Laiskottelua

Eilisen päivän kuumimpiin hommiin kuului kenties parin koneellisen pyykkiä pesu ja ahkeralla tekniikalla tuotettu ravitseva ja herkullinen, heh heh, ruoka. Juu. Ihan vaan nakkeja ja ranskalaisia, nythän niiden tekeminen oli varsin mukavaa puuhaa kun rasvakeitin tuli hinkutettua ihan huolella ennen joululomaa.

Totuuden nimissä, tuli minun imuroituakin. Ja huollettua yläkerran imuri, junnu kun oli jälleen kerran onnistunut saamaan sieltä pölypussin pois kannattimistaan. Hämmentävää tässä on joka kerta se, että minä en moiseen imurin kanssa kykene. En ainakaan ihan imuroimulla.

Koska junnu on julmetun fiksu, rauhallinen ja pitkäjänteinen kaveri (not) niin tottahan junnu sen sitten huomasikin. Imuroituaan ensin kaiken mahdollisen moskan lattialta imurin kitusiin. Se kaikki mahdollinen moska taas käsitti erinäisen määrän legoja, yksinäisen sukkaparin (todnäk sen pari odottaa yksinäisissä sukissa makkarissa), karkkipapereita, kuulapyssyn lattialle levinneitä kuulia, paperitolloja ja juustonaksuja.

Toki siellä oli lisukkeena hiuksia, pakastepussin kappaleita, joulunpyhinä lattialle pujahtaneita suklaakonvehteja ja muuta yhtä mukavaa rompetta. Niin ja pölyä, kyllähän sitä on reilun viikon aikana ehtinyt kertyä sitäkin pöytien, sängyn ja hyllyjen alle.

Manailun määrä oli aika vakio kun ryhdyin imuria tutkailemaan. Se on aina yhtä kiva puhdistaa imurin pölysäiliötä. Kun on ensin kaatanut sieltä pois läjäpäin moskaa. Jonka jälkeen pääsee puhdistamaan suodattimia. Jotka ovat täynnä sitä kaikkea moskaa nekin. Jonka jälkeen voikin asetella uuden pussin kantimiin ja imuroida sen kaiken moskan lattialta.

Eikä unohdeta niitä kuuliksen pateja, niitä on kiva imuroida. Ne kun säntäilee imuria pakoon aina niihin osuessa, kulman osumiseen kun pitää olla tarkka ja pienikin heitto kulmassa kimpauttaa kuulat pöytien alle. Niin ja hyllyjen. Kaapeista puhumattakaan.

Jälleen kerran keskustelimme pitkään junnun kanssa siitä miten maltti estäisi monia ihmeellisiä tapahtumia tapahtumasta. Ja miten se helpottaisi itse kunkin elämää. Ja miten sen kanssa voisi saada äidin joka ei mäkättäisi ja räkättäisi läheskään niin paljon kuin tuntuu junnusta tekevän.

Tuli minun kyllä tehtyä muutakin siinä päivän mittaan. Ukon lähdettyä työmaalle otin ja hiippailin kirviäistä tapaamaan. Siis tiistaista asti pihassa koskemattomana seissyttä kärryäni. Totesin, että juu. Kyllä se on umpijäässä. Ei aukea repsikan etu- saati takaovi.

Yllätys oli melkoinen kun kuskin puolelta aukesikin sitten sekä etu- että takaovi. Yllätys sai ihan uusia mittakaavoja, kun takaluukkukin aukesi tuosta vaan. Kaivoin siis lämppäripiuhan ja sisätilalämmittimen esiin ja jätin lämmittimien tekemään töitä puhdistettuani kirviäisen ensin lumesta.

Kaksi ja puoli tuntia minä sen annoin siellä olla ja öllötellä, sinä aikana luin tehokkaasti joululahjaksi saamaani Apulannan kirjaa. Toppahousuihin, kaulahuiviin, paksuihin hanskoihin ja talvikenkiin, niin ja sekä talvitakkiin, sonnustautuneena menin sitten tutkailemaan lämmityksen tulosta.

Ei se nyt ihan hurraahuutojen arvoinen ollut, tuulilasi kuten sivulasitkin oli tiukasti umpijäässä niin sisä- kuin ulkopuoleltakin eikä ne repsikan puolen ovetkaan ollut muuttaneet suhtautumistaan aukeamiseen mutta oletusarvoisesti moottori oli ainakin suht lämmin.

Kirviäinen lähti kuin palmun alta, jonka se toki olisi tainnut tehdä ilman sitä lämmitystäkin (havaintoja viime talvelta) ja minä skrabailin laseja ulkopuolelta. Päätin siinä samalla ajaa pikkurundit kirviäisellä sillä tokihan niiden lasejen avautuminen myös sisäpuolelta olisi varsin in ja pop.

Ei se kurvailu nyt ihan kummoisesti tilanne muuttanut, mutta pientä edistystä se sai aikaan. Kotipihaan peruutin auton, tutkailin sisätilalämppäriä sillä juu, vaikka tiedän että kirviäisen sisätilat ei lämpiä alkuunkaan samalla tahdilla sen avulla kuin jonkun sisätiloiltaan hieman pienemmän kärryn, ja kas, eihän se ollut ollut kuin puoliteholla.

Kotvan vielä rapsuttelin kirviäisen laseja siinä joutessani, laappasin samalla niitä sisäpuoliakin himppasen ja virittelin sekä sisätilalämppärin että lämppärin piuhan aamua varten valmiusasemiin odottamaan. Tänään ajattelin näet sulatella kärryn loppuun koska tiedossa on ajokeikkaakin.

Onneksi pakkanen on tosiaan lauhtunut yön aikana, lievää ketutusta kun aiheutti se että koko ehtoon olin umpijäässä sekä sisä- että ulkotiloissa. Sisätiloissa istuin sentään vilttiin kääriytyneenä ja ulkotiloihinkin mennessäni käärin ensin sen viltin tiukasti ympärilleni ja päälle pyöräytin vielä paksun kylpytakin.

Hienoa silti että nyt voin todeta, että jee, yksikään vesijohto ei paukahtanut jäähän. Ei niin päiväsaikaan sen paremmin kuin yölläkään mutta kyllä niistä sitten vettä valutettiinkin. Pesukoneen ukko hurautti vielä yösydännä päälle kun olin sen iltasella ladannut valmiiksi.

Tänäänkin on siis tiedossa pyykkien asettelua, sekä niiden kuivien kaappeihin että märkien telineille. Niin ja prinsessa pitäisi kiikuttaa vaatekauppaan. Ja soitella poikaselle 20vee ja antaa tälle ukaasia. Tämä kun ei ole vieläkään ennättänyt lääkäriin ja syytä kyllä olisi.

Poikaselle ilmestyi jouluviikolla patti korvanlehden alapuolelle. Ensin se oli pieni, vaikkakin kipeä, mutta joulunpyhien aikana se ennätti turvota minun pikkurillin pääni kokoiseksi. Eilen poika pyörähti aamupäivästä pikaisesti kotosalle, oli lähdössä työkeikalle, ja esitteli patin vointia.

Tai jaa, eipä sitä tarvinnut esitellä. Se oli paisunut peukalonpääni kokoiseksi ja punoitti todella ärhäkästi. Johtuen sijaintipaikastaan, eli korvanlehden alaosan ja kaulan välisestä taitteesta, oli se aika mahdottoman kipeäkin. Siinä määrin kipeä, ettei poikanen ollut kyennyt oikein nukkumaan.

Se kun oli tehnyt suhteellisen kipeää aina kun oli unissaan kääntynyt kyseiselle kyljelle ja korva oli osunut tyynyyn. Kipeä se tosin oli jo pystyasennossakin, pään toiseen suuntaan kääntäminen sai kuulemma kivun tuntumaan siltä että korvanlehti repeää irti alaosastaan.

Lääkäriin hän nyt ei tietenkään voinut eilen mennä, kas kun se työkeikka ja akuutti krooninen rahantarve. Eikä hän sinne ennätä tänä aamunakaan, kas kun toinen työkeikka ja edelleen se akuutti krooninen rahantarve. Totesinkin jo illalla, että jos ei tavalliselle lekurille ennätä niin sitten on syytä käydä päivystyksessä.

Se kun on syytä todnäk tyhjentää, tukkeutuneeksi ihohuokoseksi minä sitä epäilen. Antibioottikuurinkin se saattaa tarvita, kas kun poikaselle lähti eilen lämpökin nousemaan. No, josko hän tänään työkeikan jälkeen saisi aikaan ja suoriutuisi sinne lekuriin, illalla saamani kuva patista kun kertoi karua kieltään ja kasvua oli aamupäivästäkin jo tapahtunut.

Vaan jaa kuulkaa. Nyt taidan soitella sille poikaselle ja kysellä, joko tuo on ennättänyt tien päälle. Kehoitanpa samalla kertaa ajamaan varoen sillä veikkaanpa, että siellä on ihan hiivatin lipoista pakkasen lauhduttua ja lumisateen alettua. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Laiskottelua

  1. Tuo imurointi on siellä teidän yläkerrassa todellista extreme-hommaa. Sellaista se tahtoo poikien huoneissa olla aina. En ymmärrä, miten niitä ei lainkaan häiritse se sotku, jonka saavat aikaan. Roskat lattialle ja hups vaan, ihan ok. Ei minusta!
    Kyllä se olisi syytä pikimmiten mennä näyttämään se kaverin korva lääkärille. Ei kuulosta hyvältä, varsinkaan tuon kuumeen kanssa. Tosin aina sanotaan, että mitään vakavaa ei ole kun on kipeä ja tuo kasvukin on niin nopeaa, että varmasti kyseessä on tukkeutunut ihohuokonen, mutta pitääkö sitä ehdoin tahdoin saada itsensä kunnolla kipeäksi. Täälläkin heitti lämmöt nollille ja lunta sataa, joten kelit ovat aika inhottavat. Pojat lähtivät vielä laittamaan sitä toisen kaksosen autoa. Siihen Volvoon kun saatiin uusi kone (käytetty) ja nyt alkaa olla melkein vaihto suoritettu. Sitten pitää vielä viedä katsastukseen kun aika meni jo umpeen ja sen jälkeen vasta pääsee ajamaan sillä kotiin. Niin ja peräkärrykin pitää palauttaa sedän pihaan. Mutta ehkä kaikki tulee kuntoon ennen kuin se armeija kutsuu.
    Mukavia lomapäiviä!

    • Herttinen niin, teillä on ihan justaansa edessä se armeijoituminen! Se on niin haikea hetki äidille ettei mitään rajaa, kai se niille pojillekin on, mutta olen itsekkäästi päättänyt että äidille se on ihan kamalinta! Mutta kyllä se siitä kun on muutamaan kertaan ensin pessyt silmänsä… 🙂

      Lääkäriin pitäisi, todellakin, vaikka ymmärrän toki että sitä rahaa niin mielellään tahkoaakin. Kohtapa ei tahkoa kun hankkii itsensä petin pohjalle pitkittämällä, hemmetti soikoon!

      Poikien tapa elää sotkuissaan on perin outo. En ymmärrä. Eikä siihen tunnu auttavan sen enempää maanittelu, kovistelu kuin sopimustenkaan solmiminen. Ei liene ihme, miksi en mielelläni pahemmin kerrosta ylempänä tätä nykyä käy, ihan nonstoppina kun ei jaksa olla kuin prsiisiin ammuttu karhu.

      Oikein hyvää vuodenvaihdetta sinne!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s