Huomenta vaan

Näin puoli kuudelta on vaikea sanoa onko sitä väsynyt vai ei, voi olla että ei kunhan saa kahvia koneeseen. Olisin takuulla nukkunut kertakaikkisen mainiot yöunet jos en olisi herännyt kolmelta yläkerrasta kuuluvaan rymsteeraukseen.

Joopa joo. Poikanen oli palannut iltariennoistaan mutta tuo nyt ei ollut varsinaisesti rymsteerauksen järjestäjä, kyllä se oli lähinnä junnu. Voin kertoa, että muutama tulikivenkatkuinen sana siinä tuli livautettua huulilta kun yläkerrassa pyörähdin. On se nyt prkl!

Uhkasin, että se on sitten siinä ja siinä, ettei poika menetä a. pelikonetta ja b. tietokonetta ennaltamäärittämättömäksi aikaa. Ei hän pelannut, hän katseli telkkaria. Aha. No, se saattaa olla telkkarikin liittyy samaan joukkoon, on se nyt kumma kun kuudesluokkalainen kukkuu puolet yöstä!

Kostoiskuna moisesta aion ottaa ja nyppiä junnun ylös aamukasilta. Oli mikä oli ja väsytti miten väsytti. Prkl. Nih! No, toisaalta. Tämä vanha lehmä muistaa kyllä oman vasikkana olonsa (iskän usein hokema neuvo äidille joka tuskaili aikanaan suunnilleen samojen teini-ikään ehtineen tyttären touhujen kanssa) ja totean, että juu. Tulihan sitä ihan säännönmukaisesti kukuttua itsekin tuossa ikää öisin…

Eilinen työpäivä oli varsin jees, tuntuu että työmaalla puhaltaa ihan uudet tuulet. Tiedossa on palaveria muiden koulujen pienluokkaohjaajien kanssa, jee, ja itse harkitsen saisinko mitenkään järkättyä ensi keskiviikon niin että voisin jäädä työpäiväni päälle vielä vesoon.

Kumpainenkin tietää ylityötunteja ja mikäs, ne kyllä kelpaa sillä onhan se mukava kun voi lähteä työmaalta siinä kohtaa kun ei ole enää tekemistä. Se viikkoittainen puoli tuntia-tunti auttaa toki hyvin perjantaihin, mutta voisi kai sitä muinakin päivinä suikkelehtia aiemmin jos niikseen on.

Tai ottaa ja säästää niin että pitääkin ihan koko päivän vapaata. Josta tulikin mieleen… Yksi lomapäivä on pitämättä edelleen. Höh. Pitänee tuumia mihin kohtaan sen läväyttää itselleen pidettäväksi. Kenties toukokuulle, heti vappuviikonlopun jatkeeksi? Hmmm…

Ohjattava oli varsin jees, en sitten tiedä voiko hymynaamapalkkio vaikuttaa niin paljon että tenava tosiaan alkaa töihin heti ne saatuaan ja tekee mutisematta ja kiukkuamatta kaikki hommat pois tuosta vaan. Palkkiohan on ollut täydellinen rekkoja rakastavalle nuorukaiselle; perjantainen tulostustuokio atk-luokassa.

Eilen opettelimme yhdessä miten saamme samalle arkille useamman kuvan samalla kertaa ja voi sitä riemun määrää kun maksimimäärään, kolmeen, arkkiin saatiin kuusi rekkaa. Loppupäivä (liki puoli tuntia) menikin sitten ihan vain ja ainoastaan niitä rekkoja tuijotellen ja kuvia ihaillen.

Työmaalta kotiuduttuani otin ja hilppasin liki samantien kaupoille. Nyt pitäisi olla kokolailla kaikki tarjoiluemmeet hankittuna ja tänään on sitten luvassa leivontaa ja siivousta. Todnäk lähden nyt aamusta ensin speden kanssa pyörähtämään markettihelvetissä, olisi näet ihan kiva saada spedelle jalkaan jotkut muut kuin collarit.

Reitevä ja pakarainen spede kun ei sovi niihin normihousuihin mitä yleensä marketit pukkaa ulos. Ihan turha edes kuvitella, että tässä uskaltaisi enää ostaa housuja lapselle ilman että tämä on mukana, tämän talven ”liian pienet”-saldo kun on kolmet. Voi pska.

Pesin siinä vielä koneellisen pyykkiä komennettuani poikaset tutkailemaan mitä laittavat pyhänä päälleen ja järkkäsin erinäisen määrän puhtaita vaatteita kaappeihin. Siivosin olohuoneen niin että sieltä ei tarvitse enää muuta kuin imuroida ja pestä lattia, sama imuri-pesu-yhdistelmä kun on luvassa alakerran muihinkin huoneisiin.

En viitsinyt ryhtyä moista eilen vielä tekemään sillä oikeasti, mitä järkeä. Tänään on kuitenkin tarkoitus leipoa ja kokkailla joten ihan takuuvarmaa on, että lattiat ei puhtaana pysy huomiselle ennen kuin moiset touhut on hoidettu. Tänään on siis ihan oikeasti paljon hommaa odottamassa.

Minun pitäisi pyörähtää myös ukon siskolla hakemassa astioita, samainen kurvailu pitäisi suorittaa anopin suuntaan, se kun unohtui eilen siinä hässäköidessä. Kun olen saanut juoksut, leivonnat ja kokkailut pois käsistä niin siinä kohtaa on jo ihan voittajafiilis.

Yksi asia tosin ketuttaa aika lujaa, etten sanoisi. Mikä ihme siinä on että aina, siis ihan aina ennen kekkereitä ukko on kipeänä? Tämän viikon tuo on maannut petin pohjalla kaiken sen ajan mitä ei työmaallaan ole ollut joten ihan itsekseen tässä on saanut juosta ja riekkua.

No, tänään hän joutuu osallistumaan sen verran että vie kaattiskamat pois kuistilta. Tosin sitä ennen minun pitää kantaa ne kamat sinne kuistille, eihän ne sieltä muuten mihinkään kulkeudu. Kuistin lopullinen järkkäilykin on vielä tämän päivän listalla joten tylsää ei ehdi tulla.

Vaan jaa. Luulenpa, että ryhdyn vähitellen tutkailemaan mitä tässä voisi näin aamutuimaan ryhtyä tekemään. Ihan vielä en raaski ryhtyä leipomispuuhiin sillä sähkövatkain->mekkala. Ehkä otan ja kiikutan kaattiskapineet kuistille ja lähden liikkeelle siitä, sen jälkeen saattaakin jo olla että täällä on osa väestä hereillä. Tai sitten ei.

Se on siis moro ja have fun!

Perjantaita sitten vaan

Tässä sitä taas istutaan aamukahvilla vaikka kello ei ole edes viittä vielä. No, ennättääpä olla ennen työmaalle siirtymää.

Eilinen työpäivä oli varsin bueno, tenava yllätti totaalisesti ja että olikin hieno katsella merkintöjä tämän vihossa ja todeta että jes, päivät oli mennyt hymynaamojen osalta hyvinkin samoin kuin edellisellä viikolla eli parille tunnille oli osunut tympeä ilme, muut oli hymyä. Muutenkin tenava oli ollut varsin jees, ei mitään ihmeellistä valittamista niiltä osin.

Töissä nyt ei ollut mitään ihmeellistä uutta, mitä nyt sain todeta oman paikkani tulleen avoimeen hakuun joten tänään ajattelin täytellä hakemuksen sillä niin. Hakeahan sitä pitää vaikka alustavien puheiden mukaan hommat jatkuu syksyllä ihan samalla kaavalla.

Kotiin ehdittyäni totesin speden nenän olevan edelleen jumissa, spedehän viettä päivän kotona sillä vaikka kuume on kaikonnut niin nenä ei ota toimiakseen sen enempää kuin äänikään. Ääni oli sentään palannut ihan normaaliksi mutta se nuha. Varsin megalomaaninen on se.

En jäänyt sen kummemmin kotiin heilumaan vaan otin ja loikkasin autoon liki samantien uudemman kerran, siinä kotiin ajellessa kun totesin että hemmetti soikoon. Minä kyllä otan ja käyn ostamassa itselleni uudet kengät sillä talvikengät oli jokseenkin kuumat koivissa.

Vanhat uskolliset adidaksethan päästää taas veden sisään pohjaan ilmestyneen pienen reiän vuoksi, reikä tosin on niin pieni ettei sitä edes näe mutta pakko kai siellä on reikä olla koska sukka kastuu märällä kelillä. Nilkkurit taas ei ihan pelitä silloin kun on tarkoitus ihan liikkua liikkua työmaalla esim liikunnan merkeissä.

Olipa ne tähdet taas kohdallaan ja kas, ei siinä kauaa mennyt kun löysin mieluiset kengät sittarin kenkätelineestä. Tuskin niitä nyt oli ihan minulle suunnattu, taisi olla ajateltu enemmänkin nuorille ihmisille mutta niin vaan minä kävellä köpsöttelin kassalle ihanat mustat adidakset kädessäni.

Siis sanoinhan jo, ihanat? Punainen pohja, valkoiset raidat punaisin terein ja valkoinen pohjan sivuosa. Nam. Juuri niin minun näköiset kuin olla voi eikä hintakaan päätä huimannut, kakskyt ekkee! Jes, kilometrejä sitten vaan popoille, nih! Samalla reissulla piipahdin vaatekaupassa sen verran että kurkkasin hupparivalikoimaa mutta se ei napannut.

Kotona touhusin pikana sapuskaa joukoille ja einehdimme porukalla, mitään sen kummempia kotihommia tai valmisteluja en ollut eiliselle ajastanut. Tarkoitus oli istua ja olla, heitellä jossain kohtaa puhtaat pyykit kaappeihin jne mutta pah ja pöh.

Ukon sisko soitteli josko käyttäisin häntä kaupalla ja mikäs, lupasin käyttää kunhan saan ruokailut ja kahvit hoidettua. Pyörähdys marketissa siis, laiskana ihmisenä en tosin noussut itse autosta kun ei markettitarvetta ollut ja takaisin kotiin.

Poikanen 20vee avokkeineen oli ilmestynyt meille sillä aikaa, muutama sananen siinä vaihdettiin ja minä yritin samalla sihtailla miten universaali ja iisiklikki-mallinen tuulilasinpyyhin saadaan käyttökuntoiseksi, ts vastaavaksi kuin autosta irrottamani.

Todettakoon että moinen palikkatesti oli viedä järjen joten luovutin suht pian muutaman iisiklikkauksen päästä. Itse asiassa, olen melko varma ettei pyyhkijä käykään autooni sillä millään ilveellä en saa hahmotettua miten kiinteän reiän saa muutettua ei kiinteäksi…

Moiseen pyyhkimien uusimiseen taas päädyttiin simppelisti siksi että joku onnellinen otti ja hajotti toisen. Juu. Vaihtaahan ne on pitänyt jo siitä asti kun auto hankittiin, ei siinä mitään, mutta niin. Reilu viikko takaperin otin ja nostin pyyhkijän ylös skrapatakseni lasin ja kas.

Ei se mennyt ihan putkeen se pyyhkijän alaslasku. Jostain kumman syystä pyyhkijä kääntyikin väärin päin ja pam vaan, otti ja lensi kaaressa maahan. Takaisin asettelu kertoi karua kieltään siitä, että lukitusvimpain tai mikälie oli murtunut siinä alaslaskun yhteydessä.

No, eipä moinen nyt sen kummemmin haitannut sillä paikoilleenhan sen silti sai, ainoa että sitä ei kannata kauheasti nostella ylös sillä juu, pyyhkijä nyt ei viitsi nousta sen varren mukana vaan jää lepäilemään lasia vasten. Pyyhkiä tuolla silti voi, ei siinä mitään, kunhan ei ole ensin osunut varren ja pyyhkijän liitoskohtaan esim jääskrapalla.

Silloin kun voi käydä niin kuin allekirjoittaneelle kävi muutama päivä takaperin, pyyhkijät päälle ja viuh, pyyhin lentää kuin ohjus vastaantulijoiden kaistalle. Onneksi moinen ”sivuheitto” tapahtui lähitiellä jossa ei juuri ole liikennettä, vedin siis uparit, hain pyyhkijän ja asetin taas paikalleen.

Myönnettäköön, vaikka se nyt siis ns toimii niin oma jännityksensä siinä joka kerta on kun aikoo lasia pyyhkäistä. Lentääkö, lentääkö, lentääkö… EI, jes, se on paikallaan! En muuten viitsinyt kokeilla lentoherkyyttä kun prinsessan kanssa kenkäkaupoilta kotiin palailtiin, oli sen verran paljon muutakin liikennettä joten annoin tuulilasin olla ihan suosilla katupölyssä…

Pyyhkimet odottaa siis ukon tutkailua, epäilen että tiedossa on runsain mitoin prkleitä kun hän niitä ryhtyy sihtailemaan. Itse keskitin tarmoni hetken pälinöintiin poikasen ja avokin kanssa, pyörähdin välillä pikaisesti prinsessaa kurkkaamassa yläkerrassa ja siis htti soikoon.

Alas palatessani ihmettelin mistä hemmetistä lattiaan oli ilmestynyt kuraiset kengänjäljet. Eteisen ovelta aina keittiön perukoille asti oli sellaiset kurajäljet että rääkäisin jo ensimmäisen eteisessä nähdessäni että mitä httiä, kuka täällä kävelee kengillä.

Sukulaismies. Huoks. Huoks, huoks ja huoks. Siinähän tuo istui keittiön pöydän ääressä krapuloissaan, pahalta haisten ja muutenkaan kunnossa ei ollut hurraamista. Voi pskan pska. Tästä on alkanut nyt tulla hieman turhan taaja tapa tälle, ilmestyä yhtäkkiä mistä sattuu ja missä kunnossa sattuu.

Viimeksi lauantaina minä kiikutin hänet aamusta kylille kun hän ei löytänyt takaisin lähtöpisteeseensä, iltapäivästä tuo ilmestyi uudemman kerran meille ja silloin ukko vuorostaan kiikutti tämän lähtöpisteeseensä. Alkuviikosta ukon sisko soitteli kertoakseen nähneensä sukulaismiehen lähimarketissa joten mitä ilmeisimmin tämä heilui edelleen meidän maisemissa.

Sukulaismieshän on aivan mahdottoman jees kun on kunnossa. Muutama vuosi takaperin alkoi aikamoinen alamäki ja aina välillä tämä on tehnyt ryhtiliikkeen ja hoidellut asioitaan kuntoon kunnes sitten taas on rämähtänyt alas ja taas on menty lujaa.

Tämä meidän nurkissa pyöriminen alkoi anopin synttäreistä, sitä ennenhän sukulaismies olikin liki puoli vuotta täysin näkymättömissä saatuaan alkukesästä ukolta lähtöpassit kun yhden alamäkensä aikana ilmestyi yhtäkkiä heilumaan meille.

Kävi tuo sitten kenkänsä riisumassa, onneksi en ole tosiaan alakertaa vielä siivonnut siivonnut, ja istui uudelleen alas selittämään kuinka sekaisin asiat ollenkaan on. Puoli seiskalta illalla minä lähdin kuskaamaan sukulaismiestä naapurikuntaan sillä oikeasti.

Minä en todellakaan ehdi monen tunnin vuodatuksia siitä mitä tässä pitäisi tehdä ja blaablaablaa. Lapsetkin tuota pelkää, isoa miestä joka on ihan oikeasti arvaamaton kun alamäki on päällä. Minä siis komenteerasin miehen kiskomaan kengät jalkaan, istumaan autoon ja kysyin että mihin ajetaan.

No, sopuisastihan tuo kyytiin lähti ja sopuisasti jäi osoitteeseen jonne hänet vein. Kauhulla odotan mitä edessä vielä onkaan sillä sukulaismies ei nyt vaan tajua millään, ettei voi hypätä ja loikata tänne miten sattuu. Mitenkään en viitsisi alkaa oviakaan pitää lukossa tuon takia mutta niin.

Kun ei toisella ole mitään paikkaa missä olla. Juoppokämppiähän nyt toki aina on mihin mennä, mutta siinä se sitten onkin. Jaa-a. Nähtäväksi jää mitä tässä on ollenkaan vielä edessä tuon kanssa.

Loppuilta menikin sitten ihan vain ollessa. Junnu otti ja oksensi tehokkaasti kaiken syömänsä yskänkohtauksen lomassa, tänään pitäisi soitella taysiin ja kysyä mitäs nyt. Ei tämä nyt kovinkaan hyvältä näytä tämä tilanne, näinköhän edessä on vielä lääkkeiden uudelleen käyttöönotto…

Vaan jaa. Josko tästä vähitellen lähtisi poikasta 18vee herättelemään ja ryhtyisi tutkailemaan omaa habitustaankin. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Tänään suuntaan työmaalle, oli mikä oli. Speden suhteen on vielä hieman hakusessa pääseekö tuo kouluun vai ei, kuumetta ei eilen enää ollut mutta nuha on ihan mahdoton. Äsken tuo köpsötteli perässäni olkkarin puolelle ja äänikin kuulostaa olevan katoamaan päin joten huoks. Onneksi ukko menee iltaan joten jos tuo ei kouluun suoriudu niin eipä hätää.

Eilen otin suht laiskasti päivän. Ruokaa nyt tuli tehtyä pariakin laatua, olkkaria järkättyä vähän sieltä täältä, pyykkiä pestyä vielä koneellinen ja kiikutettua puhtaita vaatteita kaappeihin. Niin ja imuroitua mutta siinä se oikeastaan olikin.

Onnenpetterinä otin ja laittelin käyttämälleni kirpparisivulle viestiä siitä, että koulutuolejen tarvetta olisi, josko jollakulla olisi ylimääräisenä ja olisi edullisesti luopumassa niin voisin noutaa. Kas, puolilta päivin piipahdin hakemaan parit koulupöydän tuolit ruhtinaalliseen kahden juhla mokan-hintaan. Ei huono!

Iltapäivästä hainkin sitten prinsessan koulusta, matkalla nappasimme vielä kolmannen tuolin kahvipaketilla kyytiin ja kotvan kuluttua pyörimme jo pitkin kenkäkauppoja lähicityssä. Vaan olipa pyörimistä mutta niin vaan oli onnen tähdet kohdallaan ja viimeisestä kenkäkaupasta ne kengätkin sitten löytyi.

Ja ei, hinta ei todellakaan huimannut päätä vaikka siinä kohtaa olisin todnäk todennut satasen kenkienkin olevan ok, lievä tuskastuminen kun alkoi jo iskeä päälle. Ale on ale on ale ja mikäs, kivahan se on 70 prossan alella ostaa kenkiä. Läheltä liippasi etten katsonut itsellenikin kenkiä koipiin.

Koska kengät oli todellakin halvat niin annoin prinsessalle periksi ja pyörähdimme vielä syömässäkin siinä samalla kertaa. Pakko todeta, että edellisen shoppailureissun ruoka oli kyllä parempaa vaikka mikä, hyvää se American Dinnerinkin eväs oli.

Kotona en kovin kauaa reissun päälle viihtynyt vaan suht nopsaan ajelin jo kohti Lidliä sillä makeaa teki mieli. Suklaavanukas kruunasi Greyn anatomia-hetkeni illalla. Joku leffakin siellä alkoi heti perään ja sitäkin tuli kotva töllättyä, sängyssä tölläsin vielä hetken Scorpiota jota ukko tuijotteli.

Ei siis ihme, että tänä aamuna olo on jokseenkin uuvahtanut, ihan liian myöhään tuli valvottua. No, eiköhän tästä piristytä kun saa habituksen kuosiin ja työmaavaatteet päälle, toivottavasti ainakin. Työmaalla pitäisi käsittääkseni olla ihan normipäivän, saapa nähdä onko näin.

Vaan jaa. Josko sitä siirtyisi herättelemään poikasta 18vee. Se on siis moro ja have fun!

Näin se homma etenee

Olemme siirtyneet speden osalta taudissa uuteen osioon nimeltä räkis. Mitä ilmeisimmin pääkipu alkaa olla historiaa, kenties lämpökin mutta räkää. Sitä kuulkaa riittää!

Eilenhän sairaspäivää kotosalla vietti mm poikanen 18vee. Päivän mittaan tuon olo onneksi koheni ihan normaaliksi, jos nyt yksikään 18vee voi normaali olla. Sen sijaan lievän yllätyksen loi vuorostaan junnu joka otti ja oksensi iloisesti juuri ennen kuin tämän piti lähteä kouluun.

No, pää tuolla ei ollut kipeä eikä tuo muutenkaan erityisen sairaalta vaikuttanut, mitä nyt valitteli kurkkuaan mutta limahan se. Sehän sen oksupoksun sai jälleen kerran sulostuttamaan aamuhetkeä. Koska limaa ja sitä myöten köhinää tuntui olevan reippaanlaisesti päädyin ihan simppelisti jättämään pojan kotiin.

Eli sellainen sairastupa meillä eilen. Ihan lievää turhautumaa iski moinen vanhallekin kotkalle, siis oikeasti. Älytöntä! Nythän ei sitten puutu oikeastaan enää muuta kuin että prinsessa saa taudin, niin ja minä, meidän kohdallemme toivon sen tosin osuvan aikaisintaan ensi viikolla sillä oikeasti.

Ne juhlat. Ja valmistelut. Mistään tule mitään jos puolikuolleena niitä joutuu laittelemaan. Onneksi eilen ei olo ollut itsellä alkuunkaan puolikuollut, niin paitsi iltasella kun akka oli ihan puhki ja oikeaa kättä särki niin vietävästi. Liekö siihen sitten syynä tiukka nelinseisonta-asento jota harjoitin useamman tunnin ajan.

Yhdistin toki siihen erinäisen määrän vähemmän mukavia liikeratoja tyyliin venytys, kurotus, taivutus jne. Juu ei, ei purrut jumppakärppänen ei, vaan turhautumien purkutarve siivoamalla. Ja kyllä niitä sitten tulikin purettua, ihan pohjanmaan kautta etten sanoisi.

Se oli viiden ja puolen tunnin siivouskeikka! Yläkerrassa. Junnun koppi (2m x 5m) vei moisesta touhusta ensimmäisen kaksi ja puoli tuntia. Noilla neliöillä varustetun kopin siivoamisen olettaisi käyvän nopeammin mutta oikeasti. Huone on malliltaan niin syvältä siivota ettei mitään rajaa!

Niin siis sehän sijaitsee katon lappeen alla eli on entistä vinttitilaa rintamamiestalossa. Onneksi olemme suhteellisen pienikokoisia, muuten siivous olisikin kokolailla mahdotonta puuhaa ja sittenkin siinä sai olla kerran jos erään mutkalla, solmussa ja vääntäytyneenä mitä älyttömimpiin asentoihin.

No, koska olin homman aloittanut niin teinhän minä sen loppuun. Ja viimeisen päälle. Siinä sai jokaisen huonekalun alusta kyytiä, voin kertoa että pölypallon pölypalloakaan ei huoneeseen jäänyt ja se on varma se! Muutama löytökin siinä tuli samalla tehtyä, mm aiemmin hukkunut kirjastonkirja otti ja löytyi sängyn alta.

Junnun huoneen jälkeen ulotin toimet keskihuoneeseen joka on sikäli helpointa kauraa että sitä olen karsinut raskaalla kädellä jo kerran jos eräänkin. Ei sekään silti hetkessä siistiytynyt, kas kun asettelin jatkiksia parempiin asemiin, kiinnitin seinäpatteria paremmin paikoilleen ja muuta vastaavaa.

Junnun huoneesta oli saaliiksi tullut puolitoista (!) jätesäkillistä rompetta eikä säkki enää juuri täyttynyt lisää keskihuoneen kapineilla. Vähän toki jotain tuli siitäkin roimittua poistoon mutta vähemmän. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä olikin sitten poikasen 18vee huone.

Siis oikeasti! Miten kukaan pystyy elämään sellaisen pskan seassa? Tai no pskan ja pskan, mutta ihmettelen minä suuresti mitä ollenkaan oli mahtanut sängyn alle kaatua ja kuivua? Tai yöpöydän viereen, nurkkaan? Ja mikä hemmetti oli sulanut seinään kiinni hyllykön takana? Haiskahti minttutoffeelta?

Jos kohta junnun huone vei eniten aikaa ihan sen raivaamisen ja tavaroiden karsimisen sekä oikeille paikoilleen päätymisen takia niin ajan kuluminen muussa osassa yläkertaa ei sitten johtunutkaan tavaroista vaan lähinnä lattioiden pesusta.

Onhan siinä toki lattiapinta-alaakin mitä hinkuttaa ja polvillaan hinkuttaessa homma on kieltämättä hitaampaa mutta kun. Se on myös ainoa varma tapa nähdä ja saada kaikki ihan oikeat likatahrat pois muovimatosta. Ihan lievää ihmetystä tosin aiheutti se, että miten ihmeessä matto oli ihan kuin pieniä puukonheittelyreikiä täynnä?!

Toki siellä on ennestään ollut reikää siellä ja toista täällä, tuhosihan aikoinaan koiruudetkin pari kohtaa matosta aika pätevästi kaivellessaan valeraskauksissaan pesää huoneen pariin eri nurkkaan mutta nämä puukonheiton näköiset jäljet oli kyllä uutta.

Ihan suoraan sanottuna: kamalassa kunnossa on koko muovimatto sanon mä! Ei siitä saa enää millään edes pestyn näköistä jos rehellisiä ollaan, kaikki reiät matossa kun on tietysti sen näköisiä kauempaa katsoessa kuin ne olisi likatahroja ja niitä todellakin riittää.

No, puhdas se nyt silti on ja todellakin puhdas, vaikka ottaisi ja söisi ihan suoraan siitä lattialta. Viimeisen rätinvedon kiskastuani otin ja kannoin kaksi jätesäkillistä silkkaa romua kuistille odottamaan perjantain kaatopaikkakeikkaa. Urakoinnin päätin pesemällä kaksi (!) koneellista pyykkejä jotka löytyi sekä poikasen 18vee että junnun huoneen kätköistä.

Ja vieläkin sitä tuolla olisi yhden koneellisen verran mutta kun kuivaustilat on jokseenkin rajalliset. Toisaalta koska tämäkin päivä menee kotosalla niin mikäs, tänään voisi sitten pyykkäillä loput ja kenties ottaa ja siivoilla alakerrassa ihan kunnolla. Sittenpähän olisi hoidettuna ja oletusarvoisesti voisi kuvitella että lauantaille riittäisi ihan imurointi.

Vaan sanon minä että jos nyt ei muuta niin ainakin pahimmat turhautumat siinä siivoillessa jälleen katosi. On se vaan kumma kuinka hyvältä se joka kerta tuntuu nähdä kättensä jäljet silloin kun ne on heti ja selvästi nähtävillä kun on ottanut ja raatanut.

Tänä aamuna olotila ei olekaan sitten ihan niin hyvä, paitsi että oikea käsi tuntuu edelleen kipeältä niin lisäksi se on kuin puutunut. Eikä siinä todellakaan vielä kaikki, epäilen osallistuneeni johonkin liikunnalliseen jumppahetkeen sillä hemmetti soikoon, jaloissahan on tosiaan lihaksia ja ne pirulaiset on ihan lievästi kipiät reisien osalta. Prkl!

Mutta niin, hyvältä se oman käden jäljen näkeminen tuntuu edelleen, äsken pyörähdin herättelemässä poikasta 18vee ja voi miten mukavaa olikaan kun ei tarvinnut yhtään katsoa mihin jalkansa asetti sillä lattioilla ei ole mitään ylimääräistä!

Loppupäivästä en sitten tehnytkään enää oikein mitään, paitsi niin, niitä pyykkejä nyt tuli rullailtua koneeseen, telineelle ja niin edelleen. Sen verran reippailin siinä joutessani että kävin nakkomassa ukon siskon työmaalleen, hänellä kun oli joku reissu työporukan kanssa siinä ehtoolla.

Pääkipuakin siinä iltapäivästä pukkasi mutta olisiko syynä ollut simppelisti se että siinä siivoilun lomassa ei tullut itse syötyä yhtään mitään. Ilta tulikin sitten tankattua evästä napaan, ihan lievästi oli nälkä ja se tuntui uusiutuvan ihan parin tunnin välein.

Nukkumaan hilppasin vasta kympin kanttiin mutta kyllä minä sitten nukuinkin. Aamusta heräsin vasta ukon kellon soittoon, eilisen illanhan ukko vietti tiukasti petissä sillä häntä huimasi ja päätä juhmi, kuumetta tuolle ei silti noussut. Tänä aamuna pää ei kuulemma tuntunut mitenkään oudolta joten olisiko tuo selvinnyt taudista noin lievin eväin?

Junnu mennee tänään kouluun, samalla kun herättelin poikasen 18vee komensin tämän ottamaan avaavaa, josko limat ei tänä aamuna ryntäisi vauhdilla liikkeelle. Spede-reppana niiskuttaa ja räkii kuin vanha tekijä, silmät tuolla on edelleen todella oudot ja lurpallaan mutta lämpöä ei ole joten ehkäpä tuo huomenna on jo koulukuntoinen.

Toisaalta, jos ei ole niin siihen nyt ei maailma kaadu, ukkohan menee vasta iltaan joten kotiin tuon takia ei tarvitse itse jäädä. Itse suikkasen tänään heti kolmen kintaalla maailmalle, kas kun ne prinsessan korkkarit. Eilen en kertakaikkiaan jaksanut enää lähteä tämän kanssa niitä metsästämään, ihan lievästi oli takki tyhjä illalla.

Vaan jaa. Josko tästä ryhtyisi latailemaan uudemman kerran pyykkikonetta, kävisi petaamassa poikasen 18vee petiin puhtaat petivaatteet (näytti olevan edelleen sievästi viikattuina tämän sängyn jalkopäässä kun kävin herättelemässä) ja tutkailisi mitä sitä tänään tusaisi ruoaksi.

Se on siis moro ja have fun!

Niinpä niin ja jaapa jaa

ja trallalallalaa vielä päälle. On se kuulkaa hienoa sitten niin! Ei tullut sitten eilen lähdettyä sinne työmaalle vaikka täydessä valmiudessa ennätinkin jo tuossa keikkua. Spedehän valitteli päätään jo pyhäehtoona nukkumaan mennessä ja niinpä niin, siinä se sitten olikin.

En ehtinyt vielä edes herättelytoimiin asti  kun lapsi hiipi makkarista keittiöön ja totesi ovensuussa että päähän sattuu vieläkin vaikka hän nukkui. Lämpöähän tuolla sitten oli, miten muutenkaan. Just. Iltapäivästä poikanen 18vee hiippaili kotiin etuajassa ja kas.

Pää ihan julmetun kipeä. Iltaa myöten lähti sitten lämpö nousuun tälläkin eli huoks. Mikä hemmetin kuumetauti tämä nyt tällä kertaa sitten on? Illalla pääkivun valittelijoihin liittyi ukkokin, saapa nähdä mikä on tilanne nyt kun hän tuolta petistä kömpii ylös aamuvuoroon lähteäkseen. On tämä nyt sitten taas.

No, minä en sitten tosiaan sinne työmaalle lähtenyt, sen sijaan otin ja soitin työkaverille että joopa joo kuule. Minäpä sitten jäänkin ihan suosilla kotiin kun ukkokin on jo ennättänyt lähteä töihin. Isommat tenavat lähti normisti kouluun, sopivat vielä lähtöä tehdessään että kurvaavat koulusta suoraan heseen syömään.

Me jäimme speden kanssa olla öllöttämään kotosalle ja pitkälti olemiseksi se menikin vaikka ennätin siinä jo alustavasti tuumia josko sitten ottaisi ja ryhtyisi sitä lopullisen kunnollista siivoa tekemään. Toisaalta, mitä sitä vielä. Tällä joukolla kämppä ehtii olla siivoamattoman näköinen jo moneen kertaan ennen kekkereitä.

Hyydykekakkujakaan en oikein voinut ryhtyä tuunaamaan sillä niin. Ihan sama miten päin minä sinne pakkaseen tuijotan niin ei siellä vaan ole tilaa eikä sinne vaan saa luotua sitä mistään. Ihan hemmetin jumissa on se! Näinköhän kakkujen teko jää sitten lauantaille, ei kyllä nappaa lainkaan moinen sano.

Ruokaakaan en viitsinyt ryhtyä laittelemaan sillä niin. Jääkaappi tursuilee edelleen ukon tuunaamia sapuskoja ja toisaalta, eipä niitä syöjiäkään olisi erityisemmin ollut kun kaksikkokin oli ulkoistanut ruokailunsa. Lähinnä pyörimiseksi meni päivä siis. Tekemättömänä pyörimiseksi.

Operaattorin asiakaspalveluun tuli sentään soiteltua siinä aamusella ja päivitettyä prinsessan liittymä hieman tehokkaammaksi. Speden pääkivun helpotettua ja lämmön lähdettyä laskuun uskaltauduin pikaisesti piipahtamaan palvelupisteelläkin, samalla tuli pyörähdettyä marketissa leivontaemmeostoksilla ja nappasinpa vielä hesestä hampparitkin.

Sim-kortinhan sai samoin tein mukaan sieltä palvelupisteeltä, aktivoituna ja kaikki, joten tuon kanssa ei sitten kummoisempaa vaivaa neidillä enää kotiuduttuaan ollut kuin lykätä se kiinni kännyyn ja siirrellä numerot sille. Jossain sillä ne oli, ei kannata kysyä missä, mutta jossain mistä ne tuli vaan sinne kännyyn.

Iltapäivästä tuli soiteltua uudemman kerran operaattorille, kas kun yhtäkkiä hoksasin että niin. Olisi kai ne voinut samalla kertaa päivittää ne minun ja junnunkin liittymät. En koskaan taida kyllästyä TeleFinlandin asiakaspalvelun kehumiseen!

En ole koskaan tainnut joutua jonottamaan palveluun paria minuuttia kauempaa, yleensä en edes sitä eikä eilinenkään ollut poikkeus. Kaiken lisäksi palvelu on aina ollut mutkatonta ja helppoa eikä kertaakaan ole tullut oloa että yrittävät myydä lisää jotain mitä ei tarvitse.

Nytkin myyjä sihtaili liittymät ja totesi että kappas joo. Kyllähän näissä on sitä päivittämisen varaa, minunkin pakettini kun on päivitetty joskus vuosia sitten. Totesipa tuo vielä perään asiaa kotvan tutkailtuaan että jaa, kas. Tehän olettekin meidän vanhoja asiakkaita, tottahan näihin aletkin saadaan kohdalleen.

Niinpä niin, minullahan on ollut kyseinen liittymä vuodesta 2005 ja kyseinen firma on aloittanut 2004 joten melkein alkuperäiseksi tässä voisi itseään sanoa. Nyt on sitten liittymät päivitetty ihan viimeisen päälle kuntoon ja kas, hintakin tippui samalla kertaa vaikka puheaika ja netin nopeus kasvoi ihan älyttömän paljon.

Ukon toettua kauneusuniltaan tuli sitten vielä hoidettua vakuutusjuttujakin kuntoon, kas kun ukko oli tehnyt puhelimitse vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön viikko takaperin ja nyt sieltä sitten soitettiin ja ilmoitettiin että ilmoitus pitää tehdä vielä sähköisestikin netin kautta. Siis täh?

No, olipa tosiaan sitä aikaa siinä joten eipä siinä mitään, minä näpyttelin ilmoituksen menemään joten ihan virattomana ei päivää tullut oltua. Tämäkin päivä menee nyt sitten kotona, ukko kun suuntasi sinne työmaansa suuntaan ja tosiaan, speden kohdalla elämme toivossa että tämä olisi nyt sitten se kuumeeton päivä niin että lapsi pääsisi huomenna kouluun.

Mutta sanon minä että lievä kauhu tässä kohtaa alkaa vallata alaa. Toisaalta tuijottelen tiukasti kalenteria ja lasken tyyliin ”viisi päivää aikaa kaikkien potea tauti, viisi päivää aikaa”… Ja syytä olisi sitten potea siihen sunnuntaihin mennessä jos aikeena on moinen potea, pyhänä ei sairaita katsella!

Vaan jaa. Taidan nyt hilppasta sen verran käymään kerrosta ylempänä että käyn kuulostelemassa mikä poikasen 18vee olotila on. Tuo kun oli vähän kahden vaiheilla sen suhteen josko kuitenkin sinne töihin tänään, tämähän on viimeinen top-jakson viikko ja kaipa tuo toivoo että tauti oli tällä mallia piipahdus.

Se on siis moro ja have fun ja ps. pitäkää peukkuja ettei tauti jatka kierrostaan vaan tämä on tässä ja nyt!

Sainpa aikaiseksi

Lauantai oli toiminnan täyteinen päivä, jos näin voi sanoa. Leipomaanhan sitä tuli ryhdyttyä likipitäen samantien kun sain kahvit kitusiin, blogin kirjailtua ja silmät kunnolla auki.

Aamuysiin mennessä valmiina oli kaksi kinkkupiirakkaa ja täytemäärää ajatellen oletan, että ovat suht täyttäviä. Vai mitä pitäisi ajatella jos täytteeseen kahdelle piirakalle tulee 12 kananmunaa, kilo kinkkua ja liki litra juustoraastetta?

kinkki

Prinsessa tuli käytettyä kampaajalla, itse tuli shopattua salaattikulhoja, serviettejä ja muuta rekvisiittaa rippijuhliin. Kotiuduttani touhusin vielä yhden kinkkupiirakan sillä jaa kas. Kaikki ei välttämättä edes voi syödä paprikaa joten pakkohan se oli tehdä yksi ilman.

Onpa siis tehtynä. Iltapäivästä piti niin mahdottoman paljon vielä tehdä hyydykekakut mutta totuuden nimissä; ei jaksanut napata ja moiseen oloon mainio huomio oli se, että pakkanen oli niin täynnä että ensin olisi pitänyt käyttää aivojaan ihan tosissaan jotta olisi saanut sinne tilaa. Olkoon siis, totesin ja keskityin syömään.

Ja kahvittelemaan. Ja tölläämään töllöä. Iltasella poikanen 20vee pyörähti käymässä ja ehtoo menikin ihan vain ollen ja ihmetellen.

Eiliselle ei ollutkaan sitten suunniteltuna yhtään mitään toimintaa, ja pitkälti päivä menikin ihan vain ollen ja töllötellen tallenteita. Ruokaakaan ei tarvinnut laitella, ukko kun kokkasi lauantaina ruokalajin jos toisenkin pyhää varten.

Rento meno siis eilen. Oikeastaan ainoa vähän enemmän toimintaa vaatinut operaatio oli prinsessan uuden kännykän käyttöönotto, siihen kun tuleekin nyt sitten nanosim-kortti ja moistahan talossa ei todellakaan ennestään ole. Yritimme josko olisimme saaneet leikattua normisimistä netin ohjeiden mukaan oikeanlaisen mutta pöh ja pah, ei onnistunut.

Tänään pitää siis työpäivän perään pyörähtää kännyliikkeessä hakemassa uusi sim-kortti, tiedä sitten saako sen sieltä suoraan mukaan vai joutuuko sen tilaamaan. No, netissä neiti pystyy kännyllään kotona olemaan joten kaipa sekin riittää toistaiseksi.

Vaan jaa. Kohtsilleen pitäisi kaiketi kurkkia omaa habitustaan ja herätellä poikanen 18vee, onneksi tämä on viimeinen top-jakson viikko. Inhottavia nämä aamuherättelyt, niin se on. Se on siis moro ja have fun!

Lauantaita sitten vaan

Eilen aamulla meiltä pääsi itse kukin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti kuka kouluun, kuka työssäoppimispaikkaansa ja kuka työmaalleen. Tai niin jaa. Sehän sopii kyllä tuohon kouluun kohtaan sekin… No kuitenkin, ei unohtuneita reppuja, avaimia saati muutakaan.

Työmaalla ennätin kahvitkin juoda siinä aamupälinnöin yhteydessä, tenavathan tuli vasta ysiin. Melkolailla toisinto edellisestä päivästähän se eilinenkin oli. Siis oikeasti. Ollaanko tässä nyt sitten töissä vai ei? Tai jaa, musatunnilla mopo oli kovin keulivainen, mutta ei suinkaan kiukun tai muun merkeissä vaan välitunnin hippaleikki oli tainnut jäädä päälle.

Läksyparkissakin oli passelisti vilinää, lapsosta tuli ja meni vähän miten sattui. Kotiin pääsin lähtemään etuajassa ja sehän oli hyvä se, sillä olin jo työmaalla suunnitellut ottavani itseäni niskasta kiinni ja tekeväni ihan AIKUISTEN oikeasti rippijuhlavalmisteluja.

Ihan aluksi otin ja kaivelin netin kätköistä esiin passelin reseptin kinkkupiirakalla. Niitä on tarkoitus pyöräyttää kaksi pellillistä ja pyöräytyspäiväksi ajattelin ihan tätä päivää. Ohjeen tutkailtuani kurvailin markettiin ostamaan tarvittavat emmeet moisiin, samalla nappasin jätesäkkejä rullan.

Kotiuduttuani otin ja keittelin rakettispagettia speden toiveesta, prinsessa ja junnu lähti pyörillä shoppaamaan sittariin. Syödä einehdimme siinä speden kanssa, minä join vielä päälle kupposen jos toisenkin kahvia ja odottelin että tiskikone sai jauhettua ohjelman loppuun ja tyhjäsin sen. Tuli siinä samalla tilattua prinsessalle hiustenleikkuukin tälle päivälle.

Ja kappas kuulkaa, niin vain sain aikaiseksi että huomasin pelmaavani kuistilla piirun ennen viittä. Ja sitä pelmaamista sitten muuten riittikin vaikka myönnettäköön, että kuisti näytti pahemmalta kuin sotku siellä loppuviimeksi olikaan.

Ennestään siellä tönötti yksi (!) jätesäkki ukon täyttämänä, voin kertoa että aika-ajoin säkin uumenista tuli ällöttä lemahdus (veikkaanpa että kyseiseen säkkiin on päätynyt mm junnun roskapusseja joissa on ollut omenien, mehuputeleiden, ruoan jne jämiä), itse otin ja ryhdyin täyttämään toista.

Parahiksi paikalle osunut poikanen 18vee sai ottaa kainaloonsa lieden ympäriltä riisutut styroksit ja kiikuttaa ne saunan eteiseen, ne kun melkein taisi luoda sen pahimman sotkuisuuden näkymänkin kuistilla. No, kyllä se jätesäkkikin siinä täyttyi siivoillessa, kuistin hyllyyn kun oli päätynyt sitä sun tätä turhaa ja lisää silkkaa roskaa löytyi kuistin pöydän alta ja penkeiltä.

Hinkuttelin hyllykön puhtaaksi, samoin ikkunalaudat ja pöydän ja nostelin jätesäkitkin pihan puolelle odottamaan kaattiskuljetusta joka minulle luvattiin tälle päivälle. Toivoa sopii, ettei paikalliset varikset niitä nyt keksi tänä aamuna pelmata ennen kuin ne päätyy autoon…

Ja kas! Puoli seiskalta minulla oli SIIVOTTU ja SIISTI kuisti. Jes! Kyllä nyt kuulkaa kelpaa! Se kuisti kun oli melkolailla se ykkösstressin luoja, toinenhan on yläkerta mutta sinne saatan tehdä jonkinasteisen täsmäiskun joko tänään tai ensi viikolla.

Prinsessan rippijuhlavalmisteluthan alkaa olla suht hyvällä mallilla vaikka jotenkin olenkin stressannut mielessäni että tekemättömiä hommia on vaikka miten ja paljon. Toki, se varsinainen siivosiivo nyt on täällä sisätiloissa vielä tekemättä mutta niin. Eipä se nyt taida normisiivosta poiketa kuin sen verran että joitain kapineita pitää kiikuttaa pisteestä a pisteeseen b…

Tarjoilupuolikin on hyvällä mallilla sikäli, että kaikki tarjottavat on tiedossa ja vain ja ainoastaan valmistusta vailla. Pari hyydykekakkua, kenties jokin muu makea leivonnainen siihen kylkeen, pikkuleipiä, kahta eri salaattia, savulohta made by eks-appi ja kinkkupiirakkaa. Niillä mennään eli stressata ei oikeastaan tarvitse sen kummemmin.

Vaateosasto on niitä kenkiä vailla kunnossa, parturi tekee täsmäiskunsa neidin päähän tänään ja siinäpä se. Ei huono ei! Vieraslistakin on aika hyvin selvillä sen osalta ketä tulee ja ketä ei, miksikään megalomaanisiksi nämä kekkerit ei ole onneksi turpoamassa vaan oman väen kanssa maksimiluku taitaa olla 35.

En tosin laskenut isosia ja rippipappia vieraslistaan, heitä nyt ei kaiketi kuulukaan laskemalla laskea? Heidätkin on siis kutsuttu joten sitäkään ei tarvitse enää miettiä ja hyvä niin. Kaikista karmeinta kun minusta on aina kekkereissä kuin kekkereissä se kaikkien juttujen muistaminen ja miettiminen.

Tänään kiikutan siis prinsessan parturiin, tarkoitus on leipasta ne kinkkupiirakat ja heittää pakkaseen, soitella anopille astioiden tiimoilta ja eks-anopille niiden lohien tiimoilta. Niin ja kiikuttaa prinsessa ja tämän kaveri viimeiseen konfirmaatiota edeltävään tapaamiseen.

Prinsessan rippilahjatoiveetkin on tässä matkan varrella muuttunut, toki edelleen toiveena on raha mutta kohde on muuttunut. Hän ei nyt kaiketi aiokaan ajaa sitä mönkijäkorttia ja hyvä niin, jos tarkkoja ollaan, eipä tarvitse murehtia miten ajelu liikenteessä onnistuu eikä toisaalta myöskään niitä bensoja saati vakuutuksia.

Kännykän tuo aikoo hankkia, malliakin on jo sihtaillut kerran jos erään. Minusta ihan pönttö lahja mutta jaa. Niin se oli kuulemma poikasella 18veekin ollut, kännykkä, rippilahjatoiveena. Näillä mennään siis ja mikäs, neidin juhlahan se on ja neidin toiveita on syytä kuunnella tässä kohtaa.

Eilen aamulla puhelimeni piippaili muuten taajaan. Sisko sieltä viestitti yhden jos toisenkin rimpsun siitä kuinka yrittää nyt sittenkin jollain ilveellä saada sumplittua hommiaan niin että pääsisi sittenkin juhliin, jos ei muuta niin jälkijunassa ja edes hetkeksi.

Vaikka kyllä hän uskoisi, että prinsessa ymmärtää ihan hyvin jos nyt käykin niin ettei hän saakaan sumplittua. Ihan suoraan sanottuna, jos olisin pirullisempi luonne niin olisin todnäk vastannut joko a. meillä ei ole lapsia opetettu ymmärtämään että aikuisilla on erilaisia työtilanteita tai b. juu, meillä on lapset joutunut tottumaan ja ymmärtämään että aikuisilla on erilaisia työaikoja.

En sitten viitsinyt. Mitä sitä tästä enempää riiheämään, molemmat sai sanottua oman näkemyksensä asioiden tilasta ja omista tuntemuksistaan niiden osalta, nyt voi sitten keskittyä nuolemaan haavojaan mikäli niitä tässä kahakassa tuli. Itselleni tuli, se on valitettava tosiasia mutta senkin kanssa on pakko osata elää.

Jotenkin takaraivoon jäi soimaan siskon sanat siitä kuinka hän oli aina se josta huolehdittiin ja kenellekään ei tullut edes mieleen kysyä tarvitsenko minä jotain. Että kun kaikki aina ajatteli että se nyt pärjää. Jotenkin se ei tuntunut kivalta.

Tottahan se on, mutta haluanko että sitä kaikkien näiden vuosien jälkeen enää hierotaan vasten kasvojani? Muiden toimesta? Itselleni se on kipeä paikka monella tapaa, tiedän tasan tarkkaan että moinen oli väärin sillä tosiasiahan se on että siskon synnyttyä kaikki meillä kotona kietoutui siskon ympärille ja minusta tuli sivustaseuraaja.

Ihan yhtälailla minä olisin tarvinnut sitä huomiota ja huolenpitoa, sitä tunnetta että olin tärkeä. Loppuviimeksi minä olin kuitenkin vasta 7-vuotias kun sisko syntyi ja aika pian sen jälkeen kaikki aika ja energia tuntui kotona menevän siskon voinnin ympärillä.

Se näkymättömäksi muuttuminen oli ehkä pahinta. Kun ei kenenkään tosiaan tarvinnut huolehtia, riittää kun on katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja vaatetta kaapissa. Sisko sen sijaan tarvitsi tukea siihen ja apua tuohon ja kun kotona alkoi vaikeudet niin sisko oli se jonka tiimoilta ravasi lasuväkeä ja mietittiin sitä, tätä ja tuota.

Ehkä palaan tähän jossain kohtaa paremmalla aikaa, nyt ei ole se aika sillä tosiaan, leipoa pitäisi kohtsilleen mutta toteanpa, etten minä olisi tarvinnut muistutusta siitä miten näkymätön minusta kotona tehtiin kakarana. Kyllä minä sen muistan muutenkin, olen aina muistanut mutta pyrin olemaan muistelematta.

Monesti kun muistot satuttaa eniten, ne kun on tapahtumia joita ei voi enää muuttaa vaan niiden kanssa on pystyttävä elämään joka aivaten ainoa päivä loppuelämänsä ajan. Silloin se mappi-ö aivojen sopukoissa on paras paikka niille, ei niitä kannata kääntää ja vääntää sillä niillä ei saa kuin huonon olon aikaan itselleen.

Tämä tästä. Taidan nyt siirtyä tutkailemaan josko voipaketti olisi yhtään pehminnyt, se pohjan teko kun on ehdottomasti ihan ykkösinhokkipuuhaani ja olisi ihan hemmetin kiva jos voi edes olisi suht pehmeää kun sitä ryhtyy tekemään.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta vaan

Eilinen työpäivä oli kertakaikkisen mainio, itseasiassa. Olinko edes töissä? Tenava ei näet kertaakaan kiukutellut saati tenkännyt ihan tosissaan tehtävien kanssa, ainoa hetki kun kyseenalaisti tehtävänsä oli matikassa saatuaan aukeaman tehtyä ja minun todettua että niin, sitten on aika valita se yksi lisätehtävä sieltä kirjasta jonka teet lisäksi.

Ei oo sovittu, totes tenava mutta hiljeni ja valitsi tehtävän kun totesin että höpön löpön, olit ihan itse paikalla kun siitä puhuttiin tiistaina joten kaivelepa nyt vaan se sieltä. Ja kas, tenava otti ja kaivoi tehtävän jota ryhtyi tekemään. Siis mitä???

Varsin hyvä, että työpäivä oli niin kesyä kauraa. Aamu kun ei ollut sitä ollutkaan, minulle kasvoi hyvää kyytiä jonkinlainen elin otsaan kun työmaalle ennätin. Pohjalla oli jo se ketutus niistä edellisen päivän synttäreistä ja työmaalle lähtö nyt oli kaikkea muuta kuin onnistunut.

Tai jaa, hyvinhän kaikki meni aina siihen asti kun työmaalle lähdin ajelemaan. Tipautin prinsessan koululleen matkan varrella ja olin aikeissa kurvailla sinne töihin kunnes huomasin että hemmetti soikoon, työmaan avaimet unohtui kotiin. Voi prkl!

No, auton kello näytti 07:47 ja silläkin riskillä että a. myöhästyn ja b. poikaset onkin ehtinyt lähteä kouluun otin ja kaasutin kotia kohti. Meillähän on krooninen kotiavain pula, jos näin voi sanoa sillä niin. Olemme onnekkaita sikäli, että meille on siunaantunut niitä lapsosia ja epäonnekkaita sikäli, että nämä on kadottaneet niitä kotiavaimia.

Onhan niitä teetettykin lisää, ei siinä mitään, mutta ei niitä riittämiin silti ole. Neljän avaimen kierrätyksellä tässä on menty, tai oikeastaan kahta avainta kierrätetään ja yksi avaimista on pysyvästi ukolla, yksi poikasella 18vee. Ne kaksi muuta on vuoroin kenelläkin joka nyt sattuu ekana tarvitsemaan.

Onni oli selvästi puolellani ja kas, poikaset oli juuri pukemassa kun kotiin kurvasin, meillähän meni koko pesue eilen kasiin. Spedellä oli ongelmia housujen napin kanssa joten otin ja avitin sen siinä lennossa kiinni ja syöksyin vauhdilla takaisin autolle.

Auton kello näytti autuaasti 07:51 siinä kohtaa kun pihasta peruutin. Tein todnäk uuden ennätyksen työmaalle siirtymäajassa ja tämä siis siitä huolimatta että tuntui että kaikki arpajaisissa korttinsa saaneet paikalliset oli samaan aikaan tien päällä. Jösses, toisinaan sitä tekisi mieli näyttää kansainvälisiä käsimerkkejä siellä ratin takana!

Työmaan pihaan kurvasin kaksi minuuttia ennen määräaikaa eli jihuu ja hurraa! Lievää ihmetystä aiheutti se että junnu oli yrittänyt soittaa minulle. Siis miksi ihmeessä? Ei kun soitto tälle ja selvisihän se syy, spedellä oli jäänyt reppu siinä hötäkässä kotiin.

Minä totesin että ei hätää, yhden päivän koulussa menee ihan vaikka monisteiden kanssa ilman sitä reppua, minäpä otan ja ilmoitan opelle. Niin mutta kun kotiavainkin on siellä repussa. Tosiaan ja voi hemmetti soikoon! Ja spede pääsee koulusta ekana heti kahdeltatoista…

Hetken siinä ennätin miettiä että pitääkö tässä nyt ottaa ja kurvailla uudemman kerran kotiin mutta kyllä se totuus sieltä iski suunnilleen samalla hetkellä mieleen; se yksi kotiavainhan ei ole minulla vaan kotona avainnaulassa. Voi prkl! Ukon työmaalle taas on ihan himppanen enemmän matkaa, samoin poikasen TOP-paikkaan joten plääh!

Mikäs siinä auttoi, kehotin lapsia koikkelehtimaan kouluun ja lupasin, että speden ope kyllä kertoo mikä tilanne on kunhan saan tämän kiinni. Noin niin kuin kotiinpaluun suhteen. Ehdin jo siinä tehdä backup-suunnitelman, josko spede sitten jäisi vaikka koululle siihen asti kun ukko pääsee töistä.

Viesti ukolle, soitto opelle, ukko soitteli ja kas, niin vain kävi että jihuu ja hurraa, ukko pääsisi lähtemään töistään normaalia aiemmin ja hakisi speden sitten samalla kertaa koululta. Vaan että risoi ja repi, etten sanoisi. Kun ei vaan mene putkeen niin ei mene putkeen…

Olihan tässä toki puolensa. Kun itse kotiuduin työmaalta kahdelta oli täällä ruoka laitettuna ja tenavat ruokittuna. Riitti kun ryhtyi itse einehtimään ja keitteli kahvit. Tarkistin siinä samalla speden läksyt, siivoilin köökin, laittelin tiskikoneen päälle ja muuta perinteistä höttöä.

Passelisti ennätin tyhjentääkin sen tiskikoneen siinä iltapäivästä ennen kuin lähdin ukon siskoa noutamaan, minä kun olin jo aiemmin lupautunut tämän seuraksi kodinkoneostoksille. Käytiin siinä samalla kaupalla ja kotona en sitten touhunnutkaan oikein mitään iltasella.

Saapa nähdä pääsenkö minä tänään työmaalle, tämä aamukahvi kertonee mitä tehdä. Yöllä heräsin näet ihan yhtäkkiä siihen että mahassa väänsi ja ihan tosissaan. Pikajuoksu vessaan ja kas, niin vain maha otti ja tyhjeni täysin yhden jälkeen yöllä. Just.

Nytkin on vähän sellainen ällö olo mutta ei varsinaisesti sairas joten katsotaan. Ehdin kyllä miettiä jo sitäkin, että onko tullut syötyä jotain joka nyt ei vaan käynyt sillä jotenkin kuulostaa hölmöltä että muissa riekkunut mahatauti tulisi muka vasta nyt. No, katsellaan.

Vaan jaa. Taidan siirtyä herättelemään poikasta 18vee, johan se olisi se aika. Onneksi tänään ei ainakaan oletusarvoisesti jää keneltäkään mitään mihinkään sillä tarkoitus on kiikuttaa tenavat kouluun samalla kertaa kun itse sinne työmaalle suuntaan.

Se on siis moro ja have fun, nyt herättelemään.

Heipparallaa jälleen

Torstaissahan tässä taas, jees! Eilinen työpäivä meni yllättävän kivuttomasti, olkoonkin että suurin osa päivästä meni normaalista poikkeavalla ohjelmalla. Hidastahan se matikan teko ekalla tunnilla, tietty, oli mutta kiukkukohtauksia tai tenkkäämistä ei sentään ollut nähtävissä.

Puukässytkin sujui kuin valssi, ne siis isompien kanssa, ja läksyparkkikin oli suht reippaalla tahdilla taputeltu. Ei hassumpaa siis, ei lainkaan hassumpaa. Kotiin ennätin piirun ennen kolmea ja kas, spede oli passelisti jo tehnyt kotitehtävät ja luki minulle lukuläksyn samalla kun lämmitin tälle ja junnulle ruokaa.

Einehdin siinä itsekin tytärtä odotellessa, niille siskonpojan synttärikekkereille kun olimme tämän kanssa lähdössä. Sakki oli kummasti kutistunut lähtijöiden osalta siinä kotiuduttuani, junnu ei tahtonut lähteä koska hänellä oli serkkulikka seurana ja spedekin oli kiikun kaakun. Prinsessa nyt ilmoitti samantien kotiuduttuaan että ehei, hänen tarvitsee lukea matikan kokeeseen.

Spede nyt sentään lähti mukaan joten ihan kahteen pekkaan tyttären kanssa emme liikkuneet. Väkeä oli paikalla jo runsain mitoin kun hieman viiden jälkeen ovikelloa soittelimme. Serkkupoika oli, luonnollisestikin, hieman pettynyt kun junnu ei ollutkaan mukana mutta minkäs teet.

Henkkoht kun olen sitä mieltä että kun kyseessä ei ole kaverisynttärit ja junnukin menee jo kuitenkin yläkouluun ensi syksynä niin pakota en lähtemään. Eihän tuo ollut toisenkaan serkkunsa synttäreillä kuukausi takaperin, ihmeellinen luimija tulossa näiltä osin siis.

Kahvipöytään pääsyssä kestikin sitten aikansa sillä ilmeisesti sisko oli muuttanut kekkereiden aikatauluja, suurin osa vieraista oli jo ennättänyt kahvitella ja loput istui pöydässä kun me ovesta sisään astuimme. Mikäs siinä, höpöttelin parin siskon kaverin kanssa olkkarissa, niin ja toki tämän eks-appivanhempien.

Kahvittelun lomassa sisko sitten otti ja totesi että kas, junnuko ei sitten tullutkaan. Ja onpa nyt harmi. Kun poika kuitenkin tätä odotti ja on varmaan ajatellut heidän olevan kavereita ja kyllähän kavereiden synttäreille aina tullaan. Että voi voi.

Mitäpä tuohon olisi sitten sanonut, totesin vain että no, junnulla oli kaveri ja ei tuo ollut toisenkaan serkkunsa kekkereillä aiemmin enkä tuon ikäistä enää viitsi pakottaa, kas kun sentään spede mukaan lähti kun tämä nyt ei ollut edes siellä toisissa juhlissa tämäkään.

Tuskinpa sillä sanomisellani oli mitään merkitystä, oletan ainakin näin. Siinä kun teimme lähtöä tyttären ja speden kanssa niin sisko totesi että ai niin, hän ei tule sinne rippijuhliin kun on silloin töissä ja listat olikin tullut jo aiemmin kuin hän oli ajatellut ja jos rippijuhlat olisikin viikko myöhemmin niin olisi onnistunut.

Aha. Selvä. No, seurakunnan asioihin ja juhlajärkkäilyihin meillä ei taida olla mitään vaikutus- eikä määräysvaltaa. Että tämä selvä, sinä et sitten tule. Juu kun hänellä on se oma nuorikin siellä töissä ja kaikkea ja tosiaan, kun ne listat olikin tullut jo aiemmin kuin hän luuli eikä hän sitten saanutkaan enää laitettua vapaapäivätoivetta kun kutsun sai.

Pakko se oli autossa sanoa tyttärelle että no johan nyt on prkl. Että tuohan tekee käsittääkseni pääosin pelkkää yötä ja nytkin tuolla on reilun viikon putkeen vapaapäiviä. Että käsittääkseni niitä pystyy yleensä aika hyvin vaihtamaan niitä vuoroja ja etenkin kun on kyse sunnuntaista josta tulee kaikki lisät.

Että ei se nyt varmaan olisi ollut iso homma vaihtaa jonkun työkaverin kanssa yksi omista vapaistaan niin että työkaveri olisi sitten tehnyt sen sunnuntain. Ja päiväsaikaanko tuo nyt sitten onkin silloin töissä? Ja mitä se hemmetin ”luuli olevansa kaveri”-puhe oli.

Siis hemmetti soikoon! On se junnu sen toisenkin serkkunsa kaveri ja näkevät ja tapaavat kyllä halutessaan, ei sitä varten tarvitse synttärikekkereitä olla. Ja vielä sukulaisille suunnattuja synttärikekkereitä, ei niihin välttämättä tenavat enää isompina niin hingu ja tosiaan, minä en kyseisiin kekkereihin lähde edes enää tuon ikäistä pakottamaan.

Rippijuhlat, valmistujaiset jne on ihan eri asia, niihin pakottaisinkin vaikka kuinka on sukulaisjuhlat, mutta 12-vuotissynttärikekkereille jotka on sukulaisille suunnatut. En tod! Mieleen tuli sekin, että hittolainen, näinköhän se osallistumattomuus prinsessan rippijuhliin on jonkinlainen mielenosoituskeikka sekin.

Voi prkl! Eiköhän rippijuhlat ole niitä once in the lifetime-juttuja joihin ihmiset jopa järkkää vapaata töistä jos kyseessä on läheisempi sukulainen. Jonkun serkun lapsen rippijuhlien suhteen nyt vielä ymmärtäisin ettei vapaata järkkäillä mutta oman sisaren lapsen rippijuhlat…

Kyllä kuulkaa pisti sylettämään ja ihan tosissaan sittenkin. Ja mitä hemmettiä sitä junnua sotkee mihinkään? Meillä on ollut maailman sivun se tapa että kun lapselle tulee riittävästi ikää niin en minä tätä enää pakota mukaani kulkemaan kuin maks nimenomaan joihinkin erikoisjuhliin.

Samalla kaavalla on toimittu muidenkin kanssa. Junnu nyt ei takuulla ajatellut poisjääntiään tyyliin ”kun en mä oo sen kaveri”, ehei, tällä nyt vain sattui olemaan sillä hetkellä mielekkäämpää tekemistä serkkunsa kanssa (minecraftia pelasivat kimpassa) ja olisi varmasti lähtenyt mukaan jos ei olisi ollut.

Ja ihan täysin ajattelematta olenko vai enkö ole sen kaveri. Muistaa sen nyt omastakin kakara-ajastaan, ei sitä äidin mukaan tahtonut kekkereille lähteä silloin jos sattui sillä hetkellä olemaan jotain muuta omasta mielestä tähdellistä tekemistä eikä siinä tullut silloin kyllä hetkeäkään ajateltua että joo, kun nyt oon sen kaveri niin mun on pakko.

Päinvastoin, niitä serkkuja joiden kanssa kaveerasi kakarana niin niitä näki kyllä aina halutessaan ihan ilman niitä synttärijuhlia ja ne synttärijuhlathan oli jossain iässä suorastaan ”plääh, ei huvita ja kiinnosta”-listalla juuri siksi että niissä oli aina niin paljon porukkaa eikä serkun kanssa ehtinyt kunnolla olla siinä kohtaa kun paikalla pyöri muitakin.

Mutta ei. Sisko nyt osasi kääntää tämän juuri kuten parhaakseen näki siinä kohtaa. Osaksi meidän väliemme huononemista. Että kun me emme ole enää läheisiä niin ei ne meidän lapsetkaan ole kavereita. Voi vttu sanon mä! Jotain rajaa idiotismiinkin!

Yleensäkin ottaen lasten sotkeminen riitoihin on ihan idioottia! Minä voin loukkaantua siskolleni siitä miten hän kohtelee minun lapsiani jos siltä tuntuu ja hän voi loukkaantua minulle siitä miten minä kohtelen hänen lastaan mutta lapsille ei todellakaan tarvitse lähteä loukkaantumaan.

Se, että minulle tulee aina se rahankeruujuhla-fiilis niistä siskonpojan kekkereistä ei ole siskonpojan luomaa vaan siskon, minä kun tiedän tarkalleen että tälle raha on puolijumala ja olen melkolailla varma siitä että sisko katsoo vieraiden tuomien rahasummien olevan suoraan suhteessa siihen kuinka paljon he välittävät tämän lapsesta.

Hemmetti, opettakoohan tuo sen lapsenkin siihen? Että jos saat vitosen niin et ole sille niin tärkeä kuin sille joka toi kakskymppiä? Jaa-a. Ja se, että tämä jättäytyy pois niistä rippijuhlista. Tsiisus! Ne on PRINSESSAN juhlat ja prinsessa on ihan itse päättänyt ketä kutsutaan ja ketä ei.

Itse en jotenkin edes pysty ajattelemaan että jättäytyisin pois yhdenkään näistä serkuksista rippijuhlista, ne kun on tosiaan ainutkertainen juhla nuoren elämässä ja vaikka kuinka siskon tai kenen tahansa näistä porukan aikuisista kanssa olisi sukset ristissä niin ei sitä kuulu sille nuorelle kostaa vaan iloita tämän suuresta päivästä.

Helvetin perkeleen perse, etten paremmin sano. No, prinsessalle en ole raaskinut vielä sanoa siitä ettei tämän täti nyt pääse rippijuhliin, aion ilmaista asian juuri näin ja pidän sormet ristissä ettei ukko mene laukomaan ääneen sitä mitä takuulla molemmat ajattelemme.

Ei prinsessan mieltä tarvitse tällä pahoittaa eikä tätä tarvitse sotkea meidän aikuisten kähinöihin, eikä todellakaan tämän tarvitse edes joutua hetkeäkään ajattelemaan että kas, kun äiti nyt ei ole sen kanssa väleissä niin se ei nyt tule vaikka täti onkin. Huoks.

No, tämä tästä, jopa tuli vuodatettua. Kai tässä pitäisi ihan oikeasti ottaa ja siirtyä oman habituksensa ääreen kohta ja hitsiläinen, koko porukkakin menee vielä kasiin joten niinpä niin. Valmiusasemiin on heitäkin ryhdyttävä herättelemään. Se on siis moro ja have fun!

 

Huomenta vaan taas

Olemme onnellisesti keskellä viikkoa, jes. Eilinen työpäivä ei onneksi ollut maanantain toisinto, päivä sujui varsin hyvin mitä ohjattavaan tulee. Tottakai viimeisellä tunnilla oli oltava sitä mieltä että ei, en tahdo tehdä työkirjaa vaan kirjoittaa tarinaa mutta kummasti se mieli siinä onneksi muuttui.

Tämähän on yksi niistä mielenkiintoisista jokakertaisista kuvioista kun on tehtävien teon aika ja etenkin äikän tunneilla. Jos on tarkoitus kirjoittaa käsialaa niin ei, tahdon tehdä oikeinkirjoitusta, jos on tarkoitus kirjoittaa tarinaa niin ehei, tahdon kirjoittaa käsialaa jne jne.

Oikeastaan tätä voisi sanoa tämän vuoden teemaksi peräti. Joka aivaten ainoassa kohtaa tenava tahtoo tehdä tarkalleen toista mitä ope sanoo. Ehkäpä tämän suhteen on tehtävä stoppi, ope vain tuppaa olemaan aika usein hellämielinen tässä kohtaa kun toki sekin on äikkää kun tekeekin sitä toista lajia.

Matikan suhteen ollaankin nyt kiristämässä linjaa loppukevääksi, aivan mahtavaa että se tahti on tosiaan yksi kokonainen aukeama per tunti entisten yksi tehtävä->toinen sivu jne sijaan mutta niin. Kun aukeama on tehty ja aikaa on vielä reippaanlaisesti niin lisätehtäviähän silloin pitäisi vielä tehdä.

Päätimmekin open kanssa yhteistuumin että loppukevään ajan kuvio on selkeä; jos työn alla ei ole isosti opeteltava ja hankala aihe niin tenava tekee aina tunnilla yhden lisätehtävän sen aukeaman lisäksi. Todnäk tiedossa on vääntöä kerran jos eräänkin mutta siinähän sitten on.

Kotiin ennätettyäni otin ja touhusin vauhdilla makaroneja ukon keittelemän kanasoosin lisukkeeksi. Tuli siinä samalla aviteltua junnua matikan läksyjen kanssa, tarkistettua speden läksyt ja nakottua pyykitkin koneeseen mutta aika pikana siinä mentiin.

Hieman ennen kolmea olin jo vauhdilla ajelemassa kohti prinsessan koulua ja sieltä suuntasimme naapurikylän kauppahlttiin shoppaamaan niitä rippivaatteita.

Taisi olla kaikki tähdet kerrankin kohdallaan sillä kas, vaatteet löytyi eikä edes mitenkään järjettömän liikkeissä kieppumisen päätteeksi. Moista löytöä oli suorastaan pakko juhlistaa ruokailulla ja kas, Pancho Villaanhan me päädyimme syömään.

Oli muuten hyvät eväät, ei voi muuta sanoa! Kotiin ajelimmekin sitten bensa-aseman kautta, kas kun kirviäinen tahtoi myös evästä. Olen ihan seuraillut kirviäisen tankkaustahtia, eihän sillä tule ajeltua juuri muuta kuin työn ja kodin väliä.

Se on kuulkaa kokolailla kuukauden välein kun kärryn tankkaan, edellinen tankkaaminen ajoittui tammikuun 29.päivään. Toki nyt aikaväliä venytti sekä hiihtoloma että sairastelu mutta ei se juurikaan siitä kuukaudesta heitä.

Kotona heittelin pyykit kuivumaan, hörpin kahvetta ja touhusin keittiötä kuosiin. Loppupäivä menikin pitkälti notkuen. Tänään kaava vauhdin suhteen tulee olemaan suunnilleen sama kuin eilen sillä a. ns pidempi päivä eli kolmeen saattaa hyvinkin mennä työmaalla ja b. ne siskonpojan synttärit. Plääh.

Huomiselle olenkin sitten ajatellut kenkäkauppakieppumisia sillä kengät oli nyt ainoat jotka jäi vielä saamatta. Prinsessalla on selvästikin mielessä jotkut ihan tietyt ja ehei, niitä eilen ei löydetty kun ostoksilla kieputtiin. Eli juu. Ei tässä nyt paljon laakereilla lepäillä.

Perjantaina taidankin sitten ottaa ja suorittaa raivausta ihan rankemmalla kädellä, josko saisi kuistin ruokottua ja ehkä jopa kaikki kaattikselle menevät kapineet koko pirtistä koottua kasaan. Kuistia kun saattaa hyvinkin päästä hyödyntämään kekkereiden suhteen, kas kun kelit on jokseenkin lämpimät.

Sikälihän järjestys toimissa on vähän älytön, että ihan ensin ajattelin tyhjentää ja siivota kuistin ja sen jälkeen kasata kaikki (!!!) mahdolliset kaattissysteemit siivotulle kuistille odottamaan JOS vaikka kaattiskeiju ne noutaisi sieltä viimeistään ensi viikon alkupuolella.

Vaan jaa. Nyt pitänee tutkailla oma habitus kuntoon ja käydä viimeisen kerran tönäämässä poikasta 18vee. Bussi menee kohtsilleen, poikanen ilmeisesti ei…. Se on moro ja have fun!