Tuli siinä ehtoosta tuijoteltua puolella silmällä leffaa Lupaus. Harmi, etten tainnut ottaa sitä tallenteelle, olisi voinut katsella prinsessan kanssa ihan kimpassa sen tänään päivällä. Noin niinkuin ihan ajan kanssa…
Eilinen työpäivä oli yllättävän jees. Ohjattava nyt tietysti kiukkusi ja kapinoi välillä tehtäviä vastaan mutta se on oikeastaan pitkälti normipäivää aina hyvinäkin kausina, ei ehkä yhtä voimakkain sanakääntein mutta silti. Ulkovälkät onnistui nekin ihan suht hyvin, pari kertaa oli valvoja joutunut puuttumaan liian rajuiksi yltyneisiin leikkeihin.
Sikäli siis varsin jees päivä siltä osin. Läksyparkki puolestaan otti ja yllätti ihan tosissaan. Piti niin lähteä vauhdilla kotiin mutta pah ja pöh. Yksi lapsonen oli jättänyt tekemättä ihan piirun verran enemmän hommiaan ja kas, hän vietti ihan suorilta aikaa parkissa tunnin.
Loput työt tällä jäi kotiin tehtäviksi ja niitäkin jäi vielä reilusti. Kurvailin työmaalta kotia kohti vartin normaalia myöhemmin mutta eipä tuo nyt niin haittaa. Saanpa ensi viikolla nypättyä sen pois. Toisaalta sitä nypättävää alkaa nyt kertyä muutenkin ja ehkä eri tahtiin kuin sen keskiviikkoisen taksin jäljiltä.
Minä kun pääsin, jes, eroon siitä taksista. Sen sijaan otin hoitaakseni keskiviikon läksyparkin joka alkaa suoraan isompien kässyjen jälkeen eli joka tapauksessa olen keskiviikkoisin puoli kolmeen, mahdollisesti jopa kolmeen. Perjantaisin nypin sitten yliajat pois sekä aamuisin että iltapäivisin ja sehän on kiva se.
Muutenkin eiliseen työpäivään mahtui jokseenkin reippaanlaisesti kivoja juttuja, kuten nyt se että täyttölupa omalle pestilleni oli saapunut ensi vuodeksi. Tarkoittanee käytännössä sitä, että jatkan samoilla tunneilla samassa duunissa ensi lukuvuodenkin ja sehän on kiva se.
Ei ehkä sen osalta että mahdollisuus sille on olemassa että ensi vuosikin menee pitkälti tapellen samoista asioista mutta sikäli toki, etteipä tarvitse miettiä mitäs sitä sitten tekisi. Työpaikkoja kun ei taida edelleenkään kasvaa oksilla ja käsitykseni mukaan supistukset on in ja pop täälläkin.
Kotona pyörähdin pikaisesti ja koikkelehdin samantien kaupoille. Kauppareissusta kotiuduttuani pilkoin puolitoista kiloa naudan keittolihaa, kuorin puolisen kiloa palsternakkaa, toisen mokoman mukulaselleriä ja kilon porkkanoita. Joopa joo, kovin keittiöorientoitunutta siis.
Puoli viideltä hellalla porisi sulassa sovussa niin lihasoppapohja kuin rosvosopan rehuosastokin. Tänään ei tarvitsekaan kuin heitellä osa lihasoppapohjasta pakkaseen odottelemaan käyttöaikaansa ja tuunata rosvosoppa valmiiksi. Siitä kun puuttuu vielä perunat ja jauhelihat.
Osan siitäkin sopasta aion tosin pakastaa, se kun on hemmetin kätevä ”pikaruoka” ottaa junnulle sieltä silloin kun ruokana on jotain mistä hän ei pidä. Kuten nyt kinkkukiusausta josta taas muut meillä pitää. Lihasopastakin pakastan tosiaan suurimman osan mutta pienen määrän taidan jättää tälle päivälle evääksi, meillä kun ei kaikki pidä siitä rosvosopastakaan.
Ukko kävi noutamassa uudet suksensa ja aikoo tänään lähteä heittämään niillä ekan lenkin, minä sen sijaan otin ja notkuin lähinnä kahvikupposen kanssa nojatuolissa ehtoon. Poikanen 18vee suuntasi kaverinsa kanssa kylille riekkumaan, siinä kohtaa kun itse siirryin kympiltä petiin ei heitä vielä näkynyt.
Ei hajuakaan missä kohtaa yötä ovat kotiutuneet, kengät oli ”sievästi” pitkin eteistä eli myöhään on tainnut kylillä mennä, luulen mä. Jotenkin aina yhtä koomista miten jotkut kamut ottavat oman tilansa tästä torpasta hieman sillä asenteella kuin suunnilleen kotonaan olisivat.
Pakastimen edessä lojui kaverin takki, ihan kuten yleensä aina kun hän täällä on. Minähän nostelen sen toki naulakkoon liki pitäen joka kerta mutta ei se siellä vaan pysy, pakastimen eteen se päätyy aina uudelleen. Lisäyllätystäkin tälle aamulle sain ihan kiitettävästi.
Olin näet tiukasti menossa vessaan herättyäni mutta se meno katkesi kyllä kuin kananlento alkutekijöihinsä. Lukossahan se hiivatin ovi oli. Koputtelu ei tuottanut mitään tulosta eikä oven takaa huhuilu. Onneksi (!) meillä on julmetun vanhat ovet ja sitä kautta se vessan lukkokin on sota-aikainen.
Ei muuta kuin murtokeikka ruokaveitsen kanssa ja kas, siellähän se poikasen kaveri nukkui sikiöasennossa lattialla pytyn edessä. Ilmeisen paha olo oli yllättänyt yöllä kotiutuessa, tämän johtopäätelmän tein vessanpytyn sisällöstä.
Eipä tuo tahtonut herätä niin millään, ennätin siinä jo kotvan miettiä vaihtoehtoja. A. soitanko naapuriin ja kysyn saako heidän vessaansa lainata (ei kovin hyvä idea ennen aamukuutta, väitän mä) vai B. otanko ja istahdan pytylle toimittamaan aamutoimeni vaikka toinen nukkuu jalkojen juuressa (ei kovin kutkuttava idea tuokaan sillä oikeasti, mitä jos toinen havahtuukin hereille kesken toimien)…
Yhden vessan talossa olisi toivottavaa että se yksi vessa olisi aamuisin vapaa sillä ainakin minun mahani toimii kuin junan vessa aamuisin. Kun on pakko päästä niin on pakko päästä joten ongelma oli pakko ratkoa jollain. Muutama ravistelu lisää, höpöttelyä ja nyppäys kiinni kaverin kädestä.
Ja kas. Ei tuo nyt herännyt mutta havahtui sentään sen verran että alkoi kammeta itseään pystyyn kun tiukasti kiskoin kädestä. Jalkakin vippasi aika ikävästi joten päädyin ihan suosilla saattelemaan kaverin sohvalle enkä edes lähtenyt yrittämään tämän yläkertaan poikasen huoneeseen kuskaamista.
No, ainakin vessa vapautui joten siltä osin aamu on todellakin pelastettu! Vaan jaa. Nyt taidan vähitellen ryhtyä siihen lihasopan kipottamiseen. Kai tuota pakastintakin pitää hieman tutkailla, aika täynnä se alkaa taas olla. Se on siis moro ja have fun!
Älyvapaa äiti 