Torstaihan se taas

Ei hassumpaa, olemme torstaissa. Eilen aamusta poikanen 20vee tuli pyörähtämään kotosalla jo ennen kuin ennätin lähteä työmaalle. Varsin mukavaa. Olin siinä ennättänyt jo evästää speden ja komenteerata tämän pukemaan sisävaatteet päälleen, prinsessan huoleksi jäi lapsen koulutielle laittaminen.

Poikanen 20vee jäi poikasen 18vee kanssa höpöttelemään kun lähdin kouluun ja kas, tuohan oli sitten vienyt sekä speden että junnun kouluun ja olipa siinä joutessaan kuskannut vielä poikasen 18veekin keskustaan. Ei hassumpaa, ei. Minä aloittelin työpäivää istumalla kuin tatti tervassa ohjattavan kanssa, tällä kun oli jokseenkin hankalaa kertolaskujen kanssa.

Ohjattava menee täysin lukkoon kun kuulee, että edessä oleva paperi onkin koe. Kaikki, siis ihan kaikki, opittu katoaa päästä sen sileän tien ja ihan vain siksi ettei lapsi pysty jännitykseltään pitämään ajatuksiaan koossa. Aikamoista tervenjuontia se koepaperin ekojen laskujen teko oli, onneksi jossain kohtaa saatiin pää auki sen verran että koko ensimmäinen sivu kokeesta saatiin kuin saatiinkin tehtyä.

Jatkossa otamme open kanssa vielä tarkemman linjan kokeen suhteen, nythän koe pilkottiin lapselle eikä puhuttu mitään siitä että kyseessä oli koe mutta niin. Osaahan tuo lukea ja kas, lukaisihan tuo paperin ylälaidasta että kyseessä on koe. Ensi kerralla leikkaamme pois niin koe-sanat kuin näkyvissä olleet pisteetkin, luulenpa että se helpottaa runsaasti lapsen laskupuuhia.

Kun kerran päivä päräytettiin käyntiin tervaa juoden niin samalla linjalla sitä jatkettiinkin. Koko päivä (!) oli yhtä hiivatin tervanjuontia. Ei niinkään oman ohjattavan aiheuttamana tai osalta vaikka toki tämäkin osansa siihen fiilikseen järjesti, vaan sen murheenkryynin. Onneksi aisaparikin oli palannut työmaalle, tiedä millainen soppa ja sotku muuten olisi ollut käsillä.

Tuota syntymäilkeyttä jäin oikein miettimään kun sen kommenteista lukaisin. En voi enkä oikein jaksakaan uskoa, että yksikään lapsi voisi olla syntymästään ilkeä, kyllä se ilkeys kasvaa ja kumpuaa jostain. Mistä, sitä minä taas en tiedä enkä uskalla oikein arvaillakaan. Se, mitä itse tiedämme tämän lapsen kohdalta on se, että hän on oman perheensä pomo joka sanelee tarkalleen kaapin paikan kotona.

Hänen keskittymiskykynsä on lähestulkoon luokkaa nolla, hänen mielestään kaikki asiat kuuluu hänelle, oli sitten kyseessä aikuisten keskinäinen keskustelu tai jonkun luokkakaverin puhuminen opelle tai kaverilleen. Hänellä on joka aivaten ainoaan asiaan oma sanottavansa, liittyi ne sitten häneen tai ei. Hän ei kunnioita aikuisia eikä sen paremmin muita lapsiakaan.

Hän osaa jo kaiken, paremmin kuin muut, eikä koulunkäynti saati koulun säännöt kuulu hänelle. Hän tekee juuri kuten haluaa ja juuri missä haluaa. Hänen ei tarvitse ajatella miltä muista tuntuu ja hän voi sanoa mitä tahtoo ja kenelle tahtoo ja ihan silloin kun tahtoo. Jos häntä ei huomioida luokassa oppitunnilla niin hän järjestää mielellään shown mölyämällä, katkomalla kyniä tai vain käyden härkkimässä muiden hommia.

Samoin hän toimii muuallakin, hänen pitää olla kokoajan valokeilassa ja kaikkien muiden seurattavana ja jos joku kävelee hänen ohitseen huomaamatta hänen paikalla oloaan hän kyllä tekee itsensä nähdyksi hetkessä keinolla millä hyvänsä. Vaikka sitten sanomalla jotain ilkeää, tekemällä jotain kertakaikkisen typerää tai möykkäämällä muuten vaan.

Joka paikassa hänen pitää olla eka ja paras, oli kyseessä sitten jonon muodostus, pallon heitto tai vaikka vain kenkien jalkaan laittaminen. Osa hänen käytöksestään menee mielestäni huonon itsetunnon piikkiin mutta läheskään kaikki ei. Osa menee korostuneen kilpailuvietin piikkiin mutta osa taas ei.

Eilinen päivä tämän murheenkryynin kanssa alkoi tarkalleen sillä, että hän tönäisi toista itseään paljon pienemmistä luokan kaksosista käytävässä. Kun asiasta sanottiin oli vastaus se jo perinteeksi muuttunut; irvistelyä aikuiselle ja huutoa siitä kuinka se oli hänen tiellään. Hänhän ei pyydä ketään väistymään kun hän paikalle tulee, oletusarvoisesti muut väistää hänen mielestään sanomattakin.

Luokkaan hän asteli kaksosten jo sinne ehdittyä ja totesi ensimmäiseksi omalta paikaltaan, että nuo kaksi voisi olla jossain ihan muualla koulussa, mitä ne tänne aina tulee. Nämä kaksosethan on ollut hänen hampaissaan ihan ekasta koulupäivästä asti ja hän on ihan avoimesti haukkunut näitä liikuntatunneilla ja pistänyt sanoja ”pehmeämpien” oppilaiden suuhun tyyliin ”no kun *****kin inhoo niitä, ekkös inhookin” ja koska ***** on taas sosiaalisilta taidoiltaan rajoittunut niin tämähän on myötäillyt mukana.

Tässä lapsessa ei ole mitään muuta samaa oman ohjattavan kanssa kuin keskittymiskyvyttömyys. Empatiaa saati sympatiaa hänessä ei ole näkynyt kertaakaan, hän ei häpeä yhtä ainoaa typerää sanomistaan tai tekemistään eikä hän pyri muuttamaan käytöstään yhtään vaikka häntä ojentaisi. Ohjattavan sisällä sentään oli alusta asti pieni kiltti villikko joka oli vain simppelisti ihan eksyksissä.

Niinpä niin. Ilkeydeksi minä lapsen käytöksen suurimmaksi osaksi luen, hän ei tee saati sano mitään ajattelemattomuuttaan vaan hän suorastaan nauttii siitä mitä enemmän saa toiselle pahan mielen. Hymy leviää korvasta korvaan hetkessä jos toinen alkaa itkeä tilanteessa. Ja niin. Käytökseen puuttuvalle aikuiselle hän haistattelee, irvistelee ja toteaa ettei kiinnosta.

Tätä samaa se oli sitten loppupäivän tämän lapsen kanssa. Sisävälkkää ropisi, tunnetilakeskusteluja open kanssa käytiin ja välillä tenava istutettiin väkisin tuoliinsa kun eihän hänen siinä tarvitse olla vaikka kynähommia pitääkin tehdä, mukavampi se on käydä härkkimässä muiden töitä.

Oma ohjattava taas. Voi huoks. Tenavahan on ärsykkeille herkkä ja sillä siisti ja se että luokassa on mekaava, touhuava ja muita härkkivä lapsi saa väkisinkin jokaisen homman venymään vaikka kuinka ja pitkäksi. Lisäksi se aiheuttaa näinä härkkijän pahimpina päivinä sen, että monesti ohjattava on välkälle lähtiessä valmiiksi kuin lentoon lähdössä. Joka taas saattaa aiheuttaa ongelmia tai sitten ei, koskaan ei voi ennalta tietää.

No, eilen ohjattava oli sitten ottanut ja hypännyt jonkun isomman oppilaan niskaan välkällä, tipahtanut sieltä ja tinttasut isompaa oppilasta nyrkillä silmäkulmaan kun oli niin ärsyttänyt moinen tipahtaminen. Isompi oppilas ei siis edes tiennyt että tenava on sinne hyppäämässä, tenavahan oli ihan muissa leikeissä kuin isompi.

Jotenkin tiesin jo tenavan palatessa välkältä että jahas, jotain on sattunut ja jotain se on sählännyt, sen tiesin jo siitä että tenava selitti kuinka joku iso poika oli lyönyt tämän pään kahdesti maahan ja nyt päähän sattui ihan mahdottoman paljon. Kovin tuo oli ”kipeä”, ts tenava oli murheissaan ja selitti sen pääkivulla.

Asiaa ei siinä kohtaa sen kummemmin setvitty, kas kun ketään ei luokkaan ilmestynyt ja tenavan selitys oli tiukasti ”joku” eli lähde siinä nyt sitten kyselemään pitkin koulua isompien luokkiin että kuka se ”joku” oli. Ruokavälkällä se sitten selvisi kuten selvisi se oikea tapahtumien kulkukin.

Vikalla tunnilla pyörähdimme tenavan kanssa siellä isompien luokassa, tenava esitti asianmukaisen anteeksipyynnön ja samalla latelin tälle seuraamukset tiedoksi eli tänään tenava on sisällä välitunnit. Tenava osaa olla pahoillaan, jes, ja näin ohjaajan kannalta se ihan paras juttuhan on se, että tenava ottaa nämä seuraamustiedot tätä nykyä aina rauhallisesti vastaan ja kärsii rankkunsakin ilman riekkumista ja vastaanpistämistä.

Voin kertoa, että siinä kohtaa kun oman porukan päivä luokassa oli ohi me huokasimme vähintäänkin helpotuksesta. Ei päivät aina ole niin tervanjuontia kuin eilinen, harvoin edes niin lähelle samanlaisia kuin eilen oli mutta eilinen. Se totta tosiaan oli varsinaista tervanjuontia aina aamun ekoista hetkistä asti.

Kotiin säntäsin jo kahdelta sillä omalla opella oli meno vikalta tunnilta ja niinpä minä en mennytkään kässyihin kuten yleensä vaan jäin omaan luokkaan. Sieltä piipahdin loppupäiväksi kutosten matikan tunnille ja kas, sieltä kotosalle. Kotona evästin tenavat, siivoilin köökkiä ja touhusin normikotihommia.

Prinsessan kanssa kiikutimme ripari-ilmoittautumislapun pappilaan iltasella, piipahdimme kaupalla ja loppuehtoo menikin ihan normikuvioissa iltapalojen ja töllön ääressä. Tälle päivälle ei olekaan mitään ihmeellistä tiedossa ja se on hyvä se. Vaan jaa, nyt taidan ryhtyä tutkailemaan itseäni työmaakuosiin, se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Torstaihan se taas

  1. Herranen aika sentään!! Taitaa tosiaan olla tuon kryynin vanhemmilla kasvatuspallo ihan totaalisesti hukassa. Ja ehkä ihan se oma aikuisuus ja vanhemmuuskin. Anteeksi nyt vaan. Vai miten voi muuten selittyä se, että tuon ikäinen lapsi on jo täystyranni? Ellei sitten ole jotakin ihan fyysistä/psyykkistä kehitysvammaa tai poikkeamaa. Pitkä ja vaikea kuitenkin on tie, ennenkuin tuollainen lapsi saadaan ohjattua normilapseksi ja -koululaiseksi. Toivon vilpittömästi teille mukana oleville viisautta ja rohkeutta ohjaustyöhön.

    • Sepä se kun kehityksen kanssa ei ole mitään ongelmaa joka tämän murheenkryynin touhut selittäisi. Urakkaa riittää, en tosin oikein tiedä miten meidän tekemisemme mitään muuttavat kun kotona kaiketi ei olla halukkaita / valmiita muuttamaan linjaa lapsen kanssa. No, aika näyttää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s