Kappas, sataa!

Ja ihan huolella sitten sataakin. Että sellainen vuoden viimeinen päivä joka myös uudenvuodenaattona tunnetaan. Toisaalta, samapa tuo. Ei minulla ole mitään pakottavaa tarvetta koikkelehtia pitkin pihamaita, jos noin niinkuin tarkkoja ollaan, suunnitelma lumihevosen luomisesta penskojen kanssa tässä tosin kärsi pienimuotoisen kolauksen.

No, ehkä me jäämme henkiin ja luemme moisen toiminnon sijaan vaikka Paten aikamatkoja. Sen kun pukki toi spedelle ja kas, olemme ennättäneet kohta jo hyvinkin sinne puoleen väliin nidettä. On se Pate vain aika sankari. En tiedä, pitäisikö tässä kohtsilleen pyörähtää kirjastossa noutamassa muutama Ella-kirjakin luettavaksi.

Eilinen päivä otti ja mennä hujahti vauhdilla. Tytär köpsötteli suoraan neuvolakäynniltään kotosalla piipahtamaan, sitä piipahdusta kestikin ihan nelisen tuntia. Keitteli tuo siinä itselleen aamukahvit, pannu kun oli ennätetty holia tyhjäksi ja kas, mitäpä tapahtuikaan.

Se ukon arpajaisista voittama kahvinkeitin otti ja kosahti. Tytär kun sai kahvin keitettyä alkoi tämä ihmetellä miten sitä oli pannussa kovin vähänlaisesti. Kotvan tilannetta tutkailtuamme totesimme vettä olevan edelleen suht runsaasti vesisäiliössä.

Kylmääkin se oli. Siis se kahvi. Siellä pannussa. Jaajaa. Ei siinä sitten. Koetettiin josko uusi käynnistys tuottaisi mitään eloa mutta pah ja pöh. Virta keittimeen kyllä tuli mutta eipä tuo enää kuumentanut vettä saati valutellut sitä mihinkään. Eihän se kuumentanut edes pannun lämpölevyäkään. Voi kun kiva.

Minä sitten otin ja pyörähdin saunakammarilta hakemassa vanhan moccamasterin esiin, pesin sen ja kas, turautimme kahvit tulolleen. Lievää ihmetystä tosin aiheutti se, että moccamasterin virtanamikka oli salaperäisesti irronnut omia aikojaan, oli sentään tallella ja toimi mutta eipä se kolossaan tahdo pysyä joten keittäjän on syytä olla tarkkana ettei pompauta sitä kadoksiin kahvia laitellessaan.

Pakko kyllä myöntää, että tämä kahvi maistuu aikamoiselta kuralta. Ja ei, en todellakaan tiedä miksi ihmeessä, mutta maku keittimien välillä on nyt aika radikaali eikä tämä voi johtua siitä, että moccamaster olisi jäänyt pskaiseksi sisätiloiltaan, minä kun otin ja turautin siinä ens alkuun ihan kunnon etikat ja vielä etikkaliuennokset ja vettä.

No, kaipa tätä pahimpaan kahvihampaan kolotukseen juo mutta ei tätä nautinnoksi pääse sanomaan. Siihen voi olla osasyynsä toki siinäkin, että olen niin julmetun väsynyt että juuri nyt ei taitaisi maistua oikein mikään miltään suussa. Se väsymys taas johtuu ihan liian lyhyistä yöunista mutta minkäs teet. Kun ollaan herätty niin ollaan.

Tyttären lähdettyä kotinurkkiinsa me otimme ja häippäsimme prinsessan kanssa shoppailureissuun. Neiti kun sai sekä lahjakortteja vaateliikkeisiin että käteistä joululahjaksi ja niin vain tuo oli päättänyt pistää suurimman osan rahoistaan vaatteisiin.

Ja jo tuo shoppasikin! Kolmet housut, kolme paitaa, sukkia ja kengät! Aikamoinen mimmi. Rahaa tälle jäi tarkalleen 80 senttiä shoppailujen päälle ja sitä minä sanoisin hyvin shopatuksi keikaksi. Ihan kaikki niistä kun on takuulla tarpeen ja menee hyvään käyttöön, prinsessalla kun on ihan oma tyylinsä.

Kotiuduttuamme laittelin sitten murkinaa joukoille, siivoilin keittiötä ja jässähdin koneen ääreen pelaamaan jotain hemmetin tunnista-logot-peliä. Mikäs, ihan hyvää aivojumppaa ja vaikka sitä kuvittelisi että tähän ikään tunnistaa liki logon kun logon niin pah ja pöh!

Illalla nakkasin vielä kanan rintapaloja uuniin ukolle, tämä kun niitä toivoi olevan kypsinä kunhan töistä tulisi kotiin. Itse sinnittelin tiukasti pystyssä piirun yli kymmeneen ja sängyssä tuli sitten vielä tuijotettua kaameat kotkattaret. Sen päälle tuli vielä tihrustettua vuosi elämästäni-leffan loppu ja johan se kello repi puolta yötä.

Ennätin siinä nukahtaa kotvaksi ennen kuin ukko tuli sänkyyn ja kas, havahduinhan minä siihen kun tuo kilisytteli jäitä lasissaan ja rapisteli karkkipapereita puolellaan. Jotenkin herkkäunista tämä elämä aina välillä. Totesinkin, että josko nyt sitten otat kaikista karkeista kääreet samantien pois niin täällä saa joskus vielä nukuttuakin.

Ja niin siinä sitten kuulkaa kävi, että minähän otin ja havahduin ihan tosissani hereille piirun jälkeen viisi. Siis voi sanonko… Enkä todellakaan saanut unta uudelleen, en vaikka kävin tuuppaamassa makkarin oven kunnolla kiinnikin. Ne hemmetin kuusesta loistavat valothan minut hereille sai, minä kun kuulun ihmisiin jotka takuulla heräävät siinä kohtaa kun valoa on riittävästi.

Ja sitähän oli, makkarin ovenraosta kun on suora sihti joulukuuseen ja annapa olla, eiköhän se valokeila osu tarkalleen minun puolelleni petiä jos ovi on puoliauki. Argh! Mahdollisuus sille, että kuusi saa tänään kyytiä on olemassa sillä oikeasti. Se oven perässään kiinnivetäminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa jollekin tässä talossa!

Enkä nyt viittaa spedeen saati itseeni, väitänpä että moisen ongelman kanssa painija on suht karvainen, suht reippaankokoinen ja suht karheasänkinen tyyppi joka nautiskelee öisin mehua jääpaloilla ja syö mielellään joulusuklaita sängyssä.

Tänään pitäisi sitten prinsessan kanssa touhuta tortilloihin ja tacoihin täytteitä, junnun nakitamme todnäk pilkkomaan tomaatit ja salaatit jääkaappiin. Ukkohan menee illaksi töihin joten me todnäk evästelemme täällä jo ennen tämän kotiutumista. Muutama raketti on tarkoitus päästää siinä kohtaa kun ukko on kotiutunut, pitäähän tenavien nähdä.

Todnäk ne raketit päästetään ainakin osin liki samantien ukon kotiuduttua sillä ihan älyttömästi en aio antaa speden kekkuloida, joulun lunnaita kun maksetaan edelleen ja tenavaparka kulkee tummin silminalusin ja on nyt parina yönä kuittaillut niitä univelkojaan ihan huolella nukkuen pitkälti yli seiskaan vaikka onkin simahtanut heti ysiltä kun olen petiin tämän kipannut.

Vaan jaa. Nyt taidan nautiskella vielä kupposen tätä … no, mokkaa, ja sen perään ryhtynen tutkailemaan mitä kaikkea vielä pitää kaupalta hakea niiden tortillojen ja tacojen täytteiden puitteissa. Se on siis moro ja have fun!

Ps. aamulla puhelimessani odotti viesti poikaselta 20vee. ”Pääsin just vasta töistä ja aamulla puol kasi pitää olla taas työmaalla. Eli en ehdi vieläkään lääkäriin.” Onneksi tällä kertaa ei ollut kuvaa liitteenä, luulenpa, että tässä on soittelun paikka jahka tiedän hänen pystyasentoon päässeen. Ush!

4 comments on “Kappas, sataa!

  1. Vai vettä tulee teilläpäin. Meillä näyttää vielä suht kauniilta tämä keli, mutta älyttömän liukkaita ovat tiet. Kävely on pelkkää köpöttelyä. Sitä on haettava liukuesteet vaelluskenkien pohjiin, kun koiran kanssa illalla lähdetään rakettijahtiin. Kaveri ei pelkää vaan nauttii paukkeesta. Tiirailee taivaalle ja juoksee perään. Onneksi näin päin! Muutamia raketteja kun pojatkin kotiin ostivat. Vielä pitää ruokakauppaan kiirehtää töiden jälkeen, mutta onneksi pidän tänään liikuntatuntini niin pääsen jo kolmen jälkeen lähtemään.
    Toivottavasti saat sen pojan nyt lääkäriinkin, ennen kuin paise sieltä itsekseen puhkeaa.
    Oikein mukavaa vuoden vaihdetta!

    • Kaikista ihanimpia rakettipäivän kavereitahan on juuri nuo koiruudet jotka niitä raketteja ei pelkää, ihan tässä tuli inkeroinen taas mieleen hullutuksineen!

      No, täällä aloitellaan vähitellen iltasapuskoiden valmistelua, päiväruoat on syöty, kauppareissut tehty ja poikasta ahdisteltu huonolla menestyksellä…

      Oikein mukavaa vuodenvaihdetta sinnekin!

  2. Voi että, meidän yks edesmennyt koira oli kans ihan hulluna raketteihin, lähti perään aina häntä viuhuen, että minne se nyt meni! Siinä sai taluttaja olla tarkkana ettei lähtenyt olkapää mukana…. Nykyinen koiramme ei kyllä välitä mistään mitään, sehän ei noteeraa edes kuonon edestä lentävää palloa. ❤ Hyvää uutta vuotta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s