Taas sama laulu eli huomenta

Olen jälleen nukkua tusauttanut yhdet hyvät yöunet ja tällä kertaa ne oli selvästikin rauhallisemmat kuin edellisenä yönä jolloin olin mm synnyttämässä. Synnyttämäni lapsen sukupuoli jäi tosin hämärän peittoon mutta se nyt ei kaiketi ole ihmekään sillä eniten ihmetystä aiheutti tukihenkilö tilanteessa.

Tiedän, älytöntä, outoa ja kerrassaan omituista enkä ole keksinyt tukihenkilön persoonalle mitään muuta selitystä kuin sen, ettei ukko ennättänyt paikalle. Vai miksi muuten veikkapoika olisi synnytyksessä häärännyt? Sittenkään että tämä juoksi kahden salin väliä sillä tämän oma tyttis synnytti viereisessä huoneessa?

Toisaalta suurinta hämmästystä koko unen tiimoilta aiheutti veikan tilanteen perään ottamat tatuoinnit. Rintaan. Toinen oli omistettu tyttikselle ja siinä oli sydän ja tyttiksen nimikirjaimet, toinen oli omistettu minulle ja siinä oli nimikirjaimet, numero kuusi ja tussilla piirretty hymynaama. Hmmm…

Unet, nuo perin merkilliset kuvajaiset. Sen sijaan se ei ollut unta, vaikka junnu sitä epäilikin, että eilen tuli tosiaan istuttua ja ihailtua musikaalia Musiikkiteatteri Palatsissa. Olipa se kuulkaa mainion ihana esitys! Jos kohta hieman epäilinkin mennessä miten spede mahtaa jaksaa katsella sen puolentoista tunnin (joka venyi muuten väliaikoineen kahdeksi tunniksi) esityksen niin vähänpä tiesin.

Spede eläytyi kaikista eniten koko porukasta esitykseen. Sitä tahdissa taputtamisen määrää! Sitä musiikinrytmissä nytkymisen määrää! Sitä totaalisen täydellistä keskittymistä siihen mitä lavalla tapahtui! Toki muutkin esityksestä nautti, ei siinä mitään, ja tuijotti herkeämättä mutta spede oli kyllä ihan liekeissä.

Enkä ihmettele, niin sitä oli äitikin sillä musikaalin musiikkina oli monia todella upeita vetäisyitä mm Bon Jovilta, Madonnalta ja Cyndi Lauperilta. Kerrassaan loistavaa. Edes tenavien pöytään tilaamien jäätelöannosten syöminen ei saanut speden katsetta lavalta juurikaan herkeämään. Tätä lisää siis, voitti kaikkien mielestä leffareissut ihan satasella.

Tottahan siinä nyt ennätin vaikka mitä ennen teatterireissuun lähtöäkin mutta en todellakaan tehnyt ihan kaikkea mitä oli ajatus. Juupa juu, tuolla ne pyykit edelleen lepää naruilla. No, imuroin sentään ja järjestelin, jälleen kerran, paikat kuosiin. Niin ja toki tein sapuskaa, päivä alkoi kokolailla tällä touhulla.

10562944_10152811395158771_4243854133530344613_n

Liian harvoin tulee touhuttua lihasoosia, kyllä se niin on. Kylkeen kiskaisin perunamuusit ja keittelinpä siinä joutessani vielä jauhelihasoosinkin sillä prinsessa ei erikoisemmin välitä kokoliharuoasta. Ruokailun perään otinkin sitten rennosti ja heiluttelin sukkapuikkoja, työn alla kun on vähän sitä sun tätä.

Työkaverille tekeillä olevat pitkävartiset raitasukat alkaa olla loppusuoralla, todnäk touhuan ne loppuun tänään iltasella ja prinsessalle aloittelin säärystimiä lauantaiehtoona, ne tosin purin eilen sillä vitosen puikoilla jälki on ihan liian taajaa.

Moisen tajuaminen aamusella aiheutti sitten puolestaan sen, että kurvailin marketissa käymään ennen teatterireissua, pakkohan se oli hakea seiskan puikot. Iltasella ennätin sitten aloittaakin niillä ja todettakoon että nyt puikkojen koko on oikea.

Vielä olisi vuoroaan odottamassa kahdet miesten sukat, parit naiseläjien sukat ja parit poikasten sukat ja nämä kaikki siis mielellään ennen joulua. Eikä mitkään kyseisistä sukkapareista ole omaan pukinkonttiin tarkoitettu eli lienee paikallaan kutoa ihan vaan muutamat omankin mielen mukaiset sukat jossain kohtaa.

Palatakseni teatterireissuun totean, että ainoa vähemmän mukava puoli reissussa oli junnu. Johtuen siitä, että junnu teloi koipensa (yllätys!) edellisenä päivänä siellä ukon siskolla. Auto jouduttiin jättämään suht kauas teatterista joten eteneminen teatterille oli jokseenkin hitaanlaista. Kipeähän se pirun varvas on eikä enää ole epäilystäkään siitä etteikö kynsi tule irtoamaan jossain kohtaa.

Se on edelleen hämärän peitossa onko se varvas murtunutkin lisäksi, mahdollisuus sille on olemassa. Kauhulla odotan miten tämän päivän spirometrian käy, siinä määrin kipeää jo kävelykin tuntuu tekevän. No, tämä selvinnee päivällä kun taysiin kurvailemme. Toivonpa todella, että tenava kykenee juoksuun…

Kotimatkalla kurvailimme mäkkärin kautta ja haimme iltapalaa joten kotona ei tarvinnut tehdä enää oikein mitään. Töllön ääressä ja puikkoja heilutellen se loppuilta sitten menikin, päivän päätteeksi tuli katsottua vielä Kosto ja sen perään siirryin petiin. Sherlock-leffasta en juuri mitään sitten enää nähnytkään.

Tälle päivälle ei sitten juuri muuta suunniteltua ohjelmaa olekaan kuin se taysin reissu. Niin ja nyt aamulla aiomme kurvailla ukon kanssa lippupalvelun pisteeseen, kas kun nyt on ihan PAKKO päästä kaksinkin katsomaan jotain ja todnäk se jotain on Tuuliajolla.

Huomenna onkin sitten paluu työarkeen, ei sekään huono ole ei. Vielä eilen ehtoosta olin kovasta ajatuksissani sinne työmaalle tänään menossa mutta onneksi tällä hetkellä muistikeskus on viimein rekisteröinyt sen ettei sinne kuulu kurvailla.

Vaan jaa. Siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siksi, taidan nyt puleerata kutrini kuosiin. Kiirutta tässä ei vielä ole mihinkään suuntaan, eihän kello ole edes kuutta vielä, mutta josko tallenteelta tölläisi scandalin ennen kuin ryhtyy tenavien herättelyyn sillä se jos joku jäi jännittävään paikkaan viimeksi. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Taas sama laulu eli huomenta

  1. Kyllä nuo sun unet on kun parhaastakin jännityskertomuksesta. Ihan tatuointejakin ja vielä tussilla….Meillä oli viikonloppuna kauriin maksaa perunamuusin kanssa ja oli muuten tosi herkkua! Pojatkin tykkäs vaikka maksaruokia ei kovin usein laitetakaan.
    Mukavaa viikkoa ja toivottavasti taysin reissu nyt onnistuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s