Tsiisus soikoon

Hemmetti, saapa nähdä mitä tästä postauksesta tulee sillä muutosvastaiselle ihmiselle tällainen yhtäkkinen pakkomuutto toisenlaiseen kirjoitusalustaan ei vain toimi. Kääk! Himpskatin wordpress, etten sanois. Juu, tämä on tällaista henkkoht mutinaa liittyen siihen, etten kertakaikkiaan löydä vanhaa kirjoitusalustaa vaikka aiemmin sen on saanut klikattua päälle halutessaan…

No, tällä mennään, näköjään. Kello näyttää puoli viittä ja myönnän kyllä, että yritin sitkeästi nukkua pidempään mutta ei siitä nyt vaan tullut mitään. Heräsin tosin jo puoli neljältä ekan kerran ja tuolloin sain sentään uudelleen unen päästä kiinni mutta kaksikymmentä yli neljä se unensaanti ei vain enää onnistunut.

Toisaalta ihan hyvä näin. Ennätänpä vaikka mitä ennen työmaasiirtymää jonka aion tänään tehdä suunnilleen kasin aikaan. Suunnilleen taas johtuu siitä, että taidan siinä matkan varrella nakkoa lapsoset kouluun ja niin, minähän voisin hiippailla sinne työmaalle tahtoessani vaikka vasta ysiltä. Ne sisään tehdyt tunnit nääs…

Työpäivä sujui eilen varsin mukavasti. Ohjattava oli varsin hyväntuulinen, taas, mutta ihan älyttömän levoton. Liikuntatunneilta poistuimme kesken kaiken sillä saliin jätetyt salibandylaidat vei ihan liiaksi tenavan mielenkiintoa ja toisaalta minulla oli tämän kanssa keskusteltavaakin sillä tämähän oli ottanut ja törttöillyt välitunneilla edellisenä päivänä.

Näissä kaksin vietetyissä hetkissä on sekin hyvä puoli, että tuolloin ehdin kunnolla kuulostella tenavaa ja olla läsnä ihan täysillä. Moinen taas on selvästikin tenavalle aika-ajoin todella tärkeä juttu, kummasti se kantaa aina hedelmää joksikin aikaa kaksin oleilun perään.

Junnun astmalekurikin soitteli siinä päivällä, junnun viimeviikkoinen tila kun oli jokseenkin surkea. Nythän junnu alkaa olla taas ihan kuosissa ja ihan avaavalla siihen päästiin mutta hidasta se oli. Saimme sovittua lapselle rasitusspirometria-ajan jonka tosin perun jos käy niin että joudumme aloittamaan hoitavan lääkityksen uudelleen.

Nyt suunnitelmana on se, että jos mahdollista niin maksimissaan allergialääkkeet ja avaava olisi käytössä ennen spirometriaa, mutta hoitava otetaan käyttöön heti jos vointi huononee. Toivonpa tosiaan, ettei siihen ole tarvetta sillä junnu on todella nauttinut kun ei ole tarvinnut muistaa lääkkeitä.

Ajatukseni oli siinä tuntien päätyttyä että kas, heti kun saan läksyparkin tyhjäksi otan ja lähden kotia kohti. Olin näet sopinut hakevani satsin viinilaseja kotimatkalla, sovin kaupat niistä facen kirppisryhmässä. No, enpä sitten lähtenytkään vaan koikkelehdin parkista yhteen nelosluokkaan pitämään kuullun ymmärtämiskoetta lapsosille.

Tasan kahdelta otin ja kurvailin viimein kohti lasien sijaintipaikkaa, matkan varrelta nappasin poikasen 18vee kyytiin. Tein muuten jokseenkin oivat kaupat, etten sanoisi. Kuusi normiviinilasia, kaksi siroa ja sievää kuoharilasia ja kolme Iittalan korkeaa kuoharilasia.

Koko satsi lähti mukaani viidellätoista eurolla eli ihan pilkkahintaan, johan Iittalan lasien hinta yksittäinkin liikkuu kahdenkympin ja neljänkympin välillä netissä. Siinä kohtaa kun iskin silmäni laseihin en tosin huomannut niiden olevan Iittalaa, se värihän niissä minut vei mennessään.

Talvella otin ja tyhjensin viinilasivalikoimaani tyttärelle, kaappiin kun oli kertynyt yletön määrä yks-risti-kaks-tyyppisiä laseja ja esim skumppalasit jotka siellä oli ei vaan passannut alkuunkaan omaan silmääni. Tytär otti mielellään kaikki lasit joiden jatkosijoitusta pähkäilin ja kas, minulle jäi moiselle osastolle tarkalleen yksi käyttöviinilasi ja neljä viinilasia joita en mielelläni käytä koska ne on niin kauniita, hentoisia ja ne pitäisi pestä käsin.

Eilen hakemissani laseissa on sininen jalka kaikissa, myös niissä Iittaloissa ja se sininen lasihan on vain niin minun juttuni. Pakko myöntää sekin, että kun huomasin skumppalasejen olevan himppasen tyyrimpiä niin totesin samantien että jaha. Näitä ei taida sitten raaskia käyttääkään… No, pienemmät skumppalasit on ihan käyttölasia ja harvoinpa sitä skumppaa tulee juotua joten eipä mitään väliä.

Kotiin ennätettyäni otinkin samantien käyttöön reippailulinjan. Pikainen tutkailu prinsessan naamarasvatuubin suuntaan, uudelleen autoon ja vauhdilla apteekkiin. Apteekista päädyin vielä markettiinkin pyörimään, mukaan tarttui pikkulusikoita, joista tässä talossa tuntuu olevan ikuinen pula, ja mm talouspaperia, joka oli tyrkyllä.

Kotona laittelinkin sitten pyykkikoneen päälle, lämmitin jauhelihasoosia kattilassa tenaville, makaronit nakoin mikroon satsi kerrallaan lämpiämään. Tarkastin speden läksyt siinä kastikkeen lämpiämistä odotellessa, ruokin lapset, siivoilin köökin ruokailun jäljiltä, touhusin itselleni salaatin lohen kyytipojaksi ja söin.

Pyörähdin tarkastamassa yläkerran junnun imuroinnin jäljiltä, tyhjensin pyykkikoneen ja latasin sen uudelleen, heittelin pyykit kuivumaan, keittelin kahvit ja istuin kotvan. Poikanen 20vee pyörähti paikalla siinä touhujen lomassa, tytär puolestaan koikkelehti paikalle siinä kohtaa kun olin komenteeraamassa spedeä iltapalalle ja suihkuun.

Ukkokin siinä soitteli reissustaan, mukavaa oli (yllätys) ollut ja mukavammaksi oli menossa, oli lähdössä illalliselle ja viskinmaistajaisiin. Nauroin puhelimeen että jaajaa, tää täällä vaan kokkaa ja imuroi kun yks takoo rahaa kiskomalla herkkuja napaansa. No, ihan hyvä!

Siinä iltasella tipahti kivikin sydämeltä, ennätin näet kerran jos erään siinä tuumia että pitäisikö sittenkin pitää ulko-ovi lukossa kun ukkokaan ei ole kotosalla ja yhtään ei tiedä koska se sukulaismies taas paukahtaa paikalle ja missä kunnossa tuo mahtaa olla.

Mihinkään suuntaan kuskaaminen kun ei todellakaan napannut yhtään sen enempää kuin on napannut aiempinakaan kertoina. Onneksi ukon sisko soitteli ilmoittaakseen sukulaismiehen tarkan sijainnin ja huh ja jes, eipä tarvitse ainakaan pariinn päivään nyt murehtia moista.

Varsin touhun täyteinen meno siis siinä illansuussa mutta toisaalta, nytpä ei ole tälle päivälle tähteellä kuin pyykkien kaappeihin viikkailu ja imurointi. Josko tänään pääsisi työmaalta lähtemään etuajassa, ajattelin näet kurvailla herkkukaupan kautta ja käydä hakemassa lapsosille pienet ekstranamut ihan vain huomioinniksi siitä kuinka hienosti he ovat osanneet olla.

Keskiviikon porukkahengellä speden hoitelu kun itse olin myöhempään töissä oli täydellisen onnistunutta, täällähän oli kaikki hoidettuna kun kotiuduin ja vielä kahvitkin keitettynä ja hei, yhtä ainoaa kertaa kukaan heistä ei soittanut tai viestitellyt tyyliin ”toi ei tee sitä ja toi tekee tätä ja emmää ny jaksa tolle antaa ruokaa”. Pöh ja pah! Hienosti osasivat olla!

Hienostihan nuo eilenkin toimivat yhteen hiileen kun ukko on siellä reissun päällä ja spedellähän nämä ukon reissut on aina ihan kamalia paikkoja. Niin vaan isommat osasi huomioida asian ihan äänettömästi ja eleettömästi ja pitää speden ajatukset tiukasti muualla.

Tänään tosiaan suuntaan markettiin työmaalta, jotain ruokapuoltakin pitänee laitella sillä jääkaappi alkaa olla aika tyhjä kaikesta ns valmiista. Tai no oikeastaan, ihan tyhjä siltä osin, ei siellä ole kuin makaronia ja perunoita keitettynä. Pyttipannua voisi muuten touhuta iltapäivällä tenaville evääksi.

Työmaalla pitäisi olla ihan normipäivä, tosin ne normipäivätkin saattaa aina muuttua yhtäkkiä joksikin muuksi. Nähtäväksi jää miten tällä kertaa käy. Vaan jaa. Josko tätä habitustaan tutkailisi kotvan, sen perään voisikin tutkailla josko edes osa pyykeistä olisi kaappeihin valmiina.

Se on siis moro ja have fun!