Huomenia sitten taas niin

Viimeinkin se on perjantai! On kyllä sellaisia työviikkoja ollut nyt tarjolla että huh huh ja oksat pois omenapuusta. Lievää kauhua tuntien ajattelen jo ensi viikkoa, saapa nähdä miten kovilla kierroksilla tuolloin mennään. Vaikka toisaalta, ei ne kierrokset eilen mitkään ihan mahdottomat ollut.

Siis siinä ensi alkuun. Mitä nyt kaikki kouluhommat oli totaalista tervanjuontia ja yhden ainokaisen monisteenkin tekemisessä meni koko tunti. Johtuen ihan siitä, että ensin piti valita kynä. Ja käydä vessassa. Ja juoda. Ja vaihtaa kynää. Ja kopistella viivottimella.

Ja nostella pulpettia. Ja kokeilla sen paperin reunaan millainen kuvio siitä kulmaviivaimen keskustakolmiosta tulisikaan. Ja pilkkoa kumia. Ja kopistella uudelleen. Ja juoda vielä vähän lisää. Ja höpötellä siitä, mitä oli tehnyt edellisenä päivänä.

Ja kysyä voisiko lainata minun kynääni. Ja kopistella sillä pulpettia. Laskea pari laskua. Ja kokeilla uudelleen sitä kulmaviivottimen keskikolmion kuviota. Ja vaihtaa jälleen kynää. Rähistä kertolaskujen kohdalla ettei niitä voi vaan osata. Ja tuskastua siihen, että niitä pitikin ihan oikeasti laskea eikä vaan arvata.

Ja rähistä himppasen lisää. Ja käydä uudelleen vessassa. Pakko myöntää, että hieman siinä alkoi itselläkin hermo kiristyä mutta sitähän ei taas auta näyttää toiselle sillä tämä kaikki touhu liittyy osaltaan tähän joulunajan sekoiluun ja lapsi suorastaan toivoo vastareaktioksi sitä, että hänelle suuttuisi.

Siinä sitä sitten vaan tuli aika-ajoin koputettua paperiin merkiksi siitä, että lasku on siinä nenän edessä. Ei siellä repussa. Tai pulpetissa. Tai pepun alla. Vaan siinä nenän edessä. Ja ei, sitä ei pysty laskemaan jos ei katso mitä pitää laskea.

Välitunniksi tenava pääsi pelaamaan pingistä luokan toisen oppilaan kanssa ja jälleen kerran totesin saman minkä aiemminkin syksyn aikana. Ei hyvä. Tenava riehaantuu pelissä niin totaalisesti, että rauhoittuminen on työn takana sen jälkeen.

Käsialakirjoituksessa lapsi sai muutaman rivin aikaiseksi kun sai viimein aloitettua, mutta tiedossa tuolla oli jo siinä kohtaa että kun muut lähtee liikuntaan jää tenava vielä kotvaksi luokkaan sillä niin. Ne laskut oli pakko saada laskettua. Ja käsialasta tehtyä se sivu valmiiksi.

Jokseenkin kauhulla odotin miten kävisi ruokavälkän kanssa, näinköhän tenava saisi totaaliflipit siellä sillä harmittihan moinen. Välkkä meni ihan ok, ei siinä mitään, mutta eipä sieltä sitten olisikaan tultu sisälle sillä muuthan oli lähdössä läheiselle kentälle.

Tämä pakosalle juokseminen oli hyvinkin normaalia touhua ekana vuonna, tuolloinhan liikuin lähes täysin käsikädessä tenavan kanssa. Viime vuonna sitä oli jo vähemmän mutta aika-ajoin se oli in ja pop koko lukuvuoden ajan. Tänä syksynä sitä ei ole harjoitettu ennen kuin nyt viimeisen parin viikon aikana ja niinäkin kertoina aika lievällä sykkeellä.

Yhtenä päivänä tenava pinkoi pakoon rappuja ylös ja minä ilmoitin perään ainoastaan sen, etten todellakaan lähde perään juoksemaan mutta sen sijaan haen puhelimen ja soitan äidille. Tenava palasi riisumaan liki sukkana. Tokalla kertaa suunta oli alaspäin ja perään annettu ukaasi noutaa rehtori. Ja kas, tenava palasi.

Eilen se pakosalle kirmailu tapahtui valitettavasti pihalla jossa etäisyydet on hieman toista kuin sisätiloissa eikä perään huutelusta olisi ollut mitään apua. Niinpä otin ja kävellä köpöttelin perässä sopivalle etäisyydelle ja ilmoitin, että nyt on syytä tulla ettei käy niin ikävästi että seuraavan päivän ulkovälkät peruuntuu ja hommia jäädään tekemään koulupäivän päätteeksi.

Pakkohan tuon oli hutmaista ohi juostessaan vielä yhtä oppilasta mutta pysähtyi tuo sentään ja minä kävelin rinnalle, otin ranteesta kiinni ja totesin, että voi voi. Olipa nyt harmillisen huono päätös tenavalta. Mennä nyt hutmaisemaan toista. Että miten lie huomisen kanssa. Kun ei hutmijoita voi ulos päästää.

Räpätti ja murisihan tuo sisälle menon ajan, valitti kuinka ranteeseen sattuu kiinni pitäessä (pöh ja pah) ja kuinka se lapsi otti häneltä yhden lelun joskus. Juu juu. Ja mehän sitten moisia juttuja kostamme kuukausia tapahtuneen jälkeen. Kun yhtäkkiä tulee mieleen.

Riisuttuaan ulkovaatteet tuo yritti vielä kerran livistää rappuihin mutta kääntyi takaisin kuultuaan, että haen puhelimen ja soitan. Aikansa se otti että tenava pääsi tekemisen alkuun mutta kun pääsi niin johan sitä valmistakin syntyi. Ja vauhdilla. Eikä tuota haitannut enää yhtään ettei oltu muiden kanssa liikkeellä, päinvastoin.

Että josko voitaisiinkin olla luokassa ja hän voisi tehdä jotain omaa hiljaista. Parempi ehkä niin, olen aikaa sitten huomannut että kun tenavalle iskee tämä ahdistussävytteinen sekoilu niin koulussa siihen paras lääke on totaalinen rauhoittuminen ihan kaksin.

Muiden palattua porukka ehti vielä hetken touhuamaan pelien parissa, tenava innostui pelaamaan junior-aliasta yhden luokkakaverin kanssa mutta niin tylyltä kuin tämä kuulostaakin niin jatkossa sitä pelioikeutta ei ihan hetkeen ole. Kuten ei sitä pingispelioikeuttakaan.

Valitettavasti kun moiset touhut saa mopon keulimaan ihan totaalisesti ja sen keulimisen rauhoittaminen on todella hidasta ja hankalaa. Kun muut pelistä innostuneet osaavat jotenkin tasata ääntään niin ettei vastaukset mene ihan huutokuoroksi ja pelin päätyttyä asettua liki samantien takaisin aloilleen niin ei tenava.

Jo pelin tiimellyksessä touhu menee riehaamisen puolelle, kortit lentelee, naurun remakka on ihan mahdoton eikä se oikeastaan liity edes peliin, kuten ei höpinätkään, välillä on kertakaikkisen pakko pomppia pitkin luokkaa kun on vaan niin mahdottoman jännää ja annapa olla kun peli päättyy.

Siihen pelin aikaiseen riehaamismoodiin jäädään jumiin. Siitä ei vaan tahdota millään päästä eroon, ei niin millään, vaan samaa riehaamista jatketaan ties kuinka ja kauan. Eilen se riehaaminen jatkui vielä ulkovaatteita pukiessa, reppua selkään asetellessa ja ulko-ovista kotiin lähtiessä. Toivottavasti kotimatka on sujunut ilman sekoiluita mutta mahdollisuudet moiselle on todellakin olemassa.

Muutenkin eilinen oli vähän kuin kiviriippaa olisi kiskonut, eikä siis ainoastaan tenavan osalta. Luokan härkkijähän kunnostautui jo alkuviikosta kertaalleen, istui tiistain välkät sisällä ja keskiviikko sujuikin sitten ihan suht hyvin. Eilen touhu meni käpälään heti aamusta ja nyt härkkijällä on tiedossa sisävälkkiä ja paljon.

Ihmetellä täytyy mistä härkkijän käytös kumpuaa. Eikö tällä todellakaan ole kotona mitään sääntöjä ja saako hän tosiaan tehdä ihan mitä huvittaa, milloin huvittaa ja miten huvittaa. Sisään tullessa tämä oli käynyt yhden oppilaan kimppuun kaksin käsin ja tilanteeseen puuttunut ope oli saanut osakseen vain irvistelyt ja huudot.

Tottahan tilannetta selvitettiin heti lapsen ehdittyä naulakolle ja mitä tekikään lapsi. Yritti potkaista selvittämään tullutta opea. Kun ei osunut alkoi irvistely ja huuto. Painu httiin siitä, mua ei kiinnosta, pidä pääs kii. Jostain kumman syystä moiset rähinät kuulostaisi jotenkuten ymmärrettäviltä teini-ikäisen suusta tulevina mutta ekaluokkalaisen.

Teini-ikäisenkin kohdalla voisi kysyä että mitä hemmettiä, korvilleko tuolle pitäisi antaa, mutta ekaluokkalaisen. Siis mitä? Ja ei, onkeensa tämä lapsi ei ottanut edes siitä, että kyseinen ope langetti tälle sisävälkät seuraavalle päivälle, siis sähän et mua määrää ja painu httiin jo siitä, sä et ainakaan tuu mua valvoon.

Ja lyöntiyritys. Siinä kohtaa rankku kasvoi koko seuraavan viikon mittaiseksi ja härkkijä oli kahden vaiheilla pitäisikö opea sylkäistä naamaan. Jätti sentään sylkäisemättä, mutta lähellä se oli. Eikä tuo tajunnut edelleenkään olla hiljaa, jatkoi vain pidä pääs kii ja mua ei kiinnosta sun pskat jutut-huutelua.

Siis ihan oikeasti. Käsittämätöntä! Arvatenkin härkkijä kiukkusi seuraavan tunnin, heitteli reppuaan, katkoi kyniään ja muuta vastaavaa joka tietysti osaltaan auttaa ihan hirmu paljon tenavan saamista aloilleen tekemään hommia. Huoks. Isosti huoks.

Välkällä tuo oli todennut valvovalle ohjaajalle, että jos se pskaope tulee häntä valvomaan niin hän näyttää sille koko ajan kesoa. Häntä kun ei määräillä. Oli tuo sitten viimein tajunnut sulkea sen suunsa kun ohjaaja oli todennut, että jos ei lopu niin metsäretkelle ei ole iltapäivästä kerhon kanssa asiaa vaan ohjaaja jää koululle lapsen kanssa.

Että joo, ihan tarpeeseen tulee loma. Ihan jokaiselle. Vielä kun tämän päivän jaksaa niin voi pari päivää kerätä voimia ja ensi viikko… Olen jo valmiiksi miettinyt miten silloin toimitaan jos ja kun tilanteita tuppaa päälle. Sillä takuulla niitä tuppaa. Paljonko ja miten, se on sitten se toinen asia.

Työmaalta kurvailin marketin kautta kotiin, kävin hakemassa lisää lankaa ja kotona imuroin ruoan valmistumista odotellessa. Ukko oli laitellut kinkkukiusauksen uuniin ja minä keittelin samaan syssyyn makaronit junnulle pastakastikkeen kyytipojaksi.

Ruokailun perään täyttelin tiskikoneen, keitin kahvit ja tuijotin parit tallenteet. Junnun kanssa tutkailimme tämän matikan tehtävät läpi, spede luki lukuläksynsä samalla kun tyhjensin tiskikonetta ja poikanen 18vee keitteli meille lisää kahvia.

Illansuussa iltapalatin speden, komenteerasin muutkin eväälle ja nappasin itsekin vielä vähän jotain suihini. Kudoin ilves-sukkien toisen parin valmiiksi, niitä kun ei voi työmaalla kutoa sillä ne on menossa työkaverin lahjanyssäkkään, ja tuijottelin pari jaksoa Tervetuloa Ruotsiin-sarjasta.

Olin siinä jo maatemenoa tekemässä kun poikanen 20vee kurvasi pihaan, viimeiset lomat oli käytön alla ja torstaina koittaisi sitten se vapaus armeijan harmaista. Tänään poikanen lähtee hesaan työkeikalle, muutama muutto, yö hotellissa, muutama muutto lisää ja huomenissa paluu.

Rahaa kun on pakko saada sinne viikon päähän, inttiporukka kun on lähdössä laivalle. Ihan hyvä että painaa töitä sitä rahaa saadakseen, minä kun en aio antaa latiakaan moiseen reissuun. Tämä pojan armeija-aika on käynyt ihan hieman kukkaron päälle, joka välissä kun on pitänyt antaa paria kymppiä bensaan.

Vaan jaa. Nyt taidan siirtyä habitukseni tutkailun pariin. Se on siis moro ja have fun!