Huomenta vaan taas

Olemme keskellä viikkoa, jes! Tänään on tiedossa se ruokailukeikka työkaippareiden kanssa ja se on oikeastaan ihan kiva se, tosin moinen keikkailu vie ikävästi tehokasta työaikaa kotitöiltä. Toisaalta, tällä hetkellä kokolailla päällimäiseksi kuvioksi on jo noussut vaatekauppakeikka, ei niinkään kotihommat.

Kas kun spedelle pitäisi ehdottomasti hakea jotain päälle pantavaa joulujuhliin. Jotenkin en tätä mielelläni ihan lököhousuilla ja paidalla sinne laittelisi, farkut olisi in ja pop ja niitähän tenavalla ei ole yksiäkään tätä nykyä. Saapa nähdä saanko tänään illalla vielä aikaiseksi kurvailla pojan kanssa Kappahliin vai meneekö huomiselle.

Eilinen työpäivä oli varsin jees. Työmaalle on vähitellen laskeutunut joulumieli myös sinne opehuone-/ esimies-tasolle joten töissä on ollut varsin jees olla. Olisiko osansa silläkin, että mitä ilmeisimmin ne todistukset on saatu hoideltua plakkariin?

Oma ohjattava oli varsin jees tuokin, mitä nyt saamattomuus oli jälleen huipussaan. Kaipa se alkaa olla loman tarpeessa tuokin, mikä vääntö olikaan että tämä sai kirjoitettua kaksi lausetta yllin vihkoon, kas kun ilmoitimme open kanssa jo alkutunnista että nyt juttu on niin että minä en kuuntele niitä ohjeita vaan tenava ihan itse.

Tenavallahan menisi aina ne ohjeiden kuuntelut kaikkeen muuhun. Pitää käydä vessassa. Juoda. Leikkiä kouluun mukaan otetulla pehmeällä kiekolla. Viivottimella. Pulpetista kaivetulla teränsä menettäneellä terottimella. Jollain. Ihan sama millä.

Ohihan ne ohjeet jälleen kerran kokolailla meni. Paitsi sen osalta että open ojentama ihmishahmo piti liimata sinne vihkoon. Lopulta tenava sai selvitettyä sen verran, että kuvaan piti nimetä verenkiertoon liittyviä osia ja kirjata mikä on sydämen ja mikä taas keuhkojen tehtävä.

Kun ei ne ajatukset pysy kasassa niin ei ne pysy, niin ei tälläkään kertaa ja vaikka kirjan kappaleessa sanottiin ihan suoraan että ”sydämen tehtävä on pumpata verta” niin eihän tenava sitä muka sieltä tekstistä löytänyt. Ei vaikka luki. Siis muka-luki, on minun näkemykseni tässä kohtaa.

Kiukuttelun määrä oli aika no, peruskamaa siinä kohtaa kun tenava tajusi, että minä en todellakaan niitä tietoja hänelle kaiva sieltä kirjasta. En edes opasta mistä päin sivua tieto löytyy. Onneksi välillä lähdettiin ruokailuun ja välkälle ja vielä parempi onni kävi siinä, että tenava oli kumauttanut otsansa välkällä.

Eihän se tietenkään ole alkuunkaan kivaa, että päänsä teloo, ei sillä, mutta tenavan kohdalla tämän käytös tuntuu asettuvan rauhallisempaan ja harkitsevampaan uomaan joka aivaten ainoa kerta kun tämä itsensä teloo. Moista muutosta kestää yleensä aina seuraavan oppitunnin ajan ja silloin työt käy paljon helpommin kuin yleensä.

Niin tälläkin kertaa. Kummasti kumpainenkin tieto löytyi viuh vaan tekstistä ja tenava pääsi aloittamaan kässytyön. Jes! Kässytyöthän on yleensä ihan ensteks-paras juttu tenavalle, sillä niiden kanssa tuo jaksaa pysyä kummasti aloillaan. Niin paitsi virkkauksen jota ei ota oppiakseen niin millään.

Vikalle tunnille se saamattomuus oli sitten taas palannut ja oli kertakaikkinen tuskien taival saada tenava alkuun töissään. Viimeisen kymmenen minuutin aikana tämä sai kuin saikin kirjoitettua käsialakirjoituksesta sen sivun joka tälle oli annettu tunnin tehtäväksi. Sivun perään luvattua vapaampaa tekemistä tämä sitten ei ehtinytkään harjoittaa sillä tosiaan, se puoli tuntia ennen sitä meni ihan hömppähommissa.

Kynää piti teroittaa, pepun alle kuuluvaa tyynyä kokeilla, vaihtaa pulpettia, tutkia mitä kartonkeja tenavien touhupulpettiin oli ilmestynyt lisää vai oliko, kokeilla pepun alle kuuluvaa tyynyä jalkojen alle, laulaa himppanen, kertoa kuinka EI jaksa tehdä, kiukutella hieman tajuttuaan että se sivu on PAKKO.

Niinpä. Tuskastuttavaa touhua. Nauroinkin opelle, että ehkä tarpeellisin osa tässä työssä on ollut lehmänhermot. Samalla jäimme jutustelemaan siitä, kuinka kumpainenkin olemme lähinnä niitä tuli ja leimaus-ihmisiä eli kun jotain tehdään niin se pitää tapahtua samantien ja kuinka omituiselta aina välillä tuntui se, että oli päätynytkin työskentelemään juuri näiden erityislasten kanssa joissa on paljon niitä jotka ei vaan saa alettua tai työ on älyttömän hidasta. Niinpä.

Työpäivä päättyi siis varsin mukaviin fiiliksiin, tenavaakaan ei tarvinnut jättää päivän päätteeksi tekemään kirjoituksia loppuun vaan tämä sai juuri pari minuuttia ennen tunnin päätöstä kirjoitettua sen viimeisenkin sanan kirjaansa.

Kotiin kurvattuani pyörin kotvan kuin pyörremyrsky sillä roska-auto ei ollut edelleenkään käynyt ja minua repi suunnattomasti jo aamulla keittiön nurkkaan jääneen roskapussin siinä nököttäminen. Hyvä niin, tulipa samalla siivottua kuisti sillä minähän otin ja ladoin isoon jätesäkkiin erinäisen määrän kaatopaikalle pääsyä odottavia nyssäköitä yhteen läjään.

Ruoaksi touhusin simppelisti ranskalaisia ja nakkeja, niin ja lihapullia, niitä kun kovin toivottiin lasten taholta. Siinä samalla sain sitten jonkun ihme kohtauksen ja päätin pestä rasvakeittimen. Sen pesuhan on ihan prseestä, näin ihan suoraan sanottuna, enkä ole tähän päivään mennessä keksinyt miten sen saisi parhaiten puhtaaksi.

Fairy ei siihen pure, ei yleispuhdistusaine eikä edes karhunkieli sillä frittiöljyhän vain leviää ja tahmaa miten sattuu. Hahaa! En sitten ole muistanut perinteistä mäntysaippuaa! Olihan se urakka, ei sillä, ja sisälsi paljon liottelua ja hankaamista ja liottelua ja hankaamista mutta hah!

Eipä ole kertaakaan ostamisen jälkeen ollut keitin yhtä puhdas kuin se on nyt. Lopuksi heitin vielä sekä öljyastian että perunakorin tiskikoneen tehopesuun ja kas, puoli kasilta illalla pääsin kokoamaan keittimen uudemman kerran kasaan. Onhan se tahmainen edelleen kannen sisäpuolelta, en minä niitä mössöjä kaikkia irti saanut kun ei itse laitetta voi oikein liottaa vedessä mutta ainakin kaikki ne osat joihin tulee koskettua on nyt puhtaat.

Päivän päätteeksi kudoin ja päättelin vielä pitkävartiset sukat, nehän lähtee tänään postiin. Ennätinpä siinä aloitella jo yhdet uudetkin puikoille sillä pakkohan se on työmaalle saada kudinpussukka mukaan ihan vain varoiksi sillä koskaan ei tiedä vaikka ope lukisi kirjaa tai tenavan kanssa tulisi istuttua eriytystilassa.

Tälle päivälle ei sitten tosiaan ole tarkkoja suunnitelmia muuten kuin sen ruokakeikan osalta. Vähitellen pitäisi kaiketi ryhtyä loppuihinkin jouluvalmisteluihin, huominen ehtoohan menee limppuja pyöritellen sillä perjantaina pitäisi kuskata työmaalle muutama.

Perjantaille voisi ehkä ajatella piparisavotan, siis ehkä, ja onneksi se loma alkaa ihan tosissaan lauantaina. Tuolloin on edessä kinkun haku sillä tänä vuonna en aio välivarastoida sitä omaan pakkaseen vaan se saa jäädä suoraan sulamaan marketista kotiuduttuaan.

Joulukuusen laitteluhan on tiedossa vasta tiistaina joten maanantai taitaa mennä sitten loppujen lahjajuttujen parissa. Prinsessalle tilattu paketti ei pirulainen ole vielä tullut vaikka arvioitu aika saapumiselle oli 9.-16. joulukuuta. Okei, se tulee Japanista mutta silti. Mitä jos se hittolainen ei ennätäkään ajoissa?

Se on kuitenkin se prinsessan tärkein lahja joten apua ja kääk! Olen koettanut nyt samalla tuumia sitä, mitä vielä pitää kenties ostaa lahjarintamaa ajatellen. Poikasten lahjat on kuosissa, samoin se prinsessan lahja mikäli nyt vaan ennättää mutta entä kummityttö? Siskolikka? Anoppi ja appiukko? Muutama mietittävä vielä siis on.

Vaan jaa, tähän loppuun todettakoon että mielenkiintoisuus soikoon, spede kipitti eilen iltapäivästä alakertaan vauhdikkaasti. Piti päätään kaksin käsin ja pyysi särkylääkettä, päähän kuulemma koski ihan mahdottoman paljon. Kiva.

Särkylääkkeen saatuaan tämä otti ja oikaisi petiinsä peiton alle eikä aikaakaan kun lapsi tuntui käteen tulikuumalta. Silmätkin tuolla haritti. Minä en juuri siinä kohtaa ennättänyt kuumetta mittailla, kas kun se ruoka oli tulossa, ja ruokailun perään tenava olikin jo ihan normilämpöinen käteen.

Kuumepiikkikö taas? En tiedä. Jos näin oli niin lääkkeen otosta siihen kun olisin ennättänyt mitata lämmön oli sen verran aikaa, että pamol oli varmastikin laskenut mahdollisen lämmön. Tässä siis nyt hieman kahden vaiheilla että laitellako lapsi kouluun vai ei, täytynee katsoa kun tuo nousee ylös.

Ukko menee onneksi vasta iltaan ja sitä ennen kotiin ennättää jo poikanen 18vee joten kummankaan työmaalle siirtymiin tuo ei vaikuta mutta niin. No, pitänee katsella mitä tässä tekee. Jäin tosin jo miettimään sitäkin, että näinköhän tässä pitää kohta viedä tenava ihan lekurille sillä näitä kuumepiikkejä on ollut aika usein tänä syksynä.

Vaan jaa. Josko nyt oma habitus joten se on moro ja have fun!