhän siinä sitten kävi, että tauti se otti ja kaatoi. Aisaparin. Spede sen sijaan pääsi aamusta kouluun ja se on hyvä se!

Töissä päivä sujui varsin hyvällä sykkeellä, ei valittamista. Tenavalla tuntui olevan jokin halihali-päivä menossa, halauksissa riitti. Luulenpa, että edellisen päivän kärhämöinti yhdistettynä eilisen aamun tunnelmiin laukaisi lapsessa tämän tunteen. Niin, aamullahan ei kärhämöintiä enää muisteltu paitsi sen lapun verran jonka hän vei toiselle ohjaajalle.

Sen, jonka oli piirtänyt repimänsä tilalle. Tuossa kohtaa minä annoin kehut siitä että oli tosiaan toiminut kuten oli sovittu ja tehnyt hienon lappusen revityn tilalle ja sehän se on yksi erityisen tärkeä juttu tenavan kanssa. Kun on sössitty niin muistetaan seuraukset mutta seurauksiin ei jäädä jumiin vaan aina aloitetaan puhtaalta pöydältä sen jälkeen.

Työpäivä sujui siis varsin mainiolla sykkeellä ja työmaalta lähdin etuajassa hakemaan prinsessaa koulusta. Prinsessan allergialääkkeethän vaihdettiin nyt alkukeväästä toisiin ja samalla kertaa lääkäri otti puheeksi siedätyshoidon jonka katsoisi olevan järkevintä.

Uudet lääkkeet on toimineet varsin hyvin, neiti ei ole juurikaan ollut tukossa kuin ihan pahimpina kuivina ja pölyisinä päivinä. Nyt käynti olikin lähinnä kontrollikäynti ja samalla kysyin todistusta ulkoliikuntaa koskien. Prinsessan liikunnanope on jokseenkin…. hmmmm… no, en pidä.

VIime keväänähän prinsessa sai allergisia kohtauksia miten sattui ja sittenkin ope oli sitä mieltä, ettei ulkoliikuntaan ruoho- ja hiekkakentällä voi olla osallistumatta jos ei ole lääkäriltä todistusta. Ei vaikka kuinka silmät olisi turvonneet umpeen eikä henki kulkisi, mikä oli siis prinsessan tilanne aina niillä ulkoliikuntatunneilla.

Ja ei, ihan turha selitellä, kyllä hän tietää millaisia allergiat ovat ja miten ne vaikuttaa, niihin on turha vedota. Hänellä on vuosittain niin paljon oppilaita että kyllä hän tietää että niistä huolimatta voi tehdä ja mennä ja touhuta. Niin. No, prinsessaparkahan ei oikein voi.

Kun ei tuo reppana voi oikein edes viettää aikaa kotipihassakaan pahimpina kausina. Ei kykene kulkemaan kavereiden kanssa pitkin kyliä (joka on toisaalta varsin jees) vapaa-aikanaan, ei käymään kesäisin uimassa eikä sen puoleen kävelyllä tai aurinkoa ottamassa rannalla.

Mökillä oleminen on tuskaa monella tapaa, ilmeisesti keskellä ei mitään ilma on onneksi sen verran puhtaampaa että prinsessa kykenee siellä olemaan ulkona siitepölyistä huolimatta mutta kutiaahan ne silmät siellä ja tipat on ihan pakko. Järveen ei ole asiaa, sitä neiti kokeili viime kesänä kerran ja seuraamukset ei olleet alkuunkaan kivat.

Iho tärähti täyteen ihottumaa, silmät turposi umpeen ja avaavaa meni enemmän kuin laki salli. Että nauti siinä nyt sitten mökkeilystä, kesästä ja kärpäsistä. Silmät turvoksissa, hengitystiet ahtaalla ja nenä tukossa. Pahimpina kausina jo koulumatkojen taittaminen on aiheuttanut valmiiksi tukkeumat niin että koulussa tuo on ollut terkalla toipumassa.

Ja sittenkin. Liikunnanopen mielestä ulkoliikuntaan voi osallistua. Terkan sana ei ilmeisesti ole painanut vaakakupissa yhtään, sillä jopa terkka oli ilmoittanut ettei neitiä voi laittaa ulos hölköttelemään tai edes heittämään kävelylenkkejä. Sikäli tilanne on tosiaan parempi uusilla lääkkeillä että nythän neiti pystyy taittamaan koulumatkat ihan hyvin.

Oma apunsa taitaa olla siinäkin, että katupölyt on puhdistettu jo pari viikkoa sitten ja kelit on nyt olleet todella kosteita. Hiekka- ja nurmikentälle tällä nyt silti ei ole asiaa, silmät kun kutiaa koko ajan jonkin verran vaikka ne tipat onkin käytössä.

Eilen lääkäri kirjoitti lapselle todistuksen siitä ettei tämä voi osallistua ulkoliikuntatunneille pahimpaan siitepölyaikaan. Samalla sovimme että tämä selvittää tarkemmin siedätyshoitokäytäntöä täällä meidän kunnassamme, prinsessa itsekin kun on valmis siihen sitoutumaan vaikka se sisältääkin piikkejä.

Oletusarvoisesti hoito tulee maksamaan jopa paritonnia kolmen vuoden ajalla mutta niin. Nämä allergiat rajoittaa niin paljon lapsen elämää että ihan sama. Minusta on ihan kamalaa ajatella kuinka neiti ei voi sitä, tätä eikä tuota koska kevät tai kesä ja elämä ei todellakaan toimi kuten pitäisi.

Lääkärireissuta tultuamme lähdin kaupassa ja apteekissa käymään, neidiltä kun oli kasvojen hoitotuotteet loppu. Samalla kertaa pyörähdin työmaalla sillä kas, olin napannut mukaani väärän laturin sieltä lähtiessä. Kyllä se oikeakin ipadin laturi sieltä sitten löytyi kun aikani pelmasin paikkoja joten nyt neidillä on työmaan ipad käytettävissä viikonlopun ajan.

Minulle iski ihan julmettu nenävuoto jo ennen työmaalta kotiutumista ja herranen aika mutta iltapäivästä nenä vuotikin sitten jo sitä tahtia ettei mitään rajaa. Loppupäivä menikin tiukasti nojatuolissa notkuen ja niistäen, jokseenkin pska olo. Ihme tauti tämä kyllä, illalla olo alkoi jo helpottaa.

Junnun kaveri tuli yökylään, poikanen 18vee puolestaan lähti kavereineen mökille. Minä tarkistin nyt aamusta ensimmäiseksi uutisotsikot todetakseni että jes, onnettomuuksia ei ole ainakaan uutisoitu mökkireitillä tapahtuneeksi. Minun puhelimeni kun teki totaalitenän illalla joten soitella ei tarvinnut.

Reilun tunnin minä sen kanssa temusin ja kas. Syyllinenkin löytyi nyt aamusta, illalla sain sen juuri ennen nukkumaan menoani hereille mutta syytä jumiin en tajunnut. Nyt aamusta se sitten taas jumittikin samantien kun siihen koski. Muistikortin poistaminen auttoi kummasti eli oletan muistikortin vetäneen itsensä jökkiin. Voi kun kiva.

Tälle päivälle en ole suunnitellut sen kummemmin mitään, todennäköisesti otan pitkälti levon kannalta sillä päätä särkee ja nenä on aamun kunniaksi jumissa. Saapa nähdä mihin suuntaan tämä olo tästä päivän mittaan nitkahtaa. Prinsessa on lähdössä serkkutyttönsä kanssa kaupungille pyörimään, jotain hankintoja heillä on suunniteltuna.

Alustavasti lupasin ottaa naapurin pojan yökylään tänään jos niikseen on, siellä olisi vanhemmat lähdössä synttärikekkereille ja täysin selvää ei vielä ole meneekö poika veljelleen yöksi vai ei. Luulenpa, että soittelen aisaparillekin jossain kohtaa ja kyselen voinnin sekä toivotan paranemisia, ihan hyvä että tuo nyt tajusi jäädä kotiin potemaan sillä tuollakin on paha tapa painaa vaikka väkisin puolikuntoisena.

Vaan jaa. Josko tässä vielä vähän lisää kahvetta ja kai sitä kohtsilleen voi jo toiveikkaana laitella poikaselle 18vee viestiä vaikka tiedän kyllä, ettei tuo todellakaan siihen vastaile vielä tuntikausiin. Se on siis moro ja have fun!

Vaan jotta niin…

Olipa kertakaikkisen kurja olotila eilen työmaalla, tänä aamuna olo on todella paljon parempi. Samaa se valitteli aisaparikin, lenssua pukkaa ihan väkisin vaikka kuinka yrittää olla sitä nappaamatta. Jännityksellä odotankin miten tämän päivän käy hänen osaltaan, pääseekö vai eikö pääse työmaalle…

Spede jäi aamusta kotiin vielä toipumaan, oli tuo nyt piirun parempi kuin edellisenä päivänä mutta en minä tuota vielä viitsinyt kouluun lähettää. Tänään spede sitten meneekin kouluun, illalla tuo oli jo selvästi parempi kuin aamusta. Lyhyt kouluviikko, sanoisin mä.

Työmaalla mentiin normirytmillä noin tuntien osalta. Tenava toimi kuin ihmisen mieli ekan, matikan, tunnin ja sitten tulikin tenä kun äikkään päästiin. Siis ei sitten mitään järkeä touhussa. Siinä ajassa kun luokkakaveri kirjoitti neljä sivua työkirjaa täyteen sai tenava aikaiseksi neljä kolmen sanan lausetta.

Totesinkin ihan suosilla tenavalle että nythän on sitten niin, että tänään jäät läksyparkkiin tekemään vielä yhden sivullisen, se neljä sivua kun oli maksimi minkä tunnilla sai tehdä mutta vähimmäisvaatimus oli kaksi. Kenkuttihan se tenavaa, hän EI voi jäädä ja noin EI saa tehdä.

No, minähän en neuvottele tenavan kanssa näissä asioissa ja satun tietämään minä päivinä parkkiin voi jäädä ja minä ei ja kas, eilinen oli yksi niitä onnistuu-päiviä. Ope ilmoitteli tenavan äidille jäännistä, äiti kuittasi asian oklla ja siinä se. Ilmeisesti asia jäi kuitenkin kenkuttamaan aika reippaasti sillä liikuntatunnit olikin sitten ihan syvältä.

Ensimmäisen puolen tunnin aikana ennätin useampaan kertaan käydä komentamassa tenavaa siitä miten salissa ollaan. Miten muiden kanssa toimitaan. Ketä kuunnellaan. Mitä tehdään. Ilmoitinpa senkin, että nyt sen käytöksen on syytä muuttua tai kohta lähdetään kohti eriytystilaa rauhoittumaan.

Siinä määrin hyvin tiedän tenavan ajatusmaailman kuviot, että arvasin melkein näin käyvänkin. Olihan tuo ilmoittanut jo läksyparkista kuullessaan että hänellä ei ole liikkavaatteita eikä voi oikein osallistua liikuntatunteihin. Välillähän tuo on joutunut jäämään liikuntatuntien alussa tekemään tekemättömiä hommia, tänä keväänä moinen käytäntö on tosin poistettu juuri sen takia että kolmosella tehtävään työmäärään on syytä oppia jollain tavalla.

Kevyempihän se työmäärä tulee silti olemaan kuin monella muulla, ihan yhtä hurjia ei vain voida vaatia. Mutta se voidaan ettei oppitunnit mene omia touhuten tyyliin selaan työkirjaa, leikin kumilla, pyörittelen kynää ja tuijottelen muita. Siihen taas ei opi jos ei tunnilla touhuamisista tule sanktiota joka oikeasti on ikävää. Liikkatunnin menettäminen kun ei ole.

Me sitten poistuimme tenavan kanssa salista tunti ennen muita. Siinä määrin runsaasti alkoi ilmassa olla kiukkua, kärttyä ja huutoa että paljon muita vaihtoehtoja ei tuntunut enää olevan. Minä nappasin tenavaa käsivarresta ja kiikutin tämän pukkariin siinä kohtaa kun alkoi näyttää siltä että kohta tuo tölmäisee ihan tosissaan jota kuta toista siellä salissa.

Suuttuihan tuo moisesta vielä enemmän ja pitkästä aikaa heilutteli nyrkkiäänkin vihaisesti. Pukkarissa tenava otti ja heitti roskiksen pitkin poikin eikä suostunut keräämään romppeita takaisin. Totesin mielessäni että selvä pyy, ei nyt jäädäkään pukkariin kotvaksi miettimään omaa käytöstä vaan kyllä se on pakko siirtyä eriytystilaan jossa mitään paiskottavaa ei ole.

Eriytystilassa tuo jatkoi rähinöintiä, ei siinä kauaa mennyt kun nostin pöydän pois tilasta. Tuolin sentään jätin, sen rusikoinnin kun tenava lopetti heti kun sanoin sen olevan seuraava poistettavien listalla. Eriytystilassa on onneksi paksu ikkunalauta jolla tenava voi istua joten tuolinkaan poistaminen ei ole katastrofi.

Eriytystilaan tuotu hiljaa-lappu koki kovan kohtalon tenavan käsissä, ensin se rutistui palloksi ja kun en tuohon riittävän paljon kiinnittänyt tämän mielestä huomiota (totesin vain että harmi, saat viedä sen omistajalleen ja selittää itse miksi teit noin) niin lappunen päätyi pienen pieneksi silpuksi.

Turhahan se lappu siellä jo oli, ei siinä mitään, mutta periaate nyt kuitenkin on ettei mitään revitä tai rikota kiukuissaan. Tenava yritti kovasti saada minut suuttumaan sillä repimisellään, kato nyt, ei tätä voi enää viedä ja kato nyt, miten tästä nyt enää kukaan tietää mikä tää on.

Minähän en suutu. Vaikka kuinka ottaisi kupoliin niin minähän en suutu. Jatkoin vain kirjan lukemista ja totesin ohimennen että no eihän siitä tiedä mutta kerätään se sitten lähtiessä mukaan niin saat kotona teipata sen kasaan. Ja jos teippi ei riitä tai sitä ei ole niin pyydät ensin äidiltä rahaa ja polkaiset hakemaan teippiä.

Tämähän on se joka toimii tenavan kanssa. Ei niihin rähinöihin kannata mukaan lähteä, se on vain varma tapa pidentää ja pahentaa asiaa. Kunhan nyt katsoo, että mitään tärkeää ei ole tuhottavissa eikä muita satutettavana niin se riittää. Ihan vain istua ja odotella, kyllä se ohi menee kunhan pahimmat kiukut on purettuna.

Niin nytkin. Yhtäkkiä tenava alkoi miettiä mitä ollenkaan oli tehnyt. Kokeili vielä uudelleen josko kuitenkin saisi minut karjumaan heittelemällä paperisilppua päälleni, siinä kohtaa nousin ylös ja totesin että nythän on sitten niin ettei meidän auta muu kuin hakea rehtori ja soittaa tämän puhelimesta äidille että tulee auttamaan tenavaa siivoamisessa.

Ja sittenhän vasta mietittiinkin. Minä hain tenavalle roskiksen ja tenava keräsi silput lattialta, kerroin siinä samalla että kun lähdetään hakemaan niitä kapineita pukkarista niin tuon pitää samalla pyytää anteeksi ohjaajalta jonka lapun repi ja kysyä miten se on korvattavissa.

Siinä se sitten oikeastaan olikin. Kaikki kiukku ja kärtty oli sulanut pois paperisilpun mukana ja kotvan vielä istuttuamme ja tenavan mietittyä omiaan lähdimme salissa käymään. Tenava pyysi anteeksi repimäänsä lappua ja lupasi tehdä uuden tilalle, ohjaaja antoi anteeksi ja toivoi, ettei tenava toiste repisi hänen tärkeitä papereitaan ja kas.

Homma oli ohi. Tenava kävi vielä siivoamassa pukkarista viskomansa roskiksen, otti kapineensa ja me siirryimme luokkaan odottamaan että kellot soi kotiinlähdön merkiksi. Niitä tehtäviä kun ei ryhdytty tekemään luokassa odotellessa vaan tenava tosiaan teki sivullisen hommia vielä parkissa.

Kertonee jotain siitä kuinka hyvin tenava osaa halutessaan ja kyetessään, sivullinen valmistui kymmenessä minuutissa kun tuo sai aloitettua. Kotia kohti lähti selvästi hyväntuulinen tenava joka oli oikeastaan se tärkein opetus tässäkin tilanteessa. Kun ei tämä maailma vain pyöri rähisemällä, eikä hommien tekemisestä pääse eroon jos ei niitä ensin tee.

Kotiin lähdinkin sitten vauhdilla sillä kas. Ukkohan soitti kesken sen parkissa istumisen todetakseen että vttu joo, eipä se voldemar nyt sittenkään toimi. Ihan sama vikailmoitus, ihan sama vaiva eli ei tahdo millään herätä käyntiin ja prkl, hermo menee.

Minun autollani tuon oli sitten tarkoitus siirtyä piirun myöhässä omalle työmaalleen, oikein muuta vaihtoehtoa kun siinä kohtaa ei ollut. Voldemar oli pelittänyt ihan hyvin aamun ajan, ukko oli vienyt junnun kouluun, käynyt kaupoilla ja niin edelleen mutta kas. Se oli aamulla se.

Juuri ennen kuin kurvasin kotipihaan soitti ukko uudemman kerran, juu hän onkin jo täällä työmaansa lähistöllä. Kolmannenkymmenennen yrityksen aikoihin voldemar oli herännyt ja nyt kärry oli huoltoliikkeen pihassa ja ukko kiitolaukkailemassa työmaalleen.

Joopa joo. Että onkin kiva vaiva nyt sitten tämä. Saa nähdä koska auton sieltä nyt sitten saa ja mikä sen vointi on seuraavaksi, niin ja paljonko laskua mahtaa tulla lisää. Taitaa ihan oikeasti iskeä konkurssi ihan näillä näppäimin, hemmetti soikoon…

Iltapäivästä en tehnytkään sitten oikein mitään kotosalla. Ukko oli tehnyt onneksi ruoan valmiiksi, minä lähinnä opastin tenavia ruokien ääreen. Speden kanssa katsoimme tämän kouluhommat kuntoon, käytin lapsen suihkussa, kuulustelin junnulta biologian asioita tämän päiväiseen kokeeseen ja siinä se sitten olikin.

Yön nukuin kerrassaan loistavasti ja aamulla heräsin vähintäänkin virkeänä. Tänään poikanen 18vee on vapaapäivällä ja lähtee iltasella kavereineen jollekin mökille juhlistamaan yhden kaverin 20vuotispäiviä, ukko menee iltavuoroon töihin ja minä käytän työpäivän jälkeen prinsessan lekurissa allergioiden tiimoilta.

Ei siis uutta eikä ihmeellistä tämän taivaan alla. Toivottavasti tämä päivä työmaalla ei ole eilisen toisinto, ihan joka päivä kun ei jaksaisi vääntää. Vaan jaa. Nyt pitänee tutkailla oma habitus kuosiin ja ryhtyä herättelemään kasiin menijöitä. Se on siis moro ja have fun!l

Hups!

Havahduin hereille yskäisyyn. Omaani. Ihan kuin joku olisi likipitäen tuupannut puukon kurkkuun pystyyn, siltä se tuntui. Näinköhän se speden tauti hiipii vielä minunkin kimppuuni, eilen siitä oli jo pieniä viitteitä kun yhtäkkiä vetäisin itseni umpijäähän aamusta ja hampaat loukkua lyöden ajelin työmaalle.

Juuri paremmaksi olo ei ottanut sielläkään muuttuakseen, oli niin hemmetin kylmä aina siihen asti kun lähdin päivän viimeisille tunneille ja kas, kylvinkin hiessä kotvan kuluttua. Päätäkin juhmi mutta se oli kevyttä jyhmintää, ei mitään moukarimiesten juhlintaa sentään.

Työpäivä itsessään sujui varsin jees, ei valittamista. Tenava nyt törttöili jälleen yhdellä välkällä niin että istui yhden välkän sisällä mutta siinä se kokolailla sitten olikin törttöilyn osalta. Hieman puoliunessa tuo tosin oli osan tunneista ja hommat ei tahtonut sujua sillä kynän liikenopeus oli onneton, mutta näihinkin on totuttu.

Läksyparkin jälkeen kurvailinkin kotiin vain todetakseni että voinkin lähteä kurvailemaan ukon kanssa kohti korjaamoa. Voldemarin vika oli paikannettu ja laitettu kuntoon, joku pakokaasuja nuuskiva anturi siitä oli pimahtanut. Ei se nyt ihan tonnia sentään kustantanut mutta kyllä se puolikas tonnikin lompakossa pahalta tuntuu.

No, onpa kunnossa! Kyseinen huoltoliike on siitä aivan mainio että he vaihtavat aina palaneet polttimot samalla kertaa kun korjaavat varsinaisen vian ja sen kummempaa veloitusta sen suhteen he eivät tee. Tällä kertaa palaneita polttimoita oli kuulemma ollut kaksin kappalein.

Ukon kuskauksesta palattuani nakkasin sapuskat lämpiämään, uunissa olisi tosin ollut ukon tekemää makaronilaatikkoakin lämpimänä, ja heivasin kuumemittarin suuhuni. Ei tuo nyt näyttänyt kuin piirun päälle 37 asteen joten kuumeeksi tuota ei kehtaa sanoa, pieneksi lämmönnousuksi korkeintaan.

Oikein mitään en sitten loppupäivästä tehnytkään, söin ja olin. Join kahvia. Spede köhii edelleen ihan miten sattuu ja kovin tuo kiskoi kurkkupastilleita pitkin ehtoota joten oletan, että kurkku on jokseenkin kipeä. Alkaisi nyt se räkä tulla ulos niin tokenisikin joskus, eilen ei sentään kuume enää noussut tuolle mutta koulukunnossa? Jaa-a…

Miten sen nyt ottaa. Silmät tuolla oli edelleen luirulla, nenä ihan jumissa ja se yskä. Ei hyvältä näytä sanottiin pankissa. No, katselen miltä tuo näyttää nyt kun petistä nousee, kyllähän tuon olisi varsin hyvä sinne kouluunkin jo päästä mutta en minä taida puolipitoisena sinne viitsiä laittaa.

Itse hoitelen kurkkuani kuumalla kahvilla, josko se turruttaisi kivun jota ei tosin tunnu kuin yskiessä. Omaa habitustakin pitäisi tutkailla, työmaalle kun ajattelin nyt kuitenkin suunnata jos olo ei tästä kummemmaksi muutu aamun aikana. Siinä määrin hyvin on tauti kaatanut porukkaa töissäkin että aika hyvällä vajaamiehityksellä mennään.

Vaan jaa. Josko sitä sitten tosiaan ottaisi ja tutkailisi habituksensa, ottaisi vähän lisää kahvetta ja ryhtyisi tutkailemaan tenavien aikatauluja. Se on siis moro ja have fun!

Keskiviikossahan sitä

Vinha on tämänkin viikon vauhti, on se. Eilen aamulla spede ei ollut kyllä yhtään parempi kuin maanantaina, miten ihmeessä tuo niin täynnä limaa olikin? No, minä jätin ukon ihmettelemään tilannetta ja siirryin itse työmaalle.

Tenava oli ollut varsin jees maanantain ja samalla sykkeellä sitä mentiin eilinenkin. Yhden välkälle menon jouduimme perumaan sillä hei haloo; koulun säännöt on kyllä selvillä ja tenava takuulla tietää ettei koulun ovissa kuulu roikkua ja kiipeillä ulos mennessä, aivan yhtä hyvin kuin senkin että aikuisen puuttuessa moiseen hölmöilyyn se lopetetaan samantien.

Kärttyilihän tuo moisen päätöksen takia mutta kas, seuraavalle välkälle meno onnistuikin sitten ihan normaaliin tapaan ilman mitään yhtäkkisiä apinaefektejä. Kumma juttu muuten että härkkijä oli kiipeilyssä kaverina… Tässä ajan mittaan kun nämä kaksi on muuttunut toistensa apinoiksi aika-ajoin.

Kavereita nuo nyt ei oikein ole mutta tylsillä hetkillä toinen saattaa keksiä jonkin ihan typerän systeemin jota toinen lähtee apinoimaan enemmän kuin mielellään. Härkkijäkin koki tuossa kohtaa sisävälkkärankun, reilu peli kun nyt on kuitenkin se mihin aina pyritään.

Lähetettyäni tenavan kotiaan kohti pyörähdin vielä parkissa ja kas, jopa olikin väkeä! Reippaalla tahdilla nuo hommansa hoitelivat, pääosin porukka koostui vitosista ja kutosista ja pakko myöntää että heidän kanssaan parkkeilu on varsin hauskaa puuhaa. Aikamoisia vitsinikkareita kun on joukossa joka kerta.

Kotiin suuntasin piirun ennen normiaikaa, ukko oli keitellyt lihasoosin suurustusta vaille valmiiksi ja perunatkin oli passelisti jo kiehumassa. Spede ei ollut kyllä piiruakaan parempi kuin aamulla oli ollut, melkeinpä päinvastoin. Silmätkin tuolla oli aivan luirulla joten höh nyt.

Ruokailun perään keiteltiin kahvit, minä touhasin siinä läksyt speden ja junnun kanssa ja tuijottelin karseat kotkat tallenteelta prinsessan kanssa. Poikanen 20veekin pärähti paikalle ja nälissään tuo oli, tilipäivä kun oli ja meni jo kotva sitten ja niin, mieron tiellähän tuo edelleen asustaa sillä ei asuntoa nyt tuosta vaan saa.

Oli sentään vienyt hakemuksen asuntotoimistoon ja jutellut asunnontarpeestaan eli näinköhän se asunto jossain kohtaa vielä irtoaisi. Minä ryhdyin laittelemaan lämppäreitä poikaselle, samalla tuli moisia tehtyä poikaselle 18vee. Perään keittelin vielä suklaamannapuuroa iltapalaksi ja jopa olikin täysillä mahoilla varustettuja nuorukaisia pitkin torppaa.

Illalla speden kuume lähti kipuamaan vauhdilla, herranen aika että tenava uuvahti täysin ja muuttui kekäleeksi hetkessä. Toisaalta nukkumaanmenokin oli jo käsillä joten sänkyynhän tuo ohjattiin hyvinkin nopeasti. Saapa nähdä kauanko tämä tauti tuolla nyt kestää.

Iltaysin jälkeen lähdin vielä nakkaamaan poikasta kaverilleen yöksi. HImppasen siinä kyllä mäkätin poikaselle tätä viedessäni, minulle kun moinen on jo yötä enkä todellakaan harjoita ajelua enää tuohon aikaan. Matka menikin täydellisessä hiljaisuudessa…

Kotiuduttuani istuin vielä kotvan töllön ääressä ja petiin siirtyessäni totesin speden haisevankin kuumeelta. Ihmeen hyvin tuo sai yön silti nukuttua vaikka köhä kiusasikin ajoittain, nyt tuo tosin tepsutti kotva sitten makkarista nenä tukossa yskien. Yskä kuulostaa vähitellen muuttuneen lohkeavaksi joten näinköhän se lima lähtisi sieltä pihalle.

Kuumettakaan tuolla ei tuntunut olevan yhtään, kovin oli vilpoinen nuori mies. Saapa nähdä miten tilanne kehittyy päivän aikana, onneksi ukko menee huomenna iltaan joten jos niikseen on ei spedeä tarvitse sen kummemmin jäädä kummankaan hoitamaan kotosalle.

Kohtsilleen pitäisi kaiketi laitella habitus taas kuntoon, työmaalla on tiedossa kokolailla normipäivä pienine pidennyksineen. Keskiviikko on oikeastaan varsin jees juuri siksi ettei päivään osu yhtä ainoaa istu ja asetu-hetkeä. Aamusta asti saa kipittää ja höpöttää minkä ennättää ja vasta kahden parkki on eka paikka jossa ennättää ihan oikeasti istua kahvikupin kanssa.

Vaan jaa. Josko tosiaan habitusta kuosiin, sano… Se on siis moro ja have fun!

Huomenta sitten taas

No eihän se nyt mennyt niin kuin stromsöössä kuulkaa tuo eilinen työmaalle lähtö. Kukkua kans! Täällä minä heiluin jo täysissä työmaavalmiuksissa hiukset suittuna, vaatteet kuositettuna ja hampaat harjattuna ja kas. Spedehän se sitten köpsötteli makkarista piirun ennen kuin olisin mennyt herättämään.

Äänettömänä. Tai niin, kyllä sitä ääntä yskiessä löytyi ja hyvin löytyikin, kerrassaan karmean kuuloinen raapiva yskä. Puheeseen sitä ei sitten enää riittänytkään. Nenäkin oli täysin tukossa, silmät luirulla ja muutenkin lapsi näytti jokseenkin rähjääntyneeltä.

Ei siinä sitten mitään. Soitto työkaverille ja esimiehelle ja spede takaisin peiton alle potemaan. Aamupäivän aikana ääni onneksi palaili, pääkipu ja lämpöily nyt jatkoi piinaamistaan, niin ja räkätauti ja yskä. Tänään jääkin sitten ukko vuorostaan lapsosen kanssa kotiin ja minä siirryn työmaalle.

Aikamoista kyllä, sanon mä. No, minä käytin aikaani päivällä sitten pyykäten ja siivoillen. Kuskasin siinä aamusta muut tenavat opinahjoihinsa joutessani, pyörähdin kaupalla hakemassa kurkkupastilleja spedelle, spede harjoitteli kotvan kirjainten kirjoittamista (tämän u, y ja a kaipaavat ihan oikeasti hiomista) ja ukon kotiuduttua töistään lähdimmekin sitten ajelemaan.

Siis ukko ja minä. Ukko edellä ja minä perässä. Jep jep, nyt voldemar on autokorjaamolla ja jep jep, eilen se toimi taas ihan normaalisti. Saa nähdä mikä hämärä vika sieltä nyt sitten löytyy, aika älyttömältähän tämä kuulostaa. Kotiuduttuamme reissusta keittelin kahvit ja lähdin hakemaan poikasta 18vee kyliltä.

Prinsessan ennätettyä koulusta kotiin lähdimmekin tämän kanssa hakemaan tälle kenkiä, tämä kun vetelee tällä hetkellä tiukasti talvikengillä. Paljon sitä löytyikin kaikenlaista tarpeellista mutta niitä kenkiä ei. Just. Se on kieltämättä hankalampi homma jos kaikki kengät aiheuttaa vain yäk-reaktion, totesinkin että taitaa olla parasta että prinsessa sihtaa kenkiä netin kautta.

Illalla touhusimme speden kanssa tämän läksyt, junnu kun toi ne tullessaan koulusta, ja aika hyvin se päivä alkoi sitten olla taputeltuna siinä kohtaa. Iltapalat, kotva töllöä ja makuulle. Jotenkin nyt kyllä tuntuu siltä, ettei tässä ole juurikaan nukuttu. Simahdin toki jo ennen yhtätoista mutta heräsin yhden jälkeen etsimään telkkarin kaukkaria.

Saatuani unen päästä uudelleen kiinni ei mennytkään kovin kauaa kun havahduin hereille kuuntelemaan speden räkäyskää. No, se raapivuus siitä on nyt ainakin tainnut kadota, karua kuunneltavaa oli kun selvästi kuuli että kurkku on täynnä paksua limaa joka ei tahdo liikkua.

Seuraavan kerran havahduinkin sitten piirun neljän jälkeen. Ei hajuakaan mihin mutta uni nyt ei ottanut enää uudestaan tullakseen ja puoli viideltä luovutin ihan suosilla kun alkoi tuntua siltä että vessaankin pitäisi kipittää. Saapa nähdä iskeekö totaaliuupumus kesken menon, hope not.

Tänäänkin tiedossa on normipäivä työmaalla, saapa nähdä miten eilinen on sujunut. Tenavallahan on hyvä vire ollut taas päällä joten toivoa sopii että se on pysynyt viikonlopun yli. Mahdollisuudethan on olemassa, ihan yhtälailla kuin mahdollista on sekin että tenava on kuin takamuksiin ammuttu karhu.

Vaan jaa. Josko tässä ryhtyisi tutkailemaan omaa habitustaan ja miettisi, että mitä ollenkaan sitä touhuilisi ennen sitä työmaalle siirtymistä, aikaahan on. Ei tässä nyt oikein voi alkaa rymsteeraamaankaan, jotain hiljaista hommaa olisi syytä kehitellä. Se on siis moro ja have fun!

Halojatahoo taas

Maanantaihinhan sitä päästiin, jälleen kerran. Eilinen meni ihan vain ollen ja öllötellen, ruokaa nyt tuli laitettua mutta siinä se toiminta oikeastaan olikin.

Tänään onkin sitten normipäivä työmaalla tiedossa, ei ihmeitä niiltä osin. Saapa nähdä meneekö matikan tunti yhtä kivuttomasti kuin tähän asti on mennyt, selvästikin isossa luokassa tunnilla oleminen on alkanut toimia tenavan kanssa. Hyvin tuo on ollut ja tehnyt hommansa, ainoa hankaluus on oikeastaan tehtäviin varattu aika.

Ison luokan ope kun on kovin puheliasta laatua joten ensimmäinen vartti tuntuu menevän aina ihan vain pälätykseen ja jutusteluun. Muutenhan tuo ei niin häiritsisi mutta väkisinkin tehtäviä jää tekemättä enemmän kuin omassa luokassa pidettyjen matikoiden aikana on jäänyt.

Ilmeisen hyvin tenava on silti jaksanut tehdä loput tehtävät kotosalla, ei tuolta ainakaan ole tullut mitään viestiä sen suhteen että tenava kiukuttelisi suuremman tehtävämäärän takia. Hyvää harjoitusta oikeastaan sekin, ensi syksynähän läksyjen määrä kasvaa väkisinkin entisestään.

Jokseenkin räkäinen olo tänä aamuna itsellä, näinköhän tässä yrittää jokin lenssu vielä iskeä kevään kunniaksi? Oksennustautia on liikkeellä runsain mitoin työmaalla mutta siltä olen ainakin vielä välttynyt. Pitänee koputtaa puuta ettei se osu minuun, oksennustauti on todellakin yäks.

Junnu onneksi suoriutui pahimmasta röhästään viikonlopun aikana, josko tuo kykenisi tänään olemaan ihan normaalisti koulussa. Nähtäväksi jää jatkaako röhä sitten kiertoaan pirtissä, spede kun kuulostaa köhivän aika reippaasti mitä yöllä kuuntelin.

Vaan jaa, tästä tulikin nyt pitkälti tautipainotteinen päivitys. Taidan ihan suosilla siirtyä vähitellen tutkailemaan omaa habitustani, on se kumma kuinka hiukset sojottaa aina tuhanteen ja sataan eri suuntaan aamuisin. Se on siis moro ja have fun!

Sunnuntaita sitten vaan!

Täällähän sitä sitten ollaan. Taas. Eilen oli ihan mahdottoman mukava päivä ihan kaikkineen! Ensin kekkerit koululla, mukavat ja kauniit, minut aikanaan työkokeiluun ottanut reksi jää eläkkeelle tämän lukukauden jälkeen ja väkisinkin se herättää itsessäkin himppasen tunteita ja ajatuksia.

Kaupoilla pyörähtelyä ukon siskon kanssa, kotiuduttuani ukko vaihtoi kesäkiekot kirviäiseenkin ja pyörähdin siinä vielä tyttärelläkin. Grillailua, löhöilyä puutarhatuolissa, aurinkoa ja lämpöä. Mainio päivä kerrassaan ja ihan joka tavalla! Olkoonkin, että välillä tuli tyhjättyä ja täytettyä tiskaria, kuorittua pottuja jne mutta sittenkin. Mainio päivä!

Jotenkin se mainious vain katosi illalla. Suru asuu niin syvällä jossain että siihen ei ihmeitä tarvita että se nousee pintaan. Tällä kertaa siihen riitti pieni pätkä lukemaani tekstiä. Iso kerä lähti pyörimään ja se jatkaa edelleen pyörimistään. Kun ei se vain mene niin että osaisi kuitenkaan olla ihminen joka ei tunne mitään.

Ei, vaikka kuinka ajattelisi aina järjellä kaiken, kyllä se sydän on siellä mukana ja seisoo takana. Järki hiljentää sen usein mutta toisinaan on hetkiä ettei järkikään kykene pitämään sydäntä aisoissa.

Olen aina ihaillut ihan suunnattoman paljon ihmisiä jotka ovat kyenneet seisomaan vahvoina vaikka seinät kaatuisi ympäriltä, elämä paiskoisi ja kaikki oleva olisikin kadonnut johonkin. Lotat, rintamaveteraanit, kurjista oloista oman elämänsä sankareiksi nousseet.

Ei se, että elämässä tapahtuu pahoja asioita tarkoita sitä että olet menettänyt kaiken. Aina on edelleen olemassa sinä itse. Ihan sinä itse. Se, jonka pitäisi olla tärkein. Koska sen pitäisi olla tärkein olisi myös tärkeintä pitää se suojassa lisäosumilta. Ei kenenkään kuulu elää niin että jos tietää että vielä yksikin isku lisää niin kaadut iäksi, jos sen tietää niin silloin pitää muuttaa suuntaa.

Formulakuskeja, jääkiekkoilijoita. Nyrkkeilijöitä. Yksikin isku lisää niin se on siinä. Muhammad Ali on surullinen esimerkki siitä miten käy kun urheilumaailmassa ei osaa kuunnella sanotaan ettei enempää iskuja.

Eilen jäin miettimään sitä kaikkea mitä elämässäni on tapahtunut. Mistä olen joutunut luopumaan tahtomattani, mitä en ole saanut ja mitä olen tehnyt. Hienoja, surullisia, upeita ja vaikka mitä asioita. Ei niissä kaikissa asu suru, ei silloinkaan vaikka niissä olisi Samuli Edelmanin kappaleen mukainen sointu ikävän.

Elämä vain on sarja tapahtumia joista osaan ei voi itse vaikuttaa. Osaan voi. Niitä mihin voin vaikuttaa jäinkin miettimään. Ei minun sydämeni vähästä säry, en minä sitä. Mutta jossain tulee raja. Jossain menee se raja kun huomaa, että kaikki jonkin toisen tekemä tuntuukin kipuna sydämessä.

Kun se raja tulee sen jälkeen on pakko joko viitata kintaalla sille mitä tuntee tai miettiä mitä sille asialle voi tehdä. Missä kohtaa on se hetki kun pitää suojella ennen kaikkea itseään ja miettiä vasta sen jälkeen sitä toista, olkoonkin se kuinka rakas tahansa.

Olen tullut sille rajalle. Sillä kohtaa kun toisen ilo tuntuukin kipuna minun sydämessäni olemme rajalla. Ei se ole oikein. Kun toisen ilo alkaa tuntua siltä, että sitä korostetaan vain satuttaakseen sitä jolla ei ole edes mahdollisuutta siihen iloon, se ei tunnu oikealta.

Olen miettinyt paljon isomummua ja sitä kaikkea kipua minkä hän koki kun joutui tahtomattaan elämään erossa itselleen rakkaasta ihmisestä. Yritti aikansa sopua, yritti saada asiat hyvin eikä saanut. Olenko minä samalla rajapyykillä? Itsestäni tuntuu että olen.

Helpompi on ilman. Katsella kaukaa, iloita onnistumisista, toivoa ettei satu liikaa ja että kaikki suttaantuu. Tein yhden ison päätöksen jonka kanssa elän ennen muita itse. Minähän olen ainoa johon se vaikuttaa, ei se vaikuta minun lapsiini eikä puolisooni. Vain minuun.

Siitäkin tulee pala sinistä sointua, ihan kuten äidin kliiviasta, Tai kirjeistä laatikossa. Tai vanhoista päiväkirjoista ja niiden kertomasta kivusta. Mutta toisaalta. Elämä on. Josko näistä tunnelmista yrittäisi eroon sillä oikeasti, sunnuntai ja jälleen vapaata, toivottavasti kivaa sellaista!

Huomenta taas

Olemme lauantaissa, hups! Eilen aamulla pääsin ilman sen kummempia räminöitä, kolinoita tai paukkeita työmaalle. Myönnettäköön, että lievää jännitystä oli ilmassa aamulla kun autoon istahdin sillä jotenkin siitä kolinasta ja paukkeesta jäi pienimuotoinen pelko päälle. Ilmeisesti turha sellainen.

Työmaalla nyt ei tosiaan ollut mitään erikoista. Tai jaa, jokseenkin omituista tosin oli se, että hyvillä mielin kouluun tullut tenava muuttui yhtäkkiä kärttypussiksi ekalla tunnilla. Olisiko nuha sitten kiusannut siinä määrin, mene ja tiedä, että lukuläksyn jälkeen hommista ei ollut tulla mitään.

Kärttyilijää ei olekaan hetkeen näkynyt. ei siis tällaista kärttyilijää. Oma työkirja lensi roskikseen, kaverilta koetettiin käydä nappaamassa tämän työkirja ja kun ei sitä onnistuttu nappaamaan otettiin tämän kumi ja vipattiin se roskiin. Siinä kohtaa minä nappasin ihan suosilla ranteesta kiinni ja totesin että jahas, sitten mentiin.

Alakerrassa tenava rytisytti tuolia, poistin sen käytävään, sen jälkeen tuo otti ja heitti kirjan lattialle, pidin palopuheen siitä kuinka se on koulun kirja ja lapsi saa selittää rehtorille jos se leviää, kirjan viskaamisen jälkeen otettiin ja runnottiin patterin termostaattia.

Kaipa tiedät, että siitä tulee monen sadan euron lasku äidille ja iskälle jos se rikkoutuu. Ei rikkoudu, meillä on kotonakin samanlaisia eikä ne hajoa. Ja ei ne edes maksa kuin viiskymppiä, hän osaa itse sen korjata. Termostaatti jäi rauhaan vasta kun korotin ääntäni ihan todella.

Sinä ET runno sitä, oli se halpa tai kallis tai mitä tahansa sinun mielestäsi mutta sinulla EI ole lupaa runnoa ja rikkoa sitä, se on koulun omaisuutta ja koulunomaisuutta EI ole luvallista rikkoa. Nyt sinä istut ja jätät sen termostaatin rauhaan koska sinulla EI ole edes lupaa koskea siihen.

Ja kas. Tenava istui ikkunalle. Istui ja hiljeni. Hetken kuluttua tuolla oli jo selvästi keskustelumoodi päällä ja minä kyselin mikä ihme niin oli kenkuttanut. Oliko kotona ollut kärhämää ennen kouluun lähtöä? Koulussa ennen tuntien alkua? Väsyttikö? Ei. Ei mitään näistä eikä hän oikein edes tiennyt.

Välitunti nyt kuitenkin istuttiin vielä rauhoittumassa alakerrassa ja kas, tenava oli kuin ihmisen mieli kun luokkaan palasimme. Loppupäivä sujuikin sitten varsin hyvin ja vikalla tunnilla kävimme jälleen tulostamassa tälle palkkiokuvat sillä hymynaamoja oli kertynyt tarvittava määrä palkkioon.

Läksyparkkiin jäi tarkalleen tenava, ja  hän siis ekan tunnin tekemättömiä hommia tekemään. Tämä systeemi on muuten toiminut aika hyvin, väittäisin. Tunneilla on alkanut syntyä valmista jälkeä vaadittu määrä ja vaikka kaikkea ei välttämättä aina ehdikään niin kynä on silti käynyt koko tunnin. Kolmosta ajatellen tärkeää oppia.

Läksyparkissa tenavalla ei olekaan mennyt koskaan kuin hetki, se taito tehdä kun on olemassa, asenne on aina välillä se joka aiheuttaa ongelmia. Eilenkään tuolla ei mennyt kuin viitisen minuuttia kun hommat oli tehtynä sillä hei. Persoonamuodon tekemissanojen taivutus, helppoa kuin heinänteko kun vaan viitsii tehdä.

Kotiin kurvailin jälleen etuajassa, pyörähdin tutkailemassa että sairaat on parempivointisia ja kiitolaukkailin kohti ennakkoäänestystä ja markettia sen perään. Niin, ne sairaat. Junnulla on rasitusspirometria nyt puolentoista viikon päästä ja siihen asti pyritään ehdottomasti välttämään hoitavan astmalääkkeen käyttöä.

Liekö sitten keväällä ja koivuilla osansa asiassa mutta junnu on ollut pari päivää jumissa. Siis todellakin jumissa. Torstai-iltana kuuntelin että millä ihmeellä lapsi saa edes nukuttua kun yskii liki nonstoppina kuivaa, ahdasta yskää. Avaavaahan tässä on sitten mennyt senkin edestä ja etenkin eilen sitä meni suorastaan nonstoppina.

Aamupäivästä soitti jo luokanvalvojakin kauhistellakseen lapsen vointia, ei tuon kouluhommista tullut yhtään mitään kun yskiminen vei kaiken ajan eikä hän kertakaikkiaan kyennyt yhtään keskittymään tekemiseen. Minä kehotin lähettämään kotiin potemaan, niin ja ottamaan lisää avaavaa johon tosin opekin oli kehottanut monesti.

Soittelin lapsen itsensä kanssa kun tämä tallaili kotia kohti ja jösses, jopa tuo olikin tukossa. Kehotin häntä ottamaan kotiin päästyäänkin avaavaa ja ottamaan aluksi lepoasennon, soittelisin ruokkiksella ja jos olo ei yhtään siihen mennessä helpottaisi tai pahenisi niin kaipa se olisi ensiapu ja spirakeikka edessä.

Prinsessa puolestaan kärsi mahdottomista kuukautiskivuista eikä kyennyt oikein mitään koulussa koska sattui, särki ja oksetti yhtä aikaa ihan tajuttoman paljon. Hänkin suuntasi siis kotiin kesken päivän. Aikamoinen perjantai näiltä osin siis.

No, junnua ei onneksi tarvinnut lähteä kiikuttamaan mihinkään sillä se pahin jumi helpotti kun ennätti kotiin ja lepäili kotvan ihan aloillaan. Nähtäväksi jää suoriudummeko millään ilveellä sinne tiistaihin asti ilman hoitavaa, jos emme niin valitettavasti siinä kohtaa joudutaan tutkimus siirtämään syksyyn. Plääh.

Pyörähdin siis äänestämässä, hain marketista erinäisen määrän rehuja kanaa ja kas, kotona laittelin sitten kasvispadan tulille. Eihän sitä meillä oikein muut syö, niin paitsi junnu jonka kanssa olemme innokkaita kasvisten syöjiä. Harvemmin niitä silti tulee tehtyä sillä oikeasti.

On aika syvältä tehdä paria eri sapuskaa vain siksi että kaikille on jotain. Meidän kasvispatamme oli ihan päästä repäisty malli, tomaattimurskaa, kesäkurpitsaa, porkkanaa, purjoa, paprikaa, salottisipulia, kukkakaalia, parsakaalia, valkosipulia ja oreganoa. Niin ja mustapippurua, kasvislientä ja bambunversoja. Jösses että oli hyvää uunissa paistettujen broitsufilepihvien kanssa!

Muu joukkio söikin sitten mitä jääkaapista löytyi eli tänään pitänee tehdä jotain yleissapuskaa tyrkylle. Meille nyt onneksi jäi edelleen sitä kasvispataa jääkaappiin ja se on hyvä se! Aivan erikoisen hyvää broitsu oli kun nosti siivun fetaa sen päälle ruokaillessa. Junnukin kiskoi sellaisen määrän että ihme ettei haljennut.

Loppupäivä menikin sitten pitkälti normipuuhien parissa. Pyykkejä kaappeihin, siivoilua sieltä täältä, tiskokoneen täyttöä ja tyhjennystä ja olemista. Tänään on luvassa se parin tunnin rypistys koululla ja sen jälkeen ajattelin ryhtyä grillin kaiveluun. Siinä samalla ajattelin istuttaa kuistin ikkunalla olevat ruukkunarsissit ulkoruukkuun, ne kun on nököttäneet ikkunalla prinsessan juhlista asti.

Vaan jaa. Nyt pitäisi kaiketi taas tutkailla omaa habitustaan (höh!) joten se on moro ja have fun!

Perjantaita sitten vaan

Eilinen työpäivä oli varsin jees, uimahallikeikka sujui hienosti, samoin sitä seurannut matikan tunti vaikkakin tenava valitteli pääkipua ja huonoa oloa ennen laskemista. Hyvin tuo silti jaksoi, tenavastahan kun ei koskaan voi olla varma onko kipu ihan oikea juttu vai tuliko se mieleen ihan vain ettei tarttis tehdä…

Vikalla tunnilla pää olikin sitten niin kipeä, ettei kouluhommista tullut mitään. Minä kehotin tenavaa lepäilemään paikallaan, viimeinen tunti sentään ja kohta olisi kotiinlähtö edessä. Ope yhtyi mielipiteeseeni ja tenava vain istua öllötti ja tuijotteli sormiaan.

Viimeiset kymmenen minuuttia tunnista annettiin porukan touhuta vapaasti ja kas, tenavan pääkipu ja paha olokin katosi kuin tuuleen. Outoa…Koska mitään kouluhommaa ei ollut tullut tehtyä niin minä totesin että ei, tenava ei pääse touhuihin mukaan vaan hoitamatta jäänyt lukuläksy ja tehtäväkirjan homma on sitten ne joihin käydään käsiksi.

Harmittihan tuo, mutta ei kiukuksi asti. Kotvan tenava punnitsi vaihtoehtojaan; istua edelleen hiljaa aloillaan se lopputunti vai lukea läksy, tehdä tehtävä ja ehtiä ehkä hetkeksi touhuihin mukaan. Ja kas, niin vaan tenava otti ja lukea päräytti lukuläksyn, teki tehtävän pikana ja ennätti kuin ennättikin hetken tehdä omaa vapaavalintaista hommaansa. Jes!

Eilinen työpäivähän alkoi muuten jokseenkin katastrofaalisissa tunnelmissa. Siis oikeasti. Minä otin ja lähdin työmaata kohti, matkalla tiputin sekä prinsessan että poikasen 18vee matkan varrelle ja ajelin tyytyväisenä Cheekin säestyksellä kohti työmaata.

Hieman ennen työmaata käännyin jälleen yhdestä 90 asteen risteyksestä ja pam, samantien käännyttyäni kuului älytön kolahdus auton repsikan puolen takarenkaan tietämiltä. Tsiisus! Kolahdus kuulosti ihan siltä, että vähintään jarrupala (?) tai lokarin osa tai iskari tai jokin vastaava olisi irronnut, osunut renkaaseen ja lentänyt huitsan kuuseen.

Apua! Tottakai autokin tuntui ihan oudolta samantien ja päässä pyöri jo että no tottakai hemmetti soikoon, kun Voldemarkin on rikki niin onhan se nyt selväkin että tottakai kirviäinenkin nyt ottaa ja räjähtää jostain päin romuksi. Hyvin hyvin hiljaa kurvasin läheiselle linja-autopysäkille, nousin autosta ja lähdin tutkailemaan tilannetta.

Ei mitään. Siis minä en nähnyt autossa yhtään mitään poikkeavaa. Ihan identtisiltä näytti niin kuskin kuin repsikan puolenkin renkaiden alueet, renkaatkin oli ihan ehjät ja mistään ei noussut savu tai roikkunut mitään ylimääräistä. Siis täh? Varmemmaksi vakuudeksi otin ja kiersin lenkin takaisin sille kohdalle jossa se älytön kolina oli kuulunut.

Eipä silläkään kohtaa näkynyt mitään osia missään tien laidassa saati tiellä. Autokaan ei tuntunut mitenkään oudolta, taisi olla se aiempi tuntuma mielikuvituksen tuotetta. Aika outo olo siinä itsellä oli, kädetkin tärisi säikähdyksestä. Mutta tosiaan, ei mitään osia missään…

Sen sijaan sillä kohtaa oli rinnetalo jonka takana näytti olevan rakennustelineet pystyssä, niiden reunat näkyi tielle talon päädystä. Arvoitukseksi jää siis tämä juttu, oliko (?) kolahdus autosta vai sittenkin sieltä rakennukselta? Mutta jos se oli autosta niin oikeasti. Mikä? Auto kun pelittää ihan normaalisti eikä tunnu mitenkään oudolta käsissä.

Työmaalla oli aamusta palaveri ja tarjolla herkkuevästä ja pakko todeta, että herkkuleipää syödessä kädet tärisi edelleen kohtalaisen hyvin. Jopa siinä määrin hyvin, että leivän päällä olleet sipulit ja munat ei tahtoneet pysyä aloillaan. Onneksi oli tosiaan se palaveri, kummasti se tutina siinä katosi istuskelun aikana.

Iltapäivällä läksyparkki oli hiljainen joten minä kurvailin kotiin jo ennen kahta. Autolla joka pelitti siis edelleen ihan normaalisti. Touhusin broitsukiusauksen uuniin, tutkailin speden kanssa tämän läksyt ja pyörähdin marketissa kenkäostoksilla kiusauksen kypsymistä odotellessa.

Osuinkin passelina päivänä markettiin sillä kas, sieltähän löytyi aivan mahdottoman ihanat lenkkarit allekirjoittaneelle kahdellakymmenellä ekellä ja kas, juuri junnun toivomat slip-on tennarit tälle ja jösses, vitosella! Nyt on sitten kenkäostokset tekemättä enää poikasen 18vee ja prinsessan osalta, todnäk korjaan tämän asian vielä tänään illan suussa.

Iltasella ei tullutkaan touhuttua enää oikein mitään, niin paitsi kiikutettua ukon siskolle tämän astiat jotka on hups, jääneet rippijuhlien jälkeen nököttämään meille. Ja kyllä, auto toimi jälleen ihan moitteetta. Hieman sellainen epävarma olo tässä itsellä sen suhteen on mutta niin. Kun ei mitään näy edelleenkään missään eikä auto käyttäydy oudosti tai pidä mitään ylimääräisiä ääniä niin näinköhän se kolina sitten kuuluikin sieltä raksalta?

Ukko tutkaili voldemaria iltasella ja todnäk vika on nyt sitten kaasuläppäkotelossa. Sen puhdistaminen kun auttaa tilannetta niin että autolla pääsee ajamaan ihan normaalisti aina siihen asti kunnes sammuttaa sen ja käynnistää uudelleen. Huoks. Moisen hinta vaihtoineen päivineen taitaa olla useamman satasen pieti joten tuplahuoks.

Juuri nyt kun ei olisi moiseen rahaa, sitä kun on mennyt viimeisen kuukauden aikana aika reippaasti johtuen prinsessan kekkereistä, vapuksi vuokratun mökin kustannuksista ja kumpaankin autoon ostetuista kesärenkaista. Eli ei kiva, ei alkuunkaan.

No, ukko ei aio kuulemma moisen kanssa nyt hytkyä kiireellä sillä kyllähän tuolla minun kirviäiselläni saa juoksevat asiat hoideltua ja työmaalle tuo pääsee kavereiden kyydillä. Tosin niin. Jos siellä kirviäisessä on sittenkin joku vika jossain. Huoks vaan juu ja vielä kerran.

Tänään työmaalla on tiedossa oletusarvoisesti normipäivä. Työpäivän perään ajattelin pyörähdellä kotosalla ja lähteä sen jälkeen prinsessan kanssa niitä kenkiä tutkailemaan. Huomiselle ajattelin ostaa useamman paketin makkaraa sillä hei, ihan mielettömän ihanaa keliä lupaavat viikonlopulle eli grillikausi!!!

Huomennahan meillä on tosin koulupäiväkin, siis spedellä ja junnulla. Onneksi se ei kestä kummoisia aamusta mutta tiedän jo valmiiksi mikä mutina ja rutina siitä tulee etenkin speden taholta. No, kerranko sitä lapsi mutisee ja rutisee. Vaan jaa. Josko tässä omaa habitustaan vähitellen, se on siis moro ja have fun!