Huomenta vaan taas

Sitä ollaan taas keskiviikossa, tiedossa siis ns pitkä päivä vaikka enpä minä tätä puolen tunnin lisäystä erityisen pidentävänä pidäkään. Muilta osinhan keskiviikko on varsin jees-päivä työmaalla, kertaakaan kun ei aika ennätä tulla edes hitusta pitkäksi päivän aikana.

Eipä niin käynyt kyllä eilenkään, oma ohjattavahan palasi jälleen ruotuun ja varsin mainiolla tuulellakin tuo oli. Hommat sujui siis varsin näpsäkästi pitkin päivää ja koko luokka sai paljon valmista aikaan, siihen taisi osin vaikuttaa sekin että härkkijä oli vuorostaan kipeänä ja näin ollen pois paikalta.

Perjantaille onkin nyt sitten, taas, luvassa palaveri esimiehen kanssa. Palaverin aiheena on simppelisti yhden oppilaan, ei tosin meidän luokasta, kohdalla lisätyt toimenpiteet ja sen arviointi onko kyseisistä toimenpiteistä ollut apua. Niin. Mitäpä tähän nyt sanoisi.

Hieman ihmetyttää, jos tarkkoja ollaan. Jotenkin kun siinä edellisessä palaverissa tuli sellainen olo että meiltä, jotka työskentelemme muissa luokissa ja olemme myös täystyöllistettyjä, odotetaan että osallistuisimme enemmän kyseisen oppilaan kanssa toimimiseen.

Ns henkkoht ohjaajakin tuolle nimettiin edellisellä kerralla mutta tiedä sitten mikä siinä nyt sitten mättää, tuntuu näet ettei moinen riitä. Viime viikolla kyseinen mukelo otti ja liukeni kässytunneilla paikalta kesken kaiken eikä tämä henkkoht edes huomannut mukelon liuenneen. Minä kyllä huomasin ja hetken tilannetta seurattuani köpsöttelin mukelon perään katsomaan mihin ihmeeseen tämä oli lähtenyt.

Arvasin tosin jo mukelon ilmeestä mihin tämä oli matkalla ja sieltähän tuo kävelikin vastaan käytävässä. Lanka kun oli loppunut ja sitähän hän lähti lisää hakemaan eli ei mitään sen kummempaa mutta jotenkin olisi olettanut että se ns oma ohjaaja olisi moisen huomannut. No, ehkäpä tämä menee vielä totuttelun piikkiin.

Ihmetyttää tosin se, miksi kyseisen mukelon valvontoja on ripsuteltu nyt kaikille välituntien osalta ja ihan yhtä paljon kummastuttaa sekin miten mukelon omaa ohjaajaa näkee yllättävän usein opehuoneella jopa oppituntien aikana heilumassa. Hmmmm…

No, josko näille tulee perjantaina selvyys, todnäk me muut saamme sapiskaa siitä ettemme ole riittävästi tukeneet tässä järkyttävän raskaassa ohjaustoimessa. Pitäisiköhän sitä loikkia kesken tuntien kysymässä tarvitaanko kyseisen oppilaan kanssa apua? Eiköhän tällekin saada vastaus perjantaina.

Joka on muuten palaveripäivänä sikäli todella mielenkiintoinen että meiltähän on oma ope pois ja aisaparini toimii tämän sijaisena. Palaveri on, tietysti, aseteltu jälleen kerran sellaiselle kellonajalle että me emme voi olla pois omasta luokasta kuin ensimmäisen viis-kymmenen minuuttia. Huoks. Aamun tyhjä tunti sen alla on edelleen tyhjä ja ihan kaikilla.

Eilinen työpäivä oli siis varsin jees, ei valittamista. Kotiin kurvailin jälleen junnun koulun kautta, kotona turautin kahvit tulolleen ja koikkelehdin liki samantien uudelleen autoon ja sinne junnun koululle. Vuorossa oli speden nouto jumppakerhosta.

Kotosalla ryhdyin sitten hämähäkkinaiseksi, tai ainakin sellainen olisi pitänyt olla, sillä keittelin yhtäaikaa makaronia, tein jauhelihakastiketta ja kuorin perunoita muusiin. Niin ja lämmitin ukon edellisenä päivänä valmistamaa broitsusoosia. Pari kättä lisää ei olisi ollut pahitteeksi.

Tenavat evästettyäni touhusin speden kanssa tämän touhuvihkoja, ex-teini pörähti paikalle ja prinsessakin kotiutui omista riennoistaan. Tämänkin evästettyä itsensä siivosin keittiön ja nakkasin tiskikoneen päälle, otin kupposen kahvia ja keskitin tarmoni kutimiin. Tai tarmon ja tarmon, väsytti ihan vietävästi oikeastaan koko eilisen.

Jokin perin outo pääkipukin siinä pesiytyi korvien väliin illasta, ei hajuakaan mistä se tuli mutta tuntui kuin kahta kuminauhaa olisi viritelty ohimoiden välille. Onneksi se ei haitannut niin paljon elämää ettenkö olisi pystynyt komenteeraamaan spedeä suihkuun illansuussa.

Spedehän on aiemmin ollut kylpijäluonne mutta nyt lapsi on halunnut opetella suihkussa käymisen omatoimisesti. Äiti seisoo siis lähinnä henkisenä tukena ja ohjeistajana suihkuhuoneen ovensuussa kertoen mitä milläkin hetkellä olisi syytä tehdä; shampoota käsiin, silmät kii, hiero päätä, silmät edelleen kiinni, huuhtele hiukset, hiero samalla, saippua sieneen, istu pyllyllesi kun hinkkaat varpaita jne.

Parin ohjeistetun kerran jälkeen touhu alkaa sujua jo varsin näpäkästi joten mitä ilmeisimmin roolini ovensuussa muuttuu lähinnä tsemppariksi ja suht nopeasti minua ei siihen ovensuuhun enää edes kaivata. Pöh. Ei ole meidän ”vauvassamme” enää juurikaan vauvan merkkejä olemassa ei.

Tänään on luvassa sitten tiukka leivontasessiokin prinsessan osalta, pitää muistaa hakea lisäaineksia kaupalta kotimatkalla. Elän toivossa että junnu kykenisi ihan itse sinne kouluun ja kotiin tänään, mutta nähtäväksi jää. Ei se kovin nopeaa ole se kynnen ilmestyminen saati nahkan kovettuminen, hittolainen soikoon.

Olen vähin erin ajatellut myös ryhtyä laittelemaan joulujuttuja esiin, johan sen kalenterin ekan luukun saa avata ensi viikolla vaikka ilmat ei oikein sen puolesta puhukaan. Saa nähdä saanko aikaan vielä joku arkipäivä moiset touhut vai venyykö viikonloppuun.

Vaan jaa. Nyt olisi kaiketi pakko ryhtyä tutkailemaan omaa jokseenkin räjähtänyttä habitustaan joten se on moro ja have fun!

2 comments on “Huomenta vaan taas

  1. Tuossa avustajajutussa viittaan jälleen eiliseen kommenttiini. Ja tietysti heidän pitää saada palaveri koulutunnille, eihän sieltä ohjattavien vierestä muuten voi pois olla. Ei ole oikein hanskassa toisilla työn kuva!
    Niin ne vauvat perheestä häviää, kun koulut alkavat. Yhtäkkiä kaikki ovat niin isoja.
    Mä en paljon vielä laittele joulujuttuja esille. Sunnuntaina tosin otan kynttelikön kaapista ja pikku hiljaa sitten muitakin. Paljon en edes laita koristeita. Tässä suhteessa tunnen olevani hyvin minimalisti.
    Kyllä se kynnen kasvaminen muuten varmasti kestää kun kaveri sen edellisen väkisin poisti. Yleensähän se lähtee vasta kokonaan irti kun uusi kynsi tuuppii vanhaa edellään pois.
    Mukavaa pikkulauantaita!

    • Joo, kaipa se tosiaan on niin että kun riittävästi pitää melua omasta touhustaan niin saa sitten sitä huomiotakin haluamallaan tavalla. Tosin moinen palaveriaika ei ole heidän aikaansaannostaan, se on ihan esimiehen touhuja se.

      Veikkaanpa myös, että kynnen ilmestymistä tulee hidastamaan juuri se että se edellinen ei ollut vielä lähdössä omin avuin. No, eilen kenkä sujahti ihan jees jalkaan ja kas, junnu pystyi ihan itse kulkemaan sekä kouluun että takaisin. Jes!

      En minäkään mahdottomia esille jouluksi laita. Tietyt jutut kuuluvat perinteisesti kuvioihin mutta luulenpa, että niiden laittelu jää huomiselle tai viikonlopulle.

      Oikein mukavaa torstaita!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s