Hyvää huomenta ja silleen!

Jumankekka mutta jo on päivät sekaisin. Koko eilisen elin tiukasti torstaita, nyt en yhtään ole vielä kartalla mikä päivä tänään on. Perjantailta tuntuu jotenkin mutta niin. Eihän tämä voi olla sillä kalenterin mukaan nyt olisi se torstai. Miten tässä saa nitkautettua itsensä oikeaan päivään…

Eilen aamulla otin ja troppasin itseni paitsi kahvilla myös buranalla ja cirruksella, allergialääkkeellä joka lupasi toimia erityisesti tukkoisuuteen, nenän vuotoon ja silmien falskaamiseen. Ihan oli lupaustensa mukainen troppi, ei paljon nenä saati silmät valskannut sen jälkeen.

Hieman kahden vaiheilla siinä olin vielä ennen työmaalle lähtöä, että näinköhän minä siellä pystyn koko päivän mutta hyvinhän se sitten meni. En kyllä pahemmin käyttänyt aikaa ravaamiseen pitkin torppaa, välkät istuin ihan suosilla omassa luokassa ruokkista lukuunottamatta ja muutenkin otin suht rauhallisesti.

Onneksi niin teki oppilaatkin, juoksuun ei ollut edes tarvetta. Oikeastaan ainoa hektisempi hetki koettiin musaluokassa johon mentiin harjoittelemaan itsenäisyyspäivän lippulaulua mutta sekään ei edellyttänyt juoksuaskeleita. Mönkimistä tosin hieman.

Tai jaa, tahdon ajatella niin että vaikutin enemmänkin kissanaiselta kun kaiteiden välistä pujottelin itseni. Ohjattava näet päätti yhtäkkiä että ei, hän ei istu osoittamallani rappusella vaan tahtoo ehdottomasti lattiatasolle piuhaparatiisin taakse.

Minä komenteerasin takaisin omalle paikalleen, tenava puristi päätään. Komensin uudelleen lisäten tiedon siitä, että jos omalla paikalla istuminen ei passaa niin sitten se on oma luokka johon siirrytään. Tenava puristi uudemman kerran päätään. Minä tuijotin silmiin ja osoitin kädellä istumapaikkaa, tenava murjotti ja puristi päätään.

Minä otin ja kiersin kaiteen ja komensin tenavaa siirtymään samantien annetulle istumapaikalle mutta ei, tenava ei edelleenkään liikkunut joten otin käsivarresta kiinni ja totesin, että sittenhän me tästä lähdemme. No joo joo, hän menee sitten, ja minä pujottelin kaiteiden välistä perässä.

Eipä olekaan tenava aikoihin suuttunut niin paljon minulle kuin eilen suuttui. Tai suuttui ja suuttui, loukkaantui sydänjuuriaan myöten ilmeestä päätellen. Mutta kun. Ei se vaan toimi niin, että minä annan määräysvallan tälle. Jos niin tekisin niin kohta ei tarvitsisi osallistua oikeastaan mihinkään koulun saati luokan yhteisiin juttuihin.

Oikeastaan juuri sillä peräänantamattomuudellahan tänne asti on tenavan kanssa päästy, tänä syksynä on osallistuttu kaikkiin tokaluokkalaisten yhteisiin juttuihin ja ne on menneet hienosti, jonkun verran on oltu tenavan kanssa normikakkosen tunneilla mukana ja vaikka mitä.

Tenava tekee luokassa kouluhommia aivan yhtä pitkään kuin muutkin, vähintään aukeamallaninen valmistuu joka tunnilla hommia ja monesti vielä lisätehtävä jos toinenkin päälle. Ja uskoisinpa tämän olevan pitkälti juuri siitä johtuvaa että tenava tietää, että kun sanon jonkun olevan näin niin se myös on niin eikä siinä ole vaihtoehtoja.

Tottakai on niitä huonoja päiviä ja tunteja, joskus tuo ei saa aikaan oikeastaan mitään. Jos kyseinen juttu ei ole tähdellisen tärkeä niin en minä tätä pistä puurtamaan hommaa valmiiksi jälkikäteen, mutta jos kyseessä on jokin matikankin aukeama joka pitää saada tehtyä niin sehän tehdään, vaikka sitten siinä kohtaa kun muut lähtee koulusta.

Ja tenava tietää tämän. Tietää tarkalleen, että kun sanon että tämä homma on nyt jokatapauksessa edessä tahdoit tai et, niin se myös tarkoittaa sitä. Ihan samoin kun tietää senkin, että jos jonkin kiellän niin se asia nyt on niin ja sillä siisti, ei siinä ole neuvotteluvaraa. Niin muuten, tänä syksynä en olekaan kuullut kertaakaan ”mä lupaan”-hokemaa.

Sehän oli yksi tenavan neuvottelutaktiikoista aiempina vuosina eikä se toiminut tuolloin. Eipä silti, ei se toimisi nytkään, minä kun en lupauksia kaipaa. En sen puoleen ole kyllä joutunut kumittamaan kiukuspäissään sutattuja sivujakaan, saati sitten pakkaamaan tenavan reppuun revittyjä kirjoja äidin paikattavaksi eli jes.

Isompien kässyt olikin sitten oikeastaan se kiireisin hetki eilen. Sai todella juosta, aika vireessä oli itse kukin osallistujista. Se oman ohjaajan saanut taksilaiseni vietti kässytunnit käytävässä, tältä kun oli evätty pääsy luokkaan koska koko päivä oli ollut jokseenkin mahdoton. Just.

En sitten tiedä sen paremmin mitä se kaikki mahdoton tarkoittaa mutta senpä tiesin, että lapsi oli kiukkuinen ja loukkaantunut kun kässytunnit päättyi ja voin kertoa, että oli aika homma saada lapsi liikkeelle. Minä EN mene taksiin, minä EN hae vaatteitani, minä EN tule.

Lapsen oma ohjaaja taputti minua olkapäälle ja tuumi että onnea taksille menoon, minä lykkäsin tälle kässyluokkaan mukaan ottamani kahvikupin ja pyysin viemään opehuoneelle samalla kun sinne menee, me jäämme hetkeksi puhaltelemaan.

Lapsi mökötti ja ärisi, aikani maaniteltuani sain tämän liikkeelle ja kävimme tutkailemassa olisiko kirjastohyllyyn tullut uusia kirjoja. Ei ollut, kuulemma, vaikka minä olinkin eri mieltä. Ja sitten se alkoi. Lapsi alkoi itkeä. Kun hänelle oli luvattu että hän pääsee tokalle kässytunnille mutta ei päässytkään, ja hänelle oli luvattu että jos liikuntatunnit menee hyvin niin hän pääsee pelaamaan pingistä.

Pitänee kysyä asiasta tänä aamuna, siis siitä onko lapselle tehty moisia lupauksia. Jos on niin huoks. Jos jotain on luvattu niin ne on pakko pitää vaikka lapsi kuinka sössisi mutta skarppaa sen verran, että lupauksen ehdot täyttyvät.

Muutenkin tuntui hieman siltä, että lapsi oli lietsottu kiukkuun ja minä sain sitten hoidella sen rauhoittelun ja toiminnot sen perään. Onneksi se itku auttoi lapsen oloon ja kas, kun viimein saimme haettua kamat ja siirryttyä pihalle taksia odottamaan istui keinussa varsin hyväntuulinen lapsi.

Ihmeen täynnä tarmoa sitä oli työmaalta palattuaan. Ukko oli kuorinut ja pilkkonut soppapotut, minä lykkäsin ne kiehumaan porkkanoiden, sipulin ja lihaliemikuutioiden kera ja tarkistin speden läksyt. Nakkasin pyykkikoneen päälle, viikkailin puhtaat vaatteet kaappeihin, kurvailin imurilla, ruokkosin makkarin lipaston päällisen.

Sille kun tulee aina laskettua käsistään parittomina löytyvät sukat, poikasen 20vee kotiin pesuun kiikuttamat vaatteet ja erinäinen määrä muuta rompetta. Mm. isänpäivä- ja äitienpäiväkortit löytyi sievästi kasattuna vaatteiden alta.

Nakkasin sopan sekaan siskonmakkarat, ruokkosin eteisen naulakoita samalla kun tenavat söi ja kiikutin pyykkiä kuivumaan. Laitoin vielä toisen koneellisen pyykkiä pyörimään ja siivosin ruokailun jäljet ennen kuin itse einehdin. Täytin tiskikoneen loppuun, laittelin sen päälle, kiikutin lisää pyykkiä kuivumaan ja nakkasin koneeseen pyörimään speden haalarit.

Siinä kohtaa alkoikin olla takki itseltä todella tyhjä ja nenäkin oli alkanut uudelleen valskaamaan joten otin ja istahdin ihan suosilla kahvikupposen ja sukkapuikkojen ääreen. Ei hassumpi iltapäivä alkuunkaan, ei. Nyt aamusta onkin sitten taas saanut niistää ja niiskuttaa ihan urakalla mutta hah, kurkku ei sentään ole kipeä eikä yskitä!

Jos tämä nenävalskaus ei tästä nyt riehaannu pahemmaksi eikä silmät ala vuotaa niin luulenpa, että tänään pääsen työmaalle ihan troppaamattomana mallina. Onneksi tämän päivän ohjelma on kevyt, pari oppituntia luokassa, pari sisäliikkatuntia ja tadaa, läksyparkki.

Iltapäivästä on sitten junnun koulupsykologin tapaaminen, kas kun edelleen pojalle kaivattaisiin jotain syytä sille miksi kouluhommat ei nappaa. Se, että lasta ei koulu kiinnosta, sehän ei voi olla edelleenkään syy. Ei sittenkään, että isänsä on aikoinaan suhtautunut kouluun ihan samoin. Huoks.

Tarkoitus on lähteä sinne kaupoillekin vielä tänään mutta katsoo nyt mikä olotila itsellä on siinä kohtaa kun kotiin ennätän. Kaikkihan on mahdollista, jos näin voi sanoa. Vaan jaa. Nyt taidan tutkailla omaa habitustani kotvan, aika paljon siinä on tekemistä… Se on siis moro ja have fun!

PS. naamiksen ÄÄ-sivu on nyt poistossa eli sen ei pitäisi enää näkyä.