Stabilon viimeinen kynäbuzzaus

Pääsin tosiaan mukaan Buzzadorin Stabilon kynä-buzzaukseen ja ahkerassa käytössä kynät on olleetkin. Värikyniä ei niinkään ole tullut käytettyä mutta näitä lyijykyniä. Niillä on todellakin tehty töitä ja paljon.

1979546_10152877606493771_3432021381616120154_n

Spedehän on oikeakätinen ja jostain kumman syystä hän ei ole niinkään tykästynyt kuvassa näkyviin lyijytäytekyniin, sen sijaan punapäinen oikeakätisen muotoiltu lyijykynä on ollut vallan pojan käytössä läksyjä tehdessä. Mitä ilmeisimmin kynä istuu hyvin käteen sillä normikynät ei ole tälle enää kelvanneet käyttöön.

Nämä lyijytäytekynät taas. Valitettavasti en ole voinut näitä kuvata käytössä sillä työmaallahan nämä kulkevat vallan mukana. Ovat juuri passelin kokoisia hupparin taskuun ja koska ovat tartuntapinnoiltaan silikonia niin eipä nuo taskusta edes tipahtele kumarrellessa.

Siinä määrin suositut nämä on olleet ”lainakyninä”, että lisälyijyäkin on jo pitänyt tilata. Luokassa on sekä oikea- että vasenkätisiä lapsia joten pidän kumpaistakin mukanani. Ainoa harmillisempi seikka näissä kynissä on se, että oikea- ja vasenkätisyys on merkitty täysin identtisiin kyniin pienellä L- ja R-kirjaimella varressa.

No, sen näkeminen on hieman heikkoa jos valaistus ei ole hyvä, sillä olenkin päätynyt säilömään niitä eri taskuissa. Toisaalta, oikeakätinen tuntee kyllä sormissaan liki samantien jos kynä onkin vasenkätisen ja päinvastoin eli sikäli homma sujuisi vaikka ne vääriin taskuihin välillä livahtaisikin, mutta helpompihan se on jos on lykätä suoraan oikea kynä käteen oppilaalle.

Lainakynien suosiosta kertonee sekin, että aika usein kynää lainaava ei kertakaikkiaan voi tehdä omalla kynällään mitään. Kun siinä on huono terä. Tai se on liian lyhyt. Tai se on vaan niin huono. Nämä on toimineet hyvin myös houkutteina luokassa, kummasti lainakynän käyttöönsä saanut lapsi on ryhtynyt työhön suunnilleen salamannopeudella.

Kynäotteeseen nämä on vaikuttaneet positiivisesti niillä oppilailla joilla kynäote on ollut jokseenkin ”outo” tai hakusessa. Väittäisinpä jopa että näiden kynien käytöllä se tekemisen tahtikin on asettunut monella niin, että kirjaimista maltetaan tehdä kauniimpia.

Ihan ehdottomasti suosittelun arvoiset kynät, harmi ettei näitä saa joka marketista.

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Buzzailu

Huomenta vaan taas

Olemme keskellä viikkoa, jes! Tänään on tiedossa se ruokailukeikka työkaippareiden kanssa ja se on oikeastaan ihan kiva se, tosin moinen keikkailu vie ikävästi tehokasta työaikaa kotitöiltä. Toisaalta, tällä hetkellä kokolailla päällimäiseksi kuvioksi on jo noussut vaatekauppakeikka, ei niinkään kotihommat.

Kas kun spedelle pitäisi ehdottomasti hakea jotain päälle pantavaa joulujuhliin. Jotenkin en tätä mielelläni ihan lököhousuilla ja paidalla sinne laittelisi, farkut olisi in ja pop ja niitähän tenavalla ei ole yksiäkään tätä nykyä. Saapa nähdä saanko tänään illalla vielä aikaiseksi kurvailla pojan kanssa Kappahliin vai meneekö huomiselle.

Eilinen työpäivä oli varsin jees. Työmaalle on vähitellen laskeutunut joulumieli myös sinne opehuone-/ esimies-tasolle joten töissä on ollut varsin jees olla. Olisiko osansa silläkin, että mitä ilmeisimmin ne todistukset on saatu hoideltua plakkariin?

Oma ohjattava oli varsin jees tuokin, mitä nyt saamattomuus oli jälleen huipussaan. Kaipa se alkaa olla loman tarpeessa tuokin, mikä vääntö olikaan että tämä sai kirjoitettua kaksi lausetta yllin vihkoon, kas kun ilmoitimme open kanssa jo alkutunnista että nyt juttu on niin että minä en kuuntele niitä ohjeita vaan tenava ihan itse.

Tenavallahan menisi aina ne ohjeiden kuuntelut kaikkeen muuhun. Pitää käydä vessassa. Juoda. Leikkiä kouluun mukaan otetulla pehmeällä kiekolla. Viivottimella. Pulpetista kaivetulla teränsä menettäneellä terottimella. Jollain. Ihan sama millä.

Ohihan ne ohjeet jälleen kerran kokolailla meni. Paitsi sen osalta että open ojentama ihmishahmo piti liimata sinne vihkoon. Lopulta tenava sai selvitettyä sen verran, että kuvaan piti nimetä verenkiertoon liittyviä osia ja kirjata mikä on sydämen ja mikä taas keuhkojen tehtävä.

Kun ei ne ajatukset pysy kasassa niin ei ne pysy, niin ei tälläkään kertaa ja vaikka kirjan kappaleessa sanottiin ihan suoraan että ”sydämen tehtävä on pumpata verta” niin eihän tenava sitä muka sieltä tekstistä löytänyt. Ei vaikka luki. Siis muka-luki, on minun näkemykseni tässä kohtaa.

Kiukuttelun määrä oli aika no, peruskamaa siinä kohtaa kun tenava tajusi, että minä en todellakaan niitä tietoja hänelle kaiva sieltä kirjasta. En edes opasta mistä päin sivua tieto löytyy. Onneksi välillä lähdettiin ruokailuun ja välkälle ja vielä parempi onni kävi siinä, että tenava oli kumauttanut otsansa välkällä.

Eihän se tietenkään ole alkuunkaan kivaa, että päänsä teloo, ei sillä, mutta tenavan kohdalla tämän käytös tuntuu asettuvan rauhallisempaan ja harkitsevampaan uomaan joka aivaten ainoa kerta kun tämä itsensä teloo. Moista muutosta kestää yleensä aina seuraavan oppitunnin ajan ja silloin työt käy paljon helpommin kuin yleensä.

Niin tälläkin kertaa. Kummasti kumpainenkin tieto löytyi viuh vaan tekstistä ja tenava pääsi aloittamaan kässytyön. Jes! Kässytyöthän on yleensä ihan ensteks-paras juttu tenavalle, sillä niiden kanssa tuo jaksaa pysyä kummasti aloillaan. Niin paitsi virkkauksen jota ei ota oppiakseen niin millään.

Vikalle tunnille se saamattomuus oli sitten taas palannut ja oli kertakaikkinen tuskien taival saada tenava alkuun töissään. Viimeisen kymmenen minuutin aikana tämä sai kuin saikin kirjoitettua käsialakirjoituksesta sen sivun joka tälle oli annettu tunnin tehtäväksi. Sivun perään luvattua vapaampaa tekemistä tämä sitten ei ehtinytkään harjoittaa sillä tosiaan, se puoli tuntia ennen sitä meni ihan hömppähommissa.

Kynää piti teroittaa, pepun alle kuuluvaa tyynyä kokeilla, vaihtaa pulpettia, tutkia mitä kartonkeja tenavien touhupulpettiin oli ilmestynyt lisää vai oliko, kokeilla pepun alle kuuluvaa tyynyä jalkojen alle, laulaa himppanen, kertoa kuinka EI jaksa tehdä, kiukutella hieman tajuttuaan että se sivu on PAKKO.

Niinpä. Tuskastuttavaa touhua. Nauroinkin opelle, että ehkä tarpeellisin osa tässä työssä on ollut lehmänhermot. Samalla jäimme jutustelemaan siitä, kuinka kumpainenkin olemme lähinnä niitä tuli ja leimaus-ihmisiä eli kun jotain tehdään niin se pitää tapahtua samantien ja kuinka omituiselta aina välillä tuntui se, että oli päätynytkin työskentelemään juuri näiden erityislasten kanssa joissa on paljon niitä jotka ei vaan saa alettua tai työ on älyttömän hidasta. Niinpä.

Työpäivä päättyi siis varsin mukaviin fiiliksiin, tenavaakaan ei tarvinnut jättää päivän päätteeksi tekemään kirjoituksia loppuun vaan tämä sai juuri pari minuuttia ennen tunnin päätöstä kirjoitettua sen viimeisenkin sanan kirjaansa.

Kotiin kurvattuani pyörin kotvan kuin pyörremyrsky sillä roska-auto ei ollut edelleenkään käynyt ja minua repi suunnattomasti jo aamulla keittiön nurkkaan jääneen roskapussin siinä nököttäminen. Hyvä niin, tulipa samalla siivottua kuisti sillä minähän otin ja ladoin isoon jätesäkkiin erinäisen määrän kaatopaikalle pääsyä odottavia nyssäköitä yhteen läjään.

Ruoaksi touhusin simppelisti ranskalaisia ja nakkeja, niin ja lihapullia, niitä kun kovin toivottiin lasten taholta. Siinä samalla sain sitten jonkun ihme kohtauksen ja päätin pestä rasvakeittimen. Sen pesuhan on ihan prseestä, näin ihan suoraan sanottuna, enkä ole tähän päivään mennessä keksinyt miten sen saisi parhaiten puhtaaksi.

Fairy ei siihen pure, ei yleispuhdistusaine eikä edes karhunkieli sillä frittiöljyhän vain leviää ja tahmaa miten sattuu. Hahaa! En sitten ole muistanut perinteistä mäntysaippuaa! Olihan se urakka, ei sillä, ja sisälsi paljon liottelua ja hankaamista ja liottelua ja hankaamista mutta hah!

Eipä ole kertaakaan ostamisen jälkeen ollut keitin yhtä puhdas kuin se on nyt. Lopuksi heitin vielä sekä öljyastian että perunakorin tiskikoneen tehopesuun ja kas, puoli kasilta illalla pääsin kokoamaan keittimen uudemman kerran kasaan. Onhan se tahmainen edelleen kannen sisäpuolelta, en minä niitä mössöjä kaikkia irti saanut kun ei itse laitetta voi oikein liottaa vedessä mutta ainakin kaikki ne osat joihin tulee koskettua on nyt puhtaat.

Päivän päätteeksi kudoin ja päättelin vielä pitkävartiset sukat, nehän lähtee tänään postiin. Ennätinpä siinä aloitella jo yhdet uudetkin puikoille sillä pakkohan se on työmaalle saada kudinpussukka mukaan ihan vain varoiksi sillä koskaan ei tiedä vaikka ope lukisi kirjaa tai tenavan kanssa tulisi istuttua eriytystilassa.

Tälle päivälle ei sitten tosiaan ole tarkkoja suunnitelmia muuten kuin sen ruokakeikan osalta. Vähitellen pitäisi kaiketi ryhtyä loppuihinkin jouluvalmisteluihin, huominen ehtoohan menee limppuja pyöritellen sillä perjantaina pitäisi kuskata työmaalle muutama.

Perjantaille voisi ehkä ajatella piparisavotan, siis ehkä, ja onneksi se loma alkaa ihan tosissaan lauantaina. Tuolloin on edessä kinkun haku sillä tänä vuonna en aio välivarastoida sitä omaan pakkaseen vaan se saa jäädä suoraan sulamaan marketista kotiuduttuaan.

Joulukuusen laitteluhan on tiedossa vasta tiistaina joten maanantai taitaa mennä sitten loppujen lahjajuttujen parissa. Prinsessalle tilattu paketti ei pirulainen ole vielä tullut vaikka arvioitu aika saapumiselle oli 9.-16. joulukuuta. Okei, se tulee Japanista mutta silti. Mitä jos se hittolainen ei ennätäkään ajoissa?

Se on kuitenkin se prinsessan tärkein lahja joten apua ja kääk! Olen koettanut nyt samalla tuumia sitä, mitä vielä pitää kenties ostaa lahjarintamaa ajatellen. Poikasten lahjat on kuosissa, samoin se prinsessan lahja mikäli nyt vaan ennättää mutta entä kummityttö? Siskolikka? Anoppi ja appiukko? Muutama mietittävä vielä siis on.

Vaan jaa, tähän loppuun todettakoon että mielenkiintoisuus soikoon, spede kipitti eilen iltapäivästä alakertaan vauhdikkaasti. Piti päätään kaksin käsin ja pyysi särkylääkettä, päähän kuulemma koski ihan mahdottoman paljon. Kiva.

Särkylääkkeen saatuaan tämä otti ja oikaisi petiinsä peiton alle eikä aikaakaan kun lapsi tuntui käteen tulikuumalta. Silmätkin tuolla haritti. Minä en juuri siinä kohtaa ennättänyt kuumetta mittailla, kas kun se ruoka oli tulossa, ja ruokailun perään tenava olikin jo ihan normilämpöinen käteen.

Kuumepiikkikö taas? En tiedä. Jos näin oli niin lääkkeen otosta siihen kun olisin ennättänyt mitata lämmön oli sen verran aikaa, että pamol oli varmastikin laskenut mahdollisen lämmön. Tässä siis nyt hieman kahden vaiheilla että laitellako lapsi kouluun vai ei, täytynee katsoa kun tuo nousee ylös.

Ukko menee onneksi vasta iltaan ja sitä ennen kotiin ennättää jo poikanen 18vee joten kummankaan työmaalle siirtymiin tuo ei vaikuta mutta niin. No, pitänee katsella mitä tässä tekee. Jäin tosin jo miettimään sitäkin, että näinköhän tässä pitää kohta viedä tenava ihan lekurille sillä näitä kuumepiikkejä on ollut aika usein tänä syksynä.

Vaan jaa. Josko nyt oma habitus joten se on moro ja have fun!

Näin se homma etenee

Olemme onnellisesti tiistaissa. Jes! Eilinen työpäivä oli varsin jees, vauhdissa riitti. Härkkijä vietti edelleen sisävälkkiä, tänäänhän hän pääsee sitten jälleen ulos mutta nähtäväksi jää miten sen kanssa käy. Ruokkikseltani kiitolaukkailin vauhdilla ottamaan härkkijän huomaani, oma ope kun lähti kesken päivän sovittuun tapaamiseen ja aisapari hoiteli open pestiä eli hän kiitolaukkaili puolestaan ulkovalvontaan.

Härkkijällä oli passelisti menossa testihetki tuossa kohtaa, siis se perinteinen ”teen kuten tahdon, katotaan mitä oot mieltä”. No, minäpä olin sitä mieltä että joko a. pylly penkkiin tai b. eriytystila kutsuu ruokavälkän ajaksi. Päädyimme eriytystilaan joka oli mitä ilmeisimmin härkkijästä todella tylsä ja tympeä juttu.

Minä kun en siellä tee moisessa tilanteessa muuta kuin selaan uutisia kännylläni. Ja se jos joku on tietystikin supertylsää lapsesta joka haluaa kaiken huomion aina itseensä. Kun sitä huomiota ei saanut osakseen pöydän nostelulla, tuolin kolistelulla tai kovaäänisellä taputtelulla otti härkkijä käyttöön kiljumisen.

No, minä nyt olen tottunut moiseenkin toimintaan, tenavahan oli yhdessä vaiheessa kuin palopilli silloin jos ja kun hänen kanssaan eriytystilaan päädyttiin totaaliflippien päälle. Silmääkään en räväyttänyt kun härkkijä alkoi ujeltaa ja kiljua, vaihdoin vain Iltasanomien sivuilta Iltalehden sivuille.

Härkkijä koki moisen todella tympeänä ja lopetti kotvaksi mölinän. Testasi seuraavaksi toimisiko rumat sanat huomion kerääjänä. Paska. Paska. Perse. Paskaperse. Perse. Paska. Minä vain luin. Kellokin alkoi lähetä välitunnin päättymisaikaa. Härkkijä otti vielä kertaalleen kokeiltavaksi sen kiljumisen.

Minä laittelin kännyn takaisin taskuun ja katsoin härkkijää sen verran, että totesin tälle että toivottavasti se rehtori nyt ei ryntää paikalle, moinen möly kun kuuluu varmasti hänenkin huoneeseensa. Härkkijä hiljeni salaman nopeudella. Eikä kuulu. Kuuluu. No, toisaalta, me nyt lähdemme kuitenkin luokkaa kohti sillä välkkä on ihan juuri ohi.

Perinteiseen tapaan ruokailu oli vienyt mehut omalta ohjattavalta ja tämähän ei saanut oikein millään ryhdyttyä hommiin seuraavalla tunnilla. Siinä kohtaa kun toinen kaippari oli jo aukeaman toisen sivun loppuosassa oli ohjattava saanut kirjattua tarkalleen yhden kahden sanan lauseen riville.

Ensi vuotta ajatellen tämä on aivan älyttömän iso ongelma. Työmäärä lisääntyy kuitenkin aika älyttömän paljon tästä vuodesta, enää ei todellakaan riitä että tekee sen puoli sivua silloin jos ei huvita, ei jaksa, ei tahdo. Näihin isoimpiin ongelmakohtiin on nyt tullut pohdittua ratkaisukeinoja monelta kantilta.

Tosiasia kun on se, että tenava saa hienosti tehtyä sen aukeamallisen tuosta vaan kun vaan saa alettua työhön. Se alkaminen toimi ihan suht jees suurimman osan syksyä, nyt viimeisen kuukauden aikana siihen on tullut selvä notkahdus. Toki se aiemminkin vaati erinäisen määrän muistuttelua siitä mitä piti tehdä, mutta nythän saattaa koko oppitunti mennä ilman että paperille syntyy oikein mitään.

Eilen ilmoitinkin tenavalle, että nyt on sitten homma sellainen että jos työt ei tunnilla ota onnistuakseen niin niitä jatketaan tuntejen päätyttyä. Se aukeama kun on PAKKO tehdä kokonaan. Ja ei, se EI tule läksyksi vaan se tehdään koulussa.

Arvaahan sen, mikä vastalauseiden myrsky moisesta heräsi. Tenava käytti kaikki mahdolliset verukkeet mitä vain mieleen juolahti. Sitten en jaksa tehdä kotona läksyjä. Enkä kävellä kotiin. Eikä äiti tykkää. Ja teen ensi tunnilla. Ei, et tee ensi tunnilla sillä silloin kirjoitetaan tarinaa. En kirjoita sanaakaan. Revin koko vihkon.

Jaajaa. Se nyt ei ole kovin viisasta, harmittaisi moinen aika paljon jos sen tekisit. Ei äiti taida kovasti tykätä niiden koulukirjojen ja vihkojen teippailuista. Ja arvasihan sen, sen tarinan kirjoittaminen oli tuskien taival. Kun en keksi mitään. Mua väsyttää. En mä jaksa. Ja en jää tekeen sitä aukeamaa.

Loppuviimeksi tenava kirjaili muutaman rivin tarinaa ja siinä kohtaa kun koulutunnit oli plakkarissa alkoi tenavalla kynä sauhuta oikeinkirjoitusaukeamaa tehdessä. Eikä siinä aukeamassa mennyt sitten kuin se kymmenkunta minuuttia kun sai aloitettua, eli oikeastaan tenava ei ollut edes normaalia pidempää päivää koulussa, viimeiset kaksi tuntia kun pidettiin yhteen ja koulupäivä päätettiin varttia aiemmin.

Kirjailin tenavan reissariin äidille kuinka päivä on mennyt varsin hienosti ja että tenava jäi päivän päätteeksi tekemään edellisen tunnin tehtävät loppuun. Samalla vinkkasin siitä, että kevätlukukaudella pitää miettiä miten tähän pulmaan tartumme.

Samainen mietinnän paikka on ollut tenavan tavassa olla kuuntelematta open antamia ohjeita. Myös tähän ongelmaan tartutaan nyt kevätlukukaudella, muuten tenava tipahtaa samantien kolmosen alettua johonkin kuiluun oppimisen suhteen.

Open kanssa olemme näistä keskustelleet ja todnäk keväällä teemme simppelisti sen, että tunnilla on aina se vähimmäismäärä mitä pitää saada tehtyä ja jos sitä ei tunnilla saa tehdyksi niin minä ilmoitan kotiin ja tenava jää päivän päätteeksi läksyparkkiin niitä tekemään.

Määrähän ei ole kummoinen, kokolailla tyyliä aukeama jonka tenava saa kyllä tehtyä vaikka kolmeen kertaan sen yhden oppitunnin aikana kunhan ryhtyy työhön, mutta jollain tässä on saatava tenava tekemään ne hommat. Tenavan tuntien veikkaan, että tämä ei kovin montaa kertaa tahdo siellä läksyparkissa aikaansa viettää.

Ohjeiden suhteen olemme miettineet myös toimintatapoja. Nythän tenava ei todellakaan niitä kuuntele, kynät, kumit, viivotin, vaikka sitten omat varpaat, kun on kiinnostavampia siinä kohtaa kun niitä ohjeita annetaan. Keväällä kokeilemme tenavalle pilkottuja ohjeita. Kirjallisena.

Ensin suullinen ohje, pulpetille suuntaa-antava ohje tyyliin ”kuuntele ohje-ota välineet-lue-kirjoita” jne. Se kolmosluokka kun on jo ihan tuolla nurkan takana ja siihen mennessä tenava on pakko saada paremmin työmoodiin. Ymmärrän täysin, että keskittymisen kanssa on ongelmia, mutta aika usein ne ongelmat on ihan saamattomuutta kun tenavasta on kyse.

Työpäivä sujui siis varsin hyvin, ei valittamista, ja kotona spede oli tehnyt kaikki läksyt siinä kohtaa kun paikalle ennätin. Lukuläksyn tuo oli lukenut poikaselle 18vee joten minun tehtäväkseni jäi lähinnä tarkistaa matikat ja siirtää tavarat takaisin reppuun.

Ihan peruskotihommia tyyliin ruokaa, tiskikonetta, tavaroiden järkkäilyä sieltä täältä, iltapalaa jne. Siinä samalla kudoin sukkia ja aika vauhdilla kudoinkin, aamupäivällä pitkävartinen sukka oli päässyt juuri kantapään kohdan yli, eilen kudoin sen valmiiksi ja aloitin parin teon.

1510726_10152869173198771_2742885734529541640_n

Nyt parinkin varsi on viimeisiä varren joustimia vaille valmis eli tänään sekin valmistuu. Työmaalla tulee kuskattua kudinta mukana, välituntisin kun ennättää usein kutoa kerroksen jos toisenkin ja sittenhän kudin vasta oikein työn alla onkin kun ope lukee luokassa jatkotarinaa.

Tänään työmaalla on onneksi normipäivä. Huomenna onkin se viikon hektisin päivä eli isompien kässyjä, taksivalvontaa ja kas, niiden perään pitäisi sitten vielä lähteä työkaippareiden kanssa syömään. Ihan jees, en väitä. Vaan jaa. Nyt taidan tutkailla kuontaloni kuntoon, se on siis moro ja have fun!

Huomenen sitten taas

Viimeinen työviikko ennen lomaa alkaa, jes! Eilinen meni kokolailla kylkiasennossa sohvalla, tuli siinä sitten sihdattua, taas kerran, mm Forrest Gump ja Elämä on ihanaa. Iltapäivästä tilasimme kebabia ja pizzaa, siinä määrin runsasta laiskuus oli.

Poikanen 20vee pyörähti päivällä kotona, oli lähdössä hakemaan inttikavereitaan mansesta. Viimeinen lomiltapaluu oli poikasesta todella hulppeaa! Torstainahan he sieltä sitten suoriutuvat pois, tosin suuntaavat suorinta reittiä laivalle ja vasta perjantai-iltana kotiutuvat.

Prinsessa kokkaili muulle joukolle amerikkalaisia pannareita iltapalaksi, spede ei niitä huolinut. Outoa. Muutenkin speden syömiset on ollut vähän sitä sun tätä koko tämän viikon. Ei kai tuo nyt kipeäksi aio tulla? Joulujuhlissa kun on käsittääkseni ohjelmanumero jossa myös spede esiintyy.

Illalla tuijottelin vielä Koston olkkarin puolella ja pätkän verran Rimakauhua ja rakkautta mutta siinä se sitten olikin. Tarkoitus oli toki katsoa kotvanen töllöä vielä makkarinkin puolella mutta pöh ja pah, uni tuli likipitäen samantien kun sänkyyn oikaisin. Hyvä niin, sisäinen kello on näemmä hyvin toiminnassa, hereille havahduin tarkalleen viideltä tänä aamuna.

Kohtsilleen pitäisi kaiketi ryhtyä tutkailemaan habitustaan, jokseenkin räjähtänythän se taas on. Mikähän ihme siinä on, että hiukset alkaa öisin sojottaa tuhanteen ja yhteen suuntaan? Joten niin, se on moro ja have fun!

Olipas se

Nyt on otsikossakin vaihtelua! Siis olipa se tosiaan. Jösses. Tsiisus. Saisiko uusiksi? Aivan mahtava kokemus, tätä lisää ja jopa siinä määrin intohimo iski että juu, tammikuussa mennään taas. Vietämme ihan vain kimppasynttärit ukon kanssa pienellä jälkijätöllä.

Pakkohan se on. Ei olisi malttanut edes lähteä paikalta. Musta aurinko, Tiia-Maria, Siis ryyppäämään, Särkynyt enkelli, Likaiset legendat… ja vaikka mitä muuta. Ihan mieletön kokemus! Eikä sitä kokemusta mitenkään himmennä se, että olo oli kuin kuninkailla.

Koska vakkaribaarimme oli vielä suljettu kun manseen ennätimme niin päädyimmekin reippaasti etuajassa Palatsiin. Joka taas aiheutti sen, että saimme todnäk yhden parhaista pöydistä. Juu-u. Ei juuri parempaa paikkaa voi toivoa vai voiko?

11367_10152869675828771_2630234937437796384_n

Mitenkään riemua ei vähentänyt se, että pöydässä oli kutsunappi tarjoilijalle. Siis ihan istu ja pala. paina nappia ja kas, tee tilaus. Mahtia. Tosin tämä oli jo tiedossa lasten kanssa tehdyltä keikalta mutta tuolloin epäilimme ettei nappula toiminut.

Emme epäile enää. Ja että me nautimme ihan joka minuutista. Lauloin mukana (äänettömästi) joka käänteessä, kädet ja jalat kävi tuhatta ja sataa musiikin mukana. Jos satutte kuka tahansa reissuillanne manseen niin suosittelen! Palatsiin hop! Kumpikaan nähdyistä kun ei ole jättänyt kylmäksi.

Tosin palatsi muuttaa nyt korttelin toiselle sivulle. Höh. En tiedä, saako paikka pidettyä sitä samaa 20-luvun mafiosotunnelmaa kun siellä nyt on, tuskin. Toivottavasti saa. Ainakin me ennätimme saada ihan ykkösparasta. Ja mistä sen tietää vaikka tuleva olisi vielä enemmän in ja pop?

Kotimatkakaan ei tietenkään sujunut ihan tuosta vaan kommelluksitta, miten se nyt niin olisi voinut tehdäkään. Köpöttelimme paikkaan jonne olimme päättäneet mennä syömään ja kas, sisällä tajusin suunnilleen heti että ööö. Nyt ei ole speksit ihan kuosissa.

Onko teillä kenties tilat tilattu tälle illalle? Juu on, istua voitte mihin vaan. Juu, varmasti, mutta emme kuulu tilausseurueeseen että josko tästä… Jos kohta omistajapari oli pöllämystyneitä niin niin olimme mekin. Päädyimme siis taksiajelun perään testaamaan paljon kehuttua paikka jonka totesimme olevan.

No, ei tässä henkseileiden paukkeelle ole tarvetta. Tylsä. Broitsu oli kuivaa. Porkkanan halkaisemiseen olisi tarvinnut kirveen. Samoin ukon annoksessa olleiden perunoiden. Maut oli ihan jees mutta joo. Parempaakin on syöty. Ja ilman, että se kirves on tullut mieleen.

Kotona olimme jo piirun ennen kasia ja tottakai, linjaa noudattaen, taksikuski oli umpi-irakilainen tyyppi. Jossa ei toki ollut mitään vikaa mutta keskustelu oli jokseenkin haastavaa. I say tomato, you say tomaato. Saanette kuvan. Kotona oli onneksi mennyt kaikki ok porukalla.

Nyt taidan oikaista sohvalle, ei vaan jaksa ja tukkakin on himpan kipeä. Pöytiin tarjoilu on in ja pop mutta hittolainen, sairaaksi siitä tulee. Se on moro ja have fun!

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Minusta

Ilvestä fanittavalle ystävälle villasukat

Valmistuihan nämäkin viimein. Tai no, sukkaosa on ollut valmiina jo useamman päivän mutta nuo hiivatin kuvioinnit… Koskaan ennen en ole moisia päällekuviointeja tehnyt joten jo niiden toteuttamiseen lähtö vei oman aikansa. Ekan sukan kohdalla kiroilun, purkamisen ja uusien yritysten määrä oli suht kuumottava mutta toinen sukka menikin jo tuosta vain. Jes!

WP_20141213_009 WP_20141213_010

Ps. Intohimoiselle Tappara-fanille näiden sukkien kutominen oli… no, aika jaiks, kunnes varapoikanen kehotti ajattelemaan värityksen olevan pala Jamaicaa, rommia ja reggaeta. Johan loppui jaiks-fiilis.

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Kudottua

Huomenta vaan taas

Oijoi. Tänään on sitten se päivä. Siis se, kun suuntaamme katsomaan musikaalia Tuuliajolla! Jes, ei hassumpaa. Saapa nähdä tosin millaisessa ilmassa sinne kulkeudumme, tarkoitus kun on matkata linja-autolla ja totesin juuri mielessäni että jos sääennuste pitää kutinsa niin ush. Sitähän ollaan kuin uitettu koira ennen linja-autolle ehtimistä.

Eilinen työpäivä oli varsin jees, härkkijä nyt sähläsi ja kiukkusi mutta siinähän ei ole mitään uutta. Huvittavinta kaikessa oli ehkä se, että härkkijä kysyi opelta että eikö hän nyt pääse edes kummivälkälle, joille en ole muuten omaa ohjattavaani päästänyt sisärankkujen aikana vaikka se jotenkin harmilliselta on itsestäkin tuntunut kun ei niitä ole kuin kerran viikossa.

Koska kyseinen välkkä ajoittuu juuri ruokkikseemme ja opellakin on tuolloin valvonta tuumi tämä kotvan mietittyään että niin no, kokeillaan nyt sen kummivälkän verran miten käy. Siinä aisaparin kanssa ruokaillessa totesimme että pöh ja pah, olisi jättänyt sisälle vaan.

Ymmärsimme tosin openkin pointin, jos härkkijä olisi joutunut olemaan sisällä tuonkin välkän olisimme joutuneet tämän vahtimaan ja näin ollen keskeyttämään ruokkiksemme mutta silti. No, se huvitus saatiin sitten siinä kohtaa kun välkkä päättyi ja ope puuskutti jokseenkin kiukkuisena riisumaan.

Juu ei. Maanantaina härkkijä istuu sisällä kaikki välkät, eihän se homma vaan ollut taaskaan onnistunut. Härkkijä oli tietysti itse kiukkuinen kuin ampiainen, siis kyllä hän saa tehdä niin ja näin ja sanoa juuri niinkuin tahtoo. Ette te mua täällä määrää. No, mepä emme vaivautuneet edes vastaamaan härkkijälle joten puhina ja kiukkupihinä jatkui aikansa luokassa.

Oikeastaan ainoa hetki, jolloin puutuin mitenkään härkkijän puhinoihin ja pihinöihin tuli kun tämä yritti tunkea ohjattavani kylkeen kiinni vaikka ohjattava oli selvästi sanonut, ettei tahdo tätä viereensä. Minä istahdin väliin ja käskin härkkijää siirtymään takaisin omalle paikalleen käsityönsä pariin.

Ja taas härkkijä rähjäsi. Härkkijällähän on yksi erittäin ärsyttävä piirre aina kun tämä avaa suunsa. Hänellä on ihan älyttömän kova ja kuuluva ääni jo peruspuheessaankin ja aina kun tämä sen suunsa avaa vähänkin ärtyneenä on äänen voimakkuus vielä useamman asteen kovempi. Rasittava kailottaja.

Lisäksi härkkijällä on korostunut tarve tietää ihan kaikki. Kuka kuulutti, kenen kanssa ope puhuu, mitä se sinne piirsi, mitä sun lapsi sanoi. Suurin osa kysymyksistä on niitä, joita ei juuri kenenkään muun lapsen tulisi mieleen edes kysyä. Saati aikuisen. En tiedä, liittyykö tämä sitten jotenkin siihen että härkkijähän kuvittelee olevansa maailmankaikkeuden keskipiste ja napa joten ehkäpä tämä kuvittelee myös ihan kaikkien asioiden kuuluvan hänelle.

Oma ohjattava taas. No, hänpä oli kuin ihmisen mieli eilen. Tokavikalla tunnilla tenava kysyi onko päivä mennyt hyvin tänään ja vastasin että todellakin on. Lisäsin vielä perään, että toivottavasti myös jatkuu samanlailla aivan loppuun asti ja tenava vastasi että jatkuu se. Sen on nyt vähän pakko jatkua.

Tenavan kotonahan näihin tilanteisiin puututaan aina viiveettä ja tiukasti ja liekö edellisen päivän reissuvihkoviestillä sitten ollut osansa asiassa. Olemmehan me äidin kanssa vaihdelleet viestejä ja kotonakin joulunalussekoilu on alkanut jo pari viikkoa takaperin, kouluun se siirtyi onneksi pienellä viiveellä.

Torstain pölhöilyistä kirjailin muutaman sanan ja samalla kuvasin millaista toiminta nyt on koulun puolella pääosin, ihan yksi yhteenhän se menee kotipölhöilyn kanssa. Vuoroin tenava provosoi ja suorastaan testaa saisiko minut hermostumaan, vuoroin tuo on kuin maailmankaikkeuden pienin, tottelevaisin ja kiltein tenava.

Ihan samaa huttua siis kuin kotona. Kotona oli selvästi pidetty palopuhe viestin lukemisen päälle ja niin. Sen on nyt vähän pakko jatkua kun muuten saan pelikiellon koko viikonlopuksi ja se on ihan tyhmää se. Ja kyllä se sitten jatkuikin. Ei pienintäkään ongelmaa sen enempää välitunneilla kuin tunneillakaan. Jes!

Lopun ajan työmaalla vietin IPssä ja olikin ihan mukava pälpättää välillä ohjaajan kanssa jonka kanssa ei juuri ehditä kuin hätinä höpötellä ohijuostessa. Työmaalta kurvailinkin kaupoille ja liekö se mahtavan mainio työpäivä sai minut ihan riehaantumaan.

Tarkoitus kun oli hakea vain ja ainoastaan erinäisiä tyttöjen juttuja (pikkuhousunsuojaa, naamarasvaa jne) ja yksi ihan tietty pusero vaateliikkeestä mutta jaa-a. Ei niitä puseroita ollut siellä enää joten päädyinkin toiseen liikkeeseen ja kas.

Kotiin ajelin sitten parien uusien pikkareiden (ihanat!), rintsikoiden (aivan mahtavat) ja parin paidan kanssa. Siis omg! Toisaalta, minun on pitänyt varmaan viimeisen vuoden ajan ostaa itselleni paitoja, rintsikoita ja pikkareita olen hypistellyt vielä pidempään mutta joka aivaten ainoa kerta kun olen vaatekauppaan päätynyt en ole saanut aikaiseksi.

Milloin ei olekaan ollut vaan sellainen fiilis että jaksaisi tutkailla kunnolla, milloin taas prinsessa on ollut mukana ja olemmekin intoutuneet shoppaamaan tälle. No, nytpä tuli shopattua itselle. Olisiko se taas aiheuttanut sen, että iltasella riehaannuin ihan tosissani kotosalla.

Ei, en todellakaan mihinkään kotihommiin, pois se minusta, vaan itseeni. Kuorintaa sieltä täältä, sheivailua, jalkahoitoa, savinaamiota naamalle. Siinä meni kuulkaa tovi jos toinenkin kun syvähoitelin itseäni. Prinsessakin innostui moisesta touhusta niin että perinteisen kasvojen pesun sijaan päätyikin touhuamaan itselleen savinaamiota.

Siinä iltasella junnu lähti vielä serkuilleen yökylään mutta ei hätää, ei meille vajetta väestä jäänyt. Poikanen 18vee kun puolestaan pelaili yhden varapoikasemme kanssa pleikkarilla yläkerrassa ja varapoikanenhan jäi, tietysti, yöksikin. Kuka sitä peliä nyt kesken kaiken lopettaa.

En ole kyllä kuullut pienintäkään ääntä koko yön aikana eli varsin hiljaa kaverukset on osanneet olla mutta äänistä päätellen pelit jatkuu edelleen yläkerrassa. Saapa nähdä malttavatko nuo nukkua silmällistäkään ennen iltaa. Onneksi ex-teini on tulossa hoitopuuhiin, poikanen saattaisi olla himppasen turhan väsynyt moiseen.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn kotvaksi tabletin ääreen, josko vaikka jakson ruotsia kiskaisi. Samalla voisi heilutella kotvan sukkapuikkojakin, tekeillä on pitkävartiset miesten sukat. Se on siis moro ja have fun!

Huomenia sitten taas niin

Viimeinkin se on perjantai! On kyllä sellaisia työviikkoja ollut nyt tarjolla että huh huh ja oksat pois omenapuusta. Lievää kauhua tuntien ajattelen jo ensi viikkoa, saapa nähdä miten kovilla kierroksilla tuolloin mennään. Vaikka toisaalta, ei ne kierrokset eilen mitkään ihan mahdottomat ollut.

Siis siinä ensi alkuun. Mitä nyt kaikki kouluhommat oli totaalista tervanjuontia ja yhden ainokaisen monisteenkin tekemisessä meni koko tunti. Johtuen ihan siitä, että ensin piti valita kynä. Ja käydä vessassa. Ja juoda. Ja vaihtaa kynää. Ja kopistella viivottimella.

Ja nostella pulpettia. Ja kokeilla sen paperin reunaan millainen kuvio siitä kulmaviivaimen keskustakolmiosta tulisikaan. Ja pilkkoa kumia. Ja kopistella uudelleen. Ja juoda vielä vähän lisää. Ja höpötellä siitä, mitä oli tehnyt edellisenä päivänä.

Ja kysyä voisiko lainata minun kynääni. Ja kopistella sillä pulpettia. Laskea pari laskua. Ja kokeilla uudelleen sitä kulmaviivottimen keskikolmion kuviota. Ja vaihtaa jälleen kynää. Rähistä kertolaskujen kohdalla ettei niitä voi vaan osata. Ja tuskastua siihen, että niitä pitikin ihan oikeasti laskea eikä vaan arvata.

Ja rähistä himppasen lisää. Ja käydä uudelleen vessassa. Pakko myöntää, että hieman siinä alkoi itselläkin hermo kiristyä mutta sitähän ei taas auta näyttää toiselle sillä tämä kaikki touhu liittyy osaltaan tähän joulunajan sekoiluun ja lapsi suorastaan toivoo vastareaktioksi sitä, että hänelle suuttuisi.

Siinä sitä sitten vaan tuli aika-ajoin koputettua paperiin merkiksi siitä, että lasku on siinä nenän edessä. Ei siellä repussa. Tai pulpetissa. Tai pepun alla. Vaan siinä nenän edessä. Ja ei, sitä ei pysty laskemaan jos ei katso mitä pitää laskea.

Välitunniksi tenava pääsi pelaamaan pingistä luokan toisen oppilaan kanssa ja jälleen kerran totesin saman minkä aiemminkin syksyn aikana. Ei hyvä. Tenava riehaantuu pelissä niin totaalisesti, että rauhoittuminen on työn takana sen jälkeen.

Käsialakirjoituksessa lapsi sai muutaman rivin aikaiseksi kun sai viimein aloitettua, mutta tiedossa tuolla oli jo siinä kohtaa että kun muut lähtee liikuntaan jää tenava vielä kotvaksi luokkaan sillä niin. Ne laskut oli pakko saada laskettua. Ja käsialasta tehtyä se sivu valmiiksi.

Jokseenkin kauhulla odotin miten kävisi ruokavälkän kanssa, näinköhän tenava saisi totaaliflipit siellä sillä harmittihan moinen. Välkkä meni ihan ok, ei siinä mitään, mutta eipä sieltä sitten olisikaan tultu sisälle sillä muuthan oli lähdössä läheiselle kentälle.

Tämä pakosalle juokseminen oli hyvinkin normaalia touhua ekana vuonna, tuolloinhan liikuin lähes täysin käsikädessä tenavan kanssa. Viime vuonna sitä oli jo vähemmän mutta aika-ajoin se oli in ja pop koko lukuvuoden ajan. Tänä syksynä sitä ei ole harjoitettu ennen kuin nyt viimeisen parin viikon aikana ja niinäkin kertoina aika lievällä sykkeellä.

Yhtenä päivänä tenava pinkoi pakoon rappuja ylös ja minä ilmoitin perään ainoastaan sen, etten todellakaan lähde perään juoksemaan mutta sen sijaan haen puhelimen ja soitan äidille. Tenava palasi riisumaan liki sukkana. Tokalla kertaa suunta oli alaspäin ja perään annettu ukaasi noutaa rehtori. Ja kas, tenava palasi.

Eilen se pakosalle kirmailu tapahtui valitettavasti pihalla jossa etäisyydet on hieman toista kuin sisätiloissa eikä perään huutelusta olisi ollut mitään apua. Niinpä otin ja kävellä köpöttelin perässä sopivalle etäisyydelle ja ilmoitin, että nyt on syytä tulla ettei käy niin ikävästi että seuraavan päivän ulkovälkät peruuntuu ja hommia jäädään tekemään koulupäivän päätteeksi.

Pakkohan tuon oli hutmaista ohi juostessaan vielä yhtä oppilasta mutta pysähtyi tuo sentään ja minä kävelin rinnalle, otin ranteesta kiinni ja totesin, että voi voi. Olipa nyt harmillisen huono päätös tenavalta. Mennä nyt hutmaisemaan toista. Että miten lie huomisen kanssa. Kun ei hutmijoita voi ulos päästää.

Räpätti ja murisihan tuo sisälle menon ajan, valitti kuinka ranteeseen sattuu kiinni pitäessä (pöh ja pah) ja kuinka se lapsi otti häneltä yhden lelun joskus. Juu juu. Ja mehän sitten moisia juttuja kostamme kuukausia tapahtuneen jälkeen. Kun yhtäkkiä tulee mieleen.

Riisuttuaan ulkovaatteet tuo yritti vielä kerran livistää rappuihin mutta kääntyi takaisin kuultuaan, että haen puhelimen ja soitan. Aikansa se otti että tenava pääsi tekemisen alkuun mutta kun pääsi niin johan sitä valmistakin syntyi. Ja vauhdilla. Eikä tuota haitannut enää yhtään ettei oltu muiden kanssa liikkeellä, päinvastoin.

Että josko voitaisiinkin olla luokassa ja hän voisi tehdä jotain omaa hiljaista. Parempi ehkä niin, olen aikaa sitten huomannut että kun tenavalle iskee tämä ahdistussävytteinen sekoilu niin koulussa siihen paras lääke on totaalinen rauhoittuminen ihan kaksin.

Muiden palattua porukka ehti vielä hetken touhuamaan pelien parissa, tenava innostui pelaamaan junior-aliasta yhden luokkakaverin kanssa mutta niin tylyltä kuin tämä kuulostaakin niin jatkossa sitä pelioikeutta ei ihan hetkeen ole. Kuten ei sitä pingispelioikeuttakaan.

Valitettavasti kun moiset touhut saa mopon keulimaan ihan totaalisesti ja sen keulimisen rauhoittaminen on todella hidasta ja hankalaa. Kun muut pelistä innostuneet osaavat jotenkin tasata ääntään niin ettei vastaukset mene ihan huutokuoroksi ja pelin päätyttyä asettua liki samantien takaisin aloilleen niin ei tenava.

Jo pelin tiimellyksessä touhu menee riehaamisen puolelle, kortit lentelee, naurun remakka on ihan mahdoton eikä se oikeastaan liity edes peliin, kuten ei höpinätkään, välillä on kertakaikkisen pakko pomppia pitkin luokkaa kun on vaan niin mahdottoman jännää ja annapa olla kun peli päättyy.

Siihen pelin aikaiseen riehaamismoodiin jäädään jumiin. Siitä ei vaan tahdota millään päästä eroon, ei niin millään, vaan samaa riehaamista jatketaan ties kuinka ja kauan. Eilen se riehaaminen jatkui vielä ulkovaatteita pukiessa, reppua selkään asetellessa ja ulko-ovista kotiin lähtiessä. Toivottavasti kotimatka on sujunut ilman sekoiluita mutta mahdollisuudet moiselle on todellakin olemassa.

Muutenkin eilinen oli vähän kuin kiviriippaa olisi kiskonut, eikä siis ainoastaan tenavan osalta. Luokan härkkijähän kunnostautui jo alkuviikosta kertaalleen, istui tiistain välkät sisällä ja keskiviikko sujuikin sitten ihan suht hyvin. Eilen touhu meni käpälään heti aamusta ja nyt härkkijällä on tiedossa sisävälkkiä ja paljon.

Ihmetellä täytyy mistä härkkijän käytös kumpuaa. Eikö tällä todellakaan ole kotona mitään sääntöjä ja saako hän tosiaan tehdä ihan mitä huvittaa, milloin huvittaa ja miten huvittaa. Sisään tullessa tämä oli käynyt yhden oppilaan kimppuun kaksin käsin ja tilanteeseen puuttunut ope oli saanut osakseen vain irvistelyt ja huudot.

Tottahan tilannetta selvitettiin heti lapsen ehdittyä naulakolle ja mitä tekikään lapsi. Yritti potkaista selvittämään tullutta opea. Kun ei osunut alkoi irvistely ja huuto. Painu httiin siitä, mua ei kiinnosta, pidä pääs kii. Jostain kumman syystä moiset rähinät kuulostaisi jotenkuten ymmärrettäviltä teini-ikäisen suusta tulevina mutta ekaluokkalaisen.

Teini-ikäisenkin kohdalla voisi kysyä että mitä hemmettiä, korvilleko tuolle pitäisi antaa, mutta ekaluokkalaisen. Siis mitä? Ja ei, onkeensa tämä lapsi ei ottanut edes siitä, että kyseinen ope langetti tälle sisävälkät seuraavalle päivälle, siis sähän et mua määrää ja painu httiin jo siitä, sä et ainakaan tuu mua valvoon.

Ja lyöntiyritys. Siinä kohtaa rankku kasvoi koko seuraavan viikon mittaiseksi ja härkkijä oli kahden vaiheilla pitäisikö opea sylkäistä naamaan. Jätti sentään sylkäisemättä, mutta lähellä se oli. Eikä tuo tajunnut edelleenkään olla hiljaa, jatkoi vain pidä pääs kii ja mua ei kiinnosta sun pskat jutut-huutelua.

Siis ihan oikeasti. Käsittämätöntä! Arvatenkin härkkijä kiukkusi seuraavan tunnin, heitteli reppuaan, katkoi kyniään ja muuta vastaavaa joka tietysti osaltaan auttaa ihan hirmu paljon tenavan saamista aloilleen tekemään hommia. Huoks. Isosti huoks.

Välkällä tuo oli todennut valvovalle ohjaajalle, että jos se pskaope tulee häntä valvomaan niin hän näyttää sille koko ajan kesoa. Häntä kun ei määräillä. Oli tuo sitten viimein tajunnut sulkea sen suunsa kun ohjaaja oli todennut, että jos ei lopu niin metsäretkelle ei ole iltapäivästä kerhon kanssa asiaa vaan ohjaaja jää koululle lapsen kanssa.

Että joo, ihan tarpeeseen tulee loma. Ihan jokaiselle. Vielä kun tämän päivän jaksaa niin voi pari päivää kerätä voimia ja ensi viikko… Olen jo valmiiksi miettinyt miten silloin toimitaan jos ja kun tilanteita tuppaa päälle. Sillä takuulla niitä tuppaa. Paljonko ja miten, se on sitten se toinen asia.

Työmaalta kurvailin marketin kautta kotiin, kävin hakemassa lisää lankaa ja kotona imuroin ruoan valmistumista odotellessa. Ukko oli laitellut kinkkukiusauksen uuniin ja minä keittelin samaan syssyyn makaronit junnulle pastakastikkeen kyytipojaksi.

Ruokailun perään täyttelin tiskikoneen, keitin kahvit ja tuijotin parit tallenteet. Junnun kanssa tutkailimme tämän matikan tehtävät läpi, spede luki lukuläksynsä samalla kun tyhjensin tiskikonetta ja poikanen 18vee keitteli meille lisää kahvia.

Illansuussa iltapalatin speden, komenteerasin muutkin eväälle ja nappasin itsekin vielä vähän jotain suihini. Kudoin ilves-sukkien toisen parin valmiiksi, niitä kun ei voi työmaalla kutoa sillä ne on menossa työkaverin lahjanyssäkkään, ja tuijottelin pari jaksoa Tervetuloa Ruotsiin-sarjasta.

Olin siinä jo maatemenoa tekemässä kun poikanen 20vee kurvasi pihaan, viimeiset lomat oli käytön alla ja torstaina koittaisi sitten se vapaus armeijan harmaista. Tänään poikanen lähtee hesaan työkeikalle, muutama muutto, yö hotellissa, muutama muutto lisää ja huomenissa paluu.

Rahaa kun on pakko saada sinne viikon päähän, inttiporukka kun on lähdössä laivalle. Ihan hyvä että painaa töitä sitä rahaa saadakseen, minä kun en aio antaa latiakaan moiseen reissuun. Tämä pojan armeija-aika on käynyt ihan hieman kukkaron päälle, joka välissä kun on pitänyt antaa paria kymppiä bensaan.

Vaan jaa. Nyt taidan siirtyä habitukseni tutkailun pariin. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta sitten vaan!

Mahtavaa, se on jo torstai! Vielä kun jaksaa tämän ja huomisen pinnistellä niin sen jälkeen saa pari päivää ihan vaan olla ja öllöttää. Noin ainakin melkein. Lauantaina tosin painelemme ukon kanssa musiikkiteatteriin katsomaan suomirock-musikaalia mutta eikö sekin ole olemista ja öllöttämistä?

Pakko myöntää, että vähän tämä takki alkaa olla tyhjänä. Oma ohjattava nyt oli ihan suht jees eilen, jos verrataan vaikkapa pariin edelliseen päivään, mutta edelleen se levottomuus ja hölmö käytös vei voiton. Ulkovälkkäähän hän pääsi kokeilemaan heti ekan tunnin jälkeen mutta pah ja pöh.

Heti sieltä palatessa olikin sitten jo selvittelyt edessä, tenava oli napannut toisen oppilaan pallon ja tämän ajaessa tätä takaa saadakseen sen takaisin oli tenava fiksuna ottanut ja kopauttanut tätä takaraivollaan nenään. Huoks. No, eipä siinä sitten oikein muu auttanut kuin pitää tulenpalava puhuttelu ja todeta että jaa-a.

Nythän on niin, että seuraava välkkä sisällä ja ruokavälkällä pääsee vielä kokeilemaan onnistuuko. Samalla pidin tenavaa ranteista kiinni lähinnä oman tasapainoni pitääkseni, tenava kun istui matalalla penkillä, ja tuijotin tiukasti silmiin. ”Että jos se ei onnistu niin sitten on tältä viikolta homma sen osalta paketissa ja loppuviikko menee sisävälkkiä istuen”.

Ruokavälkkä sujuikin sitten varsin hyvin eli tänään jatkuu ulkovälkkälinja mutta aika valmiina tässä saa olla siihen, että koska tahansa ne sisävälkät voi taas tymähtää päälle. Joka on toki muuten ihan jees sekin, tenava kun on pääosin alkanut istua ne opehuoneen edessä joten minä pääsen jopa vessaan tuolloin halutessani mutta niin.

Koskaan ei voi tietää, milloin se iso pyörä lähtee liiraan niin lujasti että se yksin istuminen ei onnistukaan. Muilta osin päivä oli sentään onneksi suht jees, isojen kässyissä sai mennä kieli vyön alla ja kyllä sitä valmista sitten syntyikin, ja taksioppilaan kanssa aika meni melkolailla siivillä sillä osa odotteluajasta käytettiin hakemalla karttakeppiä.

Kyllä. Taksioppilas kun otti ja roimasi kässyissä tekemänsä jääkaappimagneetin kiinni ulko-oven yläpuoliseen metallikehikkoon ja emme me sinne kumpikaan ylettäneet. Toisaalta karttakepin metsästys oli ihan tervetullutta vaihtelua, aikaa kun siihenkin sai kulumaan.

Työmaalta kurvailinkin sitten vauhdilla kotiin ja nappasin prinsessan kyytiin. Prinsessalla oli koulupsykologitapaaminen kaupungintalolla ja eihän tuo sinne ominpäin osannut joten äiti kuskasi. Saatettuani neidon oikealle ovelle otin ja kurvailin postiin.

Jösses, mikä ryysis! Siellä se aika sitten aika hyvinkin kuluikin, pienen turhan lenkin ajelin sieltä kaupungintalolle palatessani että sain lopunkin tapaamisajan kulumaan ja kas, en minä kauaa ennättänyt istua koulupsykon oven takana ennen kuin prinsessa sieltä jo köpsötteli ulos.

Kotona heitin ranskalaisia ja nakkeja tulolleen, söimme ja olo oli kuin kuivaksi puristetulla rätillä. Pari kuppia kahvia, keittiö kuntoon, tiskikone päälle ja sukkia päättelemään. Samalla kertaa päättelin langat kaksista säärystimistä (lahjakonttiin meneviä) ja innostuinpa siinä kokeilemaan hiljattain ostamaani savinaamiotakin samalla kun tiskikonetta tyhjensin.

Loppuehtoosta en tehnytkään sitten enää yhtään mitään. Siis en mitään. Tai jaa, käytinhän minä speden suihkussa ja tarkistin tämän läksyt. Sen perään otin ja istuin, tuijotin Tervetuloa Ruotsiin-sarjan alkujaksoja netflixistä ja kudoin. Jösses vaan onpa mainio sarja!

Kympiltä köppelehdin nukkumaan ja jo kuulkaa nukuttikin, kello oli soimassa puoli kuudelta mutta niin vain heräsin vartin yli viisi joka on kerrassaan mainio juttu, pääsääntöisestihän herään ennen viittä. Nyt tässä pitäisi kohtsilleen tutkailla omaa habitustaan ja valmistautua työmaalle, joka aivaten ainoa tenavakin menee kasiin eli kohta saa olla mahanalus täynnä jalkoja herättelyjenkin osalta.

Vaan jaa. Niin tosiaan. Nehän menee kaikki kasiin. Lienee siis paras että siirryn tässä ja nyt sen habituksen pariin. Tiedä mitä pelastavia toimenpiteitä tässä vielä pitää kuontalolleen tehdä. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta vaan

Kierrokset kovenee, ei tässä juuri muuta voi todeta. Eikä ainoastaan edes omalla ohjattavalla vaan ihan kaikilla pienemmillä koululaisilla, ei tosin yhtä suurissa määrissä kuin sillä omalla ohjattavalla jolle joulua edeltävä aika on ollut joka vuosi todella hankalaa aikaa.

Tässä alkaa ihan oikeasti olla ihan maitohapoilla ja kypsä tämä naiseläjä, ei sille mitään mahda. Ei nyt mitään järkyttävän älytöntä sentään, mutta sen verran tympeän tylsää silti että välillä tekisi mieli jo raastaa hiuksia omasta päästään.

Eiliset sisävälkät meni ihan oikeasti niin ja näin. Eka ja vika välkkä nyt onnistui jotenkuten opehuoneen edessä, tosin kumpainenkin edellytti erinäisen määrän opehuoneen ovelta kurkkimisia, komenteeraamista siitä ettei tuoleilla todellakaan maata ja ei, siellä ei pidetä mitään omaa showta ohikulkijoille.

Se keskimmäinen, ruokavälkkä, se ei sitten onnistunutkaan alkuunkaan. Kolmannen komenteeraamisen jälkeen otin ja nappasin tenavaa kädestä ja totesin että jaa-a, eiköhän kuule lähdetä ihan suosilla eriytystilaan. Jossain kohtaa se raja menee ja se menee nyt tarkalleen tässä.

Eriytystilassa ei ole niitä välkkiä tänä vuonna vietettykään ja moinen oli tenavalle ihan yäks, jaiks ja ei. En HALUA! Täällä on ihan simotylsää, mä en tahdo istua täällä. Mä LUPAAN olla nätisti ja paikoillani, ja päälle erinäinen määrä poukkimista ikkuna-patteri-pöytä-akselilla.

Joo-o. Katsotaan seuraavalla välkällä, nyt me istumme täällä sillä kolmea enempää niitä varoituksia ei yksinkertaisesti ole tarjolla lapselle jonka pitäisi kyetä uskomaan jo yhdestä sanomisesta. Siinä määrin se loikkiminen ja poukkiminen häiritsi itseäni, että totesin että nyt on pepunkin syytä osua penkkiin tai muuten sanktioituu seuraavankin päivän ulkovälkät sisävälkkien muotoon.

Se vika välkkä onnistuikin sitten ihan jees opehuoneella joten kaipa se edellinen välkkä osaltaan rauhoitti. Luokassa meno oli silti edelleen jokseenkin levotonta mutta kas, kässytunnin lopussa sain kuin sainkin tenavan asettumaan ihan tosissaan ompelun pariin.

Vika tunti sujuikin sitten jo jokseenkin rauhallisemmin, mitä nyt ilmassa oli kärttyilyä asioiden suhteen. Kun en minä OSAA tätä. Juu, et, lukeahan sinä et osaa. Mutta kun en tajua! Juu, et, et varmaan tajuakaan jos et ensin lue sitä tekstiä. Mutta kun mä EN jaksa! Juu, uskon, mutta nyt on vielä jaksettava sen verran.

Kun luetunymmärtämistesti oli tehty päästiinkin kiukuttelemaan seuraavast asiasta. Kun en TAHDO tehdä lisätehtäviä. No mitä sinä tahtoisit tehdä? Piirtää. Selvä, siinä määrin hommia on tehtynä että sopii, voit piirtää tai lukea hiljaisesti omalla paikallasi, työrauha pitää luokassa edelleen olla.

Ei kun mä haluankin ottaa palikat. Eikun eläimet kaapista. Juu ei, piirustus tai lukeminen. Joko tai. Mut kun mä EN halua kun mä haluan leikkiä hiljaa paikallani. Juu ei. Piirustus tai kirja. Ja sitten mökötettiin. Mölistiin paikallaan niin että sitä työrauhaa ei olisi.

Asettui tuo sitten lopulta kun tajusi, että edessä olisi ihan juuri poistuminen luokasta sinne eriytystilaan ja koulupäivän päälle joutuisi vielä niiden lisätehtävienkin pariin jos se oleminen ja hiljainen tekeminen luokassa ei onnistu. Mielenosoituksellisin kolinoin pulpetista kaivautui esiin vihko ja kynät, kolinoiden päätyttyä ei mennytkään kauaa kun tenava oli ihan oikeasti syventynyt siihen piirtämiseen.

Ja tätä se nyt on sitten todnäk sinne joululomaan asti. Toivonpa tosiaan, että päivissä on edes sen verran eroa että sekaan osuisi niitä rauhallisempia päiviä jolloin ei mentäisi ihan näillä kierroksilla kuin eilen sillä pänniihän se jos liki koko oppitunti menee siihen, että komenteeraat yksistä ja samoista asioista kuin käkikello.

Voin kertoa, että istuin kuin märkä rätti kun viimeinenkin tunti oli ohi ja minä suuntasin läksyparkkiin. Ihana hiljaisuus ja rauha vaikka oppilaita ympärillä pyörikin. Vielä kupponen kahvia, erinäinen määrä koneen pelmaamista opehuoneella ja spedeä jumppakerhosta noutamaan.

Kotona lukuläksyt, spede on tosiaan oppinut jo lukemaan niin hyvin että aina uuden kirjaimenkin tultua opintojen alle saa suoraan sanarimpsut aukeamalta, niitä tavuruudukkoja ei enää tarvitse tankata. Ruokaa kaapista, spede ei kylläkään huolinut mutta eipä tuolle maittanut edellisenäkään päivänä (?) joten einehdin lähinnä itse.

Tiskikoneen täyttöä ja tyhjennystä, erinäinen määrä pelien pelmaamista netistä (työkaverille hintalistaa käytetyistä peleistä) ja kas, ilmestyihän se ex-teinikin sieltä jälleen paikalle. Kahvittelua, prinsessan kanssa säheltämistä, poikasen 18vee kanssa keskustelua.

Ihan perushuttua ja yhtäkkiä kello olikin jo iltapala-ajassa. Iltapalat tenaville, itselle vähän jotain evästä vielä uudemman kerran ja kas, kympiltä kippauduin jo sänkyyn. Tällä kertaa en kyllä muista nähneeni sen kummemmin unia mutta kas, havahduin hereille todeten, että minut on syösty vallasta.

Juu, spede oli jälleen könynnyt väliin ja olin menettänyt tyynyni tälle. Niin ja päätynyt suht alas sängyssä nukkumaan, joka ei tosin yllätä sillä aina välillä olen sinne kömpinyt speden tönimiseltä pakoon. Näköjään kykenen tätä nykyä moiseen kömpimiseen ilman havahtumista.

Tänään onkin sitten tiedossa jälleen vauhdintäyteinen päivä. Ensin työmaata pidennetyllä kaavalla, sen perään prinsessan nouto koululta ja kiikutus kaupungintalolle, pyörähdys lankakaupoilla, prinsessan nouto, postissakin pitäisi ennättää käydä. Kotiin ehtinen neljän jäljestä. Siis jos ehtinen.

Onneksi ukko on aamussa joten tämä sentään kotiutuu normisti kahden aikaan. Veikkaanpa, etten juuri muuta tänään sitten saakaan aikaan kuin puhtaat pyykit kaappeihin ja siinä se. Onneksi huomenna on jo torstai ja sen perään perjantai, sitten loma onkin jo ihan käsillä.

Vaan jaa. Josko nyt tätä rähjääntynyttä habitusta taas tiirailemaan. Se on siis moro ja have fun!