Ongelmointia

Tässä aamurauhan sydämessä tullut tuumailtua pienimuotoista ongelmaa. Miten toimia sellaisen ihmisen kanssa jonka toimista tulee jatkuvasti olo että tämä hakee vain omaa etua. Niinpä niin.

Kyseessä on siis siskoni jonka kanssa en ole ollut oikein missään tekemisissä reiluun vuoteen. Välirikkohan lähti niinkin simppelistä asiasta liikkeelle kuin tämän erosta. Tai ei oikeastaan siitäkään vaan siitä, etten minä asettanut tämän ongelmia ensimmäisiksi omassa elämässäni.

Samaan aikaanhan oli runsaasti ongelmia poikasen, nyt 20vee, kanssa. Tämän parisuhde oli kariutunut, armeijaan lähtö odotti nurkan takana ja tuntui että poika sotki kaikki asiansa ja jopa oman ajatusmaailmansa siinä samalla. Tottakai suurin huoli ja murhe oli pojasta ja tähän tulikin keskityttyä ihan täysin.

Sisko veti, tietysti, herneet nenään kun ei saanut sitä myötätuntoa, tukea ja apua mitä tahtoi ja kaipasi. Iskäkään ei ymmärtänyt ja toiminut kuten tämä tahtoi ja minä, saati siskon oikea velipoika, emme ymmärtäneet pitää siskon puolta vaan olimme samalla kannalla kuin iskä.

Ei aikuisen ihmisen elämää kuulu isän enää kustantaa ja maksaa. Jossain se raja pitäisi mennä, etenkin kun kyseessä on pitkälti yli kolmekymppinen yhden lapsen äiti. Sen lapsen menojahan kustantaakin sitten lähinnä suku, mitä siis hankintapuoleen tulee. Ruoat ja normielämän taitaa, uskoisin ainakin, sisko itse kustantaa.

Sisko kiskaisi siis herneet nenään ja sen jälkeen ei ole juurikaan juteltu. Tai oikeastaan ei yhtään. Toki olen saanut kutsun lapsen nimppareille ja synttäreille, kyseisille kutsuillehan muut vieraat kuskaa kuuliaisesti seteleitä lahjana. Eikä mitään pikkuseteleitä, ilmeisesti kaksikymppistä pidetään jokseenkin ”naurettavana” summana.

Itse olen kunnostautunut mitä nimppareihin tulee ja vienyt vitosen sekä karkkipussin, onhan minulla ihan omatkin lapset hoidettavana ja toisaalta, meillä ei ole koskaan nimppareita arvotettu minkäänlaisten juhlien arvoisiksi. Edellisille synttäreille taisin repäistä ja viedä ihan sen kakskymppisen.

Joululahjaksi sain siskolta käsilaukun (täh?) ja ihmeellisen pienen kipon (tuplatäh?), eipä silti en itsekään siskon lahjaan sen kummemmin panostanut kuin sen verran että hankin muumijuttuja joita tiedän hänen keräävän. Yleensäkin ottaen olen sitä mieltä, ettei meidän aikuisten ihmisten edes kuuluisi lahjoa toisiamme mutta niin.

Olen kaiketi ja kuulemma ainoa joka siskoa lahjoo jouluna joten pakko kai tuolle on jotain sitten hankkia jos se siitä kiinni on. No, oli miten oli, lahjat nyt on ihan se ja sama vaikka myönnän että hieman meni itsellä ohi siskon lahjat ja niiden tarkoitusperät.

Siskohan on poikasen 20vee kummitäti. Ja ihan sylikummi vaikka niillä kummien arvotuksilla ei tänä päivänä kuulemma merkitystä olekaan. Yhtä ainoaa kertaa sisko ei kysynyt poikaselta tämän armeija-aikana mitä kuuluu. Ei yhtä ainoaa yhteydenottoa.

Ei viestejä, ei puheluita, ei siis kertakaikkisen mitään. Keneltäkään muultakaan tuo ei kysynyt yhtään mitään poikaseen liittyvää. Kun poikanen pääsi armeijasta oli tämä itse soittanut tädilleen. Sisko oli ollut jokseenkin hälläväli-linjalla, todennut tosin että poikanen voisi joskus tulla käymään. Aha.

Kun tytär alkoi odottaa vauvaa ja asiasta tuli ”julkinen” ei sisko kysynyt sanallakaan tyttäreltä mitään. Ei pienintäkään yhteydenottoa. Ei sen puoleen minultakaan mutta sen nyt arvasinkin. Eipä tuota kiinnosta kuin se oma naminami-elämä ja jipijipi-meininki.

Niin, huomautettakoon tässä yhteydessä että sisko ei suinkaan ole mikään yksinhuoltajapolo. Ehei, tämä asuu valtavan kokoisessa talossa kaksin lapsensa kanssa, taloa kun ei myydä alle sen hinnan minkä he eksän kanssa siitä maksoivat. Eksä maksaa näin ollen omaa lainanosuuttaan ja asuu muualla, sisko omaansa ja asuu talossa.

Tai niin, mistä minä tiedän vaikka tältä osin tilanne olisi muuttunut, enhän minä ole siskon kanssa puhunut mutta lievästi ihmettelisin jos sisko olisikin maksanut eksän talosta pihalle, siihen kun tämä tarvitsisi rahaa ja sitä rahaa ei iskä suostunut ainakaan aiemmin antamaan.

Onhan tilanne toki voinut muuttua kesän ja syksyn aikana, siskohan on kuitenkin loikannut iskällä aika ahkeraan vaikka välimatkaa on ihan älyttömän paljon joten olisiko ollut rahapussin pehmittelyreissut menossa? Kamala kuinka kyyniseksi sitä onkaan tullut tässä.

Sikälikään sisko ei ole mikään köyhä yksinhuoltajapolo että hän käy säännöllisesti muutaman viikon välein kosmetologilla ja kampaajalla, shoppailee ahkerasti sekä vaatteita, kasseja että mitä milloinkin ja pyörähtelee leffassa, kahviloissa ja vaikkas missä.

Itseen ja lapsen vaatteisiin on siis kyllä laittaa rahaa mutta niin. Ne lapsen kekkerit. Niissä kerätään rahaa milloin suksiin, milloin jopoon, milloin pleikkariin. Kaikki, siis ihan kaikki, on viimeisen päälle hankintoja. Ihan hienoa jos siihen on varaa mutta oikeasti. Onko se sukulaisten homma se kustantaminen?

Nyt sisko oli sitten ottanut yhteyttä tyttäreen, naamiksessa. Onnitellut vauvauutisista ja kutsunut samalla tyttären lapsensa synttäreille. Todennut vielä tyttärelle ettei tämän tarvitse mitään ihmeellistä laittaa lahjaksi, ihan joku pienikin riittää ja toisaalta, ehkä hän voisikin liittyä meidän lahjaamme.

Siis mitä? Ehkä hän voisi osallistua meidän lahjaamme. Mitä hemmettiä!? Toki minäkin sain tekstarilla kutsun, vastata siihen kaiketi pitäisi jos ei pääsekään paikalle. En ole vielä laittanut siihen mitään mutta jotenkin kutkuttaisi ilmoittaa että sori, no can do, on muuta juuri tuolloin.

Älyttömintä omien tunteiden osalta on se, että kyllä minä edelleen olen monesta asiasta siskoni osalta ylpeä ja rakastankin tätä, sitä en väitä mutta oikeasti. Jotenkin niin hemmetin pska olo tämän osalta. Kun en ole hyödyksi ja avuksi niin minulla ei ole mitään tekoa, niinkö se on?

Jaa-a. Kun tietäisi mitä tässä tekisi tai sanoisi. Tekisi mieli jättää ne synttärikekkerit väliin, toisaalta taas tuntuu hölmöltä jättää niitä väliin mutta toisaalta taas. Ei tekisi mieli viedä yhtään mitään lahjaa tämän tenavalle. Ei mitään. Huoks.

On tämä kanssa. Taidan ryhtyä ihan suosilla yläkertalaisten herättelyyn, ukko nyt säntäsikin jo ladulle ja spede häärää omiaan. Se on siis moro, taas kerran, ja have fun!

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Manailua

2 comments on “Ongelmointia

  1. Voi sitä siskoa! Ihan varmasti on vaikea tilanne, koska onhan sisko hyvin läheinen ihminen. Minusta olet kuitenkin tehnyt ihan oikeat valinnat. Oma lapsi ohittaa siskon ja varsinkin kun sisko nyt ei hengenhädässä ollut. Sisko on myöskin ihan aikuinen ihminen, joten isän velvollisuus ei ole häntä avustaa kun ihan oikeaa rahapulaa ei näytä olevan. Kukapa tämä tosiasiat sitten saisi siskolle ns. jakeluun? Oletko se sinä, jossakin vaiheessa, vai olisiko se isän tehtävä? Siinäpä pulmaa kerrakseen……

    • Onhan tämä. En minä tahdo siskon lapselle mitään ”kostaa” mutta en tahdo siskon elämäntapaa tukeakaan.

      Ja oikeasti. Tytär joutuu tulemaan todella pienellä toimeen ja ihan pienikin lahja riittäisi. Siis tyttäreltä.

      Jotenkin en ymmärrä. Kai se sitten on niin että kun ei ole koskaan joutunut venyttämällä venyttämään niin ei ymmärrä mitä se on.

      Harmittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s