Kökköily-yö

Kyllä se on uskottava, että syksyksi tämä muuttui kertarysäyksellä ja varvasosasto on siitä kertakaikkisen kummissaan. Lämmöthän meillä ei ole vielä päällä, ei tunnut olevan moiselle tarvetta, mutta kaipa se pitää kohta alkaa varvasosaston takia tuumia sitäkin vaihtoehtoa. Hitto mikä kipu iski ja vieläpä niin, että olin ennättänyt jo nukkua kotvan. Argh!

No, mikäs. On tässä nyt nukuttu reilu neljä tuntia, kaipa se riittää tälle päivälle. Tosin hoksasin senkin, että olen vallan jässähtänyt istumaan nojatuolissa aina iltakymppiin asti ja kipuhan iskee, jos on iskeäkseen, puolentunnin-puolentoistatunnin aikaviiveellä sänkyyn siirtymästä. Taitaisi olla taas viisainta hilppoa sinne makkariin jo ysin kanttiin?

No, jos kohta uniosasto ei ottanut pelittääkseen ja aiheutti näin ollen lievää ärsyyntymistä niin tämäpä aamu alkoikin sitten liki sydänkohtauksella. Omg! Läppärin näytöllä luki erinäinen rimpsu valkoista tekstiä mustalla pohjalla tyyliin ”no ei täällä ny oo mitään käyttöjärjestelmähärpäkesysteemeitä, et sori vaan, ei tää ny tästä etene”. Englanniksi toki, mutta about tuotahan se rimpsu tarkoitti.

Ihan ensimmäinen kerta tämä ei sentään ole, kun läppärin näytölle moinen ilmestyy, onhan tämä uskollinen mylly kuitenkin jo ehtinyt 6,5 vuoden kunnioitettavaan ikään joten aika-ajoin moisia ihmetekstejä on ilmestynyt aivan kuten välillä on kausia jolloin kone sammuu itsestään kesken menon.

Tämä kyseinen ”mulla mitään järjestelmää oo”-ongelma on yleensä hoitunut simppelisti painamalla virtakytkintä kahdesti, siis pois päältä ja takaisin päälle ja klikatessa ”windowsin normaali käynnistys”-kohtaa heti kun näytölle on paukkunut ”kone sulkeutui yllättäen” vai mitä diipadaapaa siinä sitten lukeekaan. No ei tänään!

Käynnistys sai näytölle ilmestymään tarkalleen intelin logon ja näppäinvaihtoehdot F1 Bios ja F12 boot system. OMG! Siinä oli pissa lirahtaa pöksyyn! Sammutin uudelleen, laittelin päälle uudelleen. Sama juttu! Otin virtajohdon irti, nostin kapineen sievästi kätösiini, puhaltelin tuuletinaukkoon, ravistelin hellävaroen ja uudelleen virtakytkintä painaessani silittelin näppäimiä hokien ”koetas nyt murunen”.

Joo. Murunen koetti ja heräsi. Hmmm… Rätisten ja sihisten, toki, hiilet kun on kuulemma varmuudella menossa johonkin atmosfääriin, mutta heräsi. Ja toimii kuten tähänkin asti eli hurisee (tuuletin kovilla, todnäk läppäri on syönyt PALJON vehnäjauhoja uransa aikana) ja antaa akan nakutella.

Tämä tästä yö/aamukatastrofista, toteanpa nyt samantien että tuo keli ulkona ei ole kovinkaan houkutteleva. Ihan oikeasti. Paljonko tuota vettä voi tulla? Miten minusta tuntuu, että talvella satamatta jääneet lumet ehti tulla jo kesäkuussa vetenä, toivonpa tosiaan että nämä viimeisen parin viikon sateet on nyt sitten ensi talven lumia?!

Mitä taas eiliseen tulee niin työpäivä sujui varsin mukavasti, läksyparkki omien tuntien perään on mainio juttu sillä siellä ehdin tutustua isompiinkin tenaviin ja saan päivän loppuhetket kulutettua paljon järkevämmin kuin lääräämällä turhanpäiväisiä ”järjestänpä tämän tästä ja tutkinpa tuon tuosta ja taidanpa katsoa mikä tuo on”-hommia.

Sama läksyparkkikaavahan tulee jatkumaan ilmeisesti koko vuoden eli aina kun omat tunnit loppuu 13.15 minä siirryn läksyparkkiin. Jes! Ainoastaan keskiviikkoisin en läksyparkkia pyöritä, tuolloinhan olen kahteen asti entisten isompien oppilaidemme kanssa mutta muut päivät meneekin sitten siellä.

Läksyparkista suoriuduttuani siirryin kotvaksi tutkailemaan sähköpostejani, nakkomaan tiskejä opehuoneen pöydiltä tiskikoneeseen ja pyörimään muuten vaan. Onneksi spede soitteli samoihin pyörimisiin ja joopa joo, hieman siinä meni äidiltä osa jutuista ohi mutta sen verran ymmärsin puheista että a. tenava oli osannut hienosti kotiin ja b. oli tuonut luokkakaverinsa meille tullessaan. Ahas. Lupakin oli kuulemma kysytty.

Kotosalle ehdittyäni kyselin kaverilta, sanotaan nyt vaikka että tämän nimi oli speden mukaan Jeppe, että monelta Jepen pitää mennä kotiin ja missä Jeppe asuu. Jeppe ei tiennyt sen kummempaa kotiinmenoaikaa (outoa) ja tiesi kyllä missä asui. Ei hajuakaan mistä moinen ihme tunne tuli yhtäkkiä mutta hoksasin kysyä Jepeltä itseltään että niin, sait siis äidiltä luvan tulla suoraan koulusta meille.

Öööö, ei. Ei hänellä mitään lupaa ole. Tsiisus! Ja poikaset oli päässeet koulusta jo tunti takaperin! Minäpä kyselemään Jepeltä onko tällä puhelinta. No ei. Muistaako äitinsä numeron. No ei. No mikäs ollenkaan mahtaa olla Jepen sukunimi. Ei hän muista. OMG! Otin ja soitin speden opelle, kerroin että yksi luokkakavereista, Jeppe, on ilmestynyt meille ja vanhemmilla ei ole tietoa missä tämä on.

Tässä kohtaa olikin sitten open vuoro olla että täh. Ei heillä ole Jeppeä luokalla, kenenkähän oppilas oikein mahtaa olla kyseessä. Minä painelin Jepen repulle ja kaivoin aapisen esiin ja pöh ja pah, poika mikään Jeppe ollut. Aapisessa luki aivan toinen nimi, luokka oli tosiaan speden luokka, ja sama päti matikan kirjan sisäsivuun sinne kurkkiessani.

Johan alkoi selvitä, ei hajuakaan miksi minulle oli puhuttu kaverin olevan Jeppe ja Jeppe itsekin nyökytteli päätään kun kysyin että Jeppehän se nimi oli. Ope soitteli siis pojan äidille joka soitteli minulle ja puoli kolmeen mennessä oli homma jo pois päiväjärjestyksestä. Kaveri sai luvan jäädä meille aina neljään asti jolloin äiti tulisi hakemaan tätä ja poikaset oli kovinkin iloisia.

Minä jätin pojat pelaamaan angry birdsin ritsapeliä keittiön pöydän ääreen ja lähdin itse käymään kaupalla. Kotiuduttuani ryhdyin perushommiin eli astioita koneeseen, ruokaa tulolleen jne. Neljän kanttiin kaverin äiti polkaisi pihaan ja nouti lapsensa, jonkin aikaa siinä pulistiin ja terotettiin kummankin pojan päähän sääntöjä luvan kysymisen osalta. Saapa nähdä miten jatkossa käy, kyseisellä poikasella kun on ollut kuulemma viime aikoina tapana unohtaa moinen ohjeistus.

Siinä ehtoon mittaan hoitelin speden asioita joutessani, irtisanoin IP-paikan, lähettelin viestiä erityisopelle joka ryhtyy jatkossa antamaan spedelle puheterapiaa koulutuntien lomassa ja touhailin keittiöosastolla. Viestittelin mökkivuokraajan kanssa, kyllä, vuokrasimme mökin lokakuulle, ja vahdin speden läksyjen teon.

Iltasella istuin nojatuolissa kutoen sukkia, yksi takuuvarma syksyn merkki, tarjoilin iltapalaa, laittelin spedeä maate, tyhjensin ja täytin tiskikonetta jne. Eli ihan perusiltapuhteita. Tälle päivälle ei myöskään ole sen ihmeempiä luvassa joten peruskuvioissa menee aika kunhan työmaalta kotiin ennätän. Ei huono.

Vaan jaa. Nyt taidan ryhtyä kuosittamaan itseäni työmaalle vaikka kiiru tässä nyt ei vielä olekaan joten se on moro ja have fun!

2 comments on “Kökköily-yö

  1. Vai sellaisia poikia! Kyllähän tuo pojille on niin tavallista, että lähdetään kaverille eikä kukaan tiedä mistään mitään. Onneksi tilanne selvisi ja kaverin äitikin pääsi säikähdyksellä.
    Syksy tuntuu tekevän tuloaan, mikä tuntuu tosi ihanalta. Olen nauttinut Ekan kanssa lenkkeilystä eilen ja tänään aamulla, kun ilma on kirkas (vaikka sataakin) ja raikas.
    Myös mulla alkavat sormet syyhyämään lankaosastolle päin, joten kyllä se syksy todella tekee tuloaan. Vaikka mä kudon kyllä kesälläkin kun tarve vaatii.
    Vauhdikasta päivää!

    • No sellattii juu! Eilen olivat sitten toimineet ohjeiden mukaan ja käyneet ensin kysymässä kaverin kotoa luvan ja hyvä niin!

      Niin, se syksy. Joillekinhan se sopii mutta tälle, ush!

      Itsekin tulee kesällä kudottua jos tarvetta on, mutta alkaa näyttää aika vahvasti siltä ettei sellaista kesää ole hetkeen näkyvissä. Aikamoinen yllätys muhi olkkarinpöydän alla kun kaivelin lankoja; jösses mikä määrä lankojen päättelyä odottavia sukkapareja sinne on kertynyt! 😀

      Oikein vauhdikasta menoa sinnekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s