Lauantaita sitten vaan

Eilen aamulla meiltä pääsi itse kukin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti kuka kouluun, kuka työssäoppimispaikkaansa ja kuka työmaalleen. Tai niin jaa. Sehän sopii kyllä tuohon kouluun kohtaan sekin… No kuitenkin, ei unohtuneita reppuja, avaimia saati muutakaan.

Työmaalla ennätin kahvitkin juoda siinä aamupälinnöin yhteydessä, tenavathan tuli vasta ysiin. Melkolailla toisinto edellisestä päivästähän se eilinenkin oli. Siis oikeasti. Ollaanko tässä nyt sitten töissä vai ei? Tai jaa, musatunnilla mopo oli kovin keulivainen, mutta ei suinkaan kiukun tai muun merkeissä vaan välitunnin hippaleikki oli tainnut jäädä päälle.

Läksyparkissakin oli passelisti vilinää, lapsosta tuli ja meni vähän miten sattui. Kotiin pääsin lähtemään etuajassa ja sehän oli hyvä se, sillä olin jo työmaalla suunnitellut ottavani itseäni niskasta kiinni ja tekeväni ihan AIKUISTEN oikeasti rippijuhlavalmisteluja.

Ihan aluksi otin ja kaivelin netin kätköistä esiin passelin reseptin kinkkupiirakalla. Niitä on tarkoitus pyöräyttää kaksi pellillistä ja pyöräytyspäiväksi ajattelin ihan tätä päivää. Ohjeen tutkailtuani kurvailin markettiin ostamaan tarvittavat emmeet moisiin, samalla nappasin jätesäkkejä rullan.

Kotiuduttuani otin ja keittelin rakettispagettia speden toiveesta, prinsessa ja junnu lähti pyörillä shoppaamaan sittariin. Syödä einehdimme siinä speden kanssa, minä join vielä päälle kupposen jos toisenkin kahvia ja odottelin että tiskikone sai jauhettua ohjelman loppuun ja tyhjäsin sen. Tuli siinä samalla tilattua prinsessalle hiustenleikkuukin tälle päivälle.

Ja kappas kuulkaa, niin vain sain aikaiseksi että huomasin pelmaavani kuistilla piirun ennen viittä. Ja sitä pelmaamista sitten muuten riittikin vaikka myönnettäköön, että kuisti näytti pahemmalta kuin sotku siellä loppuviimeksi olikaan.

Ennestään siellä tönötti yksi (!) jätesäkki ukon täyttämänä, voin kertoa että aika-ajoin säkin uumenista tuli ällöttä lemahdus (veikkaanpa että kyseiseen säkkiin on päätynyt mm junnun roskapusseja joissa on ollut omenien, mehuputeleiden, ruoan jne jämiä), itse otin ja ryhdyin täyttämään toista.

Parahiksi paikalle osunut poikanen 18vee sai ottaa kainaloonsa lieden ympäriltä riisutut styroksit ja kiikuttaa ne saunan eteiseen, ne kun melkein taisi luoda sen pahimman sotkuisuuden näkymänkin kuistilla. No, kyllä se jätesäkkikin siinä täyttyi siivoillessa, kuistin hyllyyn kun oli päätynyt sitä sun tätä turhaa ja lisää silkkaa roskaa löytyi kuistin pöydän alta ja penkeiltä.

Hinkuttelin hyllykön puhtaaksi, samoin ikkunalaudat ja pöydän ja nostelin jätesäkitkin pihan puolelle odottamaan kaattiskuljetusta joka minulle luvattiin tälle päivälle. Toivoa sopii, ettei paikalliset varikset niitä nyt keksi tänä aamuna pelmata ennen kuin ne päätyy autoon…

Ja kas! Puoli seiskalta minulla oli SIIVOTTU ja SIISTI kuisti. Jes! Kyllä nyt kuulkaa kelpaa! Se kuisti kun oli melkolailla se ykkösstressin luoja, toinenhan on yläkerta mutta sinne saatan tehdä jonkinasteisen täsmäiskun joko tänään tai ensi viikolla.

Prinsessan rippijuhlavalmisteluthan alkaa olla suht hyvällä mallilla vaikka jotenkin olenkin stressannut mielessäni että tekemättömiä hommia on vaikka miten ja paljon. Toki, se varsinainen siivosiivo nyt on täällä sisätiloissa vielä tekemättä mutta niin. Eipä se nyt taida normisiivosta poiketa kuin sen verran että joitain kapineita pitää kiikuttaa pisteestä a pisteeseen b…

Tarjoilupuolikin on hyvällä mallilla sikäli, että kaikki tarjottavat on tiedossa ja vain ja ainoastaan valmistusta vailla. Pari hyydykekakkua, kenties jokin muu makea leivonnainen siihen kylkeen, pikkuleipiä, kahta eri salaattia, savulohta made by eks-appi ja kinkkupiirakkaa. Niillä mennään eli stressata ei oikeastaan tarvitse sen kummemmin.

Vaateosasto on niitä kenkiä vailla kunnossa, parturi tekee täsmäiskunsa neidin päähän tänään ja siinäpä se. Ei huono ei! Vieraslistakin on aika hyvin selvillä sen osalta ketä tulee ja ketä ei, miksikään megalomaanisiksi nämä kekkerit ei ole onneksi turpoamassa vaan oman väen kanssa maksimiluku taitaa olla 35.

En tosin laskenut isosia ja rippipappia vieraslistaan, heitä nyt ei kaiketi kuulukaan laskemalla laskea? Heidätkin on siis kutsuttu joten sitäkään ei tarvitse enää miettiä ja hyvä niin. Kaikista karmeinta kun minusta on aina kekkereissä kuin kekkereissä se kaikkien juttujen muistaminen ja miettiminen.

Tänään kiikutan siis prinsessan parturiin, tarkoitus on leipasta ne kinkkupiirakat ja heittää pakkaseen, soitella anopille astioiden tiimoilta ja eks-anopille niiden lohien tiimoilta. Niin ja kiikuttaa prinsessa ja tämän kaveri viimeiseen konfirmaatiota edeltävään tapaamiseen.

Prinsessan rippilahjatoiveetkin on tässä matkan varrella muuttunut, toki edelleen toiveena on raha mutta kohde on muuttunut. Hän ei nyt kaiketi aiokaan ajaa sitä mönkijäkorttia ja hyvä niin, jos tarkkoja ollaan, eipä tarvitse murehtia miten ajelu liikenteessä onnistuu eikä toisaalta myöskään niitä bensoja saati vakuutuksia.

Kännykän tuo aikoo hankkia, malliakin on jo sihtaillut kerran jos erään. Minusta ihan pönttö lahja mutta jaa. Niin se oli kuulemma poikasella 18veekin ollut, kännykkä, rippilahjatoiveena. Näillä mennään siis ja mikäs, neidin juhlahan se on ja neidin toiveita on syytä kuunnella tässä kohtaa.

Eilen aamulla puhelimeni piippaili muuten taajaan. Sisko sieltä viestitti yhden jos toisenkin rimpsun siitä kuinka yrittää nyt sittenkin jollain ilveellä saada sumplittua hommiaan niin että pääsisi sittenkin juhliin, jos ei muuta niin jälkijunassa ja edes hetkeksi.

Vaikka kyllä hän uskoisi, että prinsessa ymmärtää ihan hyvin jos nyt käykin niin ettei hän saakaan sumplittua. Ihan suoraan sanottuna, jos olisin pirullisempi luonne niin olisin todnäk vastannut joko a. meillä ei ole lapsia opetettu ymmärtämään että aikuisilla on erilaisia työtilanteita tai b. juu, meillä on lapset joutunut tottumaan ja ymmärtämään että aikuisilla on erilaisia työaikoja.

En sitten viitsinyt. Mitä sitä tästä enempää riiheämään, molemmat sai sanottua oman näkemyksensä asioiden tilasta ja omista tuntemuksistaan niiden osalta, nyt voi sitten keskittyä nuolemaan haavojaan mikäli niitä tässä kahakassa tuli. Itselleni tuli, se on valitettava tosiasia mutta senkin kanssa on pakko osata elää.

Jotenkin takaraivoon jäi soimaan siskon sanat siitä kuinka hän oli aina se josta huolehdittiin ja kenellekään ei tullut edes mieleen kysyä tarvitsenko minä jotain. Että kun kaikki aina ajatteli että se nyt pärjää. Jotenkin se ei tuntunut kivalta.

Tottahan se on, mutta haluanko että sitä kaikkien näiden vuosien jälkeen enää hierotaan vasten kasvojani? Muiden toimesta? Itselleni se on kipeä paikka monella tapaa, tiedän tasan tarkkaan että moinen oli väärin sillä tosiasiahan se on että siskon synnyttyä kaikki meillä kotona kietoutui siskon ympärille ja minusta tuli sivustaseuraaja.

Ihan yhtälailla minä olisin tarvinnut sitä huomiota ja huolenpitoa, sitä tunnetta että olin tärkeä. Loppuviimeksi minä olin kuitenkin vasta 7-vuotias kun sisko syntyi ja aika pian sen jälkeen kaikki aika ja energia tuntui kotona menevän siskon voinnin ympärillä.

Se näkymättömäksi muuttuminen oli ehkä pahinta. Kun ei kenenkään tosiaan tarvinnut huolehtia, riittää kun on katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja vaatetta kaapissa. Sisko sen sijaan tarvitsi tukea siihen ja apua tuohon ja kun kotona alkoi vaikeudet niin sisko oli se jonka tiimoilta ravasi lasuväkeä ja mietittiin sitä, tätä ja tuota.

Ehkä palaan tähän jossain kohtaa paremmalla aikaa, nyt ei ole se aika sillä tosiaan, leipoa pitäisi kohtsilleen mutta toteanpa, etten minä olisi tarvinnut muistutusta siitä miten näkymätön minusta kotona tehtiin kakarana. Kyllä minä sen muistan muutenkin, olen aina muistanut mutta pyrin olemaan muistelematta.

Monesti kun muistot satuttaa eniten, ne kun on tapahtumia joita ei voi enää muuttaa vaan niiden kanssa on pystyttävä elämään joka aivaten ainoa päivä loppuelämänsä ajan. Silloin se mappi-ö aivojen sopukoissa on paras paikka niille, ei niitä kannata kääntää ja vääntää sillä niillä ei saa kuin huonon olon aikaan itselleen.

Tämä tästä. Taidan nyt siirtyä tutkailemaan josko voipaketti olisi yhtään pehminnyt, se pohjan teko kun on ehdottomasti ihan ykkösinhokkipuuhaani ja olisi ihan hemmetin kiva jos voi edes olisi suht pehmeää kun sitä ryhtyy tekemään.

Se on siis moro ja have fun!