Taas perjantaissa

Aikamoista kiitolaukkaa se on tämäkin viikko hurahtanut. Ollut oikeastaan ihan hyvä viikko, mitä nyt tapahtumaa ja menoa on ollut ehkä piirun verran turhankin paljon. Toisaalta, eipä ole ollut tylsää, ei sitten hetkeäkään.

Eiliseen työpäivään mahtui mahdottoman monta puhelua. Siis kyllä. Johan sitä alkoi itsekin miettiä, pitäisikö jatkossa jättää puhelin pois taskustaan työpäivän ajaksi mutta niin. Se on kumma juttu miten moni asia hoidetaan nimenomaan niiden työtuntien aikana ja ihan yhtä kumma juttu on se, miten monta puhelua tarvitseekaan seiskaveen soittaa ihan vain kotimatkallaan. Huoks.

Ihan se aamupäivän eka puhelu hämmensi ihan kotvasen mieltä kun siihen vastasin. Se on hoitaja se ja se terveystalolta, hei. Hetken ennätin miettiä, että ei hitto, se junnun kinttuhan piti tosiaan pakiseerata, nytkö siellä oli joku hoitaja herännyt ihmettelemään miksi meitä ei edellisenä päivänä näkynyt paketointiosastolla…

Ei sentään, soittaja oli allergiaklinikalta ja soitteli prinsessan asioiden tiimoilta. Soittopyyntöhän tuolle oli tosiaan jätetty silloin keväällä sillä prinsessa on tarkoitus viedä täysimittaiseen allergiatestaukseen kaikkien pölyjen osalta. Homma sujui näppärästi puhelimitse ja nyt prinsessalle on varattuna sekä testiaika että lekuri ensi torstaille.

Samalla kertaahan tutkaillaan sitten se prinsessan kurkkukin, siellä kun oli keväällä papillooma joka aiheuttaa jatkuvan kakomistunteen prinsessalle. Prinsessaa itseään papillooma on kesän aikana alkanut vaivata ihan tosissaan, totesi muutama aika takaperin että tuntuu välillä että meinaa oksennus tulla kun joku tukkii kurkun. Veikkaanpa, että papillooma on kasvanut lisää kokoa…

Puhelun jälkeen oli pakko todeta työkaverille, että mitenhän se nyt olisi. Pitäisikö tässä pystyttää teltta terveystalon eteen. Kun siellä on nyt pompattu taajaan ja ensi viikolla siellä pompataan sekä keskiviikkona että torstaina. Että miten se nyt mahtaisi olla, kannattaako sieltä välillä edes poistua.

Ohjattavan kanssa tunnit meni varsin hyvällä tahdilla, juuri ennen liikuntaan lähtöä tämä tosin onnistui nyrjäyttämään nilkkansa ja moisesta johtuen höpötteli, ettei tiedä pystyykö nyt osallistumaan ollenkaan liikuntaan kun jalkaan sattuu niin kovin. Ope siinä jo ehdotti tenavalle, että josko jäätkin ohjaajan kanssa tekemään matikanhommia koululle mutta tenava oli hyvinkin yritteliäs ja lupasi kuitenkin yrittää josko kykenisi liikuntatunnille osallistumaan.

Ketunhäntä sillä oli kainalossa, sanokaa minun sanoneen, siinä ennen kentälle lähtöä tuli näet sivusilmällä seurattua tenavan touhuja koulun pihan kiipeilytelineissä. Eipä se jalka siellä kivistellyt kun tämä painatti pitkin telinettä ja sen ympäristöä mutta annapa olla jos satuin katsomaan kohti niin, että tenavakin sen huomasin… Johan onnuttiin ja huolella sittenkin.

Kentälle silti lähdettiin ja kävelymatka kentälle taittui aluksi jalkaa ontuen mutta kun en kiinnittänyt moiseen huomiota niin tenavahan unohti koko koipikivun. Kentällä se koipi olikin sitten todella kipeä kun piti osallistua siihen ohjattuun tekemiseen, eihän tuo pystynyt millään juoksemaan kettuna tenavien mennessä kettua ja kanaa. Oioi!

Minä totesin tenavalle, että jos nyt et millään pysty osallistumaan liikuntatuntiin niin emme me sitä ryhdy kentänlaidalla lötköttäen viettämään vaan lähdemme sitten koululle matikan monisteiden pariin, se kun on ajan hyötykäyttöä etenkin kun koe on luvassa seuraavalla viikolla. Liekö tenava sitten tarvinnut erityisesti sitä kaksinkeskeistä aikaa sillä tuo oli kokolailla samalla hetkellä valmis lähtöön.

Eikä se jalka kivistellyt taaskaan yhtään kävelymatkan aikana paitsi aina välillä kun yhtäkkiä tenavan mieleen juolahti että ai niin, mulla oli nilkka kipeä… No, samapa tuo toisaalta, tenavan kanssa hommat hoituu niin näpsäkästi tällä hetkellä ettei minua haitannut vaikka koululle siirryimmekin.

Tässä on muuten tapahtunut iso muutos viime vuoteenkin verrattuna. Myönnän, että odotan vähän kuin nonstoppina että jollain hetkellä se vihapäissään tavaroita paiskova ja kirjoja repivä tenava sieltä palaa, ihme olisi jos sitä ei enää ollenkaan näkyisi, mutta iso harppaus on menty eteenpäin siitä mitä viime vuonnakin oli.

Hyvä esimerkki siitä on parin päivän takaa jolloin tenava ei monista kehotuksista huolimatta saanut aikaiseksi tunnilla oikein mitään. Siinä kohtaa kun ope alkoi olla valmis luettamaan lukuläksyä minä olin juuri todennut tenavalle että se yksi kaunorivi pitää kirjoittaa valmiiksi ennen kuin kaivaa lukukirjaa esiin ja arvaahan sen, ettei tenava sitä kirjoittanut koska edessä istuva lapsonen kaiveli jo pulpettiaan.

Kun mitä tahansa kunhan ei tarvitse tehdä hommia silloin kun EI huvita tai jaksa. Lukukirja lennähti hetkessä pulpetista esiin ja kaunokirja pulpettiin ja minä totesin, että lukuläksyn jälkeen sinä kirjoitat sen rivin loppuun ennen kuin lähdet välkälle. Tenava ei vastannut mitään vaan alkoi lukea ja kun kellot pirahti tunnin päättymisen merkiksi oli tämä aikeissa lähteä liukkaasti välkälle.

Minä kehotin istumaan vielä alas ja kaivamaan sen kaunovihkon pulpetista sillä oikeasti, se rivi kirjoitetaan loppuun ennen välitunnille lähtöä. Viime vuonna moinen ukaasi olisi saanut tenavan kirkumaan ja kiukuttelemaan ja paiskomaan kirjoja ja kyniä. Rivillä ei ollut kuin kolme sanaa jotka piti kirjoittaa, mutta viime vuonna niiden kolmen sanan kirjoittamiseen olisi mennyt helposti koko välkkä ja kenties vielä seuraavakin ihan vain siksi, että tenava olisi käyttänyt ajan tappelemalla tekemistä vastaan.

Ei tänä vuonna. Tenava istahti takaisin takapuolelleen, kaivoi kirjan esiin ja otti kynän käteen. Kauno on suht hankalaa kirjoitettavaa ja vielä viime vuonna olimme open kanssa jokseenkin varmoja siitä, ettei tenava sitä tule harjoittelemaan sillä tällä ei kertakaikkiaan riitä hermo moiseen eikä tämän hermoja rassata sillä jos vähänkin näyttää siltä ettei hommasta tule mitään. Vähänpä tiesimme.

Koska tenavalle on ollut iso ongelma kumittaa yhtään mitään, se kiire nääs ja jos menee väärin niin aina voi korjata päälle, niin on ollut varsin mukava seurata kuinka monesti se kumi on tänä vuonna viuhunut. Herranen aika, niitä virheitä korjaillaan ja toisin kuin viime vuonna niistä ei vedetä herneitä nenään. Ei nytkään kun yksi sanoista ei näyttänyt alkuunkaan siltä miltä piti.

Tenava otti kumin, kumitti, kurtisteli toki kulmiaan ja kirjoitti uudelleen. Taaskaan ei onnistunut ja kulmat kurtistui vielä kovemmin, suustakin alkoi kuulua jo murinaa (tenavan tapa purkaa turhautumia ja yleensä murina on ennakoinut sitä että kamat tosiaan lähtee lentoon) ja minä totesin vain luokan etuosasta että ihan rauhassa, ei ole mikään kiire, korjaa ihan rauhassa.

Ja korjasihan tuo. Ja lähti välkälle pari minuuttia myöhemmin kuin muut. Kehitystä on todellakin tapahtunut ja paljon! Viime vuonna olisin saattanut joutua kuskaamaan tenavan kädestä pitäen sinne koululle kentältä sillä tehtävät yäks ja hei, arvatkaas kuinka kivaa on koikkelehtia pitkin puskia ilkikurinen katse silmissä ja katsoa miten ohjaaja reagoi moiseen hölmöilyyn.

Ei tänä vuonna. Ainakaan vielä. Minä köpsöttelin edellä, tenava tallasi perässä laskien kävelytien varteen heitettyjen roskien määrää, joka oli muuten aika kuvottava, ja koululle ehdittyämme tämä kaivoi matikan kirjan repusta ja ryhtyi laskemaan. Minä selasin vanhoja kirjoja ja kävin välillä ottamassa vielä lisämonisteen ja niin vaan tenava laski sekä kirjan tehtävän että monisteellisen laskuja.

Eteenpäin on siis menty, taas, aimo harppaus kesän aikana ja hyvä niin. Saa nähdä mitä lukuvuosi vielä tuo tullessaan, mutta jos tämä tällaisena jatkuu niin olen melkolailla varma siitä että ensi syksynä tenava siirtyy ilman omaa ohjaajaa seuraavalle vuosiluokalle. Oppimisessahan tenavalla ei oikeastaan niitä ongelmia ole muuta kuin keskittymisen osalta, osa asioista jää väkisinkin oppimatta jos tämän keskittymistä ei saa pysymään niissä ja se on se suurin haaste tällä hetkellä. Kun tämän saa keskittymään niin hups vaan, hommat hoituu kuin rasvattuna.

Siinä tenavan kanssa luokassa istuessa se puhelinkin intoutui taas soimaan. Spedehän se siellä. Olin vannottanut tämän aamulla että tällä kertaa lapsi EI soita mennäkseen suoraan koulusta kaverille ja lapsi teki työtä käskettyä eikä soittanut moisen takia. Ehei, lapsi soitti ilmoittaakseen että oli menossa kotiin. Huoks.

Ei aikaakaan kun lapsi soitti uudelleen. Äiti täällä kuului sellainen outo huhuu-ääni. Öööö siis missä, kotonako? Ei kun kotipihassa. Juuh, siinä läheisessä metsässä asustaa pöllö joka välillä huhuilee. Aha, heippa sitten. Ja ei aikaakaan kun puhelin soi uudelleen. Äiti, älä ihmettele kun tuut kotiin että mun reppu on kuistilla. Jaahas, en ihmettele. Onneksi sen jälkeen tuli puhelimenkin osalta hiljaista sillä moiset soitteluthan rikkoi joka kerta tenavan keskittymisen mutta eihän niihin voinut oikein olla vastaamattakaan. Plääh.

Työmaalta kurvailinkin sitten kotiin täynnä puhtia ja tarmoa ja kas, johan siinä riehaannuttiin prinsessan kanssa samalla kun ruokaa ryhdyin laittelemaan. Minä heitin mustikoita kattilaan odotellessani että broitsusuikaleet sulaa mikrossa ja samalla ryhdyin ohjeistamaan prinsessaa piirakkapohjan teossa.

Kokolailla samalla hetkellä kun sain broitsukastikkeen hautumaan sain jo suurustaa mustikkakeitonkin, prinsessa puolestaan oli tuossa kohtaa jo kaatamassa kermaviili-ranskankermatäytettä mustikkapiirakan päälle. Ei hassumpaa.

10492184_10152662639278771_1091651661577644409_n

Siivoilin köökin sillä aikaa kun tenavat einehti ruokaa, käynnistin tiskikoneen ja kaivelin itselleni jääkaapista loput vanhoista ruokaemmeistä. Mustikkapiirakka sai jäädä jäähtymään kun sain sen uunista ja minä pyllähdin töllöttämään Beverly Hillsin umpipimahtaneita tyttösiä. Samalla kilisyttelin sukkapuikkoja ja kas, serkkulikan sukatkin valmistui siinä eilisen ehtoon aikana.

10659341_10152662953843771_1114333193041744660_n

Saa nähdä missä kohtaa jaksan hoitaa lankojen päättelyn, moisen touhun sijasta aloittelin varapoikasen sukkia siinä Gordonin hotellituunausta tuijotellessani.

Junnun kinttu on edelleen jokseenkin turpeaa mallia, kovin tuo kokeili eilen toimia sen viimeisimmän lekurin ohjeiden mukaan ja mikäpä se olikaan sitten tulos. No, kivistää kovin. Särkylääkkeitä naamaan ja kumpaankin käteen keppi takaisin sillä ei se koipi nyt vielä ole kävelykunnossa, sanoi lekuri mitä sanoi.

Tänään onkin sitten tiedossa varsin mukava työpäivä, toisin sanoen äikkää, musaa ja kuvista. Niin ja toki läksyparkkia, sehän se on in ja pop. Ensi viikolla pitäisi sen pahanilman linnunkin palailla työmaalle, onneksi en joudu juurikaan tuon kanssa toimimaan samoissa tiloissa.

Vaan jaa. Josko tässä kävisi tutkailemassa miltä oma habitus tällä kertaa näyttää näin aamutuimaan. Kello nyt ei ole vielä kuuttakaan joten korjausliikkeitäkin pystyy vielä tekemään jos näky on katastrofaalinen. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Taas perjantaissa

  1. Kyllä ne lapset kasvavat, toisilla vain kestää toista kauemmin. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ohjattavasi olisi varmasti ollut parempi olla vuosi kauemmin eskarissa niin ehkä koulunaloitus olisi ollut helpompaa. Jälkiviisaus on toki helpointa, mutta oman lapseni kouluun laittoa olen monesti miettinyt jälkikäteen ja tekisin nyt toisin.
    Mukavaa viikonloppua!

  2. Itse olen pitkälti samaa mieltä kanssasi ohjattavan kohdalla. Helpointahan se tosiaan on, mutta sitten taas toisaalta. Jos lapsella ei olisi nyt takana sitä ihan ekaa opetteluvuotta niin olisimmeko tällä hetkellä viime vuoden tilassa? Enpä tiedä. Vaikeita juttuja nämä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s