Uuvahtanutta huomenta vaan

Kertoo tasan tarkkaan miten hyvin minulle sopii tuo stnan kellojen veivaaminen suuntaan jos toiseen. Takana kaksi todella surkeasti nukuttua yötä ja edessä toinen vähintäänkin takkuinen ja pääkipuinen päivä. Argh!

No, enpä ole ainoa johon kellojen veivailu vaikuttaa ylettömän paljon. Junnu-reppana oli eilisen ihan kuitti-poikki-väsynyt ja moisen kunniaksi otti ja oksensi aamulla, osallinen tämän väsymykseen oli tosin viikonlopun yökyläreissu jolla oli valvottu ja kuhkittu pitkään ja hartaasti serkkujen kanssa.

Koska homma oli silkkaa itkua aamusta niin otin ja jätin tenavan ihan suosilla kotiin. Itse suuntasin toki työmaalleni todetakseni että eipä se junnu nyt ollut alkuunkaan ainoa johon kellojen veivailu oli vaikuttanut vähintäänkin ikävästi. Oma ohjattava oli kuin ihmisen mieli tarkalleen ekan tunnin (liekö osansa väsymyksellä joka sai tenavan pysymään aloillaan) ja sitten lähti.

Tokan tunnin lopussa jo touhu oli jokseenkin hankalaa, suun kiinnipysyminen ei tahtonut ottaa onnistuakseen eikä pylly tahtonut pysyä alkuunkaan penkissä. Kolmas tunti isossa luokassa nyt meni vielä joten kuten sillä toki ison porukan esimerkki saa hieman miettimään omaa käytöstä.

Vika tunti. Huoks. Ensimmäiset viisi tuntia nyt vielä meni mutta sitten ei enää mennytkään. Tai meni, monellakin tapaa. Milloin istuttiin lattialla, milloin pulpetilla, milloin jakkaralla. Se nyt olisi vielä jotenkin sopinut ja käynyt sillä opetusta pystyi seuraamaan varsin hyvin koska luokassa ei ollut oppilaita juurikaan.

Siinä kohtaa kun olikin sitten pakko opetuksen ja tehtävien takia siirtyä pulpettiin ei homma enää onnistunutkaan. Ihme pärinää, viheltelyä, pulpetin nostelua, pulpetin kanteen piirtelyä. Ja kaikki tämä pirullisen virneen säestämänä. Että haittaakos, häiritteekös.

Tuohon mennessä oli annettu jo yksi varoitus, pulpetissa istuessa annettiin vielä toinen ja samalla keskusteltiin pitkään ja hartaasti tenavan kanssa siitä mitä tämä käytöksellään hakee. TIedossa kun on että tenava-parka pelkää luokan vaihtumista kuin ruttoa, noin suunnilleen.

Että jos täydelliseen hölmöilyyn ryhtyminen johtuu siitä, että lapsi luulee kyseisellä keinolla saavansa jatkaa samalla luokalla niin ei kannata. Sellaista vaihtoehtoa kuin että tenava uusisi kakkosen kun ei ole olemassa. Kaikki kakkosella opeteltavat asiat on opeteltu ja opittu ja edessä on, ihan sama millaista käytös on, siirtyminen kolmoselle.

Sitähän tenava käytöksellään taisi pitkältikin yrittää, harmillista vain että vaikka tenava tajusi itsekin siinä juttelun lomassa ettei kyseistä vaihtoehtoa ole niin ei tuo osannut enää aloitettuaan sitä hölmöilyä lopettamaan. Päällehän se jää joka kerta, ei sille mitään voi.

Niin nytkin. Keskustelun päälle tenava kykeni olla aloillaan ja ääneti tarkalleen puoli minuuttia jonka jälkeen pirullinen virne levisi uudelleen kasvoille ja tämä aloitti uudelleen pulpetin nostelun ja tällä kertaa hihkasujen heittelyn paikaltaan. Minä totesi opelle että jaaha, mepä siirrymme ihan suosilla eriytystilaan että muut saa opeteltua opettelun alla olevan asian, tenava saa jäädä seuraavana päivänä läksyparkkiin tekemään tehtävät jotka muut tekee tunnilla.

Harmittihan tuo tenavaa siinä kohtaa kun tämä huomasi, ettei enää ollut mahdollisuutta jäädä luokkaan tai ryhtyä tehtäviä tekemään. Se vain, että minä tiedän tasan tarkkaan ettei hän olisi niitä ryhtynyt tekemään eikä olisi hiljentynyt ja antanut työrauhaa luokassa jos olisimme sinne jääneet. Kyllä minä tämän tavat tunnen ja niin tuntee opekin.

Eriytystilassa meno oli ekan kerran aikoihin hyvin vastaavaa kuin silloin vuosi-pari takaperin. Hieman samankaltaistahan oli huonolla kaudella joulun tietämissä, tenava kolisti ja rymisti tuolin kanssa niin kauan että poistin tuolin tilasta, sen jälkeen tuo leikki palopilliä (korvissa soi taas vinhasti) ja teki kaikkensa saadakseen minulla palamaan hihat.

Harmillista kyllä ne ei oikein pala näillä hänen toimillaan sillä minusta on kehkeytynyt suht lahjakas korvien sulkija ja huomion hukkaaja. Minä vain istuin ja luin kirjaa jonka olen syksyllä kiikuttanut tilaan pidempiä istuntasessioita varten. Välillä pidin oven kahvasta kiinni sillä sekin on yksi osa tenavan häröilyä, yrittää livahtaa omille teilleen sillä se on varma keino saada huomio kiinnittymään häneen.

Vasta siinä kohtaa kun tenava oli päästellyt isoimmat höyryt ulos ja istui ikkunalla laskin kirjan käsistäni ja ryhdyin juttelemaan tämän kanssa kolmosluokkaan liittyvästä pelosta. Kyllä minä sen pelon ymmärrän ihan täysin. Ymmärrän mikä siinä pelottaa, tenava niitä minulle siinä luetteli kun sai asetuttua.

Tein tosin selväksi senkin, ettei pölhöily luokassa mitenkään vaikuta siihen kolmoselle siirtymiseen, se siirtymä kun on joka tapauksessa edessä syksyllä. Totta, aineita tulee enemmän mitä on nyt ja totta, läksyjäkin sitä kautta hieman enemmän mutta ei ne ainekohtaisesti lisäänny.

Ja totta, kokeetkin on erilaisia ja niihin pitää osata vähän valmistautuakin mutta silti. Kun kasvaa niin oppii nopeammaksi ja erilailla tekemään niitä oppimiseenkin liittyviä juttuja. Ja niin, kolmoselle siirtyessäkin koulu on sama ja hei, oletkos huomannut että tuolloin luokkakavereiksi tulee ne samat kaverit jotka oli luokkakavereita edellisenä vuonna?

Opettaja toki vaihtuu ja opettajia tulee lisää, mutta minä jatkan kulkemista mukana niissä uusissakin luokissa. Ehkä tästä nyt poiki jokin siemen itämään sinne tenavan korvien väliin, tai sitten ei, tänään se on jo hieman nähtävissä ehkä, tai sitten ei. Luvassa kun on jälleen matikkaa isossa luokassa ja sehän on ollut tenavalle mieluisaa vaikka eilen menikin plörinäksi.

Läksyparkissa olikin sitten suorastaan rentouttavaa olla. Olihan siinä muutama oppilas mutta vauhdilla sekin meni, ylitunneistakin napsin puoli tuntia käyttööni ja suuntasin kotiin jo puoli kahdelta. Kinkkukiusaus uuniin, speden läksykuviot, ruokailu, poikasen 20vee kanssa jutustelua.

Poikanen koettaa nyt saada aikaiseksi ja haettua sen asunnon itselleen, saapa nähdä miten kauan siinä menee. Jotenkin tuntuu että tällä hetkellä tuolla on jälleen sellainen sähläkausi menossa että jaa-a. No, katsotaan. Onneksi tuolla nyt on niitä töitä ettei ihan hällävälilinjalle voi ryhtyä.

Ilta menikin sitten lähinnä ollen ja haukotellen, ei tuo saakelin kellojen veivaaminen sovi minulle ollenkaan. Ja annapa olla kun sänkyyn hilppasin puoli kympiltä, tuliko uni? No ei tod! Se oli pitkälti yli yhdentoista kun sain unenpäästä kiinni ja sen jälkeen näinkin ihan sekopäisiä unia ja heräilin pitkin yötä.

Ihan hieman oli silmät ristissä kun havahduin ukon kellon soittoon viideltä ja jotenkin ristissä ne tuntuu olevan edelleen. Voi kökkö! No, onneksi tällä viikolla on vain neljä työpäivää. Josko pääsiäispyhät tasaisi olotilan. Ehkä. Toivottavasti.

Vaan jaa. Josko omaa habitustaan hieman tiiraisi, sitten pitääkin herätellä junnu ja poikanen 18vee, prinsessa ja spede menee onneksi vasta ysiin mutta tämä kaksikko jo kasiin. Se on siis moro ja have fun!