Terveisiä eläintarhasta!

Juu-u, sieltä minä juuri tuossa vartti sitten palailin. Ja kellohan näyttää tällä hetkellä ruhtinaallisesti himpan yli aamuneljää eli olipa varsinainen eläintarhareissu. Jonka muuten tein serkkuni kanssa, mukana meillä oli yksi lapsistani, en tosin nyt osaa sanoa kuka mutta joku siinä istui rattaissa lykittävinäni. Kovasti siellä oli eläimiä jotka sai kulkea ihan vapaasti pitkin aluetta. Joka muuten sijaitsi aiemman asuinpaikkani ympäristössä, niin vanhan kotini pihassa kuin lähimetsissä ja -teilläkin.

Ennustajaeukoksikin siinä sitten osoittauduin sillä voi hitsi kuulkaa, vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä niin yhtäkkiä olin aivan varma että kohta alkaa sataa. Niinpä kaivoin takin rattaiden tavarakorista ja serkkulikka avitteli siihen hupun kiinni samalla kun ihmetteli ennustajantaitojani sillä kas, sitä vettähän tosiaan alkoi tulla kuin aisaa heti kun sain takin päälleni.

Että sellainen uni sitten tähän väliin. Ja ihan eläväkin vielä. Siis se uni. Tässä juuri mietiskelen, että kuinkahan moni on päässyt taputtelemaan hirveä tämän ohikävellessä tai rapsuttamaan villisikaa joka piehtaroi jalkojen juuressa hiekassa. No, minä nyt olen sitten tehnyt senkin tällä eläintarhareissullani. Mistä näitä unia…

Onkin sitten tulla tärskähtänyt pienimuotoinen lomahiljaisuus tähänkin blogiin ja siis kyllä, minulla oli ihan oikeasti kiire muutamana päivänä. Ihan ensin yksi päivä meni pitkälti kauppareissuissa riekkuen, tuli siinä käytyä honkkarit, verkkokaupat, ruokakaupat ja kas, kännykkäliikkeetkin samaan syssyyn. No, akku prinsessan kännyyn löytyi kuin löytyikin lopulta, onneksi tosiaan kurvattiin vielä sinne kännykkäliikkeeseenkin ukon kanssa.

Loppupäivä menikin sitten tramppaa purkaen, puutarhakalusteita varastoon kuskaten ja kesäkukkaistutuksia pois kippaillen. Ei huono, sanon mä, aika usein kun ne puutarhakalusteet on tullut roudattua varastoon vasta siinä kohtaa kun lunta on jo sadellut kerran tai pari. Tuli siinä samalla leikkimökkikin oikaistua, se kun on kovin kallistunut takakenolleen.

Ukko laitteli moottorisahaa kuosiin iltasella ja minä touhasin erinäisen määrän ruokia valmiiksi jääkaappiin sillä niin. Luvassahan oli siirtolavan saapuminen seuraavan aamupäivän aikana. Perjantaina oltiinkin sitten jo tiukasti pensaita karsimassa ennen puolta päivää ja kas, lavahan otti ja täyttyi hetkessä ihan vain meidän puolen tienvieren puskista. Ei siinä auttanut kun soitella lavan tuoneelle ammattimiehelle ja kas, tämähän kävi kippaamassa kuorman välissä pois ja kuskasi lavan takaisin paikalle.

Tosin naapurin puolelle tällä kertaa. Urakkaa jatkettiin heidän puolellaan ja iltaseiskan kanttiin oltiin viimein valmiit heittämään hanskat naulaan siltä päivältä. Naapurin emäntä lämmitti siinä vielä saunan meille ja johan sitä sitten otettiin ja saunottiin pitkällä kaavalla vielä iltasella.

Ei liene yllätys että missasin täysin kaikkinaiset telkkaohjelmatarjonnat saunomasta palattuani, lautasellinen evästä rintaan ja kas, johan sitä kuorsattiin nojatuolissa kesken Vain elämää-tallenteen paljon ennen kymppiä. No, tulipa ainakin nukuttua, havahduin näet nojatuolista vasta aamukolmen jälkeen ja siirryin sänkyyn jossa jatkoin koisaamista aina aamukasiin asti.

Lauantai alkoikin sitten kahvittelun merkeissä sillä oikeasti. Moiset unoset oli pakko palkita useammalla kupposella kahvia, samalla tuli tutkailtua että jääkaapissa oli edelleen riittävästi evästä tenaville päivällä lämmitettäväksi. Ja olihan sitä joten kas, ennen puolta päivää oltiin jo taas täydessä työntohinassa pihalla, eihän se nyt ihan pelkällä tienvarren raivaamisella valmista tullut.

Oli siinä aikamoinen haravoiminen, ukko ja naapurin mies pätki lisää pensaita sieltä täältä naapurin puolelta ja me naiset kannoimme lisää oksia lavalle, poimimme yksittäisiä risuja sieltä täältä sillä tunnettuahan on että orapihlaja-aidan piikit on ihan htillinen keksintö ja vaikka niitä oksia kuinka koettaa kuskata niin ettei mitään varise mihinkään niin pöh ja pah, sehän nyt ei onnistu millään.

Iltapäivästä siirrettiin sitten meidän puoleltamme risujen poltossa aiemmin käytetty öljytynnyrikin pihaan ja polteltiin siinä vielä oksia se mikä ehdittiin, lava kun oli ihan piukassa tavaraa. Hyvä keino oksien pieneen tilaan tunkemiseen on ehdottomasti vanha paksu ovi. Sen kun heittää kuorman päälle ja hyppii päällä niin johan kuulkaa mahtuu lisää tavaraa.

Oksien polttelu oli taas hyvinkin hyödykästä puuhaa, tenavat kun sai samalla paistaa makkaraa tynnyrin ääressä poikasen 18vee ja varapojan johdolla. Voin kertoa, että muutama piikin reikä siinä osui yhdelle jos toiselle urakoinnin aikana ja voin kertoa senkin että kun lauantaiehtoona seiskan kanttiin lopetimme hommat oli jokainen osallistunut jokseenkin korpeentunut jo risuihin.

Kerrottakoon nyt sekin, että pyhäaamuna sängystä nousi selkäänsä saanut naisihminen jonka jokainen lihas, sellainenkin jonka olemassaolosta ei ollut aiemmin välttämättä tietoa, huusi hoosiannaa. Joopa joo, eihän se ole tämän naisen luontaista puuhaa se oksakasan päällä pomppiminen ei, jos kohta ei kovin moni muukaan pensassavotan aikana tehty liikerata.

Sunnuntai menikin tiukasti nopeita liikkeitä varoen ja telkkaria tuijottaen, olo oli todellakin kuin hakatulla. Iltasella totesin speden nokan vuotavan aika messevästi mutta myönnettäköön että kiittelin kovin onneani siitä, että nenävuoto iski vasta loman viimeisenä iltana, olisi ollut todella ankeaa jos tenava olisi ollut räkiksessä lomalla kun oli paljon muutakin touhua.

Eilen aamusta totesin tenavan lisänneen nenäfalskaukseen yskän mutta totesinpa siinä sitten kuitenkin että koulukunnossa tuo on sillä kerranko sitä nyt lapsi niiskuttaa ja yskii. Kurvailin työmaalle aamukasiksi ja ei aikaakaan kun ukko soitteli perään kysyen että pitäisikö spede nyt kuitenkin jättää kotiin sillä kas, äänihän tuolta oli ottanut ja kadonnut liki samantien lähdettyäni. Huoks.

No, onneksi ukko on iltavuorossa joten totesin että eipä siinä muu taida auttaa, minäpä koetan josko pääsen työmaalta aiemmin pois niin tenava ei joudu kauaa oleilemaan yksin ukon suunnatessa työmaalleen yhdeltä. Hyvinhän tuo sitten onnistui, minä kurvasin kotiin juuri passelisti samaan aikaan kun ukko kiskoi takkia niskaansa.

Availin siinä keittiön viemärin joutessani, kyllä Niagara 450 on mainio aine moiseen hommaan, ja samoilla tulilla sitä tuli sitten auottua vessankin viemäri. Vessan viemäri ei tosin ollut alkuunkaan niin huonossa vedossa kuin keittiön, keittiön lavuaari kun on jo jonkin aikaa vetänyt todella huonosti ja kas, eilen aamusta se puski tiskikoneen huuhteluvettäkin ylöspäin.

Moisen urakan suoritettuani siirryin kotvaksi pihaan tarkastettuani ensin spedeltä että tämän osalta oli ihan ok ettei äiti heilunut sisätiloissa, tuossa kohtaa speden ääni oli sopivasti palannut ja yskäkin asettunut vaikka silmät nyt olikin luirulla ja nenä falskasi minkä ehti, ja hääräsin hetken pihassa kantaen vielä lisää risuja peräkärryyn jonka naapurin emännän velipoika toi meille lainaan.

Poikasen 18vee kotiuduttua koulusta hyppäsin autoon ja kurvailin kaupalle noutamaan erinäisiä elintarvikkeita ja kas, ruoanlaittoahan siinä oli sitten edessä. Junnun kanssa laskimme murtolukulaskuja, minä touhusin normikotihommia tyyliin tiskikoneen täyttö ja tyhjennys ja pöytien siivoilu ja speden iltapalatus ja samalla tuijotin puolella silmällä Damagesta.

Spede nyt ei edelleenkään ole koulukuntoinen sillä kas, hieman ennen maatemenoa tämä säntäsi vessaan ja ripulihan tuolle nyt sitten iski lisukkeeksi. Päätäänkin tenava valitti siinä iltasella ja kovin tuo tuntui käteen lämpimältä, mittari näytti 37.1 kun sen kainaloon asettelin mutta valitettavasti lämmön mittaaminen tenavalta on aina ihan arpapeliä sillä jotenkin sitä mittaria ei vain saa kunnolla kainaloon saati pysymään siellä.

Kuumeessahan tuo on, ei siinä mitään, sillä hieman ennen kuin palasin sieltä eläintarhareissulta kömpi lapsi kainaloon ja kas, olipa siinä lämpöpatteria kerrakseen. Onneksi ukko on tänäänkin illassa ja junnu pääsee koulusta jo yhdeltä joten minäkin koikkelehdin ihan normisti työmaalle. Huomenna sitten saattaakin olla edessä kotiinjääminen mutta katsotaan nyt miten tässä käy.

Vaan jaa kuulkaa. Minäpä luulen, että ryhdyn tässä vähitellen tutkailemaan mitä tässä nyt touhuaisi ennen sitä työmaalle siirtymää. Aikaahan on, kellon viisarit kun osoittaa kymmentä yli viittä. Se on siis moro ja have fun!

Aikaista aamua sitten vaan

Siis loma-aamua. Ja viideltähän sitä kannattaa, tottakai, lomalla herätä. Voi plääh. No, arvattavissahan moinen toki oli kun jo ysin jälkeen sänkyyn kömmein mutta kun ei hajuakaan mikä hemmetti niin väsytti. Kunhan nyt vain väsytti ja niin maan perusteellisesti, kuten Reinikainen olisi sanonut.

Eilinen lomapäivä ei sitten ihan mennyt suunnitelmien mukaan eli pöh ja pah, enpä sitten todellakaan saanut aikaiseksi ja pyörähtänyt postissa. Sen sijaan riehaannuin aamusta ja touhusin kattilallisen jauhelihasoppaa, fetatäytteisen lihamurekkeen ja sipulisoosia. Jostain kumman syystä intouduin vielä leipomaan pikaisesti peltileipää.

Evästettyäni tenavat ja omankin kupuni jässähdin taas tabletin ääreen tuijottamaan Damages-sarjaa. Sarjat on kyllä yksi htillinen keksintö, ainakin jos niitä tuijottaa viaplayn tai vastaavan kautta. Pöllöintä kaikessa on tietysti se, että itselleen keksii hyvän perustelun sille miksi sitä on nyt ihan PAKKO töllätä…

No kun kerran tuli aloitettua. Eikä tahdo että jää kesken. Kun Viaplay on kuitenkin tarkoitus nakata pois käytöstä kun kuukauden kokeilujakso tulee täyteen. Että oikeastaan kiirekin tässä on katsella. Kun kohtahan se jo on täynnä. Pönttö! Ja hittolainen, tässä ollaan nyt vasta toisen kauden vikassa jaksossa ja vielä olisi kolme tuotantokautta. Että silleen.

Tänään aion olla tiukasti reippaampi kuin eilen. Ensin kurvailen ukon kanssa ostoksille Bauhausiin (huomenna edessä pensaidenleikkausurakka) jonka jälkeen pyörähdän verkkokaupassa. Prinsessan puhelimen akku kun on rikki, muuta selitystä sen tyhjenemiselle emme ole keksineet. Päättelimme vian olevan akussa ihan vain siksikin, että se tyhjenee muutamassa tunnissa.

Jos kyseessä olisikin ex-teinin puhelin niin toteaisimme vian olevan ex-teinissä sillä tyhjeneehän se kun sillä kännyllä plääsää. Mutta niin. Prinsessan akku tyhjenee ilman että puhelimessa pitää edes virtaa päällä. Tai että akku on edes kiinni koko kännykässä. Se vain tyhjenee ja tekee sen muutamassa tunnissa. Että ei se sitten taida olla siinä kännyssäkään se vika, kun akku kerran purkaa itsensä ilman kosketusta koko kännyyn.

Lisäksi ajattelin, saa nähdä miten tämän suunnitelman käy, olla todella reipas ja kipata viimeinkin ulkorappusten rehusysteemit pihan perälle. Kantaa ulkokalusteet talvisäilöön. Siis saapa todella nähdä miten näiden suunnitelmien käy, näin syksyllä kun laiskuusaste pihahommien suhteen tuppaa olemaan miinuksen puolella ja pahasti.

Nyt taidan kotvan selailla uutisotsikoita ja sen perään voisikin töllätä sen kakkoskauden vikan jakson, puoli kuudelta aamulla kun ei viitsi vielä alkaa rymsteeraamaan eikä toisaalta taas ulkonakaan voi kiikuttaa mitään mihinkään sillä siellähän on jokseenkin pilkkopimeää. Pikainen otsikoiden selaus aiemmin aamusta tuotti tulokseksi tämän uutisen, kirkukaamme porukalla kauhusta.

Että näin pirteissä merkeissä. Se on moro ja have fun!

 

Vilpoista huomenta

Kyllä ne totta turisi kun väittivät, että kelit viilenee. Ush. No, ehkä hyväkin näin kunhan perjantaihin asti ehditään, tuolloinhan meillä kaatuu aitaa ja siinä hommassa saattaa herkästi tulla kuumaa. Hikoilusta ei liene mitenkään valtavaa pelkoa tällä kertaa ole sillä muutama aste mittarissa tuskin kirvoittaa hikeä pintaan.

Mökkireissu meni mahtavan upeasti! Sunnuntaina kotiuduimme iltapäivästä, poikanen 18vee pyörähti marketissa junnun kanssa sillä aikaa kun minä kuorin pottuja ja ukko grillaili lihaa. Illansuussa einehdimme muusia ja possun sisäfilettä ja hyväähän se oli. Jälkkäriksi oli tyrkyllä jäätelöä.

Uusi mökkireissukin on jo sovittuna, tosin vasta vapulle ja tuolloin matkaamme toiseen mökkiin. Kyseisessäkin mökissä on aiemmin oltu, kaksi kerrosta palvelee jotenkin paremmin meidän porukkaa kuin yksi joten sinne. Melkein olisi tehnyt mieli jäädä samantien viettämään vielä muutamaa ekstrapäivää luonnonrauhaan mutta niin. Kun ei niin ei.

Alkuviikko on mennyt normikuvioiden kanssa sählätessä, oman lisukkeensa soppaan on toki tuonut junnun läppärin sekoaminen. Junnu, tuo järjenjättiläinen, kun otti ja onnistui poistamaan käyttöjärjestelmän koneestaan pyhäiltana. Miten, sitä en tiedä, mutta niinpä niin. Eipä sitä enää kone löytänyt. Käsittämätöntä.

Nyt on kolme konetta kamullani katsottavana, samalla kertaa kuskasin tutkailun alle iänkaiken vanhan Elisan miniläppärin ja ukon keväällä kumahtaneen toshiban. Jokaisessa niistä on ohjelmat solmussa enkä nyt halua mitenkään osoittaa sormella ketään mutta toteanpa silti, että kummallista miten kumpaankin muuta konetta yhdistävä tekijä on spede. Hmmm…

Eilen iltapäivästä minuun iski mahdoton tekemättömyysoireyhtymä. Yritin saada prinsessaa kanssani lenkille siinä onnistumatta joten pyörin täällä kuin puolukka … pärekorissa? Lopulta otin ja istahdin nojatuoliin tabletin kanssa ja kas, tuli siinä sitten tuijoteltua useampi jakso Damages-sarjaa.

Lähellekään loppua en päässyt, kuttua kanssa, sitähän on tehty vaikka kuinka monta kautta joten katsottavassa riittäisi. Ongelmaksi muodustuu lähinnä se, että selkä, joka vetreytyi kummasti jo mökkireissun aikana, ei alkuunkaan pidä pitkäkestoisista istuntasessioista. Viimeisiä jaksoja katselin iltasella seisaaltani. Huoks.

Tällekään lomapäivälle en ole suunnitellut oikein mitään. Niin paitsi reissua paikalliseen postitoimistoon, ruoanlaittoa ja himppasen siivoilua. Ukon on tarkoitus lähteä poikasen 18vee ja varapojan kanssa tutkailemaan läheistä frisbeegolf-aluetta, jokin merkillinen into moiseen lajiin heräili jo keväästä koulutusreissulla ollessaan ja nyt mökillähän tuo intoutui ihan täysin.

Vaan jaa kuulkaa. Luulenpa, että otan toisen kupposen kahvia tähän kohtaan. Kohtsilleen voisi ihan oikeasti herätellä spedeäkin petistä pystyyn, reppanalla on unirytmi TÄYSIN sekaisin mökkireissun jäljiltä sillä arvatenkaan tuo ei saanut nukuttua siellä alkuunkaan normaaliin tapaan.

Se on siis moro ja have fun!

Harmaata huomenta vaan!

Ilma on kovinkin harmaa, mutta mieli todellakaan ei. Aivan taivaallisen ihana pikkulomanen on täällä, jes! Tänään on tarkoitus kisailla frisbeegolfin maailmassa pihamaalla mutta saapa nähdä sotkeeko sade kuviot, toivottavasti ei.

Eilinen työpäivä mennä mätkähti iloisesti viuh-vauh-vaan. Viimeinen tunti oli, kuten niin monesti aiemminkin, erityisen hidaskulkuinen, eilen se taisi vielä korostua kun vain odotti että pääsisi kotiin ja kohti mökkiä. Ihan mukava työpäivä, ei siinä mitään, on todella mukava huomata kuinka ohjattava on sosiaalistunut ja muokkautunut ihan erilailla toimivaksi kuin tämä on aiemmin ollut.

Kotiin ehdittyäni pakkailin loput kapineet kasaan ja kas, ennätinpä siinä ruokaillakin prinsessaa koulusta odotellessa. Auton pakkaaminen oli jälleen kerran oma lukunsa, seitsemän ihmisen petivaatteet ja pyyhkeet jo yksinään vie ison tilan puhumattakaan valmiiksi mukaan hamstaratuista kahden päivän eväistä.

Neljän kanttiin istutin tenavalaumankin autoon ja jos kohta kotipäässä ei satanut yhtään niin ihan toinen tilanne oli kun olimme kotvan ajelleet. Onneksi ajomatka ei ole mikään päätön tänne, reilussa tunnissahan tänne ajaa. Poikanen 18vee toimi normaaliin auton kyydissä istujan tapaan ja saman tavan hän on näemmä tartuttanut prinsessaan ja kaveriinsakin…

virratmenossa

Toisaalta, mikäs tällaisen porukan kanssa on matkatessa, junnu ja spede pelasi kännyköillään takaluukussa ja kolmikko takapenkillä koisasi joten kovin oli hiljaista ja rauhallista autossa. Siinä hiljaisuudessa tuli mietittyä niitä moninaisia autoreissuja joita tehtiin silloin kun kaikki tenavat oli vielä pienempiä ja takapenkillä ja -luukussa oli vähän kuin jatkuva sotatila. Niin se maailma muuttuu.

”Mökillä” odottikin jo passelisti vuokraisäntä ja vaikka vettä tuli kuin kaatamalla niin tuo nyt ei haitannut yhtään iloisin mielin liikkujia. Olihan ilta tarkoitus käyttää vain ja ainoastaan olemiseen, saunomiseen ja kylpemiseen ja moisia harrasteita ei vesisade haitannut yhtään.

Siinä kohtaa kun sain kassit purettua, jääkaapin täytettyä ja vuokraisännän tuoman pleikkarin viritettyä kiinni telkkariin olikin prinsessa jo ennättänyt petailla junnulle ja itselleen petit kuntoon. Pakkohan se oli sitten itsekin tarttua moiseen toimeen, onneksi prinsessa tuli apulaiseksi ja kas, isommatkin poikaset intoutui laittelemaan petejään kuntoon.

virratmakkarit

Kyllähän näissä kelpaa koisia. Spede ja junnu pelasi kotvan pleikkarilla, kovin pitkään pelaaminen ei kiinnostanut sillä pihallahan oli jotain paljon paljon mukavampaa tarjolla…

virratporeet

 

Minä laittelin ihan suosilla saunan lämpiämään, 150 kiloa kiviä kun ei hetkessä lämpiä ja poikaset pulikoi poreissa. Arvatenkin poreisiin päätyi myös poikanen 18vee kaverinsa kanssa joten eipä sisällä juuri muita näkynyt kuin prinsessa joka pyöri seuranani sen minkä ennätti.

Tunnin-puolentoista kylpeminen vei veronsa ja kovin oli hiljaista, rauhallista ja voipunutta sakkia torpassa siinä kohtaa kun Posse oli alkamassa. Minä piipahdin saunassa sillä aikaa kun kisakatsomo valmistautui Possen alkamiseen, pakkohan se oli kokeilla alkoiko se olla riittävän lämmin vaiko ei.

saunanjälkeen

 

Ukko puolestaan touhasi spedelle iltapalaa ja onhan se niin, että intensiivinen poreissa pulikoiminen aiheuttaa väkisinkin pienelle ihmiselle aikamoisen nälkätilan. Kuusi leipää siinä hujahti iltapalaksi, eikä mitään vehnäpullaleipää vaan ihan kunnon kaurapuikulaa. Ihmetellä pitää mihin tenava saa moisen määrän kerralla sovitettua.

virratiltapalalla

Minä pyörähdin saunan lomassa pikaisesti poreissa, mutta varsinaista kylpysessiota en vielä ottanut sillä myöhemmin illalla oli tarkoitus kylpeä ja saunoa ihan pitkällä kaavalla ukon kanssa. Ja kylvimmehän me kun speden saimme kumolleen, pari tuntia taisi mennä hyvinkin siinä saunassa ja poreissa oleillessa.

Nukkumaanmeno itsellä venyi hyvinkin sinne yhteen-puoli kahteen mutta kumma juttu, puoli kasilta heräsin virkeänä kuin peipponen konsanaan. Aamukahvilla tässä siis, spede tuijottelee lastenohjelmia, muu joukkio koisaa vielä. Taidanpa kohta tiedustella josko tenavalle kelpaisi aamupala. Se on siis moro ja have fun!

 

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Lomailu

Voi kiputila!

Johan minua eilen aamulla tästä varoitettiin ja varoittelulinjaa näemmä jatketaan tehokkaasti. Kunhan nyt ei pääsisi todellista napsahtamista tapahtumaan ennen kuin ennätän iltasella löylyihin ja poreisiin hellimään itseäni, saattaa näet olla että juuri ne on ne jotka saa varoitukset loppumaan.

Kyllä, selkähän se. Pitkästä pitkästä aikaa. Jo eilen aamusta liikkeet aiheutti puukoniskun ristiselkään, outoa tosin ettei perinteiseen tapaan koko ristiselän alueelle vaan ainoastaan oikealle puolelle. Spedelle sukkien jalkaan laittelu oli jo todellista taidetta, siinä määrin hyvin selkään vihlasi kun istahdin olkkarin pöydän reunalle ja kumarruin lapsen kinttuja kohti.

Sitkeys toki palkittiin, sukat sujahti jalkaan ja vanhan konkarin tapaan osasin nousta pystyasentoon rauhallisesti, hidastetusti ja selkää lisää piinaamatta. Huoks. Työmaallakin selkä jaksoi vihoitella aina kun liikerata ei sitä miellyttänyt tai liike tapahtui liian nopeasti ja aamupäivän mittaan lapaluiden väli alkoi tuntua siltä kuin joku olisi lyönyt pesäpallomailalla sinne. Omituista!

Selkäänihän ei auta oikein mikään muu kuin liikkuminen. Paikalleen jääminen on varma tapa saada selkä jämähtämään täysin lukkoon joten oli oikeastaan hyväkin että ruokailun jälkeen suuntasimme kentän ympäristöön suunnistamaan. Ja jopa me suunnistimmekin, tai siis oppilaat suunnisti. Me aisaparin kanssa kiersimme kentän ympäristöä ilman karttaa lähinnä tenavia vahtien mutta oli meillä oikeakin tarkoitusperä moiselle…

Niinpä niin, ei meitä mitenkään lapsettanut, ei, mutta pakkohan se oli selvittää mitä yhdeksän rastia piti sisällään. Jokaiseen kun oli merkitty sana jotka yhdessä muodostivat lauseen ja voi pojat, olipa meillä todellakin mukavaa kun rastien perässä köpöttelimme. Ja huom, ilman karttaa!

Koko se puolitoista tuntia joka suunnistuksessa meni tuli käveltyä tiheällä tahdilla ympäriinsä ja se oli kuulkaa hyvä juttu se. Sen sijaan epäilen, ettei ollut niinkään hyvä että päätin päiväni nelosten liikunnassa pikaisesti poiketen ja käyttäen puolisen tuntia jalkapallon potkimiseen tyttöjen kanssa. Hmmm…

Työmaalta kotiuduin muuten valmiiksi tatti otsassa, jos näin voi sanoa. Minun kuusituntiseni tuntuu olevan yllättävän kova pala niellä joillekin. Tai jollekin. En ole nyt alkuunkaan varma, että onko se kova pala tietyille kollegoille vai sittenkin esimiehelle mutta kova se nyt tuntuu silti olevan. Mikä ihme siinä on, että sitä tahdotaan vähän väliä härkkiä?

Johan minä olen kello kahden kotiutumisen kanssa joustanut ja mielestäni varsin runsaasti sillä oikeasti. Minä pääsen keskiviikkoisin lähes poikkeuksetta puoli kolmelta. Jos huono tuuri käy niin kello saattaa olla jopa lähempänä kolmea ennen kuin kotiin pääsen lähtemään, lähtöaika kun on täysin sidoksissa siihen miten taksi noutaa vahtimaani taksioppilasta.

Okei, otan sen taksiajan takaisin perjantaiaamuisin sillä niin, tosiaan, se tyhjä tunti siellä perjantaiaamussa. Omg! Ihan kamalan kamalaa ja hirveää! No, nyt sitä ei enää ole sillä tosiaan, tänäänkin menen puoli ysiin. Mutta niin. Se kahdelta pääseminen. Eihän vartti sinne tai tänne ole mitään, ja ottaa sitten vain pois sen jossain kohtaa. Hmmmm….

Ei se nyt ehkä kuitenkaan ihan niin käy, sanon mä. Työajaksi on sovittu 8-14 joten ei se käy ihan niin, että ruokkiksella tullaan toteamaan että mites olis jos menisitkin läksyparkin sijaan sinne ja sinne siihen ja siihen aikaan ja olisitkin vartin pidempään ja otat sitten pois jossain kohtaa sen. Justaansa. Että juu ei, olen sopinut menoa itselleni mutta toki voin siihen kahteen asti olla siellä muualla.

Ei hajuakaan mitä tässä vielä on edessä, melkeinpä lyön pääni pantiksi että jossain kohtaa minulle tullaan ehdottamaan että työaikani muutetaankin pääosin olevaksi 9-15 ja se nyt ei kyllä sovi. Ymmärtäisin moisen tarpeen varsin hyvin jos talossa olisi julmettu kiire kaikilla mutta kun ei, sinne iltapäivään osuu yllättävän paljon tyhjillä tunneilla varustettuja  lukkareita ohjaajilla. Huoks, huoks ja huoks.

Oman lisänsä manailuun aiheuttaa ehdottomasti se, että IPstä on tehty joku ihan ihme systeemi joka muka vaatii jatkuvasti kolmen ohjaajan paikallaoloa ja vastuuohjaajalla on neljästä viiteen tuntia suunnitteluaikaa viikoittain. Siis mitä??? Viime vuonna suunnitteluaikaa oli tunti! Ja ei, IPssä ei ollut juuri koskaan kolmea ohjaajaa vaan kaksi. Nyt en ihan ymmärrä mitä ihmettä tuolla tusataan…

No, se työmaasta. Toteanpa vaan että vtuttaa. Työmotivaatio on about nollassa ja minkäs sille sitten tekee. Selvääkin selvempää on, että tänä vuonna tulen ihan itse jäämään kotiin joka aivaten ainoa kerta kun spede on kipeä, mitään hinkua minulla ei työmaan suuntaan ole ja näemmä oman ohjattavankaan taholta se ei kostaudu toisin kuin aiemmin.

Kotiin ehdittyäni totesin ukon heiluvan keittiössä, salaattia tuo oli touhuamassa. Ruokaa ei ollut viitsinyt laitella kun totesi jääkaapin sisältävän sitä erinäisen määrän jo valmiiksi. Niinhän se sisälsikin, minähän sitä kiireellä ja kiukkuisena edellisenä päivänä sinne tein varautuakseni nälkätilaan seuraavanakin päivänä.

Ukko oli käynyt aamusta lääkärissä sillä niin. Se lonkka. Nyt en kyllä ihan tiedä missä senkään suhteen mennään sillä haloo ja päivää, tänään ukko menee uudemman kerran lääkäriin ja tällä kertaa mahakirurgille. Öööö… Siis lonkassa on vikaa ja mahakirurgi tutkii tilanteen. Okei, onhan lonkka mahan seudulla, ei siinä mitään mutta sittenkin.

Kun kerran magneettikuvat kertoo siellä olevan rakenteellisen vian niin nyt en ihan ymmärrä miten mahakirurgi on tässä kohtaa se joka tietää kertoa mitä tehdä, milloin ja miten. No, kaipa se eilinen ortopedi tiesi mitä teki, tai sitten ei, en tiedä. Hyvähän se toki on että tutkitaan. Kai.

Minä aloitin kotihetken tuuppaamalla kynän käteen sekä spedelle että junnulle, istuttamalla heidät keittiön pöydän ääreen ja lukemalla pätkän Ella ja Paterock-kirjaa. Pojat teki sillä aikaa komeat piirustukset kun minä luin ja lukemisen perään tuupinkin heille jo ruokaa nenien alle. Itsekin siinä einehdin ja päälle join kahvia ja lisää kahvia.

Illan mittaan tuli pakkailtuakin valmiiksi, viikkailtua puhtaita pyykkejä kaappeihin ja luettua vielä uudemman kerran kirjaa eteenpäin. Oikein muuta ei sitten tullutkaan tehtyä, olihan sitä siinäkin jo kerrakseen. Tänään on tiedossa se tynkäpäivä töitä, kotiin pitäisi kurvailla suht reippaalla tahdilla ja laitella loput kamat kasaan sillä niin. Heti prinsessan kotiuduttua on tarkoitus suorittaa siirtymä kohti mökkiä.

Tällä hetkellä lähtijäjoukko on siinä määrin selvä että meidän automme on täynnä. Varapoikanen lähtee poikasen 18vee seuraksi. Poikanen 20vee nyt ei ollut vielä alkuunkaan varma omista kuvioistaan, lievää ärsyyntymistä kun on ilmassa vähän puolin ja toisin. Iltasella ilmoitin tälle että toki sinne sopii tämän tulla mutta vuokranantajalta on lupa vain kahdeksaan henkeen eli sitten pitäisi tulla yksin.

Ilmoitinpa siinä samalla senkin, että minulta ei bensarahaa nyt heru euroakaan, se rahahan se on joka eniten välejä hiertää taas kerran. Minä en vain jaksa ymmärtää miten tuo sitä rahaa heittelee pitkin poikin. Okei, eihän sitä ole mahdottomia kun armeijassa on mutta silti.

Koska yksi päiväraha jäi välissä saamatta niin minä lainasin pojalle tuolloin viiskymppiä ja sovittu oli että tämä tuo sen rahan takaisin heti kun saa sekä sen välistä jääneen että sillä hetkellä tälle kuuluvan päivärahan joka oli siis kaikkineen neljän viikon päivärahasumma eli yhteensä reilun 230 ekkeä. Maksupäiväksi sovittiin perjantai jolloin a. pääsee lomille ja b. raha saapuu tilille.

Ja miten kävi? Eipä näkynyt poikasta perjantaina ei. Edes viesteihin tai puheluihin tuo ei vastannut tuolloin. Lauantai-illasta tuon sitten sai viimein kiinni viestillä johon vastaus oli ytimekäs ”tulen kohta käymään”. Se kohta vain kesti, kesti ja kesti. Toi tuo rahan lopulta kun sitä ennen olin lähettänyt viestin toisensa perään ja saanut jo suunnilleen raivarinkin viestien muodossa.

Että mikä hemmetti siinä on aina niin hiton vaikeaa pitää kiinni sovituista jutuista? Ainakin jos niihin liittyy raha pienimmissäkään määrin. Ei vain jaksa saati voi tajuta. Joten niin, lievää kärttyisyyttä on edelleen ilmassa vähän puolin ja toisin, joten voi olla ettei poikanen sinne mökille tule. Joka olisi toisaalta ihan hyväkin sillä oikeasti. Sinne on matkaa ja bensaa palaa, ja ei, minä en anna ropoakaan bensaan.

No, tämä tästäkin. Josko taas muistaisin pitkään olla avittelematta rahan muodossa yhtään sillä oikeasti. Kyllähän tuo saa kulumaan ihan niin paljon rahaa kuin vain sitä näppeihinsä saa. Huoks. Taas.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kaiketi kohta tutkailla omaa habitustaan, hiukset kun sojottaa taas miten sattuu. Se on siis moro ja have fun!

 

Hupsis..

No johan tässä venähtikin hiljaisuus useaan päivään. On muka ollut kovinkin kiiruita aamuja, siis muka. Todellisuudessa ei sen kiiruumpia kuin aiemminkaan, jotenkin vain en ole jaksanut odotella että tämä ihana pieni läppärini herää kunnolla aamuun ja pakko se on myöntää, että nytkin jännitän valmiiksi missä kohtaa se iskee. Jumitus. Sillä sehän iskee aina kotvan koneen aukeamisen jälkeen.

On ihan tähtien asennosta kiinni kauanko se kestää. Minuutin, viisi minuuttia vai peräti kymmenen minuuttia. Olenkin aika monena aamuna ehtinyt lukea hömppäuutiset kännykän netillä sillä aikaa kun olen odotellut jumin ohimenoa. Sen jälkeen on risonut siinä määrin ettei ole enää saanut aikaiseksi availla oikein mitään sivuja. Plääh.

Työn osalta viikko on mennyt varsin vikkelästi. Oma ohjattava on ollut varsin jees, ei mitään ihmeellistä sillä saralla. Kolmen kertotaulu, kuten kertotaulut yleensäkin, aiheuttaa lievää turhautumista mutta kummasti tenava on saanut pidettyä itsensä vielä kurissa eikä kirja ole opetellut lentämään saati että se olisi kärsinyt sivuvaurioita. Hyvä niin.

Muilta osin työmaatouhut on sitä samaa kuin ennenkin. Vaivaa nähdä mitä omituisemmista jutuista kuten nyt siitä, että montako ulkovalvontaa kullakin on. Tämä kävi siis ilmi alkuviikkoisen reksi-ohjaajapalaverin yhteydessä, itsehän en tilaisuuteen osallistunut vaan vietin tuon ajan luokassa ohjaten ykkösiä.

Hauskintahan tässä on se, että niitä ei selvästikään osata edes laskea sieltä lukkareista. Minunkin valvontamääräkseni laskettiin kolme vaikka niitä nyt se esimiehen määräämä neljä onkin siellä. Samalla oli ehditty miettiä sitä, miten tarpeellista minun oloni omassa luokassa on alkuviikon aamutunteina kun paikalla on vain ne ykköset. Öööö…

Siis liki kaikkien aamutunnit on tyhjiä joten miksi ihmeessä niistä nyt nähdä vaivaa? Meillä nyt kuitenkin on ykkösissä se yksi erittäin rasittava jantteri joka sitoo täysin yhden ohjaajan itselleen aamutunneiksi, joten niin? Eikö se ole hyvä, että muillakin ykkösillä on mahdollisuus ohjaajaan kun yksi mottiotta aiheuttaa harmaita hiuksia sille toiselle? Huoks. Outoa touhua!

Eilen kurvailin kotiin vasta puoli kolmen jälkeen sillä niin, se minun perjantaiaamutuntini joka oli tyhjä, sehän on nyt paikattu pitkälti sillä että keskiviikkoisin vahdin yhden oppilaan taksin tuntien päälle ja taksihan ei tule missään nimessä ennen vartin yli kahta ja yleensä ei silloinkaan. Puoli kolme on tuntunut olevan pitkälti se aika kun se ilmestyy.

Eipä tuo toisaalta haittaa sillä hei, on aika hauska mennä perjantaina myöhemmin työmaalle. Eilen tosin haittasi ja niin maan prkleesti mutta se ei johtunut mitenkään siitä työstä vaan hermoromahduksesta jonka sain heti kun kotioven avasin. Siis oikeasti, loman tarpeessahan tässä ollaan ja ihan tosissaan jos hermostumisasteen saa tasolle 100+ alle minuutin…

Oli itselläkin niin järjetön nälkä. Ja tenavilla, siis jo kotona oleskelevilla, oli nälkä. Ja ruokaa ei todellakaan ollut tehtynä. Ei edes aamulla tiskikoneesta hellalle nostamiani kattiloita oltu siirretty kaappiin, puhumattakaan siitä että täällä olisi tapahtunut mitään muutakaan sinä aikana kun minä siellä työmaalla olin.

Se, mikä tässä sai asteet nousemaan hetkessä oli lähinnä se, että ukko tiesi kyllä minun olevan keskiviikkona myöhempään töissä ja olisi varsin hyvin ehtinyt aamupäivällä tekemään edes jotain. Mutta ei. Ei niin tikkuakaan ristiin sillä aikaa. Mitä hemmettiä tuo tekee kotona sen ajan aamupäivisin?

Siis oikeasti, jos talo tyhjenee tenavista ennen aamuysiä ja itse olet lähdössä työmaalle vasta yhden kanttiin niin mitä hemmettiä sen ajan tekee? Makaa ja tuijottaa viaplaysta sarjoja? Treenaa? Töllää töllöä? Keittelee kahvia ja juo sitä? Siis oikeasti, että minä olin heti kärttyinen kuin prsiisiin ammuttu karhu enkä vähiten siksi että itselläkin oli älytön nälkä.

Siihen kun lisää sen, että junnu oli mahdottoman ankealla päällä eikä ollut tehnyt yhtä ainoaa juttua josta tätä aamulla työmaalle lähtiessäni muistutin niin arvaahan sen. Kylläpä ne hihat kärysikin ja pahasti kärysikin. Siinä sai junnu ympäri korviaan niin että soi, minä karjuin kuin jalopeura tälle sekä pyykeistä, kokeista että historian kokeeseen lukemisesta.

Että on se nyt hemmetti kun minä aamulla kiireellä ne kokeet allekirjoitin ja komensin laittamaan reppuun ja ei, tuossa ne nyt edelleen lojuu. Ja ei, ne pyykit sieltä omasta huoneesta, nekään ei ole ilmestyneet pyykkikoneeseen ja jaa-a, enpä todellakaan hu0maa että siinä nyt luettaisiin hissankokeisiin vaan ennemminkin näyttää siltä, että siinä töllätään telkkaria.

Pikkumaistahan se nyt oli junnulle kiekua ja rähjätä, mutta rähjäsinpä nyt kuitenkin. Siinä samalla kun kiireellä vippailin jauhelihoja sulamaan. Kurvailin imurilla niiden sulamista odotellessa. Nakoin pyykkejä koneeseen. Touhasin spagetit kiehumaan, jauhelihat paistumaan toista pastasoosia varten ja tonnikalapastasoosin tulolleen. Pöh ja pah.

Kummasti se rähinöinti ja kärttyily onneksi loppui itseltäkin siinä kohtaa kun viimein sain tenaville lautaset nokan alle ja itsekin kupuni ravittua mutta sittenkin. Ärsyttäähän se moinen ja välillä on päiviä että ärsyttää enemmän, harmillista kyllä eilen oli juuri se sellainen enemmän-päivä.

Loppupäivä menikin sitten varsin lupsakkaasti. Speden kanssa lukaisimme lukuläksyt, tenavahan osaa mokoma jo lukea niin halutessaan ja hommaan keskittyessään aika paljonkin sanoja. Suurinta osaa kirjaimista tällä ei edes ole vielä ollut mutta niin vaan sanat joissa on jo opeteltujen lisäksi t- tai m-äänne tulla tärskähtää komeasti kunhan ne jakaa tavuihin. Jes!

Junnun ja speden kanssa aloittelimme uutta kirjaakin, pojat makasi kuin lahnat makkarissa ja minä luin heille Ella ja Paterock-kirjaa. Sitä luettiin ennen muita hommia ja speden iltapala-aikaan vielä pätkä lisää. Pyykit tuli hoideltua, keittiö siivottua, spede kylvetettyä ja junnukin kehuttua vaikka aiemmin rähinää olikin ollut.

Tänään onkin sitten luvassa jäädy-kurja-päivä, sillä oikeasti. Liikunnassa on luvassa suunnistusta ja mikäs siinä, hyvinhän siellä pysyisi lämpimänä jos itsekin liikkuisi mutta kun se tuppaa noiden pienten kanssa olemaan lähinnä sitä että yksi ohjaaja seisoo yhdessä pisteessä, toinen toisessa ja kolmas kolmannessa ja sitten vahditaan ettei tenavalauma kulkeudu liian pitkälle.

Kotona taas luvassa on kapineiden valmiiksi laittelua huomista varten, se mökkireissu kun häämöttää jo ihan tuossa nurkalla ja sinnehän lähdetään suht reippaaseen tahtiin perjantaina kun kaikki on ehtineet kotosalle. Lähtijäjoukko nyt on vielä hieman kysymysmerkin alla sillä varmistusta varapoikasen osallistumiselle en ole saanut sen paremmin kuin selvyyttä siitäkään lähteekö poikanen 20vee tyttiksineen mukaan vaiko ei.

Ukko puolestaan on menossa tänään aamusta lekuriin, lonkka on äitynyt taas siihen tilaan että ukon keekoilu näyttää lähinnä aku ankan touhulta. Kun ei se jalka vaan toimi sitten normaalisti kun se pahaksi äityy niin ei se vaan toimi, läpsläpsläps-äänestä tietää ukon lähestyvän.

Vaan jaa. Nyt täytynee ryhtyä touhaamaan ihan tosissaan sillä tämä on yksi niitä hieman kiiruumpia aamuja koska kaikki neljä kouluun lähtijää menee kasiin. Muuten, se jumitus ei kestänyt tänä aamuna kuin reilun minuutin jona aikana en ennättänyt tutkailla kuin uutisotsikot joten ilmanko ennätin näinkin paljon kirjailla.

Ja nyt, oma habitus, tenavien herätys eli se on moro ja have fun!

Työmaalle, jes!

Kappas, sitähän pääsee ihan töihintöihin tänään, jes! Hyvä niin, selkähän tässä jo huutaa hoosiannaa tästä kotona ”velttoilusta”… Jota muuten suoritin eilen aika runsaasti, etten sanoisi! Ja kun sanon aika runsaasti niin tarkoitankin aika runsaasti sillä aamulla en osannut tehdä oikein muuta kuin täyttää tiskikonetta, siivoilla tenavien jälkiä ja juoda kahvia.

Moisista raskaista touhuista suoriuduttuani minun tuli julmettu nälkä ja siis oikeasti. Minä söin RUOKAA kello yhdeksän aamulla. Ihan ymmärrettävää ehkä sikäli, että minähän en syö aamupalaa ja toisaalta se minun aamunikin oli ollut jo puoli viideltä. Ruokailun lomassa tuijottelin Harryn lakia tallenteelta ja kurkin kelloa sillä ihan lähtökuopissahan minä olin.

Ne lähtökuopat osoitti tiukasti Jyskin suuntaan ja niin vaan kellon viisarien osuessa kymppiin säntäsin autoon. Peite tuli vaihdettua uuteen, kympin maksoin väliä sillä päätin vaihtaa vallan peiton merkkiä samantien, ja Jyskistä kurvailin sittariin hakemaan sekä maitoa että lankaa. Maitoa tarttuikin mukaan, lankaa ei sillä pöh ja pah, pakkohan se oli ajella halpamarkettiin viereen tutkimaan josko lankakerät siellä olisi halvempia.

No, eipä niissä ollut eroa kuin 9 senttiä kerälle mutta hittolainen, säästöä se on sekin. En sittenkään raaskinut ottaa kuin kaksi kerää matkaan sillä yäks, liki kympin kaksi kerää seiskaveikkaa. Samalla tuli tutkailtua verhotankovalikoimaa, kas kun junnun huoneessa ei ole ollut verhoja saati tankoa enää vuosiin.

Verhottomuuden perimmäinen syy on junnussa itsessään sillä myönnettäköön, että tällä äiti-ihmisellä paloi hihat siinä kohtaa kun junnu repi kymmenen kerran verhot alas touhutessaan ja siinä samalla kertaa rikkoutui puisen verhotangon kannake. Lopullinen hermoromahdus äiti-ihmiselle iski siinä kohtaa kun tämä huomasi rullaverhoon ilmestyneet kaksi palkeenkieltä.

Että on se nyt prkl kun kaiken, siis ihan kaiken, saa rikki touhutessa. Ei riitä, että seinissä on reikiä ja joku *painokelvottomia sanoja* on liimannut paperinpaloja seiniin hammastahnaa liimana käyttäen, että vielä pitää rullaverhostakin yrittää mennä läpi romuineen. Että muuten repi tuolloin. Eikä tosin edes yhtä paljon kuin siinä kohtaa kun huomasin junnun saaneen poikki molemmat (!) aluminiiset ikkunastopparit tuuletusikkunan välistä.

Mutta niin, tuolloin ilmoitin junnulle että yhtä ainoaa rahalla ostettua kapinetta huoneeseen EI tule ennen kuin huone alkaa pysyä edes jonkinlaisessa kuosissa. Ja ei, edes ikkunaa EN pese niin pitkään kun se ei mahdu pähkinään ettei siihen levitetä a. toffeeta saati b. kaakaota. Kaakaolla oli ilmeisesti yritetty pestä toffeeta irti, luulen mä.

Tästä vannomisesta on nyt hyvinkin pari vuotta ja hyvin olen sanani pitänyt, junnun huoneen ikkunaan en ole koskenutkaan koko tänä aikana. Niin paitsi sen verran, että kannoin rullaverhon keväällä kaatopaikkakuormaan, tuolloin toinen palkeenkieli oli kasvattanut reilusti kokoa ja mekanismi otti ja laukesi aamuna eräänä.

Junnun mielestä ikkunassa piti olla verhot, ymmärrän hyvin moisen, mutta minä olin edelleen siinä määrin kärttymoodissa rikottujen ja sotkettujen juttujen suhteen että en edes suostunut tuumimaan koko verhopuolta. Paitsi silloin, kun kävin yläkerrassa hakemassa pyykkejä tai likaisia astioita ja nyppäsin junnun ikkunaan levittämän pussilakanan mukaan pyykkiläjään.

Eilen päätin aikaa kuluneen riittämiin ja kas, kotiuduin paitsi sen peitteen niin myös verhotangon kanssa. Ukko sen ruuvaili pikana kiinni junnun huoneeseen ennen kuin lähti työmaalle, joku hiivatin koulutus joka sotkee normirytmiä eli iltavuoro ei olekaan iltavuoro vaan joku ihme aamupäivä-iltavuoro.

Tänään on liki sama juttu paitsi että iltavuoro alkaakin aamuseiskalta ja päättyy puoli neljä eli plääh. En saakaan nauttia illalla yksin töllön antimista vaikka niin luulinkin. No, samapa tuo kai, onneksi sieltä tulee Vain elämää ja Possekin alkaa, nyt onkin lievä ongelma siinä että kumman katsoo ja kumman tallentaa…

En kuitenkaan ryhtynyt ikkunaa pesemään saati verhoja laittamaan siinä kohtaa kun tanko oli paikallaan, ehei. Minä istahdin nojatuoliin ja kas, katsoin yhden jakson lisää Harrya ja kas kas, söin jälleen. Mikä hemmetin kestonälkä minulla oikein eilen oli? Sen perään lukaisin speden kanssa uudemman kerran edellisen päivän lukuläksyn ja hetken sihtailimme myös puheterapiavihkoa.

Koska spede oli pysynyt hienosti lämmöttömänä koko aamupäivän nappasin pojan mukaani siinä kohtaa kun lähdin tämän opettajaa tapaamaan. Tapaaminen oli varsin jees, mitään uutta ja ihmeellistä siinä ei ilmennyt vaan tosiaan niin. Oppimisen kanssa ei ole mitään ongelmaa eikä käytöksenkään, spede on kunnianhimoinen pikkuihminen joka tahtoo oppia ja osata kaiken, jota ei tarvitse koskaan komentaa eikä käytöstä korjailla ja niin.

Joka unohtuu herkästi omiin ajatuksiinsa ja jonka keskittymiskyky on himppasen mitä sattuu silloin kun kyseessä ei ole kynällä tehtävät hommat. Kynän kanssahan tenava keskittyy niin täysin ettei kuule saati näe mitään, mutta opetustilanteissa. Samaan tapaan tenava keskittyy välillä omiin ajatuksiinsa, siis niin ettei kuule saati näe mitään ja siinäpä se speden suurin pulma sitten onkin.

Pienluokassahan moinen ei niin häiritse sillä siellä kyllä ”herätellään” jos lapsi ei keskity opetukseen mutta isossa luokassa lapsi tipahtaisi takuulla auttamattomasti ohjeiden ulkopuolelle ja näin ollen oppimisen kanssa saattaisi olla suuresti ongelmia. Nyt täyttelemme sekä open että kodin toimesta tutkimuskaavakkeen nimenomaan tarkkaavaisuuteen liittyen ja tämä ihan jo siksikin, että keväällä voimme perustella pienluokkapaikan tarvetta nimenomaan tällä asialla.

Lukutaito on ihan tuossa tulollaan, tämän olen toki huomannut kotonakin ja sen on opekin huomannut sillä spede lukee isoa sarjakuvakirjaa koulussa ja välillä tuo on lukenut sieltä pieniä sanoja ääneen sitä tutkaillessaan niin että opekin on käynyt ihan katsomassa että lukiko lapsi muka ihan oikeasti sanan sieltä, toisen täältä ja kas, lukihan tuo.

Matikka taas on speden vahvinta alaa, tämänkin olen toki tiennyt, ja sen osalta mietittiin alustavasti josko spede jossain kohtaa kokeilisi kevättalvella isossa luokassa käymistä. Taidoissa kun riittää ja käytös on koululaisen siistiä ja hyvää käytöstä joten se pienluokkapaikka… Se voi olla että se voi tulla tuuliseksi aika nopeasti sillä perusteita oppimis- ja käytöspuolella sille ei ole.

Kotiin suoriuduttuani otin ja ryhdyin ruokkimaan tenavia. Junnu-parka ei ollut syönyt koko päivänä sillä niin. Edelleen kaikki kiinteä tulee ulos lentäen ja iltapäivästä tämä sitten viimein koetti vähän syödäkin. Tulos ei ollut mitenkään muuttunut aiemmasta, ruoka lensi kaarena ulos kotvan kuluttua. Spede sen sijaan söi hyvällä halulla.

Saatuani ruokailun jäljet siivoiltua otin ja siirryin vihdoin ja viimein yläkerran ikkunaa pesemään. Ei se kovin iso homma ollutkaan vaikka sitä ehdinkin epäillä, oikeastaan isoin homma oli saada irti ihmemöhnät ikkunan karmista. Nyt on junnun huoneessa verhot ja puhdas ikkuna, vannotin junnun pitämään näppinsä irti sekä verhoista että ikkunoista.

Poikanen 20vee saapui paikalle myös sillä tämähän piipahti kassulla vain nukkumassa pari yötä ja on nyt maanantaihin asti lomilla. Iltakasiin saakka tuo istua öllötti ja todettakoon, että keittiön pöydällä edelleen lojuva Suomi-palapeli saa aina vain enemmän ja enemmän kannatusta sillä illalla sitä kokosi poikasen 20vee seurana poikasen 18vee kaveri, varapoikanen.

Puoli ysiltä nakkasin speden kyljelleen ja kas, söin jälleen ruokaa siinä töllön ääressä. Kymppiin asti sitkittelin nojatuolissa, ukkokin oli ehtinyt kotiutua ja kympiltä siirryin kyljelleni uuden peitteen alle. Joka on muuten aivan mahdottoman ihana ja lämmin, ettäs sen tiedätte.

Tänään siirryn sitten sinne työmaalle, spede lompsii kouluun ja junnu jää yksin kotiin sairastamaan. Ei hassumpaa. Vielä ensi viikko työmaalla ja tadaa, mökki kutsuu! Saapa nähdä mikä meno työmaalla tänään on, eilen en soitellut mitään väliaikatietoja keneltäkään sillä enköhän ehdi tänä aamuna kuulla mitkä kuviot siellä on menossa.

Vaan jaa. Ehkä tässä voisi joutessaan heitellä astioita tiskikoneeseen, ei hajuakaan mistä niitä on yön aikana lavuaariin ilmestynyt. Se on siis moro ja have fun!

Niinpä niin…

En minä nyt ihan samanlaista vauhtia saanut päälle eilen kuin edellisenä päivänä, mutta ei se päivä sentään ihan öllöttäen mennyt. Aamusta laittelin pyykkikoneen päälle, tyhjensin tiskikoneen ja tutkailin sängystä ylös kömpineen speden voinnin. Lämpöä tuolla vielä oli mutta ei mitenkään älyttömästi, maha sentään oli asettunut täysin.

Nakkasin poikasen 18vee koululle, evästin speden aamupalalla ja kas, pakkohan se oli ryhtyä vähän jotain tekemään. Kohteeksi valikoitui makkari, sehän oli saanut pintapuolisen imuroinnin ja viihde-elektroniikkaosaston putsailun edellisenä päivänä osakseen kun se varsinainen tarmoilu oli mennyt muihin alakerran huoneisiin ja yläkerran rappuihin.

Mikään ei ole juurikaan inhottavampi imuroituva kuin parisängyn alusta, jos minulta kysytään. Toki edellisenä päivänä sen imuroin niin hyvin kuin sen vain pystyy ilman että roimii sänkyä osiin mutta nyt olikin toinen ääni kellossa. Se oli vain hetki ja makkari oli todellakin mullin mallin, samaa voisi melkein sanoa pihastakin.

10354871_10152704056828771_5841363584519498404_n

Pikkupakkanen oli vielä omiaan patjojen ja peitteen tuulettamiseen ja tulihan siinä samalla kertaa ohjattua kuistilta ulos sinne lennähtänyt sinitiainenkin. Alkukesästähän ohjailin kuistilta ulos varpusta, jos en ihan väärin muista… No, kuitenkin, jätin patjat ja peitteen pihalle ja ryhdyin riekkumaan ihan tosissani.

Imuroin runkopatjat, speden petin, television hyllyn päältä niin etu- taka- kuin sivuosiltaan ja tulipa siinä samalla kertaa kokeiltua seinienkin imuroimista vaikka niissä nyt ei pölyä näkynytkään. Makkarin ja olkkarin tapetit kun on ihme röpyliäistä pintaa ja eikös moinen voikin kerätä pölyä? Voi se.

Imuroinnin lomassa pääsin toteamaan junnunkin voinnin, tämä kun köpötteli viimein alakertaan aamupalalle ja niinpä niin, jaapa jaa, eipä tuo näemmä ollut vielä kunnossa tuokaan. Kaksi puraisua leivästä ja oksentamaan. Just just. Minä jatkoin makkariurakointia, pesin lattian, hinkutin jalkalistat ja kas, johan alkoi näyttää hyvältä.

Välillä piipahdin hakkaamassa patjoja pesäpallomailalla (juu, mattopiiskan mentävä aukko on ja pysyy tiukasti) ja takaisin makkariin palattuani intouduinkin kokeilemaan onko se tapetti tosiaan niin hankala irrotella kuin ukko on väittänyt. Speden sängyn kohtahan oli moiselle testille oiva sillä kas, spedehän nyppi pienempänä tapetista paloja iltana jos eräänäkin.

10710537_10152704097703771_3901038619988705996_n (1)

Hahaa, ei se kuulkaa ole alkuunkaan hankala irrotettava! Riittää, kun kiskaisee tapetista isomman palan irti, siis pintakerrosta, ja sen jälkeen suihkii haaleaa vettä seinään kiinni jääneelle ”pohjaosalle” ja kas, niin se vain irtoaa sievästi liuskoina irti ihan melkein tuosta vaan. Välillä näköjään pitää lisätä hieman vettä ja avitella vaikka kynnenkärjellä mutta hankalaa; no ei tod!

Saattaapa siis hyvinkin olla, että tässä päivänä eräänä makkarista katoaa tapetit. Ja sama kohtalo on edessä olkkarillakin, ongelmahan on lähinnä siinä että siinä kohtaa kun niitä alkaa tosissaan kiskoa irti niin pitäisi olla valmiina jo mietinnöt siitä mitä tilalle. Ja niin, täytyyhän siinä sitten huonekalujakin toki siirrellä pois tieltä ja asuakin pitäisi samalla kun kaikki on mullinmallin joten se suunnitelma…

En siis jäänyt enempää sitä tapettia repimään, vaikka myönnän, että sormet moiseen hommaan kovin syyhysikin, vaan sen sijaan laittelin sähköpostia Jyskin asiakaspalveluun. Kas kun niin. Keväällähän tuli ostettua se uusi tuplapeite Jyskistä ja voi että kun se peite olikin ihanan paksu ja lämmin ja iso ja vaikka mitä. Sanalla sanoen, mainio.

Nyt tässä kuukausien mittaan peite on muuttunut vähemmän mainioksi, sen täytteet kun on lähtenyt elämään ihan omaa elämäänsä. Toisissa kohtaa peittoa on suorastaan LÄJÄPÄIN täytettä, toisissa kohtaa täytettä taas ei ole yhtään. Ja ei, peiton pöyhiminen, ravistelu, täyteläjien tökkiminen saati mikään muukaan vastaava ei tilannetta auta.

Ja ne täytteettömät kohdat. Ne ei ole mitään pikkupikkukohtia, ehei, ne on ihan reilusti sellaisia 20 kertaa 30 alueita siellä ja täällä. Se on aika inhottavan vilpoinen tunne kun passelisti sellainen täytteetön kohta osuu rintakehän alueelle ja kun koetat saada peitteen niin, että siinä rintakehän kohdalla olisi täytettä niin sitten sinulla onkin siinä sellainen kymmensenttinen paakku tissien kohdalla. Huoks.

Sähköpostin laitettuani kannoin patjat takaisin sänkyihin, petivaatteita en sentään ryhtynyt vielä laittelemaan ja ryhdyin pullataikinan tekoon. Enpä olekaan aikoihin leiponut pullaa ja mikäs sen parempi hetki moisen tekoon on kuin päivä jolloin yksi oksentaa kaiken suuhunsa laittaman…

Leipomisen päälle lykkäsin kinkkukiusauksen uuniin iltapäivää varten, lämmitin poikasille ruokaa, junnuparkahan nyt ei pystynyt sitä syömään, ja siivoilin jälleen kerran keittiön kuntoon. Iltapäivästä petailin vuoteet kuntoon, hain poikasen 18vee koululta, touhasin speden kanssa tämän päivän koulutehtävät ja evästin, jälleen kerran, tenavat.

Illansuussa pyörähdin ex-teinin kanssa hakemassa fb-kirppiksen kautta spedeä ajatellen ostamani palapelin ja todettakoon, että siitä tulikin todellinen suosikki… Ex-teinille, poikaselle 18vee ja junnulle. He näet kokosivat palapeliä kimpassa innokkaina keittiössä useampaan kertaan.

1237806_10203127944379707_2872988403544059242_n

Toisaalta, spedeä ei palapeli enää siihen aikaan illasta oikein kiinnostanutkaan joten mikäs siinä. Ei se huonoa tee karttaa koota muidenkaan, ei. Ex-teinin lähdettyä kotiaan kohti iltapalatin speden ja tämän siirryttyä makuulleen komensin peteihinsä muunkin joukkion.

Ei liene mikään yllätys että simahdin yöunille liki samantien kun kympiltä sänkyyn kömmin. Näin ollen ei liene yllätys sekään, että havahduin hereille varttia vaille viisi ja kas, tässähän sitä nyt on istuttu, kitattu kahvia ja mietitty päivän kuvioita. Kotona kun tulee tämäkin päivä vielä vietettyä.

Iltapäivästä on speden open tapaaminen ja aamupäivästä pitäisi käydä Jyskissä, sieltä kun soitettiin iltapäivästä ja todettiin peitteen olevan maanantaikappale, täytteen kun ei todellakaan pitäisi lähteä yhtään mihinkään liikkumaan. Vaihtoehtoisesti otan uuden peitteen, muita tuotteita peitteen arvosta tai lahjakortin. Ihan varmaksi en ole vielä asiaa päättänyt, nythän käytössä on keväällä vinttiin päätynyt vanha tuplapeite.

Vaan jaa. Kaipa se pitäisi katsella josko tälle habitukselleen tekisi jotain. Ihan tässä kotikuosissa kun en viitsi kylille lähteä kansaa säikyttelemään. Onneksi ukko lähtee töihin niin että ennätän ennen tämän lähtöä pyörähtää siellä Jyskissä, opetapaamiseen otankin speden mukaan mikäli tällä vain ei ole enää tänään lämpöä.

Se on siis moro ja have fun, sano!

Huomenta vaan taas

Eilisen aamun jännitysmomentit otti ja selkeni samantien kun spede köpötteli makkarista keittiöön. Joopa joo, sairasteluksi tämä nyt sitten meni mutta minkäs teet, aikansa kutakin. Oli mahtanut olla ihan tosissaan kuumetta nukkuessa, tenava suorastaan kylpi hiessä kun keittiöön asti ennätti.

Mahakin oli kipeä, päästä puhumattakaan, joten ohjasin lapsen suorinta tietä sohvalle vällyjen alle köllöttämään. Itse olin jo siinä kohtaa ennättänyt käynnistää sekä pyykki- että tiskikoneen, hinkuttaa keittiön tasot kiiltäviksi ja tutkailla erinäisen määrän huomiotani kaipaavia asiapapereita.

Seiskan jäljestä pyörähdin herättelemässä junnun ja poikasen 18vee, junnu ei ollut yön aikana kehittänyt lisätuotoksia ämpäriin joten tilanne näytti suhteellisen hyvältä tämän osalta. Heivasin poikasen 18vee kouluun, ryhdyin kaivelemaan kaappeja ja laatikoita koukkua etsien ja kas, nyt on kumpaisenkin pojan repuille naulakot.

Ihan himppasen on kieltämättä repinyt se, että reput lojuu jatkuvasti pitkin eteisen lattiaa! Esittelin kummallekin reppunaulan saajalle missä oma naulakko sijaitsi ja koetin, tietysti, parhaani mukaan teroittaa mieleen sitä että reppu PITÄÄ laittaa omaan naulakkoon kun on koulusta tullut. Epäilen, että tulen itse olemaan se joka niitä naulakoihin nostelee…

Spede siirtyi, kun viimein jaksoi sohvalta kunnolla nousta, yläkertaan junnun kanssa legoilla rakentelemaan ja minä ryhdyin imuroimaan alakertaa. Samalla kertaa kiikutin erinäisen määrän UFFille päätyviä kapsäkkejä kuistille, pyörähdin heivaamassa puhtaat astiat kaappeihin, pyykit telineeseen ja jatkoin riekkumista imurin varressa.

Imuroin samalla kertaa rappujen katon ja seinän yhtymäkohdat, niihin kun ilmestyy aina uusia ja uusia hämähäkin seittejä ja samaa linjaa jatkoin vielä pitkin alakertaakin. Tulipa siinä samoilla tulilla imuroitua olkkarin ja makkarin tuuletinvalaisimien ropellitkin, makkarin lampun kupujenkin päältä yritin saada pölyjä pois mutta hankalaahan tuo oli.

Imurikurvailujen päätteeksi innostuin vielä kiskomaan hellankin pois paikoiltaan, eipä siellä alla tällä kertaa juuri mitään ollut mutta tulipa sekin pestyä ihan kunnolla samalla kun hinkutin alakerran muut lattiat kuntoon mopin kanssa. Niinpä, on siinä puolensa että poikaset on kipeänä ja itse et, tuli ihan tosissaan riekuttua.

Koska edelleen näytti siltä, että mahatauti oli voitettu kanta junnun osalta komenteerasin tenavat syömään lihasoppaa sillä aikaa kun itse hinkuttaisin yläkerran raput mopin kanssa puhtaiksi. Hyvällä halulla nuo söikin, minä nakoin välissä broitsusuikaleita mikroon sulamaan ja manailin rappusia joiden puhtaaksi saaminen kaipasi ajoittain nelivetoasentoa.

No, eipä se tauti sitten ollutkaan voitettu kanta junnun osalta, tämä otti ja kipitti oksentamaan liki samantien syötyään. Voi kun kiva. Kauaa siinä ei mennyt kun spedekin vilisti vessaan ja kas, aika suora ja varpusparvimainen linja tuntui tuolla edelleen olevan suun ja takapuolen välillä. Höh.

Toisaalta, mikäs siinä kun siivouspäivän parissa hulluna huhki, tuli pestyä vessakin poikasten siirryttyä huilaamaan. Kieltämättä olin jokseenkin puuduksissa kun ryhdyin broitsusuikaleita paistamaan mutta niin vaan päädyin samalla kertaa touhaamaan vielä jauhelihapastasoosinkin hautumaan.

Junnu-parka kävi välillä kertomassa kuinka järjetön nälkä tällä oli ja niin, saatuani broitsusoseen ja spagetit valmiiksi niin söihän tämä. Tai yritti ainakin. Puoleen väliin annosta päästyään tämä säntäsi jälleen oksentamaan. Ja valitti taas kuinka karmea nälkä oli, söi lopun lautasellisen tyhjäksi ja juoksi uudelleen vessaan. Huoks.

Tenavat jäi tiukasti makuuasentoon siinä kohtaa kun minä lähdin kahden jälkeen tapaamaan junnun opea ja samassa asennossa nuo oli edelleen kun kotiuduin tapaamisesta. Kumpainenkin oli silti samantien valmiina tekemään päivän läksyosastoa ja vaikuttivatkin vallan hyvävointisilta. Junnu-paralla tosin oli julmettu nälkä. Taas.

Lihasopan lientä tuo sitten otti siinä kohtaa kun minä ja prinsessa ryhdyimme ruokailemaan sillä oikeasti. Se nälkä. Mahdoton nälkä. Pelkkä liemi pysyi kuin pysyikin sisällä, jes, ja junnukin asettui yläkertaan omiin puuhiinsa saatuaan mahaansa täytettä. Poikanen 20vee piipahti käymään, esitteli siinä uuden kärrynsä samalla kun haki armeijakamansa.

Minä keittelin kahvit, höpötin muutaman sanan tämän ja poikasen 18vee sekä tämän kaverin kanssa ja istahdin vielä kotvaksi nojatuoliin. Poikaslauman lähdettyä, yhden sinne inttiin ja kahden nuokkarille, siivoilin kahvittelun jäljet, tuijottelin hetken töllötintä kutimien kanssa ja kas, aikani istuttuani huomasin ruuvaavani makkarin valaisimen lasikupuja irti.

Vitsi ne lähti hyvin puhtaiksi fairyvedessä, ei juurikaan tarvinnut tiskiharjalla hinkuttaa että niistä sai uudenveroiset. Kuivailut, kuvut takaisin paikoilleen ja keittiöön raivaamaan hellalla jäähtyneet ruoat pienempiin astioihin ja jääkaappiin. Jollain ilveellä sain kaikki neljä kattilaa aseteltua tiskikoneeseen lautasten ja lasejen sekaan ja kas, taas olin hinkuttamassa hellaa puhtaaksi.

Myöhemmin ehtoolla täytin vielä pyykkikoneen tätä aamua varten valmiiksi ja ei liene ihme, että olin ihan himppasen puhki, puuduksissa ja uuvuksissa kun hieman kasin jälkeen istahdin ihan tosissani nojatuoliin töllön ääreen. Junnu pyörähti iltapalalla speden jo hiipatessa makuulleen ja kas, iltapala ei sitten pysynytkään sisätiloissa. Hauskaa hommaa on tämä.

Minä olisin ollut aivan valmis nukkumaan jo ennen kymmentä mutta pöh ja pah, ukko tölläsi makkarissa jalkkista joten en todellakaan lähtenyt sänkyyn. Hieman kahden vaiheilla olin sen suhteen pitäisikö hilppasta sohvalle maate mutta jotenkin hiostava sohva ei nyt napannut yhtään. Sitkittelin siis nojatuolissa kutimien ja töllön ääressä aina liki kahteentoista asti kunnes matsi loppui ja sen jälkeen hiippasin petiin.

Ei sitä unta juurikaan tarvinnut odotella, sehän tuli likipitäen samantien niin että ohjelmakin jäi pahasti kesken. Ihan himppasen väsytti nytkin kun havahduin viideltä hereille kun ukon kello soi. No, josko tässä saisi tällekin päivälle touhuvaihteen päälle, tämä kotona oleilu kun on jokseenkin tympeää puuhaa näin keskellä viikkoa kun kaksi lötköttää sairaina ja muut on omissa hommissaan.

Tämä päivä menee siis edelleen tiukasti kotosalla, tosin postissa pitäisi piipahtaa jossain kohtaa ja jos vain muistikapasiteetissa riittää niin samallahan sitä nakkaisi pussukat UFFin laatikkoon. Epäilen, että ei riitä. Siis muistikapasiteetissa. Vaan jaa, nyt taidan ryhtyä tyhjentämään tiskikonetta ja josko samalla heittäisi pyykkikoneen päälle. Se on siis moro ja have fun!