Zombie-aamua

Jösses iivari, enpä ole näin kipeä ollutkaan sitten keuhkiksen jälkeen kertaakaan! Tai jaa, keuhkiksessa olo ei ollut mitenkään älyttömän sairas, täysin vetämätön vain mutta nyt. Alan itse kallistua influenssan kannalle tämän tautini suhteen.

Jos kohta eilen aamusta pää oli kipeä, keuhkot etsi uutta kotia, joka paikka oli selkäänsä saaneella ja silmiin koski niin siitä on edetty jo hyvän matkaa eteenpäin. Aamupäivästä alkoi nenä vuotaa. Ja sehän todellakin sitten vuoti. Rullallinen vessapaperia ei ollut kuin nähdä siinä niistäessä.

Lämpö pysytteli tiukasti 37.9 ja 38.2 välillä ja olo nyt ei tuntunut alkuunkaan kuumeiselta vaikka sairaalta tuntuikin. Kunnes iltapäivällä. Yhtäkkiä iski sellaiset sisäiset jäätymäväristykset ettei mitään rajaa. Jösses! Minä istuin tiukasti vilttiin kääriytyneenä nojatuolissa, vuotava nokka kun muuttui tukkonokaksi heti jos makuulle meni, ja jäädyin.

Ja kas. Yhtäkkiä mittarin lukema olikin 39. Jei! Jossa se sitten pysyttelikin tiukasti aina iltakasiin saakka jolloin tuli kotvaksi kuuma. Nukkumaan hiippasin, jälleen umpijäässä, puoli ysin kanttiin mittarin näyttäessä lukemia 38.6. Nenään tuuppasin suihketta pitämään sen auki ja kyllä sitä kai tuli jotenkin nukuttuakin.

Ihan zombiemenoahan minulla yö oli, havahduin puolihereille vaikka kuinka moneen kertaan ja olinpa siinä ukolle ennättänyt kertoilla jutun jos toisenkin mm kampiakselista, kulmaraudoista ja sylinteritilavuudesta. Öööö… Kahden jälkeen yöllä havahduin hereille niin että olin ihan kartalla itsekin, kävin vessassa ja palasin petiin.

Sen jälkeen heräilinkin puolen tunnin välein kurkkimaan kelloa, jotenkin se makuuasento tuntui pahalta. Neljän jälkeen nousin suosilla ylös, keittelin kahvit, kävin vessassa ja kas. Iski tunne että se on pakko ojentaa itsensä vielä kotvaksi sohvalle. Se oli hyvä päätös se!

Heräsin näet puoli kuudelta. Kuulin kyllä unen läpi kuinka ukko nousi ylös ja käveli keittiöön mutta mitään muuta en sitten kuullutkaan. Herättyäni ukko oli jo lähtenyt töihin ja minä kävin kurkkaamassa josko poikanen 18vee oli herännyt. Unessahan tuo uudelleen oli vaikka ukko tämän olikin herättänyt ennen lähtöään.

Tämän aamun mittarilukema onkin sitten 38.3, jei, joten työterveyskeikkaa pukkaa. Toivottavasti kuume ei nouse noista lukemista nyt aamun aikana, ihan rehellisesti sanottuna minä en todellakaan olisi uskaltanut ajaa autolla eilen kun kuume huiteli 39 tienoilla.

Että sellattii tällattii tällä kertaa. Saapa nähdä miten käy lauantain ulkoilupäivän johon olen lupautunut valvojaksi. Aika vahvasti alkaa näyttää siltä, että taidan missata koko tilaisuuden. Toisaalta, jos huomenaamulla ei ole lämpöä eikä se päivän aikana enää nouse niin sittenhän sinne sopii mennä mutta niin…

Se on moro ja have fun!

Tuskaisaa huomenta

Joopa joo, kyllä se tauti nyt minut sitten koppasi kiinni ja ihan tosissaan. Koko eilisen työpäivän olo oli vähintäänkin outo ja kas, kotona mittari asettui 37.5 lukemiin kun sitä ennen ruoanlaittoa kotvan halailin. Pakko se oli silti sitä ruokaa ryhtyä tekemään, ei tämä katras pyhällä hengellä elä.

Työpäivä itsessään onneksi oli pääosin varsin rauhallinen, yksi notkahdus tenavalle iski koko päivänä ja harmi, että sen piti iskeä niin voimalla että sain paitsi nyrkistä käsivarteen myös lyijykynästä kämmenselkään. Asiasta keskusteltiin pitkään ja hartaasti kun tenava oli rauhoittunut alakerrassa.

Kotona touhusin siis sapuskan, sain syötettyä tenavat ja einehdittyä itsekin mutta siinä se sitten kokolailla päivä olikin. Minä en vain jaksanut tehdä yhtään mitään. Keuhkot tuntui, ja tuntuu edelleen, etsivän uutta osoitetta, siinä määrin järjettömiä yskänpuuskat on.

Illalla ei uni tahtonut silti tulla sillä päähän koski, mittari näytti liki 38 lukemia ja olo oli jokseenkin sairas. Kun viimein nukahdin niin ei mennytkään kauaa kun havahduin uudemman kerran hereille julmettuun pääkipuun. Voin kertoa, että tänä yönä nähdyt unet on ollut jokseenkin outoja!

Puoli viisi havahduin ihan hereille hereille ja pystyasentoonkin kun tuntuu, ettei keuhkot nyt tahdo yhtään ottaa makuuasentoa vastaan ja joka aivaten ainoaa lihasta särkee kuin olisi selkäänsä saanut. Mittari on kaikkea muuta kuin armollinen, 38,2 on lukemat tässä kohtaa.

Siinä meni selvääkin selvempi iltainen ajatukseni siitä, että tutkailen olotilan herättyäni ja jos se ei ihan katastrofaalinen ole niin troppaa itseni työkuntoon, ona ope kun on päivän pois työmaalta ja ohjaajissakin on vajetta. No, eiköhän aisapari saa toisen aisaparin luokkaan avuksi ja yhden päivän nyt menee vaikka aidan seipäänä.

Tämä pääkipu on siitä ihan superärsyttävä että valo ottaa selvästi silmiin. Ihan pimeässäkään viitsisi silti istua ja olla. Täytynee tutkailla onko jossain päin torppaa jotkin aurinkolasit jotka heittää rillien päälle siksi ajaksi kun pystyasennossa heiluu.

Vaan jaa. Nyt pitänee siirtyä herättelemään poikanen 18vee. TOP-jakso kutsuu edelleen. Itse luulen, että koetan asettautua hämärään olkkariin olemaan, josko edes nojatuolissa kipu olisi jokseenkin siedettävissä. Se on moro ja have fun!

Syvä huokaus…

Jälleen takana todella huonosti nukuttu yö, hienoa! Mikä ihme siinä on, että jonkun mottipään jakelukeskukseen ei mene se että yöllä olisi varsin mukavaa, että ne jotka heräävät aikaisin aamusta saisivat nukkua edes suht hyvässä hiljaisuudessa?

Niinpä niin. Toisinaan sitä ihan oikeasti toivoisi vain ja ainoastaan makkaria joka on yksinomaan nukkumiskäytössä. Ukon kohdallahan makkari edustaa paljon muutakin; siellä syödään yöpalaa, juoda ryystetään mehua jonka seassa on jäitä kilisemässä ja tuijotetaan telkkaria.

Pääsääntöisesti moiset äänet ei juurikaan häiritse, siis kunhan on ennättänyt itse saada unenpäästä kiinni, mutta se telkkari. Kun olen miljoona ja tuhat kertaa sanonut sen äänitehosta. Että kun yöllä, täysin hiljaisessa talossa se maks vitostaso riittää kummasti niin että kuulee mitä puhutaan.

Mutta ei. Aivan takuuvarmasti töllötin oli veivattu yöllä kovemmalle, se on kumma juttu kuinka ohjelmat joissa on räiskintää tai vielä pahempaa, kannatushuutoja jne, herättävät ihan takuuvarmasti kesken unen. Vielä siinä kohtaa kun töllötin suolsi alppihiihtoa en sanonut mitään. Se näet loppui passelisti liki samantien kun havahduin hereille.

Mutta annapa olla kun perään tuli joku hemmetin räiskintäpläjäys. Jonka mainoskatkolla ukko haki vielä syötävää. Jonka kanssa asettautui sänkyyn niin että patja vain hytkyi ja kas, syödä makustelikin vielä suht äänekkäästi niin arvaahan sen. Herne oli mennä ihan täysin nenään.

Johan pelkkä unen päästä kiinni saaminen oli ollut niin ja näin, minä kun simahdin unille piirun kympin jälkeen havahtuakseni hereille kun ukko rymsteerasi suihkuun ja pois sieltä. Ja kaiveli vaatteitaan niin että äänessä riitti. Eikä se uni sen jälkeen heti tullut, hyvinkin tunti taisi mennä ennen kuin uudelleen simahdin.

Herätäkseni puoli yksi siihen töllöttimeen. Nousin ihan suosilla hetkeksi ylös, totesin ukolle että on se nyt hemmetti kumma kun ei saa nukkua rauhassa ja heh heh ja ihan varmasti joo et ole lisännyt ääntä töllöönkään. Se ei todellakaan ole enää samalla tasolla kuin silloin kun itse aloin nukkua.

Kummasti töllöttimen ääni oli pienemmällä kun petiin palasin vessasta. Minun puolestani koko töllöttimen saisi vaikka nakata ikkunasta pihalle, tai ainakin juuri nyt tässä silmät ristissä istuessa olen sitä mieltä. Sillä ne on todellakin ristissä, johan se otti taas aikansa että unen päästä sai uudelleen kiinni.

Lisänä rokassa tämän aamun kurjuuden suhteen on ihan selvästi kurkkuosasto. Se kiusasi jo yöllä piirun verran, samaa teki nokka joka tahtoi tukkeutua, ja nyt se on todella kipeä. Saapa nähdä saako kahvi röörit auki, hope so. Työmaalla kun olisi kokolailla pakko äänen pelittää, oma ope kun on tänään yhden tunnin palaverissa ja huomenna koko päivän pois eli me hoitelemme kahteen pekkaan luokkaa.

Mitä taas eiliseen työpäivään tulee niin sehän siinä mennä mätkähti sitten iloisesti. Se syksyinen tenava oli paikalla koko päivän eli niin välkät, tunnit kuin ruokailukin onnistui hienosti. Muistin kyllä kehua ihan tosissani ennen kotiinlähtöä päivän sujumisesta.

Kotiin palailin jokseenkin uuvahtaneena, junnuhan oli eilisen kotona sillä tälle lenssu pamautti ihan tosissaan päälle pyhänä. Jösses mitä köhinää ja niiskutusta! Ei juuri ääntä kuulu, niin paitsi yskiessä jolloin kuulostaa siltä että joku repii pojan kurkkua kynsillä. Ush! Liekö tämä minulla sitten saman ensioireita…

Ruokapuoleksi laittelin simppelisti ranskalaisia ja nakkeja prinsessan kotiuduttua ja siinä se päivä kotihommien osalta sitten melkein olikin. Pyykkiä nyt tuli pestyä ja speden kanssa touhuttua tämän läksyt mutta muuta en sitten juurikaan aikaan saanut.

Illalla spede valitteli pääkipua ennen nukkumaan menoa, tämä oli nyt kolmas kerta vähän ajan sisällä ja hahaa! Näillä kerroilla ei olekaan tullut sitä kuumepiikkiä eli hurraa! Kai. Toisaalta, eihän sitä päätä noin yleensä ottaen pitäisi särkeä kuin kipeänä ollessa. Seurailen tilannetta siis.

Tänään työmaalla on edessä about normipäivä. Toivonpa tosiaan, että se on pitkälti toistoa eilisestä. Nyt pitäisi pyörähtää herättelemässä poikanen 18vee sillä eilisen vapaapäivän jälkeen TOP-arki koettaa jälleen ja linja-autolle siirtymä on edessä. Se on siis moro ja have fun!

Maanantaita!

Vaan olipa kuulkaa kekkerit lauantaina! Ihan mahdottoman mukavaa, etten sanoisi. Ennen kekkereitä ennätin tosin laitella täytekakun kuntoon, keittelin siis suklaakuorrutteen ja pursotin kermavaahdot reunoihin. Moisista töistä suoriuduttuani suuntasin markettiin, kas kun koristeet oli vielä hakusessa.

Mikäs, olinhan minä ostanut kakun päälle jo kirjaimet laitettavaksi mutta niinpä niin. Ei sitten siinä ostaessa tullut mieleen että tosiaan, kakun pinta on ruskea ja kas, samoin oli ne kirjaimet. No, pianko sitä marketissa pyörähti, samalla tuli haettua poikasille paidat juhliin laitettaviksi.

Himppasen nihkeähän se vaihtoehtojen kirjo oli mutta no, valkosuklaalehtiä sentään löytyi. Lisäksi ostin simppelisti ruusukimpun, noin ikäänkuin itselle, josta napata muutama ruusu kakunkin päälle koristeeksi. Varsin tyytyväinen olin tulokseen, se myönnettäköön.

10987446_10153023069358771_505208160334199440_n

Lasten kanssa kekkereihin kulkeuduttiin jo puoliltapäivin, kovin oli sukua paikalla. Söimme ja tenavatkin ruokaili, ruokailun perään koko lapsenlapsikatras otti ja lauloi anopille synttärilaulun ”metrolla mummolaan”. Kovin oli otettu hän. Kakkukahvien jälkeen lähdimmekin jo kiikuttamaan lapsosia kotiin, nämä kun ei millään tahtoneet olla ja öllöttää kekkereissä.

Kotona pesaisin koneellisen pyykkiä, laittelin ne kuivumaan ja keittelin kahvit lasten hoitopuuhiin saapuneelle tyttärelle. Ihan mahdottoman kauaa emme kotona joutaneet olemaan, piirun ennen viittä suuntasimme takaisin kekkereihin.

Vaan olipa meillä kertakaikkisen mukava ilta! Melkolailla suurin osa ajasta tuli istuttua ja höpöteltyä ukon serkkupojan seuroissa, laittoipa tuo mokoma minut menettämään karaokeneitsyytenikin siinä samalla kertaa. Ja mikäs, kun alkuun päästiin niin tuli siinä sitten laulettua kerran jos eräänkin illan mittaan.

Yöllä pyörähdimme vielä baarin kautta porukalla, me emme siellä kauaa viipyneet vaan aika nopealla tahdilla siirryimme taksiin ja tiputimme ukon serkkupojankin matkan varrelle hotelliin. Kotona emme kovin kauaa enää jaksaneet hereillä heilua vaan aika pian siirryimme unille.

Kyllä sen eilen aamulla olossaan tunsi, että heiluttu on. Tuli tanssittuakin niin paljon että kumpainenkin lonkka huutaa jo hoosiannaa. Mutta mikäs, hauskaa tosiaan oli koko rahan edestä. Eilen en sitten laittanutkaan tikkuakaan ristiin, koko päivä meni tiukasti kylkiasennossa sohvalla.

Yhtä leffaakin katsoin varmaan neljä tuntia sillä kas, aina välissä iski nukkumatti ja pätkiä sieltä täältä jäi näkemättä. Onneksi on kelaustoiminto. Ruokapuolen hoiteli paikallinen pikaruokala ja iltapalan hoiteli prinsessa, tämä kun innostui tekemään banaanipannareita tenavalaumalle.

Jotenkin viime yö tuli nukuttua todella huonosti, tiedä mikä ihme herätteli vähän väliä. Välillä se oli ukon vääntelehtiminen petissä, välillä telkkari jota ukko ei suostunut sulkemaan kun ”hän katselee sitä”. Vaikka kuorsasikin iloisesti joka kerta kun havahduin hereille. Argh!

Se olisi sitten kuulkaa tarkalleen tämä ja ensi viikko töitä ja ah ja oh! Sen perään onkin hiihtolomaviikko! Prinsessahan viettää hiihtoloman rippileirillä joten kotona on normaalia pienempi miehitys ja se on oikeastaan ihan kiva se.

Eilen prinsessa vietti rippikuvioissa koko päivän, yhdeltä päivällä oli tapaaminen joka kesti aina iltaseiskaan asti. Nyt tapaamisia ei olekaan enää ennen leiriä ja se on ihan hyvä se, aika montahan niitä on jo tässä ollut.

Vaan jaa. Se pitäisi kaiketi tehdä jotain tälle ulkoiselle habitukselleen. Niin ja keittiölle, huomaa kyllä että täällä on syöty ja kokkailtu sillä likaiset astiat on vallanneet tiskialtaan. Höh. Niin ja ihana uusi liesi… Se koki eilen ensimmäisen takapakkinsa, kiitos vaan ukon joka otti ja tiputti kuumalle levylle mikrokuituliinan.

Hyvinhän se pinta muuten puhdistui mutta joku omituinen tahra siihen levyn reunaan jäi, tiedä sitten saako sitä millään pois. Täytynee tutkailla tätäkin asiaa tänään, josko siihen olisi joku oma superaineensa millä tahran saattaisi saada irti. Harmittaa prkl!

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Lauantaissakos sitä sitten ollaan… Vaan nukuinpa kuulkaa kertakaikkisen hyvin ja se on hyvä se, tänään kun on ne anopin kekkerit ja sehän tarkoittaa sitä että myöhään menee. Aamusta tosin on ensin edessä kakun kuntoon laittelu, täytin sen eilen ehtoosta ja kaipa se pitää marketissakin pyörähtää.

Eilinen työpäivä oli varsin jees. Tenava oli vallan helppoa kauraa, osansa moiselle taisi tosin olla sillä että vietimme sanomalehtipäivää eli varsinaisia kynätöitä ei tarvinnut oikeastaan koko päivänä sen kummemmin tehdä. Ekat pari tuntia meni lehtiä selaten, tutustuen siihen mitä kaikkea sanomalehtiin on painettu ja vikat tunnit tehtiinkin sitten kuvishommia lehtiä hyödyntäen.

Läksyparkkikin meni suit sait sukkelaan tuosta vaan vaikka asiakkaita tuntuikin riittävän. Kun viimein kipittelin kiskomaan takkia päälleni pirahti puhelinkin. Kodinkoneliikkeestä soittivat, hittolainen että ennätin siinä jo manata että argh, näinköhän uusi liesi ei nyt sitten tulekaan ja juuri tuntia aiemmin ukko on irrottanut vanhan lieden…

Säkä se on siallakin ja kas, kyselivätkin josko sen voisi toimittaa jo aiemmin kuin sovitulta kolmelta. Tottakai voi, vaikka samantien jos siltä tuntuu. Ennätin juuri kotiin ennen kuin uusi liesi tuli ja oi mutta olipa se kaunis! Hieman kyllä sydäntä puristi kun vanha liesi lähti nokkakärryjen mukana maailmalle…

Lähdin suunnilleen samoilla sanoilla kodinkoneliikkeen kuskin kanssa ovista, kas kun ukko kaipasi jotain osaa uunia asentaakseen. Hekoheko, eipä moista löytynyt paikallisesta rautakaupasta joten ukko tyytyi asentamaan uunin ilman sen kummempia hienouksia.

Minä puolestani kurvailin markettiin rautakaupalta, ostin anopin kakun täytteet ja muut valmiiksi ja mistä lie siinä parkkiksella tuli mieleen kurkata auton rekisteriotetta. Tiedossa kun on, että katsastusaika on helmikuulla mutta jotenkin olen mieltänyt sen hiihtolomalla olevaksi.

Sitä katsastusaikaa kun ukko huuteli perään kun ovista lähdin ja minä totesin, että juu juu, katson kun ehdin. Olipa hyvä että tuli katsottua! Se kun oli tarkalleen 6. helmikuuta eli hupsis hei! Mikäs siinä sitten, minä kurvailin marketista suoraan katsastuskonttorille…

Hyvään aikaan muuten kurvailin, eihän siellä ollut ristinsielua! Kirviäinen lähti samantien tutkailtavaksi ja minä otin kupposen kahvia ja lukemista nokan alle. Tuumasin siinä samalla virkailijalle että saapa ainakin tarkan vikalistan ja kas, kuukauden ajoaikaa lisää, olisi ollut todella inhottavaa jos olisin maanantaina todennut ajavani katsastamattomalla autolla.

Kirviäisen kurvaillessa takaisin hallista minäkin lompsottelin pihalle ja kas, eihän siinä ollut ollut mitään huomautettavaa! Kehui vielä iskarit ja jarrutkin varsin mainioiksi joten hohoo! Johan kelpasi kurvailla kotiin! Kotona tosin nakkasin vain uunin kuumenemaan (esikuumennus) ja kakkuemmeet kaappeihin, kas kun niin.

Enhän minä ollut sitten muistanut ottaa sitä poikasen matkakorttia mukaani lähteissäni, se kun piti käydä lataamassa maanantaiksi. Höh. No, uudet kurvailut keskustaan, kortin lataus ja taas kotiin. Kotona otin ja evästelin ennen kuin edes ajattelin kakun täyttöoperaatiota, siinä samalla tuli hoideltua uunin käyttöönottokuumennukset.

Iltasella täytin kakun, paistoin lihaköntin uunissa ja tulihan siinä samalla sitten testattua pakastepizzankin paistoa. Eli kyllä, uudella uunilla on todellakin leikitty. Harmikseni jouduin kyllä toteamaan että peltien säilytysluukku on huomattavasti pienempi kuin vanhassa joten samalla tuli sitten siivottua jälleen yksi keittiön kaapeista, kas kun johonkin ne uunivuoatkin on saatava sopimaan.

Kohtsilleen ajattelin ryhtyä keittelemään kakun päälle tulevaa suklaakuorrutusta, kermavaahdot laittelen vasta myöhemmin aamusta. Josko sen perään tutkailisi pitääkö tässä touhuta jotain evästä tänne iltapäivää varten, ihan varmuutta ei vielä ole siitä ajasta milloin palautamme tenavat kotiin ja palaamme itse juhlapaikalle aikuisten kekkeriosuuteen.

Lievä yllätyskin täällä odotti nyt kun heräilin, poikanen 20vee on ilmestynyt yön aikana sohvalle koisaamaan. Näinköhän tuo on ottanut sitten taas yhteen tyttiksensä kanssa, tyttis kun on näköjään yrittänyt soittaa yöllä puhelimeeni. Huoks.

Vaan jaa. Josko tosiaan vähitellen sen suklaakuorrutteen tekoon. Se on siis moro ja have fun!

Perjantaita!

Vaan onpa mukavaa, että olemme täällä! Siis perjantaissa. Mukavaahan se on useammastakin syystä, mutta erityisen mukavaksi sen tekee se tieto että kunhan tänään vielä jaksaa ”taistella” niin sitten saa pari päivää olla ihan vaan taistelematta.

Eilinen työpäivä meni ihan suht jees, ei isompia valittamisia sen suhteen. Tenava on vähitellen osittain palaillut syksyiseen moodiinsa, ts esim välitunnit sujui jälleen ihan hyvin samoin kuin sisälle tulot mutta niin. Se tappelunujakointi tehtävien kanssa. Huoks.

Se, mikä tässä eniten huolettaa on tiedossa oleva tosiasia. Ensi syksynä tenava aloittaa kolmosen ja siellä tekemisen tahti on hieman kiivaampi kuin nyt tokalla. Enää ei opetellakaan niitä perustaitoja tyyliin lukeminen ja kirjoittaminen, ehei, opettelun alle tulee ihan toiset jutut ja niitä on useita.

Päivähän lähti jälleen käyntiin huudolla. Simppeli lasku 8+6 ja tadaa. Siitä se lähti. Se on kolmetoista. Eikun kakstoista. Eikun viistoista. Ja tämä siis opelle joka yritti neuvoa tenavaa allekkainlaskujen ihanaan maailmaan. Josta tenava innostui täysin edellisenä päivänä kun laskuissa ei tullut kymppiylityksiä.

Nämähän on niitä peruslaskuja jotka tenava osaa tuosta vaan halutessaan. Siis silloin kun on valmis laskemaan ne. Eilen oli arvuuttelupäivä. Ope, kuten minäkin, totesi kerran jos toisenkin tenavalle että ota sormet ja laske. Tenava EI halunnut laskea. Hänellä kun on ne kaikki päässä mukana, ei hänen tarvitse niitä laskea.

Ja se on kolmetoista. Viitisen minuuttia sitä huutoa kuunneltiin, sen perään todettiin että selvä, istut ja rauhoitut ja kun olet valmis laskemaan niin nostat käden ylös ja ope palaa opettamaan. Koko tuntia siihen tappeluun ei käytetä. Tenavahan vuoroin rauhoittui ja sitten taas riemastui ihan täysin.

Pariin kertaan ope vielä yritti mutta edelleen tenava pysyi tiukasti kannassaan että kaikki vastaukset on hänen päässään eikä hän tahdo laskea, ja kyllä, se on yksitoista. Ja taas huudettiin. Vartin päästä otin ja kiikutin tenavan pois luokasta. Muillakin kun on oikeus työrauhaan.

Eriytystilassa tenava kiukkusi edelleen. Ja hän kyllä kertoo äidille tästä, ihan varmasti kertoo. Kun hän tietää ne kaikki ja on ihan tyhmää, että hänen käsketään laskea. Ja hän on sitten kyllä ollut todella kiltisti, se pitää sitten kirjata äidille vihkoon, hän ei todellakaan ole huutanut.

Minä luin kirjaa ja annoin tenavan papattaa omiaan. Jossain kohtaa totesin tälle että kunhan olet rauhoittunut niin palataan luokkaan ja yritetään uudelleen josko se laskeminen onnistuisi. Mutta hän ei sitten ole huutanut, ei yhtään. Jaa-a. Pitääkö tässä hankkia nauhuri millä soittaa sinulle luokan tapahtumia niin tiedät miltä olet kuulostanut.

Luokkaan palattiin kymmenkunta minuuttia ennen tunnin päättymistä, tietenkin ope oli juuri aloittamassa ykkösten kanssa lukuläksyn lukemista ja sekös sapetti taas tenavaa. Kun hän EI ehdi millään tehdä sitä aukeamaa tunnilla jos ope ei kerran opetakaan.

Niinpä niin. Aikamoiset madonluvut siinä pidettiin tenavalle siitä miten sitä oppituntien aikaa ei voida tuhlata miten sattuu sillä oikeasti. Tenava ei ole ainoa oppilas luokassa eikä tule sitä olemaan seuraavanakaan vuonna. Hommiin pitää ryhtyä heti kun niiden aika on, kaikkinainen kirkuminen ja rähjääminen on aivan turhaa.

Jos niitä ei tunnilla saa tehtyä eikä opetettua niin sitten pitää miettiä miten toimitaan; jääkö tenava aina automaattisesti niin moneksi tunniksi päivän päätyttyä kouluun kuin on käyttänyt kiukkuamiseen sillä kukaan ei jää odottamaan missä kohtaa tuntia tenavalle sopii opettelu vai miten sitten toimitaan.

En ole ihan varma kuinka paljon tenava sisäisti madonluvusta mutta toivon, että edes jotain. Ihan oikeasti tenava on syvällä lirissä ensi syksynä jos käyttää järjestäen suurimman osan tunnista joko a. kiukutteluun tai b. kaikkeen muuhun touhuun kuin kouluhommiin.

Ennätti se ope sitten lopulta opettaakin sen asian ja kas, alistui se tenavakin sitten ihan oikeasti laskemaan paljonko se 8+6 on. Matikantunnin saldo oli lopulta kolme laskua, vähimmäisvaatimushan oli aukeama. Kylläpä harmitti. Se loppuosa siitä vähimmäisvaatimuksesta kun siirtyi liikuntatunneilla tehtäväksi.

Jonka tenava tiesi jo rähjäämään alkaessaan, välitunneilla sen enempää kuin seuraavallakaan tunnilla niitä ei tehdä. Hommathan siirtyy joka kerta tehtäväksi joko a. jollain tunnilla joka olisi tenavalle mieluinen tai b. koulun jälkeen. Liikuntatuntien hiihtokertaa oli odotettu kuin kuuta nousevaa joten ymmärrän että harmitti.

Totesin päätään roikottavalle tenavalle että niinpä niin. Kun nämä on aina niitä sinun ihan omia päätöksiä, me emme niitä voi sinun puolestasi tehdä. Huonoja päätöksiä, toki, mutta ihan omia. Olen muuten hokenut samaa ihan älyttömän paljon näiden vuosien aikana. Jokohan hokema kohta alkaisi tuottaa tulosta?

Välkät nyt silti sujui edelleen ja ruokavälkän jälkeen muiden suunnatessa ladulle istahti tenava pulpetin ääreen. Ekan kymmenen minuuttia tuo koetti saada riideltyä tehtävistä, taas, kertoi kuinka kumittaa kaikki tehtävät kirjasta pois ja kuinka kirjoittaa ihan mitä huvittaa laskujen alle.

Minä kirjoittelin kaikessa rauhassa äidille viestiä vihkoon ja totesin lakonisesti vierestä että no, omapa on päätöksesi. Sitten ne pitää vain tehdä uudelleen ja korjata ja sekin kyllä sopii. Yksin riitely on aika tylsää, sen tenava totesi varmaan jonkin ajan kuluttua kun minä en vain lähtenyt mukaan tämän huutokuorotouhuun.

Yhtäkkiä tämä ryhtyi kuin ryhtyikin laskemaan ja hommathan sujui kuin tanssi. Minä pyörähdin vessassa siinä kohtaa kun tenava oli saanut ekan sivun laskettua ja aloitteli toista ja palattuani luokkaan pääsinkin jo tarkistamaan aukeaman tehtäviä. Paria ajatusvirhettä lukuunottamatta laskut oli täysin kunnossa ja tadaa, aikaakin tekemiseen oli kulunut peräti kymmenkunta minuuttia.

Koska minä nyt vain tuppaan olemaan tyly niin pakkohan se oli sanoa siinä pukemisen lomassa tenavalle että huomasiko tämä itse kuinka vähän aikaa tehtäviin meni kun hän niitä ryhtyi tekemään. Kuinka paljon olisi jäänyt aikaa vaikka sille oman kirjan lukemiselle tai piirtämiselle tunnin loppuun jos hän ei olisi käyttänyt aikaa riitelyyn.

Hiihdot sujuikin sitten varsin hyvin, ei valittamista, samoin paluu koululle ja kotiin lähtö joten ei hassumpaa. Mutta on tämä vain erinomaista. Joka aivaten ainoaan juttuun pitää ryhtyä riitelyn kautta ja kuka siitä eniten kärsii? Tenava itse. Missähän kohtaa tälle mahtaa herätä ymmärrys sen asian suhteen.

Läksyparkit menikin tuosta vaan, samoin kuin se hetken hengailu työmaalla ja kas, kotiin palattuani ryhdyin oitis keittiön raivaukseen. Jos se uusi liesi nyt sattuu tänään tulemaan niin ihan sitä ajatellen otin ja hinkutin tasot ja tyhjensin ne kaikesta ylimääräisestä niille kertyneestä roinasta.

Siivoilun perään otin ja pyöräytin täytekakkupohjan, vannotin jokaista ettei ovissa kolista tai kaappeja paiskota sillä oikeasti… Pitkällisten laskelmien perään totesin että ei, en voi jättää sen tekoa uuden uunin mahdollisen saapumisen perään, se kun pitää ennättää tänään vielä täyttääkin.

Kakkupohjan paistuessa ruokailimme, ukko oli onneksi laitellut kinkkukiusauksen uuniin ennen työmaalle siirtymäänsä ja kas, illansuussa otin ja siivoilin vielä vanhan hellan taustankin. Se olikin yllättävän hyvässä kuosissa, siivoilu kävi siis hyvinkin sutjakkaasti.

Tänään työmaalla pitäisi olla ihan normikuviot, kenties ennätän kotiinkin hieman normaalia aiemmin. Ehtoohan meneekin sitten sen anopin kakun täyttelyssä ja kaipa se on syytä hoidella pyykkiosastoakin taas kuntoon. Tiedä häntä vaikka innostuisin ja kävisin vielä Kappahlissakin, minulla kun on edelleen lahjakortti käyttämättömänä.

Vaan jaa. Nyt pitäisi kaiketi ryhtyä omaa habitustaan tutkailemaan. Se on siis moro ja have fun!

Huomenet taas

Ihanaa, se on torstai! Ja niin, ankeaa, sehän on tosiaan torstai. Torstain ainoa ankeuttava tekijähän on se, että tiedossa on rämpimistä umpihangessa. Tenavat hiihtää, ja me ohjaajat, me rämmimme. Oikein muulla tapaa nämä natiaiset ei ole huollettavissa ladulla, valitettavasti.

No, huomenna on onneksi sitten perjantai ja se on kuulkaa kiva se, tuolloinhan pääsen kiitolaukkailemaan (kenties) kotiinkin piirun normaalia aiemmin. Aika useana perjantaina tosin tämä suunnitelmani on mennyt mönkään ja kas, läksyparkissa onkin ollut väkeä kuin pipoa.

Vaan jaa niin kuulkaa. Eilinen työpäivä, mitäpä siitä sanoisi. Pääosin varsin jees, mitä nyt vikalla tunnilla tenava riehaantui taas hikoilemaan kiukkua. Jotenkin tästä ihme kiukuttelusta on tullut nyt ihan tämän viikon teema. Tällä kertaa kiukuttelua aiheutti se, ettei taaskaan saanut muutettua annettuja sääntöjä mieleisekseen.

Viimeiselle tunnille atkhon kun mentiin todella myöhään, yllin homma viivästytti koko sakkia, ja atkssa piti tehdä äikkää tai matikkaa. Ope antoi tenavalle poikkeusluvan siihen, että tämä saisi kirjoittaa tarinaa jos niin haluaa mutta tulosteta sitä ei ellei sitä tekstiä synny ihan tosissaan.

Minä totesin, että sitä pitää olla vähintään viisi riviä ja sen pitää olla ihan oikeaa tarinaa eikä mitään litanniaa automerkeistä tai vastaavista joka sekin oli jo tenavasta ärsyttävää. Vielä ärsyttävämmäksi homma meni siinä kohtaa kun tunti alkoi olla päätepisteessään ja tenava oli kirjoittanut tarkalleen kolme riviä.

Tulostaa se olisi pitänyt, tietysti, mutta niin. Se viisi riviä oli raja joka tenavalle oli annettu joten ei, ei tulostusta. Ja sekös kenkutti ja ihan tosissaan. Kun ei siinä ole mitään rajaa, kolme riviä on ihan tarpeeksi! Edelleen, viisi riviä ilmoitettiin jo alussa.

Jösses minkä kiukuttelun saattelemana tenava lähti luokkaa kohti. Ja millä kiukkuasenteella tuo lähtikään pukemaan. Huoks. Päiväthän menisi kerrassaan upeasti jos tenava saisi itse päättää joka kohdassa mitä tekee ja miten tekee. Kun ei tarvitsisi toimia kenenkään muun määräysten mukaan.

No, onneksi kiukkuilu sijoittui vikalle tunnille. Minä siirryin isojen kässyihin ja huoks. Kyllä minä sanon, ettei siinäkään touhussa ole välillä järjenhiventäkään. Ei ainakaan silloin jos opea sijaistaa ihminen joka ei ole tottunut tenavalaumaa luotsaamaan.

Mikäänhän ei ole niin myrkkyä kuin se, että porukka joutuu odottamaan että pääsee tekemään. Ja sitä odottelua on nyt ollut oikeastaan parin viikon tuntien ajan. Ärsyttävää. No, onneksi luokan nurkassa on hukkapätkiä laudoista ja niitä saa sieltä ottaa, hiomisessa porukka alkaa olla aika taitavaa…

Läksyparkki vielä päälle, sinne kupponen kahvetta mukaan ja kas, työpäivä oli iloisesti pulkassa puoli kolmen kintaalla. Kotimatkalla kurvailin paikallisen kodinkoneliikkeen kautta ja kysäisin mihin hintaan mahtaisi valitsemani keittiöliesi irrota. Ja niin, mahtaisiko se edes onnistua liikkeen kautta, suoraan valikoimassa kun se ei ole.

Kyseisen liikkeen kautta on toki aiemminkin tilattu minulle kodinkoneita joita siellä ei ole valmiiksi ollut. Tiskikoneenkin sain samaan hintaan kuin olisin saanut sen muualtakin joten kysyminen kannattaa aina. Niin tälläkin kertaa.

ELECTROLUX-EKC6551AOW

Tällainen kapine sieltä nyt sitten on tulossa. Oletusarvoisesti saapumisaika on perjantai ja kyllä, ihan samaan hintaan kuin mitä olisi halvimmillaan ollut saatavilla muualta. Tai oikeastaan, halvemmaksi tämä taitaa tulla, siihen samaan hintaan kun luvattiin sekä kotiinkuljetus että vanhan pois kiikutus.

On oikeastaan aika helppoa valita siinä kohtaa kun vaihtoehtoja ei ole montaa. Meillähän on joku (hupsishei…) mitannut aikanaan keittiönkalusteet piirun väärin, ihan vaan muutaman millin, mutta se muutama milli on aika merkitsevä mittavirhe silloin kun on kyse kaapeista ja kodinkoneista.

Valitettava tosiasia kun on se, että meille ei voi ostaa 600 milliä leveää hellaa. Ei sittenkään, että sellaisen mukaan kaapit on ”muka” mitoitettu. Hellalle jäänyt väli kun on tarkalleen 597 milliä, ei piiruakaan enempää joten 6oo millistä siihen väliin ei tungeta edes vasaralla hakkaamalla.

Vanha liesihän on tarkalleen 596 leveydeltään ja kas, sen mukaan tässä sitten katseltiin uusiakin tulokkaita. Onneksi (!) Electrolux on pitänyt leveyden 60-senttisellään ihan samana kuin se oli silloin 16 vuotta takaperin. Sen neljä milliä kapeampana kuin 60-senttisen pitäisi tarkalleen olla.

Likeltä tosin liippasi, etten päätynyt induktioon mutta niin, edelleenkään en tahdo uusia kattiloitani, anteeksi nyt vaan. Minä ennätän kyllä odotella sen muutaman minuutin että levy kuumenee ihan kuten tähänkin asti. Ainoa mikä uudessa liedessä himppasen hirvittää on sittenkin tuo keraaminen taso.

Millä ihmeellä minä paukutan tämän porukan päähän ettei se ole leipien tekoalusta? Hemmetti, kun juustoakin tykätään siivuttaa hellan päällä. Jotenkin kun epäilen, ettei keraamisen tason hinkkaaminen rasvatahroista jne käy yhtä järein asein kuin normilieden on käynyt ja sittenkin hella on ollut aika-ajoin varsinainen siivottava.

Kotiin kurvailtuani tarkistin speden matikan tehtävät, lämmitin evästä tenaville ja touhasin muutaman lämppärin itselleni. Tuijottelin OCn katalat akat tallenteella, luimme speden kanssa ensin tämän lukuläksyn ja sen jälkeen Ella-kirjaa ja kas, johan sitä alettiin taas olla ehtoon puolella.

Tänään pitäisi olla tiedossa ihan normityöpäivä mutta sehän nyt sitten jää taas nähtäväksi miten tässä käy. Onneksi ollaan tosiaan jo torstaissa, alkaa ihan tosissaan tympiä jokapäiväinen kiukkuaminen ja riiheäminen.

Iltapäivästä edessä on todnäk pyykkiä, siivoilua ja kokkailua. Eli peruskauraa. Ajattelin nypätä uuninkin pois paikoiltaan ja siivoilla sen taustan jo valmiiksi, mikäli uusi liesi tulee huomenna kuten pitäisi niin siinä kohtaa vanhan pitäisi olla irroitettuna ja odottamassa.

Moinen irrotteluhan lankeaa, tottakai, ukolle, mutta tuo saa suorittaa sen sillä aikaa kun minä itse olen töissä sillä liesi saattaa tulla hyvinkin samantien kun olen kotiin ehtinyt. Josta taas tuli mieleeni, että näinköhän minun olisi viisainta touhuta kakkupohja huomiselle jo tänään, uuden uuninhan kanssa hommaa ei pääse samantien tekemään.

Käsittääkseni edessä on ensin tunnin ”poltto” tyhjänä ja johan se saattaa venäyttää aikataulua niin etten ennätäkään iltapuhteina kakkua täyttää. Toisaalta, vanhan uunin kanssa pohjan tekeminen on varsinainen jännitysnäytelmä mutta niin…

Josko tekisikin kääretorttupohjina kakun? Tekisi sen suorakaiteen muotoiseen kakkuastiaan? Sillähän siitä kenties selviäisi. Hmmm… Vaan jaa. Josko kuitenkin tähän kohtaan oma habitus kuntoon ja muutenkin alkaisi valmistautua tenavien herättelyyn. Se on siis moro ja have fun!

Suklainen täytekakku

1964899_10153014407073771_4902941584892245049_n

Täytekakkupohja:

5 munaa

2,5 dl sokeria

0,65 dl vehnäjauhoja

1,25 dl perunajauhoja

0,65 dl kaakaojauhetta

1,25 tl leivinjauhetta

Sekoittele kuivat aineet erikseen yhteen toisessa astiassa, vaahdota munat ja sokeri hyvin keskenään ja lisää kuivat aineet. Kaada voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Kakun jäähdyttyä leikkaa kolmeen osaan.

Täyte:

250 g maitorahkaa

3 dl kermaa vaahdotettuna

0,75 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

2 tölkkiä mandariinilohkoja omassa mehussaan

Vaahdota kerma, sekoittele sokerin ja rahkan kanssa yhteen. Levitä kakkupohjalle, lado päälle purkki mandariinia, nosta toinen kakkupohjakerros paikoilleen ja levitä jälleen kerros rahkakermaa ja purkki mandariineja päälle. Nosta kakun kansikerros päälle.

Suklaakuorrutus:

130 g taloussuklaata

1 dl kermaa

Sulata suklaa, lämmitä kerma kattilassa (älä anna kiehua!) ja lisää sulatettu suklaa kermaan. Sekoittele tasaiseksi esim muovivispilällä. Sekoittele jonkin aikaa kattilassa niin että jäähtyy hieman ja kaada kakun päälle.

Kermapursotukset:

4 dl kermaa

3 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

(1 rkl vaniljakreemijauhetta)

Vatkaa kerma, mausta ja pursottele reunoille.

 

Heipä hei taas

Keskellä viikkoa ollaan ja se on hyvä se, itse olen tosin koko viikon mennyt tiukasti yhden päivän etumatkalla. Ukkokin pääsee tänään työmaansa pariin, hyvä sekin kaiketi noin loppupeleissä. Saapa nähdä kuka täällä kaatuu tautiin seuraavana, spede valitteli taas eilen päätään mutta lämpöä ei sentään noussut.

Ei kai nyt sitten ole niin, että se hautookin sitä lenssua spedelle? Ja kenties minullekin? Toivottavasti ei, ei nyt millään ennättäisi tässä kohtaa kun viikonlopulle osuu oikein menoakin! Juu, anopin synttärikekkerit kutsuu lauantaina, eilen töiden jälkeen täytin ja laitoin kuosiin kakun jonka anoppi kiikutti työmaalleen.

1964899_10153014407073771_4902941584892245049_n

Ekan kerran ikinä elämässäni kokeilin suklaakuorrutusta kakkuun ja kas, sehän olikin näpsäkkä tehdä! Taidanpa siis toistekin touhuta moisia, siis kun leivontapuuhiin osun tältä osin. Perjantainahan pitäisi sitten tehdä sinne lauantaille kakku ja niin.

Valmiiksi lievää ketutusta ilmassa moisen osalta, kas kun tosiaan tuo uuni. Huoks. No, tänään todnäk kurvailen kotiin paikallisen kodinkoneliikkeen kautta ja käyn kysymässä mihin hintaan kauppias mahtaisi saada tilattua minulle pitkällisen tutkinnan perään kelpuuttamani lieden.

Induktio olisi kovin kuulkaa hotsittanut! Vaan eipä auta, testasin näet kattilat moista ajatellen, ne kun on suurimmaksi osaksi todella iäkkäitä kaippareita ja pöh ja pah. Tarkalleen yksi (!) kattila käy suoraan induktioliedelle. En ihan ajatellut kyllä kattilakokoelmaani lähteä uusimaan joten olkoon…

Eilen aamusta poikanen 20veekin pörähti jälleen aamukahviseuraksi, samoinhan hän teki viime viikolla kun yhtenä päivänä joutui aamutuimaan odottelemaan reilun tunnin että pääsi viemään seuraavaa kuormaa töidensä puolesta vastaanottajalle. Poikanen jatkoi matkaansa seiskan kanttiin ja minäkin ryhdyin työmaalle lähtöä tekemään.

Eilinen työpäivä oli pääosin varsin jees. Tenava toimi kuin ihmisen mieli ekan tunnin, tokalla tunnilla tällä valitettavasti tahtoi hieman lähteä homma käsistä. Asettui tuo sitten lopulta kun tajusi, että poistuminen luokasta on ihan aikuisten oikeasti edessä jos suu ei pysy säpissä.

Ruokailussa tuon oli sitten ollut pakko tolloilla mutta nuhteet tuo oli saanut samantien opelta ja päässyt silti välkälle joten katastrofaalisesta tolloilusta ei ollut kyse. Älytöntä silti, nyt on joku ihmeellinen rajojen koettelukausi taas menossa.

Oikeastaan vika tunti oli ainoa joka meni lievästi käpälään. Noin ihan tosissaan. Tenavalla kun oli mukana heijastin, sellainen jonka saa vaikka käsivarren ympärille ja jo edellisenä päivänä tuolle oli sanottu heijastimen kanssa leikkimisestä luokassa.

Vikalla tunnilla heijastin häiritsi pahasti lukuläksyn lukemista. Siinä määrin paljon häiriötä se tuotti, että minä annoin tenavalle kaksi vaihtoehtoa; joko pulpettiin tai reppuun. Ei kun hän tekee äkkiä tästä kaulakorun. Minä katsoin kelloa ja totesin, että no, minäpä katson kelloa ja sinä jäät yhtä moneksi minuutiksi koulupäivän perään parkkiin kuin heijastin vie aikaa tunnista.

Moinen ukaasihan oli kerrassaan kökkö! Minä nostin jokaisen kuluneen minuutin kohdalla uuden sormen pystyyn ja totesin kolmannen sormen jälkeen tenavalle että jos ei se nyt siirry pois käsistä niin se menee opelle takavarikkoon. Ja siitäkös se riemu syntyi.

Eipä olekaan tänä vuonna tarvinnut tenavalta iskuja ottaa vastaan, ei missään muodossa. Eilen tuo otti ja pamautti kolmesti reidelle sillä heijastimella. Joka oli siis rullalla narussa. Eihän se nyt ylettömiä sattunut mutta kun kaikkinainen huitominen, lyöminen ja vastaava on täysin kiellettyä niin ei se nyt vaan käynyt.

Minä nappasin heijastimen tenavalta, ojensin sen opelle ja ilmoitin, että nyt on sitten tilanne se että se on ja pysyy opella takavarikossa. No tämä nyt vallankaan ei miellyttänyt tenavaa vaan hän alkoi sen päiväisen mekkalan, että lopulta ilmoitimme open kanssa yhteen ääneen että jahas.

Se on alakerta, yksityistilat ja koulupäivän päätyttyä tenava jää paitsi lukemaan sen lukuläksyn myös tekemään ne tehtävät jotka oli tunnilla tehtäviä jos se suu ei sulkeudu juuri nyt ja tässä. Liekö sitten ukaasilla vaikutuksensa, tenavallehan oli tulossa vieraita kotiin, suu sulkeutui hetkessä.

Lukuläksyä lukemaan tuota ei silti enää kelpuutettu, se kun oli jo luettu ja siitä oli keskustelu käynnissä mutta tarinankirjoitukseen tuo pääsi samassa kuin luokan toinenkin kakkonen. Tunnin päätyttyä minä kiitolaukkailin läksyparkkiin tenavan lukukirja mukanani ja niin vain tenava otti ja luki lukuläksynsä parkissa.

Kun tuo teki kotiinlähtöä kerroin tälle kuinka äidille oli vihkossa viesti siitä kuinka päivä oli mennyt pääosin hyvin ja olipa siellä tieto myös siitä että heijastin on takavarikossa eikä se palaudu ennen kuin tenava ihan itse kertoo äidille mitä sillä heijastimella teki tunnilla. En kerro, totesi tenava. Muuta kuin että leikin.

Katsotaan, miten asian kanssa on käynyt. Minä kun ilmoitin tenavalle, että nyt se kertominen on täysin tenavan tehtävä ja odotan, että tenava myös sen saa hoidettua ettei minun tarvitse sitä ilmoitella kotiin. Ilmoituksen toki siitä kirjailin läksyparkin perään, se kun on aina näissä tapauksissa tehtävä.

Läksyparkissa taas hommat sujui ihan totuttuun tapaan, lapsissa ja tekemättömissä läksyissä riitti jälleen kerran. Kotiin kurvailin marketin kautta, nappasin siinä matkalla tyttärenkin kyliltä kyytiin. Kotona tusasin tosiaan vauhdilla ne täytteet kakkuun, sen perään ampaisin apteekkiin sillä kas, poikanen 18vee oli saanut antibioottikuurin.

Tuollahan alkoi viime viikolla puhjeta suuhun viisaudenhammas ja vähin erin poski on kipeytynyt ihan huolella. Eilen aamusta tuo laittoi töistä viestiä josko lähettäisin tälle hammaslääkärin numeron, siinä määrin ikäväksi kipu oli yltynyt.

Hammaslääkäri oli todennut viereisen hampaan ottaneen kovin itseensä, siihenhän oli aloitettu jossain kohtaa juurihoito ja jätetty kesken (täh?) koska moinen oli hammaslääkärin mielestä jokseenkin turha operaatio. No, tulehtuihan se sitten nyt. Ja ihan tosissaan.

Perjantaina poikanen menee sitten hampaanpoistoon, olisi se nytkin jo poistettu mutta poikanen on jokseenkin hammaslääkärikammoinen (hienoa että sitten peri sen äidiltään) joten ei ollut antanut sitä nypätä samantien. Minä totesin poikaselle että olisi kannattanut, eipä tarvitsisi enää sitä perjantaita jännittää.

Apteekista palattuani ryhdyin sitten kakun kuorrutuksen tekoon ja viiden aikaan kakku olikin jo valmiina anopin hakea. Voin kertoa, että siinä kohtaa oli aika megalomaaninen nälkätila, väsyttikin ihan mukavasti, enkä minä sitten juuri muuta enää jaksanutkaan tehdä kuin syödä, juoda kahvia, tyhjätä ja täytellä tiskikonetta ja vain olla.

Illalla kumahdin unille jo puoli kympin kanttiin ja kas, nukuin kuin tukki aina puoli neljään asti. Päätin kyllä tiukasti että en todellakaan nouse ennen puoli viittä ja kas, sain kuin sainkin unen päästä uudemman kerran kiinni. Lievä pääkipu tässä on taas seurana, ihan kuten on nyt ollut kohta hyvinkin viikon ajan, joten katsellaan mihin tämä tästä keikahtaa.

Vaan jaa. Kohtsilleen pitäisi ryhtyä omaa habitusta tutkailemaan ja kaipa se on taas edessä kiitolaukkailut yläkertaankin. Varsinaista aamujuoksua aina. Se on siis moro ja have fun!

Halojata hoo

Ja hellurei ja hellät tunteet. Ja silleen. Kyllä minä sanon, että nämä surkeat unenlahjat on aivan hanurista! Kello oli soimassa vartti viiden jälkeen mutta pah ja pöh. Heräsin ekan kerran kahdelta kuvitellen, että kaipa sitä kohta ollaan jo siinä viidessä.

No ei oltu ei. Pyörähdin sitten vessassa ja palasin makuulleni ja sain kuin sainkin unen päästä uudemman kerran kiinni. Ja taas tuijottelin kelloa piirun ennen neljää. Varmana siitä, että johan se nyt kohta on. Huoks. En todellakaan antanut itselleni lupaa nousta ylös vaan sitkeästi jatkoin makailua ja torkahdinkin, onneksi.

Himpan neljän jälkeen uusi tuijottelukierros. Ja tiukka päätös siitä että en takuulla nouse, hemmetti soikoon, vaan nukun. Ja nukuinkin. Puoli viiteen. Jonka jälkeen oli ihan sama mitä yritti päättää ja vakuuttaa itselleen, eipä se uni sieltä tullut enää. Huoks. No, onpa ainakin nyt aikaa näin aamusta.

Ettei nyt vain olisi kyseessä jonkinasteinen stressi? Yöunethan sekaantui ihan lopullisesti vuoden vaihteen tietämillä ja siitä asti tässä on oltu enemmän ja vähemmän, päivästä riippuen, sydän syrjällään poikasen 20vee takia. Vaikuttaisi siltä, että kaikki olisi suht jees mutta niin. Enhän minä tuon varjona kulje.

Toinen piinaava tekijä on kieltämättä liki viikon jatkunut sitkeä pääkipu. Se ei ole mikään moukarilauma eikä oikeastaan häiritse elämääkään älyttömästi mutta jatkuvasti tuntuu kuin olisi vanne pään ympärillä. Kipu lähtee silmien takaa ja leviää kiristämään koko otsaa ja repimään ohimoita. Outoa.

Vielä oudommaksi sen tekee se, että kipu on paikalla kaiken aikaa. Nukkumaan mennessä, herätessä ja koko päivän hereillä ollessa. Risomaan alkaa kohta moinen. Minähän en ole kuitenkaan yleensä pahemmin pääkipuja potenut joten tämä on perin outoa. Olisiko rillit jotenkin epäkunnossa?

No, eilinen työpäivä nyt kuitenkin oli ihan jees. Se syksyinen ohjattava oli edelleen paikalla, hommat sujui kuin vettä vaan ja sählinkejä ei ollut juurikaan. Läksyparkissakaan ei kummoisia tapahtunut, esimiehen kanssa ennätin vaihtaa jo aamusta muutaman sanan lähinnä selvittääkseni meneekö oma paikkani avoimeen hakuun.

Kieltämättä systeemi on jollain tapaa älytön. Siis sikäli, että nämä määräaikaiset paikathan pitää laitella avoimesti haettaviksi, tai ainakin se on ollut tapana, ja sittenkin niissä jatkaa yleensä ne jotka on niitä tehneet jo aiemmin. Eipä minunkaan paikkaani kenellekään muulle olla antamassa, esimies kun totesi heti että sun paikkahan se on ensi vuonnakin.

No, tuon suhteen olemme kaiketi tänään viisaampia, tuo kun lupasi selvittää asian iltapäivästä. Jollain tapaa tuntuu että moiset haut näissä kohtaa on aina turhaa ajantuhlausta, eipä se minun paikkani taida olla oikein muiden täytettävissä ainakaan vielä vuosiin. Jossain kohtaa elän toki toivossa että sitä tarvetta omalle paikalleni ei enää edes ole mutta siihen taitaa olla vielä kotvanen matkaa.

Kotiin ennätettyäni otin ja ryhdyin samantien touhaamaan täytekakkupohjaa. Ihan simppelisti ajatellen kun totesin, että jos pohjaa ei saa mitenkään onnistumaan uunilla niin vaihtoehtoja ei jää kuin kaksi. Joko a. käyn työmaalla paistopuuhissa tai b. teen pari kääretorttupohjaa joista rakennan täytekakun.

Voin kertoa, että meillä oltiin aloillaan ja ääneti kuin hiiret sen ajan kun kakkupohja oli uunissa. Ei, ei saa kolistaa vessan ovessa, eikä jääkaapilla ja ehei, missään nimessä ei ulko-ovea saa paukuttaa tässä kohtaa! Kakku ennätti passelisti paistua juuri ennen kuin junnu palasi koulusta ja tadaa!

Se ei lässähtänyt! Toisaalta, aika moneen kertaan tuli siinä paiston aikana varmistettua että uunin luukku oli tiukasti kiinni, sehän se ongelma on että se nauraa yhdestä kulmastaan jos moista ei huomaa. Kauniiksi pohjaa en kyllä kutsuisi mutta toisaalta, onko sillä väliä. Sehän jää kuorrutteiden alle.

Tuli minun niitä uunejakin tutkailtua siinä kakun paistuessa. Jotenkin vaan ei ota mikään napatakseen. Täytynee antaa ajan kulua kotvan ja tuumia ihan rauhassa, ainoa jonka ehkä saattaisin kelpuuttaa kun on hinnaltaan sitten piirun keskivertoa kalliimpi.

Toisaalta, niinhän tuokin oli silloin 16 vuotta sitten kun se hankittiin. Ja niin, en ole kyllä kertaakaan kyseistä hankintaa joutunut katumaan, ennen näitä uuniongelmia se on toiminut kuin junan vessa. No, kaikki aikanaan. Ehkä pyörähdän paikallisessa kodinkoneliikkeessä kysymässä jossain kohtaa mihin hintaan he saisivat minulle kyseisen mallin.

Leipomusten perään otin ja säntäsin prinsessan kanssa kaupoille. Ukko kun makasi reporankana makkarissa ja eipä tuo todellakaan ollut kunnossa edelleenkään. Marketissa pyörimme aikamme mutta eipä meidän tullut paljonkaan ostettua. Lähinnä maitoa, viiliä ja jogurttia. Niin ja jaffaa ukolle.

Samalla reissulla pyörähdimme vaateliikkeessä sen verran että nappasin pari pitkähihaista pusakkaa spedelle. Tämän vaatevarasto kun on jatkuvassa käymistilassa, kiitos pituuskasvun joka tuntuu kiihtyneen ainakin toistaiseksi.

Loppuehtoo menikin sitten lähinnä keittiötä siivoillen, lisää uunivalikoimaa tutkaillen ja uutisia ihmetellen. Spedelle nakkasin iltapalan kokolailla normiaikaan ja itsekin einehdin evästä kupuuni siinä rouva ministerin alkusanojen kyytipojaksi. Vartin yli ysi suuntasin itsekin jo makuulleni ja niinhän siinä taas kävi…

Ihan loppuratkaisua jaksosta en nähnyt, taisi viimeinen viisi minuuttia jäädä unen jalkoihin. Eli nukuttu on sentään ihan kohtalaisen hyvä määrä, harmi että se on suurimmaksi osaksi mennyt pätkissä. Jotenkin pätkäunet ei virkistä alkuunkaan samoin kuin kunnon yhtäjaksoinen uni.

Tänään ei työmaalla pitäisi olla sen ihmeempiä, kotiin kun ennätän niin edessä onkin anopin kakun täyttäminen ja koristelu. Anoppi tulee noutamaan sen ehtoosta ja kiikuttaa omalle työmaalleen joten vauhtia saa pitää ja hommia puskea.

Perjantainahan on sitten edessä toistokierros tästä leivonnasta, lauantaina on ne anopin kekkerit ja olen sinnekin lupautunut leipomaan täytekakun. On se nyt kumma kun ei anopille voi kelvata hyydykekakut, niitä yritin itse ehdottaa tälle mutta pah ja pöh. Täytekakkua sen olla pitää *hehheh*.

Vaan jaa. Josko tästä omaa habitustaan tutkailemaan. Niin ja poikasta 18vee herättelemään. Se on siis moro ja have fun!