Taas perjantaissa

Varsin mainiota kiitolaukkaa ne menee, nämä arkipäivät. Harmillista, että viikonlopun vapaapäivät tekee samoin, minua ei haittaisi yhtään vaikka siinä kohtaa painettaisiin hieman jarrua…

Eilinen työpäivä oli yllättävän rauhallinen. Siihen saattoi toki osaltaan vaikuttaa sekin, että tenavalla oli valmiiksi tiedossa ettei ulkovälkille ole mitään asiaa vaan kaikki välkät menee tiukasti eriytystilassa istuen. Itse luin opehuoneelta löytämääni kirjaa tenavan mönkiessä lattialla.

Niin, toista tuoliahan eriytystilassa ei tällä hetkellä ole, sen poistin silloin keskiviikkona. Kyseinen ratkaisu osoittautui muuten vallan hyväksi, tenava ei ajanut itseään minkäänlaiseen riehakkuuteen kun mahdolliset leikkivälineet oli supistunut tarkalleen hänen omiin kenkiinsä.

Tuntihommatkin onnistui lähes yhtä hienosti kuin ne onnistui syksyllä, tosin jokin siellä mielessä edelleen kiusaa sillä matikan tehtäviin ryhtyminen vaati alleen ensin jälleen sen kiukuttelun tyyliin ”mä en osaa tällaisia laskuja, en laske”. Niin, juurihan hän oli laskenut niitä open kanssa kaksin paperille muutaman. Tottahan se osaaminen katoaa siinä kohtaa kun vaihdetaan kirjaan.

Äikän tunnilla käsialakirjoitus sujui tuosta vaan, tenava itsekin ihmetteli miten sai niin reippaasti tehtyä aukeaman. Niinpä niin, olisiko syynsä sillä että liikuntatunnille lähtö siirtyisi tarkalleen sen verran minkä verran tehtäviä jäisi tekemättä annetusta määrästä…

Pakko se oli silti kiukutella äikän tunnin loppupuolella, siinä kohtaa kun piti lukea lukuläksy. Minä en usein korota ääntäni tenavalle, mutta silloin kun korotan niin johan tulee hiljaista. Tenavan huudettua muutaman kerran kuinka hän ei sitten lue jos kerran ei saa lukea ekana (vuoropäivinä nämä ekanalukemisvuorot), asetuttua kuitenkin jotenkin lukemaan mutta alettua uudelleen huutaa koska ei saanut lukea tahtomallaan tavalla (pikana niin ettei kukaan saanut sanastakaan selvää) minä rähähdin.

Kun nyt on kyllä sitten syytä sulkea se suu ihan juuri ja tässä. Kun sinä olet ihan yhtälailla koululainen kuin nämä muutkin ja sinä toimit juuri kuten koulussa pitää tai sitten sinä saat samantien lähtöpassit pois täältä luokasta ja luet läksyn ihan jossain muualla. Ja jos se koululaisen käytös ei onnistu luokassa niin mihinkään kentälle muiden koululaisten kanssa ei ole mitään asiaa, siinä kohtaa harjoitellaan sitten sitä miten ollaan koululainen.

Todellakin. Jopa tuli hiljaista. Kuten sanoin, minä en yleensä ääntäni korota tenavalle, en niin että annan ehdottomalla äänellä pelisääntöjä. Komennan kyllä, ojennan ja kohotan ääntänikin toisinaan, mutta niin. Korota ihan oikeasti en kuin hyvin harvoin.

Kummasti se läksynluku sitten onnistui. Kummasti onnistui open vuorokeskustelussa mukana olokin sen perään. Yleensähän siinä kohtaa tenava tippuu täysin kyydistä sillä hän kiinnittää huomionsa ennemmin tuleviin kappaleisiin kuin keskusteluun siitä, mitä lukuläksynä olleessa kappaleessa oli tapahtunut ja miksi.

Pitäisikö tässä ryhtyä korottamaan ääntään useammin? Jaa-a. Siinä on aina se riski, että se menettää merkityksensä ja toimivuutensa joten jaa. Taidan kuitenkin jättää korottamisen vain harvoihin paikkoihin, niihin joissa se ihan oikeasti auttaakin jotain.

Liikuntaan päästiin siis ihan normaalisti muun sakin kanssa yhtä matkaa, ajatus luistelusta jäi tosin ajatuksen asteelle. Nyt on tosin pakko todeta, että näin me aisaparin kanssa sen ajattelimme olevan jo aamulla, kävelimme näet kahteen pekkaan tutkailemassa jäiden tilan jo ennen tunteja.

Aika haperossa kunnossa ne oli ja toki se opellekin ilmoitettiin mutta niin. Hiihtoreissusta palannut toisen luokan ope kehui ruokailuun lähtiessämme, että siellä viiletti tarhalaisia jäällä joten eiköhän se luistelukunnossa ole. Porukka otti siis luistimet mukaan, onneksi opeillakin välkkyi joku valo pään sisällä ja he kävivät yhteistuumin tutkailemassa jäät ennen kuin kolmisenkymmentä tenavaa pääsi vaihtamaan luistimia jalkaansa.

Juu ei. Ei niille jäille ollut mitään asiaa. Sen kyllä ilmoitti huoltokopilla olleet jäämiehetkin, ei niille mielellään nyt päästetä sillä muuten jääpintojen korjailussa on aikamoinen homma edessä. Niinpä niin. Olisi ehkä kannattanut uskoa meidän aamuisia tutkimuksiamme…

Sen sijaan lauma leikki läheisessä metsässä ja leikkiksellä, touhusi lumimajoja ja -ukkoja, laski pyllymäkeä ja touhotti kaikkea muutakin vastaavaa ulkoaktiviteettia. Ainoa mikä hieman kenkutti oli se, että jokainen oli turhaan raahannut painavat luistinkassit mukanaan sillä niin. Olisi kannattanut uskoa meidän tutkimuksiamme…

Siinä metsässä seisoskellessamme totesimme, että ainoa ongelma ulkoilussa on aina varpaat. Vaikka kuinka hyvin saa itsensä fyllättyä talvivaatteisiin niin ettei todellakaan palele niin puolentoista tunnin seisoskelu ulkosalla saa varpaat aina jäätymään. Sillä seisoskeluahan se pitkälti on tenavalaumaa vahtiessa.

Jalanlämmittimiäkin siinä tuumailimme, ne kun kuulemma todella toimivat. Päätinkin tutkailla moisten hintaa ja saatavuutta kotona ja siis omg… Halvimmat näyttää maksavan 80 ekkeä enkä sitten tiedä miten hyvät ne oikeasti on, ne joiden oletan olevan hyvät olisi 135 ekkeä. Hmmmmm… taidan antaa varpaiden jäätyä jatkossakin.

Koululle palattuamme suikkelehdin enää läksyparkkiin, siellä olikin suhteellisen hiljaista ja rauhallista, vain yksi lapsonen tuli tekemään unohtuneita läksyjään. Tuli siinä samalla laskettua tammikuun kävijämäärää ja tehtyä loputkin laskelmat syyslukukauden kävijöistä.

Keskiarvo kävijöiden osalta koko syyslukukauden osalta oli kymmenen kävijää per päivä. Aikamoista. Tosin kuukausittainen määrä asettui aika hyvin sinne kahdeksan kävijän pintaan, yksi kuukausi syksyllä kun oli sellainen että kävijöitä oli keskimäärin likipitäen viitisentoista per päivä.

Kotiin ennätettyäni evästin tenavat, tarkastin speden läksyt ja lämmittelin viltin alla. Se on kumma juttu kuinka varpaiden jäätyminen saa koko kropan palelemaan pitkään ja hartaasti. Lukaisin siinä joutessani samalla prinsessan taysista tulleen lausunnon ja hmmmm…

Koje aiotaan vaihtaa ensi vuonna seuraavalla kontrollikäynnillä ja samalla kertaa lapsi lähetetään sosiaalityöntekijän pakeille koska 16 vuoden ikä tulee tuona vuonna täyteen. Siis ööö… Enpä olekaan tiennyt, että kuulokojeen käyttäjille on moinenkin järjestetty. Hmmmm…

Loppupäivä menikin lähinnä notkuen, töllöä tuli töllättyä, ukko kävi ostamassa itselleen sukset (viimeinkin!) ja minä luin jälleen pätkän ellaa speden kanssa. Ei hajuakaan mikä ihme pääkipu-superväsymyskohtaus iski illansuussa, minä olisin ollut aivan valmis nukkumaan jo iltaseiskalta.

Päätäkin jomotti mutta niin vain touhasin ihan normityylillä iltapalakuviot ja muut, sänkyyn hiippailin heti ysin jälkeen saatuani komenteerattua myös yläkerran lepoasentoihin. Rouva ministeristä jäi valitettavasti osa näkemättä mutta siihen nyt ei maailma kaadu.

Yöllä heräsin jossain kohtaa siihen, että päähän koski edelleen eikä se nyt aamustakaan ihan normaalilta tunnu. Outoa. No, mikään megalomaaninen kipu siellä ei sentään tunnu joten olkoon. Eiköhän tämä päivä klaarata ihan normaalilla tavalla työmaalla.

Vaan jaa. Josko tästä vähitellen siirtyisi herättelemään poikasta 18vee aamukahville, tänään muu joukkio meneekin kasiin joten aika sutinat täällä alkaa jonnii ajan päästä. Se on siis moro ja have fun!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s