Huomenet taas

Ihanaa, se on torstai! Ja niin, ankeaa, sehän on tosiaan torstai. Torstain ainoa ankeuttava tekijähän on se, että tiedossa on rämpimistä umpihangessa. Tenavat hiihtää, ja me ohjaajat, me rämmimme. Oikein muulla tapaa nämä natiaiset ei ole huollettavissa ladulla, valitettavasti.

No, huomenna on onneksi sitten perjantai ja se on kuulkaa kiva se, tuolloinhan pääsen kiitolaukkailemaan (kenties) kotiinkin piirun normaalia aiemmin. Aika useana perjantaina tosin tämä suunnitelmani on mennyt mönkään ja kas, läksyparkissa onkin ollut väkeä kuin pipoa.

Vaan jaa niin kuulkaa. Eilinen työpäivä, mitäpä siitä sanoisi. Pääosin varsin jees, mitä nyt vikalla tunnilla tenava riehaantui taas hikoilemaan kiukkua. Jotenkin tästä ihme kiukuttelusta on tullut nyt ihan tämän viikon teema. Tällä kertaa kiukuttelua aiheutti se, ettei taaskaan saanut muutettua annettuja sääntöjä mieleisekseen.

Viimeiselle tunnille atkhon kun mentiin todella myöhään, yllin homma viivästytti koko sakkia, ja atkssa piti tehdä äikkää tai matikkaa. Ope antoi tenavalle poikkeusluvan siihen, että tämä saisi kirjoittaa tarinaa jos niin haluaa mutta tulosteta sitä ei ellei sitä tekstiä synny ihan tosissaan.

Minä totesin, että sitä pitää olla vähintään viisi riviä ja sen pitää olla ihan oikeaa tarinaa eikä mitään litanniaa automerkeistä tai vastaavista joka sekin oli jo tenavasta ärsyttävää. Vielä ärsyttävämmäksi homma meni siinä kohtaa kun tunti alkoi olla päätepisteessään ja tenava oli kirjoittanut tarkalleen kolme riviä.

Tulostaa se olisi pitänyt, tietysti, mutta niin. Se viisi riviä oli raja joka tenavalle oli annettu joten ei, ei tulostusta. Ja sekös kenkutti ja ihan tosissaan. Kun ei siinä ole mitään rajaa, kolme riviä on ihan tarpeeksi! Edelleen, viisi riviä ilmoitettiin jo alussa.

Jösses minkä kiukuttelun saattelemana tenava lähti luokkaa kohti. Ja millä kiukkuasenteella tuo lähtikään pukemaan. Huoks. Päiväthän menisi kerrassaan upeasti jos tenava saisi itse päättää joka kohdassa mitä tekee ja miten tekee. Kun ei tarvitsisi toimia kenenkään muun määräysten mukaan.

No, onneksi kiukkuilu sijoittui vikalle tunnille. Minä siirryin isojen kässyihin ja huoks. Kyllä minä sanon, ettei siinäkään touhussa ole välillä järjenhiventäkään. Ei ainakaan silloin jos opea sijaistaa ihminen joka ei ole tottunut tenavalaumaa luotsaamaan.

Mikäänhän ei ole niin myrkkyä kuin se, että porukka joutuu odottamaan että pääsee tekemään. Ja sitä odottelua on nyt ollut oikeastaan parin viikon tuntien ajan. Ärsyttävää. No, onneksi luokan nurkassa on hukkapätkiä laudoista ja niitä saa sieltä ottaa, hiomisessa porukka alkaa olla aika taitavaa…

Läksyparkki vielä päälle, sinne kupponen kahvetta mukaan ja kas, työpäivä oli iloisesti pulkassa puoli kolmen kintaalla. Kotimatkalla kurvailin paikallisen kodinkoneliikkeen kautta ja kysäisin mihin hintaan mahtaisi valitsemani keittiöliesi irrota. Ja niin, mahtaisiko se edes onnistua liikkeen kautta, suoraan valikoimassa kun se ei ole.

Kyseisen liikkeen kautta on toki aiemminkin tilattu minulle kodinkoneita joita siellä ei ole valmiiksi ollut. Tiskikoneenkin sain samaan hintaan kuin olisin saanut sen muualtakin joten kysyminen kannattaa aina. Niin tälläkin kertaa.

Tällainen kapine sieltä nyt sitten on tulossa. Oletusarvoisesti saapumisaika on perjantai ja kyllä, ihan samaan hintaan kuin mitä olisi halvimmillaan ollut saatavilla muualta. Tai oikeastaan, halvemmaksi tämä taitaa tulla, siihen samaan hintaan kun luvattiin sekä kotiinkuljetus että vanhan pois kiikutus.

On oikeastaan aika helppoa valita siinä kohtaa kun vaihtoehtoja ei ole montaa. Meillähän on joku (hupsishei…) mitannut aikanaan keittiönkalusteet piirun väärin, ihan vaan muutaman millin, mutta se muutama milli on aika merkitsevä mittavirhe silloin kun on kyse kaapeista ja kodinkoneista.

Valitettava tosiasia kun on se, että meille ei voi ostaa 600 milliä leveää hellaa. Ei sittenkään, että sellaisen mukaan kaapit on ”muka” mitoitettu. Hellalle jäänyt väli kun on tarkalleen 597 milliä, ei piiruakaan enempää joten 6oo millistä siihen väliin ei tungeta edes vasaralla hakkaamalla.

Vanha liesihän on tarkalleen 596 leveydeltään ja kas, sen mukaan tässä sitten katseltiin uusiakin tulokkaita. Onneksi (!) Electrolux on pitänyt leveyden 60-senttisellään ihan samana kuin se oli silloin 16 vuotta takaperin. Sen neljä milliä kapeampana kuin 60-senttisen pitäisi tarkalleen olla.

Likeltä tosin liippasi, etten päätynyt induktioon mutta niin, edelleenkään en tahdo uusia kattiloitani, anteeksi nyt vaan. Minä ennätän kyllä odotella sen muutaman minuutin että levy kuumenee ihan kuten tähänkin asti. Ainoa mikä uudessa liedessä himppasen hirvittää on sittenkin tuo keraaminen taso.

Millä ihmeellä minä paukutan tämän porukan päähän ettei se ole leipien tekoalusta? Hemmetti, kun juustoakin tykätään siivuttaa hellan päällä. Jotenkin kun epäilen, ettei keraamisen tason hinkkaaminen rasvatahroista jne käy yhtä järein asein kuin normilieden on käynyt ja sittenkin hella on ollut aika-ajoin varsinainen siivottava.

Kotiin kurvailtuani tarkistin speden matikan tehtävät, lämmitin evästä tenaville ja touhasin muutaman lämppärin itselleni. Tuijottelin OCn katalat akat tallenteella, luimme speden kanssa ensin tämän lukuläksyn ja sen jälkeen Ella-kirjaa ja kas, johan sitä alettiin taas olla ehtoon puolella.

Tänään pitäisi olla tiedossa ihan normityöpäivä mutta sehän nyt sitten jää taas nähtäväksi miten tässä käy. Onneksi ollaan tosiaan jo torstaissa, alkaa ihan tosissaan tympiä jokapäiväinen kiukkuaminen ja riiheäminen.

Iltapäivästä edessä on todnäk pyykkiä, siivoilua ja kokkailua. Eli peruskauraa. Ajattelin nypätä uuninkin pois paikoiltaan ja siivoilla sen taustan jo valmiiksi, mikäli uusi liesi tulee huomenna kuten pitäisi niin siinä kohtaa vanhan pitäisi olla irroitettuna ja odottamassa.

Moinen irrotteluhan lankeaa, tottakai, ukolle, mutta tuo saa suorittaa sen sillä aikaa kun minä itse olen töissä sillä liesi saattaa tulla hyvinkin samantien kun olen kotiin ehtinyt. Josta taas tuli mieleeni, että näinköhän minun olisi viisainta touhuta kakkupohja huomiselle jo tänään, uuden uuninhan kanssa hommaa ei pääse samantien tekemään.

Käsittääkseni edessä on ensin tunnin ”poltto” tyhjänä ja johan se saattaa venäyttää aikataulua niin etten ennätäkään iltapuhteina kakkua täyttää. Toisaalta, vanhan uunin kanssa pohjan tekeminen on varsinainen jännitysnäytelmä mutta niin…

Josko tekisikin kääretorttupohjina kakun? Tekisi sen suorakaiteen muotoiseen kakkuastiaan? Sillähän siitä kenties selviäisi. Hmmm… Vaan jaa. Josko kuitenkin tähän kohtaan oma habitus kuntoon ja muutenkin alkaisi valmistautua tenavien herättelyyn. Se on siis moro ja have fun!