Sinne se taas meni

Se syksyinen koulutenava. Eipä ollut jälkeäkään kyseisestä tenavasta taas eilen, tai jaa. Nyt valehtelen. Tekihän tuo ihan simona töitä ekalla tunnilla, ei pienintäkään valittamista sen suhteen. Samoin hommat luisti tokalla tunnilla vaikka tuossa kohtaa tenavalla oli jo tiedossa, että seuraava välkkä onkin sisävälkkä.

Niinpä niin. Siellähän tuo loikki isomman pojan selkään pihalla kun piti sisään tulla ja tämän kaiken näin aitiopaikaltani yläkerran ikkunasta josta seurailin välitunnin touhuja viimeiset viitisen minuuttia. Lopulta kävin itse karjaisemassa ovenraossa että nyt olisi syytä saada liikettä niveliin.

Kymppivälkällä keskustelimme jälleen kerran niistä ulkosäännöistä. Siitä koskemattomuussäännöstä. Siitä sisälletulosäännöstä. Ja yleensäkin niistä käytössäännöistä. Ilmoitinpa siinä samalla senkin, että jos tenava ei osaa nyt rauhoittua (oli todella levoton siinä jutellessakin) niin päivän viimeiselle tunnille, atkhon, ei välttämättä lähdetä.

Niinpä niin ja jaapa jaa. Eipä tuo paljon tainnut auttaa, tuo puhe. Tenavahan otti ja tuuppasi yhden oman luokan lapsista nurin samantien rappusissa kun lähdimme takaisin luokkaan. Jahas. No, unohdetaan se ruokavälkkäkin sitten ja istutaan eriytystilassa se aika.

Koko seuraavan tunnin tenava oli ihan lentoon lähdössä. Onneksi aineena oli kuvis joten sitä ehdotonta hiljaisuutta ei vaadittu, mutta kyllä minä siinä ennätin kerran jos erään ojentaa tenavaa tämän touhuista. Lopulta totesinkin, että atk-tunnille me emme lähde yhtä aikaa muiden kanssa, kenties sitten lopputunnista JOS tenava asettuu.

Ruokailuun lähtökään ei ottanut sujuakseen, ei niin millään. Enpä muista koska viimeksi jonossa kulkeminen on takunnut niin paljon! Kesken siirtymän meidän oli pakko ottaa ja napata open kanssa tenavasta kiinni ja kuskata tämä takaisin omaan luokkaan. Muu porukka jatkoi matkaa ruokailuun toisen ohjaajan avustuksella.

Luokassakaan tuo ei ottanut millään ymmärtääkseen, että sen suun pitäisi viimeinkin hiljetä jos sinne ruokalaan mielii. Ihmeellistä rajojen kokeilua ihan kokoajan. Onko ei ei vai onko ei sittenkin joo jos vain jatkaa sitkeästi. Lopulta tuo hiljeni kun totesimme open kanssa ettei taida auttaa muu kuin että ope käy eka syömässä ja minä sen jälkeen ja tenavan kotiin ilmoitetaan että koulusta kotiutuu todella nälkäinen tenava koska tätä ei voitu päästää syömään.

Ei tenava silläkään kunnolla asettunut, mutta sen verran moista uhkausta säikähti että tajusi hiljentyä edes jotenkin ja viimeinkin sinne ruokalaankin päästiin lähtemään. Minun oma ruokkikseni nyt typistyi väkisinkin kymmenminuuttiseksi sillä minähän otin tenavan heti tämän syötyä ja siirryin tämän kanssa eriytystilaan.

Siellä istuimmekin sitten reilun puolituntia, minä lukien uutisia kännyn kautta ja tenava sekoillen omiaan lattialla. Tuolilla kun tuo ei malttanut istua ja vanhasta tottumuksesta tiedän, että mäkättämällä, komentamalla ja rähjäämällä tenava ei asetu. Aikansa kun riekkuu omiaan niin kummasti sitä alkaa joka kerta tympiä.

Sillä riekkumisella kun tämä hakee pitkälti sitä negatiivista reaktiota toiselta osapuolelta ja sitä kautta sitten mahdollisuutta riitelyyn. Ja sitä riitelyähän sitten tämän kanssa saa harjoittaa juuri niin pitkään kuin itse jaksaa jos sille tielle lähtee. Niinpä en vastaillut yhteenkään tämän ärsytysyritykseen vaan vaihdoin vain luettavaa juttua.

Viimein tuo rauhoittui. Istui tympiintyneenä todettuaan mielessään että jaa-a. Ei se nyt alkanut komottaa. Ei se nyt vaan lopeta lukemista. Ei se nyt vaan rähjää. Se nyt vaan on ja jatkaa omia juttujaan ihan kuin häntä ei edes olisi tilassa. Hetken istuttuaan kysyin, että onnistuisiko siirtyminen luokkaan vähitellen.

Onnistuihan se. Luokassa olimme hetken kahden, kirjoitin viestin äidille loppuun ja luin sen lapselle. Tätä en ole muuten ennen tehnyt mutta josko tämä olisi yksi uusi keino lähestyä tenavan ongelmahetkissä. Tenava kuunteli ja lopuksi kysyin, mitä hän itse oli mieltä, kirjoitinko niin kuin päivä on mennyt. Taisi tuota vähän nolottaakin kun vastasi joo.

ATKssa ennätimme olla vartin ja sen jälkeen päivä olikin tenavan osalta autuaasti ohi. Minä ennätin siinä jo huokaista sillä isompien kässyissä on toki erityislapsiakin mutta niistä vain yksi on suunnilleen kuin tenava ja tällä on oma ohjaaja, minä ohjaan muuta luokkaa.

Hohhoijaa. Justaansa joo. Se erityistenavahan minun kontolleni sitten roiskaistiin. Olisi tuon oman luokan toinen ohjaajakin ollut vapaana mitä tämän lukkaria kurkkasin, mutta niin. Kun kyseinen ohjaaja ei jousta missään. Ja koska erityisen oma ohjaaja on kipeänä niin pah ja pöh, ei kai tämä nyt lähde sen tilalle tekemään.

Voin kertoa, että siinä kohtaa vtutti ihan hieman! Siis oikeasti! Miten on mahdollista, että siellä lukkarissa seisoo täysin tyhjä tunti ja tämä ei ota sitä hoitaakseen? Kun kässyjen välissä pidetyllä välkällä pyörähdin pikana hakemassa kupin kahvia opehuoneelta niin siellä tuo istui kahvikupin ja eväsleivän kanssa pöydän ääressä ihan kaikessa rauhassa.

Käsittämätöntä! Edellisen päivänhän kyseinen erityislapsi oli ollut kokolailla reksin hoidokkina, mutta sen nyt vielä jotenkin ymmärsi koska luokan toinen ohjaaja teki luokan open sijaisuutta ja luokassa on muitakin erityislapsia mutta eilen se omakin ope oli paikalla ja luokan toinen ohjaaja hoiteli niitä luokan tenavia.

Suojatyöpaikkako tuo onkin? Minun ei tulisi mieleenikään viedä tenavaa reksille hoidettavaksi, ei niin missään tilanteessa. Niinä kertoina kun luokkamme oma ope on ollut pois niin me olemme hoitaneet ihan kahteen pekkaan koko oman porukkamme. Tai kun toinen meistä on pois niin toinen kyllä paikkaa vaikka siinä saakin pyöriä kuin väkkärä.

Uskomaton työmoraali joillain. Vaikka toisaalta, kyllähän me sitä ennätimme jo aamulla aisaparin kanssa tuumia että mitähän tuo mahtaa keksiä sinne iltapäivään ettei joudu itse töitä tekemään luokan erityisen eteen. Ja kas, tuohan se nyt toki oli yksi ratkaisu ongelmaan.

Työmaalta palailinkin sitten jokseenkin rättipoikkikuolleena. Nakkasin tyttären ja speden heseen kuten oli sovittu, ryhdyin itse laittamaan ruokaa, evästin muun joukon, söin itse, tuijotin OCn akkelit ja join kahvia. Ukko puolestaan kävi onneksi hakemassa parivaljakon hesestä joten sain vain olla siinä kohtaa.

Illalla raivasin speden lelulootaa ihan tosissani, heiluttelin hieman imuria, viikkasin puhtaat vaatteet kaappeihin ja siivosin keittiön. Speden kanssa luimme jälleen hullunkurista lintukirjaa, tällä kertaa spede oli se joka luki ja minä kuuntelin.

Sänkyyn römähdin heti Greyn jälkeen ja jopa sitten nukuinkin kuin tukki. Tänään on onneksi normikuvioita työmaalla, ainoa mikä valmiiksi risoo on luistelukeikka sillä kentän laidalla tulee ihan vähän hemmetin kylmä vaikka pukisi kuinka paljon päälleen. Toisaalta, mahdollista on sekin, että keikka jää todella lyhyeksi sillä tenavalla on näytön paikka.

Jos meno on yhtä levotonta kuin eilen niin ihan turha edes kuvitella, että tuo pääsee muiden kanssa luistelemaan. Porukkaa luistelussa kun on kuitenkin liki 30 henkeä ja tenavan tavalla riehkaava mukelo on suorastaan hengenvaarallinen terineen ja mailoineen siellä seassa jos ei säännöt toimi.

Vaan jaa. Nyt taidan ryhtyä tutkailemaan mitä tälle habitukselleen tekisi. Se on siis moro ja have fun!

Ps. ai niin, nyt meillä on sitten junnu mahataudissa. Mielenkiinnolla odotan missä kohtaa on speden vuoro….

4 comments on “Sinne se taas meni

  1. Juu eipä tuollaiset useamman erityislapsen päivät varmastikaan mitään herkkuja ole. Omassakin sulla on tällä hetkellä riittävästi. Eikös sun kannata ottaa omat luistimet mukaan ja luistella sen ohjattavasi kanssa yhdessä. Voisi nimittäin toimia ihan hienosti.
    Pikaista paranemista mahatautiselle, täällä pukkaa flunssaa. Sotilaan yskä oli tarttuvaa sorttia.

    • Ei sinne kaukaloon ole muilla kuin korkeintaan opella asiaa luistinten kanssa eikä pelatessa edes opella 🙂

      Vai tarttui se yskän ruojake. Koettaa nyt toeta siellä! Oikein mukavaa perjantaita!

  2. Mikä ihme sille lapselle nyt on tullut?! Ei kai vaan joku lääkityksen muutos ja sen mahdollisia seurauksia? Toivottavasti tilanne rauhoittuu. Kehitystä hänen kanssaan on kuitenkin tapahtunut niin paljon, että tuollainen taantuminen on tosi kurjaa.
    Ja joo, joustamattomuus ei ole hyvä asia minkäänlaisessa työyhteisössä. Ihmetyttää, että sellainen vielä onnistuu. No, joillakinhan tuota riittää…. onko rohkeutta vai röyhkeyttä….

    • Röyhkeydeksi minä sitä kutsuisin mutta kaipa se saattaa olla sitten rohkeuttakin. Ruskeakielisyyttä se ainakin on sillä kyseinen emäntähän käy alvariinsa avautumassa esimiehelle milloin mistäkin joten tämän aikana on enemmän kuin tarpeen varoa puheitaankin…

      Tenava on kaiketi alkanut käsitellä aiempaa menetystään jota ei ole tuolloin käsitellyt millään tapaa. Lääkitys on kaiketi ok sillä kotona tämä ei sähellä. Huoks. No, toivotaan ettei koko kevät mene näissä merkeissä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s