Huomenta vaan

Kappas, tänä aamuna unta riittikin sitten ihan viiteen asti ja se on hyvä se! Tosin myönnän, että heräilin ekan kerran jo ennen kolmea katsomaan kelloa, pyörähdin vessassa ja palasin sänkyyn. Uudemman kerran havahduin hereille piirun ennen neljää mutta totesin että ehei, en nyt kyllä vielä nouse ja väkipakolla pakotin itseni uudelleen unille.

Ja kas. Ukon kellohan se sitten vasta minut herätteli ihan tosissaan uuteen päivään. Nyt pitäisi sitten olla akut täynnä, johan sitä tuli illalla kumahdettua unille ennen kymmentä vaikka niin piti tuijotella Holmes sängyssä. Ja kukkua kanssa, loppuratkaisu jäi kyllä näkemättä.

Eilinen työpäivä oli oikeastaan varsin jees. Tenava ilmoitti heti aamusta paikalle saavuttuaan, että nyt se syksyinen lapsi on palannut. Niin tosiaan oli käynytkin! Ei pienintäkään ongelmointia tai saamattomuutta tunneilla, hommat sujui ihan samaan tapaan kuin syksylläkin. Välkätkin sujui, samoin sisälle paluu.

Yhdellä välkällä nyt oli himppasen ollut ongelmaa mutta niin. Sanotaanko näin, että se ongelmointikin on niin katsojan silmässä. Ei tenavasta koskaan tule sellaista rauhallista, kilttiä pikku-ulkoilijaa välitunneille, sitä on turha kenenkään odottaa.

Ymmärrän toki, että lapsesta sanomassa käynyt ope ei ole tottunut moiseen sähellykseen mutta sittenkin. Onneksi satuin itse katselemaan ikkunasta välkälle ja olin jo ennättänyt opellekin sanoa mitä ne tenavan touhut siellä keinuilla oli. Ihme ja kumma ettei tenava satuttanut itseään keinussa rengutessa, siinä määrin villejä loikat keinuun ja siitä pudottautumiset alas käsilleen maahan oli.

Toisaalta, niin kornia kuin se onkin niin olemme jo vuosia sitten todenneet että aina välillä tenavalle tekee varsin hyvää ottaa ja kolauttaa himppasen itseään, sillä keinoin kun tuo rauhoittuu aina kummasti muutamaksi tunniksi. Kovin paljon painoarvoa ei valvoneen open sanoille luokassa sitten laitettukaan.

Tai toki laitettiin sikäli, että minä ojensin tenavaa siitä että kun aikuinen sanoo jotain niin pitää HETI pysähtyä kuuntelemaan ja ottaa onkeensa tämän sanomisista. Tenava itse muisti tarkalleen mainita sen, että ei satuttanut kyllä ketään siinä keinussa heiluessaan.

Seuraavalle välkälle annoin keinukiellon ja vessassa käytyäni siirryinkin sitten jo tutkailemaan noudattiko tenava kieltoa. Hyvinpä tuo tosiaan noudatti, siellähän tuo kiipeili kiipeilytelineillä sen minkä ennätti. Korvamerkittyhän kyseinen lapsi on, se on tiedossa ja osa opettajista puuttuu likipitäen kaikkeen mitä tämä tekee, osa taas tietää varsin hyvin mihin puuttua ja mihin ei.

Aamulla olikin äidiltä pitkä kirjelmä vihkossa tenavaan liittyen. Niinpä niin. Enpä sitten ollut siinä tenavan sekoillessa ollenkaan muistanut, että tenavallahan on iso asia käsiteltävänä edelliseltä vuodelta ja ilmeisesti joulu oli nostanut sen ison asian käsittelyn alle. Kotona tenava puhuu asiasta mutta koulussa hän ei ole siitä vielä juurikaan puhunut, sivulauseessa maininnut muutaman kerran.

Onneksi he olivat kotona puhuneet pitkään ja hartaasti asiasta edellisenä iltana ja tenavalla oli tosiaan tainnut olla todella iso kivi sydämellä nämä vuoden alkupäivätkin. Muistutin tenavaa aamujutustelussammekin siitä, että on parempi että tulee heti sanomaan ja puhumaan jos surettaa tai olo on vihainen.

Sen purkaminen pihalla kun ei aiheuta mitään muuta kuin ongelmia tälle itselleen. Tenava lupasi, minä kopsasin äidin laittaman linkin asiaan liittyen ja iltapäivästä läksyparkista suoriuduttuani otin ja kaivelin kyseisen linkin netistä esiin. Onneksi se oli PDF-tiedostona joten otin ja tulostin koko nivaskan itselleni kotiin mukaan.

Vaan olipa kuulkaa hyvä, että päivä työmaalla alkoi niin eri sykkeellä. Minä kun olin eilen aamulla niin valtavan isolla tötillä otsassa liikkeellä, että ei mitään rajaa! Se edellisen päivän kadonnut avain ketutti väkisinkin eikä sitä ketutusta mitenkään ollut auttanut aamuinen sähläys kotona.

Kävipä näet niin, että siinä hiuksia laitellessa yksi peilikaapin ovista otti ja tippui lattialle. Voi htti! Ei se nyt ollut eka kerta, toinen jo, mutta sittenkin! Eikä vielä se, että se tipahti mutta kun ne kaikki prkleen romppeet ovesta otti ja lensi vessanpyttyyn ja minä sain sitten kaivella niitä sieltä aamutuimaan. Risoi!

Yhtään risomista ei vähentänyt se, että junnulla ei ollut taaskaan sukkia missään. No ei kai, kun ei niitä kulkeudu PYYKKIIN vaan ne on pitkin junnun huonetta ihme läjissä likaisina. Että RISOI lisää! Ja ehei. Ei sitä näin kevyillä eväillä aamusta päästy.

Siinä kun olin saanut aamupalan speden nokan alle ja ryhdyin laittelemaan tämän kännyä uuteen reppuun otin ja huutelin tenavan kurkkaamaan mihin taskuun sen sinne asettelin niin mitä tapahtui. Kyllä! Murokippo suklaamuroineen ja maitoineen lensi pitkin keittiön pöytää ja lattiaa.

Siinä kohtaa alkoi päässä soida biisi ”mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun en onnistu” ja sain laskea hyvinkin sataan ennen kuin maltoin edes avata suutani. Muuten suusta olisi takuulla tullut vain ja ainoastaan painokelvotonta tekstiä kun niitä maitoja ja muroja lattialta siivoilin.

Kotipihasta kurvatessa auto ilmoitti että kuskin ovi ei ole kiinni, minä pamautin sen uudemman kerran kiinni mutta eipä tuon keskustietokone moista uskonut. Koko työmatkan se ilmoitteli tarkalleen samasta asiasta vaikka se hemmetin ovi OLI kiinni. Voi kökkö!

Jostain kumman syystä kotiin palasin sittenkin varsin hyvillä mielin sillä kas, opelta tuli jo päivällä tieto siitä että kadonnut avain on löytynyt ja tosiaan, tenavankaan kanssa ei tarvinnut päivän mittaan painia sen kummemmin, kunhan nyt vikalla tunnilla muutaman kerran joutui ihan oikeasti käskyttämään tehtävien tekoon.

Kotonahan en ehtinyt kuin kääntyä sillä minulla oli tapaaminen speden open kanssa ja lisää balsamia haavoillehan sieltä tuli. Kun speden oppimisessa ei ole yhtään mitään ongelmaa. Ei mitään. Matikka sujuu, lukeminen sujuu, kirjoittaminenkin sujuu paljon paremmin kuin olin olettanut. Jes!

Kotona evästin tenavat ja itseni, tarkastin speden läksyt, siivoilin keittiön, virittelin pyykkikoneen ja laittelin puhtaita kaappeihin. Kaiken kaikkiaan siinä tuli pestyä kolme koneellista pyykkiä illan mittaan, tuli siinä mitattua kirjahyllyn leveys ja korkeuskin, niin ja yläkerran korkeus sillä kai se on tämä alkava kevät kun saa remonttisormet syyhyämään.

Se, toteutuuko moinen remppailu on sitten vielä toinen asia sillä olen ihan oikeasti kahden vaiheilla että näinköhän jaksan moista isohkoa projektia ryhtyä touhaamaan. Olkkarin seinistä kun tekisi kovin mieli repiä ne tapetit pois mutta niin. Ensin pitäisi saada se kirjahylly sieltä pois, samoin pari lipastoa joten hmmm…

Eikä vielä yksin nekään, mutta johan se tulee väkisin maksamaankin sillä en todellakaan tahdo sitä kirjahyllyä saati lipastoja takaisin olkkariin, tahtoisin sinne matalan tason ikkunan alle ja toisen kirjahyllyn valtaamalle seinälle, telkkaritasokin saisi kyytiä ja telkkari siirtyisi seinälle killumaan. Että sikäli.

Illalla lukaisin speden kanssa Mauri Kunnaksen ja Reijo Ikävalkon kirjan ”Hullunkurinen lintukirja” ja olipa se mainio! Siinä samalla tuli lukaistua speden lukuläksykin ja niinhän se tosiaan on että se lukeminen sujuu.

Vaan jaa. Nyt pitäisi kaiketi ryhtyä itseään tutkailemaan vähän kriittisemmällä silmällä, kampaus on taas mallia ”tulin, näin ja koin”. Huoks. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Huomenta vaan

  1. Se on muuten kumma, että noilla herkillä lapsilla nuo isot asiat saavat vielä paljon isommat mittasuhteet ja kun ne eivät osaa niitä purkaa niin ne purkautuvat sitten aina tuolla lailla ei-niin-hyvin-keinoin. Meillä on olemassa samaa säätöä. Mutta onneksi päivä sujui hyvin tuollaisen aamun jälkeen. Autonovessa oli luultavasti sen verran jäätä, että pysyi kyllä kiinni, mutta ei ollut ihan lukossa asti ja siitä johtui tuo ilmoitus. Näin käy usein. Vanhoissa autoissa taas tahtoo olla se vika, että kun oven saa auki, sitä ei todellakaan saa kiinni ennen kuin se on kunnolla sulanut. Meillä on erinäiset matkat roikuttu lasten auton ovista kiinni pitäen ja toivottu, että lukot sulavat ennen koulun pihaa, jotta ne saadaan kiinni ja lukkoon päiväksi.
    Toivottavasti tämä päivä jatkuu yhtä hyvällä sykkeellä.

    • Niinhän se on niiden kanssa. Saa nähdä meneekö koko loppukevät tässä aaltoliikkeessä päivien suhteen…

      Itseasiassa tuon kirviäisen ongelmahan on ollut alusta asti kaikki sähköpuolen toiminnot. Milloin mikäkin sähköjuttu sekoilee joten ihan normikaavalla mentiin. 🙂 Hieman vain huvitti ajella valaistuissa sisätiloissa, katosta nyt valon saikin sammumaan kytkimellä mutta ohhoh, enpä ole ennen autoillut niin että kaikki jalkatilojen valot palaa iloisina koko matkan 😀

      Mukavaa torstaita!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s