Murtumahan se sitten

Joopa joo, näinhän siinä sitten kävi. En ole muuten huomannut edes kysyä ukolta vielä, että kuvattiinhan junnun jalkapöytäkin terkkarissa, oletan että kuvattiin joten tässä kävi sitten niin kuten lääkäri tuolloin epäili tilanteessa voivan käydä; murtuma näkyy jälkijunassa.

Jalkapöydän yhdessä luussa näkyi hiusmurtuma, tosin tuloksista soitellut lääkäri totesi puhelimessa että tahtoisi ehdottomasti että minäkin näen ne kuvat. Kolmen kuvan sarjan yksi kuva kun näyttää että luusta on irronnut liuska päältä. Murtuma itsessään selittää siis täysin sen, miksi jalka on ja pysyy turpeana ja selittääpä tuo senkin, miksi jalka kipeytyi pahemmin pyhäehtoona.

Sikäli hauska lääkärin puhelu oli, että naurussa kyllä piisasi. Kuultuaan kuvauksen siitä, miten lapsi oli pyörään jalkansa saanut nalkkiin ja missä asennossa jalka oli vapauttaessa, pyysi lekuri välittämään lapselle terveiset; lotto vetämään! Niin pienillä vammoilla jalan osalta tenava oli onnettomuudessa selvinnyt että ei mitään rajaa.

Kuvat katsonut lääkäri oli muuten eri kuin se joka pojan koiven maanantaina siellä terveystalolla tutki, se tutkinut lääkäri kun ei ole paikalla kuin kerran viikossa. Kuvat tutkaili yksikön johtava lekuri ja kovin tuo harmitteli sitä, ettei ole jalkaa itse tutkinut, hänen kun oli kovin vaikea sanoa mitään mistään muusta kuin kuvista.

Sen verran hän nyt kuitenkin osasi samantien sanoa, että jos emme ehdottomasti siihen kipsiä vaadi niin mieluummin hän jättäisi sen laittamatta. Hän kun ei missään nimessä laittaisi omaa lastaankaan kipsiin tämänkaltaisen vamman takia, on se kuulemma niin inhottava olla, se kipsi. Sen sijaan, jos vain sopii, jalkaan laitettaisiin mieluiten jokin pehmeä tukisidossysteemi.

Ja ei, ei edes samantien, vaan jos vain sopii (meneehän tämä muuten teillä vakuutuksiin?) niin vasta seuraavana päivänä, siis tänään, sillä hän toivoisi että varaisitte ajan lääkärille joka tutkisi jalan vielä uudemman kerran painelemalla ja he täällä kehittelevät siihen jonkun mukavamman tukisidosmuodon mikä siihen laiteltaisiin. Jaa, no sehän passaa.

Aika ikävä kohta se olisikin ollut lähteä pakettia koipeen noutamaan, lekuri kun soitti juuri passelisti samoihin aikoihin kun sekä spede, junnu että poikanen 18vee kyseli nonstoppina ”koska me lähdetään sinne ukon työmaalle, joko mennään”. Prinsessaa tuossa vielä odoteltiin kotiin mutta hänkin oli jo kotimatkassa sillä hetkellä.

Nyt on sitten tilattu aika tälle päivälle ja iltapäivällä junnulla on sitten mikälie-pehmytpaketti koiven ympärillä. Ihan mahdottoman pitkää aikaa sitä ei ole edes tarkoitus pitää, tällä hetkellä ajatus on että koiven tila tutkaillaan uudelleen kahden viikon päästä. Yksi juttu paukahti tosin mieleeni iltasella; poikasellahan olisi spirometria muutaman viikon päästä joten enpä vielä tiedä pitääkö minun siirtää se aika kauemmaksi, jalalla kun ei kaiketi saisi juoksennella liki samantien kun sen on sidoksista saanut pois…

Suunnilleen samantien lääkärin kanssa keskusteltuani ilmestyi sitten prinsessakin kotiin ja ei aikaakaan kun suuntasimme jo kohti ukon työmaata. Mikä onni, junnun kepit ei ollut este tehdaskierrokselle vaikka kovillehan tuo pojalle ottikin, siellä todellakin kierrettiin! Aina välillä junnu istahti ylikulkusillan lattialle lepuuttamaan käsiää ja kas, nähtiinhän siellä ukkokin heiluttelemassa koneiden välistä meille.

Ehtipä tuo yhdessä kohtaa piipahtaa antamassa halauksetkin pienemmille ja se taisikin olla speden mielestä koko reissun parasta antia. Spede-reppanaa kun himppasen kauhistutti kulkea siellä ylikulkusilloilla koneiden yläpuolella kun sinne asti ehdimme eikä tuon turvallisuuden tunnetta tainnut pahemmin lisätä korvatulpatkaan jotka korvissa siellä kuljimme.

Tarjoilujakin oli, kahvia, mehua, riistatäytteisiä minicroissanteja ja erilaisia pikkuleipiä ja omenapiirakkaa. Niin ja toki tenaville karkkia. Spede, junnu ja prinsessa taiteilivat hienot taulut lasten touhupisteellä ja kotiinlähtiäisiksi tenavat saivat puuväripaketit kukin ja äidille ojennettiin iso laatikko joka sisälsi kunnon vanhan ajan kotilaatikoita.

Kotimatkalla kieppasimme mäkkärin kautta ja haimme evästä mukaamme, kotona koko porukka olikin jokseenkin puutunutta eikä liene ihme, kierroksella kun meni aikaa hyvinkin puolisentoista tuntia ja siinä ajassa ehdittiin nähdä runsain määrin tuotantokoneita, liukuhihnoja ja vaikka mitä tehtaan hienouksia.

Loppuilta kotona meni, yllättäen, pitkälti vain ollen. Minä aloittelin tinanappien seurassa serkkulikan omia sukkia, tämän tyttären sukathan valmistui jo edellisenä ehtoona.

10678727_10152658872348771_3499861766110366847_n

Samalla raidoituksella mennään, väri vaan muuttui tällä kertaa. Lupasin kutoa sukat myös poikasen 18vee kaverille, tästä kun on viimeisen parin vuoden aikana kehkeytynyt uusin ”varapoikaseni” ja tämä on käynyt kerran jos eräänkin lääräämässä puikoilla olevia sukan tekeleitä.

Tänään työmaalla onkin luvassa se vauhdintäyteinen päivä eli koko päivä kuluu tunneilla heiluen. Kiva päästä jälleen sinne kolmosten kässytunneille vaikka aikamoista säheltämistä porukan ompelukonetouhu onkin. Toisaalta se puolitoistatuntinen kuluu aina kuin siivillä eikä siinä ehdi juurikaan aloillaan olla.

Ai niin, eilisestä työpäivästä ei ole oikeastaan muuta mainittavaa kuin että ohjattavalla oli jotenkin omituinen kovaäänisyyspäivä, tätä sai useampaankin kertaan käskeä hiljentämään ääntään. Hommia tuo teki silti varsin hyvällä tahdilla eikä mitään rähinöintiä ollut ilmassa joten mikälie kuvio tämä nyt sitten oli…

Vaan jaa. Josko tässä trimmailisi itsensä työmaakuosiin ja sitten voikin alkaa vähitellen tutkailla ketä herätellä ja mistä suunnasta. Ysin aamuahan se pukkaa liki kaikille, junnua tulee taksi noutamaan ja prinsessa meneekin vasta kymppiin. No, poikanen 18vee nyt todnäk tulee taas kyydillä koululleen, hänellä kun kaikki aamut on kasin aamuja.

Se on siis moro ja have fun!

 

6 comments on “Murtumahan se sitten

  1. Olipa hyvä että jalka kuvattiin uudelleen. Minusta on hyvä, että lääkärit eivät ole heti kipsailemassa noita jäseniä enää nykyisin, sillä varmaan ne paremmin paranee kun on uudenlaisia systeemejä. Ja hienoa, että kierroksenne onnistui!
    Se on jännä, miten pojat ja miehet nauttivat villasukista. Meillähän koko porukka pitääkin vain villasukkia ja kun olen tehnyt tänne töihin aina pyöreitä täyttäville sukat lahjaksi niin miehiltä tulee spontaaneimmat kiitokset ja täydestä sydämestä.
    Siirrä muuten ihmeessä se spinometria, sillä kyllä sillä jalalla on hyvä ottaa vähän aikaa varovasti, etteivät napsahtele luut heti uudelleen poikki. Kannattaa antaa jalan vahvistua.

    • Se on kieltämättä jännä, että mikä miehiä niissä villasukissa niin vetääkin puoleensa. Ja poikkeushan vahvistaa taas säännön, ukko ei niistä oikein piittaa kuin kovimmilla pakkasilla, eli outo hiippari. Muut meillä sitten kiskookin villasukat jalassa liki nonstoppina.

      Spirometrian siirto on tosiaan edessä, kai, ajattelin nyt odotella ensiviikkoisen lekurikäynnin ensin ja soitella sen jälkeen. En oikein usko että se spurttijuoksusysteemi nyt pelittää kintun kanssa tässä kohtaa… Ja olisi ihan karseaa jos sinne tulisi jotain juuri kun se alkaisi olla kunnossa siksi että ”hups, ai sillä ei olisi saanut vielä spurttailla…”

  2. No höh mutta hyvä kus löytyi näinkin pian! Meillähän yhden pojan sormi kuvattiin äksidentin jälkeen aikoinaan ja siinä ei näkynyt murtumaa (muka) ja vasta kun sormi on invalidisoitunut ja sitä ollaan jokapaikan apua hakemalla yritetty kuntouttaa (nou kän duu) niin toinen lääkäri näki niissä ensimäisissäkin kuvissa murtuman. Että joo, jospa olis silloin joku pätevämpi katsonut, niin lapsella olisi taipuva peukalo nyt, mutta kun oli tunari niin pojan sorminäppäryys oikeassa kädessä oikeakätisenä on neljän muun sormen varassa. Koittakaas olla ilman peukaloa esim avaamassa jotain korkkia, solmimassa nauhoja tai vaan pitämässä kynästä kiinni…. juu ei ole helppoa!

    • No johan! On tämä lääkäreiden kanssa touhuaminen aina aikamoista. Kai se on tosiaan niin, että pitäisi tajuta valkata juuri SEN alan lekuri mihin tutkinta kohdistuu mutta oikeasti se ei ole aina mahdollista.

      Varasin nyt suosilla junnulle ajan vielä ensi viikolle, jotenkin en nyt niele eilisen lekurin puheita. On se nyt kumma, että yhden lääkärin mielestä jalan kanssa pitää olla rela ja toinen toteaa, että juu antaa mennä vaan…

      Ei käy poikaasi kateeksi, kökköä tuollainen lääkärin mokan kanssa eläminen!

  3. Joo nimenomaan, itse täytyis kaikki osata aina epäillä vaikka muut sanois mitä 😀 Meidän peukkupoika on nyt 7v ja opettaja kehuu ihan syystä, että käsiala on ihan superkaunista (verrattuna melkein kaikkiin muihin normipeukkuisiinkin oppilaisiin). Poika on oppinut niin hyvin kompensoimaan taipumattomuuden ja kun sitä tääl kotona (nyyhkivä äiti itsesyytöksineen tietysti treenautti) harjoiteltiin niin hitsisti että kaikki apuvälineet sormiotetta varten ovat edelleen pois käytöstä kun niitä ei tarvita, että siinä mielessä ollaan hyvillä mielin – ja siinä että peukalo kasvaa normaalivauhtia melkein, vaikka onkin ”vikainen”. Joo siis meillä on nyt hyvä ”hoito”suhde taysin TULES-kirurgiin joka mieluusti kuitenkin on nyt leikkaamatta, koska siinä on millisosista kiinni se että tulisi enemmän tuhoa aikaiseksi tässä vaiheessa. Mutta niin ne vaan on pienistä asioista kiinni nämä, oven väliinhän se sormi aikanaan jäi ja kaksi lääkäriä totesi ettei murtumaa, paranee itsellään. Just. Toivotaan teille nyt joku asiantunteva lääkäri sinne ja homma niin sanotusti pulkkaan 🙂

    • Voi rähmä! Jopa on soppa saatu simppelistä oven väliin jäämisestä. Argh!

      En tiedä niin, pitäisikö sitä itse olla lääkäri että saisi ihan takuuvarmasti oikean hoidon tenavalleen…

      Toivottavasti poikasen sormi saadaan sielläkin ajan mittaan mahdollisimman hyvään kuntoon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s