Tiistaita sitten vaan

Vaan olipa se kertakaikkisen pehmeä lasku työviikkoon, ei tässä juuri muuta voi sanoa. Oma ohjattava oli näet poissa (!) koulusta joten ohhoh! Tämähän oli tarkalleen kolmas kerta yhteisen uran aikana, kerran tenavalla oli jotain menoa vanhempiensa kanssa ja kerran tämä oli yhden päivän kipeänä joten rasti seinään!

Toisaalta, tenavan kanssa on ollut kovinkin iisiä oleminen vaikka joulu sieltä lähestyykin joten eipä tuon paikallaolo olisi kovin paljon tahtia muuttanut. Tai jaa, ehkä sen verran että töitä olisi tuntenut tehneensä piirun enemmän kuin nyt kun hommat keskittyi lähinnä niihin ns rauhallisempiin oppilaisiin.

Työmaalla lievää ihmetystä aiheutti yhden oppilaan ulkovalvontojen jakotilaisuus. Siitä sai nyt kaikki osansa, valvomassa on ihan jokainen ohjaaja vuorollaan. Sikäli tämä hieman oudoksuttaa että kyseisessä luokassa on kolme ohjaajaa ja he olivat yhteistuumin päättäneet että 26 valvontaa kolmelle jakaen on liikaa per henkilö.

Sikäli se oudoksuttaa että minähän olen alusta asti hoitanut ihan yksin tenavan valvonnat ja niitähän on 15 viikossa. Tilanne on toki parantunut ja helpottanut ihan älyttömän paljon siitä mitä se oli, mutta ekana vuonnahan tenava oli kaikki välitunnit valvonnassani ja vielä viime vuonnakin niitä valvottuja välkkiä oli vähintään kaksi joka päivä, aika usein se täysi kolme.

Samapa tuo toisaalta, minulle ei langennut edelleenkään kuin yksi valvonta viikossa joten näillä mennään. Perustekin vain sille yhdelle oli varsin ymmärrettävä, minullahan on jokaiselle välkälle merkitty valvonta siltä varalta että oma ohjattava ei kykenekään viettämään välkkiä ilman valvontaani. Onneksi niitä päiviä ei ole ollut tänä syksynä montaa.

Ennen kotiin ehtimistäni soitteli spedekin tien päältä. Kun hän EI jaksa kävellä kotiin. Kun se on TYLSÄÄ kun ei voi kuunnella musiikkia kävellessä. Siis oikeasti! Ekaluokkalainenko kuuntelee kännykästä musaa kotiin kävellessään? Välillä tuntuu, että isompien sisarusten vaikutus spedeen ei todellakaan ole hyvä mutta toisaalta, miten minä siihen puutun? Siis koulumatkojen osalta?

Kotosalla ei sitten sen ihmeempää ollutkaan. Tyhjensimme jääkaappia ruoan jämistä, yksi söi yhtä, toinen toista ja kolmas kolmatta laatua. Noin suunnilleen. Pesin pyykkiä, täytin ja tyhjäsin tiskikonetta ja järkkäilin paikkoja siellä ja täällä. Perään otin ja tölläsin tallenteelta scandalin ja syyllisyydeen, samalla heiluttelin ahkerasti sukkapuikkoja joilla keikkuu tällä hetkellä uusi säärystinpari.

Iltasella ex-teini pyörähti käymään, minä avittelin junnua matikan tehtävissä ja luin speden kanssa lukuläksyn. Peruskauraa siis. Tällekään päivälle ei ole tiedossa mitään uutta ja ihmeellistä, ihan sitä perushuttua tänäänkin. Töitä, parkkia ja kotihommia, niillähän nämä päivät pitkälti menee.

Viime yön nukuin lähes yhtä huonosti kuin edellisen, ei hajuakaan mikä on kun ihminen havahtelee hereille kesken unen ja sitten se uni ei tahdo tulla millään takaisin. Alkaisiko olla orastavaa joulustressiä? Vaikka en koekaan joulua mitenkään stressaavani? Vai ihan vain yleistä heräilyä? Mene ja tiedä. Malttamattomana odotan yötä jonka nukkuisin kuin tukki!

No, tämä tästä tältä erää. Nyt taidan kiskoa kahvia kaksin käsin kitusiini vielä kupposen tai kaksi ja sen perään voikin tutkailla omaa habitustaan. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Tiistaita sitten vaan

  1. Se on katsos niin, että kyllähän sitä saa kun osaa vaatia ja nämä toiset ohjaajat näköjään osaavat. Minähän en varmasti ikinä lakkaa ihmettelemästä tätä valtion työtahtia, joka on toimistotyöntekijällä ihan toista luokkaa kuin yksityisellä puolella. Täällä valitetaan työn määristä, joka meidänkin virastossa on 1/4 siitä mitä minä tein yksityisellä puolella. No, kaikki muut ovat aina tehneet näitä valtion hommia. Minä vain välillä pyörittelen peukaloita ja ihmettelen maailman menoa.
    Tuollainen jämäpäivä ruoan suhteen meilläkin ole eilen. Tänään mennään pizzalinjalla kun lähden illalla vielä teatteriin. Ei tarvitse tässä yrittää vääntää mitään ihmeellistä siinä pienessä hetkessä jonka olen kotona käymässä.
    Mä olen nykyisin iltaisin niin väysynyt, ettei tahdo sukkapuikot käteen nousta vaikka pakko olisi muutamat saada ennen joulua valmiiksi. Tuo kilpirauhanen on luultavasti kaiken pahan alku ja juuri. Mutta näillä mennään!

    • Niin. Ehkä se tosiaan on noin. Ja mikäs, nämähän osaavat myös sen esimiehen voitelun aika hyvin että ei liene ihme, että sitä työn raskautta heidän kohdallaan ollaan mielellään voivottelemassa. 🙂

      Mulla nuo puikot on edelleen osa televisiota joten samalla kun tyhjentää pään päivän tapahtumista hömppää tölläten saa mukavasti sukkaakin tulemaan 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s