Jes!

Eilinen työpäivä sujui varsin mukavan joutuisasti. Heti aamusta suoritimme esimiehen kanssa vaativan työhaastattelun, tyylihän moiselle oli ”niin olet hakenut paikkaa, haluatko jatkaa samassa työssä” ja vastaus ”juu, näinhän sitä olen ajatellut”. Nauruksihan se kokolailla meni esimiehen todettua että tämähän on ehdottomasti ihan työhaastattelujen aatelia.

Sitä se toki olikin, esimies totesi tarjoavansa paikkaa enemmän kuin mielellään minulle, laittavansa päätöksen vielä samana päivänä sähköpostiini ja yleiseen jakoon. Mitäpä sitä turhia tässä kohtaa lätisemään siitä miten olen työni tehnyt ja hoitanut, esimies totesi ihan simppelisti saman kuin itsekin olen monesti ajatellut; ei sille paikalle voi ajatella ketään muuta.

Loppuhaastattelu menikin pitkälti höpötellessä ”teinien” asioista, poikasen muutosta, tyttären odotuksesta ja siitä mitä kaikkea penskat mukanaan tuovatkaan elämään. Tunneille kipittelinkin sitten ihan normaaliin tapaan, ei ihmeitä siinäkään. Tenavakin oli varsin ok, toki nyt välillä joutui komottamaan mutta ei sen kummempaa.

Läksyparkissa oli tarkalleen yksi lapsonen, ennätin siinä samalla höpötellä tyttären kanssa tämän tulevia asuntokuvioita, muutaman sanan poikasen 20veekin kanssa ja kas, päivä oli pulkassa. Kotiin ajelin oman lekuriaseman kautta, siitä suuntasin lääkärikeskukselle maksamaan edellisen päivän sössintöjen ja dementian aiheuttaman maksamattoman laskun ja sovinpa sielläkin lääkärille soittoajan maanantaille.

Oman lekurin osalta taas soittoaika on sovittu torstaille eli siedätyshoitohommia edelleen tuumaillaan suuntaan jos toiseen. Kotiin ennätettyäni totesin poikasen 20vee työmaan auton seisovan tien reunassa, poikanen tosin ei ollut paikalla. Olin siinä kahden vaiheilla josko ryhtyisi ruokaa laittamaan mutta se sitten jäi sillä poikanen ilmaantui aika pian ovesta paikalle.

Siinä ei kauaa mennyt kun saunakamari oli tyhjennetty poikasen kapineista työmaan auton kyytiin! Eihän niitä kapineita nyt niin mahdottomia ollutkaan, sänky, muutama tuoli, ruokapöytä ja useampi jätesäkillinen vaatteita. Niin ja muutama laatikko muuta sälää.

Poikanen lähti tyytyväisenä toisen varapoikasen kanssa kuskaamaan kapineita uuteen kotiinsa, antoi toki minulle vielä avaimen huusholliinsa sillä oikeasti. Pitäähän äidillä avain olla. Vannotti tosin etten ilmaannu paikalle ilmoittamatta, ”kato kun koskaan ei tiedä vaikka olis orgiat menossa”… Heh heh!

Poikasen lähdettyä olin aikeissa ryhtyä ruokaa laittamaan mutta pah ja pöh, tietokonevelho laitteli passelisti viestiä että olisi paikalla asemissaan jos sitä poikasen 18vee konetta olisin tuomassa. Ei kun autoon ja vientiin. Minähän en siis sitä kuntoon saanut vaikka tein tempun jos kolmannenkin koneelle.

Siitä reissusta kotiuduttuani ryhdyinkin sitten viimein ruokaa laittamaan, syödä einehdimme ja kas, ukko ryhtyi tekemään lähtöä kauppaan. Minä en jaksanut lähteä mukaan sillä haloo ja päivää, minähän olin lähdössä vielä katsastamaan poikasen uutta huushollia.

Ukko kävi poikasen 18vee kanssa kaupassa, ostivat erinäisen määrän evästä sekä kotiin että poikaselle vietäväksi ja lähdimme sitten porukalla poikasella käymään. Aivan passelin sopiva asunto poikaselle! Sopivasti tilaa, ihanan vaaleat pinnat, paljon valoa ja kaikki pelitti hienosti!

Minä purin kauppakassista eväät omille sijoilleen, pistin varapoikaset, nyt molemmat oli jo ilmaantuneet paikalle, ripustamaan verhoja ikkunoihin ja purin siinä samalla keittiökapineita paikoilleen. En sitten tiedä pettääkö muistini tässä kohtaa mutta muistini mukaan niitä oli aiemmin enemmän.

Nyt oli tarkalleen kaksi kattilaa, paahdin, veden- ja kahvinkeitin ja niin. Siinä se oikeastaan olikin. Ei yhtä ainoaa astiaa, ei pannua, ei kauhoja eikä mitään. Ei hajuakaan mihin ne kaikki on kadonneet. Eipä silti, muutenkin poikanen lähtee nyt aika nollista, makkarissa on sänky, keittiössä pöytäryhmä ja siinä se oikeastaan onkin.

Olkkariin ei ollut yhtään mitään. Ei valaisimia, ei sohvaa eikä telkkaria. Poikanen tuli pyörähtämään vielä kotosalla ja pakkasin tälle mukaan parit lautaset, kahvikupit, ruokailuvälineitä, kauhaa, foliota ja muuta vastaavaa. Niin ja banaaneita, nuudeleita, sokeria, teetä ja muuta vastaavaa.

Poikanen lähti sitten vielä pyörähtämään isällään, josko siellä olisi tallessa kattolamppu ja telkkari. Eiköhän tuo noilla kapineilla nyt alkuunsa mene, ensi viikolla ajattelin tehdä täsmäiskun tyyliin mites nyt jääkaappi voi. Harmillista että tämä alku on näin takkuinen mutta sitä se nyt vaan on.

Ja sittenkin, yksi huolenaihe vähemmän. Ei tarvitse miettiä missä se poikanen öitään viettää, nythän tuolla on oma tupa ja oma lupa. Asioilla on tapana suttaantua jollain tapaa aina ja ehkäpä tämä nyt on poikaselle se alku joka tuottaa mukanaan vain hyvää ja kaunista. Aina saa toivoa!

Tänään ohjelmassa onkin sitten synttärikekkeröintiä, sapuskan laittelua, pyykkäystä ja ehkä tässä vielä intoutuu iltasella ihan illanistujaismeininkeihinkin. Ennalta ei voi tietää. Vaan jaa, josko vielä kupponen tai pari kahvia, sitten vuorossa onkin suihkuun hilppaisu. Se on siis moro ja have fun!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s