Huomenta vaan…

Olipas tämä kerrassaan outo kokemus, havahtua hereille arkipäivänä vasta puoli seiskalta. Omg! Ehkä se juontaa juurensa suoraan riekunnan määrään näinä typerinä pakkokotipäivinä? Vaikka toisaalta, eilen en kyllä kauheasti riekkunut, ei vaan saanut aikaiseksi eikä huvittanut kun pänni suunnilleen kaikki.

Tuli siinä toki ruokaa laiteltua, aamusta touhusin kinkkupiirakan ihan muuten vaan, sen perään heitin uuniin makaronibroitsulaatikon ja viimeisenä uuniin päätyi lasagne. Lasagnen teko oli ihan oma lukunsa, miten muutenkaan, sillä tottakai huomasin siinä aloitellessani sen kasaamista vuokaan että kas niin ja joo. Ei olekaan lsagnelevyjä.

Ei kuin pikana kauppaan ja pikana takaisin kotiin, sen hetken maltoin pitää spedeä yksin. Spede muuten voi jo selvästi paremmin, näpyt kasvoista alkoi kadota eilisen päivän aikana ja aamulla vielä lämpölukemia näyttänyt mittarikin asettui normaalilukemiin. Nenä tuolla nyt edelleen falskasi mutta muuten tenava vaikutti kokolailla omalta itseltään. Jes!

Tämä päivä nyt vielä vietetään kotosalla, niin ja toki viikonloppu perään mutta voi kuulkaa. Sitten se on taas työtä, työtä ja vähän lisää työtä. Ihan kyllästymiseen asti, luulen mä.

Eilisen päivän ehdottomasti maininnan arvoisin tapahtuma tulee tosin tässä. Se on muuten se joka eniten pännikin, siis tapahtumista. Muutama viikko sitten minulta lohkesi hampaan paikasta pala. Sikäli kökkömäisestä kohtaa että kyseessä on etuhampaiden viereinen hammas ja arvaahan sen, että sitä tuli aluksi tökittyä jatkuvasti kielellään.

No, se kielellä tökkiminen nyt olisi ollut ihan se ja sama jos kiinni pysyneen paikan reuna ei olisi ollut terävä kuin giljotiini ja minähän koetin epätoivoisesti saada pika-aikaa jonnekin hammaslääkärin vastaanotolle. Kunnallinen ei edes vastannut, jippii, ja yksityisillä oli ajat täynnä aina seuraavaan viikkoon. Päädyin siis odottelemaan viikonlopun yli ja tuumin soittavani alkuviikosta kunnalliselle.

Kuten olen aiemminkin maininnut niin minullahan on megalomaaninen hammaslääkärikammo. Siinä määrin megalomaaninen että jo ajatus hammaslääkärin vastaanotosta saa kädet tärisemään, sydämen hakkaamaan ja päässä suhisemaan. Selvästikin siis paniikkikohtauksen aikaan.

Ja miten kävi? Se paikan reuna tasoittui viikonlopun aikana joten pah ja pöh, enhän minä tietenkään edes muistanut koko asiaa enää seuraavalla viikolla. Siinä kohtaa kun asian muistin en todellakaan ennättänyt soittaa mihinkään ja sitten kun taas olisi ollut aikaa soitella niin en muistanut tai kello oli sen verran, ettei hammaslääkärin vastaanotto ollut enää auki.

Ihmismieli on ovela kapine, olen melkolailla varma että pääni unohti tahallaan asian aina kun soittamismahdollisuus oli. Toisaalta, onko ihme, kun ei hampaasta saati sen paikan lopusta ollut mitään vaivaa. No, nytpä sitten on. Kävipä näet niin, että eilen aamulla totesin heti herättyäni että voi vttu, nyt se loppukin paikka on irti.

Siis nimenomaan, irti. Ei poissa, ei suussa pyörimässä vaan irti vaikkakin siinä kohtaa missä paikan kuuluukin olla. Se kun painuu hölmöön asentoon välillä mutta ei lähde sijoiltaan. Kyseinen paikka on muuten pysynyt nyt yllättävän monta vuotta, eihän sitä ole uusittu liki kymmeneen vuoteen. Yhdessä kohtaa kun sitä uusittiin kuukauden-parin välein koska se vain on hankala.

Siinä minä sitten kiroilin ja manailin aamupäivästä samalla kun painelin kielellä paikkaa takaisin oikealle kohdalleen, irronnuthan se ei sieltä kolosestaan vaan pamahteli aina uudelleen ja uudelleen syödessä väärille urille. Ja nyt kuulkaa hurraat vähintään on paikallaan! Minä otin ja tilasin ajan hammaslääkärille!

Kyllä! Enkä kunnalliselle puolelle, ehei, vaan yksityiselle ja tälle päivälle! Eiliselle kun ei aikoja enää ollut. Olin jokseenkin varma ajan tilattuani että nyt on kyllä niin että minä en takuulla nuku sekuntiakaan seuraavana yönä ja jos nukunkin niin näen kokoajan painajaisia ja olen pelko persuuksissa ja vaikkas mitä mutta hurraa!

Minähän nukuin kuin tukki! Ja edelleen olo on varsin rauhallinen ja peloton! Jännittää ehkä hieman mutta mitään kammo-oloa ei ole, ei edes harmita mennä hammaslääkärille vaan ajattelin jopa että kysyn samalla jonkinlaisen kustannusarvion paljonko koko hammasremontti tulisi sillä puolella maksamaan.

Jäinkin ihan oikeasti miettimään voiko tämä kammo liittyä jotenkin paikkaan? Minullahan ei ole juurikaan hyvää sanottavaa paikallisesta kunnallisesta hammashoitolasta, aiempien asuinkuntien kunnalliset olikin ihan jees. Täällä on heti alusta asti ollut jotenkin sellainen olo että hyihyi sua ja mitäs tänne tulit ja häpeä.

Jopa silloin piti pyydellä omaa olemassaoloaan anteeksi kun hammaslääkäri itse mokasi ihan totaalisesti ja unohti kiilan kahden hampaan väliin yhdellä käyntikerralla. Yllättäen kiila unohtui sinne loppuviikosta ja yllättäen ien tulehtui ihan älyttömän pahasti perjantai-illan aikana ja yllättäen lauantaina ei tahtonut saada apua mistään.

Muistaakseni sain kiilan silloin omin avuin pois hampaiden välistä kun sen olemassaolon huomasin (tulehtunut kudos työnsi sen pään näkyviin) mutta kipuun saati tulehdukseen sen nyppääminen ei auttanut. Lopulta sain kiinni jonkun ihan uppo-oudon yksityisen hammaslääkärin joka oli kesämökillään (!) ja kuultuaan tarkan selostuksen tapahtumista kirjoitti minulle puhelinreseptin apteekkiin.

Kun seuraavalla viikolla soittelin kunnalliselle puolelle ja kerroin mikä pikkumoka oli tapahtunut oli suhtautuminen siellä vähintäänkin nuivaa. Mokannut hammaslääkärikin soitteli minulle kotiin ja leimasi minut suunnilleen umpihulluksi joka vain kuvitteli hampaiden välissä olleen yhtään mitään sillä kyllä hän sen kiilankin oli pois sieltä ottanut. Hassua, että kyseinen kiila oli sillä hetkellä silti omassa kädessäni kun hänen kanssaan puhelimessa puhuin.

Että niin, olisiko siinä isoin syy sille kammollekin. Nyt kun ei todellakaan tunnu yhtään karsealta mennä iltapäivällä hammaslääkäriin. Ehkä se tosiaan on niin, että kun itse maksat siitä hoidosta yksityiselle jonka elanto on siis pitkälti kiinni siitä miten käynnin koet niin jotenkin omakin asenne on heti toinen? Jaa-a.

Vaan jaa kuulkaa. Minäpä luulen, että keittelen nyt itselleni uudet kahvit. Kaksi kupposta kun ei riitä mihinkään ja myöhäisestä heräämisajankohdastani johtuen ukon keittämät aamukahvit maistuu tähän aikaan jo ihan kuralta. Se on siis moro ja have fun!