Ha ha ha

Prinsessan kirjoittama lappunen sopii täydellisesti otsikoksi tähän aikaan aamusta. Ei se sitten kannattanut, kuulkaa, vaikka kuinka sitkeästi otin ja notkuin nojatuolissa likelle yhtätoista leffaa tuijottelemassa ja vaikka kuinka sen perään tölläsin vielä kotvan sängyssäkin töllöä.

Pöh ja pah, niin vain havahduin hereille 05:03. Just. No, ainahan sitä voi päivällä pienet unet kietaista jos siltä tuntuu. Ja saattaa hyvinkin olla että tuntuu kunhan niin pitkälle ennätetään. Tosin sitä ennen minulla on erinäinen määrä puuhia tiedossa, kas kun pitää markettiin. Taas.

Juurihan minä eilen siellä pyörähtelin. Mutta taas pitäs. Kun enhän minä tietenkään muistanut kaikkea mitä piti. Enkä edes tiennyt vielä että piti muutakin kuin ne mitä tiesin että piti. Ja joita en siis muistanut. Kuten nyt hoitoainetta. Siis sitä en muistanut. Enkä suojaruukkua. Jota taas en tiennyt.

Eilinen työpäivä oli varsin jees. Mitä nyt se härkkijän paluu paikalle aiheutti omat pikkuketutuksensa mutta onko tuo nyt toisaalta ihmekään. Kolme päivää saimme tehtyä hommia ihanan hiljaisessa ja rauhallisessa luokassa ja pah ja pöh. Eilen ei hiljaisuudesta saati rauhasta ollut enää tietoakaan.

Kun se härkkijän suu vain käy ja käy. Ihan nonstoppina. Eikä se käy millään normipuheäänellä, ehei. Tämän lapsen tapoihinhan kuuluu puhua KOVAA. Kas kun kaikkien pitää kuulla mitä hänellä on sanottavaa. Oikeastaan puhe on suunnilleen huudon ja puheen rajamailla. Se ei ihan vielä ole huutoa, paitsi välillä jos kokee ettei kaikki nyt huomanneetkaan hänen puheitaan.

Sillä kyllä, kaikkien, siis ihan kaikkien, pitää ennen kaikkea huomata hänen olevan paikalla. Sillä kyllähän hänkin huomaa ihan jokaisen paikallaolon. Ja kuulee ihan jokaisen pienenkin sanan jonka muut sanoo. Ja jos ei kuule kunnolla niin aivan takuuvarmasti kysyy että mitä se sanoi. Sillä hänellähän kuuluu IHAN kaikki maailman asiat ja hänen pitää olla ihan kaikesta tietoinen. Olkoonkin ettei asiaa oltu hänelle kertomassa.

Näin kasvatusalalla työskentelevänä joudun toteamaan, että minunhan pitäisi pitää kaikista maailman lapsista. Tai ainakin kaikista oman koulun lapsista. Tai jaa, ainakin kaikista oman luokan lapsista. Pakko todeta, ei uppoa. Olenkin päätynyt siihen ettei minun tarvitse pitää kaikista mutta minun pitää jaksaa kaikkien kanssa.

Pystyä olemaan näyttämättä sitä että ärsyttää. Pakko myöntää, tämän lapsen kohdalla se on välillä todella hankalaa. Se en pidä-tila kun ei ole samaa luokkaa kuin yhden toisen oppilaan kohdalla, hänet kun koen lähinnä ärsyttävänä. Härkkijän kohdallaan kyseessä on lähinnä raivostuttava-fiilis. Siis lapsi on todella raivostuttava, ihan suoraan ja rehellisesti sanottuna.

Ylimielinen, ilkeä, kovaääninen ja vahingoniloinen. Ja vahingoniloinen vieläpä tilanteissa joissa ei ole edes mitään aihetta vahingoniloon, hän kun saattaa nauraa ”hahahahaa sää oot tyhmä”-tyylillä silloinkin kun joku toinen vastaakin oikein.

Eli niin. Eilinen työpäivä oli ihan jees, mitä nyt pinnaa sai venyttää taas ihan tosissaan kun luokassa oli se jatkuva häiriötekijä paikalla. Oma ohjattava olikin ihan jees, ei kummoisia hänen osaltaan. Äitinsä oli laitellut viestiä siitä, että se joka syksyinen joulusekoilu oli alkanut kotona alkuviikosta joten eipä ihme, että koulussakin alkaa merkkejä näkyä.

Lohdutin äitiä toteamalla että mikäs tässä, venynythän tämä on tänä vuonna jo näin pitkälle, ehkä ensi vuonna päästään vielä pidemmälle ennen kuin keuliminen alkaa. Jäin oikein miettimään miten nämä on mennyt; ekana vuonna keuliminen alkoi syyslomasta vaikka toisaalta, kokoaikaistahan se keuliminen oli mutta ei ehkä yhtä massiivisissa määrin kuin tuosta jouluun.

Viime vuonna ehdittiin marraskuun puolenvälin paikkeille ennen kuin mopo karkasi käsistä ja nythän oltiin jo ihan marraskuun loppupäivissä joten kehitystä silläkin saralla on tapahtunut rutkasti. Ja tosiaan, tenavan keulinnathan on tätä nykyä suht nopeasti ohimenevää sorttia joten jes, ei hätää! Kolme viikkoa nyt seisoo vaikka aidanseipäänä jos niikseen on.

Se aamuinen palaveri oli sekin ihan jees, ei ihmeitä senkään suhteen. Esimies yllätti toteamalla yhtäkkiä että jos hän jotain ihailee niin sitä tapaa miten minä (siis mitääääää???) pidän työn ihan vain työnä ja osaan suhtautua tenavaan ja tämän touhuihin ilman sen kummempia stressaamisia.

Nämä sanansa hän osoitti ohjaajalle joka on nyt kaksi viikkoa toiminut erään oppilaan omana ohjaajana. Ilmeisesti toimi ei olekaan ollut ihan sitä mitä tämä ohjaaja oletti, esimiehen todetessa että tällä samalla kuviolla jatketaan seuraavatkin kaksi viikkoa jos vain ohjaajalle sopii ja kovin pitkään tuon myöntävän vastauksen antamisessa kesti.

Olihan tuo sitten myöhemmin avautunut parille ohjaajalle työnkuvan suhteen, todennut että hommahan on ihan hullua ja hän ei missään nimessä tahtoisi enää jatkaa siinä vaan palaisi mieluiten takaisin pikkuykkösille. Kumma juttu että ihminen joka normaalisti avautuu esimiehelle ihan joka aivaten ainoasta asiasta jossa kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi ei saanut nyt tätä sanottua esimiehelle.

Vai johtuisiko se sitten vain siitä, että ne asiat joista hän on siellä esimiehen pakeilla käynyt on aina liittynyt meihin muihin ohjaajiin? Kun me emme sitä ja tätä ja me sitten taas tuota ja tätä. Legendaarisia lauseita; ”en sitten tahdo että näitä aletaan suljettujen ovien takana jauhamaan”. Ja tämä siis henkilöltä joka puhuu muista pskaa niin paljon kuin ehtii. Ja kyllä, suljettujen ovien takana.

Työpäivän perään kurvailinkin pikapiipahdukselle kotiin ja likipitäen samantien kurvailin sitten jo sinne markettiin. Joululiinaahan minä sieltä menin lähinnä hakemaan, toki siinä samalla tuli ostettua erinäinen määrä lankojakin ja aivan ihana huonekuusi. Kotiuduttuani evästin tenavat ja itseni ja siinä illan mittaan sain himppasen joulujuttujakin laiteltua kuosiin.

10348590_10152840174528771_7371740721598477998_n

Juuri muita joulunmerkkejähän meille ei ilmesty, niin paitsi jouluverhot keittiön ikkunaan kunhan sinne asti ehdin ja toki se joulukuusi sitten jouluksi joten valmiina ollaan. Tai jaa, ikkunoista nyt puuttuu vielä jouluvalot mutta ne ilmestynee yhtä aikaa niiden verhojen kanssa…

Kuvan tonttupari onkin se ehkä merkittävin joulunmerkki spedelle. Tällä kun on lapsenusko vielä hyvin hallinnassa ja spede uskookin, että tonttupari ilmestyy aina omia aikojaan ennen joulua paikalle (eilen spede oli yläkerrassa kun tontut kaivoin esiin) tutkailemaan miten lapset käyttäytyy joulun alla ja uskoopa tuo siihenkin, että kun emme näe saattaa tonttupari liikkua pitkin taloa tutkailemassa ympärilleen.

Tänään pitää sitten tosiaan suunnata uudemman kerran sinne markettiin. Kas kun se huonekuusi. Siis se on IHANA! Mutta pöh ja pah, enpä sitten ostaessani tajunnut ostaa sille kaunista suojaruukkua. Saa nähdä löydänkö tänään suunnilleen sellaisen mikä ajatuksissani on, jotain jouluista se saisi olla.

Muilta osin ei juuri suunnitelmia olekaan, pyykkiä nyt tietysti pitäisi ja jos saan aikaiseksi niin pesaisen parit ikkunat ja vaihdan ne verhot. Samalla tulee sitten laitettua ne valotkin paikoilleen. Vaan jaa. Nyt taidan ottaa ja tutkailla uutisotsikoita, kiirutta kun ei vielä ole mihinkään ilmansuuntaan.

Se on siis moro ja have fun!

5 comments on “Ha ha ha

  1. Niinpä se on, että asioiden suoraan sanominen on vaikeaa ja joillekin jopa ihan mahdotonta. Esimiehelläsi tuo taito näyttää sentään olevan ja nyt hän on käyttänyt sitä aivan oikeassa tilanteessa. Ja juu ei, kaikkien kanssa ei tarvitse olla bestis, mutta asiat pitää pystyä työpaikalla hoitamaan ajattelipa sitten muista ihan mitä tahansa.
    Ihan kummallista on, että tuon ikäisestä lapsesta on ehtinyt kehittyä härkkijän tapainen tyyppi. Taas tulee mieleen, että mitähän siellä kotona……
    Minäkin katselin marketissa huonekuusia. Onko siinä kuusen tuoksu?
    Touhukasta viikonlopun jatkoa!

    • Näinhän se on, tosin ymmärrän ettei mielellään esimiehelle mitään kielteistä sano sillä niin. Esimies sanoo kyllä itse suoraan mutta annapa olla jos joku menee edes jollain tavalla antamaan edes parannusehdotuksia jotka hän voi ajatella kritiikiksi omia toimintatapojaa kohtaan. On olemassa ihan oikeasti musta lista ja sille kun joutuu niin se on ikuinen lista se. Toisaalta, miten se olisi ollut kritiikkiä jos olisi sanonut ettei halua missään nimessä jatkaa siellä?

      Olihan tuo todennut senkin, että ihan poliisin hommaahan se on eikä se ole mitenkään ohjaajan työtä eikä sitä kukaan pysty tekemään ilman että on umpihullu. Juu, umpihullu tässä sitten vissiin ollaan, mutta sitähän meidän työmme tuppaa integroinnin jälkeen olemaan käytöshäiriöisten kanssa toimiessa.

      Niin. Härkkijän kohdalla olen ymmärtänyt tarkalleen sen, että hän on kultakäpyjen kultakäpy ja vaikka isä koettaa laittaa ruotuun sinä vähänä aikana kun kotosalla on niin äiti vesittää kaiken sillä lapsi on täydellisin, kaunein, upein, nopein ja ihan taitavin ja niin. Eipä äiti tuon kanssa jaksa pitää mitään rajoja, rankkua kuulemma saa välillä mutta kun ”ei se tahdo olla siellä häpeämässä niin ei hän sitten raaski…” Just.

      Ei tuoksu kyllä kuuselle. Ja neulaset on pehmeämmät. Mutta muuten kovinkin kuusimainen kaveri 😀

      Kiitos, touhulla on jatkettu ja näemmä jatketaan eli spedelle murua rinnan alle! Oikein hyvää viikonlopun jatkoa sinnekin!

      Ps. arvasinkin kuka kyseessä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s