Huomenet jälleen

Olen huomannut että bloggauksen otsikon kehittely on kertakaikkisen rassaavaa puuhaa silloin jos bloggaus sisältää vain ja ainoastaan sitä perusjorinaa. Moisen aivojen rassailun sijaan olenkin päätynyt tällä viikolla toivottamaan vain huomenta, kaipa se niinkin käy.

Josta tulikin mieleen. Työmaalle kun lompsottelee aamuisin niin ensimmäinen varttihan menee likipitäen monotonisessa ”huomenta” hokemisessa sillä tokihan jokaisen paikalle hiippaajan kanssa tulee toivotettua se huomenta.

Eilinen työpäivä oli kertakaikkisen jes. Tosin se aamupalaveri ohjaajaporukalla oli, anteeksi nyt, ihan turhaakin turhempi joten kovin luottavaisin mielin en tämän aamun esimies-ohjaajat-palaveriin mene. Se kun on yleensä ollut se turhaakin turhempi ja muiden ohjaajien kanssa pidetyt palaverit taas on sisältäneet edes jotain antia.

Oma ohjattava oli, toki, joissain määrin komenneltava, miten muutenkaan mutta sittenkin. Päivän kruunasi konsertti johon ruokailun jälkeen siirryimme ja olipa se kerrassaan mukavaa. Niin pitkälle on näissä asioissa edetty että kun vielä viime lukuvuonnakin saatoimme joutua välillä poistumaan luokan ulkopuolisista tapahtumista niin tänä vuonna sitä ei ole jouduttu kertaakaan tekemään käytöksen takia.

Eillinen konsertti oli kertakaikkisen huippu ja toki sitä nautintoa lisäsi vielä se, että ohjattava istui lattialla koipieni välissä minun istuessani matalalla jumppasalin penkillä ja nojaili vuoroin päätään, vuoroin selkäänsä koipiini. Kertakaikkisen mainio musahetki, olo oli kumpaisellakin jokseenkin rento siinä istuessa.

Läksyparkki päivän päätteeksi, ennätinpä siinä touhuta tenavalle pari kertotaulumatoakin (nelosen kertotaulu kadotti päästä kaikki jo opitut!) ja hörpätä kupposen kahvia ennen kotiin kurvailua. Kotiuduttuani Spede teki läksynsä samalla kun minä lämmitin tälle edellisen päivän lihaperunasoselaatikkoa jääkaapista sillä kinkkukiusaus uunissa ei ollut vielä läheskään valmista.

Pyykkiä koneeseen, ruokailua muunkin joukkion kanssa ruoan valmistuttua ja kahvia. Ja sitten se iski. Jo työmaalla maha tuntui hetkittäin todella oudolta, ei oksettanut eikä mitään mutta aina välillä mahaa nippaili oudosti. Kotona kipu yltyi vähitellen ja paikallistui täysin vasemmalle puolelle.

Olisi sopinut olemaan kierron puolivälin kipua mutta kun kipukohta oli ylempänä kuin kierron puolivälissä joskus tuntuneet kivut. Istuessa kipu ei tuntunut niin pahalta kuin seistessä tai liikkuessa mutta vähinerin se vain koveni ja koveni. Spedeä nukkumaan laitellessa kipu oli jo sitä luokkaa että kävelin liki kaksinkerroin sillä jösses että repi!

Koko vasen puoli kylkiluiden alapuolelta tuntui siltä kuin joku olisi työntänyt puukkoa pystyyn sisukaluihin ja että olo olikin tuskainen. Ennätin jo siinä miettiä että näinköhän tässä täytyy vielä ensiapuun lähteä sillä tuskanhikeäkin pukkasi pintaan aina liikkuessa.

Päädyinkin ainoaan keksimääni itsehoitoratkaisuun tilanteen osalta ja siirryin suosilla sänkyyn heti poikasen 18vee kotiuduttua nuokkarilta. Kummasti se kipu helpotti kun oli ihan aloillaan makuuasennossa eikä liikkunut ja onneksi sain kuin sainkin unenpäästäkin kiinni joten vakavaahan tuo ei voinut olla.

Lievää jännitystä tuntien kömmin nyt aamusta ylös sängystä ja todettakoon, että vasen puoli mahasta tuntuu ”oudolta” mutta se johtunee tosiaan siitä että särky illalla oli aika messevä ja tainnut vatsanpeitteetkin ottaa itseensä moisesta kipuilusta ja hölmössä asennossa liikkumisesta.

Työmaalle suuntaan siis mä tänäänkin jos nyt ei sitten käy niin että kipu iskee uudelleen, ihan suoraan sanottuna tässä tunnin hereillä oltuani en ole ihan varma onko vasemmalla puolella tuntuva ”nippailu” alkusoittoa uudelle kipukohtaukselle.

Koko tämän viikon maha on ollut outo, sellaisia ihmeellisiä vääntöjä, kouraisuja ja nippailuja on ollut taajaan mutta eilinen oli kyllä ihan käsittämätöntä. Iltasella ennen sänkyyn menoa mietin jo sitäkin että mikäs, kyllähän minä töissä pystyn moisen kiputilan kanssa olemaan sillä istuessa se ei juurikaan tunnu ja onhan minulla satulatuoli mutta milläs ihmeellä minä vaan suoriudun sinne satulatuolille asti parkkikselta kun kävely ei tahdo luonnistua.

Ruoansulatusvaivoiksi minä melkein tämän kipuilun nyt laitan, se nippailu ja muu kun on alkanut joka päivä ruokkiksen jälkeen ja asettunut aina muutama tunti sen jälkeen alkaakseen uudelleen kun syön. Paitsi eilen, jolloin se asettui vasta nukkumalla. Huoks. Ei ole vanhaksi tulemista ei.

Vaan jaa. Taidan vähitellen alkaa tutkailla omaa ulkoista räjähtänyttä olemustani, on se kumma kuinka ihan paikallaan ollessa (nukkuessa) hiukset alkaa sojottaa tuhanteen eri suuntaan ja naamakin muuttuu jonkun toisen naamaksi. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Huomenet jälleen

  1. Huh, mitä vatsavaivaa! Kuulostaa kyllä mahalaukun ongelmalta, ihan sellaiselta katarrin tai mahahaavan tyyppiseltä oireelta. Toivottavasti ei ole mitään vakavaa. Mutta mene ihmeessä lääkäriin, jos kipukohtaus taas iskee.
    Hienoa, että ohjattavasi on oppinut olemaan näissä isoissa tilaisuuksissa jo ihmisiksi. Selkeää kasvua hänessä on tapahtunut.
    Mukavaa viikonloppua!

    • Ohjattavasta voi kyllä todellakin olla tässä kohtaa jo todella ylpeä! Mahtavaa kehitystä ja kasvua, vaikka koskaan ei tiedäkään koska iskee se huono päivä jolloin otetaan kukonaskel taakse ennen kuin jatketaan taaperrusta eteenpäin 😀

      Jeps, mahalaukussa ja suolistossa se ongelma taisi olla, oli todella syvältä! Onneksi ei ole iskenyt uudelleen ja toivottavasti ei iskekään!

      Hyvää viikonloppua sinnekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s